Minun nimeni on Eichi.

Nuori tyttö juoksi ulos juhlista sateeseen, vinkkasi ohimenevälle taksille.

“Minä vihaan sinua, Sasuke” tyttö huusi peräänsä.

Minä kuulen miten sinuun sattuu.

Musta, kurainen mersu pysähtyi vähän matkan päähän, vesi lensi lätäköistä. Tytön kiharaksi laitetut, vaaleat hiukset irtosivat nutturaltaan. Sade näytti kastelevan tytön  tumman silmämeikin poskille valuvaksi. Vaikka oikeasti hän vain itki.

Hän avasi taksin oven ja heitti kädessään olevan ketjun ulos auton ikkunasta sellaisellakin voimalla, ettei ollut kyse mistään tavallisesta korusta..

“Siinä sinulle lupausta”

Pieni sydämenpuolikas putosi vettä helmeilevälle kadulle ja hukkui vesilammikkoon.

Tyttö näki mustatukkaisen pojan juoksevan taksin perään. Hänen äänensä kuului hyvin hiljaa, mutta selvästi. Hän huusi tytön nimeä, melko säälittävään sävyyn. Viimein poika kuitenkin pysähtyi, ja taksi jätti tämän kauas taakseen.

“Mihin matka?” kuului nuoren pojan ääni etupenkiltä.
Blondi heilautti tukkansa silmiltään, pyyhkäisi tumman, valuneen meikin poskiltaan. Hän näytti taatusti hyvin hurmaavalta tällä hetkellä. Koko ilta on pilalla.

“Ei mihinkään. Aja ihan minne tahansa, aja vaikka koko helvetillinen kaupunki läpi. Jostakin löytyy varmana joku motelli. Joku missä nyt yhden yön selviäisi, ettei enää tänään tarvitsisi mennä kotiin tämän näköisenä”
Nuori taksikuski ei vastannut tuohon mitään vaan tuijotti tyttöä taustapeilistä. Hän lähti ajamaan kohti hälisevintä kaupungin osiota. Siellä olisi luultavasti kovakin meno päällä tähän aikaan yöstä.

Tyttö vilkaisi ulos ikkunasta.Sateen paiskoma lasi täyttyi hiljalleen huurulla. Kaupungin valotaulut hohkasivat kirkkaasti pimeässä ja sateisessa yössä.  Hän vain mietti. Hiljaa itsekseen.

“Kusipää.” hän sai sanottua, melko hiljaa tosin.

“Anteeksi?” kuski katsoi peilistä tyttöä silmiin.
“Ömh. Ei mitään” tämä sanoi mumisten, laittoi kätensä poskelleen ja nojasi auton oveen. Viileät nahkapenkit saivat aikaan vilunväristyksiä.

Tyttö alkoi itkeä. Hiljaa, lähes ääneti.

“Onko kaikki kunnossa?” poika kysyi varovasti, kun näki tytön kasvoilla valuvan pienet pisarat.
“Keskity vain ajamiseen”

Kuski vaikeni.

Blondi kiskoi korkokengät jalastaan ja pudotti ne auton lattialle. Hän nyyhkytti. Nyt hän nyyhkytti kovemmin, niin että kuski ei voinut olla kuulematta. Poika mutisi jotain anteeksipyynnön tapaista, mutta tyttö sanoikin äkkiä.

“Poikaystäväni paljastui homoksi.” hän sanoi ja upotti kasvonsa käsiinsä. “Näin sen nuolevan toisen jätkän kanssa.”

...

“Oh.. Vai niin.. Oon pahoillani.”

Tyttö pyyhkäisi silmänsä ja alkoi tuijottaa kuskia peilin kautta. Pojan ruskeat, lähes mustat silmät upottivat tytön ajatukset hetkeksi muihin maailmoihin. Niissä oli jotain tuttua. Aivan kuin hän olisi nähnyt tämän jossain. Ei, ei se ollut sitä.

“Sinulla on samanlainen katse kuin hänellä.” tyttö vaikersi. Poika hymähti vastaten blondin katseeseen.

…

“Ino? Sekö oli nimesi?”
Tyttö nosti katseensa jälleen pojan silmiin, nyökäten vastaukseksi.
“Yamanaka Inoichin tyttöjä näyttäisit olevan.” Ino katsoi kuljettajaansa mielenkiintoisin katsein. Totta, oli hän aika paljolti isänsä näköinen. Isän, jota hän tuskin koskaan näki, oli niin kiireisenä työn perässä. Koko kaupunki tunsi hänet. Ei siis ihme, jos joku tuntematon taksikuski tuntisi hänen isänsä. Olihan hän saattanut kulkea samalla taksilla joskus.

"Olet kovin samannäköinen" poika hymyili lempeästi.

Minä ajan päivät pitkät taksia. Minulla on kotona ainoastaan koira, joka odottaa uskollisena ja kiitollisena kotiin paluuta.
Mutta tänään minä en tule kotiin. Minulla on pitkä matka ajettavana.

Inoksi itsensä myöntänyt tyttö katsoi takapenkillä olevaa kuskin takkia.

“Eichi?”

“Joo, minä.” Poika hymisi.

Ino nuuhkaisi varovasti tämän takkia. Se tuoksui raikkaalle partavedelle, mikä taas tuoksui ihan Sasukelle. Tuo vaaleatukkainen, tummasilmäinen poika muistutti häntä, näköjään monellakin tavalla.

”Pysähdy tuonne.” tyttö sanoi hiljaa osoittaen huoltoasemaa. ”Pitäisi vessaan päästä.”

Nuori mies ei vastannut sen kummemmin, vaan pysäytti auton parkkipaikalle. Ino nousi autosta ja käveli huoltiksen ovelle. Vettä satoi yhä, mutta Ino ei välittänyt laittaa kenkiä jalkaansa. Hän palasi kuitenkin takaisin autolle. Rahat jäivät autoon. Hän juoksi auton luo ja oli juuri avaamassa ovea, kunnes huomasi Eichin.

Poika piti silmiään kiinni ja rukoili.

’Isä.’

Tyttö irrotti ovenkahvasta jääden tuijottamaan Eichiä. Näky oli kummastuttava, hyvin epätavallinen.
Hän hymyili itsekseen hieman, ja antoi omien ajatuksiensa palata takaisin illan tapahtumiin. Poikaan, johon oli niin silmittömästi rakastunut.

Mietin
Minä rakastuin sinuun
Miten kauan siitä on?
Et ole sanonut sanaakaan..
Annat minun kaivata sinua
Se on kuin sadetta
Etkä sinä näe sitä.

Mietin
Miten kauan voin ajatella sinua?
Hengitykseni huuruaa ikkunalasiin
Vapiseva sydämeni sulaa pois.
Mietin
Voiko se selvitä?

Jos sade jatkaa putoamistaan ikuisesti
Voiko se salata tunteeni sinulta?

Viimein tyttö irrotti katseensa nuoresta taksikuskista, omista illan takaumistaan ja käveli takaisin huoltoaseman ovelle. Hän meni sisään ja etsi naisten vessan. Hän irvisteli peilin edessä väännellen hiuksiaan suuntaan ja toiseen, mikä sai aiheutettua kivan kokoisen lätäkön alleen. Tyttö näytti pelottavalta, kuin olisi jäänyt auton alle.

“Miksi unohdit minut, Sasuke?” Hän mutisi itsekseen. “Mikä siinä blondissa oli muka parempaa kuin minä?”

‘Hän on poika.’

‘Sasuke..’

‘Sasuke..’

‘Sa..’

‘Se..’

‘…Eichi?’

Ino havahtui. Hän ryntäsi ulos vessasta takaisin ulos.

Eichi oli aivan normaalisti autossaan, kuten kuka tahansa kuljettaja.

Tyttö istahti takaisin taksin takapenkille ja Eichi oli valmis lähtemään huoltoaseman pihalta minne vain.

Hiljaisuus pisti korvat tinnittämään. Auto hurisi niin hiljaa, että siinä auton kyydissä kuuli vähän liiankin hyvin omat ajatuksensa. Pää hajoasi pian. Eichi alkoi kiinnostaa Inoa.
“Olet uskova?”

“Niin. Isä auttaa jaksamaan.”

“Niinkö?”

“Niin.”

…………

Vaivautunut hiljaisuus. Jälleen tinnitus jatkui. Turhauttavaa.

“Mä en usko Isään.”

Ei vastausta.

…

“Joko tiedät minne olet menossa?”

….

“En.”

…


“Minäkin menetin erään.” Eichi sanoi rikkoakseen hiljaisuuden. Ino nosti katseensa, muttei sanonut mitään.

“Hänellä oli pelottavan pimeä katse, mikä sai aina kylmät väreet aikaan. Hänen mustia hiuksia oli niin ihana kietoa sormien ympärille. Hän oli määräilevä, itsepäinen, ja välillä vähän liiankin ilkeä. Hmh. Hän oli joskus ihan kuin minä itse, toisinaan olimme täydellisiä toisiemme vastakohtia.”

Tytön mielenkiinto heräsi.

“Kuitenkin hänessä oli jotain kiehtovaa. Hän olisi voinut kaataa kenet tahansa. Hänen kosketuksensa oli pehmeä, hänen rohtuneet huulensa tuntuivat ihanilta omillani. Vaarallisilta. Hän sai minut syttymään ja tuntevan rakkautta, paremmin kuin ikinä kenenkään toisen kanssa. Mutta hän katosi elämästäni. Erehdyin kerran hänen suhteensa, ja annoin hänen mennä.”

“..Eikä hän tullut enää takaisin.”

    “Kadun sitä varmaan lopun elämäni, että päästin hänet silloin käsistäni
Inon sisällä liikahti. Hän alkoi tuntea eräänlaista sympatiaa tuota poikaa kohtaan, vaikka tuskin edes tunsi koko ihmistä.
“Ei Isä antaisi ihmisten kärsiä näin.”
     Poika jätti viimeisen lauseen huomiotta. Hän kertoi, että tapahtuneesta oli jo vuosia, mutta hän muisti sen yhä kuin eilisen. Ino hymyili varovasti.
“Ikävää, että sinulle kävi niin.”
‘Mukava nähdä hymyä sinunkin kasvoillasi’ poika ajatteli.

Kului vielä aikaa, ilta alkoi muuttua aamuyöksi. Mersu oli kiertänyt jo muutaman lähiön, kaupungin keskustan, jopa pienet kylät. Poika oli ajanut tytön kanssa koko yön. Inon silmään iski eräs vanha, tuttu motelli. Valokyltin kirjaimet olivat puoliksi hajalla.

Keskustan Motelli. Hyvin omaperäistä nimen keksintää, tyttö ajatteli samalla kun tuijotti valokylttiä.

“Minä taidan jäädä tässä pois.”

Eichi nyökkäsi, ja pysähtyi motellin pihaan. Ino kaivoi rahaa taskustaan ja antoi melkoisen nipun seteleitä kouraan. Kallista, Ino mutisi itsekseen. Eichi naurahti.

“Kiitos paljon, että jaksoit valtaisaa avautumistani. En ole jutellut kenellekkään pitkään aikaan”
“Älä turhaan kiittele” Eichi vastasi huolettomasti lempeään sävyyn.

Ennen kuin Ino nousi kyydistä, hän kysyi vielä.

“Mikä hänen nimensä oli?”

Eichi katsahti Inoon. “Kenen?”

“No sen tytön?”

“Ei hän ollut tyttö.”

Ino hymyili. Hän löi takaoven kiinni, kiitti kyydistä vielä ja jätti auton taakseen.

Eichi katsoi Inoa vinosti hymyillen. Hän aukaisi ovensa ikkunan, kumartui sitä vasten kertoakseen hänelle.

“Sasuke.”