Valo Pimeydessä. Osa 1



(Opening with Itachi’s POV )


”Voi helvetin helvetti!”

Kirosin tummia sadepilviä, jotka peitti koko taivaan. No pakko kai se oli mentävä, jos aikoi tänä yönä saada unta olenkaan.
Harmistuneena ja raskaasti kiroten, mä vedin mustat lenkkarit jalkaan, nappaisin mun mustan nahkatakin naulakosta, tarkistin et kotiavaimet, kännykkä ja autonavaimet oli mukana ja lähin rappukäytävään, tilaamaan hissiä.


Hetken päästä rappukäytävässä…

”Tule jo, hitto vie!” Kirosin hiljaa ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. Lopulta mun oli tyydyttävä rappusiin.

Mä olin jo melkein toisessa kerroksessa, ku ylhäällä kilahti hissi. Niinpä tietysti, No ei voinut muuta ku kävellä ripeästi alas asti.


Pian mä olin alhaalla, ja astuin ulos viileään ja harmaaseen iltaan, kävelin mustalle Jaguaarille ja laitoin hälytyksen pois päältä. Avasin oven, hyppäsin sisään, käynnistin auton ja lähdin pihasta renkaat ulvoen.

Mä ajelin ihan vaan huvin vuoksi kadulla, mua ei nukuttanut ja oli ottanut tavaksi ajella pienen lenkin. sen jälkeen nukutti aika hyvin.

Mä olin jo kääntynyt kotiin päin ja ajoin omakoti alueen läpi. Ajoin rauhallisesti, ja tutkailin jo pimeinä olevia taloja. Kaikki oli jo nukkumassa.

Käänsin pään vasemmalle ja jarrutin äkkiä. Ei, ei kaikki. Yhdessä talossa palo vielä valot.


Se talo näytti yllättävän tutulta, mut miksi…? Mä mietin sitä hetken kunnes tajusin. Sehän oli mun vanha lapsuuden talo! Mut kuka kumma siellä valvo vielä tähän aikaan yöstä? Ja miksi?

Mä päätin käydä tarkistamassa et kaikki oli hyvin. Käänsi auton sen talon pihaan ja sammutin moottorin ja nousin autosta ja laitoin varas hälytyksen päälle, lähtien sitten sitä taloa kohti

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Mä lankesin polvelleni, valkoiselle kaakelilattialle, avasin vessan pöntön kannen, antaen ylen jo kolmannen kerran saman yön aikana.

Ei tästä tullut mitään. Vaikka mä yritin syödä, kuinka vähän ja kevyesti tahansa, melkein aina joka ilta ja yö löysin itseni vessasta.

Kun mä sain vatsan taas rauhoittumaan, ja vessan vedettyä, nojasin huokaisten vessan seinään ja nyyhkäisin hiljaa ja nieleskellen.

Mä en jaksanut tätä. Huokaisin taas ja olin juuri nousemassa ylös, huudellakseni oksennuksen maun suustani ja mennäkseni takaisin nukkuu kun, tunsin kuinka seuraava lasti teki jo tuloaan.

Mä nyyhkäisin ja nostin uudestaan vessanpöntön kannen, alkaen taas oksentaa. Ja juuri sillo ovikello soi. Voi hitto…

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)

Mä odotin nostellen jalkojani, että veri kiertäisi ja mulle tulisi lämmin

Kohta kuuluin lähestyviä askelia ja mun yllätykseksi Sasuke avasi oven. Sen silmät levisi, ku se näki mut.

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Mä katoin Itachia aluksi yllättyneesti, mutta vaihdoin sen nopeasti äreydeksi. Mitä hittoa se täältä haki?

Teki mieli paiskata ovi kiinni, sen naaman edestä, mut jätin sen sitten kuitenkin tekemättä.

”Hei aiotko sä pitää sitä ovea ihan kiuasallas auki, vai saanko mä tulla sisään? En haluaisi saada flunsaa.” Se sano rauhallisesti.

Tuhahdin, mutta väistin ja annoin se tulla sisälle. Sitten mä suljin oven ja käännyin katoo sitä yhtaikaa ärsyyntyneesti ja kysyvästi kädet lanteilla. ”Mitä hittoa sä täältä haet?” Kysyin kylmästi siltä.

Itachi ei hätkähtänyt mun ääntä, vaan levitti käsiään ja sano. ”Tulin vaan katomaan miten pärjäillet ja onko sulla kaikki hyvin.”
Mä katoin sitä hetken ennekuin sanoin kuivasti. ”Koska mun pärjäämiset on sua alkanut kiinnostaa?”


Eteishailiin laskeutui hiljaisuus, jonka rikko vaan seinäkellon tikitys keittiössä ja sateen ropina, keittiön ikkunoita vasten. Mä katoin Itachia odottavasti, ja se katto mua ärsyttävän tyynesti takaisin.

”Et tahdo kertoa vai? no sitten…” Mä kävelin ovelle, avasin sen selälleen ja osoitin sormella ulos jossa oli alkanut sataa kaatamalla vettä ja sano:

”Voit kai lähteä häiritsemästä, muiden ihmisten yöunia, sillä mä heräsin siihen, ku sä soitit ovikelloa ja haluaisin mennä takasin sänkyyn.”


Tiedän, se oli vale. Mä olin ollu hereillä ainakin kaksikymmentä minuuttia, ennen Itachin saapumista, mut viimeiseksi mä halusin sitä mun lastenvahdiksi.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Kyllä mä tiesin et Sasuke valehteli, mut miks? Sasuke kato mua ärsyyntyneesti. Mä vastasin sen katseeseen yllättävän tyynesti, vaikka hetki sitte mä oli itsekin ärissyt sille päin naamaa.

Asukohan se yksin? Mut miksi? Missä meijän vanhemmat oli?
Sitten mä tajusin, et se oli kipeä. Se oli tavallista kalpeampi, ja sen silmät punotti pikkusen. Oliko se itkenyt?

Me ei oltu koskaan mitenkään hirveen läheisiä, vaikka oltiinkin veljeksiä. Mä olin käynyt samaa kun lukiota Sasuke, mut eri luokalla.
Sasuke käyttäytyi koulussa, ku mua ei olis ollutkaan.
Vuosi sitten mä olin keskeyttänyt mun opinnot ja lähtenyt kotoa, eräästä tietystä syystä. Ja nyt mä asuin omassa kämpässä. Mutta lähtiessäni mä olin kääntänyt selkäni, omille vanhemmilleni, mutta myös Sasukelle.

Sasuke seiso yhä siinä missä oli, ja osoitti ulos. Mä avasin suuni sanoakseni jotain, mut Sasuke ehti mua ennen:

”No anti heittää!” Sen kylmä ääni sivalsi hiljaisuutta kuin ruoska.


Mulle oli nousta pala väkisin kurkkuun. Miksi sen piti esittää niin kovaa ja kylmää?

Mikä oli saanut sen muuttuu noin torjuvaksi muita ihmisiä, ja ennen kaikkea mua, omaa veljeään kohtaan? Todella tyhmä kysymys, vai mitä? Niin kuin en tietäisi...

Lopulta mä sanoin sille hiljaa ja pehmeästi. ”Sasuke, mä tiedän kyllä, ettet sä halua mun lähtevän.”

(End of Itachi’s POV)

(Sasuke’s POV)

Mä käskin Itachin lähteä, mut se ei liikahtanutkaan. Ja äkkiä se sano että, mä en muka halunnut sen lähtevän.
Totta kai mä halusin. Ulkona sato yhä ja ukkonenkin taisi jyrähdellä jossain kauempana.
Mä tuijotin Itachia murhaavasti, ja se vastasi mulle yhä sillä ärsyttävän tyynellä ja rauhallisella katseella. Lopulta ärähdin, kävelin ulko-ovelle ja vedin sen kiinni. Se meni naksahtaen lukkoon.

”Jää sitten, ihan sama mulle…” Mutisin ja suuntasin sitten omaan huoneeseeni, hakemaan sille vuode vaateita ja peittoa ja tyynyä.

”Sä voit tehdä olosi mukavaksi!” Mä huikkasin sille vielä.


Kun mä tulin takasi Itachin vuodevaateita kantaen, niin se istu nojatuolissa ja katto TV:tä, tai oikeastaan surffasi kanavalta toiselle.
”Tuleeko mitään kiintoisaa?” Kysyin ja laskin sen petivaatteet sohvan toiseen päätyyn. Itachi säpsähti pienesti ja käänsi katseensa muhun, mut käänsi sen sitte takaisin töllään, vastaen. ”Ei oikeastaan.”

Nyökkäsin vaiti ja istahdin lähelle sohvan sitä päätyä, joka oli lähempänä nojatuolia. Lopulta Itachi tyytyi katsomaan musakanavaa ja sieltä alko tulee Hoobastankin -The Reason.


Mä kuuntelin sitä musavideoo, silmät kiinni ja äkkiä tunsi sohvan painuvan kuopalle, sitten käsivarren kiertyvän mun hartioiden ympärille ja vilkaisin oikealle puolelleni. Itachi oli siirtyny mun viereen, ja kiertänyt käsivartensa mun ympärille ja alko laulaa hiljaa sen biisin sanoja.

"I'm not a perfect person
There's many things I wish I didn't do
But I continue learning
I never meant to do those things to you
And so I have to say before I go
That I just want you to know... "

Aluksi mä oli jäykkänä Itachin kylkee vasten, mut sitte mä aloin rentoutuu pikku hiljaa ja lopulta mä painauduin tiukemmin Itachia vasten, nojaten päätäni sen olkaa vasten. Itachi oli ollu oikeassa. Syvällä sisimmässäni mä en ollu halunnu et se lähtisi, vaan jäisi mun luo. Sillä sinä päivänä, kun Ita oli lähtenyt, mä katkeroiduin sille ihan hurjasti. Ja pian katkeruus muutui vihaksi. Miten se oli voinut jätää mut sillä tavalla yksin.

I've found a reason for me
To change who I used to be
A reason to start over new
and the reason is you


Mä kuuntelin vaiti Itachin hiljaista laulua ja mut valtasi rauhallisuus.
Enää mä en ollu yksin.

I'm sorry that I hurt you
It's something I must live with everyday
And all the pain I put you through
I wish that I could take it all away
And be the one who catches all your tears
That's why I need you to hear


Ei enää yksinäisiä öitä ja painajaisia. Ei enää unettomia öitä, tai heräämistä omaan huutoon ja valvomista aamuyöhän.

I've found a reason for me
To change who I used to be
A reason to start over new
and the reason is you

Joo mulla oli aika itsekkäät ajatukset. Mut tosiasia oli, et mä pelkäsin jäädä yksin. Mä en halunnu jäädä yksin. En enää koskaan.

I'm not a perfect person
I never meant to do those things to you
And so I have to say before I go
That I just want you to know

I've found a reason for me
To change who I used to be
A reason to start over new
and the reason is you

I've found a reason to show
A side of me you didn't know
A reason for all that I do
And the reason is you.

Lopulta se biisi loppu ja Itachi vaikeni alkaen silittää mun hiuksia. Äkkiä multa pääsi haukotus. Itachi huomas sen ja hymähti.
Sitten se kysy. ”Väsy?”

Mä käänsin katseeni siihen ja hymyilin. Sitten vastasin sille hiljaa. ”Vähän.”
”Eikä ihme, sä oot valvonu melkein aamu yöhön. Kello on puoli yksi.” Se sano hiukan toruvasti. Mä olin vaiti.

Me katsottiin vielä hetki TV:tä ja sitte mä aloin laitaa Itachin nukkumapaikkaa siihen sohvalle valmiiksi, vaikka olin jo puoliunessa.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Mä seurasin Sasuken pedin laittoa, ja mitä kauemmin mä sitä seurasin, sitä väsyneemmältä Sasuke alko näyttää. Lopulta nousin nojatuolista jossa olin istunut, kävelin sen Korpitukkaisen taakse ja nappasin lakanan sen käsistä.

”Mä voin jatkan tästä kiitos.” Sanoin tyynesti. Sasuke yritti sanoa vastaan mut, mä en kuunellu vaan laitoin sen lakkana siihen sohvalle, nappasin sen syliini ja lähin viemään yläkertaan.
Mä en ehtinyt Sasuken huoneeseen, ku se oli jo nukahtanut mun sylin. Että se oli suloisen näköinen.

Kun mä olin saanut Sasuken omaan huoneeseensa, peitellyt sen ja antanut suukon otsalle ja lähdin mut käännyin vielä ovella katsomaan sitä, sitten mä menin alakertaan laitaa itselleni petiä.


Jossain valheessa mä heräsin siihen ku kuulin rappusissa askelia. Raotin silmääni hieman ja näin tumman hahmon suuntavan vessaan. Kohta vesaan syty valo, hetken oli hiljaista ja sitte alko kuuluu yökkäilyä ja yskimistä. Oksensiko Sasuke?

Mä nousin saman tien ylös ja kiirehdin Sasuken luo. Se oli polvillaan vessa lattialla ja kouristeli ihan selvästi. Kiirehdin sen viereen ja silitin sen selkää rauhoittavasti.

Mä tunsin Sasuken selkärangan mun kämmentä vasten, mutta en kinnittänyt siihen sillä hetkellä mitään huomiota.
Kohta se rauhoitu hieman ja kohotti päänsä kääntäen katseensa muhun. Mä olin saada sydänkohtauksen ku huomasin et Sasuken leualla oli verta. Oliko se oksastanut verta?

(End of Itachi’s POV)