nykyaika
menneisyyttä
"puhetta"

Ino tuijotti vihaisin silmin edessään seisovaa miestä. Hän tunsi ensimmäisen kerran vuosiin syvää inhoa, halua paiskata jotain särkyvää valtavalla voimalla seinään, halua nähdä veren valuvan hillittömästi pitkin tunkeilijan kasvoja. Vielä muutama vuosi sitten kaikki hänen mielitekonsa olisivat toteutuneet ennen kuin miesparka olisi ehtinyt edes näpytellä hätänumeroa. Nyt vain kylmä hymy nousi blondin kasvoille sitä mukaa mitä enemmän mies selitti.
"Se lapsi on minun, Ino. Minulla on oikeus...", tyly keskeytys ei tullut yhdellekään huoneessa yllätyksenä. Se sai jopa kolme sivustakatselijaa hymyilemään hiukan huvittuneesti.
"Päästä vankilaan, jotta selviäisit hengissä täältä ulos? Totta kai sinulla on siihen oikeus, kulta", Naisen ääni oli kuin sammuvassa olevat liekki. Ensi silmäyksellä voisi kuvitella, että liekki on on jo tuhkan peitossa ja samea kuin vanha viski, mutta se voi hetkessä nostaa itsensä kokonaiseksi tuhoavaksi metsäpaloksi. Shikamaru tiesi, että hän leikki tällä tulella säädyttomällä tavalla käyttäessään viimeisen valttikorttinsa.
"Me voisimme olla ihan oikea perhe, Ino. Pikkuinen saisi kokonaisen perheen, etkä sinäkään olisi enää yksin, kulta", miehen ääni oli lämmin. Viimeisen sanan kohdalla hän nosti kätensä ja kosketti varoen naisen poskea. Inon käsi nousi salaman nopeasti ja löi Shikamarua. Vastaus kuitenkiin annettiin Inon takaa hennolla äänellä.
"Eihän äiti ole yksin", pieni poika seisoi yöpaidassaan nalle kädessään ja katsoi Shikamarun silmillä miestä. Hän piti kädestä henkilöä, jonka huulilla paistoi hieman omahyväinen hymy. Shikamarun silmät levisivät hitaasti hänen tajutessaan pelin olevan menetetty. Nainen päästi irti pojan kädestä ja astui Inon taakse kiertäen kätensä omistavasti tämän ympärille.
"Kuulit kyllä, hän ei ole yksin", hitaasti lausutut sanat ja harkittu huulien kostuttaminen eivät jättäneet miehelle mitään epäselväksi.Tämä kääntyi ja lähti hitaasti kävelemään pois asunnolta. Ino irrottautui puoliksi vastahakoisesti Temarista ja meni ikkunan luokse. Verhojen raosta tyttö katsoi autolleen kävelevää miestä. Tämä oli ollut Inolle viimeinen askel itsenäisyyteen. Nyt hänen menneisyytensä oli selvä.

Temari astui muutaman askeleen taaksepäin tuijottaen tiiviisti televisiossa menevää likkojen nyyhkyleffaa, kuten hänen veljensä hienotunteisesti olivat usein ilmaisseet. Tällaisilla elokuvilla ei ollut kovinkaan hyvää vaikutusta Temarin kaltaisiin naisiin, joten oli ymmrrettävää, että Kankuro oli melkein polvillaan kerjännyt turvapaikkaa ystävältään ja epäonnisempi Gaara oli lukittautunut huoneeseensa ja toivonut olevansa mahdollisimman huomaamaton. Ovikellon soidessa Temari oli siis todella hämmentynyt ja herkässä mielentilassa avatessaan oven ja nähdessään miehen.
"Senkin helvetin kaksilahkeiset. Te pilaatte elämämme!", Temari huitaisi kohti Narutoa, noin 18 vuotta vanhaa jengipomoa, joka onnistui nopeasti kyykistymään pois käden tieltä. Hetken järkytyksen (ja muutaman väistämisen) jälkeen Naruto oli onnistunut nappaamaan tyttöä käsistä ja hymyilemään rauhoittelevasti.
"Saanko arvata, prinssi uljas on juuri tällä hetkellä loukannut prinsessaa jotenkin?", Naruton ääni oli huvittuneempi kuin olisi uskonut, mutta tämän katse  vakavoitui Temarin kohdistaessa katseensa pojan taakse. Vaaleahiuksisella tytöllä oli muutama lävistys, liian kova meikki ja mustat vaatteet, jotka kaikki tuntomerkit sotivat tämän punaisten jä säikähtäneiden silmien kanssa.
"Tuota, Temari...tässä on Ino. Hän tarvitsisi väliaikaisesti kodin."

Temari hymyili muistaessaan säikähtäneen pikkutytön. Raskaana oleva jengiläinen, isänä paskamainen typerys, vanhempina ääriuskovaiset, jotka eivät hyväksyneet enää tätä synnin täyttämää lasta omakseen. Tytöllä oli kyllä ollut varsinaisen saippuaoopperan verran murheita, mutta siinä hän nyt oli. Tuntui kuin Inon tuomisesta tänne olisi vasta muutama kuukausi. Todellisuudessa pieni syrjään unohdettu poika oli todiste, että siitä oli jo ikuisuus. Nyt hänen pitäisi toimittaa velvollisuutensa pojan kakkosäitinä. Ino oli selvästi hieman liian väsynyt nukuttamaan lasta nyt.
"Tulehan nyt, Zaiaku. Nukkumatilla on jo kova ikävä sinua", Temari lähti viemaan kahdeksan vuotta vanhaa ja äärimmäisen vastahakoista poikkaa nukkumaan. Pojan suostuttelupuheita huomioimatta Temari käänsi päänsä ja vaihtoi huvittuneen ja rohkaisevan katseen Inon kanssa. Ino vastasi hymyillen Temarille ja katsoi ylpeydestä loistavin silmin pientä poikaansa.
"Hyvää yötä, kulta. Ole kiltisti Temarille" Katsoessaan miten nainen joutui puoliksi kantamaan Zaiakun huoneeseensa Ino ei voinut tuntea mitään pahaa. Hän nojautui ja avasi ikkunaa ja nojasi ikkunalautaan katsoessaan kaunista tähtitaivasta. Se oli aivan samanlainen silloin kun hän oli yrittänyt totutella uuteen perheeseensä.

Ensimmäinen kuukausi oli ollut Inolle tuskaa. Toisaalta haluttomuus sopeutua ei ei ainakaan helpottanut asiaa. Seurueen vanhin, Kankuro niminen poika oli ärsyttävä. Yksinkertaisesti ikuinen iloisuus ei ollut Inon jengitaustalla kovinkaan yleistä. Toki Narutossa oli jotain samaa, mutta paljon, todella paljon vähemmässä määrin. Nuorin kolmikosta, eli Gaara, taas oli hyvin sisäänpäin suuntautunut. Hän vietti suurimman osan ajastaaan huoneessaan ja suojeli omaisuuttaan kuin lohikäärme aarrettaan. Tai kuin hänellä olisi ollut jotain salattavaa. Yhtenä päivänä Ino yritti livahtaa sisään punapään huoneeseen kukkien kastelun varjolla. Ikävästi suunnitelma oli tuhoutunut kun tytölle huomautettiin, että huoneessa oli vain yksi kukka. Kauniin vihreä bambu. Valitettavasti tämä kyseinen ikivihreä kasvi sattui olemaan muovista, joten Ino heitettiin raa'asti ulos. Nähtävästi ainoa joka vähääkään arvosti Inoa oli talon ainoa tyttö hänen lisäkseen. Muutamaa vuotta vanhempi nainen jaksoi pitää hänestä huolta vaikka kurkku suorana huutaen ja kynnet terävinä. Ino tunsi puolittain itsensä syrjityksi luuseriksi ja puoliksi hemmotelluksi kakaraksi näiden ihanien ja samalla todella hirveiden ihmisten joukossa. Viikot kuluivat, hänen vatsansa alkoi kasvaa ja yllätyksekseen muutaman kuukauden päästä Ino kutsui asuntoa vahingossa kodikseen.

Ino hymyili edelleen muistellessaan sitä aikaa. Kaikki oli silloin tyhmän kömpelöä. Hän oli pelkkä uhmakas teini, joka oli päättänyt saada lapsen. Uudet ihmiset olivat niin hämmentävän erilaisia. Kiristävät nahkavaatteet Temari oli melkein pakottanut Inon vaihtamaan ällöttävän pastellimaisiin äitiysvaatteisiin. Kankuro oli vitsaillut hänelle kymmeniä kertoja päivässä laihutuskuureista ja sillä lailla ilmaissut päästäneensä tytön perheeseensä. Gaara oli antanut hänen kastella bambunsa ja siinä sivussa Ino sai selville Gaaran syvimmän salaisuuden. Poika oli täysi nörtti. Silloin kun tämä puhui, hän puhui tietokonekieltä tai jotain joka toi Inolle etäisesti Star Trekin mieleen. Vuosien varrella hän oli oppinut tulkitsemaan sitä...hieman. Hän ei kuitenkaan ollut uskonut, että näistä täysin ventovieraista ihmisista olisi kouluttautunut kahdeksan ja puolen kuukauden aikana hänen lapselleen perhe.

Helvetin tunarit! Saakelin sukupuolta syrjivät haarojen heiluttajat! Miksi pirun nimeen te ette voi synnyttää?", Inon huuto supistusten taas iskiessä oli karmiva. Kaikista vähiten nauru ainakaan auttoi Inoa.
"Meitä voi potkaista haaroväliin. Olisihan se epäreilua, että sen tuskan jälkeen meidän pitäisi vielä pyöräyttää vauva", Kankuron huvittunut äänensävy vaihtui järkytykseen ja hetkessä tämä lyyhistyi maahan. Temarin voitonriemuinen ilme veljensä voivotuksien edessä olisi milloin muulloin tahansa saanut Inon nauramaan sydämensä kyllyydestä. Nyt vain kipuja oli hieman liikaa.
"Itsehän tuota kerjäsit. Ino kulta, meidän täytyy nyt lähteä. Valkotakit eivät halua meidän jäävän synnytyksen ajaksi. Koeta kestää", Temari kumartui ja suukotti kevyesti Inon otsaa ja lähti raahaamaan veljiään kohti ovea.

Ino oli yksin, mutta suukko poltteli hänen otsallaan. Viimeaikoina Temarin kosketus oli aina saanut hänen ihonsa hohkaamaan kun tuli. Jos Inolla ei olisi ollut niin paljon muuta mietittävää hän olisi tajunnut jo silloin, eikä vasta maatessaan sairaalassa lapsi sylissään, että hän oli todella ihastunut naiseen, joka kohteli häntä kuin pikkusiskoaan.

Temari sulki hymyillen paksun satukirjan ja lähti viereiseen huoneeseen. Kulkiessaan ohi veljiensä huoneen hän pyöräytti kärsivästi silmiään. Näppäimistön naputus kavalsi Gaaran joka oli enkelin ilme (no se kiltein Gaaran ilmeistä) kasvoillaan vannonut menevänsä nukkumaan aikaisin, jotta pelkkä herätyskello riittäisi potkimaan hänet ylös sängystä. Gaara oli tunnettu työpaikallaan myöhästelystä. Kankuron huoneesta taas kuului stereoiden pahoinpitelyyn asti yltävää melua. Koska Temari oli kiltti ihminen ja halusi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen hän kulki nopeasti olohuoneen ohi huomaten, että Ino ei juuri nyt käyttänyt mitään sähkölaitetta. Eteisessä hän iloisesti nosti kätensä ja painoi vivun alas. Hetkessä kaikki hiljeni. Kyllä oli mukavaa kun tyttökin osasi laittaa sähköt pois ja sitä paitsi miten pikkupoika voisi nukkua sellaisessa melussa.
"Temari...", Inon ääni kuului olohuoneesta. Temari käveli tytön luo ja kumartui hänen korvansa juureen.
"Niin kulta?", Ino värähti hieman, mutta hymyili.
"Muistatko sinä vielä sen kun meistä tuli pari?", Temari pyöräytti silmiään. Nähtävästi Inokin pystyi joskus olemaan yhtä tyhmä kuin hänen veljensä.
"Odotas, sinä sait tuon raivostuttavan suloisen penikan, holhosit häntä ja aloit vältellä minua. Taisin kyllästyä siihen aika pahasti ja päädyin melkein raiskaamaan sinut" Ino pyrskähti nauruun Temarin tiivitykselle.
"Meillä taitaa olla hieman eri käsitys raiskauksesta", Ino kääntyi ja painoi huulensa kevyesti Temarin huulille.
"Ja sinä aiot nyt näyttää minulle oman käsityksesi siitä, vai? No sopiihan se", Tyttö naurahti ja vastasi Inon kiihkeään suudelmaan syösten kummatkin heistä suloisten muistojen syövereihin.

Temari avasi oven koputtamatta. Sängyllä Ino istui lukien jotain kirjaa jälleen. Oikeastaan samaa kirjaa mitä tämä oli lukenut jo kolme kuukautta pääsemättä sivuakaan eteenpäin.
"Et tullut syömään", Temarin äänessä ei ollut syytöstä. Se oli täynnä puhdasta raivoa.
"Anteeksi, ei ollut nälkä. Syön sitten myöhemmin", Ino ei edes nostanut katsettaan sanoessaan sen.
"Lopeta", Temarin sihahdus ei aiheuttanut mitään reaktiota, mutta tytön tuleminen liian lähelle sai aina Inon sydämen lyömään tuhatta ja sataa. Sekään ei riittänyt Temarille, vaan hän nappasi kiinni tytön leuasta ja Inon edelleen väistellessä hänen katsettaan Temari painoi lähestulkoon väkivaltaisesti huulensa Inon huulille. Vetäytyessään vuosilta tuntuneen ajan jälkeen Temari ei voinut olla hymyilemättä.
"Katsothan sinä vihdoin minua", Ino ei pystynyt järkytykseltään sanomaan sanaakaan. Hänen monet unensa alkoivat nähtävästi käydä toteen. Hän nosti kätensä ja kosketti Temarin yhden saparon hiustupsua. Temarin silmissä välähti ja pian hänen huulilleen tuli se sama hymy, johon Ino oli niin nopeasti rakastunut.
"Vai siitä se johtuu", Temari kuiskasi ja painautui Inon ruumista vasten. Hän vety tytön yhä enemmän kiinni itseensä. Suudelmien ja kosketusten välissä niin Ino kuin Temari mumisivat samalta kuulostavia lauseita. Ei ollut paljon väliä kumpi ne sanoi. Kuitenkin kumpikin heistä ajatteli samalla tavalla.

"Minä olen halunnut tätä niin kauan."
"Älä enää koskaan anna minun tuntea itseäni hylätyksi"
"Rakastan sinua."

Yöllä herätessään Temarin ensimmäinen näky ei ollut Inon kauniit kasvonpiirteet, vaan pienen pojan kiinteä tuijotus. Temari huokaisi ja heitti roskakoriin kaikki kuvitelmansa siitä miten hän aamulla härnäisi Inon hereille kuiskimalla säädyttömyyksiä tämän korvaan saaden vaalean naisen punastelemaan suloisesti.
"Mikä hätänä, muru?", Temari kuiskasi hiljaa yrittäen olla herättämättä Inoa.
"Demonit ottaa Gaara-sedän valtaan ja tahtoo tappaa", poika kuiskasi itku kurkussa. Temari kirosi mielessään Gaaran, joka oli alun alkaen kertonut iltasatuna, jotain typerää tarinaa kaiken maailman hiekka- ja kettudemoneista.
"Tule tänne. Edes demoni-Gaara ei ole niin rohkea, että vastustaisi kahta vihaista naista", poika kiipesi kiitollisena sänkyyn ja nukahti parissa minuutissa. Temari ei saanut unta, mutta katsoi naista ja lasta vierellään.

Alussa hän oli ollut mustasukkainen siitä, että hän oli aina Inolle kakkonen. Jos pitäisi valita Zaiakun ja hänen välillään Ino ehtisi hädin tuskin heilauttaa kättään hyvästiksi ennen kuin katoaisi Temarin elämästä. Sen jälkeen kun poika oli sanonut ensimmäisen kerran hänen nimensä, oli tunne kadonnut melkein kokonaan ja vaivasi häntä yhä harvemmin. Ikuisena kakkosena oleminen oli siedettävää jos se oli hinta siitä, miten hän näki niin äidin kuin pojan rakastavan häntä, tosin hyvin erilaisella tavalla. Hymyillen Temari sipaisi häiritsevän hiuksen pojan silmän päältä. Hänen perheensä oli niin kaunis.  
_______________________________________________________________

Risut ja ruusut tuonne alas! Tämä on käsky. Siis kommentista olisin hyvin kiitollinen, jos jaksoitte lukea koko tämän jutun. Tämä on muuten minun juhlaficci. 25. eli 1/4 sadasta ficistä kirjoitettu ja tämä on...shoujo-aita...hitsi. No viidessäkymmenessä sitten parempi paritus.