Mä heräsin, mutta en jaksanut avata silmiä. Mua sattui niin saatanasti, mutta se tavallaan oli nautinto. Se oli silloin yhdentekevä sivuseikka. Missä olin? Muistin räjähdyksen ja sitten kaikki oli pimennyt.
”Jumalauta, mä vittu elän!” Mä mumisin ja avasin silmät. Mustalla silkkisellä taivaankannella muutama tähti vilkutti mulle. Yksi niistä oli aivan helvetin sininen. Tiesin sen olevan jonkun vitun Lyyran tähdistön päätähti Vega, taivaan kirkkaimpia... No vittu tähtiä!  Kakuzu oli kertonut sen mulle joskus muutama viikko takaperin, kun me oltiin maattu jollain saatanan nurmikolla.
Kakuzu. Niin. Mulla ei ollut aavistustakaan, missä se paska oli luuhaamassa. Ehkä se oli lähtenyt ja jättänyt mut niin kuin alone. Se tiesi miten surkea mä olin suunnistamaan.

Nousin seisomaan hivenen horjuen.
”Kakuzu vittu! Tuu takasin! Mulla on joku saatanan aivotärähdys tai jotakin”, en saanut huudolleni vastausta. Olin täysin varma, että Kakuzu oli jättänyt mut selviytymään omine nokkineni. Helvetin Kakuzu. Aina se kiusasi mua.
Lähdin kävelemään metsään, joka näytti suorastaan ihan helvetin pelottavalta. Mä pelkäsin oikeesti, että joku vähän oravaa isompi söisi mut ja joutuisin elämään paskaläjänä. Se ei olis kivaa. Taisi olla pakkastakin jotain kymmenen astetta.

En ollut kävellyt kovinkaan pitkään, kun näin jonkun hohtavan kuuvalossa.
”The last that ever she saw him. Carried away by a moonlight shadow… La la la”, lauleskelin hivenen ehkä rohkaistakseni itseäni tai jotain. No vittu kuitenkin, mä kävelin sen kiiltävän jutun luo ja poimin sen maasta, pysähtymättä hetkeksikään täysin.
Löytämäni asia oli sormus, ja pienen kummastuksen jälkeen älysin sen olevan ihan Akatsuki järjestön sormus.
”Voi vittu”, mumisin kun älysin korussa olevan merkin tarkoittavan pohjantähteä. ”Saatanan saatana. Kuzu missä sä olet!? Sun ring on niin kuin täällä! Jos sä nyt et tuu esiin mä vittu syön tän!”
Ei vastausta.
”Okei! Kerjäsit!” Pistin sormuksen suuhuni ja pälyilin ympärilleni. Jonkun kuusen alla erotin tumman hahmon.
”Hui saatana.. Karhu tai jotain...! Ja mä vaan huudan täällä”, mä mumisin hiljaa ja sylkäisin sormuksen kädelleni. Vannoin itselleni, että nielisin sen kohta.
Joka tapauksessa nappasin viikatteen selästäni otteeseeni ja lähestyin puun alla olevaa otusta. Erotin ainoastaan sen ääriviivat pimeydessä, joka oli niin saatanan ärsyttävä.
Huusin jotain hysteeristä ja syöksyin olentoa kohti, pysähtyen viimetingassa.
”Kato Kuzu! Mitä sä siinä.. Voi vittu!”

Mä oikeasti säikähdin. Ei ole helppoa nähdä pariaan puun alla makaamassa, kaksi kunaita rintakehässä. Pälyilin ympärilleni ja sitten kyykistyin Kakuzun vierelle.
”Okei, hetken tää oli kivaa, mutta ei nyt enää. Helvetti Kakuzu. Nouse nyt siitä.”
Se ei reagoinut. Mikä asshole...
”Kuzu nyt iha oikeesti! Mite pitkää sä nyt jaksat leikkiä... Kuollutta!? Vittu Kakuzu! Jos sä oot kuollu, mä jumalauta tapan sut! Kuulitko sä! Kakuzu!”
Mä ravistin Kakuzua olkapäästä, se ei osoittanut, että olisi tuntenut mitään. Vedin käteni, joka on muuten jumalattoman kaunis, kasvojeni tasalle ja pimeydessä saatoin erottaa siinä olevan jotakin... Vitun liuosta?
Nuolaisin sormenpäätäni.


”... Kakuzu! Ei, ei... Jashin, sä et voi tehdä tätä!”
Läsähdin istumaan Kakuzun viereen. ”Mitä mä teen...? Vittu Kakuzu, susta on vaan harmia! Vaikka kyllä sä joskus olet ihan symppis... Ääw! Kakuzu! Mä en tiedä mitä mä teen jos sä nyt kuolet!”

”... Pidät juhlat?”
Mä säikähdin taas. En vieläkään tiedä oliko Kakuzu kuullut kaiken. ”Kakuzu...? Jumalauta sun kanssas!”
”Älä huuda.”
”Mä huudan jos huudan!”
”Älä huuda!”
Vetäisin kummankin kunain irti Kakuzun rintakehästä. Se älähti, sattuiko se muka niin paljon? Kakuzun oli vittu pakko bluffata.
”Hidan, mä en kadu mitään.”
”Häh? Hei Kakuzu, mitä sä tarkotat? Hei, etkai sä... Vittu! Hei avaappa ne silmät taas. Vitun nainen! Kakuzu!”

...

”Oletko yhtään huolissasi?”
”Dei-chan? Ei, en ole.”
Deidara katseli mua helvetin ärsyttävästi. Mä en ollut sille tilivelvollinen millään tasolla, eikä mun tunteet sille kuulunut.
”Olet sä, et muuten istuisi tän oven takana ja vilkuilis kelloa”, Deidara ilmoitti. ”Myönnä pois, sä välität Kakuzusta.”
”Jos se jää eloon, se on ihan jees. Jos se kuolee, se on yeah!”
”Et tarkota tota”, Deidara ojensi minulle mukin täynnä höyryävää glögiä.
”Ehkä, ehkä en. Mistä sä glögiä sait?”
”Kiehautin ite.”
”No aww.
”Ole hyvä.”
Sitten olimme hiljaa. En mä vittu oikeasti halunnu Kakuzun kuolevan, mä vain esitin. Hörppäsin Deidaran tuomaa juotavaa, joka poltti suuta ja nielua, tuoden vedet silmiin.
”Tää polttaa iha helvetisti...!”
”Tiedän”, Deidara sanoi ja nousi lattialta vierestäni, lähtien sitten. Meni varmaan kiusaamaan jotakuta muuta. Se oli niin ärsyttävä, ärsyttävä ja ärsyttävä! Kummallinen kaunokainen, vaikka mä tietysti näytän aina vaan paremmalta.

Mä huokaisin raskaasti ja jatkoin suuni polttamista tasaisin väliajoin. Konan oli ottanut asiakseen pistää Kakuzu kuntoon, enkä mä vittu voinu muuta, kuin odottaa vailla tietoja. Ehkä mä oikeesti välitin, ja välitän, Kakuzusta, jumalauta.
Hipelöin kaulakoruani ja vetosin korkeampaan voimaan, Jashin-samaan. Puristin silmäni kiinni ja tartuin voimalla kaulakorustani.
Miksi aina näin, jumalauta...

Avatessani silmäni äkkäsin edessäni seisovan hahmon. Haparoin seisomaan ja kohtasin Konanin sinisten silmien läpitunkevan katseen. Nainen hymyili saatanan nätisti.
”Hänen tilansa on nyt vakaa, mutta en lupaa mitään.”
”Hoitsu”, sanoin virnuillen ja sain melkein nyrkiniskun silmäkulmaani. Ehdin tietenkin väistää, koska olen paras.
”Varo saatana... Okei, monenko prosentin todennäköisyydellä Kakuzu paranee?”
”Liikuttavaa. Kolmekymmentä.”
Seuraavat sanat menivät ohi, Konan puhui jotain rintalastasta ja jonkin uusimisesta sekä levosta, mutta mä en ymmärtänyt mitään. Kolmekymmentä? Mitä helvetin pelleilyä tämä oli? Toki kolmekymmentä on parempi, kuin kaksikymmentäyhdeksän, mutta silti.
”Mutta... Miks...?”
”Kerroin äsken, jos et kuunnellut, ei voi mitään.”
Laskin katseeni lattiaan, helvetin ärsyttävä naikkonen. Jos se ei olisi ollut tiukassa yhteydessä johtajaan, mä olisin tappanut sen saman tien.
Tiukassa yhteydessä... Kirjaimellisesti. Pain on varmasti niin vitun paljon tossun alla tässäkin asiassa.
”Hidan, sä olet hyvä mies. Sä tiedät sen itsekin, kuten myös Kakuzu”, Konan laski kätensä olkapäälleni, jos tilanne olisi ollut edes hitusen toinen, olisin huutanut hänelle niin perkeleesti.
”Hän sanoi haluavansa sinut tonne”, ämmä kertoi, ja lähti pois paikalta.
”Mä inhoon sua! Oot niin... Niin... Hemmetti Konan!”

Mä menin Kakuzun ja mun huoneeseen. Ainoa valaistus lähti pöytälampusta, joten huone oli rauhoittavan hämärä.
”Kakuzu?” Katsoin ovelta Kakuzua, joka oli makaamassa sängyssä. Mua inhotti saatanasti sen Roope Ankka aiheiset pussilakanat, mutta se oli tavallaan myös söpöä. Hiton lapsellista ja söpöä.
”Moi”, Kakuzun sanoja tuskin erotti, niin hiljaa tämä puhui. Istuin sängynlaidalle.
”Sä halusit, että mä tuun tänne.”
”Häiritsikö se?”
”Ei, ei... Mä odotin tuol jotain hiton infoo susta.”
”Miks sä toit mut tänne takas?”
Mä katselin Kakuzua, se käänsi katseensa seinästä mun silmiin. Tähän väliin on pakko sanoa, että musta mun silmät on ihan helvetin seksikkäät.
Mutta anyway, mä en käsittänyt mitä Kakuzu ajoi takaa.
”No vittu katos... Sä olisit tehnyt mulle saman, eikö totta?”
”Joo”, Kakuzu sanoi ja hymyili toisella suunpielellään. Sen maski lepäsi yöpöydällä. ”Olisin.”
”Sattuuks sua?”
”Vähäsen ylpeyteen.”
”Miks helvetis?”
Kakuzu ei vastannut, se ojensi kätensä koskettamaan mun poskea, joka sekin on musta aivan vitun täydellinen, kuten mä siis muutenkin olen.
”Kai sä vittu paranet?”
”Tietty, ja sitten me hankitaan mulle uudet sydämet menetettyjen tilalle ja paljon lisää rahaa.”
”Sä oot nii saatanan itsekäs!”
”Aina kun huvittaa.”
Mä läppäsin Kakuzua poskelle ja se vaan naurahti. Moinen ärsytti mua jumalattomasti. ”Mä niin vihaan sua!”
”Mäkin sua. Tosi paljon.”
”... Aina?”
”Aina.”




teksti