Uchiha Itachi istui hiljaa pöydän ääressä ja vaikutti tavallistakin etäisemmältä. Kuka tahansa yrittikään jututtaa häntä sai jääkylmää kohtelua ja ärjyntää. Lopulta kun äiti palasi takaisin keittiöön yritettyään tarjota pojalleen ruokaa, pistettiin kiertämään neuvo jättää poika omiin oloihinsa vähäksi aikaa.

"Mikäköhän häntä vaivaa...?" Uchiha Fugaku, Itachin isä, ihmetteli.
"Kai se on jotain murrosikään liittyvää", äiti vastasi ja alkoi pilkkoa salaattia.
Isä katsoi olohuoneeseen, jonka pöydän ääressä istui Itachi. "Niin kai", hän tuhahti. Jostain syystä oli aina vaikeaa muistella omaa nuoruuttaan kun kyse oli omista lapsista.


"Kotona ollaan!" huudahti Sasuke astuessaan sisään, perässään saman ikäinen blondi, Naruto.

Sasuke oli koko päivän ollut leikkimässä ulkona Naruton kanssa ja hänellä ei ollut aavistustakaan Itachin käyttäytymisestä. Hänen äitinsä yritti kertoa nuoremmalle pojalleen, mutta tämä ehti jo mennä olohuoneeseen Narutoa perässään vetäen.

"Hei, onii-san", Sasuke tervehti iloisena. Vastaukseksi hän tosin sai vain mulkaisun. Sasuken leveä hymy hieman hyytyi. Itachin ilme lupasi tökkäisyä otsaan jos häntä häirittäisiin tai ärsytettäisiin.

"Umm... Tule", Sasuke mutisi ja veti Naruton nyt mukanaan pois huoneesta omaan huoneeseensa.
Naruto seurasi kiltisti ja kun he olivat poissa olohuoneesta, hän kysyi: "Mikä hänellä on?"
Sasuke vain kohautti olkiaan ja vastasi: "Sen kun tietäisi."


Kukaan ei tiennyt mikä Itachia vaivasi. Kukaan ei ymmärtänyt häntä. Tai niin hän ainakin itselleen uskotteli.
Hän ei oikeastaan itsekkään tiennyt että mistä se alkoi ja miksi. Varma hän ei ollut myöskään mitä oli se outo lämpö hänen ruumiissaan kun hän näki sen kultatukkaisen pojan. Mutta jokin osa hänestä- järkevä sellainen- huusi hänen sisällään että hän tunsi kateutta veljeään kohtaan koska piti siitä blondista. Rakastikin ehkä. Mutta hän pyrki tukahduttamaan sen äänen. 'Ei, ei ja EI', Itachi toisti mielessään äänen alkaessa taas toistaa sitä samaa vanhaa lausetta hänen päässään.

Sinä pidät hänestä.

'EI!'
Itachi löi nyrkkinsä pöytään voimalla ja nousi sitten pöydästi. Rivakasti askellen hän meni huoneeseensa ja sai peräänsä huolestuneita katseita vanhemmiltaan.

---

"Minä taidan lähteä nyt", Naruto sanoi ja nousi seisomaan lattialta makaamasta. Hän venytteli hetken ja oli sitten ihan velttona ja väsyneenä.
"Okei, heippa", Sasuke vastasi hymyillen. Hänkin nousi ylös ja istahti sängylleen. Naruto vastasi hymyyn ja taapersi ovesta ulos.

Kun Naruto käveli sitten Itachin huoneen ohi matkallaan eteiseen, hän pysähtyi ja epäröi hetken siinä koputtaisiko vai ei.
Lopulta hän päätyi koputtamaan.

"No mitä nyt?!" kuului ärjäisy huoneesta. Sitten kuului askelia ja ovi avattiin. Itachin ilme oli ensin ärtynyt mutta tunnistaessaan Naruton koputtajaksi ilme muuttui häkeltyneeksi.
"Ai, Naruto-kun... Umm... Onko sinulla jotain asiaa?" Itachi takelteli. Se vaikutti uskomattoman oudolta tyypiltä joka oli yleensä viileämpi kuin lumiukko.
"Ah, ajattelin vain kysyä, että mikä minua oikein vaivaa", Naruto selitti nolona, tajuten vasta nyt kuinka tungettelevaa se oli.

Itachi punnitsi hetken asiaa mielessään, ennen kuin huokaisi ja viittasi toisen sisään huoneeseensa. Naruto astui sisään ja sulki oven perässään.

"Joten..." Naruto aloitti, muttei keksinyt jatkoa. Hän vain odotti toisen kääntyvän ympäri, että he voisivat olla kasvokkain.
"Minä pidän sinusta", Itachi sanoi nopeasti, selkä yhä Narutoon päin.
Naruto oli aivan ymmällään. Kyllähän hänkin piti Itachista... todella paljon...  Mutta miten se sai hänet kärttyiseksi?
"Tiedän mitä ajattelet", Itachi huokaisi, "mutta minä tarkoitan toisenlaista pitämistä." Hetken tauon pidettyään hän lopetti: "Tarkoitan rakkautta."

Naruton mielessä vain klikkasi ja sitten hän käveli toisen luokse ja halasi tätä takaata päin.
"Sasuke ehkä on minulle niin kuin veli", Naruto mutisi, "mutta sinusta pidän häntäkin enemmän."
Itachi hymähti ja kääntyi ympäri voidakseen halata toista kunnolla.

Ja kaikki tämä jäisi salaisuudeksi.