Lauantaiaamu valkeni minun painaessa pääni unissani Naruton rintakehää vasten. Naruto puolestaan oli kietonut kätensä suojelevasti ympärilleni, hänkin unissaan. Aloin lopulta herätä, mutta luulin vielä olevani unessa, sillä en uskonut, että voisin olla naruton syleilyssä missään muualla kuin mielikuvitukseni tuottamassa maassa. Naruto kuitenkin tuntui kovin todelliselta. Hänen rintakehänsä nousi ja laski hitaasti ja rauhoittavasti. Saatoin tuntea hänen henkäyksensä päälaellani parin sekunnin välein. Naruton lämpimät kädet pitivät minua tiukasti lähellään, niin että kuulin hänen tasaiset sydämenlyöntinsä. Kuinka kauan saisinkaan nähdä näin ihanaa unta…? Mutta… Jos tämä oli uni… Ei tämä tottakaan voinut olla. Pystyisin siis tekemään muutakin…
  Avasin silmäni hitaasti ja näin Naruton vaaleanharmaan aluspaidan. Hivuttauduin hiljaa ylemmäs, Naruton kasvojen korkeudelle. Pidätin hengitystä. Vaikka tämä olikin uni, tällainen oli erittäin hermoja raastavaa. Liikutin päätäni hitaasti ja epävarmasti kohti Naruton kasvoja. Huuleni olivat vain hipauksen päässä Naruton huulista, kun yhtäkkiä Naruto alkoi liikkua heräämisen merkiksi. Painoin pääni panikoiden hieman huulien alapuolelle, enkä uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan. Huomasin Naruton huulten makaavan otsallani, mikä sai lämmön kerääntymään poskilleni. Pidin silmät tiukasti kiinni. Jokin itseäni suurempi voima kertoi minulle, että tämä kaikki oli aivan liian todellista uneksi. Tunsin miten Naruton keho heräili, ja pian uninen ja käheä ääni mumisi:
”Mitä ihm-?”
Naruto päästi hitaasti irti minusta ja hivuttautui kauemmaksi nähdäkseen koko tilanteen.
”Mitä ihmeen ihmettä…” Naruto jatkoi. Minä pidin silmäni visusti kiinni. Mietin, kannattaisiko minun ”herätä” Naruton mekastukseen nyt, vai esittää vielä nukkuvaa. Kuitenkin suurin kysymys mielessäni oli, miten ihmeessä minä olin päätynyt nukkumaan Naruton kanssa samaan sänkyyn?
Naruto alkoi töniä minua hereille.
”Shika… Tota… Herääs nyt…” Naruto sanoi hämmentyneenä. Avasin silmäni hitaasti, kuin olisin vasta herännyt.
”Na… ruto?” kysyin ja yllätyin, miten aidolta sain ääneni kuulostamaan. Kuin olisin oikeasti herännyt vasta muutama sekunti sitten. Päätin pelata varman päälle ja haukotella hieman. Nostin vielä päätäni nähdäkseni, että todella olin Naruton kanssa samassa sängyssä. Peitto oli potkittu maahan, ja päiväpeitto, jolla olimme nukkuneet, oli puolimatkassa samaa tietä.
”Eäh… M-Miksi sä… me… tässä…?” kysyin yhtä hämmentyneenä kuin Naruto.
”En tiedä… Eikö… Me jääty nukkuu rappukäytävään?” Naruto kysyi kelaten eilisen tapahtumia uudestaan. Narutolla ei siis ollut minkäänlaista käsitystä mitä tapahtui kun Iruka ja Kakashi olivat löytäneet meidät. Huokaisin hymyillen hyväntahtoisesti.
”Ei me sinne jääty. Iruka tuli takas. Et vissiin muista? Se ja Kakashi herätti meidät… Mutta se, että me nukutaan samassa sängyssä on pieni mysteeri,” selostin. Naruto näytti siltä, kuin olisi vain mennyt enemmän sekaisin.
”En mäkään muista täydellisesti… mutta… ” yritin jatkaa, mutta ovelta kuului koputus. Koputtaja ei jäänyt odottamaan vastausta vaan rynnisti sisään ajattelematta. Irukan huoleton ilme vaihtui pikaisesti hieman yllättyneeksi. Hän pysähtyi paikoilleen.
”Ah… Huomenta… Luulin, että vielä nukuitte,” Iruka sanoi, eikä vieläkään liikauttanut lihastakaan. Naruto pomppasi sängystä kiireellä, hieman punastellen.
”I-Iruka!” hän huudahti. ”Öh… Me…” poika sopersi. ”Miksi me nukuttiin samassa sängyssä?” Naruto lopulta sanoi, ja hänen kasvoiltaan näki sen, että oli ollut vaikea iskeä asian ytimeen. Iruka katsahti hieman epäillen Narutoa. Hän käveli pojan luokse ja nuuhkaisi tätä.
”Et sä ainakaan viinalta haise…” Iruka sanoi hetken pohdittuaan. Hän oli varmaan olettanut, että me olisimme juoneet illalla niin paljon, että olimme saaneet mahtavan idean mennä nukkumaan rappukäytävään, emmekä enää muistaisi siitä mitään. Se toisaalta tuntui olevan järkeen käyvä selitys, mutta Naruto näyttänyt ei huomaavan tilanteen loogisuutta.
”En tietenkään haise, pönttö!” poika tiuskaisi, mutta Iruka ei antanut hänen ärtyisyytensä haitata. Hän istui kirjoituspöydän äärellä seisoneelle tuolille ja hengitti syvään. Naruto näytti rauhoittuvan, palasi sängyn luokse ja istahti. Hän näytti vaivaantuneelta, mutta vaivaantuneisuuden alta näki sen samaisen hämmennyksen.
”Niin siis…” Naruto sanoi ja katsoi ulos ikkunasta. ”Mitä eilen… Tai siis… Mä muistan vaan sen, että oltiin rapukäytävässä oottamassa teitä…” Hän jatkoi. ”Siis… Ku meillä jäi avaimet sisään. Ku me käytiin hakemassa Sakuralta lainaan vuodevaatteita Shikamarulle,” Naruto lisäsi kiireesti. Hän ei ilmeisesti halunnut Irukalle jäävän mitään väärinkäsityksiä.
”Jotain sellaista Shikamaru selittikin jo illalla,” Iruka sanoi, ja hänen olemuksensa näytti helpottuvan huomattavasti.
”Me – kakashi ja minä - herätimme teidät, ja me sanottiin, että menkää nukkumaan. Mutta sitten kun tultiin teidän perässä, taisitte molemmat olla jo unessa,” Iruka sanoi ja nousi lähteäkseen. ”Tulkaa syömään aamupalaa,” hän vielä sanoi ennen kuin katosi ovesta, josta oli vain hetki sitten rynnännyt sisään. Naruto katsoi pitkään Irukan perään. Hänen kasvoilleen oli jäänyt se sama ’Mitä-ihmettä’ –ilme, jonka kanssa hän oli herännytkin.
”No onko tällä nyt mitään väliä enää?” sanoin yrittäen reipastua. Nousin ois sängyltä ja kävelin ovelle. Katsahdin vielä sängyllä istuvaa Narutoa ja kysyin:
”Eikö me mennäkään syömään?”
Naruto nosti katseensa minuun ja tuijotti hetken. Minusta tuntui, kuin hän yrittäisi jotenkin… Nähdä lävitseni. Naruto kuitenkin vain naurahti ja käveli kanssani kohti keittiötä.


”…ne on jo isoja poikia. Kyllä ne ymmärtää,” kuulimme Kakashin sanovan. Pysähdyimme molemmat kuin seinään.
”Kakashi… Älä… ” Iruka sanoi ja voihkaisi. Meidän kasvoillemme nousi lievä puna, mutta uteliaisuutemme esti meitä lähtemästä. Katsahdimme toisiimme ja nyökkäsimme. Astuimme pari varovaista askelta keittiön puolelle ja näimme heidät. Kakashilla oli yllään vain viininpunainen aamutakki ja hän oli vetäissyt Irukan lähelleen. Kakashin ilme näytti siltä, kuin olisi juuri kuiskaamassa jotain rietasta Irukan korvaan. Naruto rykäisi kovaäänisesti ja sai holhoojansa säikähtämään. Kakashin reaktio vaikutti siltä, kuin hän olisi odottanut, milloin näkisimme heidät rysän päällä. Hän vain naurahti ja toivotti hyvää huomenta. Minä en ollut varma, missä mennään. Iruka… ja Kakashi? No… Heidät näki monesti yhdessä, mutta en silti tiennyt, että he olivat noinkin… läheisiä?
Naruton ilmeestä saattoi päätellä, ettei hänkään ollut tiennyt. Tilanne oli jäässä, me kolme – Iruka, minä ja Naruto – tuijotimme toisiamme osaamatta oikein tehdä mitään. Onneksemme Kakashi näytti siltä kuin tietäisi mitä teki. Hän huokaisi hyväntahoisesti.
”Naruto, Shikamaru,” Hän aloitti ja me käänsimme katseemme häneen. ”Kuten varmaan arvasittekin, minä ja Iruka olemme… Miten sen sanoisi… Läheisiä ystäviä,” Kakashi jatkoi ja naurahti. Naruton toinen kulmakarva nousi kysyvästi Irukan suuntaan, mutta ennen kuin Iruka ehti edes ajatella mitä sanoisi, Kakashi jatkoi.
”Niin, me olemme yhdessä. En usko, että sinulla on mitään sitä vastaan?”
Naruto näytti hetken hämmentyneeltä, mutta niin omakseni kuin Irukankin yllätykseksi, hän alkoi hymyillä leveää pepsodent-hymyään.
”Vähänkö hienoa!” Naruto sanoi ja paiskasi kättä Kakashin kanssa. ”Tuleeko susta mun uus iskä?” Naruto vielä sanoi vitsillään. Iruka huokaisi, lähinnä helpotuksesta, ja käveli jääkaapille.
”Otatteko te jotain?” hän kysyi samalla kun nosti ruoka pinoja pöydälle. Emme Naruton kanssa olleet syöneet mitään pitkään aikaan, joten ainakin minulla oli kiljuva nälkä.
”Joo, kiitos,” sanoin ja kävelin ripeästi murolaatikon luokse Naruto kintereilläni. Kaadoin murot sekä maidot suureen kuppiin, kaappasin lusikan. Lapioin ruokaa suuhuni matkalla pöydän ääreen. Naruto teki suunnilleen samoin ja istui pian viereeni suunpielet maidosta valkeana. Iruka katsahti meihin päin huvittuneena.
”Voitko sä… Tai voitteko te käydä tänään kaupassa?” Iruka kysyi ohimennen meiltä istuessaan minua vastapäätä. Kakashi oli kadonnut takaisin Irukan huoneeseen. Vaihtamaan vaatteita, oletin. Naruto käänsi päänsä kysyvänä minuun, ja minä kohautin olkapäitäni. Naruto yritti sanoa jotain, mutta hän oli tunkenut suunsa niin täyteen, ettei vastauksesta saanut mitään selvää. Hetken päästä hän oli saanut suunsa tyhjäksi.
”Joo, totta kai. Mitä meidän pitäis ostaa?” Naruto vastasi innokkaana. Hän innostui niin helposti melkein mistä vain. Toisaalta, hän varmaan myös pahoitti mielensä yhtä helposti.
”No jotain ihan normaaleja, niinku leipää, maitoa, vessapaperia,” Iruka luetteli. Naruto nyökkäsi ja näytti yrittävän muistaa kyseiset tuotteet. Iruka hymyili ja sanoi, että kirjoittaisi meille listan vähän myöhemmin.

Kun Iruka lähti Kakashin perään, ja me jäimme kaksin. En tiennyt, pitäisikö minun vielä olla vaivaantunut siitä sänky jutusta, mutta Naruto näytti unohtaneen sen, joten päätin seurata mallia. Olin syönyt aika kiireellä, joten lautaseni oli jo täysin tyhjä, mutta Narutolla oli vielä jonkun verran kupin pohjalla. Pitkän hiljaisuuden jälkeen, Naruto lopulta nosti päänsä.
”Hei… Eikö me saman tien voitais mennä täksi päiväksi kaupungille? Voitais tehä ne ruokaostokset paluumatkalla…?” poika kysyi jännittyneesti.
”Joo, okei…” sanoin kummemmin ajattelematta. Naruton kasvoille levisi riemuisa hymy, enkä voinut olla hymyilemättä hänelle takaisin. Kummallista, miten hän teki minut iloiseksi vain… olemalla itse iloinen.
”Aiotko käydä suihkussa ensin, vai vaihetaanko vaan vaatteet?” Naruto kysyi. Hän ilmeisesti halusi lähteä mahdollisimman pian.
”Mä taidan käydä suihkussa,” sanoin ja nousin viedäkseni tiskit tiskialtaaseen. Naruto nyökkäsi, mutta jätti omat tiskinsä pöydälle. Hain vaihtovaatteita ja pyyhkeen elämääkin suuremmasta laukustani ja riensin suihkuun. Naruton matkaan lähtemisen kiire oli tarttunut minuun, ja siksi peseydyin nopeammin kuin koskaan ennen. Astuin pois suihkun alta ja katsahdin itseäni peilistä. Näky sai minut pysähtymään. Kuka tuo energinen ja innostunut poika oli? En ollut varmaan koskaan ollut vapaaehtoisesti näin… En tiedä… menossa mukana? Mietin hetken, mutta minun oli pakko naurahtaa itselleni, muistaessani imelän sanonnan.
Rakkaus muuttaa…

Kun olin harjannut ja laittanut hiukseni sekä pukenut, astuin ulos. Säikähdin hieman hahmoa eteisessä, mutta huomasin sen olevan vain Naruto.
”Noni noni noni noni!” Naruto tohisi. ”Mennään jo,” poika jatkoi. Hymyilin ja heitin pyyhkeen Naruton huoneeseen.
”Onko sulla se ostoslista? Rahat? Ja avaimet?” Kysyin samalla kun laitoin kengät jalkaani. Naruto punastui hieman ja taputti kevyesti laukkuaan, jonka oli ottanut mukaansa. Minä hain koulureppuni, ja tyhjennettyäni sen keskelle lattiaa, heitin sen selkääni.
”Me mennään!” Naruto huusi juuri ennen kuin astui rappukäytävälle. Kakashi huusi jotain Irukan huoneesta, mutta ääni oli niin vaimea ja epämääräinen, ettei siitä ymmärtänyt oikein mitään. Pääasia oli, että lähtö oli noteerattu, joten saatoimme vain mennä. Kävellessämme portaita alas, valitin, miksemme käyttäneet hissiä.
”Ei se oo toiminu varmaa koskaan… Tai ainaki se on ollu rikki niin kauan ku mä voin muistaa,” Naruto sanoi kepeästi ja hyppäsi askelman yli.

Naruton asunto osui juuri niin lähelle kaupunkia, ettei viitsinyt enää käyttää edes bussia. Matkaa oli hieman alle kilometri, joten kuka vain normaalikuntoinen olisi taittanut matkan hetkessä. Mutta nyt oli kyse minusta. Minulla ei riittänyt kestävyyttä, joten jouduimme matelemaan hitaasti kohti kaupunkia. Puolessa matkaa Naruto turhaantui niin kovasti, että vuoroin veti ja vuoroin työnsi minua eteenpäin. Lopulta, kuin ihmeen kaupalla, saavuimme kävelykadulle, jonka varrella oli suosituimmat kaupat. Jos kuitenkaan lempikauppaa ei löytänyt tältä kadulta, loput majailivat tältä kadulta risteäviltä, hieman pienemmillä kujilla.
”Minne mennään ekaksi?” Kysyin ja katsahdin Narutoon. Hänen silmänsä loistivat ja koko keho tärisi innostuksesta.
”TONNE!!! Ei… TÄNNE!!! Eiku… Ensin tonne, ja sit tonne, mut sen jälkee tonne…” Naruto tohisi ja osoitteli eri kauppojen ikkunoita. Päädyimme kävelemään ensin pieneen puotiin, josta oli vaikea sanoa, mitä he oikeastaan myivät. En ollut itse aiemmin käynyt siellä, mutta Naruto sai minut helposti suostuteltua mukaansa.

Putiikki osoittautuikin edulliseksi antikvariaatiksi. Kaupan pitäjä oli vanha mies, joka tervehti meitä iloisesti astuessamme sisään. Minun huomioni herpaantui miehestä, kun näin jotain sähkönsinistä suoraan edessäni. Harpoin sen luokse jättäen Naruton oven suuhun kysyvän näköisenä. Nostin levyn, jonka olin nähnyt ja suunnaton riemu valtasi minut hetkessä.
”Naruto tuu tänne!” sanoin epätavallisen kiihtyneenä. Naruto käveli kummeksuen viereeni ja katsoi levyä.
”Sparta,” hän sanoi, muttei tajunnut tilanteen vakavuutta.
”Ei pöljä… Tämä ei oo mikä tahansa Spartan levy. Tää on se…” sanoin kunnioittavasti levylle.
”Se?” Naruto toisti tajuamatta vieläkään.
”SE! Tämä on vuoden -97 erikoisjulkaisun kolmannen raidan inspiroima levy, jota tehtiin vain suunnilleen sata kappaletta!” selitin lähes huutaen. En voinut käsittää, että pitelin sitä käsissäni. Naruton kasvoille levisi ymmärrys. Ei hän varmaan tajunnut täydellisesti levyn arvokkuutta, mutta näytti tajuavan kuitenkin jotain.
”Ootko sä varma?” Naruto kysyi ja nielaisi.
”Täysin! Mä en ikinä, EN IKINÄ, erehtyis tästä,” sanoin ja käänsin levyä, jotta näkisin hinnan.
”MITÄ?! Kiitos jumala… Anteeksi jos olen ikinä tehnyt mitään väärää,” sanoin katsellen kattoa kohti. ”Tää maksaa kympin! Voitko kuvitella? KYMPIN! Netistä tää ois lähteny vähintään parilla sadalla,” jatkoin.
”No, osta se,” Naruto sanoi hieman hiljempaa. Katsoin häneen ja mietin mikä oli vikana… Hänen kasvoillaan kylpi pettymys… Oliko hän… Kateellinen? Ehkä… Mietin, että ehkä minun olisi pitänyt antaa se Narutolle… Antaa hänen ostaa sen. Voisihan Naruto aina polttaa sen minulle. Mutta olinko valmis luopumaan jostain… näin arvokkaasta… Naruton vuoksi? Miksi ihmeessä minä tuollaisia mietin, totta kai olin. Ansaitsihan Naruto tämän.
”Tota… Haluutko sä ostaa tän?” kysyin, enkä voinut olla punastelematta. Naruto nosti päätänsä, mutta ei näyttänyt enää yhtään pettyneeltä, mutta ei myöskään iloiselta.
”Miksi? Sähän sen löysit,” hän sanoi hieman kylmään sävyyn, ja sai minut jähmettymään paikalleni. Olinko suututtanut hänet… jollain?
”Naruto…?” Yritin kysyä, mutta tilanne vain pahentui siitä.
”Osta se tyhmä levy ja mennään!” poika huusi täyttä kurkkua ja sai kaupanpitäjän nousemaan pystyyn. Niin hän kuin minäkin näin, että tästä voisi kehittyä jotain vaarallisempaa, jos en hoitaisi tilannetta oikein.
”Mee pihalle rauhottuu,” sanoin ja katsoin muualle. En tiennyt, mistä raivon puuska oli tullut, mutta siitä oli vain haittaa sisällä. Naruto ei näyttänyt pitävän sanoistani, joten heitti muutaman levyn päin lattia ja painui ulos niskojaan nakellen. Katsoin hänen peräänsä, mutta sitten kyykistyin keräämään levyn palasia lattialta.
”Minä maksan nämä,” sanoin kaupanpitäjälle, joka katsoi huolestuneena minua. Hän kiirehti auttamaan ja sanoi, ettei minun tarvinnut.
”Ne olivat muutenkin jo vanhoja, eikä niitä kukaan olisi ostanut,” mies jatkoi ja hymyili vanhusmaisesti minulle. ”Hyvä vain, että päästiin eroon.”

Siivosin loppuun ja maksoin Spartan levystä. Kiitin vielä mukavaa miestä, ennen kuin astuin kadulle epäröiden. Naruto ei ollut jäänyt odottamaan minua, mutta näin hänen loittonevan selkänsä kauempana. Hän potki kapinallisesti tölkkejä, ja minun oli juostava pitkään, ennen kuin pääsin edes kuulo etäisyydelle Narutosta.
”Naruto oota!” yritin huutaa hänen peräänsä, mutta hän vain tietoisesti jätti kuulematta.
”Toi on pöljää!” huusin, ja yllätyksekseni sain hänet pysähtymään. Hän kääntyi nopeasti, ja käveli luokseni pitin harppauksin.
  ”Ai sun mielestä on pöljää, että mä teen näin?!” Hän huusi, ja ihmiset jotka kävelivät kadulla ja viettivät päiväänsä, pysähtyivät katsomaan.
  ”Eikö se oo sitten yhtään pöljää, että sä välität jostain riivatun levystä enemmän ku…!” Naruto huusi, mutta lopetti kesken lauseen punastellen. En vielä silloin ymmärtänyt, mitä Naruto yritti sanoa, vaan typeryyttäni jatkoin.
”Enemmän ku mistä? SE LEVY on arvokkaampi, ku mitään, mitä mä omistan. Siis, mää en osaa kuvitella MITÄÄN, tai ketään tosi Sparta fania, joka ei ois ostanu sitä!” huusin, ja ihmisistä alkoi muodostua ympyrä ympärillemme.
”Ai se siis on sulla? No sepä tosi kiva,” Naruto sanoi ivallisesti ja hymyili ärsyttävästi. Hän vetäisi reppuni kädestäni samalla kun käveli ohi ja kaivoi sieltä levyn, joka oli aloittanut tämän kaiken. Hän kääntyi takaisin minuun päin.
”Voi, eikö olisi surku jos tälle tapahtuisi jotain?” Naruto kysyi ja avasi kannen. Paniikki lamautti kaikki toimintani enkä osannut vastata mitään. Ei Naruto voisi. Hänhän itse rakasti Spartaa. Hänellä oli kaikki mahdolliset fanituotteet. En voinut uskoa, että hän edes ajatteli levyn tuhoamista.
”Naruto ei… Ei… Miksi?” kysyin epätoivoisena. Naruton kasvoille palasi hieman väriä, ja silmissä kävi valo. Kuin hän olisi itse tajunnut mitä oli tekemässä.
”Miksi? Ai miksi? Tiedätkö sä kuinka… Turhalta… Ja tyhmältä musta tuntu tossa kaupassa?” Naruto sanoi paksulla äänellä. En ollu varma, näinkö oikein, mutta olin melko varma, että hänen silmistään tippui raskas kyynel.
”Miten sä arvostit tätä… Paskaa… enemmän… enemmän ku…” Naruto yritti sanoa, mutta ei pystynyt.
Paikalle muodostuneen ihmisjoukon keskeltä kuului tuttu ääni.
”Päästäkää läpi,” Neji huusi vanhoille naisille jotka keskustelivat kiihkeästi juuri tapahtuneesta kohtauksesta. Naruto ja minä käännyimme katsomaan ja näimme vaivaantuneen Nejin tappelemassa tietään kohti meitä. Lopulta hän oli luonamme ja pyöritteli päätään.
”Tota… mä en tiedä miten sanoa tätä… Mutta, te ootte aiheuttaneet aikamoisen kohtauksen, tajuatte sen? Nyt mä suosittelisin lopettamaan, jooko?” hän sanoi hieroen toisella kädellään niskaansa.
”Mua ei kiinnosta!” Naruto huusi. Hän sulki levyn kannen ja tyrkkäsi sen käteeni. Tehtyään sen hän lampsi matkoihinsa, enkä enää nähnyt häntä ihmisjoukon läpi. Katsoin Nejiä toivottomana. Neji näytti rauhalliselta ja huolettomalta, kuten aina. Jos siinä olisi seisonut kuka tahansa muu, olisin varmasti itsekin alkanut itkemään lohduttomasti, mutta Nejillä oli vahvistava vaikutus. Vaikken alkanutkaan kyynelehtimään, oli oloni surkea. Neji kallisti päätään puoleeni ja sanoi ostavansa minulle limsan. Näytin kuulemma siltä, kuin verensokerini olisi alhainen.

Istuin alas pikaruokalan siivottomalle penkille kokis kourassani. Neji istui vastapäätä, mutta hän ei ollut ostanut mitään. Hän vain tuijotti. Lopulta en enää jaksanut.
”Onko sun ihan pakko?” sanoin happamasti ja ryystin limuani. Neji kohtotti päätään, muttei rikkonut katse kontaktia.
”Sähän tiedät, että se tykkää susta?” hän lopulta sanoi. Hämmennyin, enkä tiennyt kenestä Neji puhui.
”Ai kuka?” lopulta vastasin tylysti. Neji huokaisi ja sulki silmänsä.
”Sä oot täys idiootti,” hän sanoi, mutta äänessä ei ollut riidanhaastoa, eikä uhmaa. Se oli melkein, kuin kohteliaisuus. ”Sä tiedät varsin hyvin, kenestä mä puhun,” hän jatkoi. Nojasin selkänojaani ja tuhahdin.
”Ei, mulla ei ole pienintäkään aavistusta, mistä sä höpiset, joten jaksaisitko valaista?” sanoin.
”Mä luulin, että sä olisit ollu fiksu…” Neji huokaisi ja kohautti olkiaan välinpitämättömästi.
”Näin me tehdään. Sä tuut meille seuraavaks yöksi. Mä lähetän Narutolle viestin, että se ei huolestu. Annetaan sen rauhoittua ja miettiä vähän. Huomenna meet takas sinne, ja puhutte rauhassa, okei?” tämä sanoi ilmeettömästi. Näin, että Nejin naamalla ei ollut pienintäkään leikinlaskun elettä, joten minun oli pakko olettaa hänen olevan tosissaan. Oli toota, että ei ollut fiksua palata Narutolle… Ainakaan vielä.
”Miks sä haluat auttaa mua?” kysyin, sillä aavistin, että tähän oli koira haudattuna.
”Terävänä kuten aina Shikamaru. Miltä kuulostaisi… se levy?” Neji vastasi, mutta nyt hänen kasvoillaan oli lähes pirullinen virnistys. Huokaisin, sillä olin tiennyt, että jotain tälläistä tulisi vielä vastaan. Minun ei tarvinnut miettiä toista kertaa suostuisinko, sillä jos monille jonkin asia oli tärkeämpää kuin se levy… Se oli Naruto.

Se lauantai oli päättynyt nopeammin kuin olin uskonut. Kaikki oli alkanut niin… lupaavasti? Mutta sitten Naruto oli vain räjähtänyt… Miksi? Minkä takia? Tiesin, että Narutokin piti siitä levystä.
Mutta Nejin ansiosta, asiat eivät ainakaan muuttuneet vielä huonommiksi. Tässäkin tilanteessa oli jo tarpeeksi korjattavaa. Menin nukkumaan hämmentyneenä, mutta myös hieman surullisena. En tahtonut naruton vihaavan minua… Silti olin onnistunut loukkaamaan häntä… Anteeksi Naruto… Kun vain tietäisin miksi… Miksi kaiken piti olla niin sekavaa?

______________________________________________________________________
Elikkäs, kommentti on aina mukavaa. Lämmittää sydäntä kun kirjottaa seuraavaa osaa.
Ja pahoittelen jälleen,  jos tänne jäi epähuomiossa kirjoitusvirheitä. Ne eivät ole tahallisia. :D