Valo Pimeydessä osa 10 - sango
(Listaa käyttäjän ficit)
Tarinan osat
Arvostelu
4
Katsottu 1455 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K3- - Kieli: Suomi - Osia: 2 - Pituus: 6559 sanaa, 42261 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2008-11-26 19:01:21 - Sarja kesken
No niin kymppi on täällä. Mites meidän Sas-uken ja Ita-koin elämä jatkuukaan? ihan normalia, tai ehkei niin normalia elämää? Olkaa hyvät ja lukekaa ja kommentoikaa vapaasti.Yhdestoista osa on jo tekeillä ja koitan saada sitä tänne viellä tän kuun puolella, mutta en lupaa mitään. P.S tämä olla sitten extra pitkä koska, saitte odottaa exstra kauan.
Tarinan osat
Arvostelu
4
Katsottu 1455 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Valo Pimeydessä osa 10
(Opening with Sasuke’s POV)
Vaikka mun oksennuskohtaus oli saanut meidät molemmat pois tolaltamme, niin mä selvisin pelkällä säikähdyksellä ja viikon sairaala reissulla.
Nyt siitä oli jo kuukausi, mutta mä oli yhä toipilaana. Joten Itachi joutui menemään kouluun ilman mua.
”Oletko sä ihan varma että pärjäät…?” Itachi huoleti taas varmaan jo kahdenkymmenen kerran multa sinä aamuna.
”Olen, olen, mene nyt siitä tai mä heitän sut ulos…” Mä sanoin muka uhkaavasti, ja olin nousevinani ylös sohvalta, jonne olin Itachin kanssa tehnyt, oloni mahdollisen mukavaksi.
Mulla oli TV auki, jossa pyöri musakanava. Mun oli päälläni viltti ja pään alla tyyny.
”Mä en halua että sä myöhästyt mun takia ja saat jälki-istuntoa.” Sanoin sille vakavissani. ”Ja kyllä, mä soitan jos tulee hätä.” Mä sanoin kun, Itachi avasi suunsa sanoakseen vielä jotain.
Itachi hymähti, sitten se tuli vielä antaa mulle pikaisesti suukon otsaan, sitten se meni eteiseen ja kohta ovi kävi eli siis Itachi oli mennyt istumaan koulun penkille.
Mä vajosin takasin viltin alle ja suljin TV:n ja lopulta silmätkin, päättäen yrittää nukkua. Itachi tulisi kuitenkin jo kolmelta kotiin.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Koulupäivä ei ollutkaan niin lyhyt kun, mä olin luullut. Mä olin unohtanut tehdä eilen läksyt ja enkä ollut kuunnellut tunnilla yhtään ja olin jopa onnistunut myöhästymään ekalta tunnilta puolituntia.
Vaikka Sasuke olikin yrittänyt saada mua lähtemään aikaisemmin, niin mä olin salakavalasti jäänyt huolehtimaan siitä ja että sillä olisi kaikki hyvin. Ja se oli johtanut siihen, että mulla olisi nyt edessä rehtorin valvomajälki-istunto joka kesti tunnin.
Aiemmin aamupäivällä.
Kurenain oli pakko lähettää mut Tsunaden puheille, syynä mun ”haaveilu tunnilla.” Sillä en kuunnellut tunnilla,
vaan katselin vain ikkunasta ulos tai vilkuilin luokan kelloa. Ja kun multa kysyttiin jotain, mä vastasin aina joko, häh tai mitä.
”- Joten kai tässä ei auta muu kun, tunnin kestävä jälki-istunto, heti koulun jälkeen.” Tsunaden ääni havahdutti mut mietteistäni. Mä säpsähdin hereille ja tuijotin sitä järkyttyneenä. Jälki-istunto…?!
”Häh? Mitä? Mikä jälki-istunto?” Mä kysyin ihmeissäni. Tsunade huokaisi ärtyneesti, laittoi kädet puuskaan rinnalle ja pudisti päätään. Nyt mäkin aloin tajuta, et musta alko tulla haaveileva tonttu, jolta meni kaikki ohi.
”Koulun jälkeen rehtorin valvoma jälki-istunto, kuulostaako tutulta?” Se alko puhumaan mulle kuin hidasjärkiselle ja katsoi hieman vihaisesti.
”Mut mä lupasin Sasulle, tulevani kahdelta kotiin ja sitä paitsi mulla on suunnitelmia illaksi…” Mä mutisin, katse pulpetin kanteen luotuna.
”Suunnitelmia, suunnitelmia, juu niihin kyllä riittää kiinnostusta, mutta opiskeluun ei.” Tsunade sanoi päätään pudistellen.
”Tekosyyt eivät auta, nuori herra Uchiha. Jälki-istuntosi alkaa tasan kahdelta ja minä odotan sinua silloin saapuvaksi kansliani eteen.
Sinä olet ainoa, joka on ilmoittautunut sinne tällä viikolla, joten suosittelen varovaisuuteen jatkossa.” Se sanoi mulle virnistäen.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä heräsin siihen että Itachi tuli kotiin. Vilkaisin kelloa, se oli viisitoista yli neljä. Missä hitossa se oli oikein viipynyt? Itachin päivä piti loppua jo kolmelta, ei neljältä. Itachi tuli olohuoneeseen ja istui sohvan reunalle, ottaen sitten mun käden, omaansa ja hymyili.
”Mikä sulla kesti? Sä lupasit tulla kahdeksi ja kello on jo viisitoista yli neljä.” Mä kysyin siltä hieman syytävästi. Itachin hymy hävisi yhtä nopeasti kun oli tullutkin ja sitten Itachi sanoi hiljaa:
”Niin lupasin, sori se oli liikaa luvattu…” Ja laski katseensa.
”Anna kun arvaan, sä jäit jälki-istuntoon…” Sanoin hiljaa ja näin Itachin avaan suunsa, mutta sulki sen ja sitten se nyökkäsi vaiti.
Multa pääsi huokaus, mut sitten mä kiskoin hymyn mun kasvoille. Itachi vältteli mun katsetta, mutta mä nousin istumaan ja nappasinItachin leuasta kiitti ja käänsin sen kasvot muhun päin.
”Hei… se ollut maailmanloppu… saat anteeksi.”
Itachi hymähti hiljaa ja laittoi otsansa, mun otsaa vasten ja sano hymyillen. ”Mä lupaan korvata tän, vielä tänä iltana… ihan varmasti.”
Mä naurahdin hiljaa ja haukottelin sitten melkein heti perään. ”Haluatko sä jo nukkumaan?” Itachi kysy multa hiljaa.
”En ihan vielä… mä van mietin et voidaanko me… vielä mennä harjoittelee jotain nuotteja?” Mä kysyin ja hymyilin ujona.
Itachi hymyili mulle ja nyökkäsi.
Niin me lähdettiin sinne ullakkohuoneeseen, jossa meijän suvun vanha, mutta kaunis flyygeli oli.
Itachi käski mun istumaan pianotuolille, laittoi seinän vieressä olevan jalkalampun päälle ja avasi flyygelin vieressä lattialla, olevan ison puukirstun kannen ja tutki siellä olevia nuotteja.
Lopulta se sano. ”Kokeillaan vaihteeksi tätä.”
Ja otti sieltä yhdet nuotit ja sulki kirstun kannen, nostaen sitten flyygelin kosketinsuojan ylös ja laskin nuotiotelineen alas, asettaen nuotit siihen.
Sitten se pyysi mua nousee seisomaan ja istu ensin itse ja veti mut sitten syliinsä istumaan.
”Valmis?” Itachi kysy multa, mä nyökkäsin vaiti. Sitten se aloitti soittamaan sitä kappaletta. Me harjoiteltiin sitä biisiä pari kertaa, niin että Itachi soitti sen kappaleen kerran läpi, ja selitti sen jälkeen mulle mistä piti painaa, milloinkin.
Puolen tunnin harjoittelun jälkeen, ja neljän mokauksen ja uudelleen yrityksen jälkeen…
Itachi meni kauemmas ja antoi mulle hetken henkiseen valmistautumiseen, ja sormien paikkojen muistamiseen. Sitten mä vedin henkeä, asetin sormet paikoilleen ja aloitin soittamisen.
(Sango tässä välissä, täältä löytyy kyseinen biisi: http://://www.youtube.com/watch?v=MS2d4CBXYAI)
Aika hassua, että laulu jota mä en ollut kuullut, paitsi joskus pienenä Itachin soittamana, meni multa kuin olisin itsekin aina osannut sen.
Kun mä lopetin, käänsin pianojakkaran, Itachia päin ja hymyilin leveästi. Itachia taputti hiljaa ja tuli sitten mun luo, kyykisty ja laski kätensä mun polvien päälle ja katsoi silmiin hymyillen myös.
”Hyvinhän se meni… sähän voisit soittaa tän sitten, joskus ehkä jo tänä jouluna, kun Mikoto ja - ” Itachi aloitti, mutta vaikeni kesken lauseen, ja sen silmiin tuli lasinen, tyhjä katse.
Mä katsoin Itachia surullisesti. Niin, Itachilla ei ollut ikinä hyviä välejä meijän isän kanssa.
Äkkiä alakerrasta alko kuuluu ääniä. Kuiskailua, ja kohta kuului kolinaa ja ryminää, ja seuraavaksi jonkun hiljaista mutta, ankaraa kiroamista.
Itachi ja mä vilkaisimme toisiamme ja mä nyökkäs vaiti. Itachi nousin ylös ja me lähdettiin yhdessä, hiljaa alakertaa kohti.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Ku me oltiin kolmanneksi viimeisellä portaalla, jolta näki eteisaulaan, mä pysähdyin ja aloin hiljaa etsimään valonkatkaisijaa.
Pian rappusiin syttyi valot, jotka valaisivat myös alakerran eteisaulaa ja mä avasi suuni, mutta ääntä ei tullut. Sasuke vain tuijotti hiljaa ja ilmeettömästi, mun takaa eteensä.
Sillä eteisaulassa, mun ja Sasuken alapuolella, lattialla rappusten edessä makasi Sakura, Ino ja Itachin bestis Kisame, ja kaikkein järkyttävintä ja myös huvittavinta oli et kaikki kolme oli päällekkäin, Kisame tyttöjen alla sitten Ino ja päällimmäisenä Sakura.
Sasukelta pääsi tirskahdus, ja lopulta se alkoi nauraa kuin heikkopäinen. Mä vilkkasin sitä korppitukkaista kysyvästi ja se vaan osoitti kolmikkoa meijän jalkojen juuressa.
Sasuke sain Sakuralta murhaavan mulkaisun, kun se kömpi pystyyn, mut se ei sitä korppia hiljentänyt.
Kun Sasuke sai itsensä rauhoitettua, mä kysy Sakuralta viileästi.
”Tulitte sitten oikein, oven läpi vai?” Sakura huokaisi silmiänsä pyöräyttäen ja kaivoi taskustaan vara-avaimet, jonka mä olin sille joskus antanut, syytä en tiedä.
”Ajateltiin pyytää teitä koululla pidettäviin keskiyön bileisiin.” Ino sano.
”Siellä on Kiba, Hinata, Shikamaru, siis koko mun ja Sasuken luokka ja suurin osa Itachin luokastakin on siellä.”
”Nääh, en mä tiedä oikein, ku Sasuke on aika väsynyt ja ajateltiin ihan kohta mennä nukkumaan ja kellokin on aika paljon ja sitä paitsi huomenna on koulupäivä.” Mä sanoin ja raaputin niskaani, tyttöjen ilmeet venähtivät.
Mutta sitten Sasuke sano äkkiä jotain mikä yllätti mut.
”Mennään vaan Ita, mä oon ihan liian pirteä että saisin unta.” Se sano hiljaa. ”Ja niiden bileitten jälkeen saatais nukuttaa enemmän.” Se kuiskasi vielä mun korvaan.
Mä hymähdin hiljaa, oli silläkin syy lähteä bileisiin ja nyökkäsin sanoen sitten. ”Okei, mennään jos sä niin kerta haluat.”
Sakura kiljaisi riemusta ja iski nyrkkinsä ilman, Ino löi kätensä yhteen, kasvot yhtenä hymynä. Kisame virnuili mulle, kädet ristissä rinnalla seinään nojaten.
Vihdoinkin ne sai meidät lähtee ulos kavereiden kanssa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Bileisiin...? mut eikö huomenna muka ollut koulua..? No ihan sama, olisihan se ihan kiva vähän irrotella vuodepotilaana olon lomassa.
Me sanottiin sille kolmikolle, et käytäisiin nopeasti vaihtaa vaateita ja tultaisiin kohta.
Sitten painuttiin Itachin kanssa, takaisin ylös makuuhuoneeseen vaihtaman vähän vaateita.
Itachi vaihtoi päälleen mustat lantiofarkut ja mustan T-paidan, musta-harmaa raidallisen villapaidan, jossa oli kolmion muotoinen kaulus.
Mä vaihdoin valkoiset farkut ja tumman vihreän T-paidan ja sen päälle tumman punaisen hupparin.
Pian me tultiin takas alas. Kisame ja tytöt odotti meitä jo eteisessä ulkovaateet päällä ja kengät jalassa. Mä ja Itachi laitettiin kengät jalkaan, napattiin nahkatakkimme naulasta ja sitten me lähdettiin koululle.
Mä huomasin Sakuran vilkuilevan mua vähän väliä, mutta sen naamasta ei pystynyt sanoman että mitä se hautoi mun varalle.
”Miksi ihmeessä me pidetään bileet nyt? Miksi keskellä viikkoa?” Itachi kysy kaikilta kolmelta yleisesti, mutta mä ehdin vastata ennen muita.
”Koska en usko että sitä tarvis mitään hirveämin selitellä, jos puolet porukkaa puutuu.” Mä sanoin naurahtaen. Niinpä, puolen luokan puutuessa, opettajille varmaan riittäisi selitykseksi se et ne oli juhlinut viime yönä.
Ku me saavuttiin kouluun, Ino avasi meille likkasalin oven, jossa juhlat pidettiin ja hihkaisi meijän perään.
”Ja osallistukaa myös karaokeen, koko juhlien kohokohtaan!”
Mä ihan vapisin jännityksestä ja kasvot varmaan loisti kuin aurinko. Kukaan tiennyt, mutta musiikki oli mulle intohimo ja myös soittaminen, mutta mä olin ollut liian ujo, soittaakseni yleisön edessä. Itachia tympi koko bileisiin lähteminen, sen kasvoilla oli ollut aika tympääntynyt ilme koko matkan aikana.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Vaikka mä en sitä sanonutkaan ääneen niin, koko ajatus bileistä otti kaikkein eniten päähän tällä hetkellä. Toinen asia, joka otti päähän oli Sakura ja sen omiva, ”Itachi on mun koko tän illan”- katse jolla se katto Sasukea koko ajan ja kolmanneksi sen omiva käytös, jolla se pinkkipää yritti, saada mua kiinnostuman itsestään ja omista tylsistä jutuistaan. Se roikkui käsipuolessa ja kyseli multa kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, joka mua ei kiinnostanut pätkääkään. Mä yritin keskittää huomioni Sasukeen, joka näytti aika orvolta kulkiessaan hieman taaempana, mutta se oli aika vaikeata, kiitos Sakuran ja sen kokoajan käyvän suun.
Multa pääsi helpottuneen huokaisun, kun me tultiin koululle. Sisältä kuului basson jylinää. Ja meteli sen kun vaan yltyi, kun me mentiin sisään ja alettiin lähestyä liikasalia.
Ja se karaoke, kiinnosti mua yhtä paljon kuin, Sakura ja sen jutut mutta pelkkä vilkaisu, Sasuken ilosta loistaviin ja jännittyneisiin kasvoihin sai hymyn mun huulille. Sasuke se sitten ei tuntunut masentuvan yhtään mistään.
Kun Ino avasi liikasalin oven, Sasuke repi mut puoliväkisin mukaansa sisälle, vaikka mä olisin mieluimmin jäänyt ulkopuolelle, tapamaan aikaa pelaamalla kännykällä.
Koko sali oli ihan täynnä. Sakura ja Ino taisi vähän aliarvioida sen ihmismäärän, joka oli tullut sinne bileisiin. Siellä oli kaikki, ainakin puoli koulua.
Ja mä huomasin jopa meidän luokan olevan siellä. Sasori, Deidara, Tobi ja eniten mä hämmästyin että Hidan ja Kakuzukikin olivat siellä.
Kakuzu ilmeisesti vain Hidanin mankumisen takia ja sen että täällä ei ollu mikään maksullista. Mä olin salaa kiitollinen, siitä ettei kukan mun luokan pojista ollut mun perään tai tytöistä paitsi Sakura.
Kaksi perään kuolaavaa tyttöä ja poikaystävä olisi mulle jo liikaa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä painauduin Itachin kylkeen kiinni ja kiedoin käden sen lanteille ja suuntasin salin perälle, jossa oli esiintymislava, ja sen lähelle oli juoma ja ruokapiste.
Sakura oli onneksi jäänyt jonnekin taakse, Tentenin kanssa juttelee. Sasori vilkuili salaa vähän väliä Sakuraa.
Ne olisi todella nätti pari, ja mä kyllä näin kuinka Sasori punasteli ku se katsoi Sakuraa, mut Sakura ei huomannut sitä. Mua kävi Sasoria sääliksi. Sakura ei nähnyt muita kun Itachin eikä tajunnut, että sillä oli ihailija ihan lähellä. Mun ja Itachin seuraksi tuli Kiba, Naruto ja Hinata.
Kiba ja Naruto olivat molemmat pihkassa Hinataan, eikä tyttöparka ollut osannut aluksi päättää kumman kanssa olisi ollut, mutta lopulta molemmat saivat olla Hinatan kanssa aina kerran viikossa. Ja joskus ne oli myös kolmistaan viettämässä iltaa. Kiba virnisti mulle ja tilasi kotikaljaa. Hinata ja Narutokin tilasivat juomat.
Me Itachin kanssa otettiin kolmikosta mallia ja tilattiin omat juomat, Itachi otti siideriä ja mä otin appelsiinimehua jäillä. Äkkiä musiikki sammutettiin ja kaiuttimista tuli pieni häiriö ja sitten sen jälkeen esiintymislavalle syttyi kohdevalo ja lavalle käveli Ino ja Temari, ja molemmilla oli pieni kori kädessä, jotka oli täynnä jotain lappuja ja toisessa kädessä Inoalla mikki, jonka se asetti telineeseen ja hymyili ja hihkaisi niin että koko sali kaiku.
”Moi kaikille! ja kiitos että olette vaivautuneet tulemaan ja nyt alkaa tämän illan kohokohta keskiyön karaoke! Tässä korissa on kaikkien täällä olevien ihmisten nimet ja täällä toisessa” Ino osoitti Temarin koria, ”on yhtä paljon biisejä kun on esiintyjiäkin. Eli teidät arvotaan ja laulun jonka vedätte."
"Ja ensimmäinen esiintyjä on..!” Ino sanoi ja pyöritti kättään jännitystä lisätäkseen hetken aikaa toisen korin yllä ja antoi sitten kätensä sukeltaa lappujen sekaan ja veti sieltä yhden lapun ja virnisti ja kuulutti sitten.
”Hanuro Sakura!”
Sakura näytti aika hämmästyneeltä kuullessaan oman nimensä, mutta meni lavalle tyttöjen viereen ottamaan vastaan laulunsa. Kaikki taputti ja jotkut jopa vislasivat.
Mua jännitti niin että hypin jo pienesti tasajalkaa. Milloin olisi mun vuoro? Mun tarvinnut odotella kauan kun se tuli… elämäni yksi parhaimmista karaokeista.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
No sieltä se Sasu- chanin lauluvuoro tulikin. Sasuke hihkaisi riemusta ja nappasi mua kädestä alkaen vetää mua mukanaan lavalle.
”Ita... tuu laulaa mun kanssa.” Se kuiskasi mulle kasvot loistaen ja hymy kauniilla huulillaan.
Mä pudistin hymyillen päätäni sen korppipään innostukselle ja sanoin. ”Ei käy... tää on sun hetkes Sasu- rakas…"
Sasuken hymy haihtui heti ja just ku se aikoi lähteä, mä nappasin sitä käsivarresta ja vetäsin takaisin, ihan kiinni iteeni ja katosin sitä korppitukkaa tiiviisti silmiin ja kysyin kuiskaten samettisesti.
”Mitä mä saan hyvitykseksi jos tulen?”
”Ihan mitä vaan kuhan tulet.” Se vastasi anovasti, melkein epätoivoisesti.
Mä naurahdin hiljaa. Sasu- parka, se ei tainnut tajuta edes mitä pyysi. Kumarruin kuiskaamaan sen korpitukkaisen korvan. ”Muista sitten, se oli lupaus.”
Ja painoin sitten Sasukelle kevyen suudelman huulille. Yleisöstä kuului huudahduksia ja vislailua. Mut tosiasiassa kaikki oli sen verran hiprakassa, ettei oikeasti tajunnut mistä oli kyse, mun ja Sasuken onneksi Lopulta mä lähdin Sasuken kanssa lavaa kohti. Sasuke juoksi mun edellä, mä käveli rauhalliseesti ja tyynesti sen perässä.
”Itachi valitse laulu!” Sasuke pyysi mua, kun me oltiin päästy lavalle, ja minähän laitoin käteni sinne toiseen koriin, jossa oli niitä biisejä.
Ja kun vedin käteni ylös, mun kädessä oli kaksi, yhden kerran taitettua lappua.
Mä annoin toisen sakuralle ja laitoin sen toisen takas koriin. Yleisöstä kuului vielä kuiskailu ja supinaa sen suudelmaan takia, mutta ne hiljeni heti Ino kiljaisi mikkiin.
”No niin, ja nyt turvat tukkoon, kun Sasuke ja Itachi laulavat..." Ino avasi sen lapun minkä olin antanut sille, virnisti ja sano siten mikkiin.
"Celion Dionin - A world to believe!”
(Sango: Saatte biisin soimaan täältä http://www.youtube.com/watch?v=p4kVQxI6kns)
Sen biisin alkusoitto alkoi ja sanat ilmesty ruudulle, mut vaikka Sasuke avasi suunsa, niin ääntäkään ei tullut. Kaikki vaan tuijotti meitä. Mä huomasin että Sasuke alkoi hiljalleen, mennä lukkoon, joten mä aloitin ensimmäisen säkeistön. Porukka räjähti suosionosoituksiin kun mä vedin omanosuuteni. Ja sitten kun tuli Sasuken vuoro, niin se avasi myös äänensä yleisölleen ja sekin sai hurjat aplodit ja kannustus huudot.
Ja kun me laulettiin kertosäe yhdessä, porukka oli ihan hiljaa ja aivan lavan edessä olevat, nosti kädet ylös ja alko heiluttaa niitä, ja pian koko sali heilutti käsiään ilmassa.
Olo oli kuin olis ollut jollain festivaaleilla. Mä näin syrjäsilmällä, kuinka Sasuke nautti olostaan. Se selvästi rakasti esiintyä yleisön edessä.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Vihdoin mä sain laulaa ihan oikean ja suuren yleisön edessä. Tästä mä olin haaveillutkin, esiintyä oikein sydämeni kyllyydestä. Innostuin jopa vetää pientä hidasta tanssia, siinä laulamisen lomassa. Itachi hymyili mulle ja mä tiesin et ainakin yksi ihminen oli sillä hetkellä ylpeä musta. Mä toivoin että tää biisi, ei tää ilta ei päättyisi ikinä. Mut niin kun aina, kaikki kiva loppui aikanaan niin myös se laulu, että mun ja Itachin laulamisvuoro.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
No loppuihan se viimeinkin. Ei sillä etten tykkäisi laulaa, mutta musta tuntui kuin olisin väärässä paikassa, väärään aikaan. Ja miksikö?
Koska mun mielestä tää olisi ollut Sasuken hetki.Kun me lopetettiin, niin yleisö räjähti jälleen raikuviin aplodeihin. Mä otin Sasuken käden omaani ja sitten me käännyttiin salissa olioihin päin ja kummaretiin kaksi kertaa. Sitten Ino tuli mikin kanssa.
”Upeaa! Aivan mahtavaa! Te harjoitelleet tätä salassa vai mitä?” Se kysy mikkiin ja hiljensi porukat taas kerran.
Mä huomasin että se oli pienesti hiprakassa. Mä otin mikin siltä ja vastasin.
”Ei nyt ihan niin, mutta kyllä me ollaan Sasuken kanssa soitettu ja laulettu tätä silloin tällöin.”
Ino nyökkäs ja pyysi sitten Sasukea nostamaan seuraavan esiintyjän. Mä päätin mennä pienelle happihyppelylle.
Sanoin Sasuklle nopeasti, et menisin hetkeksi ulos. Se nyökkäsi mulle ja laittoi kätensä nimi-koriin ja nosti sieltä nimilapun, jonka Ino pyysi sitä avaamaan ja lukeman kaikille ääneen.
Mä olin ja laskeutumassa lavan rappusia alas, kun Sasuke kuulutti nimen.
”Uchiha Sasuke!”
Hymyilin, Sasuke sai siis viimeinkin omankin vuoronsa, joka tarkoitti sitä että, mua ei vähään aikaan tarvittu. joten suuntasin salin ovelle. Sasuke sai todella isot aplodit, ja ne peittivät Sasuken laulun nimen.
(Sango siis tämä biisi on kyseessä http://www.youtube.com/watch?v=MS2d4CBXYAI)
Mutta kun mä pääsin liikuntasalin ovelle, ja biisi alkoi soimaan ja porukat hiljeni, niin mä kuulin sen biisin alkumusiikin, pysähdyin kuuntelee salin ovelle ja käännyin hymyillen katsomaan Sasukea. Se korppitukka suorastaan säteili lavalla. Hymähdin ja lähdin sitten lähintä ulko-ovea kohti. Mä menin pihalla tupakkakatokselle ja otin tupakka-askin ja sytkärin esiin mustan nahkatakin povitaskusta. Ilta oli jo pitkällä. Vilkaisin taivasta, samalla kun sytytin yhden sätkän, se oli täysin pilvetön ja tähdet oli syttynyt tuikkimaan ja luomaan pientä lohtua, marraskuiseen iltaan. Äkkiä mun puhelin alkoi soimaan. Mä kaivoin kännykän esiin, mun farkkujen taskusta ja vastasin, katsomatta kuka soitti.
”Itachi.”
”Hae Sasuke tällä punaisella minuutilla sisältä! Eikö sinulla ole yhtään vastuuntuntoa!?” Mä kuulin yllätykseni meidän koulun reksin, hyvin vihaisen äänen liljan toisesta päästä.
”Mi- mistä sä oikein puhut Tsunade-sama?” Mä kysyin hieman änkyttäen. Miten ihmeessä Tsunade tiesi että me ollaan täällä? Kyllä mä tiesin, että se huolehti Sasukesta kuin omasta pojastaan, varsinkin nyt kun Sasuke oli toipilaana, mutta tää meni jo vähän liioitteluksi, että se tulisi kesken kaiken komentaa Sasukea kotiin.
”Vaikka Sasuke onkin ollut toipilaana kuukauden, ei se tarkoita sitä, että heti kun silmä välttää niin et kaksi olette jossain hemmetin ryyppyjuhlissa! yksi kuukausi ei ole pitkä aika, jos ymmärrät asiani ytimen. Nyt sinä käyt hakemassa Sasuken ja te lähdettä kotiin tältä seisomalta vai pitääkö minun pyytää Shisuita vahtimaan teitä?!” Se alkoi räyhäämään mulle niin, että mun oli pakko siirtää puhelin kauemmas korvasta.
Mä huokaisin raskaasti, mä en todellakaan halunnut mun ja Sasuken serkkua, Shisuita vahtimaan meitä. En siis mistään hinnasta, en vaikka siitä maksettaisiin.
Tsunade hymähti hiljaa ja sanoi sitten. ”Taisit tajuta hyvä, minä odotan teitä pääoven edessä, ja jos teitä ei kymmenen minuutin kuluttua ala näkymään, niin saatte ihan tyynesti alkaa etsimään toisen opiskelupaikan. Onko selvä?” Se sähähti mulle ja löi luurin korvaan.
Mä kirosin raskaasti, laitoin kännyn takaisin taskuun ja pudotin jo puoliksi palaneen sätkän maahan, astuen sen päälle huolella ja lähdin sisälle. Kun mä pääsin takaisin saliin niin Sasuke oli juuri lopettamassa, mutta yleisö alkoi yllättäen vaatimaan siltä lisää. Huokaisten raskaasti mä lähdin pujottelemaan kohti esiintymislavaa ja Sasukea.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä yllätyin tosi paljon, en mä nyt niin hyvin voinut laulaa? Mä olisin voinutkin vetää vielä toisen biisin, mutta sitten äkkiä Itachi tuli yllättäen lavan reunalle.
”Tule Sasuke, meidän täytyy lähteä nyt.” Se sano ja ojensi kättään, sillä oli oma takki jo päällä ja mun nahkatakki toisella käsivarrellaan.
”Mut... miksi? Mä haluun vielä laulaa ja -” Mä vänkäsin vastaan. Mut Itachi keskeytti mut, sanoen hiljaa. ”Tiedän mutta, tule nyt vain.” Ja hymyili hieman surullisesti.
Mä huokaisin ja otin Itachia kädestä kiinni ja hyppäsin lavalta alas, yleisön valituksen saattelemana. Sitten me lähdettiin käsi kädessä, liikasalin ovista ulos, ja Itachi laittoi mulle takin päälle ja sitten me jatkettiin ulko-ovia kohti. Mä aioin juuri kysyä Itachilta, syytä meijän äkilliseen lähtöön, kun mä näin tutun hahmon eteisessä.
”Tsunade-sama!”
”Ei selittelyjä, autoon molemmat, te lähdette kotiin nyt heti.” Reksi sano viileästi ja kääntyi, lähtien ulko-ovesta ulos ja suunnaten autolleen. Mä ja Itachi seurattiin sitä nöyrästi.
Tsunade meni kuskin paikalle ja me kömmittiin Itachin kanssa takapenkille ja laitettiin turvavyöt. Sitten Tsunade käynnisti autonsa ja käänsi sen ympäri ja lähti ajamamaan mun ja Itachin kämppää kohti.
Me ajettiin hiljaisuuden vallitessa. Mä aistin Tsunaden kireyden.
”Kumman idea se oli?” Tsunade kysyi kireän oloisesti. Itachi nuolaisi hermostuneena huuliaan ja vastasi hiljaa.
”E- ei kummankaan… vaan… ” Se aloitti mutta hiljeni sitten.
Tsunade vilkaisi Itachia terävästi peruutuspeilin kautta. ”Niin?”
Se kysy vihaisesti.
”Sakura ja Ino tuli pyytää meitä sinne, mutta mä suostuin siihen.” Itachi kertoi lopulta hiljaa ja laski katseensa polviinsa.
”Niinpä tietenkin, mutta silti olisit voinut kuitenkin voinut olla vastuullisempi, nuori herra Uchiha. Vaikka Sasuke onkin saanut sairaslomaa, niin ei se tarkoita että hän, voisi lähteä keskellä yötä ryyppyjuhliin. Varsinkin Sasuken tilan huomioon ottaen.” Tsunade alkoi saarnatta samalla, kun ajoi mun ja Itan kämpälle.
”Kaikella kunnioituksella sensei, mut mulle ja Itachille ei oo kerrottu muuta kun, että mä oon jo melkein terve ja ne kohtaukset on saatu jo kuriin.” Mä sanoin.
Tsunade teki äkkijarrutuksen ja kääntyi katsomaan meitä hieman kalpeana ja silmät suurina.”Siinäkö kaikki, mitä teille on kerrottu?” Se kysy meiltä.
Tuplanyökkäys.
Tsunade huokaisi raskaasti ja hautasi kasvot käsiinsä ja mutisi hiljaa. ”Tietenkin, olisi pitänyt arvata että ne pitää suunsa kiinni…”
Mä ja Sasuke vilkaistiin toisiamme. Tsunade taisi vaistota meidän ihmetyksen, kun se laski kätensä kasvoiltaan ja käänty taas meihin päin ja alkoi selittämään.
”Tämä, ei ole ehkä kaikkein paras mahdollinen hetki kertoa tätä, mutta teillä on oikeus tietää, varsinkin sinulla Sasuke." Se sano ja katsahti mua, ennekuin jatko.
"Sasuke, sinähän tiedät että sairautesi on hyvin vakava, se voi jopa johtaa kuolemaan.
Mä nyökkäsin ja etsin kädelläni, Itachin käden ja puristin sitä pienesti. Itachi puristi mun kättä hellästi takas. ”Ne kohtaukset mitä sinulla oli, on oikea ihmeiden ihme, että kestit ne ja selvisit siitä, mutta..” Tsunade vaikeni hetkeksi, ja ensikertaa mä ja Itachi nähtiin sen epäröivän.
”Mutta… olen pahoillani, mutta asia on niin että, et ole vielä kunnossa, etkä voi vielä henkäistä helpotuksesta, sillä… Vaikka kuinka haluaisimme, niin se eivät ole vielä ohi. Se alkaa pian uudelleen.”
Mä hätkähdin ja painauduin ihan Itachin kylkeen kiinni, ja Itachi puristi mun kättä lujaa. Ei, ei mä en halunnut kokea sitä helvettiä uudelleen.
”Ja jos niitä ei hoideta oikealla tavalla ja kunnolla niin...” Tsunade sanoi hiljaa ja sen silmäkulmissa kimmelsivät kyyneleet. Jos Itachi ei olisi ollut, se olisi varmaan puhjennut itkuun.
”Mitä mä voin tehdä?” Mä kysyin hiljaa ja särkyneellä äänellä. Tsunade nosti katseensa muhun ja sen ilme oli vakava. ”Ensimmäinen ja tärkein helpotus on henkisten taakkojen vähennys. Sasuke, sinun aika kertoa Itachille jotain sen ajan jälkeen, kun hän on ollut poissa elämästäsi.”
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Kun Sasuke kuuli Tsunaden sanat, se painoi päänsä alas, niin että kasvot jäivät etuhiusten taakse piiloon ja alkoi vapiseman. Mä painauduin sen kylkeen ja kiedoin käteni sen korppihiuksisen harteille ja painoin hellästi Sasuken pään lepäämään mun olkaa vasten ja kuiskasin hiljaa.
”Sasuke, kai sä tiedät että sä voi kertoo mulle kaiken?” Sasuke nyökkäs ja nyyhkäisi hiljaa. Multa pääsi hiljainen huokaisu, ja pyyhin mun vasemmalla kädellä, yhden karanneen kyyneleen Sasuken poskelta kuiskaten hiljaa. ”Itke vaan, itke ihan rauhassa se helpottaa.”
Tsunade katsoi mua ja mä nyökkäsin vaiti, silittäessäni samalla hellästi Sasuken korpinmustia hiuksia, ja se lähti taas ajamaan eteenpäin.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä en edes tajunnut, että me oltiin lähdetty taas ajamaan tai että mä itkin. Mä pidin silmiä kiinni, ja tunsin Itachin lämmön mun kylkeä vasten ja sen käden joka pyyhki kyyneliä mun poskelta.
Siinä oli kaikki, mitä tajusin mun ympäristöstä. Tuntu kuin mä olisin leijaillut tiedottomuuden ja tietoisuuden rajamailla, että olisi ollut välillä tajuissani ja välillä taas vajoaisin tajuttomuuden pimeään kuiluun.
Kaikki asiat pyöri päässä.
Vanhempien riita ja isän katoaminen. Äidin lähtö, Yksin jääminen. Kipu. Pelko. Pimeys.
Mä tunsin auton pysähtyneen uudelleen ja moottorin sammuvan. Itachi silitti yhä mun hiuksia, sitten se avasi meidän molempien turvavyöt ja nosti mut hellästi syliinsä. Mä avasin mun silmät ja näin Tsunaden katsovan mua myötätuntoisesti. Mä katsoin sitä silmiin ja nyökkäsin pienesti. Se nyökkäs mulle takas ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Me molemmat tiedettiin se.
Kaikki ei ollut sittenkään kunnossa.
Yksinäisyys. Ahdistus. Epävarmuus. Kuolema.
Itachi vie mut sisälle, olkkarin sohvalle makaamaan ja sano et tulee kohta takas. Sitten se meni eteiseen juttelemaan Tsunaden kanssa jotain. Mä en kuullut kunnolla, että mitä ja mistä, mutta arvelin että musta ja mun tilasta.
Valo. Itachin saapuminen. Elämänhalu. Avautuminen. helpotus.
”Pidä Sasukesta ja itsestäsi hyvää huolta.” Mä kuulin Tsunaden sanovan ja sitten oven sulkeutumisen.
Rakkaus. Toivo…
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Keskustelu reksin kanssa.
”Sasuke tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan ennen.” Tsunade sanoi hiljaa.
”Tiedän, mä oon sen tukena ja turvana, oon ollut aina siitä lähtien, kun meidän suhde alkoi ja tulen olemaan aina jatkossakin.” Mä sanoin hymyillen.
Tsunade hymyili ja sanoi. ”Olen niin ylpeä sinusta Itachi, kun jaksat auttaa ja tukea Sasukea näinä vaikeina aikoina. Tämä ei tule varmaan olemaan hänelle helppoa.” Mä nyökkäsin ja vilkaisin olohuoneen, raollaan olevan oven suuntaan.
”Itachi, muista että menneisyyden kertominen ei ole kenellekään helppoa, varsinkin jos on asunut yksin puolet elämästään ilman tukea ja turvaa. Joten Sasukekaan ei varmastikaan kerro ihan heti kaikkea, mutta sinä et saa kiirehtiä tai pakottaa häntä kertomaan. Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Mutta sinullahan niitä molempia riittää. Ja kaikkein tärkeintä on se että hän kertoo itse kun on siihen valmis.” Tsunade sanoi mulle.
Nyökkäsin ja sanoin. ”Mä annankin Sasuken tehdä itse aloitteen. Ja jos se ei halua heti kertoa, niin mä en sitä siihen pakota.”
Tsunade nyökkäsi mulle hymyillen, sitten se vilkaisi kello ja nosti katseensa takas muhun sanoen:
”No minäpä tästä lähden. Pidä Sasukesta ja itsestäsi hyvää huolta.” Sitten se lähti.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Ovi sulkeutui ja mä kuulin Itachin liikkuvan eteisessä, laittoi ilmeiseesti takkiaan naulakoon. Sitten kuulin tutut, pehmeät askeleet tulevan kohti. Kohta sohvan reuna painui kuopalle ja mä tunsin Itachin käden silittävän mun hiuksia hellästi, mutta en avannut silmiä. Käännyin kyljelleni ja käperryin sikiöasentoon. Itachi kumartui lähemmäs mua ja mä tunsin sen lämpimään hengityksen mun kasvoilla ja läheisyyden.
”Me puhuttiin Tsunaden kanssa vähän, ja sen mielestä olisi tosi iso askel, jos sä tekisit itse aloitteen. Mä en halua pakottaa tai painostaa sua kertoman, enkä mä suutu, jos et halua kertoa kaikkea jo tänään. Mut olisin tosi ylpeä, jos sä kertoisit edes jotain.” Se sanoi mulle hiljaa.
”Se... on tosi pitkä juttu.. enkä mä edes tiedä mistä aloittaisin..” Mä kuiskasin ja menin tiukempaan sikiöasentoon. ”Kaikki se… mitä mä joudin kokemaan… Mä en edes tiedä, miten mä oon päässyt sen yli… mutta silti, jokin osa musta ei oo vieläkään sulattanut sitä, mitä silloin tapahtui….
Siitä se avautumisen ensimmäinen vaihe sai alkunsa.
Mun ensimmäinen muisto, tuosta ajasta oli se, että mä olin just tullut koulusta ja kuulin äidin ja Isän riitelevän. Kyse oli ilmeisesti rahasta. Mä riisuin hiljaa sisään, riisuin ulkovaateet ja kengät pois ja hiivin sitten hiljaa olohuoneen ovelle. Se oli raollaan ja mä näin isä kävelevän olohuoneessa edestakaisin ja äidin istuvan sohvalla ja sanovan isälle että, se vois auttaa perheensä rahatilannetta, eikä vaan pahentaa sitä.
Mä en tajunnut mitä äiti tarkoitti, mutta isä tajusi. Se raivostu äidin sanoista ja ryntäsi sen luo, tarttui äitiä ranteesta ja alkoi retuuttaa sitä ja huutamaan sille päin naamaa. Näin miten äiti pelkäsi isää ja työnsin olohuoneen oven auki ja huusin isälle että se lopettaisi ja jättäisi äidin rauhaan. Isä nosti katseensa ja huomas mut, päästi äidin irti ja alko lähestyä mua. Mä tajusin lähteä karkuun. Äiti huusi itkuisesti isän perään ja pyysi sitä jättää mut rauhaan, mut isä ei kuunnellut sitä. Mä juoksin yläkertaan ja piilouduin ullakolle, sinne missä meidän suvun vanha flyygelikin oli.
Menin sen flyygelin taakse nurkkaan ja käperryin niin pieneksi kuin vain kykenin ja pidätin mun hengitystä. Mua pelotti ihan hirveästi, et isä löytäisi mut. Se kävi kyllä etsimässä mua sieltä, mutta ei löytänyt, onneksi. Taisin nukahtaa, sillä kun mä heräsin niin oli jo ilta. Kun mä uskaltauduin esiin piilostani ja alakertaan, niin mä näin äidin istuvan keittiössä, kasvot käsiin painettuna. Kun se kuuli mun tuleva keittiöön ja nosti päänsä, mä näin se itkevän.
Mä pelästyin todella pahasti ja juoksin sen luokse, ja äiti nosti mut syliinsä ja kun mä aloin myös itkemään niin, se alkoi hyssyttelemään mua ja kuiski mun korvaan, ettei ollut mitään hätää, että kaikki kyllä järjestyisi.
Viikko sen jälkeen, äiti siirsi mun tilille, tosi paljon rahaa ja sitten se antoi mulle oman kotiavaimensa, pakkasi laukkunsa ja lähti. Isä oli kadonnut jonnekin. Mä en nähnyt sitä vähään aikaan, paitsi yhtenä iltana. Tai niin mä ainakin luulin Ja jatkoa seurasi…
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä kuuntelin ihan hiljaa, kun Sasuke kertoi lähes kuiskaten, mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun mä olin lähtenyt kotoa pois. Musta tuntui todella pahalta sen puolesta.
Sitten kun Sasuke lopetti, me oltiin molemmat hetken aikaa hiljaa. Mä vilkaisin ulos ja näin että siellä satoi lunta.
”Itachi...” Sasuke sano hiljaa. Mä odotin hiljaa, että Sasuke jatkaisi mutta kun se pysy hiljaa, niin mä kysyi hiljaa.
”Niin Sasu?” Se liikahti ja mä nousi istumaan ja siirryin sohvan reunalle. Sasuke tuli mun viereen istumaan, mutta kun sen silmät painu väkisin kiinni, niin se kävi uudelleen kyljelleen makaamaan ja laski päänsä mun jalkojen päälle. Hymähdin hiljaa kun se silitti vasemmalla kädellään, mun vasenta reittä mun farkkujen läpi. Siten siltä pääsi pieni haukotus.
”Väsy?” Mä kysyin hiljaa. Sasuke nyökkäs vaiti ja kääntyi selälleen, kohentaen myös asentoaan.
”No sitten meidän on ilmeiseesti siirryttävä makuuhuoneen puolelle, vaan ensiksi…” mä kuiskasin pehmeästi sen korppitukan korvaan, ja hivutin molemmat käteni sen paidan alle.
”Vaateiden kevennys olisi ehkä paikallaan.” Ja riisuin Sasuken T-paidan, heittäen sen lattialle. Paitaa seurasi pian Sasuken farkut. Sitten mä nappasin Sasuken niine hyvineen mun syliin ja lähdin suunnistamaan yläkertaan.
Juu mulla oli pervot ajatukset, mutta en mä ajatellut ihan vielä SITÄ tiedätte kai… kyllä mä näin ettei Sasuke ollut vielä valmis siihen…
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Aamulla mä heräsin siihen, kun aurinko paistoi suoraan silmiin. Käänsi ynisten kylkeä ja vedin peittoa paremmin mun puolialastoman vartalon peitoksi… Hetkinen puolialastoman?
Mä ponkaisin istumaan ja ensimmäinen asia minkä mä huomasin, oli se että mulla oli vain kalsarit jalassa ja toinen oli se että Itachin paikka oli tyhjä.
Aluksi mä en muistanut mitään, mutta sitten viimeöinen palautui mun mieleen… Mä avasin suuni ja karjaisin…
”Itachiii!”
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä olin tukehtua kahviini, kun kuulin Sasuken karjaisun ylhäältä. Se taisi herätä. Multa pääsi pieni hihitys, kuullessani sen korppitukkaisen selvästi vihaiset askeleet lakeustuvan rappusia alas, mutta onnistuin saada ilmeen tyyneksi, juuri ennen kuin Sasuke astui keittiöön.
”Huomenta muru, nukuitko hyvin?” Mä kysyin suupieli nykien.
”Juu nukuin oikein hyvin, mutta herääminen ei ollut kaikkein miellyttävin.” Se korppitukka murahti, laittaen kätensä puuskaan ja mulkaisi mua murhaavasti.
Silloin mun pokka ei enää kestänyt ja mä repesin nauraman ihan hillittömästi.
Sasuke tuhahti mulle. ”Minkä on nyt niin hauskaa?”
Pudistin yhä hihitellen päätäni ja pyyhkäisin naurun kyynelet mun silmistä. ”Ei mikään, ei yhtään mikään murupieni.” Mä sanoin ja menin Sasuken luokse ja kiedoin käteni sen kaulaan painaen otsani sen otsaa vasten ja hymyilin. Sasuke tuhahti pienesti. Sitten se aloitti hiljaa.
”Itachi…”
”Hmm?” Mä ynähdin.
”Tota… mitä viime yönä tapahtui?” Se kysy ja katso mua hieman oudosti. Mun huulille levisi ehkä kaikkein pirullisin virne, mitä ikinä ollaan nähty. Sitten mä sanoin samettisesti.
”Etkö muista? Sinähän sitä ehdotit…” Mä kuhersin hiljaa.
Sasuken silmät levisi varmaan teelautasen kokoiseksi. ”Mitä?!” Se parkaisi ja katto mua ihan sokissa.
Mä nyökyttelin vakavana, tai niin vakavana kun siinä tilanteessa vain pysty.
”Tarkoittako sä että me… että oltiin… tai siis… me…” Sasuke alko änkyttää, se oli ihan kalpea.
”Juu kyllä… ” Mä vastasin, enkä kyennyt estää hymyä nousemasta mun huulille, mutta Sasuke ei näyttänyt huomaavan sitä.
”Voi ei.. voi… ei…” Sasuke kuiskasi ja hoiperteli lähintä tuolia.
Mä puolestani peruutin hiljaa ja huomattomasti keittiön ovelle, vapisten pidätetystä naurusta. Voi raukkaa, se tosiaan luuli että me oltiin oikeasti tehty jotain.
Lopulta mä en enää kestänyt, vaan repesin uudemman kerran nauramaan. Silloin Sasuke näytti tajuavan, että mä kusetin sitä ja se karjasi
”Itachi!”
Silloin mua vietiin ja lujaa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä karjaisin raivosta, kun tajusin Itachin keksineen koko jutun. Mä näin se pakenevan olohuoneeseen ja ryntäsin sen perään. Mä tulin olkkariin ja aloin huhuilla pettävän pehmeästi.
”Ita-koi, missä olet, missä olet.. tule esiin..” Kuulin hiljaisen tirskahduksen verhojen takaa ja näin kuinka ne liikahti. löysinpä, nyt jäit kiinni, mä ajattelin ja lähin hiljaa hiipimään verhoja kohti.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä kykin hiljaa sohvan takana ja kuulin, kuinka Sasuke tuli olkkariin ja alkoi houkutella mua esiin, mutta mähän en langennut niin läpinäkyvään ansaan. Sitten tuli ihan hiljaista. Liian hiljaista. Mä laskin mielessäni viiteen ja ponkaisin seisomaan ja huusin:
”Pöö!”
Sasuke kiljaisi ja lensi pepulleen lattialle ja mä olin tukehtua nauruun. Sitten mä tulin pois sohvan takaa ja istahdin sohvalle. Sasuke nousi ylös lattialta ja tuli mun viereen. Mä kietaisin käsivarteni sen Korppitukan ympärille ja suukotin sitä hellästi.
”Rakastan sua Sasuke.” Kuiskasin sen korvaan.
”Mäkin sua… mun oma Ita- koini”
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä nojasin päätäni Itachin olkaa vasten ja huokaisin hiljaa.
”Kiitos… kun kuuntelit mua eilen.” Mä sanoi ja painauduin tiukemmin Itachin kylkeen.
Itachi hymähti ja pörrötti mun hiuksia. Sitten se vakavoitu ja kysyi hiljaa ja varovasti. ”Oliko se sun ensimmäinen kerta… kun sä puhut siitä… ”
Mä nyökkäsin vaiti ja aloin kiertää Itachin yhtä pitkää hiuskiehkuraa, etusormeni ympärille. Itachi hymyili hellästi.
”Apua, mitä kello on?” Mä kysyin äkkiä. Itachi vilkaisi rannekelloaan ja vastasi:
”Viisitoista yli seitsemän.”
Mä nyökkäsin helpottuneena. Eli siis ei ollut vielä mikään kiire hyvä. Koitin nousta, mennäkseni takasin ylös ja pukemaan päivävaateet päälle, mut mä en pääsyt mihinkään, koska Itachi piti käsiään yhä, mun ympärillä.
”Itachi…” Mä sanoin ja vilkaisin vihjailevasti sen käsiä. Se kyllä vilkas mun olan yli, mutta ei tehnyt eletäkään, irrottaakseen otetaan.
”Itachi, ihan oikeasti, mun pitää mennä pukemaan…” Mä sanoin jo hieman äreissäni, ja yritin naama punaisena, rimpuilla irti, mut se oli turhaa.
”Mikä kiire sulla on?” Itachi kysy multa viattomasti.
”Juuri se, että mä haluaisin ehtii tänään vielä pukemaankin ja syödä ennen koulua, joten päästä irti!” Mä ärisin ja aloin rimpuilla toden teolla, Itachin otteessa.
Mutta se ei välittänyt, vaan painoi huulensa mun huulia vasten. Mä yllätyin hieman, mutta suljin silmäni ja vastasin silti sille.
Viidentoista minuutin, päästä mä havahduin siihen että mun kännykkä soi, mun housun taskussa, Itachi makasi puoliksi mun päällä ja myös siihen, että mun ja Itan viaton, ”suudelma” alko kehityy liian intiimiseksi ja mulla oli enää housut jalassa. Mä räjähdin naamaltani tulipunaiseksi, ja nielaisin ulos pyrkivän huokaisun, yrittäen ryhdistäytyä ja työnsi Itachin hellästi, mutta päättäväiseesti pois mun päältä, nousin istumaan ja kaivoin mun mustan simpukkakännykän taskusta ja avasin sen.
”Voi eih…” Mä huokaisin, kun näin kuka soitti. Mun kännyn näytöllä luki Tsunade. Itachikin vilkas kännyn näyttöä ja ennen kun mä ehdin tehdä mitään niin, Itachi oli napannut kännykän mun kädestä ja vastannut siihen.
(End of Sasuke’s POV)
(Opening with Sasuke’s POV)
Vaikka mun oksennuskohtaus oli saanut meidät molemmat pois tolaltamme, niin mä selvisin pelkällä säikähdyksellä ja viikon sairaala reissulla.
Nyt siitä oli jo kuukausi, mutta mä oli yhä toipilaana. Joten Itachi joutui menemään kouluun ilman mua.
”Oletko sä ihan varma että pärjäät…?” Itachi huoleti taas varmaan jo kahdenkymmenen kerran multa sinä aamuna.
”Olen, olen, mene nyt siitä tai mä heitän sut ulos…” Mä sanoin muka uhkaavasti, ja olin nousevinani ylös sohvalta, jonne olin Itachin kanssa tehnyt, oloni mahdollisen mukavaksi.
Mulla oli TV auki, jossa pyöri musakanava. Mun oli päälläni viltti ja pään alla tyyny.
”Mä en halua että sä myöhästyt mun takia ja saat jälki-istuntoa.” Sanoin sille vakavissani. ”Ja kyllä, mä soitan jos tulee hätä.” Mä sanoin kun, Itachi avasi suunsa sanoakseen vielä jotain.
Itachi hymähti, sitten se tuli vielä antaa mulle pikaisesti suukon otsaan, sitten se meni eteiseen ja kohta ovi kävi eli siis Itachi oli mennyt istumaan koulun penkille.
Mä vajosin takasin viltin alle ja suljin TV:n ja lopulta silmätkin, päättäen yrittää nukkua. Itachi tulisi kuitenkin jo kolmelta kotiin.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Koulupäivä ei ollutkaan niin lyhyt kun, mä olin luullut. Mä olin unohtanut tehdä eilen läksyt ja enkä ollut kuunnellut tunnilla yhtään ja olin jopa onnistunut myöhästymään ekalta tunnilta puolituntia.
Vaikka Sasuke olikin yrittänyt saada mua lähtemään aikaisemmin, niin mä olin salakavalasti jäänyt huolehtimaan siitä ja että sillä olisi kaikki hyvin. Ja se oli johtanut siihen, että mulla olisi nyt edessä rehtorin valvomajälki-istunto joka kesti tunnin.
Aiemmin aamupäivällä.
Kurenain oli pakko lähettää mut Tsunaden puheille, syynä mun ”haaveilu tunnilla.” Sillä en kuunnellut tunnilla,
vaan katselin vain ikkunasta ulos tai vilkuilin luokan kelloa. Ja kun multa kysyttiin jotain, mä vastasin aina joko, häh tai mitä.
”- Joten kai tässä ei auta muu kun, tunnin kestävä jälki-istunto, heti koulun jälkeen.” Tsunaden ääni havahdutti mut mietteistäni. Mä säpsähdin hereille ja tuijotin sitä järkyttyneenä. Jälki-istunto…?!
”Häh? Mitä? Mikä jälki-istunto?” Mä kysyin ihmeissäni. Tsunade huokaisi ärtyneesti, laittoi kädet puuskaan rinnalle ja pudisti päätään. Nyt mäkin aloin tajuta, et musta alko tulla haaveileva tonttu, jolta meni kaikki ohi.
”Koulun jälkeen rehtorin valvoma jälki-istunto, kuulostaako tutulta?” Se alko puhumaan mulle kuin hidasjärkiselle ja katsoi hieman vihaisesti.
”Mut mä lupasin Sasulle, tulevani kahdelta kotiin ja sitä paitsi mulla on suunnitelmia illaksi…” Mä mutisin, katse pulpetin kanteen luotuna.
”Suunnitelmia, suunnitelmia, juu niihin kyllä riittää kiinnostusta, mutta opiskeluun ei.” Tsunade sanoi päätään pudistellen.
”Tekosyyt eivät auta, nuori herra Uchiha. Jälki-istuntosi alkaa tasan kahdelta ja minä odotan sinua silloin saapuvaksi kansliani eteen.
Sinä olet ainoa, joka on ilmoittautunut sinne tällä viikolla, joten suosittelen varovaisuuteen jatkossa.” Se sanoi mulle virnistäen.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä heräsin siihen että Itachi tuli kotiin. Vilkaisin kelloa, se oli viisitoista yli neljä. Missä hitossa se oli oikein viipynyt? Itachin päivä piti loppua jo kolmelta, ei neljältä. Itachi tuli olohuoneeseen ja istui sohvan reunalle, ottaen sitten mun käden, omaansa ja hymyili.
”Mikä sulla kesti? Sä lupasit tulla kahdeksi ja kello on jo viisitoista yli neljä.” Mä kysyin siltä hieman syytävästi. Itachin hymy hävisi yhtä nopeasti kun oli tullutkin ja sitten Itachi sanoi hiljaa:
”Niin lupasin, sori se oli liikaa luvattu…” Ja laski katseensa.
”Anna kun arvaan, sä jäit jälki-istuntoon…” Sanoin hiljaa ja näin Itachin avaan suunsa, mutta sulki sen ja sitten se nyökkäsi vaiti.
Multa pääsi huokaus, mut sitten mä kiskoin hymyn mun kasvoille. Itachi vältteli mun katsetta, mutta mä nousin istumaan ja nappasinItachin leuasta kiitti ja käänsin sen kasvot muhun päin.
”Hei… se ollut maailmanloppu… saat anteeksi.”
Itachi hymähti hiljaa ja laittoi otsansa, mun otsaa vasten ja sano hymyillen. ”Mä lupaan korvata tän, vielä tänä iltana… ihan varmasti.”
Mä naurahdin hiljaa ja haukottelin sitten melkein heti perään. ”Haluatko sä jo nukkumaan?” Itachi kysy multa hiljaa.
”En ihan vielä… mä van mietin et voidaanko me… vielä mennä harjoittelee jotain nuotteja?” Mä kysyin ja hymyilin ujona.
Itachi hymyili mulle ja nyökkäsi.
Niin me lähdettiin sinne ullakkohuoneeseen, jossa meijän suvun vanha, mutta kaunis flyygeli oli.
Itachi käski mun istumaan pianotuolille, laittoi seinän vieressä olevan jalkalampun päälle ja avasi flyygelin vieressä lattialla, olevan ison puukirstun kannen ja tutki siellä olevia nuotteja.
Lopulta se sano. ”Kokeillaan vaihteeksi tätä.”
Ja otti sieltä yhdet nuotit ja sulki kirstun kannen, nostaen sitten flyygelin kosketinsuojan ylös ja laskin nuotiotelineen alas, asettaen nuotit siihen.
Sitten se pyysi mua nousee seisomaan ja istu ensin itse ja veti mut sitten syliinsä istumaan.
”Valmis?” Itachi kysy multa, mä nyökkäsin vaiti. Sitten se aloitti soittamaan sitä kappaletta. Me harjoiteltiin sitä biisiä pari kertaa, niin että Itachi soitti sen kappaleen kerran läpi, ja selitti sen jälkeen mulle mistä piti painaa, milloinkin.
Puolen tunnin harjoittelun jälkeen, ja neljän mokauksen ja uudelleen yrityksen jälkeen…
Itachi meni kauemmas ja antoi mulle hetken henkiseen valmistautumiseen, ja sormien paikkojen muistamiseen. Sitten mä vedin henkeä, asetin sormet paikoilleen ja aloitin soittamisen.
(Sango tässä välissä, täältä löytyy kyseinen biisi: http://://www.youtube.com/watch?v=MS2d4CBXYAI)
Aika hassua, että laulu jota mä en ollut kuullut, paitsi joskus pienenä Itachin soittamana, meni multa kuin olisin itsekin aina osannut sen.
Kun mä lopetin, käänsin pianojakkaran, Itachia päin ja hymyilin leveästi. Itachia taputti hiljaa ja tuli sitten mun luo, kyykisty ja laski kätensä mun polvien päälle ja katsoi silmiin hymyillen myös.
”Hyvinhän se meni… sähän voisit soittaa tän sitten, joskus ehkä jo tänä jouluna, kun Mikoto ja - ” Itachi aloitti, mutta vaikeni kesken lauseen, ja sen silmiin tuli lasinen, tyhjä katse.
Mä katsoin Itachia surullisesti. Niin, Itachilla ei ollut ikinä hyviä välejä meijän isän kanssa.
Äkkiä alakerrasta alko kuuluu ääniä. Kuiskailua, ja kohta kuului kolinaa ja ryminää, ja seuraavaksi jonkun hiljaista mutta, ankaraa kiroamista.
Itachi ja mä vilkaisimme toisiamme ja mä nyökkäs vaiti. Itachi nousin ylös ja me lähdettiin yhdessä, hiljaa alakertaa kohti.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Ku me oltiin kolmanneksi viimeisellä portaalla, jolta näki eteisaulaan, mä pysähdyin ja aloin hiljaa etsimään valonkatkaisijaa.
Pian rappusiin syttyi valot, jotka valaisivat myös alakerran eteisaulaa ja mä avasi suuni, mutta ääntä ei tullut. Sasuke vain tuijotti hiljaa ja ilmeettömästi, mun takaa eteensä.
Sillä eteisaulassa, mun ja Sasuken alapuolella, lattialla rappusten edessä makasi Sakura, Ino ja Itachin bestis Kisame, ja kaikkein järkyttävintä ja myös huvittavinta oli et kaikki kolme oli päällekkäin, Kisame tyttöjen alla sitten Ino ja päällimmäisenä Sakura.
Sasukelta pääsi tirskahdus, ja lopulta se alkoi nauraa kuin heikkopäinen. Mä vilkkasin sitä korppitukkaista kysyvästi ja se vaan osoitti kolmikkoa meijän jalkojen juuressa.
Sasuke sain Sakuralta murhaavan mulkaisun, kun se kömpi pystyyn, mut se ei sitä korppia hiljentänyt.
Kun Sasuke sai itsensä rauhoitettua, mä kysy Sakuralta viileästi.
”Tulitte sitten oikein, oven läpi vai?” Sakura huokaisi silmiänsä pyöräyttäen ja kaivoi taskustaan vara-avaimet, jonka mä olin sille joskus antanut, syytä en tiedä.
”Ajateltiin pyytää teitä koululla pidettäviin keskiyön bileisiin.” Ino sano.
”Siellä on Kiba, Hinata, Shikamaru, siis koko mun ja Sasuken luokka ja suurin osa Itachin luokastakin on siellä.”
”Nääh, en mä tiedä oikein, ku Sasuke on aika väsynyt ja ajateltiin ihan kohta mennä nukkumaan ja kellokin on aika paljon ja sitä paitsi huomenna on koulupäivä.” Mä sanoin ja raaputin niskaani, tyttöjen ilmeet venähtivät.
Mutta sitten Sasuke sano äkkiä jotain mikä yllätti mut.
”Mennään vaan Ita, mä oon ihan liian pirteä että saisin unta.” Se sano hiljaa. ”Ja niiden bileitten jälkeen saatais nukuttaa enemmän.” Se kuiskasi vielä mun korvaan.
Mä hymähdin hiljaa, oli silläkin syy lähteä bileisiin ja nyökkäsin sanoen sitten. ”Okei, mennään jos sä niin kerta haluat.”
Sakura kiljaisi riemusta ja iski nyrkkinsä ilman, Ino löi kätensä yhteen, kasvot yhtenä hymynä. Kisame virnuili mulle, kädet ristissä rinnalla seinään nojaten.
Vihdoinkin ne sai meidät lähtee ulos kavereiden kanssa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Bileisiin...? mut eikö huomenna muka ollut koulua..? No ihan sama, olisihan se ihan kiva vähän irrotella vuodepotilaana olon lomassa.
Me sanottiin sille kolmikolle, et käytäisiin nopeasti vaihtaa vaateita ja tultaisiin kohta.
Sitten painuttiin Itachin kanssa, takaisin ylös makuuhuoneeseen vaihtaman vähän vaateita.
Itachi vaihtoi päälleen mustat lantiofarkut ja mustan T-paidan, musta-harmaa raidallisen villapaidan, jossa oli kolmion muotoinen kaulus.
Mä vaihdoin valkoiset farkut ja tumman vihreän T-paidan ja sen päälle tumman punaisen hupparin.
Pian me tultiin takas alas. Kisame ja tytöt odotti meitä jo eteisessä ulkovaateet päällä ja kengät jalassa. Mä ja Itachi laitettiin kengät jalkaan, napattiin nahkatakkimme naulasta ja sitten me lähdettiin koululle.
Mä huomasin Sakuran vilkuilevan mua vähän väliä, mutta sen naamasta ei pystynyt sanoman että mitä se hautoi mun varalle.
”Miksi ihmeessä me pidetään bileet nyt? Miksi keskellä viikkoa?” Itachi kysy kaikilta kolmelta yleisesti, mutta mä ehdin vastata ennen muita.
”Koska en usko että sitä tarvis mitään hirveämin selitellä, jos puolet porukkaa puutuu.” Mä sanoin naurahtaen. Niinpä, puolen luokan puutuessa, opettajille varmaan riittäisi selitykseksi se et ne oli juhlinut viime yönä.
Ku me saavuttiin kouluun, Ino avasi meille likkasalin oven, jossa juhlat pidettiin ja hihkaisi meijän perään.
”Ja osallistukaa myös karaokeen, koko juhlien kohokohtaan!”
Mä ihan vapisin jännityksestä ja kasvot varmaan loisti kuin aurinko. Kukaan tiennyt, mutta musiikki oli mulle intohimo ja myös soittaminen, mutta mä olin ollut liian ujo, soittaakseni yleisön edessä. Itachia tympi koko bileisiin lähteminen, sen kasvoilla oli ollut aika tympääntynyt ilme koko matkan aikana.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Vaikka mä en sitä sanonutkaan ääneen niin, koko ajatus bileistä otti kaikkein eniten päähän tällä hetkellä. Toinen asia, joka otti päähän oli Sakura ja sen omiva, ”Itachi on mun koko tän illan”- katse jolla se katto Sasukea koko ajan ja kolmanneksi sen omiva käytös, jolla se pinkkipää yritti, saada mua kiinnostuman itsestään ja omista tylsistä jutuistaan. Se roikkui käsipuolessa ja kyseli multa kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, joka mua ei kiinnostanut pätkääkään. Mä yritin keskittää huomioni Sasukeen, joka näytti aika orvolta kulkiessaan hieman taaempana, mutta se oli aika vaikeata, kiitos Sakuran ja sen kokoajan käyvän suun.
Multa pääsi helpottuneen huokaisun, kun me tultiin koululle. Sisältä kuului basson jylinää. Ja meteli sen kun vaan yltyi, kun me mentiin sisään ja alettiin lähestyä liikasalia.
Ja se karaoke, kiinnosti mua yhtä paljon kuin, Sakura ja sen jutut mutta pelkkä vilkaisu, Sasuken ilosta loistaviin ja jännittyneisiin kasvoihin sai hymyn mun huulille. Sasuke se sitten ei tuntunut masentuvan yhtään mistään.
Kun Ino avasi liikasalin oven, Sasuke repi mut puoliväkisin mukaansa sisälle, vaikka mä olisin mieluimmin jäänyt ulkopuolelle, tapamaan aikaa pelaamalla kännykällä.
Koko sali oli ihan täynnä. Sakura ja Ino taisi vähän aliarvioida sen ihmismäärän, joka oli tullut sinne bileisiin. Siellä oli kaikki, ainakin puoli koulua.
Ja mä huomasin jopa meidän luokan olevan siellä. Sasori, Deidara, Tobi ja eniten mä hämmästyin että Hidan ja Kakuzukikin olivat siellä.
Kakuzu ilmeisesti vain Hidanin mankumisen takia ja sen että täällä ei ollu mikään maksullista. Mä olin salaa kiitollinen, siitä ettei kukan mun luokan pojista ollut mun perään tai tytöistä paitsi Sakura.
Kaksi perään kuolaavaa tyttöä ja poikaystävä olisi mulle jo liikaa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä painauduin Itachin kylkeen kiinni ja kiedoin käden sen lanteille ja suuntasin salin perälle, jossa oli esiintymislava, ja sen lähelle oli juoma ja ruokapiste.
Sakura oli onneksi jäänyt jonnekin taakse, Tentenin kanssa juttelee. Sasori vilkuili salaa vähän väliä Sakuraa.
Ne olisi todella nätti pari, ja mä kyllä näin kuinka Sasori punasteli ku se katsoi Sakuraa, mut Sakura ei huomannut sitä. Mua kävi Sasoria sääliksi. Sakura ei nähnyt muita kun Itachin eikä tajunnut, että sillä oli ihailija ihan lähellä. Mun ja Itachin seuraksi tuli Kiba, Naruto ja Hinata.
Kiba ja Naruto olivat molemmat pihkassa Hinataan, eikä tyttöparka ollut osannut aluksi päättää kumman kanssa olisi ollut, mutta lopulta molemmat saivat olla Hinatan kanssa aina kerran viikossa. Ja joskus ne oli myös kolmistaan viettämässä iltaa. Kiba virnisti mulle ja tilasi kotikaljaa. Hinata ja Narutokin tilasivat juomat.
Me Itachin kanssa otettiin kolmikosta mallia ja tilattiin omat juomat, Itachi otti siideriä ja mä otin appelsiinimehua jäillä. Äkkiä musiikki sammutettiin ja kaiuttimista tuli pieni häiriö ja sitten sen jälkeen esiintymislavalle syttyi kohdevalo ja lavalle käveli Ino ja Temari, ja molemmilla oli pieni kori kädessä, jotka oli täynnä jotain lappuja ja toisessa kädessä Inoalla mikki, jonka se asetti telineeseen ja hymyili ja hihkaisi niin että koko sali kaiku.
”Moi kaikille! ja kiitos että olette vaivautuneet tulemaan ja nyt alkaa tämän illan kohokohta keskiyön karaoke! Tässä korissa on kaikkien täällä olevien ihmisten nimet ja täällä toisessa” Ino osoitti Temarin koria, ”on yhtä paljon biisejä kun on esiintyjiäkin. Eli teidät arvotaan ja laulun jonka vedätte."
"Ja ensimmäinen esiintyjä on..!” Ino sanoi ja pyöritti kättään jännitystä lisätäkseen hetken aikaa toisen korin yllä ja antoi sitten kätensä sukeltaa lappujen sekaan ja veti sieltä yhden lapun ja virnisti ja kuulutti sitten.
”Hanuro Sakura!”
Sakura näytti aika hämmästyneeltä kuullessaan oman nimensä, mutta meni lavalle tyttöjen viereen ottamaan vastaan laulunsa. Kaikki taputti ja jotkut jopa vislasivat.
Mua jännitti niin että hypin jo pienesti tasajalkaa. Milloin olisi mun vuoro? Mun tarvinnut odotella kauan kun se tuli… elämäni yksi parhaimmista karaokeista.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
No sieltä se Sasu- chanin lauluvuoro tulikin. Sasuke hihkaisi riemusta ja nappasi mua kädestä alkaen vetää mua mukanaan lavalle.
”Ita... tuu laulaa mun kanssa.” Se kuiskasi mulle kasvot loistaen ja hymy kauniilla huulillaan.
Mä pudistin hymyillen päätäni sen korppipään innostukselle ja sanoin. ”Ei käy... tää on sun hetkes Sasu- rakas…"
Sasuken hymy haihtui heti ja just ku se aikoi lähteä, mä nappasin sitä käsivarresta ja vetäsin takaisin, ihan kiinni iteeni ja katosin sitä korppitukkaa tiiviisti silmiin ja kysyin kuiskaten samettisesti.
”Mitä mä saan hyvitykseksi jos tulen?”
”Ihan mitä vaan kuhan tulet.” Se vastasi anovasti, melkein epätoivoisesti.
Mä naurahdin hiljaa. Sasu- parka, se ei tainnut tajuta edes mitä pyysi. Kumarruin kuiskaamaan sen korpitukkaisen korvan. ”Muista sitten, se oli lupaus.”
Ja painoin sitten Sasukelle kevyen suudelman huulille. Yleisöstä kuului huudahduksia ja vislailua. Mut tosiasiassa kaikki oli sen verran hiprakassa, ettei oikeasti tajunnut mistä oli kyse, mun ja Sasuken onneksi Lopulta mä lähdin Sasuken kanssa lavaa kohti. Sasuke juoksi mun edellä, mä käveli rauhalliseesti ja tyynesti sen perässä.
”Itachi valitse laulu!” Sasuke pyysi mua, kun me oltiin päästy lavalle, ja minähän laitoin käteni sinne toiseen koriin, jossa oli niitä biisejä.
Ja kun vedin käteni ylös, mun kädessä oli kaksi, yhden kerran taitettua lappua.
Mä annoin toisen sakuralle ja laitoin sen toisen takas koriin. Yleisöstä kuului vielä kuiskailu ja supinaa sen suudelmaan takia, mutta ne hiljeni heti Ino kiljaisi mikkiin.
”No niin, ja nyt turvat tukkoon, kun Sasuke ja Itachi laulavat..." Ino avasi sen lapun minkä olin antanut sille, virnisti ja sano siten mikkiin.
"Celion Dionin - A world to believe!”
(Sango: Saatte biisin soimaan täältä http://www.youtube.com/watch?v=p4kVQxI6kns)
Sen biisin alkusoitto alkoi ja sanat ilmesty ruudulle, mut vaikka Sasuke avasi suunsa, niin ääntäkään ei tullut. Kaikki vaan tuijotti meitä. Mä huomasin että Sasuke alkoi hiljalleen, mennä lukkoon, joten mä aloitin ensimmäisen säkeistön. Porukka räjähti suosionosoituksiin kun mä vedin omanosuuteni. Ja sitten kun tuli Sasuken vuoro, niin se avasi myös äänensä yleisölleen ja sekin sai hurjat aplodit ja kannustus huudot.
Ja kun me laulettiin kertosäe yhdessä, porukka oli ihan hiljaa ja aivan lavan edessä olevat, nosti kädet ylös ja alko heiluttaa niitä, ja pian koko sali heilutti käsiään ilmassa.
Olo oli kuin olis ollut jollain festivaaleilla. Mä näin syrjäsilmällä, kuinka Sasuke nautti olostaan. Se selvästi rakasti esiintyä yleisön edessä.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Vihdoin mä sain laulaa ihan oikean ja suuren yleisön edessä. Tästä mä olin haaveillutkin, esiintyä oikein sydämeni kyllyydestä. Innostuin jopa vetää pientä hidasta tanssia, siinä laulamisen lomassa. Itachi hymyili mulle ja mä tiesin et ainakin yksi ihminen oli sillä hetkellä ylpeä musta. Mä toivoin että tää biisi, ei tää ilta ei päättyisi ikinä. Mut niin kun aina, kaikki kiva loppui aikanaan niin myös se laulu, että mun ja Itachin laulamisvuoro.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
No loppuihan se viimeinkin. Ei sillä etten tykkäisi laulaa, mutta musta tuntui kuin olisin väärässä paikassa, väärään aikaan. Ja miksikö?
Koska mun mielestä tää olisi ollut Sasuken hetki.Kun me lopetettiin, niin yleisö räjähti jälleen raikuviin aplodeihin. Mä otin Sasuken käden omaani ja sitten me käännyttiin salissa olioihin päin ja kummaretiin kaksi kertaa. Sitten Ino tuli mikin kanssa.
”Upeaa! Aivan mahtavaa! Te harjoitelleet tätä salassa vai mitä?” Se kysy mikkiin ja hiljensi porukat taas kerran.
Mä huomasin että se oli pienesti hiprakassa. Mä otin mikin siltä ja vastasin.
”Ei nyt ihan niin, mutta kyllä me ollaan Sasuken kanssa soitettu ja laulettu tätä silloin tällöin.”
Ino nyökkäs ja pyysi sitten Sasukea nostamaan seuraavan esiintyjän. Mä päätin mennä pienelle happihyppelylle.
Sanoin Sasuklle nopeasti, et menisin hetkeksi ulos. Se nyökkäsi mulle ja laittoi kätensä nimi-koriin ja nosti sieltä nimilapun, jonka Ino pyysi sitä avaamaan ja lukeman kaikille ääneen.
Mä olin ja laskeutumassa lavan rappusia alas, kun Sasuke kuulutti nimen.
”Uchiha Sasuke!”
Hymyilin, Sasuke sai siis viimeinkin omankin vuoronsa, joka tarkoitti sitä että, mua ei vähään aikaan tarvittu. joten suuntasin salin ovelle. Sasuke sai todella isot aplodit, ja ne peittivät Sasuken laulun nimen.
(Sango siis tämä biisi on kyseessä http://www.youtube.com/watch?v=MS2d4CBXYAI)
Mutta kun mä pääsin liikuntasalin ovelle, ja biisi alkoi soimaan ja porukat hiljeni, niin mä kuulin sen biisin alkumusiikin, pysähdyin kuuntelee salin ovelle ja käännyin hymyillen katsomaan Sasukea. Se korppitukka suorastaan säteili lavalla. Hymähdin ja lähdin sitten lähintä ulko-ovea kohti. Mä menin pihalla tupakkakatokselle ja otin tupakka-askin ja sytkärin esiin mustan nahkatakin povitaskusta. Ilta oli jo pitkällä. Vilkaisin taivasta, samalla kun sytytin yhden sätkän, se oli täysin pilvetön ja tähdet oli syttynyt tuikkimaan ja luomaan pientä lohtua, marraskuiseen iltaan. Äkkiä mun puhelin alkoi soimaan. Mä kaivoin kännykän esiin, mun farkkujen taskusta ja vastasin, katsomatta kuka soitti.
”Itachi.”
”Hae Sasuke tällä punaisella minuutilla sisältä! Eikö sinulla ole yhtään vastuuntuntoa!?” Mä kuulin yllätykseni meidän koulun reksin, hyvin vihaisen äänen liljan toisesta päästä.
”Mi- mistä sä oikein puhut Tsunade-sama?” Mä kysyin hieman änkyttäen. Miten ihmeessä Tsunade tiesi että me ollaan täällä? Kyllä mä tiesin, että se huolehti Sasukesta kuin omasta pojastaan, varsinkin nyt kun Sasuke oli toipilaana, mutta tää meni jo vähän liioitteluksi, että se tulisi kesken kaiken komentaa Sasukea kotiin.
”Vaikka Sasuke onkin ollut toipilaana kuukauden, ei se tarkoita sitä, että heti kun silmä välttää niin et kaksi olette jossain hemmetin ryyppyjuhlissa! yksi kuukausi ei ole pitkä aika, jos ymmärrät asiani ytimen. Nyt sinä käyt hakemassa Sasuken ja te lähdettä kotiin tältä seisomalta vai pitääkö minun pyytää Shisuita vahtimaan teitä?!” Se alkoi räyhäämään mulle niin, että mun oli pakko siirtää puhelin kauemmas korvasta.
Mä huokaisin raskaasti, mä en todellakaan halunnut mun ja Sasuken serkkua, Shisuita vahtimaan meitä. En siis mistään hinnasta, en vaikka siitä maksettaisiin.
Tsunade hymähti hiljaa ja sanoi sitten. ”Taisit tajuta hyvä, minä odotan teitä pääoven edessä, ja jos teitä ei kymmenen minuutin kuluttua ala näkymään, niin saatte ihan tyynesti alkaa etsimään toisen opiskelupaikan. Onko selvä?” Se sähähti mulle ja löi luurin korvaan.
Mä kirosin raskaasti, laitoin kännyn takaisin taskuun ja pudotin jo puoliksi palaneen sätkän maahan, astuen sen päälle huolella ja lähdin sisälle. Kun mä pääsin takaisin saliin niin Sasuke oli juuri lopettamassa, mutta yleisö alkoi yllättäen vaatimaan siltä lisää. Huokaisten raskaasti mä lähdin pujottelemaan kohti esiintymislavaa ja Sasukea.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä yllätyin tosi paljon, en mä nyt niin hyvin voinut laulaa? Mä olisin voinutkin vetää vielä toisen biisin, mutta sitten äkkiä Itachi tuli yllättäen lavan reunalle.
”Tule Sasuke, meidän täytyy lähteä nyt.” Se sano ja ojensi kättään, sillä oli oma takki jo päällä ja mun nahkatakki toisella käsivarrellaan.
”Mut... miksi? Mä haluun vielä laulaa ja -” Mä vänkäsin vastaan. Mut Itachi keskeytti mut, sanoen hiljaa. ”Tiedän mutta, tule nyt vain.” Ja hymyili hieman surullisesti.
Mä huokaisin ja otin Itachia kädestä kiinni ja hyppäsin lavalta alas, yleisön valituksen saattelemana. Sitten me lähdettiin käsi kädessä, liikasalin ovista ulos, ja Itachi laittoi mulle takin päälle ja sitten me jatkettiin ulko-ovia kohti. Mä aioin juuri kysyä Itachilta, syytä meijän äkilliseen lähtöön, kun mä näin tutun hahmon eteisessä.
”Tsunade-sama!”
”Ei selittelyjä, autoon molemmat, te lähdette kotiin nyt heti.” Reksi sano viileästi ja kääntyi, lähtien ulko-ovesta ulos ja suunnaten autolleen. Mä ja Itachi seurattiin sitä nöyrästi.
Tsunade meni kuskin paikalle ja me kömmittiin Itachin kanssa takapenkille ja laitettiin turvavyöt. Sitten Tsunade käynnisti autonsa ja käänsi sen ympäri ja lähti ajamamaan mun ja Itachin kämppää kohti.
Me ajettiin hiljaisuuden vallitessa. Mä aistin Tsunaden kireyden.
”Kumman idea se oli?” Tsunade kysyi kireän oloisesti. Itachi nuolaisi hermostuneena huuliaan ja vastasi hiljaa.
”E- ei kummankaan… vaan… ” Se aloitti mutta hiljeni sitten.
Tsunade vilkaisi Itachia terävästi peruutuspeilin kautta. ”Niin?”
Se kysy vihaisesti.
”Sakura ja Ino tuli pyytää meitä sinne, mutta mä suostuin siihen.” Itachi kertoi lopulta hiljaa ja laski katseensa polviinsa.
”Niinpä tietenkin, mutta silti olisit voinut kuitenkin voinut olla vastuullisempi, nuori herra Uchiha. Vaikka Sasuke onkin saanut sairaslomaa, niin ei se tarkoita että hän, voisi lähteä keskellä yötä ryyppyjuhliin. Varsinkin Sasuken tilan huomioon ottaen.” Tsunade alkoi saarnatta samalla, kun ajoi mun ja Itan kämpälle.
”Kaikella kunnioituksella sensei, mut mulle ja Itachille ei oo kerrottu muuta kun, että mä oon jo melkein terve ja ne kohtaukset on saatu jo kuriin.” Mä sanoin.
Tsunade teki äkkijarrutuksen ja kääntyi katsomaan meitä hieman kalpeana ja silmät suurina.”Siinäkö kaikki, mitä teille on kerrottu?” Se kysy meiltä.
Tuplanyökkäys.
Tsunade huokaisi raskaasti ja hautasi kasvot käsiinsä ja mutisi hiljaa. ”Tietenkin, olisi pitänyt arvata että ne pitää suunsa kiinni…”
Mä ja Sasuke vilkaistiin toisiamme. Tsunade taisi vaistota meidän ihmetyksen, kun se laski kätensä kasvoiltaan ja käänty taas meihin päin ja alkoi selittämään.
”Tämä, ei ole ehkä kaikkein paras mahdollinen hetki kertoa tätä, mutta teillä on oikeus tietää, varsinkin sinulla Sasuke." Se sano ja katsahti mua, ennekuin jatko.
"Sasuke, sinähän tiedät että sairautesi on hyvin vakava, se voi jopa johtaa kuolemaan.
Mä nyökkäsin ja etsin kädelläni, Itachin käden ja puristin sitä pienesti. Itachi puristi mun kättä hellästi takas. ”Ne kohtaukset mitä sinulla oli, on oikea ihmeiden ihme, että kestit ne ja selvisit siitä, mutta..” Tsunade vaikeni hetkeksi, ja ensikertaa mä ja Itachi nähtiin sen epäröivän.
”Mutta… olen pahoillani, mutta asia on niin että, et ole vielä kunnossa, etkä voi vielä henkäistä helpotuksesta, sillä… Vaikka kuinka haluaisimme, niin se eivät ole vielä ohi. Se alkaa pian uudelleen.”
Mä hätkähdin ja painauduin ihan Itachin kylkeen kiinni, ja Itachi puristi mun kättä lujaa. Ei, ei mä en halunnut kokea sitä helvettiä uudelleen.
”Ja jos niitä ei hoideta oikealla tavalla ja kunnolla niin...” Tsunade sanoi hiljaa ja sen silmäkulmissa kimmelsivät kyyneleet. Jos Itachi ei olisi ollut, se olisi varmaan puhjennut itkuun.
”Mitä mä voin tehdä?” Mä kysyin hiljaa ja särkyneellä äänellä. Tsunade nosti katseensa muhun ja sen ilme oli vakava. ”Ensimmäinen ja tärkein helpotus on henkisten taakkojen vähennys. Sasuke, sinun aika kertoa Itachille jotain sen ajan jälkeen, kun hän on ollut poissa elämästäsi.”
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Kun Sasuke kuuli Tsunaden sanat, se painoi päänsä alas, niin että kasvot jäivät etuhiusten taakse piiloon ja alkoi vapiseman. Mä painauduin sen kylkeen ja kiedoin käteni sen korppihiuksisen harteille ja painoin hellästi Sasuken pään lepäämään mun olkaa vasten ja kuiskasin hiljaa.
”Sasuke, kai sä tiedät että sä voi kertoo mulle kaiken?” Sasuke nyökkäs ja nyyhkäisi hiljaa. Multa pääsi hiljainen huokaisu, ja pyyhin mun vasemmalla kädellä, yhden karanneen kyyneleen Sasuken poskelta kuiskaten hiljaa. ”Itke vaan, itke ihan rauhassa se helpottaa.”
Tsunade katsoi mua ja mä nyökkäsin vaiti, silittäessäni samalla hellästi Sasuken korpinmustia hiuksia, ja se lähti taas ajamaan eteenpäin.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä en edes tajunnut, että me oltiin lähdetty taas ajamaan tai että mä itkin. Mä pidin silmiä kiinni, ja tunsin Itachin lämmön mun kylkeä vasten ja sen käden joka pyyhki kyyneliä mun poskelta.
Siinä oli kaikki, mitä tajusin mun ympäristöstä. Tuntu kuin mä olisin leijaillut tiedottomuuden ja tietoisuuden rajamailla, että olisi ollut välillä tajuissani ja välillä taas vajoaisin tajuttomuuden pimeään kuiluun.
Kaikki asiat pyöri päässä.
Vanhempien riita ja isän katoaminen. Äidin lähtö, Yksin jääminen. Kipu. Pelko. Pimeys.
Mä tunsin auton pysähtyneen uudelleen ja moottorin sammuvan. Itachi silitti yhä mun hiuksia, sitten se avasi meidän molempien turvavyöt ja nosti mut hellästi syliinsä. Mä avasin mun silmät ja näin Tsunaden katsovan mua myötätuntoisesti. Mä katsoin sitä silmiin ja nyökkäsin pienesti. Se nyökkäs mulle takas ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Me molemmat tiedettiin se.
Kaikki ei ollut sittenkään kunnossa.
Yksinäisyys. Ahdistus. Epävarmuus. Kuolema.
Itachi vie mut sisälle, olkkarin sohvalle makaamaan ja sano et tulee kohta takas. Sitten se meni eteiseen juttelemaan Tsunaden kanssa jotain. Mä en kuullut kunnolla, että mitä ja mistä, mutta arvelin että musta ja mun tilasta.
Valo. Itachin saapuminen. Elämänhalu. Avautuminen. helpotus.
”Pidä Sasukesta ja itsestäsi hyvää huolta.” Mä kuulin Tsunaden sanovan ja sitten oven sulkeutumisen.
Rakkaus. Toivo…
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Keskustelu reksin kanssa.
”Sasuke tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan ennen.” Tsunade sanoi hiljaa.
”Tiedän, mä oon sen tukena ja turvana, oon ollut aina siitä lähtien, kun meidän suhde alkoi ja tulen olemaan aina jatkossakin.” Mä sanoin hymyillen.
Tsunade hymyili ja sanoi. ”Olen niin ylpeä sinusta Itachi, kun jaksat auttaa ja tukea Sasukea näinä vaikeina aikoina. Tämä ei tule varmaan olemaan hänelle helppoa.” Mä nyökkäsin ja vilkaisin olohuoneen, raollaan olevan oven suuntaan.
”Itachi, muista että menneisyyden kertominen ei ole kenellekään helppoa, varsinkin jos on asunut yksin puolet elämästään ilman tukea ja turvaa. Joten Sasukekaan ei varmastikaan kerro ihan heti kaikkea, mutta sinä et saa kiirehtiä tai pakottaa häntä kertomaan. Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Mutta sinullahan niitä molempia riittää. Ja kaikkein tärkeintä on se että hän kertoo itse kun on siihen valmis.” Tsunade sanoi mulle.
Nyökkäsin ja sanoin. ”Mä annankin Sasuken tehdä itse aloitteen. Ja jos se ei halua heti kertoa, niin mä en sitä siihen pakota.”
Tsunade nyökkäsi mulle hymyillen, sitten se vilkaisi kello ja nosti katseensa takas muhun sanoen:
”No minäpä tästä lähden. Pidä Sasukesta ja itsestäsi hyvää huolta.” Sitten se lähti.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Ovi sulkeutui ja mä kuulin Itachin liikkuvan eteisessä, laittoi ilmeiseesti takkiaan naulakoon. Sitten kuulin tutut, pehmeät askeleet tulevan kohti. Kohta sohvan reuna painui kuopalle ja mä tunsin Itachin käden silittävän mun hiuksia hellästi, mutta en avannut silmiä. Käännyin kyljelleni ja käperryin sikiöasentoon. Itachi kumartui lähemmäs mua ja mä tunsin sen lämpimään hengityksen mun kasvoilla ja läheisyyden.
”Me puhuttiin Tsunaden kanssa vähän, ja sen mielestä olisi tosi iso askel, jos sä tekisit itse aloitteen. Mä en halua pakottaa tai painostaa sua kertoman, enkä mä suutu, jos et halua kertoa kaikkea jo tänään. Mut olisin tosi ylpeä, jos sä kertoisit edes jotain.” Se sanoi mulle hiljaa.
”Se... on tosi pitkä juttu.. enkä mä edes tiedä mistä aloittaisin..” Mä kuiskasin ja menin tiukempaan sikiöasentoon. ”Kaikki se… mitä mä joudin kokemaan… Mä en edes tiedä, miten mä oon päässyt sen yli… mutta silti, jokin osa musta ei oo vieläkään sulattanut sitä, mitä silloin tapahtui….
Siitä se avautumisen ensimmäinen vaihe sai alkunsa.
Mun ensimmäinen muisto, tuosta ajasta oli se, että mä olin just tullut koulusta ja kuulin äidin ja Isän riitelevän. Kyse oli ilmeisesti rahasta. Mä riisuin hiljaa sisään, riisuin ulkovaateet ja kengät pois ja hiivin sitten hiljaa olohuoneen ovelle. Se oli raollaan ja mä näin isä kävelevän olohuoneessa edestakaisin ja äidin istuvan sohvalla ja sanovan isälle että, se vois auttaa perheensä rahatilannetta, eikä vaan pahentaa sitä.
Mä en tajunnut mitä äiti tarkoitti, mutta isä tajusi. Se raivostu äidin sanoista ja ryntäsi sen luo, tarttui äitiä ranteesta ja alkoi retuuttaa sitä ja huutamaan sille päin naamaa. Näin miten äiti pelkäsi isää ja työnsin olohuoneen oven auki ja huusin isälle että se lopettaisi ja jättäisi äidin rauhaan. Isä nosti katseensa ja huomas mut, päästi äidin irti ja alko lähestyä mua. Mä tajusin lähteä karkuun. Äiti huusi itkuisesti isän perään ja pyysi sitä jättää mut rauhaan, mut isä ei kuunnellut sitä. Mä juoksin yläkertaan ja piilouduin ullakolle, sinne missä meidän suvun vanha flyygelikin oli.
Menin sen flyygelin taakse nurkkaan ja käperryin niin pieneksi kuin vain kykenin ja pidätin mun hengitystä. Mua pelotti ihan hirveästi, et isä löytäisi mut. Se kävi kyllä etsimässä mua sieltä, mutta ei löytänyt, onneksi. Taisin nukahtaa, sillä kun mä heräsin niin oli jo ilta. Kun mä uskaltauduin esiin piilostani ja alakertaan, niin mä näin äidin istuvan keittiössä, kasvot käsiin painettuna. Kun se kuuli mun tuleva keittiöön ja nosti päänsä, mä näin se itkevän.
Mä pelästyin todella pahasti ja juoksin sen luokse, ja äiti nosti mut syliinsä ja kun mä aloin myös itkemään niin, se alkoi hyssyttelemään mua ja kuiski mun korvaan, ettei ollut mitään hätää, että kaikki kyllä järjestyisi.
Viikko sen jälkeen, äiti siirsi mun tilille, tosi paljon rahaa ja sitten se antoi mulle oman kotiavaimensa, pakkasi laukkunsa ja lähti. Isä oli kadonnut jonnekin. Mä en nähnyt sitä vähään aikaan, paitsi yhtenä iltana. Tai niin mä ainakin luulin Ja jatkoa seurasi…
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä kuuntelin ihan hiljaa, kun Sasuke kertoi lähes kuiskaten, mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun mä olin lähtenyt kotoa pois. Musta tuntui todella pahalta sen puolesta.
Sitten kun Sasuke lopetti, me oltiin molemmat hetken aikaa hiljaa. Mä vilkaisin ulos ja näin että siellä satoi lunta.
”Itachi...” Sasuke sano hiljaa. Mä odotin hiljaa, että Sasuke jatkaisi mutta kun se pysy hiljaa, niin mä kysyi hiljaa.
”Niin Sasu?” Se liikahti ja mä nousi istumaan ja siirryin sohvan reunalle. Sasuke tuli mun viereen istumaan, mutta kun sen silmät painu väkisin kiinni, niin se kävi uudelleen kyljelleen makaamaan ja laski päänsä mun jalkojen päälle. Hymähdin hiljaa kun se silitti vasemmalla kädellään, mun vasenta reittä mun farkkujen läpi. Siten siltä pääsi pieni haukotus.
”Väsy?” Mä kysyin hiljaa. Sasuke nyökkäs vaiti ja kääntyi selälleen, kohentaen myös asentoaan.
”No sitten meidän on ilmeiseesti siirryttävä makuuhuoneen puolelle, vaan ensiksi…” mä kuiskasin pehmeästi sen korppitukan korvaan, ja hivutin molemmat käteni sen paidan alle.
”Vaateiden kevennys olisi ehkä paikallaan.” Ja riisuin Sasuken T-paidan, heittäen sen lattialle. Paitaa seurasi pian Sasuken farkut. Sitten mä nappasin Sasuken niine hyvineen mun syliin ja lähdin suunnistamaan yläkertaan.
Juu mulla oli pervot ajatukset, mutta en mä ajatellut ihan vielä SITÄ tiedätte kai… kyllä mä näin ettei Sasuke ollut vielä valmis siihen…
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Aamulla mä heräsin siihen, kun aurinko paistoi suoraan silmiin. Käänsi ynisten kylkeä ja vedin peittoa paremmin mun puolialastoman vartalon peitoksi… Hetkinen puolialastoman?
Mä ponkaisin istumaan ja ensimmäinen asia minkä mä huomasin, oli se että mulla oli vain kalsarit jalassa ja toinen oli se että Itachin paikka oli tyhjä.
Aluksi mä en muistanut mitään, mutta sitten viimeöinen palautui mun mieleen… Mä avasin suuni ja karjaisin…
”Itachiii!”
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä olin tukehtua kahviini, kun kuulin Sasuken karjaisun ylhäältä. Se taisi herätä. Multa pääsi pieni hihitys, kuullessani sen korppitukkaisen selvästi vihaiset askeleet lakeustuvan rappusia alas, mutta onnistuin saada ilmeen tyyneksi, juuri ennen kuin Sasuke astui keittiöön.
”Huomenta muru, nukuitko hyvin?” Mä kysyin suupieli nykien.
”Juu nukuin oikein hyvin, mutta herääminen ei ollut kaikkein miellyttävin.” Se korppitukka murahti, laittaen kätensä puuskaan ja mulkaisi mua murhaavasti.
Silloin mun pokka ei enää kestänyt ja mä repesin nauraman ihan hillittömästi.
Sasuke tuhahti mulle. ”Minkä on nyt niin hauskaa?”
Pudistin yhä hihitellen päätäni ja pyyhkäisin naurun kyynelet mun silmistä. ”Ei mikään, ei yhtään mikään murupieni.” Mä sanoin ja menin Sasuken luokse ja kiedoin käteni sen kaulaan painaen otsani sen otsaa vasten ja hymyilin. Sasuke tuhahti pienesti. Sitten se aloitti hiljaa.
”Itachi…”
”Hmm?” Mä ynähdin.
”Tota… mitä viime yönä tapahtui?” Se kysy ja katso mua hieman oudosti. Mun huulille levisi ehkä kaikkein pirullisin virne, mitä ikinä ollaan nähty. Sitten mä sanoin samettisesti.
”Etkö muista? Sinähän sitä ehdotit…” Mä kuhersin hiljaa.
Sasuken silmät levisi varmaan teelautasen kokoiseksi. ”Mitä?!” Se parkaisi ja katto mua ihan sokissa.
Mä nyökyttelin vakavana, tai niin vakavana kun siinä tilanteessa vain pysty.
”Tarkoittako sä että me… että oltiin… tai siis… me…” Sasuke alko änkyttää, se oli ihan kalpea.
”Juu kyllä… ” Mä vastasin, enkä kyennyt estää hymyä nousemasta mun huulille, mutta Sasuke ei näyttänyt huomaavan sitä.
”Voi ei.. voi… ei…” Sasuke kuiskasi ja hoiperteli lähintä tuolia.
Mä puolestani peruutin hiljaa ja huomattomasti keittiön ovelle, vapisten pidätetystä naurusta. Voi raukkaa, se tosiaan luuli että me oltiin oikeasti tehty jotain.
Lopulta mä en enää kestänyt, vaan repesin uudemman kerran nauramaan. Silloin Sasuke näytti tajuavan, että mä kusetin sitä ja se karjasi
”Itachi!”
Silloin mua vietiin ja lujaa.
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä karjaisin raivosta, kun tajusin Itachin keksineen koko jutun. Mä näin se pakenevan olohuoneeseen ja ryntäsin sen perään. Mä tulin olkkariin ja aloin huhuilla pettävän pehmeästi.
”Ita-koi, missä olet, missä olet.. tule esiin..” Kuulin hiljaisen tirskahduksen verhojen takaa ja näin kuinka ne liikahti. löysinpä, nyt jäit kiinni, mä ajattelin ja lähin hiljaa hiipimään verhoja kohti.
(End of Sasuke’s POV)
(Itachi’s POV)
Mä kykin hiljaa sohvan takana ja kuulin, kuinka Sasuke tuli olkkariin ja alkoi houkutella mua esiin, mutta mähän en langennut niin läpinäkyvään ansaan. Sitten tuli ihan hiljaista. Liian hiljaista. Mä laskin mielessäni viiteen ja ponkaisin seisomaan ja huusin:
”Pöö!”
Sasuke kiljaisi ja lensi pepulleen lattialle ja mä olin tukehtua nauruun. Sitten mä tulin pois sohvan takaa ja istahdin sohvalle. Sasuke nousi ylös lattialta ja tuli mun viereen. Mä kietaisin käsivarteni sen Korppitukan ympärille ja suukotin sitä hellästi.
”Rakastan sua Sasuke.” Kuiskasin sen korvaan.
”Mäkin sua… mun oma Ita- koini”
(End of Itachi’s POV)
(Sasuke’s POV)
Mä nojasin päätäni Itachin olkaa vasten ja huokaisin hiljaa.
”Kiitos… kun kuuntelit mua eilen.” Mä sanoi ja painauduin tiukemmin Itachin kylkeen.
Itachi hymähti ja pörrötti mun hiuksia. Sitten se vakavoitu ja kysyi hiljaa ja varovasti. ”Oliko se sun ensimmäinen kerta… kun sä puhut siitä… ”
Mä nyökkäsin vaiti ja aloin kiertää Itachin yhtä pitkää hiuskiehkuraa, etusormeni ympärille. Itachi hymyili hellästi.
”Apua, mitä kello on?” Mä kysyin äkkiä. Itachi vilkaisi rannekelloaan ja vastasi:
”Viisitoista yli seitsemän.”
Mä nyökkäsin helpottuneena. Eli siis ei ollut vielä mikään kiire hyvä. Koitin nousta, mennäkseni takasin ylös ja pukemaan päivävaateet päälle, mut mä en pääsyt mihinkään, koska Itachi piti käsiään yhä, mun ympärillä.
”Itachi…” Mä sanoin ja vilkaisin vihjailevasti sen käsiä. Se kyllä vilkas mun olan yli, mutta ei tehnyt eletäkään, irrottaakseen otetaan.
”Itachi, ihan oikeasti, mun pitää mennä pukemaan…” Mä sanoin jo hieman äreissäni, ja yritin naama punaisena, rimpuilla irti, mut se oli turhaa.
”Mikä kiire sulla on?” Itachi kysy multa viattomasti.
”Juuri se, että mä haluaisin ehtii tänään vielä pukemaankin ja syödä ennen koulua, joten päästä irti!” Mä ärisin ja aloin rimpuilla toden teolla, Itachin otteessa.
Mutta se ei välittänyt, vaan painoi huulensa mun huulia vasten. Mä yllätyin hieman, mutta suljin silmäni ja vastasin silti sille.
Viidentoista minuutin, päästä mä havahduin siihen että mun kännykkä soi, mun housun taskussa, Itachi makasi puoliksi mun päällä ja myös siihen, että mun ja Itan viaton, ”suudelma” alko kehityy liian intiimiseksi ja mulla oli enää housut jalassa. Mä räjähdin naamaltani tulipunaiseksi, ja nielaisin ulos pyrkivän huokaisun, yrittäen ryhdistäytyä ja työnsi Itachin hellästi, mutta päättäväiseesti pois mun päältä, nousin istumaan ja kaivoin mun mustan simpukkakännykän taskusta ja avasin sen.
”Voi eih…” Mä huokaisin, kun näin kuka soitti. Mun kännyn näytöllä luki Tsunade. Itachikin vilkas kännyn näyttöä ja ennen kun mä ehdin tehdä mitään niin, Itachi oli napannut kännykän mun kädestä ja vastannut siihen.
(End of Sasuke’s POV)
Kommentit (Lataa vanhempia)
sango
- 2008-11-26 19:11:27
ookeeii tässä se on! jeeehaaa! toivottavasti tään ruokii teidän nälkäisiä mieliänne edes vähän. Mä ainakin nautin tän osan teosta. Tää on ehkä paras ja seuraavalla sijalla on ehkä... ykkönen tai kakkonen. X)
Daligar
- 2008-11-26 19:31:04
Ihana Sasu ku otti Itaa leuasta kiinni <3 voin kuvitella Itan anovan koiranpentuilmeen ku se pyytelee anteeksi rikkeitään. Sasori tykkää Sakurasta? Ohhoh :O toivon mukaan Sakura huomaa sen jossain vaiheessa, jotta se jättää Itan rauhaan XD
Onneks ne oli niin humalassa siellä pirskeissä, ettei ne tajunnu paremmin niiden suudelmaa XD
Tsunade perkule pilas Sassen ihana illan ;___; Yhyy… Ja Sasse ei parane vieläkään ;____;
Fukagu on paskiainen :<
Ihana tuo Itacin pila ja Sassen takaa-ajo <3 Ne jäi vangiksi taloonsa, nyt ens osassa sitte söpöstelyä ja vaikka vähän yaoitaki tai ainaki piakkoin ;)
Onneks ne oli niin humalassa siellä pirskeissä, ettei ne tajunnu paremmin niiden suudelmaa XD
Tsunade perkule pilas Sassen ihana illan ;___; Yhyy… Ja Sasse ei parane vieläkään ;____;
Fukagu on paskiainen :<
Ihana tuo Itacin pila ja Sassen takaa-ajo <3 Ne jäi vangiksi taloonsa, nyt ens osassa sitte söpöstelyä ja vaikka vähän yaoitaki tai ainaki piakkoin ;)
Nekop
- 2008-12-09 07:56:25
Nää Valo pimeydessä jutut on sit ihania, kirjota mahdollisimman nopeesti jatkoo annan kaikille valo pimeydessä jutuilles 10p XD
Lily-Rose
- 2009-05-31 16:10:26
Mä ihan luulin, että kommentoin tähän, mutta ilmeisesti sitten en. Tää on ihana, sun kirjotustyyli on mukaansatempaava ja tekee koko ajan mieli lukea vaan lisää ja lisää. Sasuke ja Itachi on sulosia kummatki :)
Onkos tulossa vielä jatkoa? :P
Onkos tulossa vielä jatkoa? :P
Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste