Tämä tarkoittaa Kuramorin mielen sisällä tapahtuvaa ajatuksen vaihtoa Tulenhenki Vornan kanssa. Eli sitä voisi kutsua myös telepatiaksi.

"Kaikki näiden välissä oleva on ääneen lausuttua."


3. Basiliskin silmät

Nuotio loi pitkiä varjoja kiveen ja kolkkoon maahan. Se alkoi hiipua hiljalleen sinisen väriseksi. Katsoin kysyvästi Vornan leimuaviin silmiin, joita tuskin enää erotti pienestä liekistä.


Me tarvitsemme lepoa. Olet saanut toisen asteen palovammoja, ja ruumisi voi olla muutenkin vahingoittunut. Epäonnistuneista ulottuvuus loikista on vähän tietoa, enkä usko että se tekee hyvää kenellekkään. Nuku, minä vahdin untasi.

Hymyilin itsekseni. Oli totta että Vorna pystyi parantamaan aistejani huomattavalla tavalla. Valppauteni jopa unessa oli täysin eriluokkaa kuolevaisen syvästä unesta. Vorna kyllä aistisi jos kukaan elävä olento lähestyisi meitä.

Asetuin makaamaan selkä kiveä vasten ja annoin silmäni sulkeutua. Kiedoin pitkiä hiuksiani kaulani eteen suojaksi kylmyydeltä joka kalvoi luitani. Se oli outoa sillä usein minun ei ollut lainkaan kylmä. Vornan tuli piti minua lämpimänä vuoden ajoista toiseen. Ilmeisesti henki oli todella itsekkin rasittunut enemmän kuin halusi myöntää epäonnistuneesta loitsusta.

Muistaisit paikkasi, heikko nainen. Vorna kuiskasi äreästi mieleeni. Purin hammasta mutten lähtenyt sanaharkkaan mukaan. Tunsin Vornan ilkikurisen hymyn mielessäni. Se tiesi että vihasin eniten sukupuoleen liittyvää aliarviontia. Pudistin päätäni sen metkuille ja annoin kehoni rentoutua. Harjoituksen ansiosta sain nopeasti unta missä vain. Vaivuin syvään uneen Vornan vahtiessa ympäristöä aistieni avulla.

Heräsin säpsähtäen hirvittävään hädän tunteeseen. Tunsin Vornan huutavan mieleni sisällä vaaraa. Avasin silmäni ja keräsin voimiani Vornan avulla. Aamu aurinkon ensisäteet pilkahtelivat laiskasti harmaasta horisontista. Yöllä oli satanut pieni kerros lunta hyiseen maahan, joka nyt näytti haihtuvan usvaksi maan päälle. Tunsin vähintäänkin viiden ihmisen olemuksen lähellä palanutta ympyrää. Yksi ihmisistä oli erilainen kuin muut. Hän tuntui vähemmän ihmiseltä, enemmänkin joltain olennolta. Tuntemukseen yhdistyi alkukantainen inhotus ja kauhu. Tuo olento, ihminen tai ei, oli äärimmäisen vaarallinen. Tunsin eläimellistä kauhua, aivan kuten peura kohtaa metsästäjän, minun teki mieleni juosta suinpäin karkuun tuota pahaa auraa.


Jälleen kerran henkiolentoni pelasti minut. Vorna rauhoitti mieltäni ja aistejani. Tunsin tutun taisteluvalmiuden palaavan jäseniini. Olimme valppaina ja pysyttelimme piilossa kivien lomassa. Olimme yhtä mieltä ettemme missään nimessä saaneet joutua avoimeen taisteluun. Huonolla tuurilla nämä ihmiset olisivat shinobeja, tämän tason outoa taistelu janoista kansaa. Heidän voimansa olisi tuhoisaa minulle.

Hiivin kauemmas ympyrästä. Silloin kuulin äänen leikkaavan kylmää ilmaa säristen. "Etsikää laajasti koko alueelta!" Niskakarvani nousiva ylös. Ääni oli samaan aikaan syvä kuin vanhalla miehellä, mutta käärmemäinen kuin viettelevän naisen. Äkisti tunsin Vornan valpastuvan mielessäni.



He etsivät sinua! Pakene! Kuulin juoksu askeleita lähistöllä. Ryntäsin karkuun suin päin kohti läheistä karua metsikköä. Imin voimaa tulenhengeltäni, joka vauhditti juoksuani. Tuuli väistyi antoi askelilleni nopeutta, kiidättäen minua kohti metsää. Kuitenkin yksi etsijöistä oli jo huomannut minut. He kaikki lähtivät perääni. Olin kuitenkin jo metsän laidalla jo uskoin selvityväni. Luonto olisi minun ja henkieni puolella. Kuulin takaa-ajanieni lähestyvän huimaa vauhtia, mutta he eivät saaneet minua kiinni. Tunsin Vornan kuiskivan tuulta apuun. Vastatuuli puhalsi vihollisiani kohti, kun taas oma nopeuteni kiihtyi. Hämmästyin silti miten vähän se vaikutti heidän nopeuteensa. Jos saman olisi tehnyt alemmilla tasoilla, vaikutus olisi ollut pysäyttävä.

Muista missä olemme. Täällä luonnon henget eivät ole vahvoja, täällä ei ilma, ei tuuli hallitse. Täällä hallitsevat ihmiset. Tiesin Vornan sanat todeksi, ja halusin entistä enemmän pois tästä kamalasta maasta. Juoksin puiden joukossa. Puut olivat lehdettömiä ja valkoisia, kaikki täällä oli kuollutta. Puiden oksien lomasta minua tuijottivat keltaiset käärmeen silmät. Silmät olivat mielipuoliset ja ne tuijottivat minua herkeämättä suoraan edestä päin. Pysähdyin niin äkisti että liuin vielä pitkään eteenpäin. Vauhtini oli ollut sittenkin nopeampi kuin takaa-ajanieni sillä kuulin heidän saavuttavan minut vasta hetkien päästä. En kuitenkaan voinut liikkua, sillä itse hulluus seisoi edessäni.

Mies oli keskipituinen. Hänen tummat hiuksensa liehuivat päätä myöten tuulessa yhtenä kimppuna. Hänen ihonsa oli yhtä valkea kuin häntä ympäröivät kuolleet puut. Hän näytti kuolleelta. Tunsin hänen ympärillään kuoleman Vornan kautta. Tämän miehen pitäisi olla kuollut. Mutta miksi hän ei ollut? Tunnne oli outo. Sama kuin kivi olisi alkanut elää. Ainut elossa oleva asia miehessä olivat hänen kiiluvat käärmeen silmänsä. Ne olivat keltaiset ja kuolettavat. Hän tuijotti minua pistävällä katseella. Katse tutki minua, vartaloani, hiuksiani, kasvojani ja viimein pysähtyi siteisiin jotka peittivät käsiäni. Hänen ohuet huulensa venyivät hymyyn. Hänen olemuksena muuttui iljettävällä tavalla. Hänen katseeseensa tuli outoa nälkää ja kuvottavaa voiton riemua. Olin vähällä oksentaa kaikista tuntemuksista, mitkä tunsin kaksinverroin pahempana Vornan aistien ansiosta. Suljimme mielemme toisiltamme yhteispäätöksenä, sillä jo yksin aistiminen oli liikaa tämän olennon lähistöllä.


Tunsin kuinka joku tarttui käteeni takaapäin vääntävällä otteella. Refleksini vastasivat  ja minä leikkasin tulella hänen kätensä irti. Mies joka oli pukeutunut outoon violettiin asuun ja otsapantaan huusi mielipuolisesti tulen polttaessa ja viiltäessä. Hän kaatui maahan sätkien. Muut olivat aikeissa hyökätä kimppuuni mutta he pysähtyivät kun mies edessäni nauroi kuivaa naurua. "Riittää." Hän sanoi ja ennenkuin ehdin tajuta liikettä hän oli edessäni ja löi minua niskaan. Tunsin kuinka pimeys otti vallan mielessäni. Tiesin että Vorna yrittäisi yhä taistella, mutta se ei auttaisi jos ruumini ja mieleni olivat poissa pelistä. Viimeisenä mielessäni oli pelko.