Itachi ei enää vilkaisutkaan taakseen vaan juoksi kovaa vauhtia metsän halki. Minne hän voisi mennä? Ei ollut mitään paikkaa minne hän voisi mennä. Ja kuinka Kisame löytäisi hänet? Itachi tiesi, ettei aikaa ollut paljoa, mutta hänen oli päästävä pakoon tai muuten ei olisi enää mitään tehtävissä.
Äkkiä Itachi vaistosi liikettä takanaan ja hyppäsi nopeasti puuhun. Juuri silloin jokin räjähti maassa, mikä sai puun tärisemään uhkaavasti.
    ”Deidara”, Itachi mutisi itsekseen.

Deidara hyppäsi vastapäätä olevaan puuhun, mutta tuijotti Itachista hieman oikealle, ettei katsoisi häntä vahingossakaan silmiin.
    ”Turha paeta. Antaudu suosiolla niin Kisamelle ei käy kuinkaan.”
    ”En ikinä!” Itachi huudahti, laski Gaaran oksalle, ja heitti Kunain kohti Deidaraa.

Mutta Deidara väisti Kunain helposti hyppäämällä ylemmälle oksalle.
    ”Säälittävää Itachi, ei lainkaan sinun tasoistasi.”
    ”Älä sinä saarnaa, kun itse olet paljon heikompi kuin minä!”
    ”Niinkö luulet? Minä selvisin jo harhakuvastasi, oli kiintoisaa katsoa, kuinka omat kädet mätänevät, kiitän. Mutta minä en ole niin heikko, että tarvitsisin sen jälkeen sairaalahoitoa!”
    ”Tuo oli vasta pientä!”
    ”Niinhän ne kaikki sanoo.”
    ”Pidä sinä pääsi kiinni, äläkä tunge nokkaasi muiden asioihin!”

Deidara naurahti huvittuneesti Itachin raivoamiselle ja heilautti hiuksiaan melkeinpä naisellisesti.
    ”Tiedätkö”, hän sanoi, ”oli huvittavaa katsella sinun ja Gaaran yhteiseloa. Suorastaan söpöä!”
    ”HILJAA! SE EI KUULU SINULLE LAINKAAN!”
    ”Itse asiassa kuuluu. Olet Akatsukin jäsen ja rakastut yhteen vihollisistamme. Tehtäväni on pysäyttää sinut ennen kuin pääset levittämään tietojamme.”
    ”En minä levittele tietojamme!”
    ”VALETTA!”

Deidara katsoi huohottaen Itachia ja hänen silmänsä salamoivat vihasta. Itachi ei ollut koskaan nähnyt hänen kiihtyvän noin. Yleensä Sasori oli tarkka säännöissä ja Deidara yritti mennä sieltä mistä aita oli matalin.
    ”Minä kuulin. Kuulin kuinka kerroit tuolle hirviölle meidän suunnitelmistamme ja-”
    ”Gaara EI ole hirviö!”
    
Silloin Deidara rämähti raikuvaan pilkka nauruun ja Itachi puristi kätensä nyrkkiin ärtymyksestä.
    ”Väitätkö sinä, ettei tuo ole hirviö?” Deidara pilkkasi.
    ”En väitä vaan tiedän!”
    ”Aijai. Ei sinun pitäisi uskoa enää satuihin”

Siinä vaiheessa, kun Itachi aloitti vastalause tulvansa, Deidara tunki kätensä salakavalasti pussukkaansa, jossa hän säilytti saveaan, ja otti sieltä hieman savea käteensä.
    ”-ja sinun on turha siinä määritellä mikä on oikein ja mikä väärin”, Itachi pauhasi, vaikka oli selvää, ettei Deidara kuunnellut sanaakaan. ”Etkä edes kuuntele mitä sanon!”
    ”En tietenkään”, Deidara vastasi. ”Koska sanasi ovat minulle hyödyttömiä, sillä sinä kuolet nyt!”

Deidara heitti ilmaan savilinnun, joka lensi kohti Itachia. Itachi ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun lintu jo räjähti. Hetkeen ei näkynyt mitään muuta kuin savua ja Deidara hymyili itsetyytyväisesti. Kun savu oli laskeutunut, hän näki kuinka Itachi makasi verisenä puunoksalla ja kuinka Gaaran ruumis oli pudonnut elottomana maahan. Itachi hengitti heikosti ja hänen suustaan valui niin paljon verta, että se haittasi hengitystä. Deidara hyppäsi samalle oksalle missä Itachi makasi.
    ”Voi Itachi, Itachi, Itachi. Kumpi meistä olikaan voimakkaampi? Katso nyt, poikaystäväsi makaa kuolleena maassa ja itsekin olet kuoleman kielissä.”

Itachi yritti vastata, mutta suusta pääsi pelkää kurlutusta, sillä hänen suunsa oli aivan veressä.
    ”Anteeksi, en saanut selvää”, Deidara pilkkasi. ”Ehkä minun pitäisi tehdä tämä yksinkertaisesti ja vain tappaa sinut nopeasti.”

Hän veti Kunain esiin ja kohotti sen päänsä yläpuolelle. Kuului vain viuhahdus ja isku, ja veitsi törrötti Itachin kurkusta. Mutta silloin pöllähti savu ja Itachi oli poissa. Deidaran veitsi kalahti vasten puuta ja blondi tuijotti kohtaa, jossa Itachi oli maannut. Sitten hän nousi nopeasti ylös ja kurkisti alas: Gaarakin oli kadonnut.
    ”Kage Bushin no jutsu?” Deidara kuiskasi hämmentyneenä.

Sitten blondi heittäytyi polvilleen ja karjui raivosta. Itachi oli onnistunut huijaamaan häntä, jälleen.

*

Itachi juoksi eteenpäin varoen kuitenkaan hölskyttämästä Gaaraa, joka makasi tajuttomana hänen käsivarsillaan. Poika oli kasvoiltaan kalpea ja huulet olivat rohtuneet kuiviksi. Itachi ei voinut katsoa poikaystäväänsä, sillä se teki liian kipeää.
Itachi oli iloinen, että Deidara oli niin helposti langennut hänen ansaansa, mutta tiesi, että se voisi paljastua milloin vain. Juuri silloin Itachi kuuli takaansa juoksuaskelia ja hän kiihdytti tahtiaan, vaikka jalan lihakset tuntuivat kirkuvan tuskasta.
    ”Itachi odota! Se olen minä!”

Itachi pysähtyi ja katsoi taakseen. Häntä kohti juoksi Kisame, joka linkkasi toista jalkaansa. Päästyään Itachin luo, hän pysähtyi ja huohotti raskaasti. Mutta Itachi laski Gaaran maahan, otti Kunain esiin ja painoi sen Kisamen kaulalle.
    ”Hei, mitä sinä-?”
    ”Mistä minä tiedän, että olet oikea Kisame?”
    ”Kysy minulta mitä tahansa, minä olen oikea Kisame!”
    ”Hyvä on, kuka oli ensimmäinen rakkautesi kohde?”

Kisame punastui heleästi ja mutisi:
    ”Oliko pakko kysyä juuri tuota?”
    ”Vastaa!”
    ”Hyvä on! Se OLI Deidara, mutta siitä on jo kauan ja-”
    ”Okei, okei. Olet Kisame”, Itachi naurahti ja laittoi Kunain pois. ”Mutta kuinka oikein löysit meidät?”
    ”Ihan tuurillani”, Kisame sanoi olkiaan kohauttaen.
    ”Tapoitko Sasorin?”
    ”En, mutta kerron siitä tarkemmin kunhan päästään turvalliseen paikkaan. Onko ehdotuksia?”

Itachi painoi päänsä alas ja mutisi:
    ”Ei. En keksi mitään paikkaa jossa voisimme hoitaa Gaaran kuntoon ilman, että jäämme itse kiinni.”
    ”Oletko varma? Jos olisi vaikka joku pikkuserkkusi kaima tai joku?” Kisame tuskaili.

Mutta Itachi pudisti toivottomana päätään. Hän ei tuntenut ketään, jolla olisi lääkärin taitoja. Äkkiä Itachin katse kirkastui ja hän suorastaan tärisi innosta. Kisame katsoi ystäväänsä touhuja ihmeissään.
    ”Minä tunnen erään tyypin!” Itachi riemuitsi.
    ”Kenet? Missä hän asuu?”
    ”Sinne ei ole pitkä matka. Tiedäthän sen kylän tämän metsän lähellä? Hän asuu kylän ulkopuolella olevalla suolla ja hän on parantaja!”

Ensin Kisamen kasvot loistivat, mutta sitten hän laski päänsä apeana.
    ”Mitä nyt?” hänen toverinsa kysyi.
    ”Sitä vain”, Kisame sanoi hitaasti, ”että jos hän asuu näin lähellä, Deidara ja Sasori löytävät meidät helpommin.”
    ”Meidän on otettava se riski. Tärkeintä on saada Gaara kuntoon, kun hän on taas kunnossa, me lähdemme!”
    ”Hyvä on, mutta minä en pidä tästä.”

Itachi nyökkäsi Kisamelle ja kumartui nostamaan Gaaran. Hän nosti pojan varovasti, aivan kuin se olisi ollut lasia. Itachi nyökkäsi uudestaan Kisamelle ja he lähtivät juoksemaan metsää niin nopeasti kuin mahdollista.
Ensin he etenivät hyvää vauhtia, mutta sitten Itachi huomasi toverinsa vauhdin hidastuvan ja jäävän yhä enemmän ja enemmän jälkeen. Mies hidasti vauhtiaan niin, että Kisame saisi hänet kiinni.
    ”Mikä sinua vaivaa?”
    ”Jalka on vain vähän huonona.”

Itachi vilkaisi Kisamen jalkaa ja huomasi, että siitä valui verta. Itachi kalpeni, ei kai vain…
    ”Ei kai Sasorin myrkkyneula osunut sinuun?”
    ”En usko. Kun lähdin pakoon, hän heitti viimeisenä hätäkeinonaan Kunain jalkaani. Repäisin sen vain nopeasti irti, ehkä turhanikin rajusti, sillä haava suureni.”
    ”Oletko varma, ettei Kunaissa ollut myrkkyä?”
    ”Melko varma, sillä ei ole mitenkään hutera olo. Jalkaan vain sattuu ihan tajuttomasti.”
    ”Haluatko, että pysähdymme lepäämään?”
    ”Ei!”

Kisamen äänensävy oli vihainen ja käskevä. Itachi katsoi ystäväänsä huolestuneena, mutta tiesi, että jos Gaaraa ei saataisi pian hoitoon, hän voisi kuolla. Siispä hän antoi asian olla. Silloin Kisame alkoi juosta kovempaa jalastaan huolimatta ja Itachi kiristi myös tahtia. Välillä hän vilkaisi Kisamea ja huomasi tämän toisinaan irvistävän kivusta.
Äkkiä metsä loppui kuin seinään ja molemmat tuijottivat edessä olevaa niittyä hämmästyneenä, kuin eivät olisi käsittäneet miksi metsä loppui.
    ”Minne seuraavaksi?” Kisame kysyi.

Itachi ei vastannut, sillä hän mietti. Siitä oli ollut aikaa, kun hän viimeksi oli käynyt parantajan luona. Mutta ennen kuin Itachi ehti päättää meno suuntaa, Kisame sanoi:
    ”Tuolla näkyy joku kylä, asuuko hän sen lähellä?”
    ”Missä?”
    ”No tuolla, idässä.” Kisame sanoi ja osoitti kohti itää.
Itachi katsoi Kisamen osoittamaan suuntaan ja näki siellä pienen kylän. Toverukset vilkaisivat toisiaan ja pyrähtivät sitten molemmat juoksuun. Matkaa ei ollut paljoa, heiltä meni vain kymmenen minuuttia päästä kylän vieritse.
    ”Tämähän se on, vai mitä?”
    ”Kyllä, mutta nyt pitäisi mennä suolle.”
    ”Ja missähän sekin mahtaa olla?”
    ”Meidän pitää kiertää kylän toiselle puolelle, se on siellä. Mutta ollaan varovaisia, ettei kukaan huomaa meitä!”

Akatsukit juoksivat varovaisesti kylän muurien vierustaa, eivätkä huomanneet onnekseen yhtäkään vartijaa.
    ”On kyllä heikko puolustus!” Kisame päivitteli.
    ”Tämä kylä sijaitsee niin syrjässä, ettei sitä pidetä tarpeellisena.”
    ”Typerää.”

Silloin Gaara liikahti Itachin sylissä, mikä sai miehet vilkaisemaan häntä. Punapää ei kuitenkaan herännyt ja Itachi huokaisi pettymyksestä.
    ”Mennään”, hän sanoi vaimeasti ja he jatkoivat matkaansa.

Kun he olivat kiertäneet kylän ympäri, Akatsukit huomasivat laajan suon, jota ympäröi metsä.
    ”En näe mitään taloa”, Kisame valitti.
    ”Ei se olekaan talo vaan mökki. Etkä voi nähdä sitä, koska se sijaitsee suon toisessa päässä”, Itachi korjasi.
    ”Tarkoitatko, että meidän pitää rämpiä tuon suon läpi?!”
    ”Kyllä ja paikka on erittäin vaarallinen. Meidän on oltava varovaisia ja pidettävänä aistit valppaina.”

Miehet lähtivät kävelemään suota pitkin varovaisesti. Ensin matka sujui helposti, sillä maaperä oli vain hieman pehmeää, eikä upottanut juuri lainkaan. Mutta, kun he olivat kävelleet noin vartin, alkoi maasta tulla upottavaa ja paikka paikoin oli hypittävä mättäältä mättäälle, jottei olisi pudonnut syvään suohon.
    ”Enkö voisi tehdä tälle vedelle jotain?” Kisame ärähti ärsyyntyneenä, kun hän jo sadatta kertaa astui huonolle mättäälle niin, että hän upposi pohkeitaan myöten suohon.
    ”Et, sillä tämä suo on parantajan koti, ja hän raivostuisi, jos suo kuivuisi!”

Kisame mutisi itsekseen yrittäessään kivuta takaisin kuivalle maalle. Itachia alkoi naurattaa Kisamen loputon kirosanatulva, mutta hillitsi itsensä ja odotti kunnes mies oli saanut itsensä suosta ylös. Kisame oli pudonnut useasti pieniin lammikoihin, kun taas Itachi ei ollut kuin vain kerran, vaikka hänellä oli Gaara kannettavanaan.
Kun miehet olivat kävelleet hieman yli tunnin, he päättivät pitää tauon ja levätä läheisen pusikon vieressä, jossa oli hieman kuivempaa. Kisame heittäytyi raukeana selälleen ja huokaisi syvään. Itachi laski Gaaran varoen maahan ja tutki hänen vointiaan. Itachi helpottui huomatessaan, että rintakehä nousi edelleen, mutta ei voinut olla huomaamatta, että Gaaran ruumiinlämpö oli laskenut. Mies riisui kaapunsa ja kääri sen Gaaran ympärille, kuin kapaloksi. Sitten hän istuutui ja nosti Gaaran niin, että tämän pää makasi miehen sylissä.
    ”Kuinka haavasi voi?” Itachi kysyi Kisamelta.
    ”Veren tulo on tyrehtynyt, mutta tuo likainen suovesi voi edistää sen tulehtumista.”
    ”Kääri siihen side.”
    ”Minä tein sen jo.”

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään vaan kumpikin tuijotteli hajamielisesti taivaanrantaa. Sitten Itachi kysyi:
    ”Kuinka siis kävi siinä sinun ja Sasorin taistelussa?”
    ”No, pian se jälkeen kun olit lähtenyt, Sasori onnistui tuhoamaan koko mökin ja saimme lisää tilaa. Sitten hän kutsui sata nukkea lisää ja tajusin siinä vaiheessa, etten voisi voittaa häntä, ainakaan tarpeeksi nopeaksi. Harhautin häntä muutamalla vesikloonilla ja tein vesiaalloon hänen päälleen. Sasori ei ehtinyt väistää vaan jäi alle. Silloin lähdin juoksemaan, mutta Sasori ehti heittää minua veitsellä. Jos Sasori ei olisi nukke, hän olisi hukkunut ja kaikki olisi hyvin. Siinä se olikin, noin tiivistetysti”, Kisame selitti.

Itachi nyökkäsi ja alkoi hajamielisesti silitellä Gaaran hiuksia. Kisame vilkaisi ystäväänsä ja sanoi kuin ohimennen:
    ”Eli Gaara on siis se sinun salainen poikaystäväsi?”

Itachi puri huultaan, mutta tiesi, ettei ollut mitään järkeä valehdella. Hän nyökkäsi lyhyesti Kisamelle ja katseli Gaaraa otsa rypyssä.
Kisame laski kätensä miehen olkapäälle ja sanoi:
    ”Se on ihan okei. Vaikka aikamoiseen pulaan me jouduttiinkin.”

Itachi ei vastannut sillä, hänestä tilanne oli kiusallinen. Hänen takiaan Kisamekin oli nyt hengenvaarassa. Hänen takiaan Gaara saattaisi kuolla millä hetkellä hyvänsä.
Äkkiä heidän takaansa kuului ääni:
    ”Ai Itachiko se siinä?”

Akatsukit hätkähtivät ja kääntyivät ympäri. Heidän takanansa seisoi vanha mies, joka oli pukeutunut kiireestä kantapäähän vihreään. Kädessään hänellä oli kyhmyräinen keppi, johon hän nojasi.
    ”Kazisa!” Itachi huudahti ja nousi ylös.
    ”Onko tuo se parantaja?” Kisame kysyi ihmeissään.
    ”Parantaja? Mitä sinä olet mennyt Itachi minusta kertomaan? Minä vain teen muutamia rohtoja ja tiedän muutaman pikku niksin!” Kazisaksi kutsuttu mies ihmetteli.
    ”Vai muutaman? Sinähän olet mestari!” Itachi vakuutti
    ”Äläs nyt Itachi liioittele. Mutta mikä sinut ja ystäväsi tänne saakka ajaa?” Kazisa kysyi.
    ”Tarvitsemme apuasi. Minun ööh, ystäväni tarvitsee apua”, Itachi selitti ja osoitti Gaaraa, joka makasi maassa.

Vanhus kumartui Gaaran puoleen ja kääri Itachin kaavun pois hänen päältään.
    ”Kuinka kauan hän on ollut tajuton?” hän kysyi.
    ”En tiedä. Ehkä pari tuntia?”
    ”Onko hän liikkunut tai jotain vastaavaa sinä aikana?”
    ”Kyllä hän noin tunti sitten liikahti, mutta ihan vähän vain.”
    ”Hyvä on. Hänen ruumiinlämpönsä on melko alhainen, hänet on saatava heti kotiini. Ja mitä tuolle jalalle on tapahtunut?!”
    ”En tiedä”, Itachi sanoi apeasti, ”en tiedä miten tuo on tullut.”

Kazisa nousi ylös ja sanoi:
    ”No lähdetään sitten, ei ole hetkeäkään hukattavaksi! Minä kuljen edeltä, niin pääsemme viidessä minuutissa perille. Ajatella jos en olisi löytänyt teitä! Taivaltaisitte vielä ainakin tunnin!”
    ”Itachi sinähän sanoit, ettei matka ole pitkä”, Kisame nurisi.
    ”Ei se olekaan. Suo vaan hidastaa vauhtiamme merkittävästi”, Itachi vastasi ja nosti Gaaran syliinsä käärittyään hänet takaisin kaapuunsa.

Kun he olivat valmiita lähtöön, Kazisa nosti kätensä ylös ja alkoi mutista jotain käsittämätöntä aivan vieraalla kielellä. Silloin suohon ilmestyi aivan tasainen polku josta muodostui pieniä siltoja lammikoiden yli. Kazisa lähti kävelemään polkua edeltä, sitten Itachi ja perää piti Kisame.
Kävely onnistui polun ansiosta paljon nopeammin, eikä Kisame pudonnut kertaakaan suohon. Ja kuten Kazisa oli sanonut, viiden minuutin kuluttua he saapuivat hänen mökkinsä luo. Mökki oli hieno, paksuista hirsistä tehty, tosin se oli yltä päältä sammaleessa ja jäkälässä.
Kolmikko astui ovesta sisään ja Kisame ja Itachi katselivat uteliaasti ympärilleen. Mökki koostui kolmesta huoneesta; keittiöstä, makuuhuoneesta ja vessasta. Seinät olivat täynnä hyllyjä joissa oli ties minkälaisia purkkeja ja purnukoita, joiden sisällä oli erilaisia kasveja ja yrttejä ja jopa hyönteisiä. Keittiössä oli suuri ruokapöytä ja muutama eripari tuoleja. Lattialla ei ollut lainkaan mattoja, mikä teki mökistä hieman karun näköisen.
Kazisa sytytti muutaman kynttilän ja sanoi:
    ”Laskekaa hänet tähän lattialle.”

Itachi laski Gaaran jälleen alas ja otti kaapunsa hänen ympäriltään. Kazisa nousi yhdelle tuoleista ja nosti hyllyltä yhden purkin, jossa oli oudon näköisiä sinisiä lehtiä.
    ”Perääntykää, tämä haisee aika pahalle”, vanhus varoitti.
    ”Mitä sinä teet sillä?” Kisame kysyi.
    ”Laitan näitä hänen haavoihinsa, etteivät ne tulehdu. Onko teillä muuten haavoja?”
    ”Minulla on jalassa, mutta hoida hänet ensin”, Kisame sanoi.
    ”Tietysti, mutta nyt peittäkää suunne ja nenänne, tämä on vahva haju.”

Kazisa avasi purkin ja sieltä tuleva haju oli niin voimakas, ettei suun ja nenän peittely auttanut. Itachilla ja Kisamella kihosi vesi väkisin silmiin, mutta vanhus ei tuntunut reagoivan siihen mitenkään. Hän laittoi tyynesti yrttejä sideharsoon ja sitoi sillä Gaaran haavat.
    ”Tämä haju saattaa herättää hänet, ei olisi ensimmäinen kerta”, Kazisa sanoi ja sulki purkin.
    ”Do ed ghyllä ihbeddelsi!” Kisame sanoi pidellen nenästään kiinni.
    ”No seuraavaksi sitten pitäisi antaa vettä”, Kazisa sanoi välittämättä Kisamen kommentista.

Kisame otti juomapullonsa esiin, teki muutaman in-merkin ja pullo alkoi täyttyä hitaasti vedellä. Hän ojensi pullon vanhukselle, joka avasi Gaaran suun ja kaatoi sinne varovasti vettä. Suurin osa vesistä valui kaulaa pitkin alas, mutta vanhus ei välittänyt vaan kaatoi päättäväisesti vettä pullosta.
    ”Sitten kun hän herää, hänelle on annettava parantavia rohtoja ja-”
    
Kazisa lopetti lauseensa kesken ja kumartui Gaaran puoleen. Itachi ryntäsi myös lähemmäs katsomaan tilannetta. Hän huomasi kuinka pojan silmäluomet värisivät ja räpsähtivät sitten auki.
    ”Gaara!”

Gaara oli päästä pyörällään, sillä ei tajunnut mistä oli kyse. Sitten kun hän tajusi, kuka hänen yläpuolelleen oli kumartunut, hän värähti pelosta.
Itachi huomasi pojan katseesta pelon ja hän sanoi:
    ”Ei hätää, kaikki on hyvin.”

Mutta Gaara ei rauhoittunut, vaan alkoi täristä rajusti.
    ”Oi voi, toivoin, että hän ei olisi vielä herännyt. Nyt meidän täytyy hoitaa tuo jalka, ja se tulee sattumaan” Kazisa sanoi.
    ”Hyvä on.” Itachi sanoi ja kääntyi taas Gaaran puoleen. ”Hoidamme nyt jalkasi kuntoon, mutta pysy rauhallisena, se sattuu vähemmän, mitä vähemmän jännität.”

Gaara katsoi Itachia silmät selällään ja hänen hengityksensä tiheni entisestään.
    ”Kisame ota sinä kiinni toisesta jalasta, Itachi pidä sinä käsistä, niin minä väännän jalkaa”, Kazisa ohjeisti.

Siinä vaiheessa Gaara näytti tajuavan, mitä seuraavaksi tapahtuisi, sillä hän alkoi huitoa käsillään ja huusi käheästi:
    ”Ei! En halua! Itachi anna minun jo olla! Etkö saanut jo tarpeeksi?”
    ”Saanut tarpeeksi mistä?” Itachi ihmetteli.
    ”Älä kuuntele hänen puheitaan, vaan yritetään saada tämä hoidetuksi mahdollisimman nopeasti!” Kazisa käski.

Kisame tarttui Gaaran toisesta jalasta kiinni ja Kazisa toisesta. Itachi tarttui Gaaran huitovista käsistä ja pakotti ne pysymään paikoillaan.
    ”Itachi päästä minut lähtemään. Pyydän!” Gaara vaikeroi ja kyyneleet valuivat jälleen hänen silmistään.
    ”Shhh. Yritä rauhoittua”, Itachi hyssytteli.
    ”Okei oletteko valmiina?” Kazisa kysyi. ”Lähtee kolme, kaksi, yksi.”

Ja Kazisa väänsi Gaaran jalkaa niin, että rusahti. Gaara huusi kivusta ja hänen selkänsä nousi kaarelle, kun hän yritti tempoa raajojaan vapaiksi. Itachi ja Kisame pitelivät niin lujasti kuin pystyivät, ettei hän häiritsisi vanhusta, joka vielä tutki hellävaroin pojan jalkaa.
     ”Muutama katkennut luu, onneksi ei sen pahempaa. Hyvä on, voitte päästää irti.”

Kisame ja Itachi irroittivat otteensa, jolloin Gaara yritti nousta ylös, mutta Itachi painoi hänet takaisin makuuasentoon.
    ”Sinun täytyy levätä.”
    ”Miksi?” Gaara kuiskasi.
    ”Sinun täytyy parantua”, Itachi vastasi hieman ihmeissään.
    ”Eikö sinulla oikeasti ole parempaa tekemistä?”

Itachi meni Gaaran sanoista sanattomaksi. Mitä poika oikein höpötti?
Kazisa sitoi Gaaran nilkan taitavasti ja sanoi:
    ”Vie hänet nyt lepäämään, hän voi juoda pian rohtoa.”

Itachi nosti pojan lattailta ja kantoi hänet hellästi makuuhuoneeseen. Mies laski punapään varovasti vuoteelle ja peitteli hänet.
    ”Minä tuon sinulle pian rohtoa”, Itachi sanoi.

Gaara ei vastannut vaan tuijotti kattoa ilmeettömästi. Itachi nojautui lähemmäs poikaa ja painoi huulensa hänen huulilleen. Silloin Gaara jäykistyi ja päästi pienen nyyhkäisyn. Itachi vetäytyi nopeasti pois ja katsoi poikaystäväänsä, jonka silmät kimmelsivät kyynelistä.
    ”Gaara, mitä nyt?”
    ”Itachi, jos tahdot piinata minua tee se pian. En jaksa enää.”
    ”Mistä sinä puhut?”
    ”Ole kiltti. Edes tämän kerran.”

Itachi ei ymmärtänyt lainkaan mistä Gaara puhui. Eikö Gaara enää pitänyt hänestä?
Silloin ovi avautui varovasti ja Kisame kurkisti sisään käsissään tarjotin, jonka päällä oli lasillinen jotain pastellinvihreää nestettä, joka savusi runsaasti.
    ”Tässä on tällainen juoma. Kazisa sanoi, että sinun pitää juoda se”, Kisame sanoi, työnsi ovea jalallaan enemmän auki ja astui sisään.

Gaara vilkaisi nopeasti tarjotinta ja käänsi katseensa kattoon. Oli sanomattakin selvää, ettei poika aikonut juoda, ainakaan vapaaehtoisesti. Kisame laski tarjottimen huteralle yöpöydälle ja perääntyi Itachin taakse seuraamaan tilannetta. Korppihiuksinen mies tarttui lasista ja ojensi sitä Gaaralle.
    ”Juo tämä Gaara, niin paranet.”

Gaara ei vastannut vaan tuijotti päättäväisesti kattoa.
    ”Gaara”, Itachi yritti maanitella, mutta Kisame ei enää jaksanut olla kärsivällinen.
    ”Onko nyt niiiiiin vaikea juoda tuota? Etkö tajua? Itachi yrittää auttaa sinua, ja sinä vain makaat apaattisena, kuin erakkorapu!” hän ärähti.
    ”Kisame, riittää jo!” Itachi sanoi napakasti ja katsoi ystäväänsä ankarasti.

Gaara ei reagoinut vieläkään mitenkään, joskin hän oli puristanut huulensa tiukemmin yhteen aivan kuin pikkulapsi, joka ei halua ruokaa. Itachi huokaisi raskaasti, mitä ihme Gaaraa vaivasi?
    ”Kuule,” hän sanoi. ”jos et juo tätä, niin meidän on pakotettava sinut ottamaan se. Ymmärrätkö?”

Gaara käänsi päänsä toiseen suuntaan ja mutisi:
    ”Anna minun olla.”
    ”Hyvä on, en voi muutakaan. Kisame, kohota hänet ylös, niin minä juotan”, Itachi sanoi apeasti.

Kisame tarttui Gaaraa kainaloiden alta ja nosti hänet istuma-asentoon. Punapää yritti heti rimpuilla irti, mutta se oli turhaa, koska Kisamella oli tiukka ote hänestä. Itachi lähestyi varoen lasi kädessään ja yritti kaataa juomaa pojan suuhun, mutta tämä käänsi päänsä sivuun. Silloin Kisame ärsyyntyi ja tarttui toisella kädellään Gaaraa hiuksista ja veti hänen päänsä takakenoon. Gaara alkoi hengittää piinallisesti ja jähmettyi täysin.
    ”Kisame!” Itachi sanoi vihaisesti.
    ”Nyt ei auta muu, kaada se juoma hänen suuhunsa!”

Itachi olisi halunnut väittää vastaan, mutta antoi olla ja painoi lasin reunan punapään huulille ja alkoi varovasti kallistaa lasia. Siinä vaiheessa Gaara yritti sylkeä juomaa pois, mutta Itachi oli varautunut siihen. Hän sulki pojan suun ja yhdessä Kisamen kanssa he saivat pojan nielaisemaan.
    ”Viimeinkin!” Kisame huokaisi.
    ”Älä vielä riemuitse, vielä on juomaa jäljellä.”
    ”Ääh! Ja sinä punapää, olet paikoillasi tai sinusta tulee hain ruokaa!”
    ”KISAME!”
    ”No sori!”

Mutta loput juomista tuntui menevän helpommin alas. Gaara alkoi käydä joka kulauksesta yhä veltommaksi ja väsyneemmäksi, ja kun hän oli saanut lasin tyhjäksi, hän suorastaan nukahti Kisamen käsivarsille.
    ”Mitä tuossa juomassa oli?” Itachi kysyi, kun Kisame laski pojan pään tyynylle.
    ”Jotain rauhoittavaa. Kazisan mukaan hänen on saatava paljon lepoa.”
    ”Okei.”
  
Miehet kävelivät ulos makuuhuoneesta keittiöön, jossa Kazisa oli hääräilemässä kasviensa kanssa.
    ”Noh, onnistuiko?” vanhus kysyi, kun miehet istuutuivat pöydän ääreen
    ”Jotenkuten”, Kisame sanoi olkiaan kohauttaen.
    ”Ajattelin, että hän tarvitsee rauhoittavia, sillä hän oli aika sekava”, Kazisa sanoi nyökäten ja istuutui itsekin.
    ”Itachi onko kaikki hyvin?” Kisame kysyi, sillä Itachi oli painanut päänsä alas ja näytti apealta.
    ”Mietin vain”, Itachi sanoi hitaasti ”miksi Gaara käyttäytyy noin.”
    ”Hänelle on luultavasti sattunut jotain ikävää.” Kazisa sanoi ja puraisi hajamielisesti palan lehdestä, jota oli pidellyt kädessään.
    ”Entä jos hän ei enää pidä minusta?”
    ”Miksei pitäisi?” Kisame kysyi ihmeissään.
    ”En tiedä. Hän näytti siltä kuin… olisi pelännyt minua”, Itachi kuiskasi.

Kisame puraisi huultaan ja oli salaa mielessään samaa mieltä Itachin kanssa, mutta sanoi silti:
    ”Sinä vain kuvittelit. Hän oli vain niin järkyttynyt sen jälkeen kun olimme saaneet hänen jalkansa väännettyä oikein päin.”

Itachi ei vastannut vaan nojasi päätään käsiinsä ja mietti. Jokin järkevä selitys tähän olisi oltava, hänen olisi kysyttävä siitä huomenna Gaaralta. Kaikki oli niin sekavaa ja sotkuista, että hän olisi halunnut itsekin ottaa rauhoittavaa juomaa ja painua pehkuihin.
    ”Onkos teillä nälkä?” Kazisa kysyi äkkiä saaden Itachin hätkähtämään.
    ”Joo on!” Kisame intoili.
    ”No minä voin tehdä jotain, mutta ensin sidon sen haavasi ennen kuin unohdan sen.”

Kisame kääri housunsa lahkeen ylös ja henkäisi; haava oli muuttunut aivan vihreäksi ja se märki pahasti. Kazisa riensi oitis tutkimaan hänen jalkaansa.
    ”Voi ei, se on tulehtunut. Mutta ei hätää, hoidan sen helposti. Suovesi on paikoitellen niin likaista, etten ihmettele lainkaan.”

Kazisa nousi ylös ja riensi tutkimaan hyllyjään.
    ”Täällä jossain se oli”, hän mutisi itsekseen.

Äkkiä Kazisa huudahti innoissaan ja palasi purnukka kädessään, jossa oli jotain kirkasta, aivan veden näköistä.
    ”Tällä puhdistan haavasi, se saattaa kirveltää.”
    ”Ei se mitään.”

Kazisa avasi pullon ja kastoi nestettä suureen lehteen, joka oli kooltansa sanomalehden kokoinen, ja painoi sen Kisamen haavaan. Kisame karjaisi, sillä aine kirveli haavassa kuin suola, eikä tuntunut hellittävän. Kazisa ei ollut kuulevinaan vaan otti sideharsoa ja kääri sillä lehden kiinni Kisamen jalkaan.
    ”Jätän tämän lehden jalkaasi, koska sillä on myös parantavia vaikutuksia”, hän selitti Kisamelle, joka irvisteli kivusta. ”Niin halusitteko jotain syötävää? Minulla on vielä hieman jäljellä jänissoppaa ja yrttejä, jos ne vain kelpaavat?”
    ”Mikä tahansa syötävä kelpaa”, Kisame sanoi ähkäisten.
    ”Hyvä on, no jos maltatte hetken, niin minä lämmitän keiton”, vanhus sanoi ja riensi valmistamaan ruokaa.
    ”Onko jalka vielä kipeä?” Itachi kysyi.
    ”No on! Kirvelee niin, ettet usko!” Kisame ärähti.

Itachi vaipui taas mietteisiinsä. Kuinka pian Gaara ja Kisame tervehtyisivät? Sunagakuressa oltiin varmasti huolissaan Kazekagen katoamisesta. Mitä nopeammin Gaara saataisiin kotiin, sen parempi. Lisäksi Itachilla oli jatkuvasti inhottava tunne, että Deidara ja Sasori olivat jo heidän kintereillään, ties vaikka jo mökin lähettyvillä!
Samassa ikkuna räsähti rikki ja Itachi ponnahti seisaalleen niin, että tuoli kaatui kolisten lattialle. Mies veti Kunain esille ja hänen silmiinsä syttyi Sharingan. Kazisa vilkaisi nopeasti Itachia ja sanoi häpeillen:
    ”Anteeksi, se oli minun syyni. Kun nostin kattilaa, horjahdin ja tönäisin tuota lipastoa ja se kaatui ikkunaa päin.”

Itachi katsoi pöllämystyneenä vanhusta, mutta laittoi sitten Kunain takaisin asepussiin ja miehen silmät muuttuivat taas mustiksi. Hän riensi ikkunan luo ja huomasi, että sen päälle oli todella kaatunut pieni lipasto. Korppihiuksinen mies nosti lipaston kevyesti ylös ja asetti sen varovasti seinän viereen. Kazisa puolestaan teki muutaman in-merkin, mutisi jälleen jotain vieraalla kielellä ja ikkuna muuttui taas ehjäksi. Itachi palasi pöydän ääreen ja istuutui huokaisten syvään. Kazisa jakoi kaikille astiat ja toi kattilan sekä yrttejä pöytään. Kisame, joka oli nälkäinen kuin hai, tarttui oitis kauhaan ja alkoi lapaa itselleen kaikkea, mitä pöydästä löytyi, saaden Kazisan nauramaan. Itachille ei olisi oikein ruoka maistunut, koska hän oli edelleen huolissaan Gaarasta, mutta söi hieman keittoa, ettei olisi epäkohtelias. Kazisa itse söi vain muutaman yrtin ja kehotti vieraitaan syömään lisää. Kisamea ei tarvinnut kahdesti käskeä, mutta Itachi kysyi hieman huolissaan:
    ”Riittääkö tuo muka sinulle?”
    ”Riittää toki, minä söin jo aikaisemmin ennen kuin tulitte”, vanhus vakuutteli, eikä Itachi välittänyt väittää enää vastaan.

Kun kaikki kattilat ja kulhot olivat tyhjentyneet, pääasiassa Kisamen ansiosta, Akatsukit kiittivät ja nousivat pöydän äärestä. Tosin Kisamen jalka oli vielä sen verran arka, että mies olisi lentänyt nurin, ellei Itachi olisi saanut hänestä kiinni.
    ”Ja sinä menet heti lepäämään!” Kazisa sanoi ankarasti. ”Minulla ei tosin ole enempää sänkyjä, joten joudumme nukkumaan lattialla.”
    ”Ei se mitään, me olemme tottuneet siihen”, Kisame sanoi ja istahti takaisin tuolille.
    ”Mutta kyllä minulta jotain peiton tapaisia löytyy, odottakaas hetki.”

Kazisa riensi makuuhuoneeseen, missä Gaara nukkui ja palasi sieltä pian kainalossaan yksi tyyny ja kolme ohutta peittoa. Hän levitti ne siististi lattialle ja viittoi Kisamea tulemaan makuulleen. Kisame yritti nousta, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, joten Itachi auttoi hänet vuoteelle.
    ”Mitä? Minulle tyyny? Kazisa, olisitte te ottaneet-” Kisame älähti.
    ”Sinä olet toipilas ja siksi sinun on saatava hyvin unta.”
    ”Tämä on vain yksi tulehtunut jalka!”
    ”Olet silti meistä huonokuntoisin”, vanhus intti ja Kisame vaikeni.

Hetken oli hiljaista, sitten Itachi sanoi:
    ”Minä menen ulos vahtiin.”
    ”Ei mene sinäkin nukkumaan, olet taivaltanut pitkän matkan”, Kazisa kehotti.
    ”En. Minulla on tunne, että Sasori ja Deidara ovat matkalla tänne, enkä saa mielenrauhaa, ellen itse ole vahdissa!”
    ”Hyvä on, mutta älä rasita itseäsi liikaa.”

Itachi nyökkäsi lyhyesti, harppoi ulko-ovelle ja meni ulos. Kylmä viima iski häntä kasvoihin, mutta mies nosti kauluksensa ylös ja painoi päänsä alas. Ensin hän meinasi käyttää Sharinganiaan, mutta tajusi sitten, että jos hän koko yön käyttäisi sitä, hän ei pystyisi moneen päivään tekemään yhtään mitään. Siispä hän alkoi kierrellä taloa ympäri ja jäi joskus tähystelemään. Itachin oli pakko pysyä koko ajan liikkeessä, ettei olisi nukahtanut. Tilanne tuntui hänestä täysin toivottomalta…
____________________________

A/N: Tätä osaa kirjoittaessa tuli ihan Taru Sormusten Herrasta 2. mieleen. Se kun Frodo ja kumppanit vaelsi siellä suolla ja se kun ne syövät myös yhdessä kohtaa yrttejä ja jänissoppaa. ;D