Olit taas suuttunut minulle, pystyin aistimaan sen olemuksestasi. Välttelit katseellasi minua ja pysyit kokoajan lähempänä Sakuraa. Tunnuit jännittävän lihaksiasi aina, kun astuin lähemmäs sinua. Mieleni teki kysyä syytä käytökseesi, mutten uskaltanut. Ja tuskin olisin kunnollista vastausta edes saanut.

"Mitä tuijotat, teme?" tiuskahdit minulle ja mulkoilit terävästi sinisillä silmilläsi.
"Usurakontachi", hymähdin halveksivalla äänellä ja käännyin ympäri. Voin melkein tuntea sinun vihasi kasvavan. Jos osaisin, tekisin oikein, ja voisit lopettaa vihaamiseni, mutta... en tiedä, mikä olisi oikein tehdä.

Olin ollut aivan harhautunut ajatuksiini,  mutta havahdun hereille, kuulessani valituksesi. Olit luultavasti taas haukkunut minua takaisin, ja saanut iskun Sakuralta. Se tyttö kyllä tietää paljon, ja voimaakin löytyy, muttei koskaan kun sitä tarvittaisiin. Ymmärtäisi jo, ettei sovellu ninjaksi, kun hyytyy aina tosipaikan tullen.


"Jos olette saaneet tarpeeksi toistenne hakkaamisesta, minulla olisi ilo selostaa tämän päivän tehtävästämme", Kakashi-sensei leikkasi väliin ja sulki käsissään pitelemänsä kirjan. Vilkaisin senseihin, ilmoittaakseni olevani kuulolla. Hän sai toistaa vielä pari kertaa, ennen kuin sai "riitelevän pariskunnankin" huomion. Sakura käännähti ympäri hymyillen, kuin hyvä, tottelevainen lapsi. Sinulla sen sijaan kesti, ennen kuin olit saanut kerättyä taas kaiken vähäisen keskittymiskykysi kokoon.

Ja päivä vaikutti tavallistakin enemmän lupaavalta.


---


Valitat kivusta ontuessasi edespäin Sakuraan nojaten. Haavat kädessäsi ovat kamalan näköiset, vaikka näyttävätkin siltä, kuin ne olisivat hieman parantuneet matkan aikana.
Yrititkö oikesti tappaa itsesi? Tahdoitko kuolla?
Olisin helposti voinut iskeä sitä tyyppiä, mutta sinun sitten piti mennä ja työntää minut sivuun, ottaen kaikki iskut.

Vai etkö vain tahtonut minun apuani?

Minun täytyy selvittää välimme. En tiedä miten, mutta teen sen. En vain siksi, että en kestä sitä, että alkaisit vihaamaan minua vielä enemmän, vaan ettet sinä ylpeydessäsi vielä päädy kuolemaan. Olet siihen liian tärkeä minulle. Toivon, että joku päivä löydän oikeat sanat, joilla selittää sen sinulle.

Sensei selostaa nopeasti huomisen toiminnasta ja siten kirjaimellisesti katoaa paikalta.

"Hän vain lähti?! Ei sitten voinut edes auttaa minua raahaamaan tätä idioottia sairaalaan?!" Sakura räyhäsi itsekseen, ja katsoi sitten hymyillen hurmaavasti suuntaani. "Auttaisitko sinä, Sasuke-kun?"
Sinä tapasi mukaan et ujostellut antaa mieltäsi julki, ja nytkin huusit olevasi täysin ideaa vastaan. "Mieluummin jään nyt tähän tien poskeen kuolemaan! Tuohan ei minuun koske!"
"Älä taas valita!" Sakura ärähti sinulle ja hymyili sitten minulle, sanoen: "Kiltti, Sasuke-kun? Olisit oikea enkeli."
Jokin siinä hymyssä pelotti ja sai minut värähtämään. Tuntui välillä, kuin tuolla tytöllä olisi kaksi puolta, ja ties mitä se toinen puoli tällä hetkellä teki ja ajatteli.

"Hmph, kai tässä nyt on pakko", tokaisin viimein. Sakura kiljaisi riemusta ja sinä tunnuit vajoavan masennukseen.
Seisoin vielä siinä paikallani hetken, ennen kuin kävelin luoksenne ja menin toiselle puolellesi. Sinä kumminkin työnsit minut heikosti kauemmas ja työnnyit kauemmas Sakurastakin. Otit pari askelta ja kaaduit sitten rähmällesi. Oli hetken täysin hiljaista.
Seisoin siinä paikallani Sakuran kanssa, emmekä kumpikaan tienneet mitä tehdä. Lopulta kumminkin Sakura riensi luoksesi ja auttoi sinua nousemaan pystyyn. Katsoin itse hiljaa sivusta. Rinnassani tuntui pistävää kipua ja tuntui kuin en pystyisi pian hengittääkkään. Vedin henkeä epätasaisin välein, kuin panikoisin pian. Yritin vetää syvään henkeä, mutta epäonnistuin, kun mieltäni painoi yksi ajatus:
Tuo blondi vielä tappaa itsensä, koska ei voi sietää minua.
Olin tehnyt sinulle jotain todella väärää, ja minun piti kojata se, vaikken ollutkaan varma, mikä 'se' oli.

"Anteeksi!" huusin täyttä kurkkua. "Olen pahoillani! Vihaa minua! Halveksi minua! Mutta lopeta saattamasta itseäsi vaaraan sen takia!"

Sakura oli aihan pihalla, sen huomasi siitä kuinka hän neuvottomana vilkuili meihin vuoronperään.
Sinäkään et näyttänyt täysin ymmärtäneen aluksi, mutta hiljalleen kasvoistasi näkyi, että asia valkeni sinulle. Käänsit katseesi maahan. Vedit syvään henkeä ja huokaisit sitten raskaasti. "Korjaako tuo aiheuttamasi kivun, idiootti?" murahdat matalalla äänellä.

"E-en..." Takeltelin hetken epäuskon vallassa, ennenkuin ryhdistäydyin ja sanoin: "En edes tiedä, mitä tein sinulle väärin."

Päästit irti Sakurasta ja huojuen pysyit pystyssä omin avuin. Tuijotit minuun katseella, joka huokui vihaa. "Eilen... Eilen sinä sanoit: "Pelastamisesi joka tehtävällä ei ole hommani, joten seuraavalla kerralla, kun uhkaat kuolla, en välitä.""

Maailmani tuntui pysähtyvän. Eilisen tapahtuma pyöri päässäni. En todellakaan ollut tarkoittanut sitä. Minä välitin. Kyyneleet tulivat silmiini, mutta yritin räpytellä ne pois. Koko ruumiistani tuntui karkaavan lämpö.
Tahdoin kuolla.

"Minä..."
"Älä yritä nyt sanoa, ettet tarkoittanut sitä! Et kehtaa tehdä sitä!" huusit, silmät kyynelissä sinäkin.
Tuntui kuin yksikään lihas kasvoissani ei toiminut kunnolla, mutta lopulta sain sanottua: "Minä välitän."
"ETKÄ!" huusit täysillä ja kaaduit taaksepäin voimattomana. Meinasin saada sydänkohtauksen, mutta Sakura sai sinut kiinni ajoissa.

"Olet minulle tärkeä", sanoin voimattomasti. "En... En vain osaa osoittaa sitä."

Ilmeesi oli sekava. Mietit ankarasti, mitä nyt ajatella minusta, tai ylipäätään mistään.

Sakuran ilmeestä käkyi selvästi, että hän ei pitänyt kolmantena pyöränä olemisesta. Hän varmaan tahtoi kysyä, oliko hänkin minulle tärkeä, mutta ymmärsi ettei se olisi sillä hetkellä sopivaa.

"Joten... Olen pahoillani", huokaisen lopulta, kaikkien oltua liian pitkään hiljaa.
Katsoin teihin viimeisen kerran, käännyin ympäri ja lähdin kävelemään pois. Pysähdyin kumminkin kuin seinään, kun kuulin äänesi.
"Sasuke..." sainoit hiljaa. "Saat anteeksi."

Käännyin ympäri ja kävelin tönkön tuntuisesti luoksesi. Tuijotin silmiisi päättäväisesti ja halasin sitten hellästi. Sakura ymmärsi yskän ja naama hieman punastellen astui kauemmas.

Se halaus ei ollut ihan kuin tapa jolla ystävät tai veljekset halaavat, eikä se aivan muistuttanut rakastavaistenkaan syleilyä, sillä se... Se oli jotain erityistä.