(Itachi’s POV)

Mä huomasin soittaessani Sasuken nukahtaneen, no nukkukoon pari minuuttia. Pian soitin sen kappaleen loppuun ja aloin herätellä Sasukea.

Se avasi silmänsä, katto mua ja kysy paljonko kello. Vilkaisin mun mustaa rannekelloa ja vastasin.

”Viistoista yli seitsemän.”

Sasuke nyökkäs, mut äkkiä se kysy. ”Siis paljon?”

Mä olin just toistamassa, kellon ajan ku tajusin Sasuken kysymyksen.

Koulu.

”Ei helkkari!” Me huudahdettiin yhtä aikaa ja Sasuke nousi nopeasti, ylös mun sylistä ja ryntäsi alas.

Mä laittoi nuotit takasin kirstuun ja nostin nuotti-telineen pystyyn, laskin nopeasti kosketinsuojan ja juoksin Sasuken perään.


Ku pääsin alas, Sasuke oli eteisessä laitamassa, jo toista kenkää jalkaansa. Mä nappasin omani ja sen takin naulakosta ja heitin Sasukelle oman.
Se nappasi takkinsa ilmasta ja heitti sen harteilleen.
Sitten mä laitoin nopeasti mun mustat lenkkarit jalkaan, takin kainaloon ja kaivoin autonavaimet housun taskusta ja sanoin Sasukelle, et mennään mun autolla.
Sasuke nyökkäs ja avasi oven, mut silloin se tajusi et sillä ei ollu koululaukkua mukana. Mä huikkasin Sasukelle, se käänty ympäri ja mä heitin autonavaimet sille ja samoin et se menisi jo autoon valmiiksi, mä toisin kyllä sen laukun. Sasuke kiitti ja meni.


Mä ryntäsin takasin ylös, hakemaan Sasuken olkalaukkua sen huoneesta. Se oli Sasuken sängyn päällä.
Mä nappasin sen, tarkistin nopeasti et siellä oli kakki Sasuken koulutarvikkeet, kirjoista penaaliin ja suljin sen aukinaisen vetoketjun ja heitin sen olalleni. Sitten mä syöksyin alas ja ovesta ulos autolle.

Sasuke oli laittanut hälytyksen pois päältä, avannut mulle kuskinpuolen oven ja laittanut avaimet jo valmiiksi virtalukkoon, istuen jo lähtövalmiina turvavöissä.
Mä avasin kuskinpuoleisen oven ja istuin ajajan paikalle, heitin Sasukelle sen laukun ja suljin oven, laitoin turvavyön pika pikaa kiinni ja otin käsijarrun pois päältä, käynnistin auton ja lähdin pihasta taas kerran renkaat ulvoen.

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Mun oli pakko painautuu syvälle penkin selkänojaa vasten ja tarrautuu penkin reunoihin ihan tosissani, koska Itachi ajoi ihan hemmetin
kovaa, ei nyt ihan ylinopeutta mut melkein. Ainakin niin lujaa et mua pelotti.

Aina ku pysähdyttiin liikennevaloihin, Itachi kirosi hiljaa ja vilkuili kelloa. Jotenkin musta tuntu et tää oli mun syytä.
Jos mä en olisi nukahtanut Itachin syliin niin, me ei kaahattaisi tällä hetkellä melkein ylinopeutta vaan siksi, et ehditäis kouluun.

Mä vilkaisin Itachia salaa silmänurkasta, ku pysähdyttiin neljänsiin liikennevaloihin. Se puristi rattia hermostuneesti vasemmalla kädellä ja vaihto vaihdetta oikealla ja sen ilme oli todella kireä. Suu oli pelkkä viiva ja silmät katso tiukasti eteenpäin.

”Vaihtukaa jo hitto vie!” Itachi murahti ja juuri silloin valot vaihtui ja Itachi painoi kaasua. Mä katselin sivuikkunasta ulos. Aloin taas kerran kelata eilistä iltaa ja sen tapahtumia.

Mä muistin aivan liiankin selvästi, kuinka mä oli yrittänyt häätää Itachia ulos rankkasateeseen, vaikka se oli ollut huolissaan musta ja mun tilasta. Sitten mä tajusin, et jos en olis antanut Itachin jäädä yöksi, niin en ehkä olis enää jaksanut, vaan olisin yrittänyt tehnyt itselleni jotain kamalaa ja peruuttamatonta.

Niin ku silloin vuos sitten.

Itachi laittoi radion päälle, sieltä tuli Celine Dionin: My heart will go on, ja mä aloin hiljaa hyräilee sen biisin tahdissa. Mä en edes huomannut mun hyräilyn vaihtuvan jossain vaiheessa ihan laulamiseksi.

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)


Mä olin vihainen, hyvin vihainen itselleni. Miksi mä en katsonut kertaakaan soittaessani kelloa. Mun takia se saataisi myöhästyä.
Mut Sasuken alkaessa laulaa, niin mun pahan tuulisuus alko laantuu pikkuhiljaa.
Sasuken lauluääni oli todella kaunis. Ja muutenkin Sasuke oli kaunis, kalpeine ihoineen ja korpinmustine hiuksineen ja silmineen.
Aluksi mä pelästyin mun ajatuksia, mut sitte mietin et kai ny oma veljensä kauneutta sai ihailla, ilman, et siihen liitti mitään syvällisiä ajatuksia ja tuntemuksia.

Pian mä kurvasin Konohan yläasteen parkkipaikalle ja pysäköin viimeiseen pysäköinti ruutuun. Sasuke avasi nopeasti turvavyön, kiitti kyydistä ja otti laukkunsa olalleen, nousi autosta heitti oven kiinni perässään ja juoksi sitten koulun pääulko-ovesta sisään.

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Kellot oli soinnu kaksikymmentä minuuttia sitten.
Mä juoksin ku viimeistä päivää käytävää pitkin, käännyin kulman ympäri ja jatkoin juoksemista.

Onneksi ketään opettajaa ei tullu vastaan tai Tsunade, se oli koulun rehtori, jota kaikki kunnioitti ja ehkä hieman pelkäsikin.

Pian mä liu’uin pysähdyksiin mun oman luokan oven eteen.
Tasasin hetken aikaa hengitystä, ennen kun koputin.

”Sisään.” Kuului mun kauhuksi hirveän tuttu ääni. Nielaisin ja avasin oven, astuen sitten luokaan.


”Voiko tämä olla edes totta? Uchiha Sasuke myöhässä?” Kysyi meidän koulun reksin jälkeen pelätyin opettaja, Pain. Mä olin vaiti ja menin omalle paikalleni.
Mä tiesin yhtä hyvin, kun kaikki muutkin meidän koulussa, et Pain ei kyselisi syitä antaakseen jälki-istuntoa.

Pain ei kiinnostunut musta onneksi, sen enempää mut jälki-istunnosta, mun oli turha yrittää välttyä.
Pian eka tunti loppu ja kaikki lähti välitunnille. Mä livahdin muiden mukana ulos.


Ulkona mä suuntasin erään tietyn sakurapuun alle, paikkaan jonne meijän jengin oli tapana, aina joka päivä kokoontua. Ja siihen jengiin kuului: Mä, Kiba, Naruto, Neji ja Shikamaru.
Mä istuin penkille, joka oli puun alla ja huokaisin, alkaen nojaamaan sen puunrunkoa vasten, odotellen et loput porukasta tulisi.


Hetken päästä mä kuulin lähestyviä askelia, luultavasti Kiba.
Mut sitten mä terästin kuuloani. Ei, ei se ollu Kiba. Raotin vasenta silmääni ja näin meijän koulun pahisjengin tulevan mua kohti.
Se koostu viidestä jätkästä, jotka luuli olevansa muiden yläpuolella ja muita parempia. Avasin vasemman silmän kokonaan ja lopulta oikeankin.

Sen jengin vanhin jätkä oli 19 ja porukan pomo. Sillä oli kapeat kasvot ja olkapäille ulottuvat punamustat hiukset, jotka oli melkein aina ponnarilla niskassa.
Se oli värjännyt hiuksensa melkein kokonaan mustiksi, paitsi latva oli tummanpunaiset. Jätkän kasvot jäi puoliksi pitkän otsatukan taakse ja sillä oli teräksen harmaat silmät ja kapeat huulet.


”Kato, eikös se ole Uchiha?” Porukan pomo, Hayatte Akira kysy ivallisesti ja loput neljä jätkää, joko naksutteli rystysiään tai hymyili ylimielisesti ja katto mua halveksivasti nenänvartaan pitkin.

”Entä sitten?” Kysyin tyynesti, mut tarkkailin Akiraa koko ajan.
Sillä oli hyvin äkkipikainen luonne, ja se oli arvaamaton. Kaiken lisäksi, sillä oli likkari aina mukana.


Akira ja sen jengi oli, aina sortamassa pienempiään ja tän vuoden alussa ne oli ottanut mut silmätikukseen, ihan ku mulla ei olis ongelmia jo riittämiin.
Mä mulkoilin niitä pahasti, ja käskin niitä mielessäni painuu sinne, minne aurinko ei paista. Äkkiä Akira liikahti ja puristi vasemman kätensä nyrkkiin, mä nousin saman tien hitaasti ylös, mut en liikkunu muuten.
Ja just ku Akira oli hyökkäämässä niin mä, kuulin tutun huudon vasemmalta:

”Hei Akira! Jos sulla on asiaa, nii tuu tänne sanoo se!”


Käänsin katseeni vasempaan, kuin myös Akira ja sen jengi.
Ja mä helpotuin suuresti, nähdessäni Kiban ja muiden tulevan meitä kohti.
Kiba oli ollut myös joskus Akiran jengissä, mut jossain vaiheessa se sai tarpeeks siitä hakkaamisesta ja kiusaamisesta ja lopulta se jätti Akiran.

Mut se ei tehnyt sitä ilman seurauksia. Akira teki sen kouluelämästä yhtä piinaa. Ja kerran ne oli tapellu oikein verisestikin.

Pian Kiba ja muut tuli paikalle, ja Kiba käveli suoraan Akiran ja mun väliin. Se ei näyttänyt pelkäävän sitä tippaakaan.

”Hitto! kuka sua tähän pyysi sekaantuu? anna mun vähän pitää hauskaa Uchihan kanssa.” Akira ärähti Kiballe päin naamaa, mut Kiba pysy mun edessä.


Välkkä loppu ja kaikki muut oppilaat, suunnisti sisään seuraavalle tunnille paitsi me.
Mä tunsin kuinka Akiran ja Kiba välillä ilma sähköisty. Jännitys laukesi saman tien, ku ikkuna aukesi ja Tsunade huusi meille vihasena:

”Nyt jos tulette sisään niin, saatatte säästyä kolmen tunnin jälki-istunnolta!”


Akira oli ensimmäinen, joka reagoi mitenkään. Se tuhahti halveksivasti, ja sylkäsi sitten Kibaa kasvoille, ennen ku sano:

”Sulla kävi tällä tuuri Uchiha, mut ei koirapoju ole aina sun turvanas ja sillo…” Se naksutteli rystysiään ja lähti sisälle porukoineen.


Mekin mentiin sisälle, mut eri ovesta. Kiba pyyhkäisi Akiran syljen poskeltaan.

”Tota... Kiba...” Mä aloitin hiljaa. Kiba käänsi katseensa muhun.

”Kiitti, sä pelastit mut...” Sanoin.

”Mitä vaan kaverin vuoksi.” Kiba sano ja virnisti. Mä hymyilin sille takasi.

Meillä oli vielä yksi tunti Painin tunteja, sitten ruokailu ja ruokailuvälitunti ja loput neljä tuntia oli Tsunaden tunteja.
Painin viimeinen tunti meni nopeasti, ihan liian nopeasti mun mielestä.
Kaikki muut meni syömään, paitsi mä. Se kyllä ärsytti ihan hitosti, ku siell olis ollu mun lempiruokaa. Mut mieluiten kärsisin nälkää, kun olisin taas vessassa kouristusten alaisena. Mua pelotti ihan hitosti, ku en tiennyt mikä mulla oli.

Nousin ylös oman pulpetinkannen päältä, jolle olin istuutunut muiden lähtiessä syömään. Ja kävelin meidän luokan takaseinälle, nurkkaukseen jossa oli kahden istuttava sohva ikkunan vieressä.
Kävin istumaa sohvalle ja haukottelin.
Luomet alko painaa ja ajattelin et tuskin ketään haittais, jos mä ottaisin pienet nokkaunet. Kävin makaamaan sohvalle kyljelleen ja käperryin sikiöasentoon, ja suljin silmät, alkaen nukkua.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Mä yritin keksiä jotain tekemistä että aika kuluisi nopeasti, mut mun ajatukset pyöri Sasukessa.
Miten se mahtoi pärjätä? Toivottavasti se ei ollu jäänyt hirveen pitkäksi aikaa jälki-istuntoon.

Lopulta mä kyllästyin surfaamaan kanavalta toiselle ja päätin lähteä hakemaan kunnon yökamppeet kotoa. Sillä mä aioin yllättää Sasuken ja jäädä sen luo vielä toiseksi yöksi.

(End of Itachi’s POV)

(Sasuke’s POV)

Heräsin siihen ku kellot soi, ja Tsunade astu luokaan. Se hymyili ku huomas mut sohvalla makaamassa, mut sitte ku aioin nousta istumaan se sano heti:

”Ei, älä mun takia herää, jatka unia ihan rauhassa vaan.”

Mä nyökkäsin ja laskeuduin takaisin makuulle. Mut äkkiä mä voihkaisin kivusta ja nostin kädet otsalle. Mulle oli nousemassa päänsärky. Ihan kiva, siis ei todellakaan. Tsunade tuli mun luo ja kysy et mikä mulle tuli.

Vastasin sille, et mulle oli nousemassa migreeni. Se nyökkäs katsoen mua myötätuntoisesti ja kysy et haluisinko mä lähtee kotiin. Mietin hetken ennen ku nyökkäsin.


Tsunade sano, et se ei voinu lähtee viemään mua, mut mä sanoin et ei se haitannut. Mä asuin vaan kahden, kolmen kilometrin päässä koululta, vaikka mua ei huvittanut yhtään lähtee kävelee, mut kai se oli pakko. Huokaisin ja nousin ylös sohvalta, lähtie sitten kävelemää omaa paikkaa kohti. Otin olkalaukun, heitin se olalleni ja suunnistin ovelle.

Ku olin jo luokan ovella Tsunade huikkas mun perään, et sanoisi Painille, et mä olin lähtenyt jo kotiin. Kohotti vasemman käteni kiitokseksi astuessani ulos luokasta.

(End of Sasuke’s POV)