"Naruto, menisit kotiin nukkumaan, sinusta ei ole tuollaisena muuta kuin haittaa." Miehen silmissä näkyy sääliä. Jokaisen, joka katsoo Narutoa, silmissä näkyy sääliä.

"Menisit vain. Voin hoitaa sun tehtäviäs." Naruto katsoo Sakuraa, tietäen että tämä ajattelee vain hänen parastaan, mutta silti tahtomatta toteuttaa tämän tahtoa.

"Nukkuminen vois oikeest tehä sulle hyvää. Eikä ne työt mihinkään täältä katoa, vaikka olisitkin pari päivää poissa. Muutenkaan tuo kofeiinin litkiminen tuskin auttaa yhtään hereillä pysymistä pidemmän päälle." Iruka astuu huoneeseen suuri paperipino käsissään.

"Kai mä sitten otan lomaa pari päivää, mutta vain pari päivää." Naruto nousee tuolistaan ja kääntää katseensa ikkunasta ulos. Siellä edellisten hokageiden kasvot katsovat rauhoittavasti takaisin. Ehkä se loma ei sittenkään olisi pahitteeksi.

Mitä olematon uni auttaa? Pelkkiä painajaisia. Joka yö sama juttu, Sasuken kuolema toistuu unissani uudestaan ja uudestaan, jokaisessa unessa kaikki tuntuu vain entistä todemmalta, traagisemmalta. Ihan kuin joku haluaisi kertoa, että Sasuken kuolema oli mun vikani.

Jokainen päivä on samanlainen. Joka aamu herään, eikä ole mitään tunnetta siitä että olisi nukkunut edes tuntia. Tuntuu kuin elämä olisi kuollut Sasuken mukana. Täällä ei ole mitään mikä voisi pitää minut kiinni tässä maailmassa. Kaikki on kuollut Sasuken mukana.

Poika heittää kirjan sohvapöydälle ja nostaa jalkansa koukkuun syliinsä. Likaiset hiukset valahtivat kasvoille. Naruto katsoo eteenpäin tyhjyyteen. Hän ei näe edes edessä olevaa pöytää, puhumattakaan siinä olevasta kahvikupista tai päiväkirjasta.

Ovikellon ääni saa vain pienen muutoksen pojan ulkokuoreen. Ovi avautuu kuin itsestään, ei poika jaksa sitä mennä avaamaan, ei se edes lukossa ole.

"Naruto. Oletko sinä täällä?"
"Jos en olisi täällä, missä olisin?" Blondin katse harhautuu sisään astuvan tytön kasvoihin, kuitenkaan näkemättä niissä yhtään mitään.
"Toin sulle vähä ruokaa." Sakura nostaa muovipussin pöydälle. Nopeasti tavarat ovat omilla paikoillaan kaapeissa.
"Ihan kuin en itse osaisi ostaa itselleni ruokaa."
"Et niin osaakaan. Ei täällä ole mitään ruoaksi kelpuutettavaa. Ei ainakaan osunut silmään." Tyttö ottaa tuolin ja istuu Narutoa vastapäätä, sohvapöydän toiselle puolelle.
"Mitä se sinua liikuttaa, jos minulla ei ole ruokaa?"
"Kyllä se liikuttaakin, olet ystäväni ja tärkeä sellainen. Luuletko että voin noin vain jättää sinut tänne kuolemaan?"
En mä ole kuolemassa. Mun piti muutenkin mennä tänään ostamaan ruokaa, mutta se jäi."
"Niin se jäi, ja minkäköhän takia?"
"Mitä sulle kuuluu mun elämä?"
"Naruto. Yritän vain auttaa. Kaikki me yritämme auttaa. Itachi olisi valmis puhumaan kanssasi, jos vain haluaisit. Näkisit hänet. Hän on aivan maassa. En ole koskaan nähnyt ketään yhtä maassa kuin teitä kahta."
"Mitä Itachia liikuttaa mun elämä? Ei se siihen sillonkaan osallistunut kun Sasuke oli elossa." Blondin ääni on noussut melkein huudoksi. Kukaan ei ole koskaan kertonut tälle mitä pitäisi tehdä tai milloin pitäisi tehdä. Miksi sitten nyt tämä ottaisi apua vastaan?
"Hän haluaisi puhua ja muistella. Hän on aivan samassa asemassa kuin sinä. Ettekö te voisi tämän kerran vetää yhtä köyttä ja jutella? Edes yrittää? Ei kukaan vaadi mitään, kaikki vaan haluais et sä pystyisit elää kaiken tän tapahtuneen keskellä." Puhuessaan Sakura on noussut ja siirtynyt kohti ovea. "Tekisit sen edes Itachin vuoksi."
"Pitää kai harkita."
"Harkitse." Ovi sulkeutui tytön perässä. Naruto oli jälleen yksin asunnossaan, joka on aivan liian iso yhdelle henkilölle. Hän oli ostanut sen Sasuken kanssa vuosi sitten. Silloin se oli ollut juuri sopiva heille.

Naruto suuntaa katseensa kelloon. Se näyttää vasta kuutta.

Poika nappaa takin naulakosta ja vetää kengät jalkoihin. Ulko-oven ääni kaikuu rappukäytävässä. Ilma rappukäytävässä on tunkkainen, ulkoilma taas on pistävän raikas.

Naruto siristää silmiään astuessaan kerrostalosta ulos. Auringonvalo on häikäisevämpi silloin kun ei ole muutamaan päivään käynyt ulkona ja tummat verhot ovat estäneet auringon pääsyn sisälle.

Kukaan ei enää ole puistossa. Enää vain vähän näkyy puiden lomasta paistavasta auringosta, Naruton istuessa puiston penkille. Hän vetää jalat koukkuun syliinsä ja sulkee silmät.

”Iltaa. Saako tähän istua?” Mustat silmät tutkivat Narutoa arvioivasti, kuin katsoakseen kuinka paljon tämä voi vielä sietää elämältä. Likainen ulkonäkö ei kyllä vihjaa paljoa, mutta sisältä poika on tulinen.

”Millä asialla olet? Vihjasiko Sakura, että olen täällä? On silläkin otsaa tunkea itsensä jokaisen elämään, vaikka se ei kuuluisi hänelle ollenkaan.”
”Esitin kysymykseni ensin. Eikä Sakura liity ollenkaan siihen, että olen täällä.” Saamatta vastausta Itachi istuu Naruton viereen ja suuntaa katseensa kohti taivaanrantaa, jossa aurinko on juuri katoamassa näkyvistä ja päästämässä kuun ja tähdet johtamaan taivaan valtaa.
”Et vastannut kysymykseeni.”
”Etkä sinä minun.”

Kumpikin miehistä on hiljaa, puisto on hiljaa, läheinen metsä on hiljaa, maailma on vaipumassa uneen.

”Mitä Sasuke merkitsi sulle?” Naruto avaa suunsa. Hän ei haluaisi puhua Itachille, mutta ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa.
”Hän oli veljeni, ainoa veljeni, rakkain ihminen koko maailmassa. En koskaan olisi halunnut tehdä hänelle mitään pahaa. Rakastin häntä veljenäni, en muuna.” Miehen äänessä kaikuu kaipuu.
”Mutta pilasit Sasuken elämän tappamalla vanhempanne.” Naruto katsoo vanhempaa miestä haastavasti. Jos hänen on pakko puhua Itachille, ahdetaan tämä sitten nurkkaan.

Itachi vaikenee. Hän siirtää katseensa takaisin taivaaseen ja miettii.  Minuutit kuluvat ennen kuin hän katsoo jälleen Narutoa, sama arvioiva ilme kasvoillaan. Naruto näyttää ennemmin vihaiselta, kuin siltä että haluaisi kuunnella selityksiä tältä.

”Naruto. Asiat eivät ole aivan niin kuin kuvittelet asioiden olevan. Kaikki mitä sinä yönä tapahtui, on salassa. Vain muutama minun lisäkseni tietää totuuden. Totuutta ei silloin voitu kertoa kaikille yleisesti. Sasuke olisi ehkä itse halunnut kertoa sen sinulle, ehkä hän olisi jossain vaiheessa kertonutkin, mutta ehti vain kuolla sitä ennen.” Miehen katse harhailee takaisin taivaaseen. Miettivä ilme on jälleen palannut.

”Miten Sasuke ylipäänsä liittyy siihen, että tapoit vanhempanne? Paitsi tietysti siinä, että hänet jouduttiin antamaan murhaaja-veljelle.” Naruto katsoo halveksien toista miestä. Miten tämä voi puhua niin tyynesti Sasuken ja heidän vanhempiensa kuolemasta? Miten tämä voi ylipäänsä edes vihjata jotain siihen suuntaa, että ei tappanutkaan näitä?

”Hokage suostui siihen, ettei sitä mitä sinä iltana tapahtui, ei kerrottaisi julkisesti. Kerrottaisiin valhe, joka pelastaisi Sasuken elämän. Valhe saisi kaiken näyttämään siltä, että perheessä ei olisi mitään vialla, vaan sen vanhimmassa pojassa, joka oli muutenkin erikoislaatuinen. Päätettiin kertoa tarina, jonka sinäkin olet kuullut.”
”Eli sä väität nyt, et Sasuke tappo teiän vanhemmat, etkä sä vai?” Itachi nyökkää. ”Hullu. Luulitko että uskoisin jotain tuollaista sontaa?”
”Olet hokage, voit ottaa asiasta selkoa papereista. Todellisten kuolintodistusten on pakko olla jossain siellä paperivuorien sisuksissa.” Mies nousee penkiltä ja menee seisomaan suoraan Naruton eteen, ottaen tämän leuasta kiinni ja lukiten heidän katseensa. ”Oikeasti Sasukella oli pienenä Creutzfeldt-Jakob tauti. Hänen olisi kuulunut kuolla siihen, mutta jotenkin ihmeellisesti vain selviytyi siitä.” Itachi nousee kyykystä ja päästää Naruton leuasta kiinni. ”Kuitenkin sinäkin haluat vain puhua. Tiedät mistä minut saa kiinni.”

Mies jättää Naruton taakseen ja katoaa pimeyteen.

***********************

Creutzfeldt-Jakob on eräänlainen hullunlehmäntauti, mutta ei ihan. Se oli ainut mikä sopi mun tarkotukseen tässä tarinassa. Tuohon tautiin pitäisi oikeasti kuolla viiden kuukauden sisällä, mutta pitäähän Sasukessa sentään jotain erikoista olla. Lisää taudista ja muutenkin tosta menneisyys jutusta on seuraavassa luvussa (kunhan saan kirjoitettua sen koneelle joskus)