Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani, jos en aina mä sinun olla saakkaan, niin
tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi, en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin.

Sasuke piti käsiään hellästi itseään lyhyemmän pojan ympärillä. Tuo toinen poika painoi päätään kevyesti hänen paitaansa vasten hengittäen rauhallisesti Sasuken tuoksua. Molemmat olisivat voineet olla siinä vaikka ikuisesti. Ja vaikka Sasuke ei nähnyt pienen pojan kasvoja, hän uskoi, että kauniilla kasvoilla olisi onnellinen hymynkare, jossa näkyi selvästi kuinka onnellinen blondi oli. Sasuke veti toista hieman paremmin itseään vasten painaen päätään pienemmän päätä vasten. Sasuke kuiski kettupojan korvaan hiljaa sanoja, mitkä sai kylmät väreet kulkemaan pienemmän selkää pitkin. Ainoastaan Sasuke pystyi olemaan samaan aikaan lämmin, hellä ja rakastava kuin myös kylmä, etäinen ja pelottava. Mutta juuri näistä syistä valkoiseen t-paitaan pukeutunut blondi piti mustahiuksisesta.

Hiljaa poika katseensa nostaa, silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa, kun käden käteensä poika ottaa.

Hitaasti Sasuke vetäytyi hieman mikä sai Naruto nimisen pojan hieman hämilleen. Sinisilmä katsoi hieman kysyvästi, mutta lämpimästi toista.
'Hänellä on niin kauniit silmät. Sininen on yleensä kylmä väri, mutta hänellä... Ne ovat ainoastaan ystävälliset ja lämpimät.' Sasuke ajatteli haltioissaan tuntien etäisesti kuinka upposi noihin kauniisiin silmiin.
Mustahiuksinen otti hellästi toisen kädet omiin käsiinsä silittäen niiden kämmen syrjää hellästi omalla peukaloillaan. Mustien silmien katse kävi pikaisesti lämpimissä käsissä ennen kuin katse siirtyi takaisin tuon silmiin.
Kettupoika katsoi toista poskillaan hento puna. Välillä Naruto näytti niin... Hauraalta. Välillä voisi luulla, että kevyt tuulen puhalluskin saisi blondin lennähtämään yhtä ilmavasti, kuin pellavaiset hiuksensa hennossa tuulessa.

Ihollaan tytön lämmön tuntee, suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan. Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.

Sasuke tunsi Naruton lämmön säteilevän tasaisesti omaa kehoaan vasten. Naruto oli hänen aurinkonsa, valonsa ja lämpönsä, siksi hän ei voisi elää ilman toista. Hän jäätyisi, tai hukkuisi pimeyteen.
Kettupoika oli jo kerran pelastanut hänet pimeydestä ja kylmästä, Sasuke taas oli pelastanut blondin yksinäisyydestä. Ja nyt.... Nyt he tiesivät, ettei pelkkä ystävyys riittänyt enää kummallekkaan.
Sasuke painoi hellästi kättään Naruton poskea vasten. Pienempi poika virnisti hieman kettumaisesti ennen kuin kurotti varovaisesti huulensa Sasuken huulille. Molemmat sulkivat silmänsä tuntien kevyen, ihanan väristyksen kulkevan pitkin kehojaan ja lämmittävän samalla jokaisen solun kehossa.
"Sasuke, mun pitäisi jo mennä..." Naruto sanoi varovasti, mutta Sasuke vain hymähti hieman sulkien pojan syleilyyn, josta blondi ei edes yrittänyt päästä pois.
"Et sinä vielä mene. Et saa jättää minua vielä tänne. Yksin kylmään." Sasuke kuiskasi hiljaa Naruton korvaan. Kettupoika naurahti. Ei hän Sasukea yksin halunnut jättää!

"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun jossain kaukana ulkona palamaan.

"Meiltä jäi niin paljon pois..." Sasuke sanoi. Naruto ei ymmärtänyt heti mitä toinen tarkoitti. "Miksi tunnustimme näin myöhään että pidämme toisistamme enemmän kuin ystävinä?" Sasuke jatkoi jolloin blondikin ymmärsi.
"En tiedä... Ehkä kumpikaan ei ollut tarpeeksi rohkea loppujen lopuksi, vaikka kuinka yritti muuta väittää ja todistaa." Naruto vastasi. Sasuke myönsi katkerana, että se oli totta. Mutta sitä hän ei myöntäisi kyllä ääneen! Hän oli rohkea, ja niin oli Narutokin.
Pojat pitivät hellästi toisistaan vielä kiinni, mutta samassa näkyi välähdys ja kova jyrinä - ukkonen. Salama oli sytyttänyt kauempana olevan puun palamaan. Pojat katsoivat hiljaa, kuin yhteisestä määräyksestä, kuinka puu paloi kenenkään muun kuin heidän nähden. Kuin se olisi kuollut vain heidän takia, heidän vuokseen. Vai oliko se kenties varoitus tulevasta?

Palaamaan tulisi poika mielessänsä vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen pojan virtaavan muistojen vuohon.

Yksi asia oli kuitenkin varma: Jos se oli varoitus, pojat eivät huomanneet sitä. Sasuke tulisi tästä vielä vihaamaan itseään. Niin moni asia olisi paremmin, jos hän olisi ymmärtänyt mitä luontoäiti yritti heille kertoa omalla salaperäisellä tavallaan. Sasuke tiukensi hieman otettaan Narutosta, joka henkäisi hiljaa mustahiuksisen korvaan.

Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes, kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken ja uhraamaan vaikka mun henkeni."

"Tiedätkö, sä oot mulle kaikkein tärkein ihminen koko maailmassa. Katso minua. Kyllä, olet myös mielestäni kaunein ihminen." Sasuke sanoi lempeästi laittaen kätensä hellästi Naruton molemmille poskille. "Jos sulle tapahtuisi jotain, en kestäisi sitä. Mieluummin kuolen itse kuin antaisin sinun kuolla." Hän jatkoi suudellen Narutoa sitten hellästi huulille.
"Sa... Sasuke..." Naruto sai änkytettyä. Sasuke kuitenkin tiesi jo, että Naruto meinasi sanoa hänestä ihan samaa. Mustahiuksinen laittoi etusormensa hellästi blondin huulille.
"Shh.... Älä sano sitä..." Sasuke sanoi hiljaa hymyillen sitten hieman. "Ei sinun tarvitse todistaa mitään, tiedän jo." Hän jatkoi lämpimästi. Sasuken harvoin kuuli puhuvan kenellekkään näin lämpimästi. Naruto sai oikeastaan etuoikeuden kuulla Sasuken herkästä ja lämpimästä puolesta, sillä Narutohan oli sen herättänytkin unestaan.

Niin lähti tyttö, hymyillen hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

"Mutta mun pitää nyt ihan tosi mennä. Ennen kuin alkaa satamaan. Nähdään kuitenkin taas huomenna." Naruto sanoi lempeästi irrottaen sitten hitaasti itsensä Sasukesta. Sasukekin irrotti Narutosta, jokseenkin vastahakoisesti. Mutta lähestyvä ukkonen pakotti hänet lopulta päästämään Naruton lähtemään kohti kotiaan. Sasuke ei vieläkään ymmärtänyt, että tämä kotimatka tulisi olemaan Narutolle viimeinen. Kettupojan viimeinen kävely Konohassa, viimeinen suudelma Sasuken kanssa...

Hetki vain aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.
Ilta pimenee, kaupungin ilma viilenee, kauppa viimeinen kii menee.
Kun kiireinen liikenne hiljenee, tyttö on kuin viimeinen ihminen,
joka kaupungin tyhjiä katuja pitkin kulkee illan suus.

Kylmyys tuntui laskeutuvan luonnottoman nopeasti nyt kun Sasuke ei ollut enää lämmittämässä blondin kehoa omalla kehollaan. Naruto hytisi hieman, mutta käveli silti reippaasti, että ehtisi ennen sadetta ja ukkosta kotiin.
Hän näki auton kääntyvän kulmasta vasemmalle kadoten sitten kokonaan näkyvistä, kuin pimeyden nielemänä. Tämän jälkeen Naruto ei nähnyt eikä kuullut enää muuta, kuin vanhan sedän väsyneet askeleet miehen kävellessä kojunsa eteen ja vetäen ruosteiset ja nitisevät kalterit kojunsa ikkunan eteen.
"Niin se elämä vaan kohtelee teitäkin kaltoin..." Mies sanoi hiljaa, mikä sai Naruton hieman hätkähtämään. Pojalta meni hetki tajuta, että mies puhui kaltereille, eikä hänelle.

Hänen mielensä kaiketi tuudittaa rauhallisuuteen hiljaisuus.
Mitä pian tapahtuisi, sitä tyttö ei varmaan kai aavistakaan.

Naruto jatkoi matkaansa hiljaisuuden vallitessa. Tuuli puhalsi pahaenteisesti ja ilma viileni nopeasti. Tai siltä ainakin Narutosta tuntui, eihän ukkonen sentään tullut, jos ilma oli kylmä. Mutta ilman Sasukea, kaikki tuntui niin kylmältä, että sai pelätä jäätyvänsä silmän räpäyksessä.

Kulkee vaarallist' matkaa. Sydän lujempaa tavallist' hakkaa,
kun hän miettii itsellensä ja rakkaalleen tulevaisuutta.

Naruton sydän pompahti pari kertaa kovempaa, kuin tavallisesti, jääden sitten hakkaamaan rinnassa kuin haluten pompata ulos sieltä.
"Sasuke..." Naruto kuiskasi hiljaa tuuleen sulkien silmänsä ja kuunnellen sydämensä kiihtyneitä lyöntejä.
'Hän teki aloitteen... Hän kertoi rakastavansa minua. Siitä on jo jonkin aikaa, emmekä ole kertoneet siitä kenellekkään vieläkään. Ehkä pian pitäisi.... Nyt kun...' Naruto ajatteli tuntien lämmön taas ympäri kehoaan kun muisteli Sasuken syleilyjä ja suudelmia.

Pian tarkoitus yhteen muuttaa, liiku ei mielessä yhtään muuta.
Niin huomaamattaan mutkan takaa auto häntä kohti kaartaa.

'... Nyt kun aiomme muuttaa samaan taloonkin... Pieni asunto kylän reunalla. Mutta tarpeeksi iso meille molemmille.' Naruto jatkoi ajatteluaan unohtaen ympäröivän maailman kokonaan.
'Emmehän me vielä tarvitse isoa taloa, eihän meillä ole vielä edes...' Poika ravisti äkkiä päätään hieman. Hei! Ei hän sentään lapsia tässä suunnitellut! Vaikka hän kuinka rakasti Sasukea niin ei kettupoika voinut tulla raskaaksi.
'Mutta entä adoptio..?' Hän ajatteli yhä poissaolevasti. Hänen takaansa kääntyi auto kulman takaa ajaen melkoista vauhtia häntä kohti. Valot sammutettuina. Naruto ei huomannut sitä.
Salama välähti taas mikä kiinnitti pojan huomion kokonaan pois maasta. Luontoäiti oli varoittanut pientä lastaan uudestaan lähestyvästä vaarasta, mutta lapsi ei ymmärtänyt.

Ei unessa oleva mies edes huomaa, kun tytön maahan kaataa.
Ei auttaa ehdi kukaan, ei sanaakaan matkalle mukaan antaa.
Sua aina mä rakastaa lupaan, sanat ikuisuuteen tytön saattaa.

Seuraava mitä Naruto tajusi, oli se, että jokin iskeytyi häneen takaapäin rajulla voimalla. Pojan kevyt keho lennähti päin tuulilasia voimalla, joka mursi hänen luitaan korvia huumaavalla äänellä.
Kuskin herätessä kunnolla tajuamaan mitä oli tehnyt, Naruto paiskautui jo päin maata rajusti jääden liikkumatta makaamaan.
"Voi luoja..." hopeahiuksinen kuski sanoi hiljaa nousten autosta ja juosten yli ajamansa pojan luo. Poika hengitti, mikä oli ihme, sillä kuski oli jo luullut pojan kuolleen samantien.  
"O... Oletko kunnossa?!" Kuski kysyi. Typerä kysymys. Naruto yski verta yrittäen saada kättään taskuunsa.
"Sasukeh..." Hän sanoi hiljaa, apua pyytävästi.
Mies kaivoi nopeasti puhelimen pojan taskusta, sillä hänen omansa oli autossa. Jokainen sekunti oli tärkeä nyt.
"Ole rauhassa... Soitan ambulanssin tänne, ja sitten tälle... Sasukelle..." Mies sanoi. Hän oli hätääntynyt sydänjuuriaan myöden. Mies pelkäsi saavansa jonkin sydänkohtauksen ennen kuin saisi soitettua pojalle apua. "Haloo, onko sairaala?"
Puhelu oli harvinaisen nopea, ja hätäinen. "Koita kestää, apua on jo tulossa." Mies sanoi yhä hädässä.
"Sasuke..." Naruto vaikeroi taas. Mies haki nopeasti Naruton puhelimen nimiluettelosta nimen Sasuke ja soitti.
"Hei Naruto!<3" Sasuke vastasi pirteästi puhelimeen luullessaan soittajan olevan Naruto. Mies kuitenkin selitti tilanteen kuullen luurin kautta, kuinka Sasuken puhelin putosi lattialle miehen kerrottua Naruton olevan ehkä kuolemassa.
Ei mennyt kauankaan kun Sasuke ryntäsi paikalle.
"NARUTO!!!" Poika huusi jo kauempaa nähdessään rakkaansa verisenä, vakavasti loukkaantuneena maassa. Sade piiskasi maata ja salamat valaisivat näkymää aavemaisesti välillä. "Sa...su...k..." Naruto sanoi ääni hiipuen samalla kun silmistä valui makeiden sadepisaroiden mukaan suolaisia kyyneliä.
"Älä pelkää, sä selviät kyllä..." Sasuke sanoi itku kurkussa, sillä tiesi, ettei tässä ollut enää mitään tehtävissä... "Rakastan sua... Ikuisesti." Sasuke kuiskasi hiljaa silittäen Naruton vaaleita hiuksia. Ne olivat veren ja mudan tahrimat, mutta silti niin... Puhtoiset? Ei, se ei ollut oikea sana. Jotenkin veri ja muta ei riittänyt sotkemaan hänen käsitystään Narutosta tai tuon kauneudesta. Sasuke nosti Narutoa hellästi syliinsä pidellen tuon kehoa hiljaa.
"Älä jätä minua..." Naruto pyysi hiljaa.
"En jätä... Kumpa sinäkään et jättäisi minua..." Sasuke kuiskasi hiljaa. Naruton ylitse ajanut mies katsoi kaksikkoa hiljaa, ja itku meinasi kiriä hänenkin ainoaan näkyvään silmäänsä.
Hitaasti, Naruton siniset silmät sulkeutuivat ja keho valahti veltoksi.... Poika oli kuollut. Samassa kirkas valo valaisi koko kadun, mutta Sasuke ei välittänyt siitä. Ambulanssi oli jo myöhässä. Naruto oli poissa hänen elämästään....

Hetki vain aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin tule mukaan, laita kätesi mun käteeni.
Kädessään kuvaa tytöstä puristaa, lupaa tyttönsä muistaa.
Hiljaa silmänsä ummistaa ja nimeä tyttönsä kuiskaa.

Sasuke istui jälleen kerran sänkynsä päälle ja veti jalkansa syliinsä. Pojan toisessa kädessä oli kuva hänestä ja Narutosta. Naruto nauroi iloisesti samalla kun Sasuke piti käsiään blondin ympärillä omistavasti... Mutta vain kuvassa. Nykyään Sasukella ei ollut muuta kuin muistot Narutosta.
Kettupoika oli kuollut nyt tasan kuukausi sitten, eikä Sasuke ollut vieläkään kyennyt lopettamaan kuvien selailua ja blondin muistelemista. Hänen enkelinsä... Hänen aurinkonsa, lämpönsä ja valonsa oli poissa...
"Naruto..." Hän kuiskasi hiljaa tyhjässä huoneessaan. Talo, missä hän nyt oli, oli se, minne hän oli suunnitellut muuttavansa Naruton kanssa. Sasuke sulki hiljaa silmänsä, nähden jälleen Naruton iloiset ja nauravat kasvot, kuin ne olisi liimattu hänen silmäluomiinsa.

Ei iloa lainkaan tullutkaan, vaan inhoa, vaivaa, kurjuutta.
Ja lähellä hulluutta poika huutaen kiroaa maailman julmuutta.

Sasuke kaatui makaamaan sängylleen yrittäen kuvitella peiton olevan Naruto, joka makaisi hänen vieressään, hymyillen lämpimästi ja lohduttavasti. Mutta se oli vain harhaa. Itsensä kiusaamista. Sasuke inhosi ja halveksi itseään. Ei hän saanut olla näin heikko! Mutta... Hän oli heikko. Ilman Narutoa.
"Miksi aina kaikki, jotka ovat minulle tärkeitä kuolevat!? Miksi..?!" Sasuke huusi niin kovaa kun pystyi, rutistaen nyt peittoa käsillään, kuin saaden siltä vastauksen. Mutta vastausta ei tullut. Huone oli hiljaa.
Yksinäinen kyynel valui pitkin kalpeaa poskea kadoten sitten lakanoihin, kuten ne olivat Naruton kuoleman jälkeen kadonneet miljoonia kertoja. Sasuke oli itkenyt viime aikoina niin paljon, että arveli kärsivänsä jo nestehukasta. Hän ei kuitenkaan pelännyt enää kuolemaa. Ei, hän halusi kuolla.

Sai kohtalo riistää lempensä.
"Mä teen mitä vain sinun vuoksesi"

'Naruto...' Sasuke ajatteli nousten hitaasti sängyltään ja kävellen keittiöön. 'Lupasin tehdä mitä tahansa vuoksesi... Lupasin kuolla, ettei sinun tarvitsisi kuolla. Anna anteeksi, en voinut pitää lupaustani...' Sasuke ajatteli antaen ajatustensa mennä Naruton luo ennen häntä.
Sasuken käsi vaelsi kuin unessa kohti terävintä puukkoa koko talossa. Hän halusi kuolla... Joten hän kuolisi. Vain nähdäkseen Naruton uudestaan.

Niin poika jo riistää henkensä
"... ja mä tahdon vain sinun luoksesi."

'... Haluan viettää aikani kanssasi, sillä tuhlasin yhteistä aikaamme aiemmin kun en kertonut heti tunteistani, vaan salasin ne.' Sasuke ajatteli pitäen puukosta tiukasti kiinni toisella kädellään, ennen kuin viilsi ranteeseensa useita viiltoja. Kipu auttoi hetkeksi unohtamaan Naruton, muttei auttanut unohtamaan sitä, mitä hän lopulta aikoisi tehdä.

Valo kylmällä terällä kiiltää, ihoo raastava tuska viiltää.
Jäljen rakkauden värillä piirtää, sielunsa ainiaaksi yhteen liittää.

Sasuke nosti puukon takaisin silmiensä tasolle. Veri valui hiljalleen sitä pitkin, kuin myös hänen ranteestaan kohti lattiaa. Puukko kiilsi kirkkaasti ikkunasta pilkistävän auringon valossa. Luontoäiti yritti kaiketi kertoa jotain... Sasuke osasi lukea sen tällä kertaa. Luontoäiti halusi pojan päästävän itsensä kärsimyksestä.
Sasuke nosti puukon kaulallensa pitäen sen kahvasta nyt tiukasti kiinni. Enää hän ei perääntyisi.
'Naruto... Nähdään pian.' Hän ajatteli hymyillen ensimmäisen kerran sitten Naruton lähdön jälkeen. Mustahiuksinen painoi terän kaulansa ihon läpi niin, että se jatkoi matkaansa kohti valtimoa. Kipu oli sietämätön. Poika ei ehtinyt kunnolla viiltää kaulaansa auki, vaan kaatui maahan ensin polvillensa ja siitä kyljellensä lattialle.
Pojan mustien silmien katse osui ranteeseen. 'Punaista?' Hän ajatteli hymähtäen hieman. 'Eikös se ole lämmin, rakkauden väri? Naruton silmät olivat siniset. Mutta silti lämpimämmät kuin punainen väri. Johtuiko se siitä että niissä oli rakkautta enemmän kuin punaisessa värissä..?' Sasuke ajatteli ennen kuin tajusi, että silmät painuivat kiinni väkisin.
'Naruto... Pian näemme taas...' Hän ajatteli ennen kuin tunsi jo sielunsa lähtevän liikkeelle jättäen ruumiin lattialle. Naruto odotti häntä vieläkin. "Sasuke! Sä tulit!" Poika huusi iloisesti tullen Sasukea vastaan. Sasuke tunsi olevansa kotona, hän oli jälleen onnellinen saadessaan olla taas oman kettupoikansa kanssa.

Hetki vain aikaa on
Ei sua tarvitse kuoleman pelottaa, ei meitä voi edes kuolema erottaa.
Hetki vain aikaa on
Ja vaikka me kuoltaisiin, sieluni on aina sun luonasi.
Hetki vain aikaa on
Ei ikinä voi tietää, milloin rakkaamme meiltä pois viedään.
Hetki vain aikaa on
Kun on viimein aika lähtee, niin anna elämäs ja kaikki minun tähteni.

Jokunen tunti myöhemmin, Sakura käveli Sasuken (ja Naruton) talon ovelle ja koputti. 'Ei hän voi olla missään muualla kuin kotona.' Tyttö ajatteli koputtaen uudestaan ennen kuin alkoi kiertämään taloa katsoen ikkunoista sisälle. Hän meni viimeisenä keittiön ikkunalle.
"Sasuke!!"
---
Sasuken ruumis haudattiin Naruton haudan viereen parin päivän jälkeen siitä, kun Sakura löysi Sasuken keittiöstä, viillettynä ja kuolleena. Sakura oli ruumiin siirtovaiheessa huomannut jotain, mikä hätkähdytti hänet: Sasuken kädessä oli viillot, jotka muodostivat sanat *Naruto, rakastan sinua.* Silloin oli tullut poikien salainen rakkaus julki muillekin kuin Naruton yli ajaneelle kuskille, Kakashiksi itsensä esittäneelle miehelle.
Kakashi oli selvinnyt vain säikähdyksellä oikeudenkäynnissä, mutta sisimmässään hän arveli ansaitsevansa jonkinlaisen rangaistuksen. Hän oli tappanut kaksi ihmistä... Yhden ajaessaan autolla tuon yli, ja toisen, joka ei voinut elää ilman kuollutta poikaa, joka oli kuollut vain siksi, että Kakashi ei ollut raaskinut pysyä ratissa hereillä, tai edes laittanut autonsa valoja päälle, että Naruto olisi saanut tilaisuuden huomata hänet.
Elämä oli liian lyhyt tuhlattavaksi. Mutta kuoleman jälkeen, Sasuke ja Naruto viettivät lopun ikuisuuden yhdessä, nauraen ja onnellisina.