(Opening with Sasuke’s POV)

Mä olin luullu, et jos rakastuis samaan sukupuolta olevaan henkilöön niin, omatunto olis alkanut heti soimaamaan ja se suhde olisi tuntunut jo hei alkumetreillä, mahdottomalta ja väärältä.

Mut vaikka mä tiesin, et mun ja Itachin alkava suhde ei tulisi, olemaan sieltä ruusuisimmasta päästä en välittänyt.

Mä rakastin Itachia liikaa välittääkseni, edes siitä et tää oli väärin ja et meidän suhde olis tuhoon tuomittu ja lakastumaan, jo ennen kun se pääsisi kunnolla edes kukkimaan.

Itachin kysymys havahdutti, mut ajatuksistani takaisin realimailmaan.

”Sasuke… sähän itket, mikä hätänä?”

”Häh?” Kysyin ja kohotin käden poskelle, tuntien kyynelten tekemät, kostean suolaiset polkujen virtaavaan niinen alla.

Mä itkin mut… miksi?

Mutta ennen ku ehdin ajatellakaan niiden pyyhkimistä, mä tunsin Itachin lämpimän ja kostean kielen mun poskella. Ensi toisella, sitten toisella. Avasin suuni sanoakseni jotain, mut sanoa ei tullu.

Pian Itachi oli kuivannut kyyneleet mun poskilta.

”Kiitti…” Muuta mä en pystynyt sillä hetkellä sanomaan.

Itachi nyökkäs vaiti ja paino huulensa uudestaan mun huulien päälle, johdattaen meidät uuteen nälkäiseen ja intohimoiseen suudelmaan, joka kesti pidempään ku ensimmäinen.

Tai no, olis kestäny jos mun huoneen oveen ei olis koputettu juuri silloin.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Mä olisin halunnut kirota, sen koputtajan alimpaan manalaan. Mutta vetäydyin silti haikeasti siitä suudelmasta ja käänsi katseeni ovelle, Sasuken sanoessa:

”Sisään.”

Ovi avattiin ja mä peruin saman tien, sen äskeisen ajatuksen, nähdessäni tulijat.

Ensimmäisenä jonossa tuli meijän koulun reksi Tsunade, sitten sisään tuli mulle tuntemattomia Sasuken kavereita.

”Kaikki okei Sasu- chan?” Kysy yksi blondihiuksinen tyttö, jolla oli siniset silmät ja tummanliila villapaita, mustat leginsit ja tumma farkku minihame.

”Joo, ihan ok Ino.” Sasuke vastasi sille ja hymyili hieman. Tsunade yskäisi ja kaikki käänty katoo sitä.

Mä nielaisin äänettömästi, ja tiukensin otteitani Sasuken kädestä ja puristin sitä hellästi.

(End of Itachi’s POV)

(Sasuke’s POV)

Mä tunsin kuinka, kylmä hiki nousi pintaan ja valu mun niskaa ja selkää pitkin, saaden mut vapisee hieman ja puristamaan Itachin kättä takasin, ku Tsunade yskäs ja kiinnitin pelokkaan katseeni sen ruskeisiin silmiin.

“Sasuke, syy miksi olet täällä, on se että sinulla on jokin tuntematon virus, johon ei ole vastalääkettä, ja se virus aiheuttaa sen, että saat oksennuskohtauksia ja se aiheuttaa myös kipua, joka saattaa levitä ja pahentua.“ Tsunade sano. Mä nyökkäsin vaiti.

Sitten Tsunade jatko. ”Konohan sairaalan lääkärit, yrittävät selvittää viruksen alkuperää ja sinusta pitäisi ottaa muuttama verikoe. Siis vain sillä ehdolla, että suostut jäämään joksikin aikaa tänne.”

”Juu, mut vain sillä ehdolla, että Itachikin saa jäädä.” Sanoin heti. Olin ottanut Tsunaden kertoman aika tyynesti. Ainakin omasta mielestäni.
Tsunade katto ensin mua ja sitten Itachia hieman yllättyneenä, sitten äkkiä se käänty Inon, Temarin ja Kiban puoleen ja sano niille:

”Haluaisin puhu Sasuken ja Itachin kanassa kahden jos sopii…”

Kiba oli ainut, joka tajusi vihjeen ja nappasi molempia tyttöjä kädestä ja lähti ulos.

Tytöt marisi sille vastalauseitaan ja mä kuulin, kuinka se lupasi tarjota tytöille limut ja jotain syötävää sairaalan kioskista, ennen kun ovi sulkeutu kolmikon perässä.

(End of Sasuke’s POV)

(Itachi’s POV)

Mun sydän oli jättänyt pari lyöntiä väliin, ku Tsunade oli kertonut et Sasukella oli joku tuntematon virus, johon ei ollu vastalääkettä.
Mut Sasuke itse vaikutti aika tyyneltä, vaikka mä huomasin et se oli kalvennut pari astetta.

”No niin, mikä on homman nimi?” Tsunade äkkiä kysy. Sekä minä että Sasuke katotiin aluksi toisiamme ja sitten Tsunadea kysyvästi.

Mistä se puhu?

”Älkää yhtään yrittäkö, että ette muka tiedä, mistä minä puhun.” Se sano yllättävän tiukasti. ”Minä en ole niin tyhmä, ku luulette etten muka huomaisi.” Tsunade jatko.

”Kaikella kunnioituksella Tsunade-sama, mutta mistä te -” Mä aloitin mutta, Tsunade keskeytti mun kysymyksen omallaan.

”Te olette yhdessä vai mitä?”

Mun suu jäi auki, lievästä järkytyksestä. Mistä Tsunade tiesi…?

(End of Itachi’s POV)


(Sasuke’s POV)

Me molemmat järkytyttiin aika pahasti.

Mistä se tiesi? Oliko se nähnyt, kun me oltiin suudeltu? Vai arvasiko se siitä, että me pidettiin toisiamme kädestä?

”No? Oletteko?” Se tiukkasi meiltä kummaltakin, kädet lanteilla.

Mä avasin suuni, mut en saanut ääntä puhumiseen. Olin liian järkyttynyt. Lopulta Itachi sano hieman haastavaan sävyyn:

”Entä sitten, vaikka olemmekin? Me rakastetaan toisiamme todella paljon.”

”En minä sitä epäilekään ettekö rakastaisi, mutta hämmästyin vain, koska Sasuke ei ole ennen sietänyt sinua silmissään, tai edes halunnut kuulla nimeäsi. Joten ihmettelin vain, kuinka läheisiä teistä on tullut näin nopeasti.” Tsunade sano, tällä kertaa lempeämmin.

Lopulta mä avasin suuni. ”Mutta me ei halutas, et muut saisi ihan vielä tietää meistä, tai siis… me haluttaisiin kertoo niille ite, sitte ku olaan valmiit.” Mä sanoin hitaasti. Itachi nyökkäili vaiti mun vieressä.

”Totta kai, en minä muutenkaan aio tähän puuttua, mutta miten luulette, että teidän vanhempanne suhtautuvat tähän? Siis tehän olette veljeksiä…” Tsunade sanoi hieman huolestuneen kuuloisena.

”Hitot se niille mitään kuuluu?” Itachi kysy äkkiä kylmyyttä ja vihaa tihkuvalla äänellä.

Itachi ei ollu ikinä tullu toimeen meijän isän, Fugakunin kanssa. Mut äitiä se suorastan palvo, kuten myös mäki. Ja mä olin kertonut Itachille joskus, et mä pelkäsi Fugakunia. Ja ihan syystä.

(End of Sasuke’s POV)


(Itachi’s POV)

Niin, meijän vanhemmat olivat täysin toistensa vastakohdat. Siinä missä äiti oli kiltti ja ymmärtäväinen, isä oli jyrkkä ja sulkeutunut.

Mä en ymmärrä vieläkään miten ne oli yleensä päätyny yhteen. Äiti saatais ehkä jopa sulattaa, mun ja Sasuken suhteen mut, Fugaku…

Ärähdin hiljaa itsekseni ja ummistin silmäni. Pelkkä sen miehen ajatteleminenkin sai mut vihaiseksi.

”Ita?” Kuulin Sasuken kysyvän äänen ja avasin silmäni.

”Mikä sulle tuli?” Se kysy hiljaa ja katto mua niin, viattomasti ja kysyvästi mustilla silmillään, että mun oli pakko työntää Fugaku ajatuksieni alimpaan suppukaan ja vetää sitten hymy mun huulille.

”Ei minkään, ei yhtään mikään Sasu-rakas.” Mä vastasin sille hiljaa ja lempeästi, ja kumarruin hieroman nenääni sen nenään vasten. Niin, mun pitäisi olla Sasuken tukena, eikä murehtia meijän vanhempia. Niitä ehtis kyllä miettiä, ja sitä miten me kerrotais niille meidän suhteesta. Mutta nyt mun pitäisi huolehtia Sasukesta.

Tsunade ilmoitti, et sen pitäisi lähtee nyt kotiin ja käski mua pitää Sasukesta huolta. Mä annoin sanani sille, et poistuisin mun Korppitukkaisen hime-chanin luota, vain säkissä, kädet ja jalat sidottuna. Sasuke nauroi mun vitsille, vaikka mä olin tosissani.

(End of Itachi’s POV