Syksyisessä metsässä oli aivan hiljaista, lintujen laulua mukaan laskematta. Aamuauringon valo siivilöityi lähes paljaiden oksien läpi ja valonsäteet erottuivat kauniisti kevyessä usvassa. Pudonneiden lehtien punertavat reunat oli koristeltu pienillä kastepisaroilla, jotka kimmelsivät kalpeassa valossa. Oksan kärjestä putosi vesipisara hyvin pieneen lampeen.

Nuori mies Hokagen takissaan istui hieman kostean puun oksalla ja katseli, kun pieni orava keräsi siemeniä ja terhoja maasta. Välillä se pysähtyi nakertamaan pähkinää välipalaksi, ja jatkoi sitten matkaa kadoten pian usvaan. Keltaiset hiukset heiluivat viileässä aamutuulessa ja muutama värikäs lehti putosi oksasta roikkuvan korin päälle.
”Taas myöhässä…” Minato sanoi itsekseen.

Cresta heräsi silmiään hieroen pienessä huoneessaan, jossa oli pyöreä ikkuna puutarhan päin. Cresta venytteli matalassa sängyssään, ja kun hän yritti nousta, putosi hän kömpelön näköisesti pehmeälle tatamilattialle. Cresta nousi ylös päätään pidellen ja mumisten jotain epämääräistä. Hän katsoi ikkunasta ulos ja kuunteli lintujen laulua. Hän näki, kuinka perhonen lensi viimeisten kukkien yläpuolella. Sitten hänen silmänsä menivät pyöreiksi hänen tajutessaan, kuinka paljon kello on. Hän pesi nopeasti kasvonsa, puki päälleen mustan kimononsa ja laittoi hiuksensa pikaiselle nutturalle. Ovelle juostessaan Cresta tajusi, että hänellä oli kamala nälkä. Siitä hän ei kuitenkaan välittänyt, vaan sujautti nopeasti kengät jalkaansa ja lähti juoksemaan metsään päin.

Minato kuuli jo kaukaa Crestan askeleet, ja hyppäsi alas puusta, laskeutuen lähes äänettömästi puun juurelle. Hän alkoi jo hahmottamaan Crestan usvan seasta ja alkoi ottamaan koriaan pois oksalta. Muutama lintu lensi pois oksiltansa säikähtäessään juoksevaa nuorta naista. Crestalla oli liian kova kiire huomatakseen, kuinka kaunis aamuinen metsä oli, eikä hän huomannut edes, kuinka märät hänen sukkansa olivat kasteisista lehdistä.
”Anteeksi, anteeksi, anteeksi…” Cresta hoki päästessään hengästyneenä Minaton luokse.
”Ei se mitään”, Minato sanoi, kietoen toisen kätensä Crestan ympärille, ja toisella kädellä hän hyväili Crestan tummanpunaisia, hieman sotkuisia hiuksia, ja sitten suuteli häntä. Cresta punastui hieman ja kietoi kätensä Minaton ympärille. ”Onko sinulla kylmä?” Minato kysyi huolehtivalla äänensävyllä.
”Täällä jäätyy”, Cresta vastasi. Minato otti takkinsa pois ja antoi sen Crestalle. Se oli hänelle todella suuri, mutta hän näytti Minaton mielestä siinä oikein söpölle. Sitten Minato meni korilleen ja otti sieltä jonkin termospullon tapaisen ja kaksi mukia. Hän penkoi koriaan hetken ja löysi sitten sieltä kaksi pientä eväsrasiaa.

Cresta katsoi hymyillen Minaton touhuja, ja huomasi aamuisen metsän kauneuden. Usva oli jo lähes kokonaan kaikonnut, mutta vielä sitä oli varjoisissa paikoissa. Nyt lehtien reunoilla olleet pisarat kimalsivat vielä enemmän, ja muutamassa hämähäkinseitissä näkyi sateenkaaren värit auringon paistaessa pieniin kastepisaroihin. Jossain hän näki sieniä, ja hihitti hieman itsekseen. Kettu poikasineen kulki hieman kauempana, ja linnut lauloivat.
”Romanttista”, Cresta totesi ääneen.
”Eikös. Siksi Halusinkin tuoda sinut tänne”, Minato kertoi, ”Haluaisitko hieman teetä?”
Cresta nyökkäsi, ja kysyi: ”Mitä teetä se on?”
”Vihreää teetä, maustettuna jasmiinin lehdillä, toivottavasti kelpaa?” Minato vastasi.
”Kuulostaa hyvältä”, Cresta sanoi ja hymyili. He käpertyivät puun juureen juomaan lämmintä teetä, ja Cresta tunsi, kuinka hänen kehonsa alkoi lämmetä. Sitten hän pussasi Minatoa poskelle ja hymyili.
”Mistä hyvästä tuo oli”, Minato kysyi.
”Sä vaan oot niin ihana, keksit tälläsen paikan, ja toit vielä teetä, arvaten että en pue tarpeeks päälleni, ja annoit vielä takinkin lämmikkeeksi”, Cresta kertoi. Minato hymyili takaisin. Sitten hän otti takaansa eväsrasiat, ja antoi toisen Crestalle.
”Kelpaako?”
”Et arvaakaan, millanen nälkä mulla on”, Cresta vastasi.

Metsässä oli taas hiljaista. Lämmin riisi höyrysi eväsrasioista ja Crestalla oli jo täysin lämmin. Kenellä nyt voisi olla kylmä, kun on käpertyneenä rakkaansa viereen ja on juuri saanut ihanan, lämpimän aterian, joka on tehty rakkaudella. He katselivat, kuinka vaaleanpunaiset lootuksenkukat avautuivat pienessä lammessa, ja sitten he suutelivat toisiaan.