Isku kohti oikeaa kylkeä. Ketterä hyppy vasemamalle ja loikka seinän kautta vastustajan selkä puolelle. Vastustaja kääntyy torjumaan iskuni mutta iskun voima pakottaa hänet toisen polven varaan. Kongi kumahtaa ja ottelu on päättynyt. Kättelen vastustajani ja laitan harjoitusmiekan telineeseen. Oli taas mukavaa käydä vanhalla dojolla ottelemassa ennen seuraavaa tehtävää. Kerään tavarani ja suuntaan kulkuni Hokagen toimistolle. Tapaamiseen on vielä aikaa mutta haluan olla ajoissa paikalla, kuten vastuullisen ANBU:n kuuluu olla.

Kävellessäni kylän halki tarkkailen kyläläisiä. Vanhasta tavasta tarkkailla ja kuunnella kaikkea ympärilläni en päässy eroon edes siviilissä. 'Alituinen valppaus' oli minulle ehkä tärkein opetus, minkä olen saanut.  Väenpaljous hieman yllätti minut, normaalisti tähän aikaan ei näin paljoa väkeä ole liikkeellä. Lisäsin hieman vauhtia, halusin todella olla ajoissa. Hyppäsin roskaa-astiaa apuna käyttäen läheisen talon katolla ja jatkoin matkaa hyppien katolta katolle. Pieni viima tuntui hyvältä kasvoilla.

Astuin sisään Hokage työhuoneeseen huomaten hieman pettyneenä, että itse Hokage ei ollut paikalla. Muita ninjoja sen sijaan oli paikalla, itseäni vanhempia jounineita, sekä muutama chuunin. Tervehdin heitä nyökäyttämällä vaisusti päätäni. Huomasin Kumorai Suin nojaamassa seinään ja menin hänen luokseen. En häntä kyllä erityisemmin tuntenut mutta meillä oli pari yhteistä ANBU-tehtävää takanamme. Katsoin naista silmiin ja hymyilin vaitonaisesti hänelle. Vaihdoimme muutaman sanan, kunnes toimistoon alkoi saappua lisää ninjoja.

Katselin toimistoon saapuvia ninjoja tarkasti. Osa oli minua reilusti vanhempia, osa taas nuorempia. Mieleeni nousi kysymys: minkälaiseen tehtävään tarvittiin näin paljon ninjoja? Asia olisi ollut eri, jos kaikki olisivat olleet jounineita, chuunineita tai kokonainen ANBU-ryhmä mutta paikalla olevat olivat hyvin eritasoisia.

Toimistossa ihmiset alkoivat kyllästyä odottamaan ja suurin osa ihmisistä istuikin lattialla. Huoneessa oli kuuma. Saatoin tuntea kuinka jännittynyt tunnelma oli. En enään jaksanut tarkkailla jokaista ninjaa, joten keskityin vain muutamiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Kuulin äänekkään haukotuksen ja huomaisin keltaisen koiraeläimen, kojootin haukottelevan. Tunsin miten kojootin vieressä oleva nainen katsoi minua, vilkaisin häntä ja käänsin katseeni pois.

Vihdoin Hokage saapui paikalle ja jännittynyt tunnelma raukesi. Kuuntelin tarkasti Hokagen ohjeistusta tulevasta tehtävästä. Hymyilin hieman Uzumakin 'vitsille' joukon tärkeydestä kylälle. Hokagella oli taito, jota ihailin, taito osata keventää tunnelmaa.

Tehtävä ei olisi kuulostanut läheskään niin vaikealta, jos Uzumaki ei olisi seonnut sanoissaan. Matka Hiekankylään oli kohtuullisen pitkä mutta kovin merkittäviä uhkia matkalla ei pitäisi olla. Kuitenkin Hokagen sanat loivat uhkakuvaa päähäni. Mikä kylämme ja hiekankylän välillä oli vialla? Kysymys nousi mieleeni mutta en esittänyt sitä. Ninja tekisi niinkuin sanotaan, ilman turhia kyselyitä. Pitäisi päästä ryhmän kanssa Kazekagen luokse, muuta tehtävään ei kuulunut.

Kuullessani nimeni, astuin muutaman askeleen ja huomasin samalla parini, joka astui myös eteenpäin. Hän oli minua vanhempi ja chuunin, kuten minä. Hiukset olivat takussa ja silmät olivat hyvin erikoisen väriset. Kuuntelin mitä Hokage meille sanoi ja nyökkäsin. Siirryin pois Hokagen pöydän edestä, lähemmäksi ovea. Kuuntelin muiden ryhmien jäsenet. Hymähdin Hokagen mustalle huumorille, upea selitys miksi viimeisessä ryhmässä oli vain jounineita. Nyökkäsin parilleni ja lähdimme pois toimistosta. Oli aika lähteä matkaan.

”Kurokawa-san?”, kysyin pariltani käytävässä. Nainen katsoi terävästi hiustensa alta. Muistin nimen oikein ja nyökkäsin hänelle. ”En tiedä sinusta mitään, Kurokawa-san, mutta jotta pääsemme turvallisesti päämäärämme olisi hyvä, jos tietäisimme toisistamme jotain. Olet chuunin-tasoinen, joka voi tarkoittaa montaa erilaista asiaa.” Nopeutin askeleitani kevyeen juoksuun, aikaa ei ollut tuhlattavaksi. ”Mitä sinä olet tehnyt chuunina?”, kysyin.

”Paperihommia lähinnä”, Kurokawa-san vastasi lyhyesti.

Nyökkäsin hänelle vastauksi. Pääsimme ulos ja siirryimme juoksemaan katoille. ”Ehdotan, että minä kuljen edellä ja tarkkailen menosuuntaa ja sinä taas huolehdit selustastamme. Ainakin aluksi.” En saanut ainakaan selvää vastausta pariltani tähän suunnitelmaan. Tulkitsin tämän hyväksynnäksi.

Päästyämme kylän portille nyökkäsin vahdeille tervehdykseksi. Tarkastin nopeasti, että kaikki tarvittava oli mukanani. Tunsin viileän naamion paitani sisällä. ANBU-naamion käyttö ei tässä tehtävässä tullut kysymykseen mutta pidin sitä oikeastaan aina mukanani. Katsoin Kurokawa-sania ja lähdin kulkemaan metsän reunaa kohti. Muutaman metrin päässä hyppäsin puuhun ja aloitin juoksuni.

Vihreä metsä vilisi ympärilläni. Oksa, sitä seurannut hyppy, seuraava oksa, muutama juoksuaskel maassa, hyppy takaisin oksalle. Nautin tälläisestä liikkumisesta.

Suuntasin katseeni eteepäin, muistin Hokagen sanojen luoman tunteen. Matka ei luultavasti olisi helppo. Tilannetta vaikeuttii hieman hankalan oloinen chuunin ja se, että he olivat kaksi. Olisi oltava tarkkana, koska Kurokawa-sanin taistelukokemuksista ei ollut mitään tietoa. Päätös syntyi nopeasti: olisi vältettävä kaikkia mahdollisia kohtaamisia. Kaksin heidät olisi helppo voittaa pienelläkin ylivoimalla. Käännyin katsomaan takanani kulkevaa naista. Matkanteko näytti sujuvan helposti.

Kuuma päivä muuttui pilviseksi ja lopulta sade muutti metsän täysin. Näkyvyys heikkeni ja matkanteosta alkoi tulla vaarallista. ”Etsitään sopiva paikka ja jäädään odottamaan sateen loppumista. Olemme kulkeneet hyvää vauhtia, voimme ilman viivytyksiä olla hieman aiemmin jo perillä.” , sanoin parilleni. Hetken etsimisen jälkeen löysimme suojaisan puun, jonka juurelle jäimme pitämään sadetta.

Sade ei laantunut alkuyön aikana. Otin ensimmäisen vahtivuoron ja annoin Kurokawa-sanin nukkua. Matkanteko ei suuremmin kuluttanut minua mutta huomasin, että märän kelin aiheuttama varovaisuus rasitti lihaksia. Venyttelin ja naksauttelin raajojani, kuten tavallisesti.

Osaltani yö sujui rauhallisesti. Sade alkoi hiljentyä, kun herättelin Kurokawa-sania hänen omaan vahtivuoroonsa. ”Herärä minut heti jos huomaat jotain. Alkuyö oli hiljainen mutat eihän sitä koskaan tiedä.” En edes odottanut saavani vastausta, tälläkään kertaa.      

--------

Anteeksi, teksti jäi hieman lyhyeksi. Jätin lopun tahallani avoimeksi, on Crabin toivottavasti helppoa jatkaa. Crab ystäväiseni, pahoittelen jos Kurokawam luonne muuttui. Tartuin tuohon "tuntemattomat voivat vaikka kuolla"-asenteeseen. :)

Kiitän ja kummarran kaikesta palautteesta jo etukäteen.