8.Neuvottelu


Aamun valjetessa kävelin Tobia seuraten nuotiolle. Sai käteeni kupillisen teetä. Katselin aurinkoa joka oli nousemassa hehkumaan valoaan kylmälle taivalle.

Se oli sietämättömän kirkas ja armoton, verrattuna minun maailmani valoon. Ionissa paistoi kaksi kuuta, valkoinen ja punainen ja niiden valo oli kaunista ja utuista. En pitänyt tästä vihaisena säteilevästä kultaisesta pallosta ja ei jättänyt mitään kätköön. Oli kuitenkin oppinut vierailuillani eriulottuvuuksiin sietämään lähes kaiken. Nyt kuitenkin valo vaivasi minua. Eläisinkö loppuelämäni tuon raivoisan valon alla, tässä ninjojen hallitsemassa maailmassa missä fyysinen voitti henkisen ihmisten mielissä?

Maistoin teetä joka tuoksui melkoisen kitkerälle. Vilkaisin ympärilleni. Deidara istui Tobin vieressä muovaillen savimöykkyä keskittyneenä. Tobi pälätti lapsekkaaseen tapaansa joko minulle tai Deidaralle. En kuunnellut hänen puhettaan. Kakuzu oli hiljaa ja tuijotti nuotiota.

"Hoi hoi! Kuunteletko minua Kuramori-chan?" Kuulin sietämättömän huudahduksen korvissani. Tobi oli tunkenut kätensä naamani eteen ja heilutteli sitä siinä kuin vähäjärkiselle. En katsonut häneen päinkään.
"Niin Tobi?" Kysyin ja pidin tunteeni hallinnassa. "Kysyin miksi tuijottelet aurinkoa! Näytit myrtyneeltä! Etkö pidä auringosta?"

Hänen vetäessään kätensä pois nostin vasta katseeni tuohon outoon naamioon. Tuumailin asiaa hetken. "Se ei ole kaunis." Totesin hiljaa. Kakuzu vilkaisi minua hämmentyneenä. Deidaran saven muotoilu hidastui hiukan. "Se on hirvittävän kirkas. En pidä siitä. En yhtään." Vilkaisin aurinkoon. Sen valo näytti kirkastuvan mitä korkeammalle se nousi. Kumma etten ollut pannut aiemmin sitä merkille. Valo sattui silmiini.


Tobi oli järkyttynyt. "Miksi et pidä auringosta, Kuramori-chan!?" Hän vauhkosi. "Tuo on aivan luonnotonta! " Sitten hän kahmaisi käteensä kourallisen heiniä ja alkoi heitellä niitä nuotion ylle. "Katso mitä kaikkea kaunista aurinko saa aikaan! Kaunista eikö!" Deidara löi Tobin käden pois sivaltaen kovaa. "Tobi lopeta  idiootti! Pilaat saveni!"
Tobi piteli kättään ja tuijotti Deidaraa. "Sempai tuo sattui..Miten julmaa. Tobi on vain kunnon poika!" Join teeni yhdellä kulauksella loppuun niin että kurkkuani poltti. Nämäkö olivat vaarallisimmat rikolliset koko ninja maailmassa? Luoja minua auttakoon. Kaadoin lisää teetä. Huomasin että Kakuzu tuijotti minua. Vilkaisin häntä kysyvästi.

"En tiedä mistä maailmasta sinä tulet ja miten erilailla asiat siellä ovat. Mutta sillä ei ole väliä täällä. Sanon vain yhden neuvon.." Kohotin kulmaani. "Parempi myöntyä johtajan pyyntöihin. Hän on vahva. Akatsuki on vahva. Hän jos kukaan pystyy auttamaan sinua..mitä ikinä sitten haluatkin." Kakuzu sanoi ja tuijotti minua noilla kylmillä vihreillä pupilleillaan, joiden väri muistutti jaden väristä tukkaani hämmästyttävän paljon. Hymyilin hänelle. "Se miten vahva johtajanne on nähdään pian." Totesin hänelle kylmästi. Kakuzu ei vastannut. Vain rypisti kulmiaan kuten aina.

Tobi nauraa kiherteli Deidaran vieressä joka muovasi raivoissaan savesta jotain epämääräistä. "Oo oo Sempai! Tyttö on vahva! Vahva noita tyttönen. Ehkä vahvempi kuin sinä. Luulenpa että johtaja pitää hänestä." Hän höpötti. Deidara vilkaisi häntä murhaavasti. "Tobi. Ole hiljaa ellet halua päätyä palasiksi." Tobi hyppeli kauemmas.

Vilkaisin aurinkoa ja sitten Deidaraa. "Tapaaminen on keskipäivällä. Eikö? Tobi mainitsi jotain lentämisestä. Luuletko todella että ehdimme viidenkymmenen mailin päähän tätä menoa?" Kysyin häneltä. Deidara ei vastannut heti vain tuhahti ja jatkoi muovailuaan. Tuijotin häntä kuitenkin niin kauan että hänen oli pakko vilkaista ylös työstään.
Hän virnisti. "Älä aliarvioi taidettani!" Hän kohotti kädessään olevaa savista lintua minulle. Katsoin linnusta Deidaraan kummastuneena.
"Se on valmis!" Hän huudahti ja nousi äkisti ylös. Hän heitti lintunsa ilmaan ja teki käsillään nopeasti merkin. Lintu poksahti ja savun hälvetessä näin sen kasvaneen valtavan kokoiseksi. Se myös heilutti siipiään. Lintu lensi hetken yläpuolellamme kun Deidara ihaili sitä. Sitten se laskeutui kauemmas maahan. Tuijotin sitä täysin typertyneenä.

"Mekö lennämme savesta tehdyllä linnulla?" Kysyin epäuskoisena. Kaikkea sitä näkikin. Deidara virnisti minulle ja harppoi lintunsa luokse.
"No mitä mieltä olet taiteestani!? Veikkaan ettei sinun maailmassasi ole mitään näin taiteellista, hmm." Hän taputti lintuaan. Kävelin lähemmäksi typertyneenä. "Erikoista." Sain sanottua. Kakuzu oli noussut ylös nuotiolta. "Deidara. Sinä viet Kuramorin kokouspaikalle ja jäät vartioimaan aluetta. Johtaja käski ettei kukaan ulkopuolinen saa nähdä Kuramoria, saatika saada mitään tietoja neuvottelusta. Minä ja Tobi tulemme perästä kunhan odotamme että Hidan tulee tehtävältään."

"Tiedän tiedän, hm." Hän kiipesi lintunsa selkään. Minä katselin sitä epäluuloisena. Näin pienten tuulen henkien pyörivän ilmassa linnun siipien lähistöllä. Ne tunnistivat etten ollut tästä maailmasta, ja rohkaisivat minua hymyllään. Ojensin käteni ja ne nostivat minut kevyesti linnun selkään. Deidara rypisteli kulmakarvojaan, sillä hänelle joka ei luonnon henkiä nähnyt, tilanne näytti siltä että olisi leijunut tuulen mukana ylöspäin. Vaaleahiuksinen ninja tyytyi kuitenkin pudistamaan päätään.

Istuin Deidaran takana ja kokeilin linnun selkää ihmeissäni. Se tuntui todella savelta. Deidara virnisti minulle. "Toivottavasti istut mukavasti." Hän sanoi. Äkisti lintu nousi ilmaan salaman nopeasti. Parissa siiven iskussa olimme jo korkealla metsän yläpuolella. Sitten se lähti liitämään eteenpäin huimaa vauhtia. Olin vähällä pudota samantien ja joudin tarraamaan hänen kaapunsa selkämyksestä kiinni. Kuulin kuinka Deidara nauroi. "Sanoinhan ettei pidä aliarvioida taidettani! Hmm!" Sitten hän kaarsi jyrkästi vasemmalle.

"Mitä helv-" Ehdin huudahtaa kun taas olin jo putoamassa. Tarrasin vaaleahiuksista ninjaa hartioista varmasti kivuliaalla otteella. En ymmärtänyt miten hän pysyi tuossa kirotussa risti-istunnassaan vaikka lintu oli lähes poikittain. "Oi idiootti! En ole mikään kirottu ninja!" Hän vilkaisi vihaisia kasvojani virnisti ja suoristi linnun.

"Unohdin ettei sinulla ole chakraa lainkaan." Hän totesi. Puristin kovemmin hänen hartiaansa. " Ja minä unohdin että olen tekemisissä teidän kanssanne.." Ärisin itsekseni. Deidaran hymy vain leveni. "Pelottaako? Ei hätää en anna sinun pudota. Pidä vain tiukasti kiinni minusta." Hän sanoi. Purin huuleeni rauhoittaakseni itseni. Mieleni olisi tehnyt käräyttää hänen vaalea poninhäntänsä, jota jouduin varomaan kun se piiskasi ilmaa tuulessa.

En tietenkään kuolisi vaikka putoaisinkin. Jos sää oli tuulinen ja ilmanhenget olivat liikkellä voisin leijua pehmeästi alas käyttäen tuulta hyväksi. Olisin voinut liikkua pitkälle tuulen mukana, mutta se olisi hitaampaa vain niin nopeaa kuin sen hetkinen tuulen nopeus. Jälleen kerran kirosin kohtaloani, että jouduin tähän maailmaan. Lensimme yhteen suuntaan vakaasti pitkän aikaa. Deidaran naamalla pysyi sama tyytyväinen virne kokoajan. Ilmeisesti hän todella rakasti taidettaan.
Maasto muuttui allamme enemmän vihreäksi. Harvaa metsää ja paljon niitty tasankoja. Parempaa taistelu aluetta minulle.

"Kaarran vasemmalle." Deidara varoitti ja samassa lintu jo muutti kulmaansa. Mies kuitenkin tarrasi minua käsivarresta kipeällä otteella.
Pidin hänen kaapunsa hihasta kiinni kaikin voimin ja onnistuin pysymään linnun selässä. Kun kaarto oli ohi henkäisin helpotuksesta.

Tuo kirottu ninja puristi silti käsivarttani rautaisessa otteessaan. "Päästäisitkö irti sillä et ole turhan helläkätinen." Kivahdin hänelle. Deidara katsoi minuun yllättyneenä ja päästi irti. Hieroin käsivarttani johon tulisi varmasti mustelma. Hän katseli minua kummissaan.
"Sinä et todella ole lainkaan...ninja, hmm. " Hän totesi. Tuhahdin. Nytkö hän sen tajuaa? Lähestyimme suurta aukeaa niittyä jonka keskellä näin hahmoja. "Tuolla on siis tapaamispaikka. Hmm. Muut ovat jo saapuneet." Katselin alas. Kolme ninjaa näkyvillä. Todella reilu neuvottelu. En jaksanut välittää. Voisin kutsua apujoukkoja, ja ne demonit jotka minä kutsuisin olivat jotain aivan muuta kuin ninjojen summon henget. "Kiitos kyydistä." Sanoin ja nousin ylös. "Mitä hittoa-"

Ehdin kuulla Deidaran yllättyneet sanat kun jo hyppäsin alas linnusta. En tarvitsisi yhtään enempää ninjoja johtajan lähelle. Ruohon tuoksu ja tuuli iskivät kasvoilleni. Tunsin oloni vapaaksi. Levitin käteni ja käytin tuulta. Vorna mielessäni kutsui ympärilleni tuulen henkiä. Leijuin kevyesti alas niityn reunalle.  Sain lohtua tuulen villistä laulusta korvissani. Se oli ainut joka merkitsi, painotin itselleni ja rauhoitin mieleni kohdatakseni Akatsukin johtajan.

Kaksi ninjaa mustissa kaavuissa oli alkanut lähestyä minua. Molemmat olivat melkopitkiä, mutta toinen heistä oli todella pitkä. Hänen ihonsa oli harmaa ja hän kantoi suurta miekkaa olallaan. Hänen terävä hammasrivistönsä kiilsi auringossa. Toisen pitkä musta tukka oli sidottu taakse. Hän ei näyttänyt kantavan aseita. Lähdin kävelemään heitä kohti. Pysähdyimme kaikki noin viiden metrin päähän toisistamme. Pitempi mies hymyili jatkuvasti hullua hymyään. He molemmat tuijottivat minua. Panin merkille toisen punaiset silmät. Hän varmasti käytti illuusiotekniikoita. En väistänyt hänen katsettaan vaan tuijotin hänen silmiinsä suoraan pelkäämättä. Hän rypisti kulmiaan.

"Vihreä tukka, keltaiset silmät..ja noiden käsi siteiden alla ovat tatuoinnit. Ulkonäkö ainakin täsmää..eikö Itachi-san?"

Harmaa ihoinen mies puhui kumppanilleen laiskan kuuloisesti. Hän ei irroittanut katsettaan minusta. Hänen silmänsä olivat oudon pienet. Mies muistutti petoa. Itachiksi kutsuttu ninja ei vastannut. Sen sijaan tuijotuksemme jatkui. Äkkiä hänen pupillinsa muuttuivat outoon muotoon. Rypistin hiukan kulmiani uteliaana. En kuitenkaan kääntänyt katsettani. Pieni hymyn kaare ilmestyi hänen huulilleen.

"Kuramori-san..olette varomaton." Hän sanoi hiljaa. Näin ilman muuttuvan hänen ympärillään.

Tuo onneton ninja yritti käyttää minuun illuusio tekniikkaa. Pahin virhe mitä ninja saattoi manaajan kanssa tehdä. Tutkin hänen illuusiotaan sitä mukaa kuin se kasvoi. Tahtomattani pieni ivallinen hymy nousi kasvoilleni. Illuusio oli vieläpä sitä tyyppiä, joka vei uhrin toiseen, puoliksi rinnakkaisulottuvuuteen. Olin matkustanut koko elämäni eriulottuvuuksien väillä. Hänen illuusionsa voittaminen oli kuin hyttysen huitaisu pois iholta. Ulottuus oli pieni ja heikko. Hän oli luonut sen mielessään. Punainen kuu loisti ja kaikkialla oli pimeää. Itachi seisoi keskellä pimeyttä, selvästi ylimielisenä ja varmana voitostaan. Käännyin ihailemaan punaista kuuta.

"Se on kaunis. Muistuttaa minua kotimaastani." Sitten katsoin häneen vihaisena. Hän hätkähti. Ilmeisesti minun ei olisi pitänyt pystyä liikkumaan. Miksi hän hyökkäsi kimppuuni ilman syytä? En pitänyt siitä.

Keräsin henkisen voimani ja otin illuusion omakseni pelkällä tahdon voimalla, mitä manaajat olivat opiskelleet sylivauvasta saakka. Heitin koko hänen naurettavan illuusionsa suoraan hänen omaan mieleensä, käänsi kaiken häntä itseään vastaan. Itachi huudahti tuskasta ja piteli päätään.

En uskaltanut tehdä enempää, sillä en ollut vielä tavannut johtajaa. Jäsenen mielen rikkominen ei kuuluisi hyviin ensivaikutelmiin. Palasimme illuusiosta takaisin niitylle, jossa fyysiset ruumimme olivat koko ajan olleet. Itachi oli pudonnut polvilleen ja piteli kättä kasvoillaan. Toivottavasti hän edes kykeni selviämään omasta illuusiostaan.

"Itachi! Mitä tapahtui!?" Huusi hänen kumppaninsa ja katsoi minua murhaavasti. Vastasin katseeseen samalla mitalla.

" En pidä siitä että minua vastaan hyökätään ilman perusteita. Hän sai ansionsa mukaan."

Käänsin katseeni Itachiin, joka näytti jo voittaneen illuusionsa.

"Olisin voinut repiä mielesi palasiksi ja muuttaa sinut kuolaavaksi hulluksi. Muista se. Älä ikinä enää hyökkää minua vastaan. Nuo silmät eivät tehoa minuun."

Sanoin ja yritin pitää raivoni kurissa. Tällä tavoinko johtaja aikoi minua tervehtiä? Suora hyökkäys mieleen?

Harmaa ihoinen mies kohotti miekkansa ja näytti olevan valmis syöksymään kimppuuni sillä hetkellä. Tartuin käsi siteisiini ja aloin rullata niitä irti. Palakoot kaikki sitten tuhkaksi, typerät ninjat.

Äkkiä vaistosin että takanani jonkun. Pidempi ninja jähmettyi ja tuijotti jotakin takanani. Hitaasti hän laittoi miekkansa olalleen. Räpyttelin silmiäni ja käännyin hitaasti.

Takanani keskipituinen mies jonka kasvoissa oli lukuisia lävistyksiä. Ne muistuttivat minua manaajien muoti ilmiöistä. Hänen hiuksensa olivat oranssit ja pörröisen piikkiset. Miehen silmät olivat kuitenkin oudoimmat. Niihin oli muodostunut spiraalimainen kuvio, joka peitti jopa valkuaisen. Hänen koko olemuksensa oli rauhallinen ja hallittu. Hän suorastaan huokui ympärilleen arvovaltaa ja voimaa.

Mies katseli minua samalla kun minä katselin häntä. Vihdoin hän puhui.

"Sinä siis olet Rei, oikealta nimeltäsi Kuramori. Olet todella manaajien heimosta. Pyydän anteeksi hyökkäystä, mutta minun täytyi olla varma että olet todella oikea manaaja eikä muuta keinoa ollut. Kukaan ninja ei pystyisi voittamaan Itachin mangekyo shanringania."

Hänen äänensä oli syvä ja sointuva. Nyökkäsin hänelle ja odotin että hän esittelisi itsensä. Hnä tuijotti minua jonkin aikaa ja kallisti päätään.

"Minä olen Akatsukin johtaja, Pain." Hän sanoi.

Hänen hidas tahtinsa alkoi ärsyttää minua. Astuin lähemmäksi häntä.

"Sinun alaisesi kertoivat että tarvitset manaajan apua hallitaksesi summon henkeä. Olen kiinnostunut mikäli saamme aikaan...tyydyttävän sopimuksen."

Menin suoraan asiaan. Katsoin häntä vaativasti. Mies risti kätensä rinnalleen.

" Haluat jotain vastapainoksi. Mitä? " Hän kysyi vakavana. Katsahdin käsiini ja mietin miten muotoilisin asiani.

Kerro hänelle totuus. Ei ole järkeä piilotella mitään tässä vaiheessa. Sitä paitsi, voimme aina tappaa hänet.

Kuulin Vornan ajatuksissani se oli viisas kuten aina.

"Minun ei kuuluisi olla tällä tasolla... Olen ansassa tässä maailmassa. Haluan takaisin omaan ulottuvuuteeni. Minulla ei ole yksin tähän tarvittavaa voimaa. Tarvitsen riimuja, tarvitsen...voimaa. Muita manaajia ei ole, mutta on oltava keino."

Nostin katseeni Painiin joka kuunteli tarkasti.
" Onko sinulla keinoa? Mikäli ei ole, en suostu auttamaan sinua hallitsemaan henkeä. En näe siinä mitään hyötyä." Virnistin. "Harmillista teille, sillä muita manaajia ei tosiaan ole. Jos kyse on siitä mistä luulen olet todella...vaikeassa tilanteessa."

Näin kuinka Painin silmät kaventuivat hieman. Sitten hän mietti hetken. Katselin häntä ja laskin metrejä välissämme. Jos he päättäisivät pakottaa minut, tuhoaisin heidät kaikki. Käyttäisin Painin omaa henkeä häntä itseään vastaan. Tunsin ajatuksieni pyörivät mielipuolisena kaaoksena ja murhanhimon hiipivän mieleni nurkilla.

Äkkiä mies katsoi taas minuun noilla oudoilla silmillään. "On olemassa keino."