Kuun valossa osa 8


Daiya hyräili onnellisena hääriessään keittiössä lieden äärellä. Hän valmisti kaikille illallista. Taloon oli vihdoin ja viimein ostettu kunnollisia ruokatarvikkeita, hänen pienen painostuksensa jälkeen. Ja nyt oli selvinnyt, että Itachi oli ainut, joka osasi miehistä edes tehdä syötäväksi kelpaavaa ruokaa. Itachi ei loukkaantuneen kätensä vuoksi voinut tietenkään valmistaa ruokaa. Tai oli tämä yrittänyt, mutta Daiya oli kipakasti käskenyt tätä istumaan sivussa. Hän kyllä voisi hoitaa ruokapuolen.

Daiya sekoitteli kattilassa porisevaa keittoa ja selaili samalla kaapin perältä löytynyttä ohjekirjaa. Hän sirotteli juuri muutamaa maustetta kattilaan, kun tunsi kädet vyötäisillään.

“Etkö malta pysyä minusta erossa edes hetken verran?”

“En, ja miksi minun pitäisi, kun olet niin viehättävä”, Itachi kuiskasi suudellen mustien hiusten lomasta pilkistävää niskaa.

Daiya tunsi jälleen punan nousevan kasvoilleen. Miten Itachi osasi aina puhutella häntä noin ihanasti? Miehen sanat saivat hänet tuntemaan itsensä iloiseksi ja… rakastetuksi. Itachin tunteista ei voinut enää erehtyä.

“Tuoksuu hyvältä.”

“Minä vai ruoka?” Daiya kysyi naurahtaen.

“Molemmat, mutta sinä tuoksut herkullisemmalta”, Itachi sanoi näykäten naisen korvanlehteä.

“Kyyhkyläiset, vähän väliä kiitos, tässähän ihan lentää yrjö teitä katsoessa.”

“Ei tarvitse katsoa, Kisame”, Daiya sähisi myrkyllisesti.

Kisame oli jälleen onnistunut pilaamaan hyvältä vaikuttavan hetken. Miten hai osasikaan sattua aina paikalle, kun heillä oli hauskaa?

“Taidat vain olla kade, kun Itachilla on nainen, toisin kuin sinulla”, Daiya vielä piikitteli.

“Minä saan naista milloin vain haluan.”

“Ai tuolla ulkonäöllä? Miksihän en oikein usko..”

“Usko tai älä, on naisia joita viehättää minun ulkonäköni”, Kisame vastasi jo hieman ärtyneenä.

“Niin varmasti, kunhan olet ensin huumannut heidät.”

Kisame näytti olevan aika vihainen hänelle, ehkäpä hän oli osunut arkaan paikkaan? Tai sitten hai ei kestänyt sitä kun hänelle vittuiltiin. Kisame taisi olla sitä sorttia, joka ajatteli vain itse saavansa ärsyttää muita, mutta muiden pitäisi olla hänelle alistuvaisia. Voi kuinka hän nauttikaan hain kiusaamisesta!

“Mitä tulee ruuaksi?” Hai tiedusteli vaihtaen puheenaihetta.

“Kalakeittoa.”

Kisamen ilme oli näkemisen arvoinen. Tämän kasvot vääntyivät kummalliseen irvistykseen, ja tämä näytti närkästyvän saamastaan tiedosta.

“Kalakeittoa, voisi sitä nyt vähän minuakin ajatella”, Kisame kuiskasi niin hiljaa, ettei Daiya meinannut millään saada miehen sanoista selvää.

“Kala on terveellistä, ja sinullekin tekee hyvää syödä kalaa, ainakin näin terveyden puolesta.”

Kisame asteli Daiyan viereen ja kurkisti pataan. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi hänen nähdessä keltaisen vilahduksen kuplien seassa.

“O-oletko sinä laittanut minun kalani tuonne?”

Daiya katsoi ihmeissään haita. Mitä tämä oikein horisi? Daiya oli juuri rauhoittelemassa haita, kunnes sai loistavan idean.

“Laitoin, eikö niitä ollutkaan tarkoitettu ruokatarvikkeiksi? Ajattelin sinun kasvattavan niitä ruoaksi.”

“Sinä… Minä paloittelen sinut mikäli olet koskenut kaloihini!” Kisame karjaisi niin kovaa, ettei muut talon asukit voineet olla kuulematta sitä.

“Oletko varma että haluat yrittää? Itachi ei välttämättä ilahtuisi”, Daiya sanoi virnistellen ja vilkaisi vieressään seisovaa miestä.

“Ihan sama mitä Itachi tekee, mutta se saa katua katkerasti joka koskee minun kaloihini!” Kisame ärjäisi ja paineli juoksujalkaa huoneeseensa tarkistamaan pikku vauvojensa kunnon.

“Olit kyllä aika kohtuuton, Daiya”, Itachi sanoi katsoessaan Kisamen katoamista keittiöstä.

“No kun hän aina yrittää kiusata minua, niin päätin antaa samalla mitalla takaisin.”

“Niin muuten, olit käynyt eilen toisten huoneissa, Sasori mainitsi ohimennen asiasta.”

“No niin kävin, minulla oli tylsää ja olin liian utelias.” Daiya sanoi katsoen Itachia. Hän yritti lukea miehen kasvoilta, oliko tämä hänelle vihainen.

“Pysy poissa muiden huoneista vastedes, ihan vain turvallisuutesi vuoksi.”

“Selvä”, Daiya sanoi takertuen jälleen mieheen.

Itachi kiersi kätensä tytön ympärille ja he olivat ihan hiljaa paikoillaan, kunnes Kisame jälleen keskeytti heidän rauhansa.

“Kostan vielä valehtelusi, Daiya! Jos vielä tulet lähelle kalojani, tai edes puhut niistä pahaa, saat maksaa kalliisti! Ja näin ohimennen, soppasi palaa pohjaan.”

Daiya irrottautui nopeasti Itachista ja ryhtyi sekoittamaan keittoa. Keitto oli vähän palanut pohjaan, mutta ei pahasti, kiitos Kisamen.

“Tämä taitaa olla valmista, kutsuisitko muut syömään, Itachi?”

Mies katosi vastaamatta keittiöstä, ja Daiya oletti miehen välittävän viestin muille. Daiya kattoi nopeasti pöydän ja jäi odottelemaan muita. Ei mennyt kauan kun kaikki jo olivat keittiössä ja ottivat ruokaa itselleen. Daiya istui täysin vastakkaiselle puolelle pöytää ja mahdollisimman kauas Deidarasta ja tietenkin Itachi istui hänen vieressään.

“Tämä tuoksuu hyvälle. No ei tasan tuoksu! Tuoksuupas!” Zetsu kinasi itsensä kanssa ja maistoi ruokaa.

“Herkullista. Pahaa, suorastaan oksettavaa. Maukasta. Eipäs ole. Onpas. Eipäs. Onpas…”

Daiya kuunteli huvittuneena jatkuvaa valtataistelua, jota Zetsu itsensä kanssa kävi. Muillekin näytti ruoka kelpaavan, mitä nyt Tobi oli kadonnut yksikseen syömään huoneeseensa, joten hänestä oli paha sanoa. Jopa Kisamekin söi, vaikkakin nyrpisteli vähän väliä. Ilmeisesti tälle oli kova pala syödä sukulaisiaan.

Väki alkoi pikkuhiljaa poistua keittiöstä syötyään ja hyvin pian vain Daiya ja Itachi olivat jäljellä. Daiya ryhtyi keräämään astioita ja lataamaan niitä pesukoneeseen. Hän tunsi jatkuvasti katseen itsessään, mutta ei antanut sen millään lailla häiritä itseään.

“Taidan lähteä suihkuun”, Daiya ilmoitti hoidettuaan tiskit.

“Sauna on myös lämmin.”

“Sauna ja suihku kuulostavatkin erittäin hyvältä.”

Daiya katosi nopeasti heidän yhteiseen huoneeseensa ja keräsi käsivarrelleen puhtaita vaatteita ja kaapista hän nappasi puhtaan violetin pyyhkeen. Innoissaan hän vipelsi pitkin käytäviä kohti suihkutiloja. Päästessään suihkuun hän lukitsi oven. Hän luotti siihen että Itachi vahtisi ovea tämänpäiväisen jälkeen, joten hän ei kasannut oven eteen mitään esteitä. Tosin eiväthän ne mitään auttaneet, mikä olit tullut todistettua jo aiemminkin.

Daiya avasi vesihanan ja antoi lämpimän veden virrata päälleen. Suihku oli mitä ihanin keksintö. Ilman sitä maailma olisi ollut kamala paikka. Daiya sulki silmänsä ja keskittyi hyvään oloonsa. Miten lämmin vesi pystyi rentouttamaan näin hyvin ja sai aina hänet uniseksi? Jos silmät kerran ummisti, niitä oli vaikea saada enää auki.

Daiya kuitenkin pakotti silmänsä auki ja sulki hanan. Hän voisi saunassa ottaa ehkä pienet torkut, siellä sai sentään istua. Daiya istahti lauteille ja huokaisi tyytyväisenä heittäessään löylyä. Lämmin höyry iholla tuntui taivaalliselta ja sai kaikki pienetkin lihakset rentoutumaan. Hän nojasi selkänsä kuumaa seinää vasten ja sulki silmänsä.

Daiya havahtui hereille kuullessaan ääniä suihkutilasta. Hän arvioi nukahtaneensa ehkä vartiksi. Hän risti jalkansa, jotta mahdollinen saunaan pyrkijä ei näkisi aivan kaikkea hänestä. Kätensä hän risti rintojensa suojaksi, ja hiljaa hän odotti, oliko henkilö tulossa saunan puolelle. Joku kuului sammuttavan suihkun ja astelevan saunaa kohti. Kuka siellä voisi olla? Deidara? Mitä hän tekisi jos mies kävisi jälleen hänen kimppuunsa? Tuskin tuolla kukaan muu voisi olla kuin se vähä-älyinen idiootti.

Lasiovi avautui ja Daiya henkäisi kuuluvasti ja punehtui paloauton väriseksi nähdessään miehen edessään. Itachi seisoi ovella ilman rihman kiertämääkään päällään ja tämä näytti todella seksikkäältä pitkine märkine hiuksineen, jotka olivat liimautuneen tämän selkää pitkin. Muutama lyhyemmistä hiuskiehkuroista oli liimaantunut sopivasti treenattujen rintalihaksien päälle.

“Miellyttääkö näkymät?” Itachi kysyi virnistellen ja istuutui naisen viereen.

Daiya punastui vain entistä syvemmin. Hänen katseensa oli jälleen eksynyt miehen varustuksiin alhaalla, ja sitten Itachi vielä kysyi moista! Tämä oli niin noloa. Ja hän oli ensimmäistä kertaa alasti miehen seurassa, ja ylipäätään näki livenä miehen ilman vaatteita.

“Mitä sinä täällä oikein teet?”

“Ajattelin tulla pitämään seuraa, voin toki lähteäkin mikäli haluat.”

Itachi oli ovela. Tämä esitti herrasmiestä vaikka oli juuri kävellyt röyhkeästi sisään. Mitä järkeä tätä olisi enää pois ajaa, kun tämä oli hänet jo nähnyt? Hänen kätensä eivät kunnolla peittäneet rintoja ja jalkojen ristiminenkään ei ihan kaikkea peittänyt. Miksi Itachi oli niin ovela ja viisas?

“No, jää kun nyt tänne asti jo ehdit tulla.”

Daiya laski kätensä ja nakkasi löylyä. Välittömästi niin tehdessään, hän tunsi miehen katseen rintavarustuksessaan. Mitähän Itachi ajatteli niistä? Pitikö tämä näkemästään? Vai olivatko hänen rintansa miehen mielestä liian pienet? Hän oli aina itse pitänyt niitä ihan sopivan kokoisina, mutta miehistä ja näiden mieltymyksistä ei voinut koskaan tietää.

Vaikka häntä ujostutti ja nolotti paljon, silti hän nautti siitä että tiesi Itachin katselevan itseään. Tiesi tämän olevan kiinnostunut hänestä. Daiya rohkaisi mielensä ja päätti kiusata hivenen Itachia. Hän vaihtoi jalkojensa asentoa. Nyt ne lepäsivät vieretysten ja paljastaen näin vähän enemmän miehelle. Daiya vilkaisi Itachia ja huomasi tämän vilkuilevan itseään. Ja tämän kasvoja koristi hento puna, loistavaa!

Daiya antoi katseensa harhailla miehen kiinteissä rinta-ja vatsalihaksissa. Pikkuhiljaa hänen katseensa valui alemmas. Voi luoja mikä näky! Daiya tunsi olonsa aivan liian kuumaksi ja.. kiihottuneeksi. Missä välissä niin oli käynyt? Hänen olisi pakko päästä suihkuun!

Daiya nousi ylös ja poistui saunasta. Hän sujahti tyytyväisenä viileän suihkun alle. Vesi auttoi heti hänen oloonsa, toisin kuin se että Itachi tuli hänen perässään ja katseli hänen peseytymistään. Ilmeisesti tämäkin oli jo kyllästynyt saunomiseen. Daiya sulki silmänsä ja yritti olla välittämättä miehestä. Hän ryhtyi pesemään hiuksiaan. Yllättäen hän tunsi Itachin koskettavan hänen selkäänsä.

“Tarvitsetko apua selän pesemiseen?” Itachi kysyi harvinaisen viettelevällä äänellä.

“V-vaikka.”

Itachi tarttui pehmeään sieneen ja alkoi hankaamaan sillä Daiyan selkää. Daiya sulki silmänsä nauttien toisen avusta. Tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä kun sieni kulki hartioilta ristiselkään ja sieltä kylkiin ja lopulta alaselkään. Sinne päästyään Itachi lopetti ja antoi Daiyan vielä pestä itsensä loppuun. Tytön mennessä kuivaamaan itseään Itachi ryhtyi pesemään itseään.

Hän puristi käsiinsä paljon sitruunan tuoksuista shampoota ja levitti sitä pitkiin hiuksiinsa. Keskittyneenä hän siveli ainetta tarkasti joka puolelle hiuksiinsa. Vasta kun hän oli varma, että oli levittänyt sitä joka puolelle, hän huuhteli hiuksensa. Pikaisesti hän pesi muun vartalonsa ja siirtyi kuivaamaan itseään.

Daiya oli jo saanut alusvaatteensa ylleen ja kietonut pyyhkeen ympärilleen. Hän katseli Itachia tämän kuivatessa itseään ja ryhtyessä pukemaan päälleen.

‘Itachilla on kyllä hyvännäköinen perse’, Daiya huomasi ajattelevansa.

Kaksikko poistui suihkutiloista ja suuntasi huoneeseensa. Sinne päästyään he nakkasivat ylimääräiset puhtaat vaatteensa lattialle. Daiya veti ylleen yöpuvun ja kömpi sänkyyn tehden tilaa miehelle. Itachi tulikin sänkyyn vedettyään pitkät mustat yöhousut jalkaansa.

Daiya painautui kiinni mieheen ja tunsi Itachin heti kietovan kädet ympärilleen ja vetävän hänet niin lähelle itseään kuin vain pystyi. Tyytyväisenä Daiya sulki silmänsä ja antoi unen viedä hänet mukanaan. Myös Itachi tunsi silmiensä painuvan väkisin kiinni.


16-vuotias Itachi istui sairaalassa vuoteen äärellä. Hän vihasi huoneen valkoisia seiniä, ne eivät sopineet yhtään hänen mielentilaansa eivätkä ne muutenkaan sopineet hänen mielestään sairaalan väreihin. Huoneissa olisi pitänyt olla iloisia värejä lievittämässä surua ja masentuneisuutta.

Huoneessa olevista laitteista lähti raivostuttava piipitys. Mutta vaikka ääni oli rasittava, se oli silti hänelle elintärkeä ääni. Ilman sitä ei olisi enää mitään toivoa. Itachi puristi hellästi kalpeaa kättä ja katsoi rauhallisia kasvoja edessään. Nuoren ja kauniin tytön kasvoja kehysti mustat hiukset ja hän tiesi että silmäluomien takana piileskeli välkkyvät violetit silmät.

Itachi tunsi kuumien kyyneleiden pyrkivän ulos silmäkulmistaan. Hän oli jälleen kerran vannonut, että ei itkisi, mutta silti hän ei voinut estää niitä tulemasta. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan ja muutama tipahti tytön kädelle. Se ei kuitenkaan saanut tyttöä heräämään. Tälläkään kertaa.

Daiya oli ollut koomassa kohta kuukauden auto-onnettomuuden jälkeen. He olivat olleet yhdessä kaupungilla, kuten lukuisia kertoja aiemminkin. He olivat olleet monia vuosia ystäviä, vaikka Itachi olikin Daiyaa neljä vuotta vanhempi. Se ei ollut onneksi ollut mikään este heidän ystävyydelleen.

Itachi muisti selvästi kuinka Daiya oli iloisena kirmannut suojatielle punaisen valon vaihtuessa vihreäksi. Itachi oli itse kävellyt rauhassa muutamia metrejä tytön takana. Daiyan ollessa puolessa välissä tietä, kulman takaa oli kaahannut punainen auto suoraan tyttöä kohti. Itachi ei ollut kerinnyt edes huutaa varoitusta auton törmätessä tytön hentoon kehoon. Daiya oli maannut maassa täysin liikkumatta ja kauniita kasvoja pitkin oli valunut verta. Itachi oli ollut niin shokissa, ettei ollut pystynyt soittamaan ambulanssia. Onneksi eräs vanhempi mies oli soittanut hätänumeroon ja tyttö oli kiidätetty teho-osastolle.
Itachi oli lähtenyt mukaan ja selvittyään pahimmasta järkytyksestä, hän oli soittanut Daiyan vanhemmille.

Tästä kaikesta oli tosiaan jo kohta kuukausi, eikä Daiya ollut herännyt vieläkään. Kaikki tytön ulkoiset vammat olivat jo parantuneet, mutta jostain syystä tämä ei herännyt. Yliajaja oli onneksi saanut ansionsa mukaan ja lojui vankilassa. Tosin Itachi olisi halunnut tappaa kyseisen miehen, hänestä tämä pääsi liian vähällä kaikesta.

Lääkärit olivat tarkkailleet jatkuvasti Daiya vointia ja löytäneet huolestuttavia merkkejä tytön aivokuvista. Lääkärit olivat kertoneet Itachille, että Daiya oli saanut pahimman iskun päässään muistialueelle, joten saattoi olla että Daiya ei muistaisi kaikkea herätessään.

Itachi ei voinut uskoa moista. Tottahan toki Daiya muistaisi kaiken. Ihan kaiken. Yllättäen Itachi tunsi heikon puristuksen kädessään. Hän nosti itkuisen katseensa Daiyan kasvoihin. Tyttö availi silmiään!

“Hei Daiya, mikä on vointisi?”

Daiya siristeli silmiään. Hän ei nähnyt näin kirkkaassa kovin selkeästi. Hän suuntasi katseensa äänen suuntaan, ja huomasi nuoren miehen istumassa vieressään.

“Ihan hyvin, mutta… Kuka sinä olet?”

Itachi tunsi kylmän möykyn laskeutuvan mahaansa. Tämä ei voinut olla totta, ei vain voinut! Daiya ei voinut olla unohtanut häntä.

“E-etkö muista minua?”

“En.. missä äiti ja isä ovat?”

Itachi tunsi kuinka hänen sydämensä mureni kappaleiksi. Daiya muisti vanhempansa. Ilmeisesti kaikki muut paitsi juuri hänet. Itachi tunsi uudet kyyneleet poskillaan ja nopeasti hän ponkaisi ylös tuoliltaan ja juoksi ulos huoneesta. Hän ei kestänyt katsoa Daiyaa. Parasta ystäväänsä, jota kohtaan hän oli alkanut viime aikoina tuntea paljon muutakin. Hän ei vain voinut kestää ajatusta siitä että Daiya ei muistaisi häntä.


Itachi hätkähti hereille. Hän vilkuili ympärilleen, ikään kuin varmistaakseen että oli varmasti päässyt pakoon kamalista muistoistaan. Tuolla samalla unella oli tapana kummitella hänen mielessään erään toisenkin painajaisen lisäksi. Huokaisten hän vilkaisi oliko herättänyt Daiyan. Tyttöä ei näkynyt missään. Missä tämä oikein oli? Hivenen huolestuneena Itachi puki päälleen ja lähti etsimään tyttöä.


Daiya oli herännyt jälleen liian aikaisin. Miksi hän ei saanut nukuttua kun siihen oli mahdollisuus? Daiya oli noussut ylös ja hiipinyt huoneesta yrittäen olla herättämättä Itachia. Hän oli onnistunut aikeissaan ja käynyt syömässä vähän aamupalaa kurnivaan nälkäänsä.

Nyt Daiya käveli ulkona täysissä pukeissa ja haisteli kosteaa ja lämpenevää ilmaa. Ruoho oli kosteaa aamuisesta kasteesta ja sumusta. Sumu oli kyllä jo hälvennyt ja aamuaurinko näkyi jo pilkistävän esiin muiden lomasta. Päivästä tulisi varmasti kaunis. Ehkäpä hän voisi tänään aloittaa kukkapenkkien kunnostuksen.

Daiya havahtui mietteistään kuullessaan rapinaa puskista. Valppaana hän katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään. Yllättäen hän tunsi vahvan otteen ympärillään ja hän kirkaisi. Välittömästi käsi sulkeutui hänen suunsa eteen tyrehdyttäen huudon. Daiya rimpuili otteessa, mutta ei päässyt millään vapaaksi. Hän käänsi päätään nähdäkseen kuka hänet oli vanginnut.

Hänen takanaan oli mustat pitkät hiukset omaava mies. Miehen silmät kiiluivat keltaisina, ja tämän kasvon piirteet muistuttivat käärmettä. Mies näytti kerrassaan vastenmieliseltä.

“Kukas sinä oikein olet? Tietääkseni Akatsukiin kuuluu vain yksi nainen.”

“Mitä se sinulle kuuluu?” Daiya tiuskaisi miehen nostaessa hivenen kättään hänen suunsa edestä.

“Minulle kuuluu kaikki, mitä haluan tietää.”

“Päästä minut tai saat katua tekojasi, kunhan Itachi..”

“Itachi? Oletko sinä Itachin nainen? Tuskin sentään. Taidat olla vain muutaman yön pano hänelle. Mutta mistäs tuota tietää? Olet varsin viehättävä naiseksi. Ehkä sinusta voisi olla minulle hyötyä.”

Daiya katsoi hölmistyneenä miestä. Hän oli ‘varsin viehättävä naiseksi.’ Oliko mies homo vai mistä moinen sanavalinta? Ja mitä hyötyä hänestä muka voisi olla? Olikohan erehdys mainita Itachi? Miehen silmät jotenkin välkähtivät heti tämän kuultua kyseisen nimen.

“Orochimaru! Laske tyttö heti irti!”

Daiya kohotti katseensa äänen suuntaan. Kisame seisoi vähän matkan päässä suuri ase taisteluvalmiudessa. Kisame halusi pelastaa hänet? Oli se sitten vain Itachin takia, tai hain omien syiden takia, Daiya lupasi kiittää haita heti kun pääsisi vapaaksi ja olla tälle ystävällisempi.

“Entä jos en päästä? Mitä sitten aiot tehdä?”

“Hakkaan sinut palasiksi, tietenkin!”

“Enpä usko. Missä Itachi on?”

“Sitä minä en sinulle kerro, vanha ruttuinen lepakonläjä.”

“Siisti suusi, kun puhut vanhemmillesi.”

Kisame paransi taisteluasentoaan ja oli juuri hyökkäämässä miehen kimppuun kun hän jähmettyi pelästyneenä aloilleen. Orochimaru oli kaivanut taskustaan mustan ja kiiltävän aseen jolla hän osoitti Daiyaa ohimolle.

“Sinä saatanan limanuljaska! Etkö uskalla taistella rehdisti?”

“Minulla ei ole mitään syytä taistella kanssasi. Asiani täällä eivät koske millään muotoa sinua. Laske aseesi maahan.”

Muristen uhkaavan kuuloisesti, Kisame laski aseensa maahan. Välittömästi aseen piippu siirtyi osoittamaan hain sydäntä.

“Sayônara”, Orochimaru sanoi laukaistessaan aseen.

Daiya seurasi järkyttyneenä tapahtumia. Kaikki kävi niin nopeasti. Hän ei halunnut Kisamen kuolevan! Mutta tällä ei olisi mitään mahdollisuuksia ehtiä väistämään. Yhtäkkiä Itachi ilmestyi jostakin, ja tönäisi Kisamen pois luodin tieltä. Luoti osui Kisamen sijasta Itachiin. Maailma tuntui pysähtyneen, Daiyan katsoessa rakkaansa hidasta kaatumista maahan. Itachi tömähti raskaasti maahan eikä liikkunut. Daiya näki veren tahrivan nopeaan tahtiin miehen paidan rinnuksen.

Daiya tunsi nousevansa. Hämärästi hän tajusi Orochimarun nostaneen hänet olalleen ja vievän häntä pois Itachin luota. Ei! Hän ei voinut lähteä nyt. Itachi saattaisi kuolla, jollei ollut kuollut jo.

”ITACHIII!!!”

-----------------

Okei, yrittäkää olla tappamatta mua ton lopun takia, muuten en voi kirjottaa jatkoa! *juoksee sängyn alle piiloon*

Ja sitä kommenttia olis jälleen kiva saada ^^