Vartalon monimutkaisia liikkeitä. Jalka taipuu, silmät ovat visusti kiinni. Pieniä, hentoja askelia, liukuvia selänkaartoja. Lyhyt, valkoinen hame pomppii tasaisesti liikkeiden tahtiin tehden esityksestä ehkä vielä hiukan paremman.

Ne ovat vain epäselviä, häilyviä haavekuvia
Salattuja tunteita, jotka on lukittu laatikon lipastoon

Baletti oli laji, mitä kukaan ei ehkä voi koskaan oikeasti tajuta; ei ainakaan vielä sangen nuori tyttö, Temari nimeltään. Siksi hän pysyi visusti lavan sivussa ja keskittyi tuijottamaan, kun toinen, Hinataksi kutsuttu mustahiuksinen neito tanssi keskittyneenä oman ryhmänsä kevätesityksessä. Hän sattui olemaan pääosassa ja Temarin täytyi myöntää, että tuo tyttö kyllä osasi tanssia. Eikä hän näyttänyt ollenkaan pahalta lyhyessä tutussaan...

Vanhentuneita valokuvia, sanattomia lauseita
Ruostuneita ajatuksia, jotka on sysätty syntiseen piiloon

Niin, tosiaan. Temari ei ollut kiinnostunut pojista lainkaan, vaikka tyttö olikin; päinvastoin, häntä kiinnostivat enemmän pyöreämmät muodot omaavat ihmiset. Näin yleiskielellä voisi sanoa, että hän piti tytöistä - enemmänkin kuin kaverimielessä.

Älä näytä tunteitasi, älä suotta halaile
Älä rakastu ihmiseen, jota kuitenkaan et saisi

Miksi näin oli käynyt, siihen kukaan ei osaa vastata. Se oli rakkautta, sanoivat muut mitä tahansa; kenenkään rajoittuneen ihmisen puheet ”väärästä rakkaudesta” eivät saisi Temaria kiinnostumaan pojista. Häntä ei ollut koskaan kiinnostanut hänen kavereidensa puheet heidän koulun poikien – noh, salatuista paikoista. Ja niitä puheita kuuli 16-vuotiaiden teinityttöjen suusta vähän milloin sattuu, hihitysten kera luonnollisesti.

”Hyväksy itsesi”, he sanovat
”Häpeä itseäsi”, he ajattelevat

Hinata oli aina ollut Temarille tärkeä, siitä lähtien kun hän toisella luokalla tutustui häneen. Hinata oli jo silloinkin sangen ujo tyttönen, mutta Temarin seurassa hän silloin tällöin uskaltautuu ulos kuorestaan – kiitos Temarin vahvan luonteen.

Suojasi vain silmänlumetta on
Mutta silti ilman sitä olet alaston


Upottuaan ajatuksiin Temari ei ollut edes huomannut ajankulua – esitys loppui paljon aiemmin kuin hän oli olettanut. Hän istui yhä lavan sivulla, kun tanssimisesta punaposkiseksi muuttunut Hinata käveli hänen luokseen.

”Hei”, kaikui pieni, epävarma ääni jossain Temarin korvissa. Hieman edelleen ajatuksiinsa uponneena hän nosti päänsä ylös.

”Moi”, Temari tervehti vaisuhkosti hymyillen, nousten samalla ylös. Hinata katsoi hetken Temaria pieni pilke silmäkulmassa, ehkä odottaen jotain. Vastausta ei kuitenkaan silmienväliseen kysymykseen tullut.

”… Niin, siis… Umm, halusin vain kysyä että… miten meni?”

Ujo, pieni kysymys karkasi Hinatan tummanpunaisiksi maalatuilta huulilta. Hänen kasvoillaan valui edelleen pari pientä hikipisaraa – mutta jostain kumman syystä, Temarin mielestä se vain kaunisti häntä. Hetken mielijohteesta tuo blondi halasi lämpimästi ystäväänsä.

”Loistavasti, tietysti”, hän sanoi hymyillen. Hinatan kasvot saivat hieman syvemmän punaisen sävyn.

”O-oletko tosiaan sitä mieltä? Minä tein ainakin viisi virhettä ja kaikki varmasti huomasivat vähintään yhden niistä…”

”Älä viitsi, tiedät itsekin että se meni hyvin.”

Kaverukset päästivät irti toisistaan samalla kun Hinatan kasvoille nousi pieni hymy. Sitä näki melko harvoin tuolla kalpealla, jopa vähän melankolisella naamalla.

Ehkä silti voima ystävyyden
Se suurin voima on

--

Ulkona oli jo melko viileää. Aikaisemmin päivällä alkanut tihkusade oli nopeasti muuttunut lieväksi rankkasateeksi ja Hinata, pienikokoinen kun oli, hytisi kauttaaltaan.

”Pääsetkö varmasti kotiin asti saamatta hypotermiaa?” Temari kysyi kohottaen kulmakarvojaan. He seisoivat tanssiopiston edessä, ainoana valonaan katulampun heikko valo, miettien mitä tehdä, mennäkö kahville hyvin onnistuneen esityksen kunniaksi vai tähdätäkö suoraan kotiin. Suurikokoiseen tuulitakkiin pukeutunut Hinata nyökkäsi pienesti.

”Jos vain heti lähden, n-niin kyllä varmaan…”

Temarilla itsellään ei ollut ollenkaan kylmä. Päinvastoin – vaikka hänellä oli päällään vain ohut huppari ja puolipitkä hame, hänellä oli yllättävän lämmin. Jostakin kumman syystä hänellä tuntui olevan aina lämmin tämän tummahiuksisen, kalpean tytön läheisyydessä.

… Ei.

Hinata oli hänen paras kaverinsa, Hinata oli kuin Temarin oma sisko. Häneen ei saisi kohdistua mitään muita tunteita kuin ystävyyttä.

Taas sen huomaat, tyttönen
Rakastunut olet väärään ihmiseen

”Hei. Lähdetään kotiin, muuten sinä ihan totta jäädyt”, Temari sanoi, välittämättä tukahdutetuista ajatuksistaan. ”Minä voin saattaa sinut.”

Hinata hymyili, ilmeisesti tyytyväisenä siitä, että hänet otettiin huomioon.

”Okei.”

Ujuttaessaan oman kätensä Hinatan käteen, Temarin hymy nousi hiukkasen.

”Että ainakin toinen käsi pysyy lämpimänä…”

On turha sinun tunteitasi kieltää
Et niille mitään kuitenkaan voi
Etkä peliä voi poikki viheltää

Jopa niinkin heikossa valaistuksessa Temari saattoi erottaa jälleen Hinatan kasvoille nousseen punan.

”Kiitos…”

Hän on hento kuin bambunkorsi
mutta samalla vahva kuin tammipuu

--

Puiden havina heidän korvissaan kasvoi koko ajan tuulen yltyessä voimakkaammaksi. Heidän kävellessään pienen puiston lävitse aiemmin taustalla ollut liikenteen melu hukkui luonnon ääniin.  Siihen aikaan puistossa ei liikkunut ketään muita. Vain kaksi nuorta tyttöä kädet liitettyinä yhteen sateen ja tuulen luodessa musiikkia.

Mahdollisuutesi pieni on
Silti muista
Sinulla se kuitenkin on

Temari vilkaisi pikaisesti vierellään kävelevää tyttöä. Hän näytti suorastaan lumoavalta vähäisten valonsäteiden osuessa hänen kasvoilleen, tehden niistä puhtaat ja viattomat – sellaiset, joita ei yksinkertaisesti pystyisi vahingoittamaan. Sellaiset, joita mielellään suutelisit, jos vain tilaisuus olisi.

Kytevä tuli, roihuva liekki
haluttomuutta ei ole olemassakaan

Puisto päättyi ja pian he huomasivat olevansa Hinatan talon luona, joka sattui sijaitsemaan aivan puiston laidalla. Korkeat puut loivat varjoja tuon talon täysin valkeaan kattoon, tehden siitä ehkä hieman pelottavankin. Varsinkin, kun se sattui nököttämään siinä aivan yksikseen – lähin naapuri oli puiston toisella laidalla.

Hinata alkoi kaivamaan takin taskustaan avaimia, jotka hän parin yrityksen jälkeen löysikin. Tärisevin käsin hän vetäisi takkiaan hieman tiukemmin päälleen, toivoen sen tekevän olonsa hieman lämpimämmäksi. Kädet irrottautuivat toisistaan, hetken kestänyt yhteys katosi.

Täydellinen hiljaisuus, ujot katseet, piilotetut tunteet. Hiukset peittivät kasvot kuin ikkunaan eteen vedetyt verhot. Hiljaisuus, hiljaisuus.

Hetken katkoo pieni, säröilevä ääni, joka pakenee Hinatan suusta.

”Minä… menen kotiin.”

Hymy Temarin kasvoilla hyytyi aavistuksen verran.

”Ahaa. Niin tietysti.”

Pakene, juokse, karkaa
Et usko tähän enää kuitenkaan


”Kiitos seurasta”, Hinata sanoi sukien hiuksiaan. Muutama syksyinen lehti oli eksynyt niihin.

”Mielellänihän minä.”

Taas hiljaisuus.

Hinata näytti kuitenkin nyt päättäväiseltä, jopa innostuneelta; hänen silmissään oli tietty pilke, jonka tarkoitus selvisi nopeasti. Hänen huulensa eksyivät blondin huulille, antaen niille pienen, lämpimän suukon.

Rakkaus, rakkaus
Lämmin tuuli

Seuraavassa hetkessä hän oli kotiovellaan, Temarin seisoessa yhä silmät hämmästyksestä laajenneina kadunvarressa.

”Nähdään taas”, hän sanoi.

Viimeinen lämmin katse ja ovi sulkeutui.

Maalaa se mieleesi
Tunne se uudestaan
Ainakin kahdeksan kertaa