Uh…

Sade ropisi muistokiven pintaan.

Äh, vettä. Niinpä tietysti…

Syksyinen ilta oli taipumassa yöksi.

Pimeää…

Muistokiven edessä istui hahmo. Hahmon harmaa pää oli painunut alaspäin. Hartiat nytkähtelivät välillä. Oli vaikea sanoa itkikö hahmo vai oliko hänellä vain hikka. Välillä hahmo nosti päätänsä ja otti kulauksen kädessään olevasta sakepullosta.

Kuka hemmetti…
Sade alkoi kiihtyä, mutta muistokiven edessä istuva hahmo ei tuntunut välittävän siitä.

Hän saa kohta nuhan…

”Obito…”, hahmo mutisi ja nosti katseensa taivaalle.

Kakashi!?

Yhtäkkiä harmaahiuksinen jounin hätkähti. Aivan kuin joku olisi huutanut hänen nimeään. Ketään ei kuitenkaan näkynyt lähistöllä. Kakashi sulki silmänsä ja huokaisi syvään. Hän vei sakepullon huulilleen ja antoi nesteen valua suuhunsa. Hän painoi päänsä alas voipuneena. Sake alkoi tehdä tehtäväänsä. Hän alkoi taas unohtaa.

Ei voi olla totta…

Muistokiven takana seisoi hyvin harmistunut henki. Sade valui hänen lävitseen. Henki nosti kättään ja raapi niskaansa.

Vai tähän hän on päätynyt.

Henki nosti katseensa ylös ja mutristi suutansa. Hän pudisti päätänsä.

Eikö hän ole vieläkään toipunut?

”Anna anteeksi Rin”, Kakashi mutisi. Henki höristi korviaan. Rin. Oliko Rin kuollut?
”Hyvää vuosipäivää, Rin”, kuului tukahtunut huokaus. Hengen siniset silmät levisivät. Oliko Kakashi viimein tajunnut tunteensa Riniä kohtaan? Sulattanut sydämensä ja rakastunut? Hymy käväisi hengen kasvoilla. Oliko hänen jästipää oppilaansa viimein tajunnut jotain elämästä?
”Kakashi-sensei?!”
Sekä henki että Kakashi kääntyivät katsomaan heitä kohti juoksevan hahmon suuntaan. Vaaleanpunaiset hiukset valuivat märkinä vasten naisen siroja kasvoja.

Onko tämä kaunokainen Kakashin oppilaita?

”Sakura. Mitä sinä täällä teet?” Kakashi mutisi ja katsoi edessään seisovaa naista kysyvänä.
”En saanut unta. Tulin tervehtimään Sasukea”, Sakura sanoi ja surullinen hymy nousi hänen huulilleen.
”Vai niin”, Kakashi vastasi ja kääntyi tuijottamaan kylmää kiveä edessään. Sakura polvistui ja painoi päänsä alas. Hetken aikaa kumpikin oli hiljaa ajatuksiinsa vajonneina. Kun Sakura viimein nosti päänsä ylös, Kakashi vilkaisi häntä:
”Otatko sakea?”
Sakura hymähti ja tarttui pulloon. Nopeasti hän hörppäsi pullosta ja antoi sen sitten takaisin Kakashille.
”Vai niin pahasti unettomuus vaivaa?” Kakashi kysyi ja hymyili heikosti. Sakura hymähti.
”Yhtä lailla kuin sinua sensei”.
”Älä viitsi. Saat minut tuntemaan itseni niin vanhaksi”, Kakashi mutisi ja vei pullon taas huulilleen.

Aww, Kakashi-kun. Onko sinuakin alkanut vaivata vanhuus?

”Oletko täällä Obiton takia?” Sakura kysyi hetken päästä.
”Iie. Olen täällä samasta syystä kuin sinäkin”. Sakura kääntyi katsomaan vanhaa opettajaansa kysyvänä.
”Minun morsiameni nimi on tuossa kivessä. Tänään on meidän vuosipäivämme”, Kakashi mutisi vastaukseksi.

Morsian? Taisit siis kunnolla rakastua? Olen pahoillani, Kakashi. Todella.

”Ou. Olen pahoillani”, Sakura mutisi.
”Älä suotta. Sinä et ollut se, joka hänet tappoi”.
Hetken aikaa maailmassa ei ollut muuta kuin sateen ääntä.
”Mitä tapahtui?” Sakura sai viimein kysytyksi. Kakashi sulki silmänsä ja huokaisi.
”Tosiaan. Mitä tapahtui” hän mutisi tyhjään sakepulloon.
”Taisi olla yö. Meidän piti suojella erästä sankaria. Yksi kyläläisistä tappoi Rinin. Minä saavuin liian myöhään paikalle. Hän kuoli minun syliini, Sakura. Minä katsoin hänen kuolinkamppailuaan samalla tapaa kuin sinä Sasuken”.

Kyläläinen!? Sankari? Ouuuu…Naruto. Olen pahoillani, Kakashi. Todellakin. Anna minulle anteeksi, että kuolin enkä kyennyt suojelemaan omaa poikaani.

Sakura nielaisi. Hänen haavansa olivat vielä liian tuoreita. Hän pystyi kuvittelemaan liian hyvin miltä Kakashista oli tuntunut – ja tuntui yhä. Samalla tapaa Sasuke oli kuollut hänen käsivarsilleen. Silloinkin oli ollut yö. Tehtävä oli ollut rankka. Liian rankka. Sakura nielaisi. Hän halusi unohtaa Sasuken tummat silmät, jotka tuijottivat epäuskoisina ylöspäin. Sakura halusi unohtaa kivun, joka sykki hänen rinnassaan. Epätoivon, kun hän tajusi ettei kyennyt parantamaan Sasuken haavaa. Yksinäisyyden, joka painoi päälle.

Jokainen meistä on tainnut menettää rakkaansa, eh?

”Sinulle, sensei”, Kakashi mutisi ja kohotti tyhjää pulloa.

Mitä? Kiitos..

”Namikaze-sama taisi olla hyvä opettaja”, Sakura kysyi hymyillen.
”Paras”.
Minähän punastun Kakashi-kun…

”Mitä luulet, että hän sanoisi jos näkisi sinut nyt, Kakashi?” Sakura kysyi ja hymyili herttaisesti. Kakashi naurahti.
”Todennäköisesti kiroasi alennustilaani ja liittyisi seuraan”.

Tunnet minut täytyy myöntää. Minulla olisi sinun kanssa niin paljon puhuttavaa…

Sade alkoi hiljalleen tyyntyä. Sakura nosti katseensa ylös.
”Minun on parasta mennä. Naruto huolestuu kohta”, Sakura mutisi.
”Aaw, riitelittekö te taas?”.
Sakura pudisti päätään ja nousi ylös.
”Jana, Kakashi”, Sakura vastasi ja lähti kävelemään poispäin.
”Sano Narutolle terveisiä. Haluan paremman tehtävän ensikerralla”, Kakashi huusi Sakuran jälkeen. Sakura heilautti kättään vastaukseksi ja katosi varjoihin.
”Hokaget”, Kakashi mutisi ja nousi ylös.

Hei! Voisin loukkaantua tuosta!

”Huomiseen Obito, sensei. Rakastan sinua ikuisesti, Rin”, Kakashi mutisi ja heilautti kättään muistokivelle.

Minaton henki katseli hoipertelevaa ninjaa mietteliäänä.

Miten paljon sinä oletkaan uhrannut, Kakashi-kun?

Minato katsahti taivaalle ja päätti seurata entistä oppilastaan. Eihän hänellä ollut mitään muutakaan tekemistä. Jostain ihmeen syystä hän oli kulkeutunut kuolleiden maailmasta elävien maailmaan. Ainoa asia mitä hän keksi tehdä oli seurata vanhoja tuttuja ihmisiä. Ehkä hän törmäisi Narutoonkin.

Hokage.

Minato hymyili. Hänen pojastaan oli tullut Hokage.



**

Jatkoo tullee jos joku sellasta kaipailee.

Ja tarinahan siis tapahtuu hamassa tulevaisuudessa vuonna nakki ja käpy, jos joku ei hoksannut.
Humalaista Kakashia oli kiva kirjoittaa ^^
Miksi Minato ei voisi olla elossa? Hän olisi niiiiiin loistava hahmo.