Tsunade painoi hitaasti silmänsä kiinni, kuullessaan Naruton vastauksen. Se vastaus tuntui suorastaan musertavalta vaihtoehdolta, jota hän ei ollut yksinkertaisesti edes suostunut ajattelemaan. Lämmin käsi valahti Naruton poskelta ja laskeutui hitaasti pöydälle.
”Etkö kaipaa Konohaa?” Kysymys oli pikemminkin sulattelua Tsunadelle. Hän pelasi aikaa, jotta saisi järkytyksensä kuriin.
”Jos se olisi siitä kiinni, tulisin juoksujalkaa takaisin.” Naruto hengähti hieman ja jatkoi.
”Kuitenkin tiedäthän sinä, Tsunade, kun joku perheessä kuolee, on mahdollista, että hän syntyy uudestaan jossain päin maailmaa. Naruto kuoli Konohassa ja syntyi uudelleen kiertolaiseksi.”
Tsunade hymähti hieman ja risti kätensä.
”Kun ovi suljetaan, jossain avataan kaksi ikkunaa.” Se oli vanha sananlasku, jota hänen isoäitinsä hänelle oli aina jankannut. Tsunade oli aina rakastanut sitä ylitse muiden. Sananlasku oli niin positiivinen ja lohduttava. Tällä hetkellä tuntui vaan pahalta ajatella, että hän oli se peto, joka oli sulkenut oven. Vaikka hän nyt raotti sitä houkutellen, niin Naruto oli jo hypännyt ikkunasta. Ei tämä enää ovista välittänyt.
Naruto katsoi väsyneen näköistä naista noustessaan hitaasti ylös. Tämän säälittävä hymy ja lohduttomilta kuulostavat sanat tuntuivat yhtä kauheilta kuin Naruton sisinkin. Tämä lähti kävelemään hitaasti ovelle päin, mutta ennen ovea hän kääntyi hitaasti pöytään päin kohdatakseen vielä viimeisen kerran naisen, joka oli ollut hänelle melkein äiti.
”No ajattele, että onni onnettomuudessa. Minulla on nyt ihana lapsi. Tiedätkö miten huvittavaa oli kuulla, että hän haluaa ninjaksi?” Tsunade nosti katseensa viimeisen kerran Narutoon, tämän huikatessa sanat nähden miten hetkiseksi pikkupoika palasi nuoren miehen kasvoihin.

Ovi painettiin kiinni Tsunaden huokaistessa hieman. Hetken päästä hän suoristi ryhtinsä ja antoi tällä eleellä käskyn vieressä seisovalle chuuninille kutsua seuraava sisälle kuulusteluun. Tsunadelle ei ollut yllätys, että Naruton jälkeen ovesta sisään astui Gaara. Nainen ei edes ajatellut vaivaantua ristikuulusteluun. Yhdellä sanalla hän sai kaiken haluamansa.
”Selitä.” Gaara huokaisi syvään. Hän ei pitänyt virallisesti puhumisesta, vaikkei siinä niin huono ollutkaan. Naruto tai muut olivat viimeisen kahden vuoden aikana hoitaneet asian. Sitä ennen Gaaraa oli pelätty niin, ettei hiljaisuus ollut ongelma.
”Lähdimme Foxin…Naruton kanssa heti samana päivänä pois Konohasta, kun tapoit hänet.” Gaaran ohuilla huulilla kävi melkein huvittunut ilme sanoessaan sanan ”tapoit”. Tsunade huomasi tunteiden lisäksi toisenkin muutoksen miehessä. Tämän ääni oli lämmin ja johdatteleva, melkein kuin mies kiusoittelisi kuuntelijaa lumoamalla tämän äänellään.  Oli selvää kuka oli lasten iltasatujen kertoja tästä ryhmästä.
”Puoli vuotta suunnilleen kuljimme vain ja yritimme pysyä elossa. Naruto katosi vähitellen. Tuli hetkiä, joista hän ei muistanut muuta kuin julman naurun ja verenhimon. Ajan kuluessa hetken pitenivät, kunnes lopulta ne eivät loppuneet ollenkaan. Silloin hän hyökkäsi yleensä kaiken elävän kimppuun ja yritti surmata sen. En koskaan ole kertonut Narutolle, mutta pystyin hädin tuskin voittamaan hänet. En onnistunut estämään kaikkia hänen hyökkäyksiään. Kettu oli tappanut kolme ihmistä siihen mennessä, kun löysimme Sirun ja Shadowin.” Gaara hiljeni hetkeksi ja sulki silmänsä. Ne ajat olivat olleet hänelle raskaita. Naruto oli hänelle kuin veli, ja Gaara suorastaan voi pahoin aina kun muisteli, miten hänen veljensä istui kuolleen ihmisen päälle vereen tahrautuneena nauramassa kammottavaa matalaa naurua julma hymy huulillaan.        
”Sirun sisällä on lasidemoni ja hän on voimakas ninja, tai no oli. Hän varasti lapsen eräältä naiselta yhdeksän vuotta sitten. Ei kai tarvitse sanoa, että sen jälkeen hän ei palannut Sound-kylään. Se poika oli meidän pelastuksemme. Shadow on saanut verenperintönä taipumuksen sinetteihin. Hän paransi meitä kumpaakin. Minä voin nyt nukkua yöni rauhassa ja Naruto on normaali, kunhan sinettiä vahvistetaan kerran kuussa. Jatkoimme matkaa, kun Naruto alkoi voida paremmin ja saimme Sirun suostuteltua mukaamme. Pian löysimme Icen ja Kittyn. Kitty oli varmaan ongelmallisin saada mukaan. Hän on alaikäinen, mutta Naruto onnistui adoptoimaan hänet. Kaikkien sisällä, Shadowia lukuun ottamatta, on demoni ja heitä on syrjitty sen vuoksi. Me vain etsimme niitä, jotka haluavat mukaamme. Onko se väärin?”
Tsunade ei kestänyt kuin painaa päänsä alas ja puistella päätään kevyesti. Tämän ryhmän jäsenet olivat kestäneet liikaa ja vihdoin ja viimein he löysivät perheen, johon he pystyivät sitomaan itsensä. Naisen mielessä kävi hetkellisesti syyllisyys. Yrittämällä houkutella Narutoa takaisin hän oli yrittänyt katkaista yhden tärkeän langan, riistää perheenjäsenen. Oikeastaan kaikki mitä hän teki tälle ryhmälle, tuntui suorastaan rikolliselta. Olisi vain oikeus ja kohtuus jättää heidät elämään omaa onnellista elämäänsä.
Sabaku no Gaaran kuulustelu oli päättynyt.

Sasuke oli odottanut kauan oven ulkopuolella ja vihdoin ja viimein kun ovi oli auennut, ei tulos miellyttänyt miestä. Gaaran nousua hän ei kunnolla ollut edes tajunnut. Miehen kaiken keskittymisen veivät tutut askeleet. Kaikista raivostuttavinta asiassa oli, että askeleet eivät johtaneet hänen luokseen.
”Minä siis yövyn sinun luonasi” Sasuke näki vasta nyt Naruton kasvot, miehen laskiessa huppunsa. Vasta kuullessaan ne sanat kaikki Sasuken ympäriltä katosi. Tutut ja rakkat kasvot eivät halunneet häntä ja sitä mies ei pystynyt hyväksymään. Naruto oli liian tärkeä vain päästetteväksi ohitse. Askeleet veivät hänet unenomaisesti lähemmäs Narutoa, ja Sasuke tajusi vain hämärästi mitä oli tekemässä. Hänen päässään välähti nopealla tahdilla kuvia, tiimi seitsemän, Naruto ja Sasuke, Naruto hakemassa Sasukea pois Orochimarun luota. Kaikki kuvat olivat menneisyyttä ja vaikka Sasuke pysähtyi vaalean miehen eteen ja oli kääntänyt vaistomaisesti ja hiukan väkivaltaisesti Naruton katseen itseensä, hän tiesi, että se oli turhaa. Naruton huulet olivat vain senttien päässä hänen huulistaan, mutta silti mies ei ole ollut ikinä niin kaukana Sasukesta.
”Sinä et, hemmetti soikoon enää jätä minua.” Sasuken sihisevä äänensävy oli käskevä ja Naruton leuasta pitelevä ote oli raudan luja. Naruto avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Sasuke jatkoi samalla hiljaisella ja uhkaavalla äänensävyllä.
”Minä en salli sitä.” Naruton katseessa oli sääliä ja paljon ikävää. Hän nosti kätensä hitaasti ja irrotti melkein hellästi Sasuken käden leuastaan. Hän halusi sanoa Sasukelle niin paljon. Hän halusi kertoa kuinka ikävä hänellä oli, kuinka hän oli kaivannut tämän vihaistakin äänensävyä ja yrittänyt muistaa miltä tämä maistui, miljoonia kertoja. Hän olisi todellakin revennyt, ellei heitä olisi keskeytetty.
”Anteeksi, mutta minusta ei ole kovinkaan mukavaa nähdä ryhmäläistäni ahdisteltavan.” Sasuken ärsyyntyneen katseen kohtasi Ice. Naruto ei yksinkertaisesti voinut olla virnistämättä. Jääprinsessan oli aika kohdata jääprinssi.
”Siinä tapauksessa suosittelisin silmiensulkemista.” Sasuken sihisevä ääni oli muuttunut jäätäväksi. Icen hermot alkoivat selvästi mennä ja tämä alkoi punoittamana vihasta. Se ei huolestuttanut Sasukea, vaan Icen takan oleva nainen, jonka luokse kaksi lasta oli tullut heti Gaaran lähdön jälkeen huolestuneina.
Vaalean naisen ilme oli kylmä ja ryhti vakuuttava. Harmaista silmistä loisti vakavuus ja kaikki naisessa viestitti vain yhtä lausetta: Minä tarkkailen. Se lause sisälsi enemmän kuin varoituksen. Se sisälsi uhkan. Se uhka sai jopa Uchiha Sasuken perääntymään.

Neji pyyhkäisi pöydän pintaa kuin pyyhkiäkseen pölyä sen pinnalta. Se oli pelkkä valheellinen liike. Nejin talo oli puhdas kuten Sasukenkin ja se satutti Narutoa. Kaikki Konohassa satutti Narutoa. Hän oli siellä kuin lapsi lelukaupassa tietäen, että äiti ei suostunut ostamaan mitään. Kaikki oli niin lähellä ja ihanaa, mutta ulottumattomissa.
”Tässä on huoneesi. Nuku hyvin…Fox.” Nejin ääni oli kylmä kuten aina ja tämä käänsi selkänsä aivan liian nopeasti. Hädin tuskin tämä ehti kuulla Naruton hätäisiä kysymyksiä.
”Miten he voivat? Ovatko kaikki kunnossa?” Neji kääntyi hitaasti ja katsoi miehen hermostuneisiin silmiin. Ensimmäisen kerran sääli käväisi Nejin mielessä. Pari askelta, istuutuminen sängylle ja vähän muistelua. Siinä oli kaikki minkä Neji antaisi Narutolle ja silti se oli enemmän kuin kumpikaan olisi edes osannut kuvitella.
”Sinun kuolemasi jälkeen…”
Sisällä Naruto ja Neji pitivät sitä kahdenkeskisenä hetkenä. Eivät intiiminä tai likaisena, mutta yksityisenä. Kumpikin murensi naamionsa ja paljasti toiselle, miten he halusivat, että kaikki olisi samalla lailla kuin silloin, kun he olivat vain ninjaoppilaita, viattomia lapsia, joiden elämä oli vain yksinkertaista mustaa ja valkoista.
Sitä hetkeä ei pilannut se, että toinen heistä olisi huomannut ikkunan alla kaksi pientä lasta, jotka eivät kunnioittaneet sen hetken yksinäisyyttä, mutta sitäkin enemmän he kunnioittivat tarinaa, jonka tätä puolta he eivät olleet voineet koskaan kuulla.

Aamuaurinko nousi jälleen. Se oli noussut miljoonia kertoja ennen tätä aamua, mutta Sakurasta tuntui hullulta, että se nousi enää. Eilisen jälkeen se tuntui väärältä.
Tsunaden puhe tiimi Kakashille oli vielä hänen tuoreessa muistissaan. Ei sitä puheeksi voinut kutsua. Ne olivat vain kaksi lausetta, jotka särki useamman sydämen.
”Naruto halusi jäädä tuohon ryhmään. Jättäkää hänet rauhaan.” Sakura oli varma, että Naruto ei ollut unohtanut heitä. Hän oli varma, että Naruto halusi palata, vaikka väitti toista. Sasuke ei koskaan ollut voinut unohtaa. Tyttö oli yrittänyt järjestää treffejä tai saada Sasuken kiinnostumaan jostakin. Kyllä Sasuke eli ja oli onnellinen onnellisina hetkinä. Tämä ei ollut niitä surullisien kirjojen päähenkilöitä, jotka surmasivat itsensä ja liioittelivat tuskaansa. Julma totuus vain oli, että kuoleman ja jättämisen tuska ei kadonnut koskaan. Laantui vain hieman, jotta sitä uskalsi miettiä. Nyt kuolema oli muuttunut selittämättömäksi petturuudeksi. Silti Naruto oli ollut Sasuken suuri rakkaus, eikä kukaan voinut edes yrittää korvata häntä. Siihen Sasuke oli pistänyt pisteen ja kukaan ei ohittanut sitä pistettä. Oli olemassa vain yksi henkilö, joka pystyisi murtamaan muurin ja se henkilö ei ollut Sakura. Siihen muuriin ei vaikuttanut oliko toinen osapuoli kuollut vai päättänyt jättää. Lopputulos oli kuitenkin sama. Todennäköisyys, että Sasuken muuri murrettaisiin, ja joku näkisi tämän vielä nauravan vapautuneena ja unohtavan jähmeän roolinsa, oli pieni… aivan liian pieni.

Neji oli lähtenyt keskellä yötä pitkän tarinan jälkeen, mutta kumpikaan lapsista ei ollut uskaltanut koputtaa ikkunaan, eikä palata tekemättä tehtäväänsä. Ulkona oli toki kylmä, mutta he olivat tottuneet siihen. Eliväthän he muiden perheenjäsentensä kanssa varsin epämukavissa oloissa useimmiten. Joka tapauksessa Kittyllä ja Shadowilla oli tehtävä ja sitä tehtävää puhuivat puolestaan Nejin sanat. Foxia kaivattiin kodissaan ja toisin kuin Shadowille, koti ei ollut siellä missä perhe oli. Myöskin Tsunade oli luvannut, että jos Fox saataisiin takaisin, Kittyn unelma toteutuisi. Se oli elänyt tytön mielessä niin kauan kuin hän pystyi muistamaan.
”Minä haluan ninjaksi.” Ääni oli vielä käheä hiljaisen yön jäljiltä, mutta sävy oli varma, kuten oli ollut eilenkin. Shadow ei vastannut mitään. Nyökkäsi vain hiljaa. Tytön unelman toteutuminen tarkoitti eroamista. Heti nähdessään Kittyn, Shadow tiesi tämän olevan niitä, jotka saivat haluamansa. Siksi olisi kai ollut järkevämpää olla kiintymättä Kittyyn.
Shadow oli kuitenkin vasta lapsi. Hän ei ymmärtänyt ajatella omaa parastaan vaan ystävystyi sokeasti miettimättä seuraamuksia. Kitty oli ainut hänen ikäisensä porukassa ja ainoa ystävä, mikä Shadowilla oli ikinä ollut. Oliko ihme, että hän tuli surulliseksi. Tsunade oli antanut yhden vaativan ehdon, mutta Kittyn päättäväisistä kasvoista näki, että se oli vain yksi pieni asia, jonka tyttö oli jättänyt suunnittelematta, mutta aikoi järjestää. Lapset eivät saaneet koskaan tietää, että se oli juuri se sama ilme, joka kasvoillaan Uzumaki Naruto oli ilmoittanut tulevansa hokageksi.

Naruto nousi hitaasti sadatelleen sängystä. Yö oli ollut luultavasti lyhyin ja makoisin moneen kuukauteen ja siksi nouseminen tuntui vieläkin kauheammalta ajatukselta. Vaaleat, liian pitkiksi kasvaneet hiukset heilahtivat ärsyttävästi miehen silmien päälle.
Vihdoin ja viimein hän ymmärsi miksi Gaara oli ollut niin iloinen, päästessään Hidden Village of Sandiin. Hän tunsi pitkästä aikaa olevansa kotona. Hymy tuntui viimein sulautuvan hänen huulilleen luonnollisesti. Oli kuitenkin vain ajan kysymys, milloin se sammui saman välinpitämättömyyden ja väsymyksen verhon taakse, Naruton tajutessa, että eilinen oli totta. Hän oli vain muukalainen Konohalaisten keskellä. Kuitenkin tämä hetki oli täydellinen…täydellinen hetki tajuta että pieni tyttö kiipesi poika perässään ikkunasta sisään säikäyttäen miehen puolikuoliaaksi. Ei kulunut kuin hetki ja lapset olivat päässeet kunnolla sisään ja töksäyttäneet asian, joka olisi pitänyt kertoa hienovaraisesti suostutellen. Juuri sitä epätäydellisyyttä Naruto rakasti eniten Kittyssä ja sitä hermostunutta korjailua mokan jälkeen Shadowissa.
”Sinun pitää jäädä Konohaan.” Vaativa äänensävy ja kivenkova katse haastoivat Naruton hämmentyneen katseen.
”Me puhuimme Tsunaden kanssa ja hän sanoi, että Kit voisi jäädä yhdellä ehdolla. Fox, sinä rakastat tätä paikkaa ja pidät sitä kotinasi. Miksi Kitty ei voisi pitää sitä samalla tavalla kotinaan.” Shadow korjaili varovasti Kittyä ja sai Naruton sulkemaan silmänsä hitaasti.
”Se ehto tarkoittaa minun jäämistäni.” Se oli pelkkä toteamus. Sinisten silmien vihdoin katsoessa lapsiin, ne olivat surulliset.
”Pystyisitkö sinä jättämään tämän perheesi noin helposti, Kit?”

Gaara seisoi vanhalla sillalla. Hän ei ollut koskaan kertonut kenellekään, miten paljon hän piti Konohasta. Hän rakasti sen kauniita taloja ja iloisia ihmisiä. Tuskin ketään olisi kiinnostanut, ehkä Narutoa tai… Ei, Gaara ei saisi miettiä heitä. Hän kieltäytyi miettimästä Kankuroa tai Temaria. Heillä oli aina toisensa ja hänellä oli Naruto ja muu perhe.
Miksi ihmiset aina kaipaavat sitä mitä eivät saa, vaikka heillä on niin paljon? Vai oliko hän edes ihminen vai pelkkä hirviö? Viime vuodet olivat saaneet hänet uskomaan ihmismäisyyteensä. Jos se oli valhe, niin hänestä oli mukava tuudittautua valheeseen ja se riitti. Jos maailma olisikin aina niin helppo, pelkkiä suloisia valheita ja onnellisia ajatuksia.

Naruto astui parilla askeleella Gaaran vierelle. Mies oli taas mietteissään ja Naruto ei voinut kun naurahtaa kevyesti kun taas kerran punapää yllätti hänet oudolla tervehdyksellään.
”Eikö lapsen maailma olekin ihanan mustavalkoinen?” Naruto pystyi vain hymähtämään. Tapa oli varastettu Sasukelta, mutta Naruto ei ollut koskaan tajunnut sitä. Naruto ei tajunnut, että vielä normaalia pitempään hänen maailmansa oli juuri lapsellisen mustavalkoinen. Vasta tällä hetkellä, Konohan tuulen puhaltaessa kivuliaan hennosti hänen kasvoilleen kirsikkapuiden tuoksuista ilmaa, hän ymmärsi kuinka vaikea maailma oli. Tekisi hän mitä vain, joka tapauksessa sydämiä särkyisi, eikä vähiten hänen oma sydämensä. Ainut mikä lohdutti miestä, oli toivo oikeasta päätöksestä. Se toivo lohduttaa, mutta ei varmista tulevaa.
”Olet oikeassa. Olisipa koko elämä kuin lapsen maailma, helppo ja yksinkertainen.”  

Lähellä siltaa erään puunjuurella seisoi kaksi henkilöä. Kumpikaan ei voinut edes sanoa tuntevansa toista, mutta silti heidän välillään oli sidos kuin äidillä ja isällä, kuin ihmisillä, jotka rakastivat jotain samaa. Sanoja he tarvitsivat vain hieman enemmän kuin miehet edessään.
”Täällä ei ole demoneita?”
”Te olette ainoita.”
”Lähdemme huomisaamuun mennessä. Pidättehän huolta Foxista ja Kittystä?” Vastausta ei jääty odottamaan. Ruohonkorsien painautuessa naisen painon alla hiljaisuuteen kuiskattiin kolme sanaa.
”Totta kai, Siru.”

Yksi ainut näkyvä silmä jatkoi vielä hetken läheisen parivaljakon katsomista. Kakashi tiesi, että tämä päätös oli epäreilu. Siru ja hän yksinkertaisesti päättivät, että veljekset erotettaisiin. Kakashi sulki hitaasti silmänsä ja mietti ehdotusta varoittaa Narutoa tulevasta hylkäämisestä. Tämä voisi puolustautua, jopa kieltäytyä jäämästä. Jos tämä päättäisi jäädä Konohaan, poika saisi aikaa jäähyväisiin.

Ihmiset ovat itsekkäitä. Jopa jounin voi murtua tunteidensa edessä. Kakashi ei halunnut nähdä Sasuken yksinäisiä kasvoja, ei varoa katsomasta Irukan takan reunalla olevaa kuvaa nauravasta pojasta. Siispä mies katosi tavalliseen tapaansa nopeasti ja huomaamattomasti. Heikkoudesta seuraa maksu. Etukäteen kukaan ei tiedä kuinka kova se on ja vain aika voi näyttää todellisen hinnan. Veljeksi toisensa hyväksyneiden ystävien kohtalo oli punottu, kuin rikollisen rangaistus. Tuomarit olivat tehneet päätöksensä. Kohtalona heillä oli erota hyvästejä jättämättä. Ei ihme, että sekä Sirua, että Kakashia kunnioitettiin. He olivat tarpeeksi voimakkaita tekemään perheen rikkoutumisesta koskevan päätöksen alle kymmenellä lauseella ja kuuntelematta vastaväitteitä. Tuskin kukaan voi olla pelkäämättä tai kunnioittamatta tällaista rohkeutta, vaikka se todellisuudessa olisi pelkkää kätkettyä heikkoutta.

Seuraavana päivänä Naruton ja Kittyn nukkuessa perheissään, joihin heidät oli sijoitettu, suunnitelma pantiin käytäntöön. Siru oli tehnyt kaiken siististi. Kukaan ei tiedä miten hän Gaaran suostutteli jättämään Naruton. Kukaan ei tiedä, miten demonit olivat poistuneet Konohasta. Ainoa mikä tiedettiin, oli että Foxin oli taas aika olla Naruto, ja Kittyn oli aika aloittaa ninjakoulu. Naruto alkoi huolehtia Kittystä kuin oikea isä ja pian Naruto ilmoittautui taas ninjaksi. Hän läpäisi jouninkokeen kevyesti, mutta tarvitsi aikaa. Aika parantaa haavat, mutta nyt aika oli armollisempi kuin viimeksi. Se lähti kulkemaan kuin alusta. Useista tuntui kuin Naruto olisi uudestaan syntynyt. Kaikki oli miehelle uudestaan ensimmäinen kerta. Kuin elokuvan kohtauksia olisi kelattu ja katsottu taas uudestaan. Päivä päivältä elokuva sai uuden osan jatkoa.

”Tuota…Kai minä nyt olen Naruto. Tulin tähän tiimiin, koska Tsunade pyysi ja voin sanoa, että pidin täällä olosta viimeksi. Toivottavasti tutustun sinuunkin hyvin, Jin. Tuota siis…Tämä on kiusallista. Tässä on tyttäreni Kitty Uzumaki.”

”Isä, Isä, Minä tein sen. Minä olen genin! Minä olen ihan oikea ninja!”

”Minä rakastan sinua, Sasuke.”

”Jos isä menee naimisiin Sasuken kanssa, niin tuleeko Sasukesta äiti?”

”Konohalla taitaa mennä todella huonosti jos hokageksi valitaan minun pikkumainen aviomieheni.”


Sekalaisia kohtia upeista elämistä. Kohtia, jotka ovat suloisen valkoisia ja lapsellisen onnellisia. Ei se elämä todellakaan ollut ruusuilla tanssimista. Tuskin ketään kiinnostaa kuulla, miten Kitty itki tyynyä vasten koulusta tullessaan, kun häntä oli haukuttu hirviöksi. Kuka hymyilisi onnelliselle lopulle, kun kuulisi, että Tsunaden kuolee vain muutaman vuoden päästä? Hiljennytään niistä asioista. Tehdään joskus musta tarina ja pidetään tämä loppu valkoisena. Pistetään huulet suppuun ja kirjoitetaan tarinalle valkoinen päätös. Kirjoitetaan veljesten hetki.

Vaaleat hiukset olivat vieläkin pitkät. Naruto ei ollut leikannut vaaleaa ja sotkuista hiuspehkoaan. Gaara katsoi kauempaa hetkeä, johon hän olisi halunnut kuulua, tuonne puunjuurelle veljensä vierelle. Normaali eväsretki perheen kesken oli jotain mihin Gaara oli aina halunnut kuulua. Kitty oli jo nuori nainen, joka keskittyi paksuun kirjaan huomaamattakaan Naruton ja Sasuken leikillistä kinastelua. Jokin Gaaran sisällä läikähti lämpimästi hänen nähdessään Naruton hymyn. Päätös hylätä heidät oli ollut oikea. Gaara tiesi sen vasta nyt, mutta se riitti. Se riitti pitämään hänet kaukana perheestä, johon hän ei enää kuulunut.
”Onko sinulla ikävä heitä?” Naisen ääni oli huolestunut.
”Totta kai, Temari. Mutta onhan minulla teidät. Kiitos”
”Mikään ei olisi saanut meitä olemaan lähtemättä perääsi kun Konohasta tuli viesti, eikä mikään saa meitä lähtemäänkään pois luotasi. Kankurokin alkaa vähitellen sopeutua Siruun ja muihin.”

Kotoaan Naruto löysi hiekasta muotoillun sydämen. Se ei tarkoittanut mitään salattua rakkautta kuin hänen ja Sasuken välillä oli ollut vuosia. Se oli hyvästit ja lupaus.

Me pysymme aina veljinä.

--------------------------------------
En ole kirjoitellut viimeaikoina paljon ja sen näkee hyvin tuosta alusta. Voin kuitenkin sanoa, että tuon lopun kirjoittaminen oli ihanaa ja jos rehellisiä ollaan niin tätä tarkastaessa aloin melkein pillittämään. Haluan tuonne alas kommentteja vaikka mikä olisi. En ole ihminen joka karsastaa kritiikkiä vaan oikeastaan kerjään sitä. Niin risut kuin ruusutkin käyvät ja jos ette osaa kumpiakaan antaa niin kertokaa edes, että jaksoitte lukea loppuun tai edes puoleenväliin.^^'