”Aina jotain pahaa tapahtuu, kun poika tulee. Tarvitaan rahaa”, niin ihmiset tuppasivat häijysti sanomaan. Pieni poika istui pää painuksissa sängyssä ja pyyhkäisi verta suunpielestään. Vanhempiensa hylkäämä ja koko kylän syrjimä, elämä ei ollut reilua. Kakuzu nyyhkäisi ja kohotti katseensa raollaan olevaan ikkunaan, josta tuleva tuulenvire tuntui kuiskivan ivallisia sanoja hänen korviinsa.
Poika nousi seisoman ja käveli peilin eteen. Hänen koko kroppansa oli arpinen, kasvot mukaan lukien.
”... friikki”, Kakuzu sanoi itselleen ja puri alahuulta. ”Kuole pois, monster.”
Pojan silmistä valuivat katkerat kyyneleet.

”Kuuntele nyt old man. Tämä on vain seksiä, ei muuta.”
Hidanin sanat satuttivat Kakuzua enemmän, kuin mikään muu. Asiaa helpotti vain vähän toisen kiihkeät huulet hänen omillaan.
Kuumat kehot painautuivat toisiaan vasten, eikä muuta maailmaa tuntunut olevan.

Yön pimeydessä Kakuzu avasi kotioven ja luikki ulos. Hän pakeni kotikylästään niin nopeasti, kuin pääsi. Kukaan ei nähnyt ja siitä kasvava seme oli onnellinen. Hän pysähtyi vasta eräässä metsässä, kun oli kahdeksan kilometrin päässä kylästä.
Kylmä tuuli puhalsi ja poika haki itselleen suojan kallionkolosta.

”Aah! Kakuzu, olet paras! Ngh...!”
Kakuzu tiesi, että Hidan huijasi. Hän teki tämän kanssa päivittäin töitä ja eräässä vaiheessa kaksikon välille oli muodostunut kiihkeä seksisuhde, vaikka Kakuzu oli toivonut muuta.
Hän rakasti aidosti Hidania, mutta vastarakkautta hän ei tuntunut saavan. He olivat päätyneet ensimmäisen kerran sänkyyn erään alkoholin täyteisen illan jälkeen. Kakuzu toivoi romanssia, mutta se oli tietenkin mahdotonta. Hidanille heidän yönsä oli ollut vain raivokkaan seksuaalinen kokemus ja sitä oli saatava lisää.

Aamu valkeni pilvisenä, Kakuzu hankkiutui eroon kallion kolosta. Hänen selkäänsä särki huonossa asennossa nukkuminen ja vatsa huuti ruokaa. Kakuzu hieroi silmiään ja istui maahan, kallioon nojaten. Hän kaivoi repusta leivän ja alkoi syödä sitä.
Ruokaseuraksi Kakuzu sai oravan, joka tuli rohkeasti hänen lähelleen. Poika mursi palan leivästään ja ojensi sitä eläimelle. Pörröhäntä tarttui leivän palasta ja loikki hiveneni kauemmas syömään sitä.
Kakuzu virnisti hieman ja mietti minne menisi. Ehkä hän löytäisi jonkun kivan paikan, johon asettua aloilleen?

”Olit poissaoleva, perkele”, Hidan makoili Kakuzun vieressä sängyllä ja katseli toisen erikoisia silmiä. Kakuzu murahti ja veti peiton kummankin ylle.
”... Niin.”
Hidan tuhahti halveksien ja veti peiton korviin asti. Kakuzu vilkaisi työpariaan silmäkulmasta ja mietti miten syvältä elämä olikaan.

”Se ärsytti.”
”Kakuzu, tämä on jo viides!”
”Sitten on”, Kakuzu mulkaisi työparinsa ruumista. Tämä oli arvostellut Kakuzua ja Kakuzu taas oli kauniisti päättänyt kostaa.
”Sun pitää tehdä jotakin tolle väkivaltaisuudelle.”
”... aha”, Kakuzu kääntyi kannoillaan, harppasi entisen työparinsa ruumiin yli ja meni huoneeseensa. Oven paukahdettua kiinni hän nojasi siihen ja kuunteli käytävältä tulevaa puhetta.

”Kisame, mitä teen hänen kanssaan?”
”Enpä tiedä arvon leader... Etsi joku, jota hän ei voi tappaa.”

Rauhallinen hengitys paljasti Hidanin nukkuvan. Kakuzu nousi sängystä ja veti lattialla lojuneet housut jalkaansa. Hän vilkaisi vuoteeseen ja sitten istui takaisin sen laidalle. Hidan näytti uskomattoman viattomalta nukkuessaan, mutta Kakuzu tiesi paremmin. Hän ojensi kättään, sipaisi sekaisin olevat hopeanhohtoiset hiukset toisen silmiltä ja silitti sitten tämän poskea. Hidanin silmät puristuivat voimakkaammin kiinni ja Kakuzu veti kätensä pois.
Vihreäsilmäinen päästi äänettömän huokauksen ja meni sitten kirjoituspöydän ääreen.

”Hei ei vittu ole reilua! Mä en tee töitä ton kanssa! Jashin! Miksi juuri minä! Onko tämä jokin rangaistus? Helvetti soikoon! ”
Kakuzu kohotti toista kulmaansa ja tuijotti uutta työpariaan. Pahempi kuin se kolmas, oli hänen ensimmäinen ajatuksensa.
”Onko mun ihan pakko? Jumalauta perkele saatana...”
”On”, Pain oli asiassa täysin ehdoton.
”Vittu.”

Kakuzu oli uppoutunut laskemaan tulojaan ja menojaan. Se oli rentouttavaa ja sai ajatukset pois ihmissuhteista.
”Kakuzu, miks sä paska sinne menit?”
”Siksi, että kysyisit”, Kakuzu murahti ja merkitsi tuloksen muistiin. Se oli kaksinkertaa isompi, kuin viimekuussa ja siksi miellytti.

”Tule nyt tänne...” Ääni maanitteli ja selvästi lupasi jotakin, mutta Kakuzu ei jaksanut mennä harhaan.
”Vai haluatko pilata tän mun saatanan elämän...? Tule nyt, Kuzu...”
”On tää vähän... minunkin elämääni.”
Hidan nauroi ja kohottautui istumaan. ”Mistä nyt taas kiikastaa?”

Tobin lisäksi Kakuzu oli ainoa, joka oli selvinpäin. Totta kai hän myös oli juonut vettä vahvempaa, mutta sekin oli jäänyt muutamaan lasilliseen. Litku oli vain nostanut hänen sosiaalisuuttaan ja saanut aikaan hilpeyttä, mutta hän ei sammaltanut eikä ollut Itachin tavoin kaatokännissä.

”Jumalauta, liittyykö tää jotenkin muhun?”
”Arvaa kahdesti”, Kakuzua ärsytti Hidanin käytös. Miten tämä ei voinut tajuta, että Kakuzullakin saattoi olla tunteet?

Hidan oli ängennyt Kakuzun syliin ja selitti tälle kiivaasti jotain. Sadisti ei ymmärtänyt epäselvästä puheesta mitään, paitsi kirjavat kirosanalitaniat syöksyivät joukosta esiin vähän väliä.
”Hidan, mä en saa tosta selvää.”
Jashinistin puhe oli edelleen epäselvää, mutta sitten tämä suuteli Kakuzua.

”Kakuzu, älä viitti vinetä...”
”Tuliko sulle mieleen, että mulla saattaa olla tunteet?”
Kakuzun silmissä Hidanin mielessä tuskin oli ikinä edes käynyt moinen ajatus. Toinen vaali selkeyttä ja suoria viivoja.
Hidan tapitti Kakuzua silmät sirrillään. Tällaiset tunnekuviot sotkivat hänen hyvin pelkistettyä linjaansa.

Koko juttu päättyi seikkailuun makuuhuoneessa, mutta seuraava aamu särki monta illuusiota. Kakuzu joutui tajuamaan, että Hidan ei tuntenut mitään häntä kohtaan. Se tuntui olevan ikään kuin jatko-osa lapsuuden syrjinnälle. Yleensä toinen osa on ensimmäistä huonompi, mutta Kakuzun henkilökohtainen kauhutarina vain paheni.

”... Unohda”, Kakuzu mumisi ja lähti huoneen ovesta käytävään. Oli turha edes yrittää, eikä mikään tuntunut kannattavalta. Kakuzun mielessä pyöri erilaisia ajatuksia ja ehdotuksia jatkosta. Yksi nousi kuitenkin päällimmäiseksi. Helpointa olisi tehdä kaikesta loppu.
Ovi paukahti kiinni miehen takana ja viima löi häntä kasvoihin.

Hidan katsoi ulos ikkunasta ja äkkäsi Kakuzun, kun tämä ohitti lampun.
”Mitä se tuolla menee...?”

”Toi näyttää aika epätoivoiselta...”
”Kisame, turpa kiinni”, Kakuzu huokaisi ja nojasi päätään käsiinsä.
”Oikeesti. Olet hulluna Hidaniin, sokeakin näkee sen.” Hai nyökkäsi vaivihkaa kohti Itachia. Kakuzun teki mieli nauraa Kisamen lohkaisulle ja kertoa, että tämä oli oikeassa. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt. ”En ole. Inhoan sitä.”
”Se pitää sinusta. Kuulin, kun se kerto Deidaralle.”
”Kuinka monta prosenttia keksit tuosta itse?”
”Häh?”
”Sitähän minäkin, nähdään”, Kakuzu nousi sohvalta ja lähti ulos, metsään. Siellä muutama yksinäinen peippokoiras lauloi romanttisia säveliä.

Yksikään lintu ei laulanut. Kakuzu seisoskeli sillalla ja nojasi kaiteeseen, joka oli hajonnut monesta kohtaa. Myös valkoinen maali oli lohkeillut paikka paikoin. Laskuvesi oli paljastanut terävät kivet sillan alla. Kakuzu huokaisi ja katsoi metsään. Pörröhäntäinen orava hyppäsi mäntyyn ja kipitti sitä pitkin taivasta kohti.

Kakuzu huokaisi ja katsoi taivaalle. Vain muutama tähti vilkutti allaan näkyvään maailmaan. Pari sadepisaraa putosi Kakuzun kasvoille. Alkoi tihuttaa ja Kakuzu hieraisi toista silmäänsä. Hän käveli sillan kohtaan, jossa ei ollut enää kaidetta. Se oli kaiketi jossakin myrskyssä ajautunut kosken vietäväksi heti sen jälkeen, kun oli pirstoutunut alla näkyviin kiviin.

Yksi askel eteenpäin ja kevyt tuulenvire yltyi kovemmaksi. Paikalle tullut Hidan joutui todistamaan, kun veden paljastama turmiollinen kivikko sai uuden uhrinsa.


~~