Kuun valossa osa 7


“Mikä tehtävä teillä on? Daiya kysyi Itachilta, joka oli jo lähdössä partnerinsa kanssa ovesta ulos.

“Anteeksi, mutta en voi kertoa. Ja on parempikin ettet tiedä.”

Daiyan mieleen pompahti heti kuva siitä illasta kun hän oli tavannut Itachin ensi kertaa. Itachi ei toki ollut tappanut miestä silloin, mutta oli ollut mukana kuitenkin. Näin kun tarkemmin ajatteli, hän ei todellakaan halunnut tietää mitä kaksikko aikoi tehdä.

“Minne te kaikki muut sitten olette menossa?” Daiya kysyi katsoessaan muidenkin miesten lähtövalmisteluja.

“Tehtävälle. Deidara ja Sasori menevät Itachin ja Kisamen mukaan ja meillä muilla on muita puuhia”, Zetsu sanoi kävellen tytön ohi.

“Jään siis yksin tänne? Daiya vielä varmisti.

“Jäät, mutta älä poistu piha-alueelta. Ja mieluummin voisit olla muutenkin sisällä.”

“Miksi ihmeessä Itachi? Ulkona on niin kaunis sää.”

“Kyselet aivan liikaa. Mutta hyvä on, en halua kenenkään näkevän sinua.”

“Ei täällä korvessa ketään ole, tuskin täällä asuu edes maahisia kivenkoloissa.”

“10 km:n säteellä on liikkunut outoa porukkaa. Äläkä kysy enää mitään”, Itachi ärähti tahtomattaankin ärtyneesti Daiyan avatessa jälleen suunsa uuteen kysymykseen.

Loukkaantuneena Daiya nakkeli niskojaan ja käänsi selkänsä miehelle. Miehet! Aina yhtä törkeitä. Sivusilmällään hän kuitenkin vilkuili Itachia. Miksi tämä ei mennyt jo? Kisamekin oli kadonnut hetki sitten muiden kanssa ovesta.

Aivan odottamatta Daiya tunsi kääntyvänsä ympäri ja olevansa miestä vasten. Täysin yllätettynä ja punaisena hän nosti katseensa miehen ihanan tummiin ja sillä hetkellä lämpimiin silmiin. Juuri kun hän oli kysymässä miehen aikeista, hän tunsi pehmeät huulet omillaan.

Daiya ei osannut tehdä mitään. Tämä oli hänen ihka ensimmäinen suudelmansa. Hänen ystävänsä Asumi oli joskus sanonut hänelle sen tuntuvan hyvältä, ja nyt hänen oli pakko myöntää sen olevan niin. Hänhän suorastaan leijui vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa! Arasti hän vastasi suudelmaan, ja heti niin tehtyään, hän tunsi hymyn huuliaan vasten. Samassa Itachi olikin jo vetäytynyt irti hänestä ja kadonnut ovesta.

Daiya seisoi paikoillaan hetken tuijottaen eteensä ja käsi kuumottavalla poskellaan, kunnes heräsi unelmistaan. Daiya laahusti hänen ja Itachin yhteiseen huoneeseen ja istahti sängylle. Miten hänen tunteensa olivat päässeet salakavalasti kasvamaan näin paljon? Hänenhän piti nimenomaan välttää ihastumista, ei.. rakastumista tuohon mieheen. Nyt ei ollut pelkästään kyse ihastumisesta. Sen tunteen hän kyllä tiesi, niin oli käynyt monien komeiden miesten kohdalla. Mutta nyt hän oli aivan täpinöissään ja valtava lämpö ja hyvänolon tunne valtasi hänet aina Itachin lähellä tai pelkästään kun hän ajatteli koko miestä. Miten tähän oltiin päädytty, sitä hän ei voinut ymmärtää. Mutta ehkä hänen ei edes tarvitsisi?

Daiya huomasi lattialla muovipussin, saman jonka Itachi oli tuonut hänelle eilen illalla. Uteliaisuus sai hänet nostamaan pussin vierelleen ja kurkistamaan sen sisälle. Kassissa oli hiusharja, kirja, pieni meikkipussi, siteitä ja suklaalevy. Jos suklaata ei laskettu mukaan, kaikki tavarat olivat hänen kotoaan tuotuja. Missä välissä Itachi oli käynyt hänen asunnollaan?

Valtava koti-ikävä huokui hänen ylitseen. Daiya oli melkein kaikkien jännittävien tapahtumien keskellä unohtanut perheensä ja että poliisit taatusti etsivät häntä ja hänen perheensä ikävöi häntä ja pelkäsi kuollakseen hänen puolestaan. Miten hän oli saattanut unohtaa?

Hänellä oli kova ikävä. Hän olisi halunnut päästä näkemään vanhempansa ja tuntea näiden turvallisen ja lämpimän halauksen ympärillään. Ja hän kaipasi riiviömäisiä veljiään. Vaikka nämä kuinka olivat aina kiusanneet ja häirinneet häntä, hän huomasi nyt kuinka paljon rakastikaan heitä. Veljilläkin taisi olla häntä ikävä, varmasti olisi.

Ja entäs Asumi? Hänen paras ystävänsä olisi suunniltaan huolesta. Jos Daiya yhtään arvasi oikein, tämä syytti taatusti itseään hänen katoamisestaan. Asumihan oli jättänyt hänet yksin lähdettyään kotiin. Asumilla tosin ei olisi mitään syytä syyttää itseään moisesta, kaikkihan oli Deidaran ja Itachin syytä.

Huokaisten raskaasti Daiya pyöritteli sormissaan kaulakoruaan. Koru kimalteli kauniisti verhon läpi tunkeutuvassa auringonvalossa. Hänen mieleensä palasi viimeöinen uni. Tai oikeastaan muisto, jossa hän oli saanut korun. Hän muisti kaikki muistot hyvin tarkasti, mutta se poika.. Miksi hän ei voinut muistaa kuka tämä oli? Poika oli ollut mukava, ja hän muisti tämän ulkonäönkin, mutta ei kasvoja. Ne olivat aina oudon sumun peitossa hänen unissaan.

Hän halusi tietää kuka tämä oli. Tämä oli varmasti jo aikuinen mies ja hän ei todennäköisesti tunnistaisi tätä, vaikka muistaisikin miltä tämä näytti. Olisikohan hän voinut joskus nähdä tämän vilaukselta? Tapaisiko hän enää koskaan tätä? Vastausta odottavia kysymyksiä oli aivan liikaa. Mutta vielä jokin päivä hän selvittäisi nekin.

Daiya nousi ylös sängyltä ja katseli huonetta. Nyt kun hän oli yksin talossa, hän voisi käyttää tilaisuuden hyväkseen. Hän tutkisi Itachin ja muutaman muun huoneen, jos vain pääsisi sisälle muiden huoneisiin. Itachin huoneessa ei ollut muuta mielenkiintoista kuin lukittu lipasto pöydän ääressä. Daiya polvistui lipaston eteen ja kokeili onneaan nykäisemällä laatikkoa. Laatikko ei avautunut, joten Itachi näemmä lukitsi sen aina hyvin tarkkaan. Mutta miksi? Mitä tämä salasi?

Uteliaisuus kasvoi kasvamistaan ja Daiya penkoi huonetta löytääkseen avaimen. Avain ei olut pöydän jalkojen alla, tyynyn sisällä, vaatekaapissa, maton alla, ei missään. Itachi ilmeisesti ei luottanut keneenkään niin paljon, että piilottaisi avaimen huoneeseensa. Eli tämä kantoi sitä mukanaan.

Turhautuneena Daiya asteli takaisin pöydän luo, ja mulkoili lipastoa kiukkuisena. Hänen katseensa tavoitti pöydälle unohtuneen pinnin. Hymy kiiri tytön kasvoille ja riemuissaan hän nappasi pinnin ja ryntäsi ulos huoneesta. Pinnin avulla hän voisi päästä muiden huoneisiin! Laatikon avaukseen pinni ei soveltunut, lukko oli liian monimutkainen.

Daiya juoksi käytävälle, jolla sijaitsi useimpien huoneet. Kenen huoneen hän tahtoisi tutkia? Zetsun, Hidanin, Sasorin, Kisamen ja Deidaran ainakin. Ehkä hän myöhemmin tutkisi muutkin. Hän ei voinut tietää kauanko kaikki olisivat poissa, joten ei kannattanut ruveta liian ahneeksi.

Huoneiden ovissa oli kuluneet nimikirjaimet, joita oli hankala erottaa. Ei ihme ettei hän ollut aiemmin huomannut töherryksiä kulkiessaan huoneiden ohi. Innoissaan Daiya tunki pinnin Zetsun huoneen oven lukkoon ja liikutteli pinniä edestakaisin. Miksi ovi ei voinut avautua? Miten rikolliset ylipäätään osasivat avata ovia, kun tämä oli niin samperin vaikeaa? Hän ei kuitenkaan aikonut luovuttaa. Hetken taisteltuaan, ovi antoi periksi. Tyytyväisenä itseensä, Daiya astui sisään.

Kaikkialla oli vihreää. Daiya joutui räpyttelemään hetken silmiään, erottaakseen jotakin huoneesta. Liinavaatteet, verhot ja matto olivat vihreän sävyisiä. Ja koko huone oli täynnä erilaisia kasveja. Muutama kukkakin pisti esiin vihreiden lehtien seasta. Zetsu oli näemmä kasvien perään, tosin tämähän oli arvattavissa, tottahan toki Zetsu haki itsensä kaltaista seuraa.

Daiya tutki huonetta tarkemmin, mutta ei löytänyt mitään kovin mielenkiintoista kauniiden kukkien lisäksi. Hän poistui huoneesta ja sulki oven tarkasti perässään. Hidanin huone oli seuraavaksi vuorossa. Oven avaus sujui jo helpommin, hänen ymmärrettyään miten se onnistui.

Daiya suorastaan järkyttyi avatessaan oven. Joka puolella oli maalattuna samainen outo merkki, joka Hidanilla oli kaulassaankin. Ympyrä ja väärinpäin oleva kolmio oli punaisella värillä maalattuna melkein jokaisessa pinnassa, mitä huoneessa oli. Lattiassa oli kaikkein suurin merkki, seinässä oli muutama ja samoin vaatekaapissa. Suurimmalla seinällä luki isoilla punaisilla kirjaimilla JASHIN. Suti tai kynä oli ollut ilmeisesti huono, koska kirjaimista näytti valuvan maalia, ennen kuin se oli jähmettynyt aloilleen.

Mennessään lähemmän seinää, hän sai kauhukseen huomata maalin olevan verta. Pahaolo valtasi Daiyan kehon ja inhoten hän perääntyi kauemmas seinästä. Hän käänsi katseensa  muihin seiniin. Muutama julistekin oli seinällä, mutta kaikissa oli jokin kammottava kuva kituvista ihmisistä. Huone lähetti kylmiä väreitä pitkin hänen selkärankaansa. Hidan vaikutti palvovan jotakin epäjumalaa, jota hän ei tuntenut. Väristen Daiya poistui huoneesta sulkien oven perässään. Hän ei enää ikinä astuisi tuohon huoneeseen!

Daiya avasi Sasorin huoneen. Hänen helpotuksekseen huoneessa ei ollut mitään kamalaa, vain muutamia nukkeja lattialla. Muuten huone vaikutti aivan normaalilta. Nuket näyttivät mielenkiintoisilta, joten Daiya ryhtyi tutkimaan niitä tarkemmin.
Sasori oli nähtävästi todella hyvä nukkejen rakentaja, sillä nuket olivat taidokkaita ja kauniita omalla kummallisella tavallaan. Eiväthän nuket olleet samalla tavalla kauniita kuin kaupasta saatavat, mutta jokin niissä silti miellytti silmää.

Daiya silitti miesnuken poskea. Puupinta tuntui sileältä ja viileältä. Daiya kosketti nuken rintakehää ja oli saada sydänkohtauksen. Käden koskettaessa pintaa, rinnassa piilossa oleva luukku avautui ja sinkautti matkaan jotakin kimaltavaa. Daiya nytkähti säikähdyksestä oikealle ja vältti täpärästi kuolettavan osuman. Seinään porautui kahvaa myöten puukko.

Daiyan sydän tykytti tuhatta ja sataa ja veri koihisi korvissa. Hän oli melkein kuollut äsken. Voi hyvä jumala kun tämän talon miehet olivat vaarallisia! Järkyttyneenä hän poistui huoneesta ja suorastaan paukautti oven kiinni. Voi itku! Nyt Sasori tietäisi hänen käyneen tämän huoneessa! Kukaan ei ollut niin tyhmä, etteikö huomaisi seinässä olevaa puukkoa.

Harmistuneena äskeisestä takaiskusta, Daiya keräsi rohkeutensa ja avasi Kisamen oven. Hai oli niin ärsyttävä, joten siksi hän oli valinnut tämän huoneen listalleen, tämä oli salassa tehty kosto.

Daiya suorastaan hämmästyi huoneen ollessa yhtä normaali kuin Itachin. Huone oli sisustettu mustan ja eri sinisen sävyillä ja sängyn vieressä oli akvaario jossa uiskenteli.. kaloja?

Daiya käveli aivan akvaarion viereen ja katseli kauniisti uiskentelevia kaloja. Kauneimpia olivat punaiset ja keltaiset kalat väriensä ansioista. Ei Kisame tainnutkaan olla niin kovis kuin hän oli ajatellut. Hailla oli lemmikkejä! Hyvin itsensä kaltaista seuraa, kuten Zetsullakin. Eipähän ainakaan tälle tulisi ikävä kotiin meren alle äiti hain syliin. Kisame saisi vielä kuulla pehmeästä puolestaan, mikäli erehtyisi ärsyttämään häntä uudestaan.

Daiya poistui kuitenkin huoneesta ja asteli Deidaran huoneeseen. Häntä inhotti ja vähän pelottikin mennä blondin huoneeseen, mutta ehkä hän voisi tehdä huoneessa jotakin ilkityötä kostoksi, koska hänen reissunsa muiden huoneisiin tultaisiin huomaamaan kuitenkin hänen tekemänsä mokan vuoksi.

Deidaran huone oli siistin oloinen. Seinillä oli aseille tarkoitettuja hyllyjä ja koukkuja. Melkein kaikissa koukuissa komeili upeita aseita, niin suuria kuin pieniäkin. Lasikaapissa taas näytti olevan savupommeja ja jotakin muita pommeja. Niihin hän ei taatusti koskisi edes sormenpäälläkään.

Katsellessaan ympärilleen keskittyneesti, Daiya kuuli oven sulkeutuvan itsestään. Peloissaan, ja varmana siitä että hän jäisi loukkuun huoneeseen hän käännähti ympäri. Hänen äskeinen huolensa oli täysin mitätön Daiyan ymmärtäessä millaisessa liemessä ja vaarassa hän todellisuudessa oli. Lukkoon mennyttä ovea vasten nojaili Deidara sadistinen hymy huulillaan ja silmissä paloi valtava himo.

“Ilmeisesti kun sitä vähiten odottaa ja tekee töitä, herkkupala ui suoraan luokseni, täydellistä”, blondi sanoi ottaen muutaman askeleen eteenpäin.

“Joko te kaikki muka palasitte? Näin pian?”

“Olemmehan me olleet jo muutaman tunnin poissa, ja ei, täällä olen vain minä.”

“Mi-miten se on mahdollista! Jos sinä olet täällä, Itachinkin pitäisi olla!” Daiya huudahti pelonsekaisella äänellä.

“Kun rakkaan Itachisi silmät hetkeksi lakkasivat vahtimasta minua, päätin palata takaisin tänne hoitamaan meidän välisemme asian kuntoon”, mies hymyili julmasti puhuessaan ja otti jälleen kaksi askelta lähemmäs.

Daiya pelkäsi suunnattomasti. Jos Itachi oli monien kymmenien kilometrien päässä hänestä, tämä ei todellakaan olisi pelastamassa häntä tällä kertaa. Miten hän voisi selvitä tästä? Daiya mietti ja etsi hädissään pakoreittiä, jota ei ollut saatavilla. Epätoivoissaan hän tarttui seinällä olevaan pitkän oloiseen tikariin ja asetti sen eteensä puolustusvalmiuteen.

“Oih, tämä tilanne kehittyy jatkuvasti vain paremmaksi! Katsos kun minä pidän tavattoman paljon aseista, ne saavat minut entistä kiihottuneemmaksi”, blondi virnisteli varsin huvittuneena.

Voi ei! Miksi hänellä piti olla näin huono tuuri? Tilanne vaikutti vain entistä pahemmalta, jos Deidaralla tosiaan oli teräasefetissi. Daiya nosti asetta hivenen ylemmäs nähdessään miehen lähestyvän varsin rivakasti häntä. Miehen ollessa vain enää kahden askeleen päässä hänestä Daiya hyökkäsi. Itsesuojeluvaisto ajoi häntä eteenpäin. Daiya huitoi, viilsi ja viilsi. Daiya kirkaisi tuntiessaan lujan otteen ranteessaan. Ote oli luita musertava. Vinkaisten hän pudotti aseen lattialle.

Nostaessaan katseensa mieheen ja äkillisen itsesuojeluvaiston tuoman vihan harson haihtuessa silmien edestä, hän huomasi että vain yksi hänen lukuisista viilloistaan oli osunut. Miehen rinnassa oli pitkä viilto, tosin se ei ollut kovin syvä. Deidaran silmissä paloi edelleen himo, ei lainkaan viha, kuten hän olisi odottanut moisen jälkeen.

Ote ranteesta löystyi, mutta samassa Daiya tunsi kaatuvansa. Pehmeä sänky otti hänet vastaan, mutta se ei juuri ilahduttanut häntä miehen painon laskeutuessa hänen päälleen.

“Jospa nyt olisi minun vuoroni leikkiä”, blondi sanoi liikutellen samalla taskustaan ottamaansa veistä tytön silmien edessä.

Daiya tunsi lämpimän veren tipahtelevan päälleen Deidaran haavasta, ja yllättäen joutui puremaan huultaan Deidaran viiltäessä ohuen, mutta kipeän viillon hänen rintojensa yläpuolelle. Hän pelkäsi kuollakseen, mutta ei voinut mitenkään paeta, Deidara saattaisi tappaa hänet, mikäli hän yrittäisi.

Deidara myhäili itsekseen ja piteli vasemmalla kädellään veistä tytön kauniilla kaulalla ja toisella repi tämän napitettavan t-paidan auki. Tyytyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen hänen huomatessa Daiyan yllä hänen valitsemansa viininpunaiset pitsiset rintaliivit.

Deidara kosketteli Daiyan rintoja liivien läpi ja nuolaisi toista rintaa rintaliivin reunan yläpuolelta. Hän tunsi tytön värähtävän allaan, ja näki tämän purevan huultaan. Tätä hän oli odottanut niin kauan. Hän puristi tytön tiukemmin itseään vasten ja siirtyi suutelemaan tämän kaulaa veitsen terän vierestä ja antoi vapaan kätensä liukua tämän vatsaa pitkin yhä alemmas.

Daiya värisi pelosta ja inhosta miehen alla. Hän ei halunnut tämän tapahtuvan! Ei nyt, eikä Deidaran kanssa! Hän halusi tehdä tämän Itachin kanssa joskus myöhemmin! Daiya tunsi kuumien kyyneleiden valuvan poskeaan pitkin miehen kumartuessa hänen kaulansa puoleen. Hänen sydämensä oli pirstoutumassa kappaleiksi. Hän ei kestänyt ajatusta siitä että hänen eka kertansa tulisi tapahtumaan tuon iljetyksen kanssa.

“Lo-lopeta”, Daiya kuiskasi värisevällä äänellä tuntiessaan Deidaran käden menevän housunvyötärönsä alle.

Mies ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan painoi varoitukseksi veistä enemmän kaulaa vasten, saaden yhden pisaran verta valumaan terän alta. Hän liikautti kättään ja tunsi alushousujen reunan.

Juuri silloin ovi pamahti voimalla auki ja pirstoutui säpäleiksi. Ovella seisoi Itachi hengittäen raskaasti ja pidellen toisella kädellään veristä olkapäätään ja toisella osoittaen Deidaraa. Kuului pieni kilahdus Itachin ottaessa aseesta varmistuksen pois päältä.

“Peräänny Deidara, heti!” Itachi karjaisi.

Deidara käänsi säikähtäneen katseensa Itachiin ja huomatessaan häneen suunnatun mustan aseen, mies perääntyi nopeasti tytön luota. Daiya nousi yhä järkyttyneenä ja itkien istumaan ja huomatessaan Itachin, hän pinkaisi miehen luokse heittäytyen tämän syliin. Itachi irrotti otteensa olkapäästään ja kiersi kätensä Daiyan ympärille, laskematta kuitenkaan asettaan.

“Miten sinä saatoit tehdä tämän Daiyalle? Ja miten sinä kehtasit lähteä kesken tehtävän ja jättää meidät? Sinusta olisi ollut suuri apu kun poliisit yllättivät meidät ja hyökkäsivät kimppuumme! Minun tosiaan tekisi mieli päästää sinut päiviltä!” Itachi sähisi blondille miehelle silmät vihaa tihkuen.

Deidara seisoi paikoillaan yllättyneen näköisenä. Mistä helvetistä hän olisi voinut tietää että poliisit aikoivat tehdä väijytyksen? Hän oli pahoillaan siitä että hänen ystävänsä olivat joutuneet moiseen tilanteeseen, mutta tehty mikä tehty.

“Olen pahoillani että lähdin, mutta en ole pahoillani siitä mitä äsken tein”, Deidara sanoi ilme täysin neutraalina.

Itachi nappasi vieressään olevalta seinältä veitsen ja paiskasi sen päin blondia. Deidara väisti kevyesti, kuten hän oli odottanutkin. Tuo mies.. hän niin inhosi tätä nykyään!

Itachi poistui huoneesta vielä mulkaistuaan pahasti blondia ja suuntasi askeleensa omaan huoneeseensa.

“Hei! Kuka korjaa oveni!”

“Korjaa kuule ihan itse!” Itachi karjaisi vastaukseksi.

Päästyään sisälle huoneeseensa, Itachi istutti Daiyan sängylle ja istui itse tämän viereen. Daiya napitti jo hyvää vauhti paitaansa kiinni.

“Olen hyvin pahoillani. En olisi saanut jättää sinua yksin tänne. Minun olisi pitänyt arvata, että hän yrittää vielä jotakin. Minä-”

“Ei se ole sinun vikasi. Deidara on itse syypää tähän kaikkeen, joten älä syytä itseäsi.”

Itachi hymyili pienesti ja penkoi laatikosta ensiaputarvikkeita ryhtyen paikkaamaan Daiyan pieniä naarmuja. Vasta nyt Daiya huomasi Itachin oikean käden olevan märkänä verestä.

“Itachi! Sinä vuodat verta! Lopeta se minun paikkaamiseni, sinulla on pahempia vammoja!”

Itachi ei ihan heti totellut tyttöä, vasta hoidettuaan tämän. Sen tehtyään, hän alistui ilman vastarintaa tytön hoidettavaksi. Daiya sai Itachin avulla ketkuteltua paidan miehen yltä. Olkapäässä oli muutaman sentin syvyinen haava. Daiya putsasi sen, seuraten samalla Itachin pientä irvistelyä.

“Mistä tämä on tullut?”

“Väistin luotia, mutten tarpeeksi nopeasti. Muutkin saivat pieniä haavoja, mutta vakavampia loukkaantumisia ei tullut, onneksi.”

“Teillä kävi hyvä tuuri.”

Daiya sai käden paikattua ja nojasi Itachia vasten. Itachi hymyili tytölle ja nosti tämän syliinsä istumaan. Hetken he tuijottivat toisiaan silmiinsä ihan hiljaa.

“Tuntuu tyhmältä kysyä, mutta oletko kunnossa tuon äskeisen jälkeen?”

“Niin kunnossa kuin voin, kiitos sinun”, Daiya vastasi suudellen miestä.

Itachi vastasi suudelmaan hellästi. He nauttivat kaikessa rauhassa toistensa mausta ja huulten pehmeästä kosketuksesta. Daiya nautti myös Itachista lähtevästä sitruunan tuoksusta.

“Joko sinä Itachi olet paikannut itse-” Kisamen lause jäi kesken hänen löytäessään ystävänsä suutelemasta Daiyaa.

“Tuota... Anteeksi häiriö. Jätänkin Itachin parempaan huomaan”, Kisame takelteli lievästi punastuneena ja poistui ennätysajassa paikalta.

Itachi ja Daiya tuijottivat hetken tyhjänä olevaa ovensuuta ennen kuin purskahtivat molemmat nauruun. Daiya painoi päänsä Itachin rintaa vasten ja jatkoi iloista nauruaan vielä hyvän tovin.

-----------------------------

Teräasefetissi= Kiihottuu seksuaalisesti aseista

Ja Deidara pääsi jälleen ilkitöihinsä! Toivottavasti tuo alku ei tuntunut kovin tylsältä luettavalta. Kirjoitin tätä varmaan 5 tuntia putkeen ja tämä on pidempi kuin edelliset osat. Toivottavasti piditte :)

Ja nyt olisi mukavaa saada kommenttia! ^^