A/N: Dodiin, uutta lukua. Olipas taas vaikeaa. Itachi jutteli minulle paljonkin, Deidara ei niinkään. Mutta sain jutun silti kasaan. Angstisuutta on ehkä jonkin verran luvassa. Ja tässä ei tapahdu oikeastaan mitään. Anteeksi siitä.


Prologi

Minun muistoni sinusta
Vain kuiskauksia tuulessa
Syviä, pohjattomia, lämpöisiä
Repiviä, tappavia

Mutta olen vahvempi
Ei minua voi nujertaa
Vihani on voimani
Tahtoni on lujempi kuin sinä

Vihaan sinua

Luku 10
Rakastan sinua

Saede ei liikkunut. Tytön.. naisen hengitys kulki pinnallisena ja tämän kasvot näyttivät kalpeilta pimeässä huoneessa. Itachi kohotti kätensä ja laski sen naisen otsalle. Tulikuuma. Kuinka paljon tällä oikein oli kuumetta? Miksei hän ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota asiaan?

”Saede!” mies huudahti ja ravisteli naista olkapäistä. Tämän pää keikkui puolelta toiselle ja suu repsahti auki, mutta silmät eivät avautuneet. Saede oli selvästi tajuton.

Itachi ryntäsi ylös sängystä, sytytti valot ja palasi naisen luokse. Olkapään haavasta oli vuotanut vähän verta, mutta huolestuttavampaa oli sitä kiertävä punainen rengas. Samoin hiertymät naisen vasemmassa kyljessä näyttivät pahasti tulehtuneilta. Saeden täytyi olla todella sairas. Tämä tarvitsisi ehdottomasti pian hoitoa.

Mies puki ensin omat vaatteet päälleen ja ryhtyi sitten kiskomaan naiselle vaatteita. Se oli yllättävän vaikeaa, koska Saede oli veltto, eikä pystynyt auttamaan hommassa ollenkaan. Hetken mielijohteesta Itachi pujotti vanhan rannekorun naisen vasempaan käteen ja sulloi tämän tavarat takaisin laukkuun. Hänen katseensa pysähtyi toviksi kahteen kääröön, joista toinen oli repeytynyt. Hänen olisi pitänyt kysyä niistä Saedelta heti, mutta nyt se asia saisi odottaa. Nainen ei saisi kuolla. Tämä piti saada nopeasti avun luokse.

Itachi heilautti naisen laukun olalleen, kietoi kaapunsa varovaisesti tämän ympärille ja nosti vihdoin velton naisen syliinsä. Saede painoi niin vähän. Oikeastaan liian vähän. Nainen oli selvästi alipainoinen. Tämä oli aina ollut laiha, mutta ilmeisesti laihuuden tavoittelu oli mennyt viime aikoina liian pitkälle. Olikohan tyt.. naisella vastustuskykyäkään enää ollenkaan?

Oven keplotteleminen auki ei ollut helppoa, mutta jotenkin mies kuitenkin onnistui siinä. Hän marssi suoraan hänen ja Kisamen huoneen ovelle ja potkaisi siihen kuuluvasti. Huoneesta kantautui epämääräistä mutinaa, ja kesti aivan liian kauan, ennen kuin hai suvaitsi ilmestyä ovelle.
”Itachi-sama, mitä nyt?” haimies kysyi haukotellen ja tajusi vasta sitten katsoa miestä tarkemmin. Itachi puristi Saedea rintaansa vasten ja vaihtoi kärsimättömänä painoaan jalalta toiselle.
”Sae.. Shi on sairas. Meidän täytyy välittömästi jatkaa matkaa. Konan osaa auttaa häntä”, nuorempi mies täräytti.
”Eikö se voi odottaa aamuun?” hai penäsi.
”Ei.”

Itachi kääntyi suunnatakseen portaisiin ja oli törmätä Deidaraan ja Tobiin, jotka olivat myös ilmestyneet käytävälle.
”Miksi Shi on sinun sylissäsi, un?” Deidara halusi saman tien tietää. ”Ja miten niin sairas?”

Ärtymys täytti Itachin mielen saman tien. Hän ei ollut selitysvelvollinen Deidaralle, eikä Saeden tila kuulunut blondille sitten tippaakaan. Sitä paitsi nyt oli kiire. Hänellä ei todellakaan olisi aikaa selittää. Saeden saaminen hoitoon oli ensisijaisen tärkeää. Kaikki muu voisi odottaa.

”Vien hänet Konanin luokse. Hän on tajuton ja kovassa kuumeessa”, Itachi vastasi mahdollisimman tyynesti. Hän oli aikeissa astella kahden muun miehen ohitse, mutta Deidara tarttui häntä käsivarresta.
”Et muuten vie”, blondi ärähti.
”Sinä et sitä päätä”, Itachi totesi toiselle varoittavasti. Deidara meni nyt liian pitkälle. Kyllä hän ymmärsi, etteivät he koskaan voisi olla ylimpiä ystävyksiä, mutta kukaan ei saanut leikitellä Saeden hengellä. Ei nyt, kun hän oli vihdoin saanut tyt.. naisen takaisin.
”Saanen muistuttaa, että Shi on minun naisystäväni, ei sinun”, Deidara jupisi hampaidensa välistä.

Se pysäytti Itachin. Niin, Saede oli kyllä jo jonkin aikaa antanut ymmärtää, että tällä ja Deidaralla oli jonkinlainen juttu menossa. Naisen puheista Itachi oli päätellyt, että kyseessä oli enemmän seksi- kuin rakkaussuhde, mutta nyt Deidara vaikutti siltä kuin kyse olisi juuri päinvastaisesta. Ajatus Saedesta Deidaran kanssa kuulosti kaikkea muuta kuin miellyttävältä. Kuinka kauan nämä olivat ehtineet tapailla? Oliko suhde vakavakin? Vielä äskettäin Saede oli vaikuttanut siltä, ettei välittänyt blondista.. mutta toisaalta se suudelma aiemmin illalla. Siinä oli ollut niin paljon intohimoa, että Itachia oli suorastaan ällöttänyt.

Mutta Saede oli Itachin.. Oli aina ollut. Hän ei voinut luovuttaa naista Deidaralle. Ei nyt, kun hänen epäilyksensä tämän henkilöllisyydestä olivat vahvistuneet. Ei nyt, kun hän oli vihdoin saanut tämän takaisin. Saede oli hänen. Hän rakasti tuota naista. Oli rakastanut aina. Ei näin voinut käydä. Kaikista maailman miehistä juuri Deidara. Millaista kohtalon ivaa se oikein oli?

Vaaleahiuksinen mies ojensi käsivarsiaan. ”Anna hänet minulle, Itachi.” Sanoissa piili selvä uhka. Deidaralla oli jo ennestään paljon hampaankolossa Itachia vastaan. Mies epäilemättä tekisi jotain harkitsematonta, jos Itachi ei tottelisi. Ei Itachi itsestään niin välittänyt, mutta Saede oli jo valmiiksi huonossa kunnossa.
”Vie hänet suoraan Konanin luokse”, tummahiuksinen vaati.
”Tietenkin vien. Pidätkö sinä minua idioottina, un?” Deidara ärähti. ”Anna hänet nyt!”

Vastentahtoisesti Itachi ojensi Saeden Deidaralle. Blondi riuhtaisi miehen kaavun pois naisen päältä, vaikka tällä oli yllään vain ohuet housut ja paita. Itachi korjasi kaapunsa lattialta ja soi paheksuvan katseen rikoskumppaniinsa.
”Hänen on parempi olla kunnossa, kun saavumme Sadekylään”, hän huomautti.
”Mitä sinä välität?” Deidara ärähti. ”Sinä se häntä olet kunailla iskenyt, un. Ja kerropa, miten hän edes päätyi syliisi?”
”Se ei kuulu sinulle”, Itachi vastasi kiristellen hampaitaan. Hän ei todellakaan halunnut käydä tätä keskustelua.
”Jos teit hänelle jotain, vastaat siitä minulle, un”, blondi tuhahti. ”Mennään, Tobi. Lentämällä olemme perillä parissa tunnissa.”

Noiden olisi kuulunut olla Itachin sanoja. Mies tunsi yllättäen itsensä nujerretuksi. Kyllähän Deidara oli manannut kostavansa hänelle, mutta rehellisesti sanottuna hän ei ollut koskaan uskonut miehen pystyvän siihen. Nyt tämä oli tehnyt niin varsin onnistuneesti. Deidara oli vienyt Saeden. Kuka tiesi, vaikka nuo kaksi olisivat kulkeneet yksissä jo pitkään. Ehkä Saede oli rakastunut Deidaraan, muttei ollut vain uskaltanut myöntää asiaa Itachille.

Tyt.. naisella oli joka tapauksessa syytä vihata Itachia. Kieltämättä hän oli tuhonnut tämän elämän tappamalla kaikki tämän läheiset. Lisäksi Saede oli puhunut jotain raiskauksesta ja lapsen tappamisesta. Pelkkä ajatus tuollaisista asioista vaivasi Itachia suunnattomasti. Kenties hänen ei olisi pitänyt jättää Saedea yksin tajuttomana metsään. Niin, nainen oli varmasti täysin oikeassa syyttäessään häntä tapahtumista.

Itachin oli pakko myöntää itselleen, ettei hänellä ollut enää mitään oikeuksia Saeden suhteen. Ei edes yön tapahtumien jälkeen. Kaikki oli johtunut vain kymmenen vuoden aikaisesta kaipauksesta, kyteneestä intohimosta ja menneiden aikojen muistoista. Saede oli nykyisin toisen, rakastunut toiseen mieheen.

Mutta miksi sen miehen piti olla juuri Deidara?

Nyt Itachi joutuisi kestämään paria silmissään ties kuinka usein. Hän joutuisi katselemaan, kun Saede suutelisi toista. Ja koko ajan hän itse muistaisi, miltä naista tuntui suudella, millaista tähän oli koskea, miltä tämän kosketus tuntui, miltä tämä tuoksui ja maistui. Miten ihmeessä Saede oli päätynyt Deidaraan? Eikö tämä ollut voinut valita jotakuta, jota Itachi ei tuntenut? Se olisi ollut niin paljon helpompaa.

Mies tunsi Kisamen laskevan toisen käden hänen olkapäälleen. Samalla hetkellä hän tajusi, että hänellä oli edelleen Saeden laukku.
”Mitä oikein tapahtui?” haimies halusi tietää.

Itachi kohautti olkapäitään. Mitä hän voisi sanoa? Hän ei halunnut ryhtyä kertomaan koko elämäntarinaansa, vaikka hai oli hänen ystävänsä. Mutta miten Saedesta saattoi puhua kertomatta kaikkea? Se nainen oli ollut osa hänen elämäänsä lapsuudesta asti. Saede oli jostain mystisestä syystä päättänyt jo pienenä, että Itachi oli ollut tämän pahin vihollinen, kilpakumppani. Tyttö.. nyt nainen, oli aina yrittänyt voittaa hänet kaikessa. Ja aina jäänyt toiseksi. Itachi oli kunnioittanut tätä suuresti sen takia, sillä kukaan ei ollut päässyt yhtä lähelle hänen saavutuksiaan. Toki hän oli vakaasti uskonut, että Sasuke joskus ylittäisi hänen kykynsä, mutta silti Saeden jatkuva taistelu hänen voittamisekseen oli ollut kunnioitettava suoritus.

Lapsena hän oli osallistunut tytön yksityiseen kilpailuun mielellään, mutta myöhemmin hän oli huomannut, miten paljon tätä suututti ainainen häviäminen. Jossain vaiheessa hän oli myös alkanut kiinnittää huomiota siihen, ettei Saede ollut hänestä samanlainen kuin muut tytöt. Tämä ei ollut tyhjänpäiväinen kikattaja, vaikka nauroi ja hymyilikin usein. Tämä oli vakava, mutta erittäin sievä. Melkeinpä liian sievä ollakseen ninja, saati sitten ANBU.. koska ninjat kärsivät myös tappioita, jotka näkyivät heidän ruumiissaan. Vuosien varrella Itachille oli kasvanut yhä suurempi halu suojella tyttöä kaikelta pahalta, pitää tämä turvassa ja viedä lopulta pois vaaran luota.

Kun tilanne Konohan ja Uchihojen välillä oli kärjistynyt, Itachi oli tiennyt, että hän oli tehnyt väärin rakastuessaan. Toisaalta hän tiesi, ettei olisi voinut estää itseään. Hän oli tuntenut valtavaa vihaa Uchihoja, omaa klaaniaan kohtaan, koska klaani halusi syöstä maailman sotaan ja pilata jokaisen ihmisen elämän. Silti oli ollut kaksi Uchihaa, joita hän oli rakastanut enemmän kuin ketään muuta tässä vinksahtaneessa maailmassa. Kummankin hän oli pyrkinyt pelastamaan. Ja nyt kumpikin vihasi häntä.

Sasuken kohdalla hän oli tietoisesti pyrkinytkin siihen, mutta ei Saeden. Ei Saeden.

Tieto naisen syvästä vihasta tuntui musertavalta. Siinä oli pieni lohtu, koska viha tarkoitti sitä, että nainen tunsi sentään jotain häntä kohtaan. Ja lopulta viha oli pelottavan lähellä rakkautta. Jotta voisi vihata jotain, täytyi ensin rakastaa sitä polttavasti. Niin Itachi uskoi. Valitettavasti hänelle oli jäänyt vain Saeden viha, naisen rakkaus oli annettu Deidaralle.

”Itachi-sama?” Kisamen ääni kysyi. Siinä oli huolestunut sävy. Hai oli useinkin huolissaan Itachista. Tosin yleensä huolehtiminen tapahtui taistelutilanteissa. Kisame vaati jatkuvasti, ettei mies käyttäisi liikaa silmiään. Ja toki Itachi kuunteli ystäväänsä siinä asiassa. Oli kuitenkin omituista, että hai huolehti nyt. Itachi ei ollut fyysisessä vaarassa, vaikka henkisesti hän olikin luhistumispisteessä.

”Meidän on lähdettävä Sadekylään”, mies sai ilmoitettua.
”Sinä sanoit sen jo. Mitä on tekeillä?” hai vaati saada tietää.
”Shi on sairas”, mustahiuksinen jatkoi.
”Sinä sanoit senkin”, Kisame ärähti. ”Deidara voi olla idiootti ja hänkin näki, että jotain on tekeillä. Mitä taas minuun tulee, sinuna en aliarvioisi älykkyyttäni. Sinun ja Shi-sanin välillä on ollut jotain jo pitkään.”

Itachi kääntyi katsomaan ystäväänsä. Hän tunsi itsensä todella väsyneeksi, mutta siitä huolimatta hän halusi lähteä matkaan välittömästi. Hän käveli hain ohitse heidän huoneeseensa ja keräsi omat tavaransa kasaan. Niitä ei onneksi ollut paljon. Hänellä oli aina mukanaan vain välttämättömin.

”Kuulin, että riitelitte. En saanut sanoista selvää, mutta likkahan huusi kuin syötävä. Varmasti kovempaa kuin se möykkä, mikä aiemmin kantautui käytävään, kun hän paineli menemään Dei..”
”Kisame, ole hiljaa”, Itachi murahti matalasti ja tunki loput tavarat omaan laukkuunsa. Hai jäi seisomaan keskelle huonetta hämmästyneenä luultavasti siitä, ettei Itachi koskaan puhunut tälle epäkohteliaaseen sävyyn.

”Paineli menemään Deidaran kanssa.” Niin Kisame oli ollut aikeissa sanoa. Sanat upposivat Itachin mieleen polttavina. Hän oli myös kuullut äänet. Voihkaukset ja huokaukset, jotka olivat olleet aivan liian kovia. Valitettavasti juuri ne olivat vahvistaneet hänen epäilyksiään entisestään. Hän muisti kyllä, miltä Saede oli vuosia sitten kuulostanut.

Jossain vaiheessa iltaa epäilykset olivat alkaneet käydä liian suuriksi, ja hän oli murtautunut naisen huoneeseen. Yllättävää kyllä, tämä oli kantanut todisteita laukussaan. Hopeinen koru ja Konohan otsasuoja olivat molemmat lojuneet pohjimmaisina kaikkien mustien vaatteiden ja toimeksiantokääröjen alla.

Äh, niistä kääröistäkin piti puhua. Itachi halusi tietää, kenet Saede oli tappamassa ja miksi. Kuka oli antanut naiselle toimeksiannon? Tämähän oli S. Sen mies oli tiennyt alun alkaenkin, sillä tämän kuva oli ollut Kakuzun kokoelmassa. Rahanahne mies oli listannut etsintäkuulutettuja ja eräänkin kerran innostunut esittelemään listaansa. Kuva oli ollut huonosti piirretty, mutta jäänyt kuitenkin Itachin mieleen. Hän oli tunnistanut poikana esiintyneen naisen välittömästi.

Sekin tietysti oli huolestuttavaa, että puhdassydäminen Saede oli valinnut rikoksen tien ja päätynyt palkkamurhaajaksi. Tai salamurhaajaksi, miten nyt asian halusi ilmaista. Itachi ei millään muotoa pitänyt ajatuksesta. Saede oli aina ollut kiltti ja rakastava. Mitä tälle oikein oli tapahtunut? Jotain todella pahaa ilmeisesti, koska tämä oli viillellyt kasvonsa, leikannut kauniit hiuksensa ja melkein näännyttänyt ruumiinsa. Nainen yritti selvästi noilla teoilla kompensoida sisäistä pahaa oloaan. Samoin kuin sillä, että tappoi syyllisiä ja syyttömiä maksua vastaan.

Sellainen ei vain ollut Saeden tapaista. Tytön.. naisen mielen oli täytynyt vinksahtaa jossain vaiheessa. Itachi totisesti toivoi, ettei Deidara lietsonut naisessa noita huonoja ominaisuuksia, vaan yrittäisi saada tämän parantumaan, toipumaan traumoistaan. S ja Saede olivat kenties sama ihminen, mutta S oli naisen pimeä puoli, Saede todellinen, kaunis ja valoisa puoli. Ja Itachi halusi valon voittavan, vaikkei enää koskaan voisi saadakaan naista omakseen.

Ja entä ne kääröt? Kisamella oli oikeus tietää. Valitettavasti Itachi pelkäsi, että hai päästäisi naisesta saman tien ilmat pihalle, jos saisi kuulla totuuden. Kisame ei ollut maailman kärsivällisin mies eikä tämä pitänyt Saedesta sitten yhtään. Hai sieti naista, koska Itachi niin vaati. Sietokyvyllä oli kuitenkin rajansa. Luultavasti se raja kulki viimeistään tappouhkauksessa.

Mies heilautti oman laukkunsa toiselle olalleen ja marssi ulos huoneesta. Hän ehti vain puoleen väliin portaita, kun Kisame jo saavutti hänet. Ilmeisesti hai oli pakannut omat tavaransa pikavauhtia. He poikkesivat vastaanotossa ilmoittamassa äkkinäisestä lähdöstään, maksoivat omansa ja Saeden huoneen ja suuntasivat askeleensa ulos. Vettä tihutti hiljalleen, mutta se ei ollut tässä maassa mitenkään epätavallista.

”Shi on salamurhaaja”, Itachi kertoi toverilleen, kun he olivat juosseet maiseman halki jo hyvän tovin.
”Salamurhaaja?” hai toisti. ”Mistä sinä sen tiedät?”
”Kakuzun listassa oli hänen kuvansa. Huono sellainen, mutta tunnistettava kuitenkin. Hän on S. Olet varmasti kuullut hänestä”, Itachi jatkoi.

Kisame nyökkäsi. Jokainen Akatsukissa oli kuullut S:stä, sillä tuo salaperäinen rikollinen oli listinyt muutaman järjestön tappolistalla olleen henkilön. S oli heidän vihollisensa.

Siinäkin oli asia, joka huolestutti Itachia. Hän olisi itse halunnut toimittaa Saeden Konanin luokse. Johtaja ei taatusti suhtautunut naiseen suopeasti. Pahimmassa tapauksessa tämä haluaisi tappaa Saeden kostoksi menetetyistä ansioista. Jos Itachi olisi itse päässyt mukaan, hän olisi voinut suojella naista. Deidaran kykyihin taas ei ollut luottamista, vaikka tämä selvästi halusikin pitää huolta Saedesta. Blondi oli vain auttamattoman huono lähitaistelija ja tämän pinna oli liian lyhyt. Deidara ei ollut riittävän pätevä suojelija Saedelle.

”Johtaja ja Konan-sama hankkiutuvat hänestä eroon”, Kisame huomautti vahvistaen Itachin pelot. Konan oli pätevä parantaja, mutta auttaisiko tämä sittenkään Saedea. Itachi uskoi pystyvänsä pakottamaan naisen siihen ja tarvittaessa pistämään jopa johtajan matalaksi, mutta Deidara.. Ei, Itachin ei olisi pitänyt luovuttaa niin helposti. Hänen ei olisi pitänyt antaa Saedea Deidaran käsiin. Jos nainen nyt kuolisi, hän ei antaisi koskaan anteeksi itselleen.

”Ei Deidara-sama anna sen tapahtua”, Itachi tuhahti, vaikkei ollut varma, uskoiko edes itse sanoihinsa.
”Ja jos antaa, onko asialla väliä?” Kisame tiedusteli.

Hai oli liian tarkkanäköinen. Itachi ei todellakaan tiennyt, kuinka paljon voisi paljastaa ystävälleen. Kuinka vahvaa heidän ystävyytensä oli? Kenen puolelle Kisame lopulta kallistuisi? He olivat molemmat rikollisia ja liittyneet Akatsukiin omista syistään. Ne syyt painoivat vaakakupissa luultavasti enemmän kuin mikään muu. Kisame saattoi olla Itachin ystävä, muttei siinä määrin kuin tavalliset ihmiset olisivat ystävyyden määritelleet. Vaikka haimies huolehti Itachin terveydestä, mustahiuksinen ei uskonut tämän jäävän kaipaamaan häntä hänen kuolemansa jälkeen.

Ja silti.. Kisame tunsi hänet paremmin kuin kukaan toinen Akatsukissa. Hai aisti selvästi hänen mielialansa muutokset. Itse asiassa tämä oli luultavasti tietoinen tunnekuohusta, joka pyrki valtaamaan miehen mielen. Itachi sai tehdä tosissaan töitä pitääkseen tunteensa hallinnassaan. Ninjan piti pystyä toimimaan tunteettomasti, mutta valitettavasti jopa hänellä oli omat heikkoutensa.

”Toisen miehen naiseen rakastuminen ei ole koskaan tuottanut onnea kenellekään”, hai huomautti, ”mutta lyön vetoa sinun puolestasi. Ei kukaan voi oikeasti pitää Deidarasta.”

*

Deidara painoi Shin rintaansa vasten ja odotti kärsimättömänä, kun Tobi hoiti heidän laskunsa. Nainen oli tulikuuma. Paljon kuumempi kuin aiemmin illalla. Deidara oli silloin olettanut tämän vain vittuilleen, kun tämä oli väittänyt olevansa kuumeessa. Ilmeisesti nainen oli ollut tosissaan.

Mies ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Eihän Shillä oikeastaan olisi pitänyt olla hänelle mitään merkitystä. Naisen olisi kuulunut olla yhdentekevä. Deidara ei ollut sellainen mies, joka olisi välittänyt kenestäkään. Silti häntä olivat raivostuttaneet jäljet, jotka hän oli nähnyt naisen vartalossa. Mitä helvettiä Itachi oli tehnyt tälle? Ruoskinut?

Ulkona tihutti vettä. Sade ei tehnyt hyvää suurille savilinnuille, jotka Deidara kutsui, mutta mies päätti ottaa riskin. Lentäen he ehtisivät nopeammin perille kuin juoksemalla. Vaikutti siltä, että Shi oli ollut sairas jo pidemmän aikaa. Saattoi olla kyse tunneista. Tietenkään Deidara ei ollut varma. Hän ei ollut asiantuntija tällaisissa asioissa. Valitettavasti sairautta ei voinut räjäyttää pois. Silti epämääräinen huolen tunne puristi hänen mieltään. Mikään ei taannut, ettei Shi ollut kuolemaisillaan.

”Olisi pitänyt arvata, ettei likasta ole tehtävään”, Tobi jupisi oman lintunsa selästä. Deidara painoi Shin lähemmäs vartaloaan pitääkseen tämän lämpöisenä. Toisaalta vaikutti kyllä siltä, ettei nainen kaivannut yhtään lisää lämpöä, mutta mistä sitä tiesi, mitä kylmä tihkusade ja lievä tuuli tekisivät tämän voinnille. Tuskin mitään hyvää ainakaan.
”Sellainen tehtävä vaati aikaa, un”, Deidara tuhahti.
”Tässä vaiheessa olisi viisainta tappaa hänet itse, ennen kuin hän ehtii laulaa tietonsa eteenpäin”, naamiomies jatkoi.
”Ei”, Deidara ärähti. ”Hän ei ole kertonut kenellekään aikeistaan. Olen siitä varma. Hän tarvitsee vain lisäaikaa.”
”Mikä sinuakin vaivaa? Se suutelohan oli pelkkää esitystä. Onhan hän tissitön naiseksi, muttei sentään mies”, vanhempi puhahti kiukkuisesti. Sellainen asenne ei ollut Tobille ominainen, joskin Deidara oli huomannut, että iloisen ja vitsailevan ulkokuorensa alla Tobi lopulta oli paljon vakavampi kuin antoi ymmärtää. Silti tuollainen kiukku ei normaalisti kuulunut miehen ominaisuuksiin.
”Minä en ole kiinnostunut miehistä, un”, Deidara yritti sanoa mahdollisimman painokkaasti. Että kaikkien pitikin tuoda asia jatkuvasti esille. Sasori oli ollut poikkeus. Hän ei olisi köyrinyt ketä tahansa miestä, mutta toiset eivät tuntuneet ymmärtävän sitä.

Miesten välille lankesi hiljaisuus, mutta Deidara oli aistivinaan tyytymättömyyttä partnerissaan. Oli totta, ettei Shi ollut edennyt niin paljon kuin tämän olisi pitänyt, mutta eihän Itachi nyt ollut mikään typerys tai muutenkaan helppo tapaus. Varmasti otti oman aikansa saavuttaa miehen luottamus. Nainen oli tosin saattanut lähteä hakemaan sitä väärällä tavalla ottaen huomioon tämän kärsimät vammat. Jos tilastoihin oli luottaminen, kukaan ei ollut vahingoittanut salamurhaaja S:ää vuosikausiin.. ja niinhän nainen oli itsekin väittänyt. Silti Itachi oli pystynyt siihen ja vielä ilmeisen helposti.

Oli melko varmaa, ettei Shi kykenisi tappamaan korppihiuksista itseään täynnä olevaa miestä. Jos nainen yrittäisi, Itachi tappaisi tämän. Jostain syystä Deidara ei halunnut niin käyvän. Hän ei oikeastaan tiennyt itsekään miksi. Joka tapauksessa hänen olisi luultavasti autettava Shitä murhassa, jos hän aikoi pitää tämän elossa.

”Sinun olisi pitänyt jättää likka Itachille”, Tobi jatkoi. ”Nyt tehtävä keskeytyi väliaikaisesti, vaikka Itachi ja Kisame ovatkin tulossa Sadekylään.”
”Itachi ei olisi päässyt perille tarpeeksi nopeasti.”
”Oletko edes varma, että likan raahaaminen johtajan kotikentälle on viisasta?” naamiomies huomautti. ”Hän on kuitenkin Akatsukin vihollinen.”
”Ei olisi, jos hänestä tehtäisi jäsen. Hänessä on potentiaalia, un.”

Deidara olisi voinut vannoa, että Tobi mulkaisi häntä oudosti naamionsa takaa. Oli tietysti mahdotonta sanoa miehen ilmeistä yhtään mitään varmaa, mutta tunne oli joka tapauksessa hyvin voimakas. Olisi ehkä parempi pitää suu kiinni toistaiseksi.

Mutta Tobi oli oikeassa siinä, ettei johtaja välttämättä suhtautuisi Shihin mitenkään erityisen positiivisesti. Oli parempi olla varuillaan ja yrittää vakuuttaa johtaja siitä, että nainen olisi potentiaalinen jäsen vielä jonain päivänä. Viimeistään sitten, kun Itachista päästäisiin eroon. Tosin sitä ei tietenkään kannattanut sanoa ääneen, mutta yleisesti voisi vihjaista, että Shi oli hyvä vaihtoehto sitten, jos paikkoja joskus vapautuisi. Olihan Tobikin saanut vapaasti roikkua Zetsun kannoilla, vaikkei ollut ollut varsinainen jäsen.

Tihku harveni satunnaisiksi pisaroiksi, kun kaksikko lähestyi kylää. Johtajan täytyi aavistella, ettei sade tehnyt hyvää Deidaran savilinnuille. Deidaralla oli vahva aavistus siitä, että johtajalla oli jonkinlainen yhteys sateeseen. Hän ei osannut määritellä sitä, mutta oli varma sen olemassa olosta. Olihan tämä kuitenkin Sademaan päällikkö. Ei kai sille pallille noustu ihan tuosta noin vain. Jotain erikoista miehessä täytyi olla, vaikka tämä varjoissa piileskelikin.

Miehet laskeutuivat korkean rakennuksen edustalle. He eivät ehtineet edes ovelle asti, kun se jo avautui. Sinihiuksinen nainen astui puolittain ulos ja silmäili heitä tarkasti. Naisen katse pysähtyi tajuttomaan Shihin Deidaran sylissä.

”Hän ei ole Akatsuki”, tämä totesi. Äänessä ei ollut sen enempää syytöstä kuin ihmettelyäkään. Se oli puhdas toteamus.
”Ei niin, mutta hän on Deidaran pano. Taisivat vain leikkiä turhan rajusti tänään”, Tobi naureskeli ja läiskäisi partneriaan selkään. Konan kohotti kulmakarvojaan eikä sanonut mitään.
”Hän on sairas. Sinä osaat parantaa ihmisiä, un”, Deidara muotoili sanoja. Yhtäkkiä oli hyvin vaikea selittää naiselle, miksi hän oli tuonut Shin juuri tänne. ”Sinä paransit minun kätenikin, joten..”
”Asia, josta et muistaakseni älynnyt olla edes kiitollinen”, Konan hymähti.
”No, olin minä, un! En vain osaa ilmaista sellaisia asioita”, blondi ärähti. Naisilla oli ärsyttävä tapa tehdä kaikesta vaikeaa.

Kului lyhyt hetki hiljaisuuden vallassa. Konan silmäili molempia miehiä ja tajutonta naista kuin olisi pelkällä katseella pystynyt päättelemään tilanteesta jotain. Kuka tiesi, vaikka olisi pystynytkin. Deidara tiesi, että Konan oli taiteilija, kuten hänkin. Nainen vain harrasti paperitaidetta, joka ei tietenkään vetänyt vertoja miehen omalle taiteelle. Joka tapauksessa tuo oli melkeinpä ainoa asia, jonka hän Konanista tiesi. Naisella saattoi olla jotain salaperäisempiäkin kykyjä. Tämän katse saattoi nähdä enemmän kuin olisi uskonut.

Konan astui sisälle ensimmäisenä. Deidara kiirehti tämän perään Tobin jäädessä pitämään perää. Blondi ei voinut sanoa viihtyvänsä Sadekylän korkeimmassa rakennuksessa, vaikka hän oli siellä melko usein vieraillutkin. Siinä oli jotain kolkkoa ja epämiellyttävää. Johtaja ei mitä ilmeisimmin osannut arvostaa tyylikästä sisustusta.. tai sitten heillä oli hyvin eri käsitys tyylikkäästä.

Sinihiuksinen nainen johdatti heidät muutaman kerroksen verran ylös ja lopulta pieneen huoneeseen. Deidara laski Shin sylistään huoneessa olevalle sängylle. Nainen oli kalpea, mutta tämän posket hehkuivat punaisina. Tällä oli selvästi kova kuume.

Konan työnsi blondin tieltään ja vei kätensä toisen naisen otsalle. Hetken päästä tämä raotti Shin luomia ja tarkasteli naisen silmiä huolellisesti. Sinihiuksinen kokeili vielä tämän pulssia mietteliäänä. Deidara vaihtoi painoaan jalalta toiselle ja toivoi pian kuulevansa diagnoosin.
”Itachi iski häntä kunailla, un. En tiedä, oliko siinä jotain myrkkyä, mutta haava on varmaankin tulehtunut”, blondi alkoi selittää. ”Lisäksi hänellä on kyljessään kummallisia jälkiä. Ehkä Itachi on ruoskinut häntä tai jotain.”
”Sinä et tiedä?” Konan varmisti. Naisen kasvoilla oli kummallinen ilme. Aivan kuin tämä ei olisi täysin pysynyt blondin ajatuksenjuoksun perässä. Deidara puisteli päätään naiselle. ”Sitten minun on vilkaistava.”
”Nytkö?” Tobi nauroi.

Deidara kääntyi ympäri ja loi toiseen mieheen pitkän katseen. Sillä hetkellä naamiomies ärsytti häntä erityisen paljon. Oikeastaan kaikki ärsyttivät. Aivan kuin tilanne olisi ollut jonkinlainen vitsi kaikille muille.
”Tobi, ulos”, blondi puuskahti.
”Älä nyt, haluan nähdä, onko hänellä tissit vai ei”, naamiokaveri hekotti.
”Ala painella, Tobi”, Konankin kehotti varsin tiukkaan sävyyn. ”Keittiössä on varmasti jotain syötävää, vaikka illallisaika on kyllä mennyt jo ajat sitten.”
”Julmaa, heität minut ulos! Sinulla ei ole yhtään hienotunteisuutta!” Tobi protestoi, mutta lähti kuitenkin huoneesta.

Konan peitti haukotuksen kädellään. Vasta nyt Deidara huomasi, ettei naisella ollut lainkaan meikkiä ja tämä näytti muutenkin väsyneeltä. Tosiaan he olivat saapuneet paikalle keskellä yötä. Itse kukin olisi ollut levon tarpeessa.

Häpeilemättä sinihiuksinen ryhtyi kiskomaan paitaa Shin päältä. Huomatessaan, ettei velttoa ihmistä ollut kovin helppo riisua, Deidara ryhtyi auttamaan naista.
”Hän on S”, Konan totesi yhtäkkiä. ”Olen nähnyt hänen kuvansa. Aika uhkarohkeaa tuoda hänet tänne.”
”En arvannut, että tunnistat hänet noin nopeasti, un”, Deidara myönsi.
”Mutta ei hän aivan turha nainen voi olla, jos hän saa sinut käyttäytymään jopa inhimillisesti”, Konan jatkoi kuin mies ei olisi mitään sanonutkaan.
”Minun käytöksessäni ei ole mitään vikaa, un!”
”Eihän siinä.”

Konan hylkäsi Shin paidan sängyn laidalle ja ryhtyi tutkimaan naista. Olkapään haavan ympärillä oli punertava rengas ja kyljen jäljet hehkuivat punaisina.
”Tulehtuneita”, nainen totesi. Hän kuljetti sormiaan pitkin yhden kyljen jäljen viertä. ”Sanoisin, että tuo on voinut alun perin olla hiertymä. En usko, että Itachi on saanut sitä aikaiseksi. Nainen on käyttänyt huonoja vaatteita, hiertäviä sellaisia. Ja ehkä hän on hoitanut hiertymät huonosti. Mahdollisesti ollut ympäristössä, jossa hoitamattomat haavat tulehtuvat tai märkivät herkästi.”

Deidara nyökkäili. Hän oli varma, että hiertymätkin olivat jollain tapaa Itachin vika. Sillä miehellä oli pakkomielle kohdella muita kuin paskaa. Itachi kuvitteli olevansa kaikkien yläpuolella vain typerien punaisten silmiensä takia. Oli selvästi ollut virhe lähettää Shi miehen perään. Ei sillä, että Deidara olisi edes osannut tuolloin vastustaa ajatusta. Kun Tobi oli ehdottanut S:n hankkimista avuksi, hän oli ollut varma, että he tapaisivat päälle kolmekymppisen mieshenkilön, eivätkä hädin tuskin parikymppistä pikkupoikaa, joka oli vielä lopulta osoittautunut tytöksi.

Mies joutui muistuttamaan, ettei itsekään ollut kuin vasta kahdenkymmenenyhden, mutta olihan Shi silti häntä reilusti nuorempi. Tämän oli pakko olla. Toisaalta Sasorikin oli näyttänyt niin nuorelta. Entä jos Shin ulkonäkö hämäsi samalla tavalla? Tässä oli kyllä pikkuripaus jotain samaa kuin Sasorissa. Mutta todellakin vain jotain pientä. Sasori oli ollut ainutlaatuinen mies. Ei sillä.. Shikin oli ainutlaatuinen, mutta vain nainen.

”Deidara-san? Voisitko vastata?” Konanin ääni tunkeutui blondin korviin pisteliäänä. Mitä nainen oli kysynyt? Oliko tämä kysynyt jotain? ”Onko hänelle annettu vielä mitään lääkettä?”
”Ei minun tietääkseni”, Deidara kertoi.
”Sinun tietääksesi?”
”Hän oli viimeksi Itachin seurassa.”

Konanin kulmien kohotus kertoi siitä, että nainen oli vähintäänkin utelias tapahtumien suhteen. Kieltämättä kuvio vaikutti hieman erikoiselta. Jos kerran Shi oli Deidaran nainen, mitä tämä oli tehnyt yöllä Itachin kanssa? Se oli kyllä helvetin hyvä kysymys. Punasilmäinen friikki oli taatusti tunkenut huoneeseen omia aikojaan. Tuskin Shi oli enää sinä iltana yrittänyt mitään tämän suhteen. Nainen oli ollut niin uupunut Deidaran käsittelyn jäljiltä, että tämä olisi varmasti mieluiten mennyt suoraan nukkumaan.

Ehkäpä Itachilla oli aavistus naisen aikeista. Ehkä tämä oli aikonut hankkiutua Shistä eroon. Tai ei. Siinä tapauksessa korppihiuksinen ei olisi aikonut itse viedä naista Konanin luokse. Kyse oli jostain muusta. Itachi selvästi havitteli Deidaran omaisuutta. Shi oli blondin, ei korppihiuksisen. Nainen oli vapaaehtoisesti valinnut hänet Itachin ohitse. Sillä miehellä oli totisesti liian suuret kuvitelmat itsestään.

Deidara seurasi, kuinka Konan pisti jotain ainetta Shin käsivarteen ja ryhtyi sitten hoitamaan tämän vammoja. Nainen näytti uupuneelta, mutta ei valittanut yllättävän potilaan ilmestymisestä.
”Sinä saat itse selittää asian Peinille”, Konan totesi yllättäen. ”Yritän varmistaa, että hän on suopealla tuulella.”

Blondi tyytyi nyökkäämään. Hän puhuisi ensin Tobin kanssa ja miettisi sitten, mitä sanoisi johtajalle. Täytyisi vain todistaa, että Shissä oli potentiaalia, jota ei kannattanut heittää hukkaan. Johtaja ei ollut idiootti. Akatsuki tarvitsi vahvoja kannattajia. Shistä olisi sellaiseksi ja ehkä joskus jopa varsinaiseksi jäseneksi.

Mies haukotteli leveästi. Hän oli ehtinyt nukkua ehkä puolisen tuntia koko yönä ja kello tikitti jo pikkutunneilla. Pian olisi aamu.
”Sinun pitäisi nukkua”, Konan huomautti melkein lempeästi. Naisen asenne kummastutti miestä, sillä hän tiesi varsin hyvin, ettei tämä pitänyt hänestä. Toisaalta kaikki naiset olivat heikkoina rakkaustarinoihin, ja sellaisen Konan taatusti näki tilanteessa.

Rakkautta? Pyh. Kyse oli yksinkertaisesti puhtaasta järjestä. Shistä oli Akatsukille enemmän hyötyä elävänä kuin kuolleena.