Okei, ihan ekaks.. tiedän että tämä on pitkä! Siksi olenkin epäröinyt tämän laittamista kisaan. En kuitenkaan millään keksinyt enää toista ideaa ja olisin kuitenkin laittanut tämän tänne jossain vaiheessa teidän kiusaksenne :D Joten miksi ei sitten samantien kisaan?

Lukuiloa! Toivottavasti teillä on hauskaa tätä lukiessanne, minulla oli kirjoittaessa XD

---------------------------

Joulun riemu

Lumi leijaili hiljaa maahan peittäen kaiken alleen. Kuuset saivat kauniin kuorrutteen havuilleen, ja omakotitalojen tummat katot katosivat paksuihin nietoksiin. Jouluvalot koristivat ikkunoita tuoden eri väreillään loistoa ja iloa niitä katseleville. Läheisen metsän reunalla sijaitsevassa talossa ei kuitenkaan palanut ainuttakaan jouluvaloa. Ikkunoista loisti vain sisävalojen hehku. Talossa asuvat eivät olleet nähneet lainkaan vaivaa joulua varten.

“Peiin, tapan sut vittu jos sulla ei oo mitään järkevää asiaa”, Hidan manasi laahustaessaan portaat alas yövaatteillaan ja hieroen unisia silmiään.

Hidanin perässä laahusti tämän huonetoveri aivan yhtä unisen näköisenä. Kakuzu oli kuitenkin vaihtanut ylleen kunnon vaatteet, toisin kuin puolialastomana hilluva Hidan, jolla oli vain pitkät yöhousut jalassaan.

Pein odotti, että kaksikko istui alas olohuoneessa oleville nojatuoleille muiden unikekojen seuraan, ennen kuin julisti uuden käskynsä.

“Olen päättänyt, että tänä vuonna me juhlimme joulua.”

Kaikkien Akatsukilaisten katseet, lukuun ottamatta Konania, kääntyivät yllättyneinä Peiniin. Hetken oli hiljaista, tyyntä myrskyn edellä, niin kuin sanotaan.

“MITÄ! Mitä vittua sä hourit! Ei me olla vietetty ennenkään, joten miks nyt?” Hidan huusi kurkku suorana mulkoillen pahasti oranssihiuksista miestä.

“Puhu kunnioittavammin Peinille”, Konan sanoi hiljaa miehen vierestä.

“Ja miks vitussa sä et oo yhtään yllättynyt tästä tiedosta? Et kai sä vaan oo menny pyytämään Peiniltä moista!”

Konan tuijotti tiukasti Hidanin ohi, eikä sanonut mitään. Konan oli siis mennyt pyytämään moista, eikä se tehnyt muita onnellisiksi.

“Vitun ämmä”, Hidan laukaisi ajattelematta sen kummemmin.

Peinin punaoranssit silmät kääntyivät välittömästi Hidaniin. Muut siirtyivät tuoleineen kauemmas Hidanista peläten saavansa osansa Peinin vihasta. Pein nousi tuolistaan ja asteli uhkaavasti jashinistin eteen, joka näytti ymmärtäneen sanoneensa pahasti ja istui kauhistuneena, hievahtamatta aloillaan. Hidan rutisti silmänsä kiinni nähdessään Peinin kohottavan kättään, ja odotti iskua.

Iskua ei kuitenkaan kuulunut, joten Hidan uskalsi avata tummanliilat silmänsä. Pein seisoi aloillaan käsi edelleen iskuvalmiudessa, mutta tämä näytti pohtivan jotain. Viimein johtaja laski kätensä ja palasi istumaan rauhoittuneena paikalleen. Muut seurasivat tilannetta ihmeissään ja tulivat jälleen lähemmäs raahaten tuolejaan lattiaa pitkin ikävän ääntelyn seuraamana.

“Ihmettelette nyt varmaan, miksi en läksyttänyt Hidania. Syy on yksinkertainen, ja saat kiittää onneasi Hidan. Huomenna on jouluaatto ja haluan talossamme vallitsevan rauhan. Ja johtajana minun täytyy pitää kiinni periaatteistani. Hidan, pyydä anteeksi Konanilta, ja asia on sillä selvä.”

Hidan tuijotti epäuskoisena Peiniä. Hän ei voinut uskoa hyvää tuuriaan. Nyt hänen pitäisi yrittää pitää suunsa supussa. Vaikka Pein ei läksyttänyt häntä nyt, se ei taannut sitä, etteikö Pein tekisi sitä myöhemmin, jos hän ei ottaisi vinkistä vaaria.

“Sori”, jashinisti mutisi hiljaa, katsomatta Konaniin.

Pein ilmeisesti hyväksyi anteeksipyynnön, sillä meni eteenpäin asiassaan.

“Ihan ensimmäiseksi, syötte nämä”, Pein käski nakaten jokaiselle oman joulukalenterin. “Ne ovat pahasti myöhässä, tiedän, mutta päätin vasta eilen että juhlimme joulua. Ja ne on sitten oltava syötynä 23:een luukkuun saakka iltaan mennessä.”

Kaikki tuijottivat sylissään lepäävää kalenteria. Pein oli menettänyt totaalisesti järkensä, tai oli uponnut liian syvälle rakkauteensa Konania kohtaan, koska oli suostunut moiseen. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut valittaa, ei ainakaan vielä.

“Minä ja Konan siivoamme alakerran, teille jää yläkerran yhteiset tilat ja omat huoneenne. Sitten koristelemme talon ja joku saa hakea meille joulukuusen ja se koristellaan niin ikään. Jokaisen täytyy antaa vähintään yksi lahja. Ja tietenkin jollekulle lankeaa leipominen”, Pein selitti odottaen muiden reaktioita.

“Onko meidän ihan pakko nähdä moinen vaiva ja edes viettää joulua?” Kakuzu mutisi möreällä äänellään.

“On, koska sanon niin. En tahdo kuulla enempää vastaväitteitä, nyt töihin!”

“Jippii, tästä tulee hauskaa!” Tobi hihkaisi juosten yläkertaan.

“Tästä tulee painajainen”, Hidan valitti laahustaen muiden mukana ylös.


Jokainen suuntasi ensimmäisenä parinsa kanssa omaan huoneeseensa. Kuluissa oltiin säästetty, kun jokaisessa huoneessa asusti kaksi. Tai no, Zetzu ja Tobi olivat ainoat, joilla oli oma huone. Tobilla siksi, ettei kukaan kestäisi olla tämän kanssa neljän seinän sisällä kuin pakollisen ajan, ja Zetzussa oli jo kaksi persoonaa, mitäpä sitä samaan huoneeseen tukkimaan enää kolmatta henkilöä.

Hidan ja Kakuzu katselivat huonettaan, joka oli jakaantunut puoliksi: Hidanin puoli oli sotkuinen ja Kakuzun taas puhdas.

“Minä en siivoa sinun sotkujasi, ettäs tiedät”, Kakuzu ilmoitti ryhtyen pyyhkimään pienestä hyllyköstä pölyjä.

“Miten niin et? Siivous piti tehdä yhdessä!”

“Niin, mutta minä hoidan pölyjen pyyhkimisen, sinä saat pedata sänkysi, siivota vaatteesi ja tavarasi lattialta ja hoitaa imuroimisen.”

“Vittu, tuo on epäreilu työnjako, en suostu!” Hidan räyhäsi pamauttaen nyrkkinsä mielenosoituksellisesti seinään.

“Tee osuutesi tai katkaisen vihdoin ja viimein keikkuvan pääsi.”

“Vittu sä mitään sellasta saisit tehtyä, mä tappaisin sut ennen sitä!” Jashinisti jatkoi välittämättä uhkailusta.

Kakuzu liikkui salamannopeasti tarttuen Hidania kurkusta ja painaen tämän tiukasti seinää vasten.

“Vai tappaisit minut ennen sitä? Miten luulet onnistuvasi, kun refleksisi ovat näin onnettomat?” Kakuzu ivasi kiristäen otettaan.

Hidan ähkäisi kivusta ja yritti rimpuilla irti Kakuzun otteesta, josta ei noin vain päässytkään vapaaksi. Hidan jopa pelkäsi vähän, muttei halunnut ilmiantaa tätä vanhemmalle miehelle.

Kakuzu katseli tyytyväisenä jashinistin silmissä piilevää pelkoa. Hän oli jälleen onnistunut näyttämään kumpi heistä oli vahvempi. Hän koki kuitenkin todellisen yllätyksen Hidanin loihtiessa kasvoilleen avuttoman ja harvinaisen suloisen ilmeen.

Kakuzu ei voinut kuin tuijottaa transsissa nuorempaansa. Toki hän oli aiemmin pannut merkille Hidanin hyvännäköisyyden, mutta tämän suloisuus oli aivan uusi puoli hänelle vittuilevasta ja ärsyttävästä jashinista. Yhtäkkiä hänen ei tehnyt enää mieli satuttaa Hidania, joten hän päästi irti tämän kaulasta. Hän kuitenkin jäi vielä aloilleen tutkiskelemaan tämän liikkeitä.

“Mitä vittua tölläät? Siirry kauemmas, jotta pääsen siivoamaan!” Hidan ärähti.

Hidan oli salaa tyytyväinen saatuaan Kakuzun hämilleen. Hän oli tahallaan väläyttänyt tälle suloisen ilmeen, ja se oli tepsinyt, ihme ja kumma. Nyt Hidania tosin häiritsi tämän läheisyys, heidän vartalonsa melkein koskivat toisiinsa, ja se sai jashinistissa outoja tuntemuksia aikaan. Nopeasti hän livahti Kakuzun ja seinän välistä sydän pamppaillen syystä, jota hän ei voinut käsittää.

Hiljaisuudessa he siivosivat huoneensa, tai lähinnä Hidan siivosi. Kakuzu oli pyyhittyään pölyt ryhtynyt laskemaan rahojaan. Puolentunnin urakan jälkeen Hidan oli lopulta valmis ja he suuntasivat yläkerran yhteisiin tiloihin.

Heillä oli pieni olohuoneen tapainen nurkkaus, jossa he pystyivät katsomaan televisiota ja ottamaan torkut, jos siltä tuntui. Virallinen ja suurempi olohuone oli kuitenkin alhaalla. Muut olivat jo aloitelleet siellä siivoamista, joten Kakuzulle ja Hidanille ei jäänyt paljon puuhaa. Ei mennyt kauan kun he lähtivät alakertaan kärsimään seuraavista tehtävistään.

Pein ja Konan olivat saaneet siivottua alakerran ja odottivat jo heitä koristelaatikkojen kanssa.

“Kakuzu ja Hidan, te saatte etsiä meille kuusen, te muut saatte koristella talon.”

“Miks just vittu minä? Siellä on ihan saatanan kylmä!”

Kakuzu vetäisi harmaahiuksisen miehen matkaansa, jotta tämä ei saisi jälleen ärsytettyä Peiniä ainaisella valituksellaan. Vasta eteisessä hän päästi irti vastaan hangoittelevasta jashinistista, puki ylleen ja hävisi ulkoilmaan.

Hidan veti vastahakoisesti jalkaansa kengät ja nappasi takkinsa naulakosta kiirehtien sitten Kakuzun perään. Kyseinen mies tarpoi jo kauempana kirves olallaan ja pulkkaa perässään vetäen. Hidan joutui juosta miehen kiinni. Epäonnekseen hän liukastui ja kaatui istumaan kylmään maahan.

“Ai vittu mun perse! Oisit voinu jumalauta oottaa, niin tätäkään ei ois tapahtunu!”

“Miksi olisin? Ihan hyvin sinä saavutit minut, ja tuo ei ollut minun vikani”, Kakuzu virkkoi kääntymättä kiroiluaan jatkavaan Hidaniin päin.

He jatkoivat hiljaa matkaansa syvemmälle metsään Hidanin lopulta vaiettua. Kulkeminen kävi hankalammaksi korkeampien nietosten takia ja eteneminen hidastui.

“Mulla on kylmä..”

“Mitäs kuljet noin vähissä vaatteissa, vetäisit vetoketjun ylös asti ja käyttäisit kaulahuivia”, Kakuzu totesi.

“Mut kun Jashin-saman koru pitää olla näkyvillä!”

“Ei se sulle suutu, jos peität sen hetkeksi.”

“Ehkä ei, mutta haluan että kaikki näkevät sen.”

“Ketkä kaikki? Minä ja muutama puu oravan kera?”

“Olipa hauskaa Kaku-ZUU!”

Kakuzu kääntyi ihmeissään kuullessaan Hidanin kiljuvan. Hymy kiiri hänen maskin peittämille kasvoilleen nähdessään Hidanin uponneen rintaansa myöten lumeen.

“Auta mut ylös täältä!”

“Miksi auttaisin? No hyvä on, jos pyydät kauniisti”, Kakuzu vastasi virnuillen.

“Ole kilttii, Kuzuu~”

Kakuzu jähmettyi kuullessaan Hidanin pyynnön. Ei hän ihan tuota ollut odottanut.

“Kuzuu~, auta jo!”

Kakuzu oli kiitollinen maskistaan, sillä hän oli muuttunut kasvoiltaan täysin punaiseksi. Hidan kuulosti tajuttoman seksikkäältä puhuessaan noin. Ja hän huomasi pitävänsä uudesta lempinimestään, joskin Hidanille hän ei sitä koskaan myöntäisi.

“Lakkaa kutsumasta minua noin”, Kakuzu määräsi kiskaisten Hidanin ylös lumesta. “Kas, tuossa onkin sopiva kuusi!” Hän jatkoi kääntyessään ympäri.

Hidan ei sanonut mitään. Hän odotti hiljaa väristen aloillaan, kun Kakuzu hakkasi pienen kuusen vartta poikki. Saatuaan varren poikki, Kakuzu sitoi narulla kuusen pulkkaan ja lähti tarpomaan takaisin kotia päin. Kauas hän ei ehtinyt kuullessaan surkean äänen takaansa.

“Kakuzu, mun on k-kylmä, jalat on ihan m-märät. Väsyttääkin, tarvottiin jo tun-ti”, Hidan valitti luoden surkean koiranpentuilmeen vanhempaan mieheen.

Kakuzu tunsi odottamattoman lämmön leviävän sisällään. Miksi Hidan oli tänään niin pirun suloinen ja käyttäytyi eri tavalla kuin yleensä? Kakuzu ei voinut olla välittämättä Hidanin surkeasta olemuksesta. Niinpä hän riisui takkinsa ja ojensi sen jashinistille.

“K-kiitos”, Hidan änkytti hampaat kalisten ja veti takin omansa päälle.

Hidanin puettua Kakuzu laskeutui kyykkyyn tämän eteen. Hidan tuijotti hölmistyneenä vanhemman miehen selkää.

“Ala tulla jo selkääni, en odota koko päivää.”

Hidan kipusi Kakuzun reppuselkään marisematta lainkaan. Kakuzu otti kunnon otteen nuoremman reisien alta ja lähti kävelemään eteenpäin vetäessään samalla kuusta perässään.

Hidan katseli hento puna kasvoillaan Kakuzun niskaa. Kakuzu oli ollut todella kiltti antaessaan hänelle takkinsa, miehellä oli enää yllään vain tummanvihreä villapaita. Ja tämä oli myös ottanut hänet reppuselkäänsä, se jos mikä oli kiltisti tehty.

Hidan tunsi luomiensa käyvän raskaammiksi. Väkisinkin ne painuivat kiinni yhä uudelleen, vaikka hän yritti pitää ne auki. Varoen hän laski päänsä vanhemman miehen olalle.

Kakuzu tunsi lämpimän hengityksen poskellaan, joka sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkärankaansa pitkin.

“Kiitos”, Hidan mumisi hiljaa Kakuzun korvaan, ennen kuin nukahti.

Kakuzu vilkaisi olkansa yli pariaan. Hidan oli hyvin suloinen näky. Harmaiden hiusten päällä oli muutama lumihiutale ja mustat ripset kaartuivat kauniisti suljetuissa silmissä. Hidan oli hyvin kaunis. Hymyillen hän jatkoi matkaansa kotiin.

---------------

“Dannaa~”

“Mitä?”

PLÄTS.

Deidara nauroi kippurassa muutaman metrin päässä Sasorista. Hän oli heittänyt lumipallolla tätä suoraan kasvoihin. Sasori näytti huvittavalta pyyhkiessään lunta kasvoiltaan.

“Deidaraa…”

Deidara kuuli dannan pehmeässä äänessä vaarallisen sävyn, joten hän katsoi parhaakseen ottaa jalat alleen. Niin nopeasti kuin lumessa pääsi eteenpäin, hän juoksi takapihalle tekemänsä lumiseinämä taakse ja ryhtyi pommittamaan kohti juoksevaa Sasoria lumipalloilla.

Yllätettynä Sasori joutui kääntymään ympäri ja pakenemaan talon sivustalle. Hän nakkeli lumipalloja takaisin, aina kun näki Deidaran kurkistavan muurinsa takaa.

‘Miten pääsen yllättämään hänet?’

Sasori kuuli viereisen ikkunan sisäpuolelta kopinaa ja käänsi huomionsa sinne. Tobi laittoi ikkunalaudalle joulukynttelikköä ja teippasi itse tekemiään lumihiutaleita ikkunaan. Punahiuksinen mies koputti ikkunaan saadakseen Tobin huomion.
Tobi avasi tuuletusikkunan uteliaana, aivan kuten Sasori oli toivonutkin.

“Voisitko auttaa minua?”

“Totta kai! Tobi on kiltti poika ja auttaa! Mitä minun pitää tehdä?” Tobi uteli melkein pomppien innostuksesta.

“Tule tänne ulos, niin kerron.”

Ei mennyt kauan, kun oranssimaskinen poika jo hyppeli hänen luokseen innosta puhkuen.

“Nakkele Deidaraa kohti lumipalloja niin kauan että pääsen yllättämään hänet, sen jälkeen voit mennä takaisin sisälle. Mutta muista, Deidara ei saa nähdä sinua!” Sasori selitti.

“Selvä!” Tobi hihkaisi ryhtyen nakkelemaan palloja blondia kohti.

Sasori puolestaan lähti kiertämään talon toiselle puolelle. Hän koukkasi metsänreunan kautta päästäkseen Deidaran taakse. Hiljaa hän hiipi pahaa aavistamatonta uhriaan kohti. Ollessaan muutaman metrin päässä, hän hyökkäsi blondin päälle ja aloitti lumipesun.

Deidara kiljaisi säikähtäneenä ja kiljui yhä enemmän kylmän lumen tunkeutuessa hänen takkinsa alle kaula-aukosta ja takinhelmasta.

“Lopeta, danna! Ole kiltti ja lopeta!”

“Mitäs heitit minua sillä pallolla!”

“Anteeksi, en tee enää niin, ole kiltti ja LOPETAA!” Deidara ulvoi kiemurrellen Sasorin alla.

Vihdoin ja viimein Sasori päätti armahtaa nuorempaansa. Deidara pyyhki lunta kasvoiltaan ja nousi ylös pudistellen enimmät lumet vaatteidensa sisältä.

“Nyt mennään sisälle lämmittelemään, tänne jäätyy!”, Deidara valitti.

“Mikä ettei”, Sasori vastasi hymyillen ja suukotti blondin kylmiä huulia.

Deidaran kasvoille nousi hento hymy ja käsi kädessä he kävelivät sisälle.

------------------------

Seuraavana aamuna Tobi kävi hakkaamassa jokaisen ovea ja kertomassa, että johtaja halusi kaikki alas ja että joulukalentereiden olisi parasta olla syötynä 23:een luukkuun saakka. Ovien takaa kuului manaamista ja mutinaa. Tobi ei ollut kuulevinaan niitä, vaan pomppi iloisesti portaat alas paukuttaen kattilankansia yhteen.

“Vitun Tobi…”

“Niin…”

Hidan nousi istumaan sängyllään ja katseli unisesti ympärilleen. Hän tajusi olevansa omassa sängyssään alusvaatteisillaan

‘Hetkinen, miten se on mahdollista? Muistan olleeni metsässä Kakuzun reppuselässä..’

“Miten vitussa mä täällä oon Kakuzu?”

“Eikö se ole ilmiselvää? Nukahdit reppuselkääni. Kello oli jo aika paljon, kun tulimme takaisin joten toin sinut nukkumaan”, kuului epäselvä vastaus peiton alta.

Hidanin kasvoille nousi puna hänen tajutessaan, että Kakuzu oli myös kaiken tuon lisäksi riisunut hänet melkein alasti. Hän oli erittäin iloinen siitä, että Kakuzu ei voinut nähdä hänen ilmettään. Jashinisti nousi ylös ja puki pikaisesti ylleen. Hetken päästä hän asteli Kakuzun sängyn viereen ja alkoi tökkimään tätä.

“Lopeta.”

“En ennen kuin nouset ylös, meitä odotetaan jo.”

“Ihan sama...“

Hidan kiskaisi peiton vanhempansa yltä ja nakkasi sen lattialle. Kakuzu tunsi viileyden hiipivän iholleen ja vetäytyi kippuraan. Hidan huokaisi turhautuneena ja käveli heidän työpöytänsä ääreen. Hän kahisutteli laatikossa olevia rahoja saaden Kakuzun ponnahtamaan kuin vieteri istumaan.

“Mitä luulet tekeväsi?”

“Pölliväni rahojasi, jos et nouse ylös”, Hidan totesi pirullinen virne kasvoillaan.

Kakuzu nousi manaten ylös ja puki ylleen. Tyytyväisenä jashinisti sulki laatikon salkkuineen ja tarttui koskemattomaan joulukalenteriinsa.

“Pitääkö tämäkin muka syödä kerralla?” Hidan marisi availlen luukkuja ja tunkien suklaata suuhunsa.

Kakuzu tuli Hidanin viereen ja avasi 23:nen luukun. Hän oli eilen ennen nukkumaan menoaan avannut kaikki muut luukut.

“Sinulla on suklaata tuossa”, Kakuzu totesi osoittaen Hidanin kasvoja.

“Missä?” Hidan kysyi pyyhkien huuliaan.

“Tässä”, Kakuzu vastasi pyyhkäisten sormellaan suklaata Hidanin suupielestä ja nuolaisten sormensa puhtaaksi.

Hidan tuijotti äimänä itseään pidempää miestä. Pienet punaiset läikät nousivat koristamaan hänen poskipäitään, vaikka hän kuinka yritti estellä sitä.

“Vitun pervo!” Hidan huusi rynnäten ulos huoneesta.

Kakuzu kohautti huvittuneena olkiaan ja lähti jashinistinsa perään.


Kun kaksikko viimein pääsi alakertaan muiden seuraan, Pein tarkisti heidän kalenteri-tilanteensa. Johtaja nyökkäsi tyytyväisenä ja käski kaikkia avaamaan viimeisen luukun. Kuului rapistelua luukkujen avautuessa ja mussutusta suklaan syömisestä.

“No niin, nyt on viimeisten tehtävien aika. Tänään on jouluaatto, joten koristelemme kuusen ja jotkut saavat leipoa. Illalle on vähän tiedossa ohjelmaa, josta en vielä kerro teille mitään, se olkoon yllätys. Itachi ja Kisame, te saatte leipoa ja muut koristelevat kuusen.”

Itachi ja Kisame hävisivät keittiöön muiden hääriessä kuusen ympärillä. He etsivät tarvittavat aineet ja kipot pöydälle ja lopulta kaivoivat ohjekirjan kaapin syövereistä.

“Tee sinä joulutortut niin minä teen pipareita Konanin eilen tekemästä taikinasta”, Itachi sanoi aloittaen taikinan kaulimisen.

Kisame nyökkäsi ja ryhtyi taittelemaan levyistä torttuja. Hänen työnsä oli ihan liian helppo, sillä pian hän oli jo asetellut hillot torttuihin ja saanut ne uuniin.

“Voinko auttaa pipareissa?”

“Voit.”

Yhdessä he kaulitsivat ja painelivat erilaisia kuvioita taikinaan. Oli tähtiä, sydämiä, pilviä ja tikku-ukkoja.

“Mmm.. tämä on hyvää!”

“Kisame, älä syö sitä taikinaa.”

“Mutta tämä on niin hyvää! Maista sinäkin!” Kisame kehotti törkäten taikinaisen sormensa Uchihan suuhun.

Itachin silmät suurenivat yllätyksestä ja hän tuijotti hiljaa Kisamea. Molempien kasvoille nousi pieni puna, mutta Kisame oli jääräpäisellä tuulella, eikä vetänyt sormeaan pois. Itachin oltua aloillaan hetken, hän viimein imi taikinan sormesta. Vasta kun sormi oli puhdas, Kisame suostui ottamaan sen pois nuorempansa suusta. Hän virnisti Uchihalle voitonriemuisesti.

PRRRR.

Kisame ryntäsi munakellon soitua uunille ja otti kauniisti ruskettuneet tortut jäähtymään. Itachi ojensi haille piparipellin ja hiljaisina he ryhtyivät vahtimaan niiden paistumista.


Piparien paistuttua kaksikko oli liittynyt olohuoneeseen muiden seuraan. Ilta oli jo ehtinyt laskea ja viimeiset ohjelmanumerot lähestyivät huimaa vauhtia. He istuivat pimeässä olohuoneessa katselemassa tv:tä. Joulukuusi ja kynttilät sohvapöydällä toivat ainoastaan valoa hämärään huoneeseen.

Hidan oli tylsistynyt. Hän ei tiennyt mitä tekisi ennen kuin joutuisi Peinin viimeisten määräysten kidutettavaksi. Jotakin hauskaa hän halusi tehdä ennen kärsimystään. Hetken pohdittuaan hän sai ajatuksen.

“Kakuzuu~”

“Mitä nyt taas?”

“Onko sulla hukassa jotain?” Hidan kysäisi pirullinen virne huulillaan.

“Miten niin? Kakuzu loi epäilevän katseensa jashinistiin.

Hidan kaivoi taskustaan setelin ja heilutteli sitä aivan Kakuzun edessä, kuitenkin niin kaukana, ettei tämä yltäisi sieppaamaan sitä.

“Sinä pirulainen! Milloin varastit sen?”

“Tänä aamuna, kun potkin sinut ylös”, Hidan liversi ottaen askeleen taaksepäin.

Samassa Kakuzu jo ponnahti jaloilleen ja lähti jahtaamaan karkuun viilettävää Hidania uhkaillen tätä tappouhkauksilla. Hidan nauroi kovaäänisesti ja kiristi tahtiaan. He juoksivat alakertaa ympäri yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes Hidan juoksi portaat yläkertaan.

‘Nyt olet kiikissä’, Kakuzu ajatteli rynnätessään harmaahiuksisen perään.

Hidan manasi mielessään tyhmyyttään. Yläkerrassa oli kapeat käytävät, joten hänen olisi vaikea paeta Kakuzua, takaisin kääntyminenkään ei ollut hyvä idea. Hidan puikahti leponurkkaan, heidän pienempään olohuoneeseensa. Hänen epäonnekseen hän kompastui maton reunaan ja lensi rähmälleen.

Kakuzu oli samaisella sekunnilla hänen päällään vaatien rahaansa takaisin. Kakuzu yritti napata setelin Hidanin vikkelistä sormista, mutta se olikin yllättävän vaikeaa.

“Anna se takaisin, ennen kuin sinulle käy huonosti.”

“En vitussa anna!” Hidan huusi painaen setelin rintaansa vasten.

Kakuzun kädet väänsivät Hidanin käsiä kovakouraisesti erilleen. Lopulta hän saikin ne irti jashinistin rinnasta ja avasi tämän yhtyeenpuristetut nyrkit voitonriemuisena. Hymy hyytyi hänen kasvoiltaan, kun hän joutui toteamaan niiden olevan tyhjät.

“Hidan.. minne sinä laitoit sen?” Kakuzu kysyi melkein muristen.

“Ha hahaa, paikkaan josta et ikinä sitä suostuisi ottamaan pois!” Hidan vastasi nauraen.

Kakuzu silmäili pariaan miettivästi. Mikä olisi sellainen paikka, josta hän ei seteliään suostuisi etsimään? Mikään tasku kyseessä ei voinut olla. Mikä sitten? Hetken mietittyään hänen silmänsä levisivät lautasen kokoisiksi.

“Et voi olla tosissasi.”

“Kyllä olen!”

Kakuzu punnitsi vaihtoehtojaan hetken, kunnes veti maskinsa kasvoiltaan. Hän teki sen siksi, että Hidan voisi nähdä hänen pirullisen virneensä. Hidanin itsevarma hymy haihtui varsin nopeasti.

“Et sä sitä vois tehä... vittu et vaan vois!”

“Todellakin voin, kun kyseessä on rahani!”

Tämän sanottuaan Kakuzu käänsi allaan makaavan miehen ympäri ja ryhtyi avaamaan tämän housuja.

“VITTU! Näpit irti!”

“Mitäs olit niin typerä, saat maksaa siitä.”

Kakuzu sujautti kätensä Hidanin alushousuihin saaden jashinistin jähmettymään täysin. Virnuillen Kakuzu veti esiin ikioman rahansa sujauttaen sen taskuunsa. Hidan käänsi nolostuneena kasvonsa poispäin päällään olevasta miehestä. Hän tunsi kasvojensa kuumottavan.

Kakuzu tarttui Hidanin leukaan kääntäen tämän kasvot omiinsa. Hidan oli syötävän suloinen ujona. Hidanin silmät eivät millään tahtoneet kohdata Kakuzun omia ja punastus teki violettisilmäisestä nuorukaisesta herkän oloisen.

Hidan käänsi kasvonsa suoraan kattoon, jotta ei joutuisi kohtaamaan vanhemman miehen katsetta. Yllättyneenä hän tiiraili yläpuolellaan leijailevaa kasvia, kunnes tunnisti sen.

“Misteli”, jashinisti kuiskasi.

Kakuzu nosti katseensa Hidanin tavoin ylöspäin. Siellä tosiaan oli misteli. Heille tuntui sattuvan jatkuvasti kaikkea kummallista.

“Vittu, kuka tuonkin on tuonne ripustanut…”

“Mitä se meitä siellä haittaa.”

“No mutta siis, sehän on MISTELI!”

“Haluatko noin kovasti suudella minua?"

“No en todellakaan! Mutta tuottaa huonoa onnea, jos ei suutele henkilöä, jonka kanssa on eksynyt mistelin alle…”

“Meistä ei taida kumpikaan kaivata huonoa onnea”, Kakuzu tuumi laskeutuen lähemmäksi Hidanin kasvoja.

Ennen kuin jashinisti ehti sanoa mitään, Kakuzu jo painoi huulensa tämän pehmeille huulille. Hidan oli aluksi täysin jähmettynyt Kakuzun huulten liikkuessa hänen omiaan vasten. Hetken harkinnan jälkeen hän kuitenkin vastasi suudelmaan.

KLIK.

Molemmat irtautuivat salamana toisistaan ja kääntyivät katsomaan vähän matkan päässä seisovaa Tobia, joka piteli kameraa kädessään.

“Kakuzu ja Hidan on todella söpö pari!”

Kaksikko nousi ylös, Hidan Kakuzun takana, jotta Tobi ei näkisi hänen sulkevan housujaan. Kun hän oli tehnyt sen, he lähtivät yhdessä ajamaan Tobia takaa.

“ANNA TÄNNE SE!” Hidan karjaisi tömistellessään portaat alas Kakuzu perässään.

“Tobi ei anna, kamera on Tobin!”

Hidan pinkaisi Tobin perään lujempaa kuin oli koskaan eläessään juossut. Kakuzu seurasi, mutta pysähtyi tuntiessaan tiukan otteen käsivarressaan.

“Minulla on sinulle tehtävä”, Pein totesi kiskaisten Kakuzun mukaansa.

Kakuzu seurasi hölmistyneenä Peiniä ulos pakkaseen. He menivät pieneen varastoon talon sivustalla.

“Mistä on kyse, Pein-sama?”

“Haluan sinun pukeutuvan joulupukiksi ja tulevan jakamaan lahjat kaikille”, Pein ilmoitti tasaisella äänellään, mutta pieni hymy pääsi karkaamaan hänen huulilleen.

Kakuzun suu loksahti auki. Ei.. Pein ei voinut olla tosissaan. Ei tämä voisi nolata häntä niin perusteellisesti!

“En minä tahdo”, tummaihoinen mies ilmoitti napakasti.

“Sinä olet joulupukki, kun minä niin sanon! Ole onnellinen, ettei sinun poroa tarvitse esittää. Alahan pukea.”

Vastentahtoisesti ja irvistellen punaisille vetimille ja valkoisille hiuksille sekä parralle, Kakuzu lopulta tarttui pahvilaatikkoon jossa ne olivat.

Pein seurasi vierestä Kakuzun pukeutumista. Hän tahtoi varmistaa, ettei Kakuzu yrittäisi livistää vastuusta, jonka hän oli tälle antanut.

Lopulta Kakuzu seisoi pukinvetimissä tekohiuksineen ja partoineen, kasvoillaan hyvin synkkä ilme.

“Vähän iloisempi ilme, kiitos”, Pein kehotti kasvoillaan jo varsin leveä hymy.

Kakuzu vain synkistyi entisestään nähdessään Peinin olevan repeämäisillään nauruun. Kakuzu harkitsi vakavissaan Konanin tappamista, sen akan vikahan tämä koko homma oli.

“Tule hetken päästä tämän lahjasäkin kanssa koputtamaan ovelle, niin päästän sinut sisään. Käske muita laulamaan sinulle, ennen kuin jaat lahjat”, Pein neuvoi kipittäen sitten sisälle.

‘Missä välissä Pein on pöllinyt meidän ostamamme lahjat?’ Kakuzu mietti myrtyneenä kurkistaessaan säkkiin.


“No niin te kaksi, lopettakaa tuo pelleily!” Pein ärähti ympäri taloa juokseville Hidanille ja Tobille.

“Mutta kun Hidan tappaa Tobin, jos pysähdyn!”

“Hidan ei tapa ketään, jos haluaa säästää nahkansa.”

Hidan lopetti Tobin jahtaamisen ja istui vihaisena sohvalle mököttämään. Hän mulkoili Tobia, joka istui kaukana hänestä kamera kaulassaan.

“Kaikki istuvat nyt alas. Pukekaa nämä päähänne”, Pein sanoi jakaen kaikille punaiset tonttulakit.

Tobi kiskaisi lakin heti innoissaan päähänsä. Muut vilkuilivat surkeina toisiaan ja Peiniä, odottaen tämän peruvan käskynsä. Kun Pein ei sanonut enää mitään, kaikki vetivät ärtyneinä tonttulakit kulkusineen päähänsä.

“Nyt Konan, tuotko leivonnaiset?”

Konan noudatti heti pyyntöä ja toi sohvapöydälle tarjottimella pipareita ja torttuja. Pienen pulinan säestyksellä kaikki ryhtyivät herkuttelemaan. Syöminen keskeytyi ovikellon soidessa. Kaikki tuijottivat silmät suurina Peiniä, joka meni avaamaan oven. Hetken päästä Pein palasi takaisin istumaan. He kuuntelivat askelia, jotka lähestyivät epäröiden olohuonetta. Lopulta muukalainen astui kaikkien nähtäville.

“Mi-mikä pila tämä on?” Itachi kysyi ihmeissään.

“Kuka tuo on?” Kisame säesti.

“Joulupukki…?” Zetsu arvasi.

“Hmm.. Onko täällä kilttejä… Akatsukilaisia?” Kakuzu lopulta kysyi möreällä äänellään.

Hetken oli hiljaista, kunnes talon täytti raikuva nauru. Kaikki pitelivät mahaansa ja pyyhkivät kyyneliä silmäkulmastaan.

“Ei vittu Kakuzu! Miten sä- HA HA HAA!”

“Nyt turvat kiinni, tai ette saa lahjoja”, Kakuzu sihisi vihaisena.

“Okei, okei, rauhoittukaas nyt”, Pein komensi saaden melkein hiljaisuuden aikaiseksi.

Kakuzu istui alas tyhjänä olevaan tuoliin ja laski säkin jalkojensa juureen. Hän suorastaan kiehui vihasta. Tästä hyvästä hän todellakin tappaisi jonkun.

“Laulakaa minulle jokin joululaulu.”

“Ei, tämä ei voi olla totta”, Sasori mutisi peittäen kädellä kasvonsa.

“Danna, älä nyt. Tästä voi tulla hauskaa! Lauletaan nyt Kaku-pukille laulu”, Deidara hihkaisi pidätellen nauruaan.

“Miten olisi Tuiki, tuiki tähtönen? Tobi haluaa laulaa sen!”

“Se käy hyvin, kaikki sitten laulavat”, Pein määräsi yrittäen peittää hymyään.

Tobi aloitti iloisena laulamaan ja Peinin äkäisten mulkaisujen jälkeen muutkin yhtyivät hiljaa lauluun. Nyt oli Kakuzun vuoro tirskahdella muille. Oli se vain aikamoinen näky Akatsukien hoilatessa lauluja.

Laulun loputtua Kakuzu jakoi kaikille lahjat, jonka jälkeen hän hankkiutui mitä nopeimmin eroon tamineistaan ja liittyi muiden seuraan.

“Danna, suu auki!”

“…”

“Dannaa~ Ole kiltti!”

Huokaisten Sasori avasi suunsa ja haukkasi Deidaran tarjoamasta piparkakusta palasen. Deidara säteili saadessaan syöttää omaa dannaansa.

Tobi räpelsi radion parissa saaden sen käyntiin ja musiikin kuulumaan. Suhteellisen nopeatempoinen joulubiisi lähti soimaan.

“Nyt kaikki tanssimaan!” Tobi hihkaisi kiskaisten Zetsun itselleen pariksi.

“Kuulitte kyllä, hopi, hopi”, Pein määräsi pyytäen Konanin parikseen.

“Saako tanssia ihan miten haluaa, vai onko jokin tietty tanssilaji?” Itachi kysäisi.

“Valssi!” Tobi kiekaisi musiikin yli vieden Zetsu-parkaa, joka ei näyttänyt ymmärtävän mistä oli kyse.

“Danna, tanssitaan!”

Sasori joutui asettaa kätensä Deidaran vyötäisille ja tarttua toisella tämän vapaaseen käteen ja aloittaa tanssimisen.

Kisame tarttui Itachiin vieden tämän tanssin pyörteisiin, ennen kuin tämä ehti esittää mitään vastaväitteitä tanssilajista.

Hidan ja Kakuzu lähtivät viimeisinä mukaan tanssiin. Kauan he eivät ehtineet valssata, kun kappale vaihtui hitaaseen. Kaikki pysähtyivät hetkeksi, mutta Pein jatkoi Konanin kanssa hidasta tanssia, joten muutkaan eivät uskaltaneet lopettaa.

Deidara painautui ihastuksissaan aivan kiinni Sasoriin ja hymisi mielissään. Sasori loi enkelilleen pienen hymyn.

Kisame oli painanut Itachin aivan itseään vasten, jotta Uchiha ei pääsisi pakenemaan. Kisame kyllä tiesi, ettei Itachi välittänyt julkisesta tunteiden näyttämisestä, mutta juuri nyt se ei liikuttanut haita pätkän vertaa. Hän halusi nauttia Itachin läheisyydestä.

Hidan ja Kakuzu olivat päässeet kynttilöiden loimotuksesta hämärämpään nurkkaukseen tanssimaan. Jashinisti uskaltautui laskemaan päänsä Kakuzun olalle ja painautumaan tätä vasten. Kakuzu kumartui suutelemaan Hidania ja kietoi kätensä tiukemmin tämän ympärille.

Tanssiminen jatkui vielä hyvän tovin. Kaikki totesivat hiljaa mielessään, ettei joulun vietto ollutkaan ihan niin paha asia. Ja Tobi oli aivan erityisen iloinen siitä, ettei kukaan ollut saanut selville sitä, että hän oli todellisuudessa ehdottanut joulun viettämistä.

--------------------

Nyt olisikin mukava kuulla, mitä mieltä olitte ^o^  Ja hyvää joulua kaikille!