”No onko sinulla nyt sen koulun osoite?”
”Joo, joo.”
”Onko ihan varmasti?”
”Isä!”
”Anteeksi, kyllähän minä tiedän, miten iso tyttö minulla on,” Lyran isä sanoi ja pörrötti tyttärensä hiuksia. Lyra ei oikein pitänyt siitä. Olihan hän jo 16-vuotias.
”Sinä saat varmasti heti ystäviä,” Lyran isä Mamoru vakuutti tyttärelleen, kun oli huomannut tämän hieman huolestuneen ilmeen. Lyra katsahti isäänsä hämmästyneenä.

”En minä sitä mieti,” hän vastasi. Toisaalta, hän ei voinut olla miettimättä sitä, koska oli ollut näkymätön edellisessä koulussaan. Häntä ei ollut olemassa siellä. Kukaan ei juuri puhunut hänelle, eikä hän heille. Syy oli varmaankin se, että Lyra rakasti hyvin paljon luonnossa liikkumista ja kirjoittamista. Ilman niitä hän ei selvinnyt arjesta. Siispä Lyralla oli ollut koulussa luontohöperön ja sulkeutuneen ihmisen maine. Se ei ollut hyväksi, jos tahtoi olla joku. Niinpä oli ollut melkoinen helpotus, kun isä oli saanut töitä muualta ja Lyra oli pääsemässä uusiin maisemiin. Nyt hänellä olisi mahdollisuus saada uusia ystäviä ja uusi, parempi tulevaisuus.

”Pidä hauskaa!” Mamoru sanoi ja antoi suukon Lyran otsalle, joka otti sen hieman vastentahtoisesti vastaan.
”Joo, joo…” Lyra mutisi ja lähti. Isä jäi vilkuttamaan hänen peräänsä ja Lyralle tuli hieman huono omatunto. Isä oli vain huolissaan hänestä, ihan niin kuin hän oli ollut äidin kuoleman jälkeen. Sille ei vain voinut mitään.

Ihan ensimmäiseksi Lyra huomasi, että kaupunki oli hyvin miellyttävä, kun hän sai katsella sitä rauhassa. Se ei ollut liian suuri, eikä liian pieni, vaan juuri sopiva. Kaikki ihmiset näyttivät olevan tyytyväisiä elämäänsä ja vaikuttivat ystävällisiltä. Lyra pysähtyi pienen kahvilan ikkunan eteen ja tarkasteli itseään hetken lasin läpi. Hän ei ollut oikeastaan hullumman näköinen. Hänellä oli tummanruskeat, olkapäille yltävät hiukset, jotka olivat hieman kiharat. Lyra oli myös tyytyväinen vinosta, lyhyestä otsatukastaan. Se sai hänet näyttämään ihan trendikkäältä, vaikkei hän sitä juuri ajatellut. Lisäksi hänellä oli kauniit, sileät kasvot, joita korostivat kauniisti myös hänen vihreät silmänsä. Aina hän sai kuulla siitä, miten vihreät hänen silmänsä todella olivat. Hän oli perinyt ne äidiltään. Aina isän kasvoille levisi kummallinen ilme, kun Lyraa kehuttiin silmien takia. Se johtui varmaan siitä, että silmät muistuttivat häntä liikaa edesmenneestä vaimostaan Chihirosta.

Lyra huokaisi syvään. Hän ei oikein halunnut muistella äitiään, koska se teki kovin kipeää. Tämä oli kuollut kun hän oli ollut seitsemänvuotias. Se oli ollut hyvin rankka koettelemus, josta Lyra oli ihmeen kaupalla selvinnyt. Chihiro Noda oli kuollut auto-onnettomuudessa, joka oli ollut hyvin tuhoisa. Hän oli ajanut yksin, mutta se, että Lyra ja hänen isänsä eivät olleet tuolloin kyydissä, ei tehnyt asiasta yhtään sen helpompaa. Yksinäisyys ja tuska nimittäin olivat ihmisille jotain hyvin tuskallista. Lyra ymmärsi sen hyvin.

Hän katsoi itseään taas peilistä. Hän näki 16-vuotiaan tytön, joka oli pukeutunut mustiin farkkuihin, tummansiniseen toppiin ja mustaan huppariin. Sen lisäksi hänellä oli jalassaan ruskeat tennarit. Hän ei tiennyt, miten hänen uudessa koulussaan suhtauduttaisiin hänen vaatteisiinsa, mutta päätti olla välittämättä siitä. Sisäinen kauneushan se oli tärkeintä. Lyra katsoi itseään jälleen kahvilan lasiruudusta. Hän yritti hymyillä hieman.
”Ihan hyvä tästä päivästä tulee.” Ole nyt reipas, Lyra!” hän sanoi itselleen ääneen. Sitten hän suuntasi askeleensa kohti uutta kouluaan.

Heti kun Lyra astui koulunsa pihaan, hän ei huomannut siinä juuri mitään eroa entiseen kouluunsa verrattuna. Pihalla maleksi seiska,-kasi,-ja ysiluokkalaisia, siellä oli myös pyöriä, mopoja ja pari autoa. Osa oppilaista valui tupakalle, osa lähellä olevaan kauppaan, osa lintsaamaan ja osa vain seisoskeli pihassa, kun ei keksinyt parempaakaan tekemistä. Ihan tavallinen ylä-aste siis. Lyralla ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä tuijottamaan koulun pihaa. Hänellä olisi aikaa ehtiä ensimmäiselle tunnille kymmenen minuuttia, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, miten aikoisi löytää oikean luokan. Onnea tosiaan tarvittiin tänään. Lyra huokaisi taas ja heitti olkalaukkunsa olkapäälleen. Hän irvisti itsekseen koska tiesi, että hänellä oli tapana huokailla ja haukotella, kun häntä jännitti. Eikä tämä tilanne ollut mikään poikkeus. Mutta sillekään asialle ei voinut juuri nyt mitään. Lyra avasi pääoven ja astui sisälle kouluun sydän pamppaillen ja veri kohisten.

”Onpa tämä iso ja hieno paikka!” Lyra ajatteli kävellessään koulun käytävää pitkin eteenpäin. Onneksi sisällä ei ollut juuri paljon ihmisiä, koska Lyraa pelotti kulkea keskellä käytävää ihmisten välissä ja leikkiä näkymätöntä. Ajatus sai hänet taas haukottelemaan.
”Lopeta jo!” hän moitti itseään. Lyra päätti koota itsensä ja mennä nyt käytävän poikki. Hän ei katsoisi kehenkään päin, eikä kukaan katsoisi häneen päin. That’s it. Ei käytävällä sitä paitsi varmaan paljon porukkaan olisi…
”Let’s go, Lyra!” Lyra ajatteli ja lähti kävelemään. Hän tunsi samalla kuolevansa, että olevansa niin rohkea. Käytävällä oli noin parikymmentä henkeä. Kaikki olivat omissa porukoissaan tai sitten yksin. Ainakin viisi tyyppiä istui samassa ringissä mp3: set korvissa ja hyräilemässä jonkun kappaleen sanoja. Lyra erotti näiden hyräilyn välistä sanoja: ”Henkilökohtaisesti oot kristus itsellesi…”

”Vai sellaista musiikkia sitten…” Lyra ajatteli ja jatkoi matkaansa. Seuraavaksi hän kulki tyttöryhmän ohitse, jota näytti johtavan vaalea blondi, jolla oli pitkät, vaaleat poninhännällä olevat hiukset.

”Näittekö te mitä Kiba teki diskossa viikonloppuna?” Se melkein tappoi meidät nauruun!” tyttö kysyi kimeällä äänellä. Muut tytöt kikattivat.
”Sehän oli ihan umpikännissä!” Pahempi ryyppäämään kuin sinä, Ino!” eräs vaaleanpunahiuksinen tyttö nauroi. Inoksi kutsuttu johtajahahmo-tyttö näytti kauhistuneelta.
”Minä olen Kännääjien Kuningatar, muistakaa se!” Sitä paitsi se, mitä Kiba teki viikonloppuna, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä tein viime kesänä kun koulut loppui!” Ino tokaisi.
”Ihanko totta?!” Mitä oikein teit?!” tytöt kysyivät kiljuen kuorossa. Ino nauroi ja alkoi sitten kertoa. Pian koko tyttöjengi sitten räjähti kovaan ja kimeään nauruun. Lyra ei jaksanut kuunnella toisten känni-tarinoita. Ne olivat hänestä niin tylsiä. Hän oli saanut kuulla niitä ihan tarpeeksi entisessä koulussaan. Samalla hetkellä hän oli mennyt jo käytävän ohi. Ja samalla hetkellä kun hän ihasteli käytävän vitriinissä olevia maalauksia, hän törmäsi suoraan johonkin ihmiseen.

”Ai, paska!” pojanääni kirosi hiljaa. Lyra oli ollut aikeissa sanoa ihan samaa, kunnes huomasi kehen oli oikein törmännyt. Hän oli törmännyt mustahiuksiseen ja todella hyvännäköiseen poikaan, jolla oli myös mustat, upeat silmät.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus törmätä,” Lyra selitteli. Poika nyökkäsi hitaasti ja katsoi Lyraa kummallisesti.
”Ei se mitään, en katsonut itsekään eteeni,” hän sanoi. Lyra nyökkäsi ja yritti keksiä jotain viisasta sanottavaa. He seisoivat vitriinin vieressä ja nyt Lyra huomasi, että pojalla oli käsissään kasa kirjoja.

”Onpas sinulla paljon kirjoja!” hän totesi typerästi hymyillen. Saman tien hän olisi voinut lyödä itseään. Miksi hän oli aina näin tyhmä sanoissaan? Poikaa se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan.
”Ai nämä?” Ne ovat kirjaston kirjoja, jotka pitäisi viedä kirjastoon.” Minulla on enää viisi minuuttia aikaa viedä ne, ennen kuin tunti alkaa,” tämä sanoi hieman hämillään Lyran valitsemasta aiheesta. Lyra nyökkäsi hitaasti.
”Ymmärrän.” Tarvitsetko apua?” hän kysyi. Jostain syystä häntä ei enää ujostuttanut yhtään.
”Ei kiitos, kyllä minä voin nämä viedä itse,” poika totesi neutraalilla äänellä. Lyra nyökkäsi taas.

”Selvä.” Tiedätkö missä on luokka 6?” hän kysyi. Poika katsoi Lyraa nyt hieman hymyillen.
”Se on takanasi,” hän sanoi. Lyra kääntyi ympäri ja huomasi pojan puhuvan totta. Samalla hetkellä Lyra tunsi olonsa taas typeräksi. Hän punastui hieman.
”Niinpä onkin.” Kiitos kuitenkin,” hän sai sanottua. Poika nyökkäsi Lyralle.
”Ei mitään.” Minun pitää tästä mennä nyt viemään nämä kirjat,” hän sanoi.
”Niin, totta kai!” Lyra sanoi ja antoi pojalle tietä.

”Nähdään,” poika sanoi hänelle ja lähti kävelemään käytävää pitkin kohti kirjastoa.
”Nähdään…” Lyra sopersi ja katsoi pojan perään pitkään. Olipa mukava poika. Mikähän hänen nimensä oli? Samalla hetkellä kello soi ja tunnin oli määrä alkaa. Lyra seurasi iloisena luokkaan 6 menevää luokkaa.

Siitä oli kyllä iloisuus kaukana, kun Lyra pakotettiin seisomaan keskellä luokkaa. Luokanvalvoja Iruka oli pyytänyt häntä tulemaan luokan eteen, koska oli uusi oppilas, mikä ei tuntunut erikoiselta yhtään, vaan nololta. Iruka kyllä vaikutti ihan mukavalta ja leppoiselta opettajalta, mutta silti…Rajansa kaikella. Koko luokka tuijotti Lyraa.

”Tämä tässä on Lyra Noda ja hän on uusi oppilas.” Olkaa hänelle yhtä mukavia kuin olette itsellenne,” Iruka sanoi kaikille. Sitten hän alkoi hakea katseellaan Lyralle paikkaa. Kaikki istuivat pareina samalla pulpetilla.
”Saat mennä…” Iruka oli sanomassa, kunnes luokan perältä kuului iloinen ja pirteä huuto.
”Iruka-sensei, täällä on tilaa!” blondi, ihan söpön näköinen poika Lyran mielestä huusi. Iruka huokaisi.
”Selvä.” Lyra, saat mennä Naruton viereen,” hän sanoi.
”Selvä,” Lyra mutisi ja käveli peräpulpettia kohti. Nyt koko luokka taas tuijotti häntä. Se tuntui samalla niin ahdistavalta että jännittävältä. Ne kovaääniset tytöt, jotka olivat puhuneet käytävässä kovaan ääneen viikonlopun kännäilystään, kuiskuttelivat keskenään Lyrasta ihan selvästi. Koko luokka vaikutti ihan tavalliselta kuitenkin.

Kun Lyra saapui perimmäisen pulpetin luo, hän huomasi, että se oli tarkoituksella siirretty näin taakse. Tämä poika taisi olla häirikkö-oppilas. Miten hyvää tuuria tänään!

”Siinä olisi minun paikkani,” Lyra sanoi ja osoitti blondin pojan tavaroita, jotka tämä oli kasannut viereiselle tyhjälle penkilleen. Poika kiskaisi tavarat välittömästi lattialle, että kolahti.
”Sori, voit istua nyt!” tämä sanoi ollen selvästi pahoillaan. Sitten hänen kasvoilleen levisi erittäin hurmaava hymy. Lyra pani merkille, että pojalla oli safiirinsiniset silmät. Ne olivat hyvin kauniit.
”Kiitos,” Lyra pakottautui sanomaan ja istui alas. Poika hymyili hänelle yhä veitikkamaisesti ja katsoi häntä. Lyra tunsi punastuvansa pojan häpeilemättömästä katselusta.

”Minä olen Naruto,” poika sanoi.
”Tiedän, olen Lyra,” Lyra sanoi.
”Tiedän sen jo,” Naruto nauroi. Lyra punastui taas, kun Naruto katseli häntä nojaten tuoliinsa hymy huulillaan.
”Sinä olet söpö,” Naruto sanoi. Lyra punastui koko ajan enemmän ja pelkäsi että alkaisi muistuttaa tomaattia.
”Enkä ole…” hän mutisi niin hiljaa, että vain Naruto kuuli mitä hän sanoi.
”Oletpas!” Söpöin koko meidän koulusta,” Naruto väitti.

”Mitä, Naruto?” Irukan ääni kuului luokan etuosasta. Naruto näytti ärtyneeltä, koska hänet oli keskeytetty.
”Ei mitään, Iruka-sensei!” hän kuitenkin kailotti iloisena. Iruka nyökkäsi tyytyväisenä.
”Sitähän minäkin.” Tunnilla ei nimittäin höpistä,” hän sanoi, että kaikki kuulisivat. Silti näytti siltä, ettei kukaan koko luokasta aikoisi ottaa tämän sanoja vakavasti. Suurin osa oppilaista nimittäin höpisi jo.

Iruka istui opettajantuoliinsa ja alkoi avata päivyriään.
”No niin, sanokaa poissaolijat,” hän totesi.
”Sasuke on jossain!” Ino kiljaisi oitis ja alkoi sen jälkeen kikattaa yhdessä vaaleanpunahiuksisen tytön kanssa, jonka vieressä istui. Koko luokka alkoi hälistä. Tämä Sasuke oli ilmeisesti suosittu oppilas tässä luokassa. Iruka näytti hieman yllättyneeltä.
”Kummallista…ei Sasuke ole yleensä poissa tunneilta…” hän mutisi ja oli aikeissa tehdä tälle poissaolo merkinnän, kunnes oveen koputettiin.

”Sakura, viitsisitkö avata oven?” Iruka kysyi. Vaaleanpunahiuksinen tyttö, joka istui Inon vieressä, ryntäsi avaamaan oven. Lyra pani merkille, että tyttö oli pukeutunut pinkkiin minihameeseen ja valkeaan, olkaimettomaan toppiin.
”Taitaa olla pissis…” Lyra ajatteli kyllästyneenä. Hän inhosi pissiksiä. Sakura avasi oven ja päästi suustaan kimeän kiljahduksen.
”Sasuke, sinä tulit!” hän kiljui ja oli hyppäämässä tämän syliin, kun poika sai täpärästi väistettyä tämän yrityksen. Kaikki luokan tytöt, lukuun ottamatta tyttöä, jolla oli tummanvioletit ja lyhyet hiukset, alkoivat kurkotella nähdäkseen tämän Sasuken paremmin. Lyra ei viitsinyt vaivaantua. Hän kuuli vieressään istuvan Naruton huokaavan syvään ja erittäin kyllästyneesti.
”Sasuke!” Missä olit?” Iruka kysyi kovalla äänellä ja yritti saada kiljuvan tyttöjengin hiljaiseksi. Sasuke huokaisi kyllästyneesti, elegantisti tietenkin.
”Olin viemässä kirjastoon kirjoja,” hän sanoi. Iruka nyökkäsi.
”Niin tietenkin!” Anteeksi, en muistanut yhtään, että niin sovittiin jo aikaisemmin,” hän pahoitteli ja sulki päivyrinsä tyytyväisenä. Kaikki olivat paikalla ja se oli hyvä asia.

Nyt Lyra näki miten Sasuke meni istumaan etupulpettiin punahiuksisen pojan viereen, joka oli rajannut silmänsä kajaalilla erittäin raskaasti. Lyra henkäisi hiljaa. Tuo Sasuke oli sama poika, johon hän oli törmännyt hetki sitten käytävällä! Ja hän todella oli syötävän hyvännäköinen, vaikka Lyra ei ollutkaan ennen kiinnittänyt mitään huomiota poikiin. Samalla hetkellä hän tunsi punastuvansa. Naruto oli nimittäin tarttunut kiinni hänen kädestään ja silitteli sitä itsekseen.

”Mitä oikein teet?!” Lyra sähähti niin hiljaa Narutolle, ettei Iruka kuullut. Naruto päästi irti, mutta hymyili yhä. Lyra tunsi poskiensa kuumottavan hullun lailla, eikä voinut asialle mitään.
”Anteeksi, sinulla on vain kauniit kädet,” Naruto sanoi viattomasti ja käänsi katseensa luokan etuosaan. Lyra päätti murehtia lähentelyä myöhemmin ja teki samoin. Hän ei kuitenkaan huomannut sitä, että Sasuke oli istuessaan alas katsonut häntä.

Tunti alkoi ihan tavallisella läksynkuulustelulla, mistä saattoi olla montaa mieltä. Ino ja Sakura alkoivat valittaa kuorossa siitä, miten epäoikeudenmukainen maailma oli ja he valittivat siitä, että koulu tappaisi heidät. Iruka huokaisi useammin kuin kerran näiden tyttöjen takia. Hän sai joka päivä muistutuksen siitä, miten hankalia teini-tytöt osasivat olla. Historia oli yksi Lyran lempi-aineista, joten hän suhtautui tuntiin positiivisesti ja ihme kyllä, häntä ei enää jännittänyt yhtään. Tuntui siltä kuin hän olisi ollut jo vuosia yhdessä tämän luokan kanssa. Lyra nimittäin näki, että kaikki suhtautuivat tuntiin eri tavoin ja jokaisella oli persoonallisuutensa. Hän osasi tavallaan lukea heitä.  

Iruka piti suullisen läksynkuulustelun tänään ja kysyi aina yhden kysymyksen eri oppilaalta. Melkein kaikki olivat tietenkin paniikissa. Ino ja Sakura yrittivät kirjoittaa käteensä lunttia, mutta se huomattiin ja molemmat saivat pistokkaista neloset. Pari poikaa etupulpetissa yritti kaivaa Horisontti kirjansa esiin, jotta voisivat katsoa vastaukset, mutta Iruka huomasi senkin. Sasuke ja se poika, jonka vieressä hän istui, olivat aivan rauhallisia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naruto oli aivan paniikissa ja oli käynyt niin kehnosti, että tällä oli jäänyt kirja kotiin.

”Lyra, näytätkö kirjaasi?” hän kysyi epätoivoisena. Lyra katsoi Narutoa. Hänen teki mieli huutaa tälle, että en helvetissä lainaa, senkin lähentelijä! Silti, Lyra jostain syystä vain työnsi kätensä laukkuunsa ja kaivoi Horisontti kirjan esille.
”Tässä,” hän sanoi huokaisten kyllästyneenä.
”Kiitos, olet enkeli!” Naruto voihkaisi kiitollisena ja alkoi selata paniikissa kirjaa. Lyra ei voinut olla hymyilemättä kun katsoi tätä. Tässä pojassa oli jotain täysin vastustamattoman söpöä kuitenkin loppujen lopuksi.

”Milloin Napoleonista tuli Ranskan keisari, Ino?” Iruka kysyi. Ino tuhahti.
”En tiedä, kun käskit pyyhkiä luntin pois ja siinä olisivat olleet ne vastaukset,” hän sanoi. Iruka huokaisi syvään. Ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun Ino ei tiennyt vastausta. Niinpä hän päätti siirtyä seuraavaan oppilaaseen.
”Milloin Napoleonista tuli Ranskan keisari, Sakura?” hän kysyi. Sakura, joka oli piirrellyt vihkoonsa sydämiä ja niiden sisälle nimeä Sasuke yhä uudelleen ja uudelleen, kohotti katseensa ja näytti hyvin hämmästyneeltä.
”Ai minä vuonna?” hän kysyi.
”Niin, Sakura.” Minä vuonna?” Iruka kysyi. Sakura puri pinkiksi lakattua kynttään ja katsoi sitten silmiään räpsytellen Irukaa.
”Samana vuonna kun Madonna julkaisi ekan levynsä?” hän kysyi. Iruka huokaisi syvään pudistellessaan päätään.
”Ei, se ei ole oikea vastaus,” hän sanoi.
”Sori kauhean paljon!” Sakura sanoi kimeällä äänellä ja oikoi minihameensa helmaa.

”Sano sinä nyt edes oikea vastaus, Lee,” Iruka sanoi ja katsoi pottatukkaista poikaa, joka oli pukeutunut kokonaan vihreään. Hän näytti Lyrasta aivan kauhealta. Lee oli tähän asti heitellyt lentosuukkoja Sakuraa kohti ja katsoi nyt opettajaansa kuin ei olisi ennen nähnyt tätä.
”Voisitko toistaa kysymyksen, Iruka-sensei?” hän kysyi hieman sössöttävällä, mutta reippaalla äänellä. Iruka huokaisi syvään jälleen. Eikö kukaan tosiaan keskittynyt tunnilla koskaan?
”En valitettavasti voi, koska et kuunnellut kysymystä.” Sano sinä vastaus, Neji,” Iruka sanoi ja katsoi Leen vieressä istuvaa poikaa, jolla oli pitkät ruskeat hiukset poninhännällä.
”Vuonna 1804,” Neji vastasi oitis. Iruka hymyili. Olipa hyvä, että edes joku luki läksynsä!
”Aivan oikein, Neji!” hän sanoi. ”Sinä vuonna Napoleonista todella tuli keisari ja hänen päämääränään oli tehdä Ranskasta Euroopan johtava valtio.” Hänen tiellään oli kuitenkin yksi suur-valtio, jota ei ollut helppo voittaa.” Mikä se oli?” hän kysyi. Sitten hän katsoi kysyvästi seuraavaa pulpettia.

”Kiba?” hän kysyi. Kibaksi kutsuttu poika kohotti katseensa Horisontti-kirjastaan, johon oli piirrellyt koiran kuvia.
”Öh…oliko se nyt Italia ja Iso-Britannia?” hän mietti ääneen. Monet tirskuivat luokan perällä ja Kiban vieressä istuva läski ahmi Ässä Mix megapussia suuhunsa kauhealla kiireellä. Lyra huomasi heti, että vain harvalla koko luokasta oli motivaatiota lukea läksyjä.
”Toinen sanomistasi valtioista on oikein, Kiba.” Kumpi se on?” Iruka kysyi. Kiba mietti hetken. Kummallista kyllä, kun hän yritti muistella sitä sivua, jolla vastaus oli, hänen mieleensä kohosivat ainoastaan ne koira-kennelin kuvat, jotka hän oli piirtänyt sille sivulle.
”Vaikka Iso-Britannia!” hän lopulta sanoi. Iruka nyökkäsi hymyillen.
”Aivan oikein.” Hyvä, Kiba!” hän kehui oppilastaan. Kiba näytti peukkua kauempana takanaan istuvalle Narutolle.

”Senkin hikipinko!” Naruto huusi. Kiba nauroi ja näytti tälle keskisormea Irukan paheksuvasta katseesta huolimatta.
”Pää kiinni!” hän huusi.
”Sitä samaa!” Naruto karjui ja valahti istumaan takaisin pulpettiinsa ja naureskeli. Lyra hymyili hieman. Koko juttuhan oli ollut vain leikkiä. Naruto ja Kiba olivat ilmeisesti bestiksiä. Tässä luokassa ei ainakaan tulisi olemaan tylsää. Siitä Lyra oli täysin varma.

Seuraavaksi Iruka kysyi jotain Kiban vieressä istuvalta läskiltä, jonka nimeksi sitten paljastuikin Chouji. Choujilla suu niin täynnä ässä mixejä, ettei hän kyennyt vastaamaan ja vaikka hän olisikin vastannut, vastaus olisi ollut varmasti väärin. Niinpä Iruka siirtyi eteenpäin. Sasuken vieressä istuva punapää, jolla oli raskas meikki kasvoillaan, vastasi täysin oikein ja sai Irukalta kehut. Lyran mielestä poika oli ihan kivan näköinen, mutta tämä vaikutti melko angstaajalta. Nimittäin heti kun Iruka selasi taas kirjaansa, tämä mutisi itsekseen, joka kuulosti siltä, kuin tämä olisi mutissut jotain seuraavaa: ”Saatanan maikka…perkeleen historia…” Lyra nielaisi ja päätti pysyä tästä kaukana.

”Mitä tarkoittaa nepotismi yksinkertaistettuna, Sasuke?” Iruka kysyi ja katsoi kysyvästi poikaa. Sasuke vastasi oitis.
”Se tarkoittaa suosimista ja aluejakoa sukulaisten kesken,” hän totesi. Iruka hymyili tyytyväisenä ja teki merkinnän päivyriinsä.
”Hienoa, Sasuke!” hän sanoi. Sitten hän päätti, että luokka alkaisi lukea kirjasta uutta kappaletta ja tehdä siihen liittyvät tehtävät sillä aikaa, kun hän lähtisi hakemaan tulevia koti-tehtävä monisteita.

”Te ette sitten riehu niin kuin kuulemma riehuitte 6-luokan kevätjuhlaa edeltävänä päivänä.” Osa teistä oli hajottanut kolme tuolia ja ainakin kaksi kirjaa oli revitty ja yhtä oppilasta oli lyöty kolme kertaa!” Iruka sanoi ankarasti ovensuussa.
”Ei sitä lyöty, vaan sen päätä taottiin seinään!” Naruto huusi luokan perältä niin kovaa, että Lyra painoi hetkeksi kädet korvilleen.
”Niin, kyllä kai sinä muistat sen, kun olit mukana koko jutussa!” Ino kivahti vasemmalta edestä.
”Enkä ollut!” Naruto sanoi ja katsoi sitten Lyraa, jonka ilme oli kovettunut.
”Ei se pidä paikkaansa!” hän sanoi ja katsoi anteeksipyytelevän näköisenä Lyraa.
”Se oli joku ykkösluokkalainen vielä!” Sakura huomautti kovalla äänellä. Naruto nielaisi.
”Nimi taisi olla Konohamaru…” Tenten sanoi hitaasti yhdestä pulpetista. Sitten hän katsoi toiveikkaana suoraan edessään istuvaa Nejiä. Hän oli ihastunut tähän. Iruka ei viitsinyt enää jauhaa ala-asteen tappeluista, joten katsoi vielä luokkaansa varoittavasti.

”Ette sitten riehu…” hän sanoi.
”Ei, ei!” koko luokka huusi yhteen ääneen ja hymyt kasvoillaan. Iruka hymyili. Oli tämä luokka tavallaan ihan mukava silloin, kun se ei riehunut.
”Selvä, luotan teihin.” Palaan kahdenkymmenen minuutin kuluttua enintään,” hän sanoi ja poistui ovesta.

Sillä samalla hetkellä kun ovi sulkeutui kalahtaen, koko luokka päästi korvahuumaavan karjaisun ja se tarkoitti vain yhtä asiaa: ”Nyt riehutaan!” Kaikki alkoivat tehdä kukin omia juttujaan.

Lee alkoi kurkotella metrin vasemmalle puolelleen päästäkseen lähemmäs Sakuraa.
”Minä rakastan sinua, Sakura-san!” hän huusi kaikella antaumuksella. Lyran mielestä hänessä todella oli näyttelijä-ainesta. Sakura katsoi Leetä inhoten.
”Loiki vittuun, ei kiinnosta!” hän kivahti. Lee-parka muuttui ihan kamalan masentuneeksi ja katsoi Sakuraa pettyneenä.
”Sakura-san…” hän kuiskasi ja palasi paikalleen Nejin viereen ja alkoi tehdä lähes näkyvä sadepilvi päänsä päällä historian tehtäviä, jotka Iruka oli heille määrännyt. Sakura värähti inhosta kun Lee oli hänestä kauempana.

”Miksi se jaksaa yhä?” Tätä on jatkunut jo tarhasta ja ala-asteesta asti!” hän huokaisi kyllästyneenä Inolle.
”Sanot sille, ettei sinua todellakaan kiinnostaa!” Ei se muuten luovuta koskaan,” Ino neuvoi Sakuraa levittäessään Maybelinen huulikiiltoa huuliinsa. Sakura nyökkäsi surkeana. Hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja. Häntä kadutti, kun oli rääkäissyt Leelle niin rumasti, mutta jos se saisi tämän pois hänen kimpustaan, se olisi ehkä sallittavaa. Silti, Sakura tiesi, että Lee kosi häntä uudestaan joka tunti. Niinpä Sakura kaivoi meikkipussinsa esiin, kuten Ino oli tehnyt ja alkoi puuteroida itseään turhautuneena.

Leen lisäksi myös Neji teki tehtäviään. Tämä oli täysin rauhallinen ja hiljaa tehdessään tehtäviä, eikä huomannut takanaan istuvaa Tenteniä, joka tuijotteli häntä koko ajan unelmoivasti.

”Tenten, kynäsi…” Hinata kuiskasi hiljaa ja nyökkäsi kohti Tentenin historianvihkoa. Tenten hätkähti ja katsoi vihkon sivua. Hänen mustekynänsä oli sotkenut koko sivun violetiksi, koska hän oli unohtunut katsomaan jotain ihan muuta kuin vihkoa.
”Voi ei…” hän mutisi ja repäisi sivun irti ja työnsi sen reppuunsa. Samalla hetkellä hän kuitenkin hymyili. Etupulpetissa oli todellakin ollut paremmat näkymät kuin historianvihkossa joka oli täynnä numeroita ja kirjasta kopioituja lauseita.

Hinata punasteli katsoessaan suoraan eteensä kun yritti lukea tehtävät taululta. Hän oli tähän asti tehnyt tunnollisesti tehtäviään, kunnes oli huomannut että Kiba tuijotti häntä koko ajan. Kiba oli selvästikin kiinnostunut hänestä…Ei, Hinata käänsi katseensa takaisin kirjaan ja yritti keskittyä.

”Napoleonin armeijaan kuului 700 000 miestä ja…he hyökkäsivät Venäjälle vuonna…” taas Hinatan ajatukset katkesivat, kun Kiba katsoi häntä.
”Hei, Hinata…” Kiba sanoi matalalla äänellä. Hinata muuttui entistä punaisemmaksi.
”Mi-mitä, Kiba?” hän kysyi ääni väristen. Kiba hymyili Hinatalle.
”Haluatko tulla meille tänään illalla?” Meille syntyi husky-pentue kaksi viikkoa sitten,” Kiba kysyi. Hinata punastui koko ajan vain rajummin ja kynä hänen kädessään putosi lattialle.
”Oi!” hän sanoi ja kumartui nostamaan sen.
”Ei tarvitse!” Kiba sanoi reippaana ja oli aikeissa nostaa sen myös. Silloin heidän kätensä osuivat toisiinsa. Hinata värähti, koska Kiban käsi oli niin lämmin.

”A-anteeksi!” hän sopersi ja nosti kynän takaisin pöydälleen. Kibaa se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan, päinvastoin.
”Ei mitään.” No, tuletko?” hän kysyi. Hinata mietti hetken.
”Voin tulla,” hän sanoi lopulta. Kiba vaikutti hyvin ilahtuneelta.
”Hienoa!” Tule meille kello kuusi illalla!” hän sanoi ja kääntyi sitten taas eteenpäin. Hinta nielaisi ja nyökkäsi. Sitten hän jatkoi tehtävien tekoa käsi yhä väristen Kiban kosketuksesta.

Oli kulunut jo kymmenen minuuttia siitä kun Iruka lähti. Shino ja Kankuro tekivät hiljaisuuden vallitessa tehtäviään Sasuken ja Gaaran takana olevassa pulpetissa ja Kiban vieressä istuva Chouji jatkoi syömistään, mikä oli alkanut jo tunnin alusta alkaen. Tämä oli saanut syötyä jo Ässä Mix pussinsa ja oli kaivanut nyt esille Fazerin sinisen ja söi sitä antaumuksella. Lyra oli tekemässä juuri viimeistä tehtäväänsä ja katseli luokkaa vielä uteliaana.

Vasemman rivin takimmaisessa pulpetissa istuivat Shikamaru ja Temari. Shikamaru nukkui pää pulpettia vasten ja hän kuolasi nukkuessaan, kun Temari teki tehtäviään ja katsoi tätä hyvin kyllästyneenä. Gaara kirjoitti tyynesti jotain vihkoonsa ja kiroili vähän väliä, eli se ei ollut ilmeisesti uutta kenellekään. Sasuke oli saanut ilmeisesti jo tehtävät tehtyä ja tuijotti eteensä tyynesti. Hän oli saanut tehtävät tehtyä ensimmäisenä. Lyra katsoi häntä hetken. Samalla hetkellä Sasuke katsahti häneen. Heidän katseensa kohtasivat. Lyra hymyili hieman Sasukelle ja käänsi sitten katseensa takaisin Horisontti kirjaan. Lyra ei huomannut sitä, että Sasuke hymyili hänelle pikaisesti ja käänsi katseensa takaisin eteensä.

Lyra sai pian huomata, ettei luokka ollut näin rauhallinen kuin hän oli aluksi luullut. Kaikki alkoi aluksi siitä, kun Naruto heitti tahallaan pyyhekumin Kankuron takaraivoon. Kankuro seisoi kaksi sekuntia myöhemmin Naruton ja Lyran pulpetin edessä tivaamassa, miksi Naruto oli heittänyt häntä pyyhekumilla. Siihen Naruto vastasi viattomasti nauraen, ettei hänellä ollut parempaakaan tekemistä, koska hän ei osannut tehdä tehtäviä. Silloin Kankuro oli tarttunut kiinni tähän ja uhannut piestä hänestä kaiken ulos, jos tämä ei lopettaisi tai pyytäisi anteeksi tekoaan. Naruto oli kieltäytynyt kaikista vaihtoehdoista, mutta oli haukkunut Kankuroa läskiksi ja ehdottanut tälle, että tämän kannattaisi mennä rasva-imuun ja vähän äkkiä.

Silloin Kankuron nyrkki oli kohonnut korkealle ilmaan ja Naruton kasvoilla oli yhä itsepintainen ilme. Silloin Lyra teki jotain. Hän nousi puolustamaan Narutoa.

”Päästä Naruto alas!” hän sanoi Kankurolle kovalla äänellä. Kankuro jähmettyi ja koko luokka vaikeni.
”Mitä nyt?” hän kysyi ärtyneenä ja roikotti yhä blondia poikaa kiinni otteessaan.
”Sanoin, että päästä hänet irti!” Lyra sanoi uudestaan. Häntä ei ihme kyllä pelottanut yhtään puolustaa Narutoa, vaikka Kankuro oli häntä paljon isompi. Kaikkien oppilaiden huomio oli nyt keskittynyt vain ja ainoastaan Naruton, Kankuron ja Lyran mittelöön.
”En tarvitse apua, Lyra-chan…kyllä tämä tästä…” Naruto kähisi Kankuron kovassa otteessa.
”Ja sinä olet hiljaa!” Kankuro karjaisi ja iski Narutoa suoraan vatsaan. Naruton suusta valui hieman verta ja ulvahti kivusta. Lyra oli järkyttynyt siitä, miten väkivaltaiseksi henkilöksi Kankuro oli paljastunut.

”Nyt kyllä lopetat!” Lyra kivahti ja tarttui kiinni Kankuron käsivarresta kovalla otteella. Kankuro katsoi raivoissaan Lyraa. Kaikki luokan tytöt pidättivät henkeään. Kankurolla oli koulussa todella väkivaltaisen tyypin maine. Hän oli ala-asteella ollut usein rehtorin kansliassa tappeluiden ja muun häiriköinnin takia. Kukaan ei ollut noussut uhmaamaan häntä ennen, eikä kukaan ollut koskaan puolustanut Narutoa. Ei siis ennen Lyraa.
”Lopeta jo, niin ei tule mitään vahinkoa,” Lyra sanoi hiljaisella, mutta kuuluvalla äänellä. Kankuro naurahti häijysti ja kohotti nyrkkinsä uudestaan ilmaan, mutta tällä kertaa Lyraa kohti.
”En yleensä lyö tyttöjä, mutta…” hän sanoi ja vaikeni sitten. Hän ei ollut huomannut että Sasuke oli noussut vaistomaisesti seisomaan ja seurasi tilannetta kuten koko luokka. Lyra ei huomannut sitä vaan mulkoili Kankuroa.
”Jos lyöt häntä, minä kyllä…!” Naruto kirosi ja mulkoili Kankuroa.

”Siitä vain.” Lyö jo!” Lyra kivahti ja mulkoili Kankuroa entistä vihaisempana. Tilanne oli hyvin jännittävä. Samalla hetkellä Kankuro kohotti kätensä lyödäkseen Lyraa.
”No?!” Etkö uskalla lyödä?!” Lyra tivasi täysin ajattelematta. Hänen sisäiset demoninsa olivat pääsemässä valloilleen ja nyt hänestä tuntui, että oli lähes samantekevää, mitä hänelle tulisi tapahtumaan. Kankuro näytti nyt siltä, että voisi tappaa Lyran.
”Senkin saastainen katuhuora!” hän karjaisi. Silloin jokin napsahti.

”JA MITÄ HELVETTIÄ SINÄ ÄSKEN SANOIT?!” Naruto karjui ja iski vapautuneella kädellään Kankuroa suoraan kasvoihin. Kankuro päästi hänet irti otteestaan ja kirosi mustunutta silmäänsä. Sitten hän katsoi taas raivoissaan Lyraa.
”Nyt Lyra kuolee!” Ino ja Sakura vinkuivat kuorossa.
”Eikä kuole!” Pää kiinni molemmat!” Neji kivahti. Kankuro piteli kättä silmällään, jota särki mielettömästi. Hän katsoi Lyraa raivoissaan. Kukaan ei ollut ennen noussut häntä vastaan, ellei Narutoa laskettu. Ja nyt tuo tyttö uhmasi häntä…
”Nyt kuolet sinä, vitun huora!” hän karjaisi ja nyrkki viuhahti uudestaan kohti Lyraa. Lyra katsoi Kankuroa uhmakkaasti takaisin ja kohotti kätensä ottaakseen tämän lyönnin vastaan. Joku kuitenkin oli ehtinyt pysäyttää Kankuron iskun. Lyra katsoi hämmästyneenä kuka sen oli oikein tehnyt.

Sasuke piteli kovalla otteellaan kiinni Kankuron kädestä ja hänen ilmeensä oli kova ja kylmä.
”Eikö ole vähän raukkamaista, kun haukut viattomia ihmisiä ja lyöt heitä, Kankuro?” hän kysyi viileällä äänellä. Kankuro puri hammasta.
”Tämä ei kuulu sinulle, Uchiha,” hän sähisi. Sasuke kohotti tyynesti kulmiaan.
”Ja ihan varmaan kuuluu niin kauan kun sinä yrität lyödä täällä viattomia,” hän totesi tyynesti.
”Oletko muka joku viattomien suojelija vai?” Kankuro kysyi ja mulkoili Sasukea vihaisesti.
”En, mutta sinunlaisesi tyypit sattuvat vain ärsyttämään minua,” Sasuke vastasi. Syntyi hiljaisuus. Ino ja Sakura kiljuivat kuorossa miten ihana, söpö, komea ja cool Sasuke oli ja Shikamaru heräsi nukuttuaan jo 40 minuuttia oppitunnista.

”Mitä täällä on oikein tekeillä?” hän kysyi unisesti vierustoveriltaan Temarilta. Temari huokaisi kyllästyneesti.
”Tappelu taas vaihteeksi.” Kankuroa ei pidä ärsyttää.” Kaikkien pitäisi tietää se.” Naruton varsinkin,” hän sanoi.
”Aha…” Shikamaru vastasi ja vajosi uneen taas pulpetin päälle. Kankuro mulkaisi vielä kerran Sasukea, Narutoa ja Lyraa raivoissaan. Eniten hän näytti olevan raivoissaan jostain syystä kuitenkin juuri Lyralle.
”Varo vaan, lehmä.” Tämä ei ole ohi…” hän mutisi raivoissaan Lyralle ja palasi paikalleen. Naruto tunsi suurta raivoa sisällään ja heristi vielä nyrkkiä Kankuron perään.
”VARO SANOJASI SENKIN LÄSKI!” ET KYLLÄ HAUKU ENÄÄ KOSKAAN LYRA-CHANIA!!” hän karjui. Samalla hetkellä Iruka avasi luokan oven.