Sadness and Sorrow

(Opening with Sasuke’s POV)


Sinä aamuna mä heräsin virkeämpänä ku koskaan ennen.
Ja mulla oli myös epätavallisen lämmin, yleensä mä oli puoliksi jäässä ku heräsin. Käänsin kylkeä, avasin silmät ja huomaisin tuijottavani Itachin rauhallisia kasvoja.

Aluks en muistanu miksi se siinä oli, mut sitte mä muistin koko eilisen illan tapahtumat. Huokaisin hiljaa ja painauduin sitten sen kylkeen kiinni ja suljin silmäni, nukahtaen uudelleen.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Heräsin siihen ku Sasuke painautui mun kylkeä vasten. Avasin silmät ja hymyilin. Sasuke oli vieläkin unessa. Hyvä niin, nukkukoon vielä vähän aikaa, kello oli vatsa puoli seitsemän. Nousin istumaan ja haukottelin makeasti. Sen jälkeen nousin ylös, peittelin Sasuken hyvin ja lähdin keittiöön.
Kävelin jääkaapille ja otin sieltä maitoa ja voita. Leipää oli jääkaapin viereisessä kaapissa. Sitten menin ottamaan lasia astiakaapista.



Pian istuin keittiön ääressä, lukemassa eilistä lehteä, ja syömässä leipää maidon kera. Keittiön pöytä oli, aika iso vain neljän hengen pöydäksi, mutta se oli vain hyvä. Ainakin pystyisi pitämään isoja juhlia. Mä aloin muistelee eilistä.

Olin ajamassa kotiin päin, kaikki muut ihmiset oli jo nukkumassa ja aioin mennä suoraan kotiin, ku näin että jonkun kämpässä palo valo, joku valvo vielä keskellä yötä. Se valvoja oli ollut Sasuke.


Kun sain syötyä, laitoin lasin pesukoneeseen. Sen voisi laittaa päälle, ennen kouluun lähtöä jos ehtisi. Sitten mä lähdin tutkimaan lapsuuden kotiani.

Talo oli kaksikerroksinen. Keittiöstä pääsi eteishalliin, joka ei ollut hirveän iso ja hallista vasemmalle lähti portaat yläkertaan. Eteisallista pääsi myös oikealta keittiöön ja eteenpäin lähdettäessä, olohuoneeseen. Olohuoneen vieressä oikealla oli vessa.



Suuntasin yläkertaan, ja kävelin rappuset ylös. Yläkerrassa oli neljä huonetta. Ensimmäinen oli meidän vanhempien, seuraava sen vieressä, oli Sasuken ja mun oli Sasuken huonetta vastapäätä.
Sitten oli lyhyt käytävä, joka johti meidän perheen ullakkohuoneeseen. Mä kävelin sen käytävän päätyyn sille, ovelle avasin sen ja astuin sisään huoneeseen.

Meidän perhe vei sinne aina, pieniksi jääneitä vaateita ja kaikkea sellasta kamaa, jota ei enää tarvittu. Ja yhdessä huoneen nurkassa oli iso, musta ja kiiltävä flyygeli.


Mä kävelin flyygelin luo, kohotin käteni ja hipaisin sen kiiltävää kosketinsuojan pintaa. Sasuke oli näköjään pitänyt flyygelin puhtaana. Hyvä, sillä se oli meidän perheen perintökalleus.

Mä olin saanut sen meidän isoisältä, Madaralta täytettyäni 15. Saman vuonna ku lähdin kotoa pois. Siitä oli nyt kolme vuotta.
Olin soittanut sitä aina ku asuin viell kotona, ja saanut Madaralta pianotuntejakin.


Mä istuin flyygelin edessä olevalle pianotuolille ja käänsin katseeni, flyygelin vieressä lattialla olevaan, hieman pölyiseen puukirstuun. Mun kädet alko vapisee, ku kumarruin kirstun ylle ja avasin sen kannen.

Kirstussa oli siistissä pinossa kaksi nuottipaperi pinoa. Ne oli mun vanhoja nuotteja. Mä otin ensimmäisestä pinosta vasemmalta kaksi paperia. Niissä ei ollu sanoja, pelkät nuotit. Suoristin selän ja laskin nuotit mun jalkojen päälle.
Sitten vetäsin syvään henkeä, ja nostin kosketinsuojan ylös, sitten laskin nuottitelineen alas, laitoin nuotit siihen ja katsoin niitä hetken, palauttaen koskettimien paikat mieleeni ja aloitin soittamisen.


(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)


Mä heräsin siihen kun, peitto putosi lattialle ja mua alko palelee. Avasin silmät ja huomaisin olevani olohuoneen sohvalla. Aluksi ihmettelin et miten mä siinä olin, mut sitten arvasin Itachin kantaneen mut siihen nukahdettuani.

Hymyilin ajatukselle, nousin ylös ja lähdin keittiöön. Se oli tyhjä.
Mä aloin tuntea jo pientä paniikkia, mut sitten kuulin musiikkia yläkerrasta ja lähdin kiipeämään rappusia yläkertaan.


Siis tätä Itachi soittaa: http://www.youtube.com/watch?v=tpcDaPbeV5I&feature=related


Ylös päästyäni, suunnistin meijän perheen varastohuoneeseen. Sen ovi oli raollaan ja musiikki, tai tarkemmin sanottuna meijän, suvun flyygelin kauniit sävelet tuli sieltä. Soittiko Itachi flyygeliä?
Mä livahdin ovesta sisään ja kävelin hiljaa huoneen perällä flyygeliä soitavaa Itachia kohti.


Pysähdyin metrin päähän Itachista ja kuuntelin sitä kappaletta silmät kiinni. Se oli hyvinkin tuttu. Itachi oli joskus soittanut sen mulle ku olin ollu 14-vuotias.

Jossain vaiheessa sen kappaleen loppupuolella mun kyynelkanavat alko vuotamaan yli äyräidensä, ja nenä meni tukkoon.
Ku Itachi lopetti soittamisen, mä nyyhkäisin hiljaa, mut se kuuli sen, käänty ympäri ja näki mut.



”Huomenta Sas... hei miks sä itket? näitkö sä taas painajaista?” Se kysy huolestuneena, ku näki kyyneleet mun poskilla. Mä pudistin päätäni vaiti ja niiskautin.


”Hei, tuu tänne.. ” Se sano, ja mä kävelin sen luo. Itachi käänsi mut ympäri, kietaisi kätensä mun vyötärölle ja veti mut syliinsä istumaan. Sitten Itachi käänsi tuolin takasin flyygeliin päin.


”Haluisitko sä oppi soittamaan tän kappaleen?” Itachi kysy hiljaa.

Käännyin katoo sitä ja nyökkäsin. Itachikin nyökkäs ja sano:

”Okei…” Sitten se laittoi omat kätensä taas koskettimille, sitten se jatko. ”laita sun kätes, mun käsien päälle...”

Mä nostin käteni ja laskin ne Itachin omien päälle.
”Nyt laita silmät kiinni ja kestitty vaan kuuntelee. Mä hoidan loput okei?” Itachi sano. Mä nyökkäsin vaiti, mahassa leijaili perhosia.


Itachi aloitti soittamisen ja mä suljin silmäni ja keskityin kuuntelemaan. Itachi ei soittanut enää niin nopeasti ku ensimmäisellä keralla, vaan hitaasti ja rauhallisesti.
Tunsin sen käsien työskentelevän ahkerasti, mun käsien alla.
Mä rentouduin ja rupesin nojaamaan Itachin rintaa vasten. Silmät alko painaa ja taisin nukahtaa hetkes.

(End of Sasuke’s POV)


^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Sango: tää oli kyll haaste varsinkin ton talon kuvaileminen, oli hitsin vaikeeta. ja mull meni aika pljon aikaa, miettiä minkä laulun Ita soitaa mut lopulta päädyin tohon vaikka se alkaakin vähän oudosti. ^^ muta kaiken kaikkiaan ihan onnistunut luku. ja nyt vain odottelen kommenttejanne ^^