IRUKA
Hän huusi polvillaan maassa, mutten kuullut sanoja. Kyyneleet verhosivat näkökenttäni.
Jos olisin tiennyt, että Sasuken kuolema koskisi häneen noin paljon, en olisi sanonut sitä niin tunteettomasti. Kristallinkirkkaat kyyneleet tipahtelivat lattialle, sadepisaroiden rummuttaessa puista ikkunalautaa. Hän lopetti itkemisen. Hän lopetti nyyhkyttämisen. Hän lojui maassa lähes elottoman näköisenä myttynä.
”Naruto?” minä kysyin. ”O-olen pahoillani”. Mutta tajusin, ettei hän kuullut. Hän ei kuullut nyt, eikä ehkä enää koskaan. Mutta tahdoin silti kertoa hänelle loputkin.
”Eikä pelkästään Sasuke. Myös Sakura löydettiin kuolleena…” huokaisin syvään
”Ilmeisesti Sasuke tappoi hänet”. Naruton silmät laajenivat. Hän ei kestäisi tätä.
Polttava aurinko tunkeutui sisään pieneen huoneeseen. Pyyhkien varjot tieltään, se raivasi tiensä Naruton kalpeisiin kasvoihin, jossa kyyneleet kimaltelivat, sumentaen jäänsiniset silmät.
Korvia riipivä tuskanhuuto kaikui Konohan kaduilla, ilmoittaen surusanomaa.
Sen jälkeen hän ei ollut entisensä. Makasi vain tunteettomana kotonaan viikkoja.


KUUKAUSI MYÖHEMMIN:
En ollut nähnyt Narutoa lähes kuukauteen. En ollut kuullut hänen iloisia huutojaan kadulla.
Kylä oli hiljainen, kuin autio ilman poikaa. Vieläkään ei ole selvinnyt mitä tapahtui metsässä.
Miksi Sasuke ja Sakura kuolivat? Ihmiset ovat alkaneet puhua. Ninjat eivät onnistuneet pitämään asiaa salassa. On kuitenkin ilmiselvää, että tähän liittyy kolmas osapuoli, mutta kuka?
Arvellaan, että Sasuke tappoi Sakuran, mutta miksi? Kierähdin pois sängyltä ja avasin ikkunan.
Kuu mollotti taivaalla, kuin jättimäinen tähti, joka tahtoo varastaa huomion oikeilta tähdiltä.
Kuin kuu tunkisi liian lähelle linssiä valokuvassa, peittäen muut varjoonsa. Sekainen huoneeni oli aivan täynnä valokuvia metsästä ja rikospaikasta. Toivoin, ettei Naruto ole tehnyt mitään typerää. Ei ollutkaan. Vielä.

NARUTO:
Istuin likaisella ja tahrojen peittämällä lattiallani tietäen, että kaikki oli minun syytäni.
Lähtiessäni Sakuran luota metsän aukiolta sinä iltana, olin nähnyt Sasuken puiden seassa, tyrmistyneen, vihaisen ja pettyneen näköisenä. Hän tuijotti perääni, kuin olisi halunnut tappaa minut ja Sakuran siihen paikkaan. Niinhän hän tekikin. Sakuralle. Kuulin Sakuran huudon, mutten uskaltanut mennä sinne takaisin. Pelkäsin, että Sasuke tappaisi minutkin.
Nyt minä toivoin, että hän olisi tehnyt niin. Pelkäsin, että hän lähtisi perääni, eikä jättäisi rauhaan, ennen kuin olisin kuollut. Hän ei lähtenyt, vaan syyllisyys. Tiesin Sakurasta ja Sasukesta, mutta suutelin Sakuraa silti. Muistin, kuinka hän oli tuijottanut minua ihmeissään ja mutissut jotain Sasukesta ja, etten saisi tehdä tuota koskaan uudestaan. Nyt he ovat kuolleet.
En voinut tehdä tehtyä tekemättömäksi. Voin vain maksaa siitä. Hengelläni.

  Nyt istun Konohan korkeimman rakennuksen katolla. Ihmiset tuijottavat minua. Odottavat minun hyppäävän, jotta pääsevät takaisin töihinsä. Ensimmäistä kertaa elämässäni saan näin paljon huomiota. Toivon, että joku surisi minuakin samalla tavalla, kuin minä surin tovereitani.
Mutta lopulta sureminen lopetetaan. Ihminen unohdetaan ja muisto muuttuu pelkäksi numeroksi tilastoissa. Olin aina kuvitellut olevani vahva, mutta olenkin heikko. Ei ninjan tulisi kuolla näin. Ei oman käden kautta. Olen turha. Eikä kukaan välitä. Ihmiset ovat vain kiinnostuneita. Revin otsasuojuksen pois otsaltani ja annan sen pudota maahan. Vihaan elämääni. Vihaan äitiäni, joka oli niin heikko, että kuoli synnyttäessään. Vihaan isääni, joka kuoli pelastaessaan kylää. Kumpikaan heistä ei ajatellut, että elämästäni ilman heitä tulisi helvettiä.
Kyynel ilmestyy kuin tyhjästä poskelleni. Nyt on aika. Ponnistan. Putoan. Kuulen huutoja. Irukan ääni. Pimeys.


VUOSI MYÖHEMMIN:
IRUKA:
Kävelen portista sisään. Siitä on jo vuosi. Auringonvalo heijastuu rakennuksen ikkunoista ja niiden kaltereista. Vartija tervehtii minua. Hän tuntee minut. Käyn täällä nykyään usein.
Raskas ovi aukeaa hitaasti edessäni. Sen yläpuolella ruosteinen kyltti ilmoittaa rakennuksen olevan Konohan mielisairaala. Kävelen valkeita käytäviä ja näen tuttuja hoitajia ja potilaita.
Saavun turvasiipeen. Ovi aukeaa ja kalterit väistyvät tieltäni. Käytävän pimeässä nurkassa on ovi, johon on maalattu punaisella spiraali. Kyuubin tunnus. Naruton tunnus.
Hoitaja avaa oven minulle ja katson sisään. Punasilmäinen, blondi poika on köytetty ja kahlittu sänkyyn. Hänen kaulavaltimoonsa on tuikattu tippa, josta tulee rauhoittavaa lääkettä. Kävelen hänen luokseen ja katson hänen silmiinsä. Punaiset ketun silmät. Silitän hänen poskeaan. Poika yrittää purra kättäni.  Hän on hullu. Hän on minun Narutoni. Hän on kirottu kettu, Kyuubi.