”Ihan sikatylsää, kun Lyra ei ole täällä!” Sakura huokaisi kyllästyneenä sovittaessaan ostamiaan vaatteita yhä. Ino, joka istui lattialla näpyttelemässä puhelintaan, nyökkäsi.
”Joo. Olihan meillä kivaa, mutta olisi hän voinut jäädä koko illaksi…” hän sanoi näpytellessään Deidaralle tekstiviestiä. Sakura naurahti ja pyörähteli suuren kokovartalopeilinsä edessä.
”Katso! Onko tämä hame sinusta hieno?” hän kysyi tarkoittaen mustaa, lyhyttä hamettaan. Ino huokaisi hieman kyllstyneenä.
”Tämä on jo kolmas kerta, kun kysyt sitä. Se On hieno,” hän sanoi ja keskittyi taas kännykkäänsä. Sakura nauroi.
”Kiitti! Sen pitääkin olla hieno. Säästän sen jotain poikaa varten,” hän sanoi ja pyöri edelleen peilinsä edessä. Ino hätkähti. Oliko hän kuullut juuri oikein?

”Aiotko luovuttaa Sasuken suhteen?” hän kysyi uskomatta korviaan. Sakura nyökkäsi.
”Hän on tehnyt hyvin selväksi, ettei häntä kiinnosta jo 7-vuotiaasta asti, eikä muutosta ole tapahtunut 9 vuoteen. Sitä paitsi maailmassa on varmasti komeampiakin poikia, joita todella kiinnostaa. Eiköhän tämä ole jo sopiva aika luovuttaa?” Sakura kysyi. Hän kuulosti siltä, että olisi miettinyt asiaa jo pitkään. Se oli Inon mielestä epätavallista Sakuralta ottaen huomioon tämän luonteen. Näytti siltä, että Sakuran päässä oli sittenkin muutamia järjenhiveniä.

”Oletko sitten löytänyt itsellesi jo uutta miestä?” Ino kysyi yhä vain keskittyneenä tekstailuunsa. Sakura pudisti päätään.
”En, mutta katsotaa, mihin tästä päästään,” hän totesi ja vaihtoi taas vaatteita. Ino naurahti.
”Kyllä sinäkin vielä jonkun löydät. Minulla on Dei, Lyralla Naruto, Hinatalla Kiba ja Tentenillä Neji,” hän luetteli. Sakura kurtisti kulmiaan.
”Pari korjausta, Ino. Hinata ja Kiba eivät ole pari, kuten eivät myöskään Neji ja Tenten,” hän sanoi.
”Ihan sama, Sakura,” Ino vastasi poissaolevana.
”Mutta yhdessä asiassa olet oikeassa. Lyra ja Naruto ovat pari,” Sakura sanoi ja alkoi hihittää. Ino alkoi hihittää myös. Tuntui uskomattomalta, että joku voisi todella ihastua Narutoon, poikaan, joka oli ollut tarhasta asti aivan surkea kaikessa. Mutta Lyra olikin todella lämmin ja hyväsydäminen ihminen.

”Minun pitää lähteä puolen tunnin kuluttua, Dein iltakoulu loppuu,” Ino totesi.
”Miksi? Aiotko taas mennä vain pussailemaan hänen kanssaan ja syömään taas jotain halpaa pitsaa?” Sakura kysyi pilaillen. Ino pudisti päätään ja virnisti.
”Ei, me aiomme harrastaa jotain vielä enemmän intiimiä…” hän sanoi ja hymyili Sakuralle vihaavasti. Sakura tajusi oitis, mitä Ino tarkoitti sanoillaan. Ino ei todellakaan ollut enää mikään ”viaton” tyttö.
”Selvä, mutta ennen kuin lähdet, katsotaanko vähän aikaa Täydellsiä Naisia?” Sakura kysyi ja osoitti laajaa dvd-kokoelmaansa. Ino hymyili.
”Tietysti!” hän vastasi parhaalle ystävälleen.

Kun Sasuke saapui kotinsa ulkopuolelle, hän huomasi, että suuresta ja hienosta kartanosta kuului kova musiikin jumputus ja ihmisten nauru. Itachilla oli taas näköjään bileet käynnissä. Sasuke seisoi illan hämärässä ja huokaisi syvään. Hän oli hieman märkä, koska iltapäivä oli ollut hieman sateinen ja kostea ja hän oli kävellyt kilometrin bussipysäkiltä kotinsa luokse. Olisihan hän voinut soittaa heidän autonkuljettajalleen, mutta ei viitsinyt soittaa Yojille. Hän pääsisi vähemmällä huomiolla kun vain kävelisi kotiinsa niin kuin muutkin ihmiset, eikä hän saisi häijyjä silmäyksiä, koska häntä pidettiin leuhkana ja rikkaansa teininä.

Sasuke meni portista sisään pihalle ja huomasi, että pihalla oli paljon 20–30 vuotiaita ihmisiä. Osa oli aivan kaatokännissä, osa vasta oli kaatamassa itselleen juomia ja osa oli sammunut pihalle. Sasuke pujotteli tiensä ihmisten lävitse ulko-ovelle. Hän näki matkalla, että yksi Itachin vakiojuoppo kavereista, Kisame, tarjoili suuresta boolikulhosta epäilyttävän näköistä juomaa ja hämmensi kulhossa olevaa nestettä samalla kun hyräili jotakin kappaletta. Sanoista ei kyllä saanut selvää, sillä tämä oli nousuhumalassa ja huojui niin, että oli vähällä kaatua takanaan olevaan ruusupuskaan.

”Hei, Sasse!” Kisame huikkasi Sasukelle huojuen yhä vaarallisesti. Sasuke nyökäytti veljensä juopolle kaverille päätään.
”Älä sano minua siksi edes kännissä. Missä Itachi on?” hän kysyi hieman tylysti. Kisame huojui taas ja oli vähällä kaatua, mutta jostain kumman syystä pysyi taas pystyssä. Hän otti hörpyn lasistaan, jossa oli epäilemättä hänen omaa, sekavaa booliaan. Se oli paskan väristä.
”Itachi on sisällä. Sillä on siellä naisia. Kyllä niitä sinullekin varmaan, Sasse…niitä riittää…” Kisame samalsi ja kaatoi itselleen lisää boolia.
”Selvitä pääsi jossain,” Sasuke ärähti ja paineli sisään kotiinsa, kunhan oli potkinut syrjään oveen eteen sammuneet ihmiset.

Sisällä vasta olikin kova meno päällä. Ihmisiä oli niin paljon, ettei oikein mahtunut edes kulkemaan. Sasuke joutui väistelemään musiikin tahdissa huojuvia, -ja muutenkin kännisiä olevia ihmisiä. Muutama tyyppi tervehti Sasukea huutaen kovaa; kaikki olivat aivan tajuttomassa humalassa. He olivat Itachin kavereita ja olivat muutaman kerran tavanneetkin Sasuken ohimennen. Oli suorastaan ihme, että he humalansakin läpi tunnistivat Sasuken.

”Moi, Sasse! Mitä kuuluu?!” huusi joku mies keittiön suunnalta. Sasuke tunnisti huutajan. Tämä oli Sasori, Itachin kavereita hänkin. Sasuke nyökkäsi tälle kipakasti, eikä jäänyt vaihtamaan kuulumisia. Hänen pitäisi ensin löytää känninen isoveljensä. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Itachia ei näkynyt missään, vain täysin tuntemattomia ihmisiä. Osa oli Itachin vakiojengiä, osa oli tuntemattomia.

Sasuke huomasi helpotuksekseen, ettei mitään huonekaluja ollut rikottu vielä. Oli ärsyttävää ostaa aina uusia huonekaluja melkein joka päivä ja siivota bileiden jälkiä koko päivän. Sasukelle jäi yleensä hommaksi siivota jälkiä ja hän inhosi sitä. Toisten oksennusten siivoaminen oli hänestä syvältä ja hän oli yrittänyt soittaa vanhemmilleen usein, ettei kestänyt asua veljensä kanssa, kun nämä olivat lomalla, joka näytti koko ajan vain pitkittyvän. Hän ei saanut vanhempiaan kuitenkaan usein kiinni, koska näiden saarella ei ollut paljon kenttää ulkomaille ja he olivat päivisin usein rannalla tai ostoksilla.

Sasuke liikui kotinsa suuressa eteisessä eteenpäin ja ajatteli nyt vanhempiaan. Siitä oli aikaa pari kuukautta kun nämä olivat lähteneet lomalle. Syyksi he olivat ilmoittaneet tarvitsevansa enemmän tilaa ja ilmaa. Sasuke tiesi kuitenkin matkan todellisen syyn. Isä ja äiti olivat olleet koko avioliittonsa ajan hyvin rakastuneita tosiinsa, eikä mikään ollut muuttunut edes vuosien saatossa tai lasten syntymän aikoihin. He yksinkertaistettuna halusivat vain viettää aikaa kahdestaan. Sasuke ymmärsi ja hyväksyi sen, mutta oli hieman vihainen vanhemmilleen, kun nämä olivat jättäneet hänet kaksin Itachin kanssa (no, kaksin ja kaksin, kun koko talo oli täynnä porukkaa).

Itachin kanssa asuminen ei todellakaan ollut mitään herkkua, kuten juuri näkyi. Ainoastaan äiti ja isä saivat Itachin käyttäytymään tavallisesti, eikä tämä olisi koko ajan käymässä Sasuken hermoille. Sasuke huokaisi taas ja toivoi vanhempiensa palaavan pian takaisin kotiin, jotta hän saisi taas rauhansa takaisin. Hänen isänsä Fugaku, oli hyvin menestyvä liikemies. Vähäsainen ehkä, mutta viisas ja perhettään rakastava. Ja hänen vaimonsa, Sasuken äiti Mikoto, oli elokuvatähti, jolla oli lämmin ja empaattinen luonne.  

Sasuke löysi Itachin olohuoneen hienoimmalta ja suurimmalta sohvalta makaamassa kainalossaan kaksi n. 20-vuotiasta naista. Sasuke varoi heittämästä mitään mukanaan olevia tavaroita bilevieraiden lähettyville; niitä ei löytyisi muuten koskaan. Itachi oli aivan kännissä. Hän hikkaili vähän väliä ja sönkötti vieressään makaaville naisille jotain sekavaa. Ja niiden lisäksi hän oli oksentanut jalkojensa juureen, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan sitä.

”Hei, Itachi…” Sasuke sanoi viileästi ja katsoi veljeään yhtä kylmästi. Itachin silmät punoittivat hieman ja hän katsoi Sasukea kuin ei olisi ensin tuntenut tätä. Kului vähän aikaa ennen kuin hän tunnisti selväjärkisen pikkuveljensä.
”No heipä hei, pikkuveli! Tulitko sinäkin bilettämään? Kiva!” hän huudahti käheällä äänellä. Toinen nainen Itachin viinanhajuisessa kainalossa kirkaisi.
”Mitä?! Onko tuo poika sinun veljesi?!” hän kysyi kimeällä äänellä. Itachi nyökkäsi ja molemmat naiset alkoivat kikattaa. Sasuken ilme kiristyi.
”Voi helvetti, oikeasti…” hän ajatteli.

”Hän on sikasöpö! Söpömpi oikeastaan kuin isoveljensä!” naiset kikattivat keskenään. Itachi nousi huojuen ylös. Hän oli kaatua lattialle, mutta toinen naisista sai hänestä juuri ajoissa otteen, ettei hän kaatunut. Hän alkoi uhota jotain kovaa.
”Ai että pikkuveljeni on minua komeampi, häh?!” hän tivasi samaltavalla äänellä.
”No on todellakin!” naisista se blondi kivahti.
”Eihän se ole edes päässyt vielä koulusta! Sehän on vasta lapsi!” Itachi huusi ja otti sohvalta käteensä puoliksi juodun kaljapullon. Naiset katsoivat Sasukea ällistyneinä.

”Mitä? Kuinka vanha sinä olet?” brunette nainen kysyi Sasukelta. Sasuke katsoi tätä kyllästyneenä.
”Olen 16,” hän vastasi.
”Etkä ole! Suu kiinni! Itachi, veljesi on varmasti ainakin 17-vuotias ja malli, vai mitä?!” brunette nainen kiljui nauraen hiprakassa ja katsoi kysyvästi blondin otteessa seisovaa Itachia. Itachi hikkasi ja nauroi voimattomasti.
”Se on vasta 16-vuotias ja käy vielä peruskoulua!” hän nauroi. Molemmat naiset näyttivät pettyneiltä ottaessaan huikan Itachin pullosta. Sasuke huokaisi syvään ja lähti kävelemään yläkertaan päin.

”Onko pikkuveljelläsi tyttöystävää?” hän kuuli blondin naisen kysyvän kovalla äänellä Itachilta. Seuraavaksi kuulosti siltä, kuin Itachi olisi tukehtunut juomaansa.
”Ei ole, eikä varmaan tule! Se on liian ujo!” hän huusi vastaukseksi ja räjähti sitten taas kovaan nauruun.

Sasuke puristi kätensä nyrkkiin, kun pakeni huoneeseensa. Onneksi hän oli älynnyt hankkia huoneensa oveen lukon, etteivät Itachin vieraat päässeet sinne penkomaan hänen tavaroitaan. Sasuke huokaisi ja istahti sängylleen. Hän laittoi stereoihinsa soimaan Linkin Parkia ja muisti sitten, että hänen pitäisi antaa Oceanborn huomenna Lyralle lainaan. Ajatus sai  hyvin hennon punan nousemaan hänen poskilleen ja se myös hymyilytti häntä. Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että oli tavannut Lyran tänään. Heidän keskustelunsa bussissa säilyi Sasuken mielessä hyvin kirkkaana, eikä mikään kyennyt pilaamaan hänen hyvää tuultaan, eivät edes alakerrassa mekastavat vieraat.

Hän katsoi tähtiä huoneensa ikkunoista ja sulki silmänsä, kun kuunvalo tuli sisään huoneeseen ja valaisi hänen kasvojaan niin, että ne näyttivät marmorin valkeilta. Hän näki mielessään kristallinkirkkaana Lyran hymyilevät kasvot ja naurahti hieman.

”Hyvää yötä…enkelini…” hän kuiskasi hiljaa. Sitten hän käänsi katseensa pois kuunvalosta ja oli osa yön pimeyttä.

Hinata istui kotonaan olohuoneen sohvalla lukemassa kirjaa, kun hän sai kännykkäänsä tekstiviestin Kibalta. Kun hän huomasi keltä viesti oli oikein tullut, hän ei oikein voinut uskoa sitä todeksi. Hän punastui rajusti ja vilkuili ympärilleen, näkyisikö isää tai hänen Neji-serkkuaan missään. Kun hän oli täysin varma siitä, ettei heitä näkynyt, hän uskalsi avata viestin kunnolla. Kiban viesti oli lyhyt ja ytimekäs:

”Moi, Hinata! Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti ainakin hyvää. Kuule, voisimmeko nähdä huomenna koulun jälkeen? Lähdit viimeksi meiltä niin aikaisin…No, laita minulle vastauksesi ja öitä” -Kiba.

Kännykkä Hinatan kädessä suorastaan tärisi, kun hän oli lukenut Kiban lähettämän viestin. Sen lisäksi hän oli punastunut taas.

”Ki-kiba taitaa sittenkin pitää minusta…Ino oli sittenkin oikeassa…” hän ajatteli kädet täristen jännityksestä. Hinata tunsi olonsa samalla niin iloiseksi, että jännittyneeksi. Hän saattaisi sittenkin saada mahdollisuuden Kiban kanssa. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän sai koottua itsensä ja kirjoitettua Kiballa vastauksen.

”Hei, Kiba. Minulle kuuluu sitä tavallista. Kiitos kun jaksoit kysyä mitä minulle kuuluu. Toivottavasti myös itsellesi kuuluu hyvää. Voimme nähdä tottakai huomenna koulun jälkeen. Olen pahoillani että ryntäsin viimeksi pois teiltä niin varoittamatta. Oli vain kiire kotiin. Jutellaan koulussa lisää. Hyvää yötä” –Hinata.

Hinata lähetti viestin Kiballe ja odotti minuutin jännittyneenä vastausta. Kun vastausta ei heti kuulunut, hän oli oitis pettynyt ja uskoi, ettei Kiba sittenkään ollut kiinnostunut hänestä. Hän oli saattanut ihan vain kuvitella kaiken ja he jatkaisivat vain ystävinä olemista…kaikki oli ollut vain unta…Samalla hetkellä Kibalta tuli vastausviesti. Hinata tunsi riemun kuplivan sisällään ja luki viestin jännittyneenä.

”Eipä kestä, Hinata :D. Minulle kuuluu nyt hyvää, kun nähdään huomenna. Ei se mitään, että ”karkasit” meiltä. Nähdään kyllä huomenna ja pidetään hauskaa :D. Nuku hyvin” –Kiba.

Hinata punasteli rajusti ja lähetti Kiballe vastaukseksi hymiön. Sitten kännykkä tippui hänen viereensä sohvalle.

”Kiba…olemmeko me pari, vai pelkästään ystäviä?” hän kysyi itseltään. Hän ei osannut vastata hyvin. Samalla hetkellä Kibalta tuli takaisin hymiö ja Hinata kiljahti ääneen, koska oli niin innoissaan ja hermostunut. Silloin ulko-ovi kävi ja Neji astui eteiseen.

”Moi! Mikäs sinulla oikein on, kun olet noin hermostunut?” hän kysyi Hinatalta, joka ei kyennyt vastaamaan heti.
”E-ei mikään…” Hinata vastasi ääni täristen samalla kun sulki puhelimensa. Hän malttoi tuskin odottaa huomista. Neji kohotti kulmiaan, kun tyhjensi kauppakassia keittiössä.
”Puhutkohan ihan totta? Näytät vähän kummalliselta…” hän kysyi laittaessaan maitoa jääkaappiin. Hinata nyökytteli päätään kun meni auttamaan tätä kassin purkamisessa.
”Joo, joo…kävitkö muuten jossain muualla kuin kaupassa?” hän kysyi puolestaan serkultaan ja katsoi tätä. Neji tuhahti.

”Missä olisi pitänyt käydä? Kävin vain Gaaran luona,” hän kysyi hieman turhautuneena. Hinata naurahti hieman.
”Mietin vain, että kävitkö jonkun kanssa treffeillä…” hän sanoi pieni hymy kasvoillaan. Neji punastui hieman ja älähti.
”Siis mitä?! Kenen kanssa minä muka olisin treffeillä?! hän tivasi sekultaan. Hinata hymyili yhä.
”Ehkä Tentenin kanssa…” hän sanoi hiljaa. Neji mulkaisi Hinataa laittaessaan voita jääkaappiin.
”En varmasti!” hän sanoi, mutta ei kuulostanut kovin vakuuttavalta. Ajatus treffeistä Tentenin kanssa jäi silti kytemään hänen mieleensä. Se oli tavallaan järjetöntä ja tavallaan ei…

”Neji, makarooneja ei pidä laittaa jääkaappiin…” Hinatan ääni kuului samalla hetkellä jostain kaukaa. Neji hätkähti ja palasi ajatuksistaan todellisuuteen. Hän oli juuri laittamassa jääkaappiin makarooneja, kuten Hinata oli sanonutkin.
”Oho, sori…” hän mutisi ja laittoi makaronit paikkaan jonne oikeasti kuuluivat Hinatan hihittäessä hänelle hieman. Neji huokaisi äänettömästi. Mikä häntä oikein vaivasi tänään? Hän oli ollut aivan normaali siihen asti, kunnes oli tullut puhe Tentenistä. Miksi niin? Hehän olivat kavereita jo ala-asteesta asti. Jokin vaikutti silti muuttuneen. Neji tuhahti itsekseen. Hän päätti käydä ensin nuorisotalolla tarkistamassa menoa, ennen kuin alkaisi selvitellä sekaisia ajatuksiaan.

Lyra huomasi Naruton Shine Gafen edessä täsmälleen kello 18, kuten he olivat sopineet. Naruton kasvoilla oli iloinen ja lämmin ilme, kun hän huomasi Lyran seisovan hieman kauempana edessään. Hänen kasvoillaan oli silti toinenkin ilme, jonka Lyra oitis huomasi. Se oli sekä kiusoitteleva, että hieman suojeleva. Näytti siltä kuin hän aikoisi saada Lyran huomion tavalla tai toisella. Lyra huomasi sen ja toivoi, ettei Naruto huomannut hänen punastumistaan.

”Siinähän sinä Vihdoin olet!” Naruto sanoi härnäävästi kun Lyra pääsi hänen luokseen. Lyra irvisti.
”Olen pahoillani, juttutuokio Sakuran ja Inon kanssa venyi ja venyi…” hän alkoi selitellä, kunnes Naruto painoi huulensa hänen käsilleen. Se oli Lyrasta tavallaan outoa, että ihanaa. Vanhanaikainen tapa, joka sai Lyran syttymään tuleen. Kun Naruto oli antanut hänelle käsisuudelman, hän katsoi Lyraa silmiin. Hän hymyili samalla ja näytti nauravan hieman.

”Senkin hölmö, sinä et ole edes myöhässä…” hän sanoi. Lyra punastui syvästi ja katsoi Narutoa hammasta purren. Miksi hän oli aina niin typerä? Eikö häneltä herunut yhtäkään viisasta sanaa suustaan ikinä? Samalla Naruton läheisyys poltteli häntä joka puolelta.
”No, tässä minä nyt sitten olen…” hän sanoi hieman nolona yhä. Naruto naurahti taas. Hänen naurunsa kuulosti niin ihanalta, että Lyra olisi halunnut kuunnella sitä aina. Tai melkein aina.
”No, oliko meidän luokkamme teineillä sinulle mitään Uutta kerrottavaa?” Naruto kysyi vaihtaen puheenaihetta. Lyra naurahti hieman.
”Sakura ja Ino voivat olla teinejä, mutteivat tyhmiä, ainakaan kovin usein,” Lyra huomautti.

”Niinköhän? Minä olen tuntenut heidät pidempään kuin sinä ja tiedän kyllä millaisia he osaavat olla,” Naruto totesi tavallisella äänellä. Lyra katsoi tätä hieman kiukkuisena ja äsken hänessä ollut lämpö hyytyi muutaman asteen. Miksi Naruto puhui noin hänen parhaista ystävistään? Eihän Lyrakaan ollut sanonut mitään Kibasta. Naruto huomasi vasta nyt Lyran ilmeen ja vaikeni sitten. Hän näytti katuvalta ja Lyra hätkähti. Hän oli nähnyt vähän aikaa sitten bussissa Sasuken, jolla oli ollut täsmälleen samanlainen, katuva ilme kasvoillaan. Se hämäsi Lyraa hieman.

”Suututinko minä sinut?” Naruto kysyi huolestuneena ja katsoi Lyraa peläten, että tämä olisi hänelle todella vihainen. Lyra mietti hetken. Hän ei oikein tiennyt mitä vastata.
”Et, mutta älä puhu enää noin parhaista ystävistäni. Se ei tunnu yhtään kivalta,” hän sanoi lopulta. Naruto katsoi häntä hetken ja nyökkäsi sitten. Hän tuntui ymmärtävän, mitä Lyra ajoi oikein takaa.
”Olet oikeassa, minä taas mokasin. En puhu kavereistasi enää pahaa,” hän vastasi ja kuulosti olevansa hyvin, hyvin pahoillaan. Sen lisäksi hänen safiirinsiniset silmänsä olivat täynnä sellaista kirkkautta ja lämpöä, ettei Lyra vain voinut olla enää edes vähän vihainen hänelle.

”Saat anteeksi,” hän sanoi ja koetti pitää äänensä tasaisena ja asiallisena, vaikka hän olisi halunnut sanoa enemmänkin. Naruton kasvoille levisi taas se helpottunut ja lämmin hymy, joka oli äsken sulanut pois hänen kasvoiltaan.
”Mukava kuulla se. Voisimmeko nyt mennä tilaamaan jotain?” hän kysyi ja nyökkäsi merkitsevästi Shine Gafea kohti. Lyra nyökkäsi. Hänellä olikin hieman jano ja nälkä.
”Sopii hyvin,” hän vastasi. Naruto hymyili hänelle pehmeästi ja otti sitten hänen kätensä omaansa ja johdatti heidät sitten kohti kahvilaa.

Shine Gafen edessä ei ollut jonoa, mikä oli hyvin epätavallista, sillä se oli hyvin suosittu paikka. Oli tietenkin ilta, eivätkä kaikki ihmiset olleet pyörimässä kaupungilla enää, vaan kotona viettämässä iltaa. Naruto irvisti ajatellessaan äitiään, joka oli kotona miettimässä kädet ristissä, että missä hänen ainoa poikansa taas huiteli kaikki illat. Kushina oli todellinen huolehtijatyyppi, vaikka Naruto olikin osoittanut parikin kertaa pärjäävänsä omillaan, vaikka oli vasta 16-vuotias. Isästään Naruto ei ollut koskaan paljon pitänyt. Viimeksi hän oli nähnyt tämän ollessaan 8-vuotias.

”Oliko sinulla mukavaa ystäviesi kanssa?” Naruto kysyi yllättäen, kun he katselivat ruokalistaa.
”Oli,” Lyra vastasi ajatuksissaan. Hän yritti muistella mitä kaikkea oli oikein kuullut Inon ja Sakuran suusta.
”Mistä te puhuitte?” Naruto kysyi tavallisella äänellä, eikä kuulostanut yhtään uteliaalta. Lyra kohautti olkiaan.
”Vähän kaikesta,” hän vastasi. Naruton kasvoille syttyi nyt se utelias ja valpas ilme.

”Puhuitteko te pojista, niin kuin tytöt yleensäkin?” hän kysyi peittelemättä uteliaisuuttaan. Lyra mulkaisi Narutoa ja punastui.
”Emme puhuneet,” hän vastasi, vaikka muisti Inon höpöttäneen pojista ainakin tunnin. Naruto tarkasteli Lyran kasvoja, eikä tuntunut oikein uskovan häntä.
”Puhuitteko te minusta?” hän kysyi pehmeällä ja kiusoittelevalla äänellään, joka teki Lyran olon aivan tokkuraiseksi.
”Emme,” Lyra vastasi, vaikka tiesi, että hän ei osannut valehdella yhtään uskottavasti. Sakura ja Ino olivat pitäneet hänelle melkoisen ristikuulustelun juuri Narutosta.

”Miten minusta tuntuu, etten usko tuota?” Naruto mietti ääneen ja katseli Lyraa hymy huulillaan. Lyra kohautti taas olkiaan, koska ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän päätti sen sijaan keskittyä tilaamaan jotakin. Hän tiesi, että rahat riittivät vain korkeintaan limppariin, joten hän ei edes viitsinyt katsoa kalliita jäätelöannoksia. Vielä vähemmän Lyra toivoi sitä, että tilaisi vahingossa jotain, mihin hänellä ei olisi varaa.

”No niin, mitä sinä haluaisit ottaa?” Naruto kysyi yllättäen. Lyra katsahti poikaan hämmentyneenä.
”Kuinka niin? Minä maksan itse joka tapauksessa…” hän kysyi, kunnes Naruto keskeytti hänet huokaamalla turhautuneena.
”Mitä sinä oikein höpiset? Minä maksan tietysti!” hän sanoi ja katsoi Lyraa, kuin olisi sanonut juuri itsestään selvän asian.
”Ei käy! Et varmasti rupea maksamaan minun ruokiani!” Lyra kielsi oitis ja hämmästyi, ettei tuntenut oloaan enää niin epävarmaksi Naruton seurassa. Hänhän suorastaan oli suorasukkainen sanoissaan.

”Minä maksan, sanoinhan niin jo,” Naruto vastasi tyynesti kaivaessaan lompakkoaan esiin. Lyra kuitenkin tarttui kiinni Naruton käteen kiukkuisena. Naruto ei saanut olla aina se, joka päätti kaikesta! Hän halusi näyttää ettei ollut avuton tai ujo tyttö.
”Minä ostan itselleni fantan ja sillä selvä! Itsellesi voit ostaa vaikka kuinka hienon aterian, mutta minulle et osta mitään!” hän sanoi kiihtyneellä äänellä ja katsoi Narutoa vihaisesti silmiin. Naruto kuitenkin nauroi hänelle sydämellisesti. Lyra katsoi tätä täysin hölmistyneenä, eikä tajunnut oikein mistään enää mitään. Naruto nauroi yhä. Muutamat ohikulkevat ihmiset kääntyivät katsomaan häntä.

”Jo se on sinulle kerran niin iso juttu, niin osta ihmeessä se fanta! Kyllä minä voin ostaa itselleni hienon aterian, jos tekee mieli, mutta älä nyt ihmeessä ole noin ynseä!” Naruto sanoi ääni täristen naurusta. Lyra katsoi poikaa hetken täysin mykkänä. Sitten hän purskahti myös nauruun. Nauru pulppusi hänen sisältään kuplivana, eikä hän muistanut milloin olisi viimeksi nauranut näin paljon. Ehkä silloin kun äiti oli ollut vielä elossa, hän ei muistanut sitä tarkkaan. Joka tapuksessa, Naruto oli saanut hänet nauramaan ja tuntemaan olonsa hyväksi.

Kun he lopettivat nauramisen, he tilasivat ruokansa. Naruto salli Lyran ostaa itselleen sen fantan, mutta hihitteli jostain syystä itsekseen maksaessaan omat eväänsä ja Lyra pelkäsi sen johtuvan siitä, että oli reagoinut niin voimakkaasti siihen, että Naruto maksaisi hänenkin juomansa. Naruto osti itselleen suklaakakun palan ja juomaksi taas pepsilasin. He istuivat syrjäisimpään pöytään, jonka sattuivat löytämään. Muita ihmisiä kahvilassa oli vain neljä heidän lisäkseen ja nämä olivat valloittaneet toiset takimmaiset pöydät.

Istuessaan Narutoa vastapäätä modernille ja uuden näköiselle tuolille, Lyra tuli ajatelleeksi syytä, miksi hän oli pyytänyt Narutoa tulemaan kanssaan ulos tänä iltana. Hän oli halunnut puhua Narutolle heidän suudelmistaan uimahalissa ja halusi kertoa pojalle tuntemuksensa siitä. Hän halusi edetä rauhallisesti ja olla varma omista tunteistaan. Juuri sen takia hän…hän oli aivan sekaisin.

”Miksi halusit puhua kanssani nyt treffeillä?” Naruto kysyi siemaillessaan pepsilasiaan. Lyra katsoi Narutoa nyt silmiin ja kohtasi taas nuo viattomat, kirkkaat ja lämpimät silmät, jotka olivat niin safiirinsiniset. Kesti vähän aikaa ennen kuin hän sai suunsa auki.
”Halusin puhua sinulle ainoastaan,” hän vastasi hiljaa ja katsoi käsiään. Naruto seurasi hänen liikkeitään tarkasti ja oli nyt hieman vakavan näköinen.

”Mikä hätänä, Lyra?” hän kysyi hieman levottomana. Lyra pudisti hiljaa päätään ja katsoi yhä käsiään, joita Naruto oli vähän aikaa sitten suudellut. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin antanut hänelle käsisuudelmaa. Lyra oli tottakai pitänyt ennen sitä vanhanaikaisena ja typeränä tapana, jota esiintyi ainoastaan vanhanaikaisissa ja romanttisissa elokuvissa. Mutta nyt kun hän oli saanut itse kokea sen, hän piti siitä kovasti. Se ei enää tuntunutkaan niin naurettavalta, miltä se oli ennen tuntunut.
”Minä vain…haluan puhua sinulle siitä, mitä tänään tapahtui uimahalissa,” Lyra sanoi ja katsoi omilla, vihreillä silmillään Narutoa.
”Kaduttaako sinua se, mitä teimme?” poika kysyä pamutti oitis. Lyra vilkaisi Naruton kasvoja hämmästyneenä. Mitä? Sitäkö Naruto mietti kun oli noin vakavana ja levotottomana? Senkö takia tämä kuulosti niin huolestuneelta?

”Ei kaduta, mutta…” Lyra vaikeni saman tien ja huokaisi syvään. Naruto tapitti häntä kiinnostuneena.
”Jatka vain,” hän rohkaisi tyttöä. Lyra veti syvää henkeä.
”En kadu sitä, että me…että me…” Lyra ei pystynyt kuvailemaan sitä loppuun. Se oli ollut muutakin kuin pelkkää viatonta suutelemista.
”Että me suutelimme uimahallissa,” Naruto täsmensi hymy huulillaan. Lyra punastui ja puhkesi taas hymyyn.
”Juuri niin. En kadu sitä että suutelimme tänään uimahallissa. Se oli todella mukavaa…” Lyra sanoi ja huomasi Naruton hymyilevän hänelle itsevarmana.
”Jatka vain, Lyra,” tämä sanoi. Lyra nyökkäsi.
”Vaikka suuteleminen olikin hyvin mukavaa, siinä on yksi pikku juttu, joka häiritsee minua,” hän totesi ja katsoi Narutoa. Tämä näytti nyt hämmentyneeltä.

”Mikä juttu?” hän kysyi. Lyra huokaisi jälleen. Miksi asian kertominen oli hänestä niin kovin vaikeaa?
”Yritän sanoa, että etenemme liian nopeasti. Me olemme vasta tunteneet toisemme pari päivää ja olemme jo suutelemassa uimahallissa aika intiimisti…” hän sanoi lopulta.
”Sitä sanotaan ihastumiseksi,” Naruto keskeytti Lyran. Lyra kuitenkin oli totinen.
”Tiedän. En ole varma sinusta, mutta minä olen nyt aika sekaisin kaikesta. Tuntuuko sinusta yhtään samalta?” hän kysyi hermostuneena Narutolta. Tämä pudisti kevyesti päätään ja hymyili itsekseen.
”Ei koskaan!” hän vastasi rennosti. Lyra käänsi katseensa pois hetkeksi Narutosta ja yritti miettiä mitä sanoisi seuraavana.

”Olen aika sekaisin kaikesta ja haluaisin miettiä asioita rauhassa. Siihen voi mennä aikaa. Toivon että voisimme siihen saakka, että pääsen taas selville kaikesta, olla vain ystäviä,” hän sanoa paukautti lopulta. Syntyi hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan taustalla soiva radio.

Kun hiljaisuutta oli kulunut noin minuutti, Naruto aukaisi suunsa ensimmäisenä.
”Sopii, jos niin haluat,” hän totesi. Lyra hämmästyi. Hän oli kuvitellut, että Naruto suuttuisi. Sen sijaan tämä olikin ymmärtänyt häntä! Oliko noin ymmärtäväisiä poikia todella olemassa? Kun Naruto näki Lyran hämmästyneen ilmeen, hän purskahti taas nauruun.
”Näkisitpä ilmeesi!” hän sanoi nauraen. Lyra naurahti hieman ja joi sitten kulauksen fantaansa, johon hän ei ollut koskenut koko sinä aikana, kun he olivat olleet Shine Gafessa.

”Siis, voimmeko me olla toistaiseksi vain ystäviä, Naruto?” hän kysyi vastapäätään istuvalta pojalta. Naruto hymyili ja nyökkäsi sitten mutustaessan kakkupalaansa.
”Jos uskot tarvitsevasi aikaa selvittäessäsi tunteesi,” hän totesi rauhallisella äänellä. Lyra huokaisi helpottuneena ja hymyili sitten pojalle kiitollisena.
”Kiitos, Naruto. Et arvaa, miten hyvältä tuntui kuulla nuo sanat,” hän sanoi. Naruto nyökäytti päätään yhä vain hymyillen.
”Ei kestä, söpöläinen,” hän vastasi. Sitten hän katsoi puhelintaan. Hänelle ei ollut tullut viestejä. Puhelimesta tuli Lyralle mieleen kello.

”Naruto, paljonko kello on nyt?” hän kysyi hieman huolissaan. Naruto vilkaisi puhelintaan pikaisesti.
”Se on kohta seitsemän,” hän vastasi. Lyra ponkaisi ylös tuolistaan.
”Voi hitto! Minun pitää mennä kotiin tekemään läksyt ja siivoamaan huone!” hän huudahti. Naruto nyökkäsi ymmärtävästi.
”Minunkin pitää mennä kotiin, äiti saa muuten kohtauksen,” hän totesi ja teki myös lähtöä. Lyra nyökkäsi ottaessaan koululaukkunsa lattialta. Ennen kuin he lähtivät eri suuntiin, Lyra katsoi Narutoa vielä.
”Olemmeko nyt ystäviä?” hän kysyi. Naruto hymyili hänelle tullessaan lähemmäs häntä.
”Joo…” tämä kuiskasi ja kumartui antamaan pehmeän suudelman Lyran huulille. Lyra värisi, eikä yrittänyt työntää Narutoa pois ja oli aivan sekaisin taas vaihteeksi.
”…vaikka en tiedäkään mitä se tulee tarkoittamaan,” Naruto lopetti lauseensa viettelevällä äänellä.

Tullessaan kotinsa eteiseen ja huutaessaan kotona ollaan, Lyra tunsi oitis, että jokin oli pielessä. Kun hän pääsi olohuoneeseen, hänelle selvisi syy siihen. Sohvalla, hänen isänsä vasemmalla puolella, katsomassa televisiosta tulevaa jalkapallomatsia, istui Lyran isoveli Hiwatari.

”Moi, sisko!” tämä huudahti kun huomasi siskonsa. Hän syöksyi halaamaan Lyraa. Lyra halasi tätä hämmentyneenä takaisin.
”Voi hitto, mitähän tästäkin tulee…?” hän mietti ääneen ja toivoi, että pääsisi aikaisin nukkumaan.