Gaara nukkui levollisesti eikä hän ei nähnyt mitään unta. Äkkiä jokin alkoi häikäistä silmiä. Ensin se oli pieni valonsäde, mutta se voimistui voimistumistaan ja lopulta punapään oli pakko avata silmänsä. Hän avasi silmänsä hitaasti ja saatuaan ne kokonaan auki hän tuijotti vierasta kattoa aivan ymmällään. Sitten hän ponnahti nopeasti istumaan, mutta kipu jalassa pakotti hänet takaisin makuulle. Äkkiä hän muisti missä oli. Hän oli herännyt vieraasta paikasta ja Itachi oli juottanut hänelle jotain juomaa niin, että hän oli nukahtanut jälleen.
Pakokauhu alkoi levitä nuoreen Kazekageen, oli päästävä pois keinolla millä hyvänsä! Hän nousi uudelleen istumaan, tällä kertaa hyvin varovasti ja laski jalkansa varoen lattialle. Hän nousi ensin seisomaan yhdelle jalalle ja huojuttuaan hetken, hän laski toisenkin jalkansa maahan. Kipu oli niin sietämätön, että hän kaatui lattialle. Silloin ovi avautui ja sisään kurkisti vanha mies.
    ”Voi, voi. Et saisi vielä kävellä, ainakaan ilman tukea. Annapas minä autan sinut ylös”, hän sanoi ja astui sisään.

Gaaralla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa vanhuksesta, mutta lempeästä olemuksestaan huolimatta, vanhus tuntui uhkaavalta. Kun vanhus tarttui Gaaraa kainaloiden alta, tarkoituksenaan nostaa hänet ylös, Gaara yritti lyödä häntä, mutta osui ohi. Silloin vanhus nosti hänet lattialta varsin kevyesti, laittaen toisen käden hänen vyötäisilleen ja toisen hänen jalkojensa alle. Hän laski Gaaran vuoteeseen ja sanoi:
    ”Minä olen Kazisa, enkä aio tehdä sinulle pahaa. Teen sinulle pian lääkettä, mutta tällä kertaa siinä ei ole unettavia aineita.”

Kazisan rauhallisesta äänensävystä huolimatta Gaaraa epäilytti, jos tuo oli Itachin kaveri, kuinka se voisi olla hänelle mukava?
    ”Itachi tulee kohta tuomaan sinulle aamupalaa”, Kazisa sanoi ja lähti huoneesta.

Gaara säikähti, hän ei enää kestänyt Itachia hetkeäkään. Mutta nyt Gaara tunsi itsensä vahvemmaksi, hän ei antaisi tällä kertaa niin helposti periksi. Ja jos jalka ei olisi niin kipeä, hän lähtisi heti!
Silloin ovi avautui ja Itachi tuli sisään käsissään tarjotin jossa oli lautasellinen yrttejä, jotain keittoa, lasi vettä ja toinen lasillinen sitä samaa vaaleanvihreää juomaa jota oli saanut eilen, tosin tällä kertaa se ei savunnut. Itachi laski tarjottimen pöydälle ja käänsi katseensa Gaaraan. Gaara tuijotti vihaisesti takaisin, valmiina lyömään jos tarve vaatisi. Itachi taisi huomata punapään aggressiivisuuden, sillä hän huokaisi syvään ja istuutui sängyn laidalle. Kun Itachi ojensi kätensä häntä kohti, Gaara ponnahti jalkakivusta huolimatta istualleen ja iski nyrkkinsä kohti Itachia. Itachi kuitenkin nappasi kiinni pojan nyrkistä, jolloin poika yritti iskeä Itachia toisella nyrkillään. Itachi sai kiinni toisestakin nyrkistä ja piti niistä niin kovasti kiinni, ettei Gaara saanut käsiään irti hänen otteestaan. Punapää yritti rimpuilla irti, muttei onnistunut.
    ”Miksi yrität lyödä minua?” Itachi kysyi ärtyneenä.

Mutta Gaara pudisti rajusti päätään. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa totuus päin vihaamansa miehen kasvoja, mutta jokin esti häntä. Vaikka hän oli satuttanut Gaaraa niin henkisesti kuin fyysisesti, ei Gaara voinut sanoa sitä, ei vain voinut.

Silloin Itachi tarttui Gaaraa olkapäistä ja ravisteli häntä.
    ”Miksi olet tuollainen? Puhu minulle!”
    ”En!”
    ”Mikset? Mitä minä olen sinulle tehnyt?”

Gaaran silmät kapenivat vihasta. Kehtasi vielä kysyäkin häneltä moista, vaikka oli asiasta erittäin tietoinen! Hän alkoi suorastaan täristä vihasta, häntä ärsytti kuinka Itachi leikki hänellä.
    ”Älä kiusaa minua Itachi”, Gaara sai sähistyä, sillä enempää hän ei uskaltanut sanoa.
    ”En minä kiusaa, vaan yritän selvittää mikä sinua vaivaa!” Itachi ärähti ja painoi kasvonsa lähemmäs Gaaraa. ”Olen nähnyt paljon vaivaa ja sinä olet minulle niin kylmä!”

Gaara yritti perääntyä, mutta Itachi piti napakasti kiinni hänen olkapäistään. Punapäätä alkoi taas pelottaa, eikä hän enää uskaltanut vastustaa Itachia. Hän painoi päänsä alas ja hän tunsi kuinka kylmät väristykset kulkivat pitkin hänen kehoaan. Hän sulki silmänsä valmiina saamaan joko kipeän läimäisyn tai väkivaltaisen suudelman. Punapään yllätykseksi Itachi nosti hänet syliinsä ja silitti hänen hiuksiaan hellästi.
Gaaralla oli ollut ikävä Itachin lämmintä ja turvallista syliä, mutta silti olo tuntui inhottavalta, kuin joku vieras olisi pitänyt häntä sylissään. Jokainen kosketus tuntui pilkkaavalta ja härnäävältä, jotenkin ilkeältä. Jokainen Gaaran lihas oli jännittynyt ja sydän tykytti kurkussa. Olo oli painostava ja ahdisti niin että tuntui kuin pyörtyisi kohta.
Punapää huitaisi äkisti miehen käden pois hiuksiltaan ja tarttui kiinni päästään, vapisten hervottomasti. Hän tunsi kuinka toinen hätkähti hänen äkkinäistä liikettään, muttei välittänyt. Millään ei ollut enää mitään väliä.
    ”Tapa minut”, Gaara kuiskasi.
    ”Mitä?”
    ”TAPA MINUT!”

Gaara tunsi Itachin katseen itsessään, muttei uskaltanut itse kohdata miehen katsetta. Hän hengitti nopeasti ja piinallisesti kuin rankan juoksun jälkeen.
    ”Gaara” Itachi sanoi ääni värähdellen, ”miksi pyydät minulta sellaista, jonka tiedät olevan minulle mahdotonta?”

Gaara kohotti katseensa ja huomasi, että mies itki. Kyyneleet valuivat hiljaa hänen poskiaan pitkin ja tippuivat Gaaran syliin. Sitten mies nosti punapään sylistään, asetti hänet sängylle pitkäkseen ja pyyhkäisi kasvonsa nopeasti hihaan.
    ”Tässä on aamiaisesi, syö se ennen kuin se on aivan kylmää”, Itachi sanoi hiljaa ja nosti tarjottimen Gaaran syliin.

Punapää ei vastannut vaan piti katseensa tarjottimessa.
    ”Jätän sinut hetkeksi yksin.”

Gaara nyökkäsi lyhyesti, muttei kohottanut vieläkään katsettaan ennen kuin oli kuullut oven sulkeutuvan. Gaaran vatsassa kurisi silloin mahtavasti ja poika vilkaisi tarjotintaan. Hän tarttui epävarmasti lusikkaan ja maistoi keittoa. Vaikka se oli ehtinyt jo jäähtyä, se maistui aivan taivaalliselta, koska hän ei ollut syönyt mitään yli vuorokauteen. Gaara söi lautasen hetkessä tyhjäksi ja tarttui sen jälkeen yrtteihin. Nekin katosivat pojan nälkäiseen suuhun nopeasti ja hän joi lopuksi lasin vettä yhdellä kulauksella. Sitten hänen katseensa osui vaaleanvihreään juomaan ja hän epäröi hetken. Juoma näytti niin epämiellyttävältä, ettei sitä tahtonut juoda, eikä hän muistanut miltä se oli viimeksi maistunut. Mutta sitten hän tarttui päättäväisesti lasiin ja joi sen kerralla tyhjäksi. Juoma ei maistunut oikeastaan miltään, vain hienoinen tillin maku maistui kielen päällä.
Sitten hän nosti tarjottimen yöpöydälle ja asettui makuulleen. Nälkä kiusasi edelleen, mutta poika ei välittänyt, sillä tiesi vatsan jäävän vähäksi aikaa kipeäksi ennen kuin kylläisyyden olo vaikuttaisi.

Hänen ajatuksensa karkasivat Itachiin. Mitä hän oli sanoillaan tarkoittanut? Miksi hän oli itkenyt? Yrittikö Itachi pyytää häneltä anteeksi? Ei se voinut olla, mieshän oli itse sanonut vihaavaansa häntä! Vai aikoiko Itachi taas huijata häntä, jotta häneen sattuisi entistä enemmän?
Gaara puristi kätensä vihaisena nyrkkiin ja puri huultaan niin voimakkaasti, että siitä alkoi valua verta hänen suuhunsa. Hän ei aikoisi antautua Itachin kiusattavaksi! Hän pakenisi täältä, keinolla millä hyvänsä!

Äkkiä ovi aukeni jälleen ja Itachi astui sisään. Huomattuaan, että Gaara oli tyhjentänyt tarjottimen, hänen kasvoilleen levisi pieni hymyntapainen ja hän sanoi:
    ”Kazisa tahtoisi nyt tutkia jalkaasi, hän osaa hoitaa sen nopeammin.”

Gaara oli jälleen aivan ihmeissään. Miten niin hoitaa hänen jalkansa? Aikoivatko he vääntää sen vielä pahemmin?
Itachi ilmeisesti huomasi epävarmuuden Gaaran kasvoilla, koska hän sanoi:
    ”Ei hätää. Annas kun autan sinut ylös.”

Itachi käveli Gaaran vuoteen luo ja nosti hänet hellästi syliinsä. Gaara ei uskaltanut pistää vastaan ja häntä ärsytti oma pelkurimaisuutensa. Hänhän oli juuri päättänyt paeta täältä ja edelleenkin hän vain vapisi typerästi Itachin sylissä!
Itachi laski hänet varovasti lattialle seisomaan, pidellen edelleen hänen lantiostaan. Gaara ei voinut astua lainkaan murtuneella jalallaan, sillä kipu oli korventava. Häveten raukkamaisuuttaan, hän tarttui kiinni Itachin käsivarresta, ettei olisi kaatunut. Punapää yritti ensin epätoivoisesti hyppiä yhdellä jalalla, mutta olisi lentänyt nurin, ellei Itachi olisi pitänyt hänestä kiinni. Silloin Itachi nosti hänet jälleen syliinsä ja kantoi hänet ulos makuuhuoneesta keittiöön. Keittiössä olivat Kisame ja Kazisa, jotka istuivat pöydän ääressä ja keskustelivat hiljaa. Kun he huomasivat tulokkaat, he vaikenivat heti.
    ”Laskepa poika tuolille istumaan”, Kazisa sanoi ja nousi seisomaan tarjoten omaa tuoliaan.

Itachi teki työtä käskettyä ja laski Gaaran istumaan tuolille. Kazisa polvistui Gaaran eteen ja kääri pojan lahkeen ylös, jolloin Kisame kääntyi tuolissaan sivuttain, jotta näkisi paremmin. Kazisa avasi siteen ja paineli hellästi Gaaran nilkkaa, saaden Gaaran puremaan huultaan kivusta.
    ”Hmm… Luut ovat alkaneet jo pikkuhiljaa asettua, mutta menee viikkoja ennen kuin se on aivan terve. Mutta onneksi minulla on juomaa, joka nopeuttaa luiden parantumista!”
    ”Kuinka se on mahdollista?” Kisame ihmetteli.
    ”Luonnonaineksia ja ripaus taikuutta”, Kazisa vastasi iskien silmää.

Kisame näytti edelleen hämmentyneeltä, mutta Kazisa ei selitellyt enempää. Hän nousi ylös, käveli keittiön päähän ja avasi pienen komeron oven. Vanhus meni syvemmälle komeroon ja hetken kuului vain kilinää ja kolinaa, kunnes hän tuli ulos kädessään pullo, joka muistutti erehdyttävästi yskänlääke pulloa.
    ”Yskänlääkettäkö sinä hänelle annat?” Kisame kysyi piloillaan, kun vanhus kaatoi juomaa mukiin.

Kazisa ei vastannut vaan tyrkkäsi lasin Gaaran käteen ja kehotti häntä juomaan. Gaara vilkaisi lasiin ja oli oksentaa. Näytti kuin lasissa olisi lillunut toukkia jossain sinisessä litkussa.
    ”Juo se. Se auttaa, oikeasti”, Kazisa vakuutteli.

Mutta Gaara ei voinut. Hän työnsi lasia kohti vanhusta, joka pudisti päätään päättäväisesti. Gaara huomasi Kazisan päättäväisestä katseesta, että jos hän ei joisi juomaa, hänet pakotettaisiin siihen. Punapää sulki silmänsä, kohotti mukin huulilleen ja joi. Maku oli hirvittävä, toukat tuntuivat pyörivän hänen suussaan ja niiden mukana tullut juoma maistui samalta kuin bensa. Gaara sylkäisi juoman lattialle, jolloin Kazisa huudahti ärtymyksestä ja Kisame inhosta. Inhottava bensan ja toukkien maku jäi kuitenkin suuhun ja Gaaran teki mieli oksentaa. Kazisa kuitenkin osoitti päättäväisesti mukia ja sanoi:
    ”Älä niitä pois sylje, vaan niele kaikki. Vaikka se maistuukin hieman hassulta, siitä on hyötyä!”
    ’Hieman hassulta?! Sehän on juomakelvotonta!’ Gaara ajatteli happamena, mutta tarttui jälleen mukiin, sillä tiesi vastaväitteiden olevan turhia.

Monen hikisen ja tuskaisen minuutin kuluttua Gaara sai kuin saikin mukin tyhjäksi. Hän henkäisi syvään ja laski mukin pöydälle. Vatsassa kiersi inhottavasti ja hänen suussaan tuntui vahvana juoman iljettävä maku. Äkkiä hän tunsi outoa painetta jalassaan ja henkäisi kauhuissaan, mitä oikein tapahtui?
    ”Älä pelästy painetta, se on normaalia, sillä luusi alkavat alustavasti liikkua oikeille paikoilleen. Tosin hyvin hitaasti ja vain silloin, kun jalkasi on levossa”, Kazisa selitti. ”Huomenna, tai jopa tänä iltana voisit kokeilla varovasti kävelyä.”
    ”Milloin jalka on täysin terve?” Itachi kysyi.
    ”Luulisin, että noin kolme päivän päästä.”
    ”Hienoa!”
    ”Mutta se vaati paljon lepoa ja säännöllistä kävelyn harjoittelua, etteivät luut mene liian jäykiksi.”

Itachi nyökkäsi ja oli nostamaisillaan Gaaraa tuolista, kunnes Kazisa nousi ylös ja huitoi torjuvasti käsillään.
    ”Ei vielä! Minun on tutkittava vielä hänen haavansa, joten riisutko paitasi, jotta näen?”

Gaaraa ajatus inhotti, mutta riisui silti paitansa, tosin hyvin verkkaisesti. Hän vilkaisi vatsaansa ja hämmästyi; räjähdyksessä syntynyt haava oli kadonnut, ja näytti kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Vanhus nyökkäsi tyytyväisenä ja Gaara veti puseronsa takaisin päälleen.
    ”Juoma on toiminut mainiosti. Näytäpä Kisame omaa haavaasi, sekin on varmaan kadonnut.”

Kisame kääri housunsa lahkeen ja näytti jalkaansa vanhukselle.
    ”Kuten epäilinkin. No Itachi viepä vieraamme vuoteeseen.”

Itachi nosti Gaaran ja kantoi hänet takaisin makuuhuoneeseen. Hän laski punapään vuoteeseen ja peitteli hänet huolellisesti.
    ”Lepäile loppu päivä, niin kokeillaan sitten kävelyä”, Itachi sanoi ja painoi huulensa pojan punaisiin hiuksiin.

Sitten mies suoristautui ja lähti huoneesta suljettuaan oven perässään. Gaara huokaisi väsyneesti ja yritti olla välittämättä paineesta jalassaan. Hän oli aivan sekaisin, miksi Itachi oli aikaisemmin ollut hänelle ilkeä ja oli nyt kuin mitään ei olisi tapahtunut? Miksi Itachi toi hänet parannettavaksi?

Sekaiset ajatukset pyörivät pojan mielessä koko päivän, katketen vain silloin kun Itachi toi ruokaa.
Illan suussa hän torkahti noin pariksi tunniksi ja heräsi sen jälkeen, kun joku tuuppi hänet hellästi hereille.
    ”Gaara herää, pitää harjoitella.”

Se oli Itachi. Gaara nousi varovasti istumaan ja vinkaisi; jalka tuntui olevan jäykkä kuin lankku. Itachi auttoi Gaaran seisaalleen ja poika otti muutaman haparoivan askeleen. Jalkaan ei enää sattunut niin kauheasti, mutta tasapainossa pysyttely oli edelleen hankalaa. Hän tarttui Itachista kiinni, jottei olisi kaatunut. Jostain syystä Itachin läheisyys ei tuntunut enää niin pahalta, muttei kuitenkaan samalta kuin ennen, jotain oli särkynyt heidän väliltään.
Itachi auttoi Gaaraa tukien häntä vyötäröstä ja he kävelivät ulos makuuhuoneesta. Kazisa ja Kisame katselivat vaitonaisina, kun punapää yritti kävellä ympäri taloa. Häntä hävetti kömpelyytensä ja teki parhaansa, jottei kaatuisi kertaakaan. Kazisa ilmeisesti huomasi hänen häpeänsä, sillä hän sanoi:
    ”Tuohan sujuu ihan hyvin, kun ottaa huomioon, että joit sen vasta vähän aikaa sitten.”

Gaara ei vastannut vaan keskittyi itsensä pystyssä pitämiseen niin hyvin kuin pystyi.
Äkkiä hän kuitenkin kompastui lattialla olevaan peittoon ja lensi vatsalleen maahan. Itachi polvistui hänen viereensä ja auttoi hänet ylös.
    ”Anteeksi, en ehtinyt saada sinua kiinni”, Itachi sanoi hiljaa.

Gaara nyökkäsi pienesti, yrittäen hallita polviaan, jotka tärisivät rajusti. Hänen tasapainonsa horjui ja hänestä tuntui, että kaatuisi kohta uudelleen. Jalat eivät tuntuneet kantavan häntä lainkaan, kaatuminen oli vienyt hänen voimansa, sekä itsetuntonsa.
Itachi näytti huomanneen punapään huteruuden, sillä hän sanoi:
    ”No niin, istuhan tähän lattialle lepäämään.”

Gaara istahti varovasti lattialle ja vältteli muiden katseita.
    ”Ehkä hänet olisi parasta viedä lepäämään, hän ei saa rasittaa itseään liiaksi”, Kazisa sanoi äkisti.

Itachi nyökkäsi vanhukselle ja nosti Gaaran syliinsä välittämättä pojan vastaväitteistä.
    ”Voin kävellä itsekin.”
    ”Älä ota turhia paineita”, Kazisa sanoi ystävällisesti.

Gaara ei vastannut vaan antoi Itachin kantaa hänet makuuhuoneeseen. Mies pysähtyi keskellä huonetta ja kysyi ripaus huolta äänessään:
    ”Oletko varmasti kunnossa?”
    ”Mm-m”, Gaara mumisi hiljaa ihmetellen jo sadannen kerran sen päivän aikana miehen käytöstä.
    ”Okei, minä vain, vain halusin varmistaa.”

Sen sanottuaan hän laski pojan vuoteelle ja istuutui itsekin vuoteen laidalle. Hän näytti pohtivan tarkkaan mitä sanoisi, sillä tuijotteli hetken tiiviisti vaatekomeroa. Lopulta, hän puhui hitaasti harkiten jokaista sanaansa:
    ”Tuota, Gaara. Haluaisin sinun kertovan, mitä sinulle oikein tapahtui, mutta vasta sitten kun olet siihen itse valmis. En pakota sinua siihen, mutta minulle olisi tärkeää tietää.”

Punapää tuijotti korppihiuksista miestä suuren ihmetyksen vallassa; miehen puheet kävivät hetki hetkeltä oudommiksi. Oliko Itachista tullut hullu vai oliko hän itse hullu?!
Itachi tuntui hätääntyvän Gaaran puhumattomuudesta, sillä hän sanoi kiireesti:
    ”Ei sillä ole mitään kiirettä! Mutta pyydän, että kertoisit minulle!”
    ”Okei”, Gaara sanoi hiljaa, vaikkei ymmärtänyt mistä mies puhui.
    ”Kiitos”, Itachi kuiskasi ja silitti hellästi Gaaran hiuksia.

Sitten hän nousi ylös ja käveli ovelle. Mies sulki oven hiljaa jolloin huoneeseen lankesi pimeys, joskin ikkunasta tulvi hento kuunloiste, joka valaisi kaistaleen lattiaa. Vaikka keho oli väsynyt, Gaaraa ei nukuttanut lainkaan, koska oli nukkunut alkuillasta. Hän heittelehti sängyllään niin paljon, kuin kipeällä jalalla vain suinkin oli mahdollista.
Kun hän ainakin sadannen kerran käänsi kylkeä, hän kuuli outoa ääntä. Se oli nariseva, kuin vanha ovi ja pian Gaara tajusi, että ääni kuului ikkunasta. Gaara ponnahti istualleen ja katsoi ikkunaa, joka avautui hitaasti auki. Punapään sydän alkoi hakata lujaa ja hän laski jalkansa varoen lattialle. Hän ei uskaltanut nousta seisomaan, sillä tiesi kaatuvansa. Punapää puristi kätensä nyrkkiin valmiina lyömään, potkimaan, puremaan ja tekemään kaikkensa puolustautuakseen tulijaa vastaan.
Lopulta kun ikkuna oli aivan auki, sisään hyppäsi joku. Tuo tuntematon käänsi kasvonsa häneen ja naurahti hiljaa.
    ”Hei vaan. Tuli tuolla vartiovuorossa vähän tylsää ja ajattelin tulla moikkaamaan.”

Gaara hätkähti, sehän oli Itachi, äänestä ei voinut erehtyä. Itachi käveli ikkunan luo ja sulki sen. Sitten hän teki pitkän sarjan in-merkkejä, Gaaran katsellessa miehen touhuja.
    ”No niin”, Itachi sanoi hieroen käsiään yhteen, hänen äänensä kaikui oudosti pienessä huoneessa.

Mies istahti Gaaran viereen ja kietoi käsivartensa pojan ympärille. Mies painoi huulensa melkein kiinni punapään korvaan ja kuiskasi:
    ”Tiedätkö mitä minä olen viime päivinä halunnut?”
    ”E-en”, Gaara sanoi ääni vapisten, sillä hänestä Itachi oli aivan liian lähellä ja miehen ääni kuulosti uhkaavalta.
    ”Etkö tosiaan?”, mies kuiskasi ja nuolaisi pojan vaaleaa korvaa. ”Sinua tietysti.”

Ja silloin Itachi oli jo painanut huulensa vasten Gaaran huulia. Gaara yritti työntää mustahiuksista miestä pois, oli käynyt juuri kuin hän oli pelännyt. Mutta Itachi ei antanut pojan työntää itseään pois, vaan yritti hivuttautua hänen päällensä. Punapää puolestaan yritti potkia miestä terveellä jalallaan, kuitenkaan osumatta. Pian Itachi oli kuin olikin päässyt Gaaran päälle ja sanoi:
    ”Oletkin vähän vaikeampi vastus kuin viimeksi. No eipä se mitään haittaa, haastetta elämään.”
    ”Miksi teet näin?” Gaara parahti.
    ”Koska minä haluan sinua, kultaseni.”
    ”Mutta aiemmin päivällä et!”
    ”Ah, no tiedäthän, ei se samalta maistuisi jos sitä joka hetki tekisi. Ei makeaa mahan täydeltä.”

Punapää tuijotti miestä järkyttyneenä.
    ”Kuka sinä oikein olet?” hän sai lopulta huudettua ja hänen äänensä kaikui kuin suuressa salissa.
    ”Olen Uchiha Itachi ja olen erittäin kiitollinen siitä, että laitoin huoneeseen äänieristyksen. Tällä kertaa en tahdo yleisöä. Mutta nyt riittävät puheet!”

Itachi tarttui Gaaraa hiuksista ja tukisti häntä kovasti. Sitten hän runnoi huulensa kovakouraisesti pojan huulille ja tunki kielensä pojan suuhun. Gaara lamaantui täysin, hän oli jo ehtinyt toivoa, että oli kuvitellut kaiken tapahtuneen, mutta kaikki tapahtui uudestaan ja entistä pahempana. Kaikki oli lopussa, Itachi ei aikonut jättää häntä rauhaan. Kuinka kauan tämä tulisi jatkumaan?
Itachi puri punapään huulta niin kovaa, että siitä alkoi valua verta.
    ”Mmm”, mies ynisi nautiskelevasti ja imi verta Gaaran huulesta.

Hänen kätensä hyväilivät pojan niskaa ja hiuksia, saaden kylmät väristykset kulkemaan Gaaran selkää pitkin. Korppihiuksinen irrotti huulensa irti Gaaran huulesta ja naurahti hiljaa. Hänen kätensä siirtyivät hiplaamaan punapään kylkiä ja vatsaa, mikä oli pojalle liikaa. Hän yritti nousta istumaan, mutta Itachi painoi hänet päättäväisesti makuuasentoon.
    ”Älä vastustele, äsken meni niin hyvin. Yritä edes vähän nauttia tästä, siitä voi tulla hauskaakin.”
    ”En!”

Itachi nousi melkein istuma-asentoon, kohotti kätensä ja löi poikaa poskelle, niin että läimähti. Gaara henkäisi kivusta ja tunsi veren maun vahvistuvan suussaan, hän oli puraissut kieleensä. Käsi kohosi jälleen ja punapää tunsi uuden iskun poskellaan, tällä kertaa kovemman. Iskun voimasta Gaaran suusta lensi verensekaista sylkeä. Itachi nauroi kolkkoa naurua, joka ei lainkaan sopinut hänelle ja kumartui jälleen pojan puoleen. Hän painoi huulensa Gaaran kaulaan ja alkoi nuolla sitä kiivaasti, purren välillä herkkää ihoa, jolloin se alkoi punoittaa. Hänen kätensä hyväilivät pojan hoikkaa vartaloa saaden sen värähtelemään inhosta.
Äkkiä Gaara tönäisi Itachia rajusti ja mies putosi vuoteesta lattialle. Punapää nousi nopeasti istumaan ja pääsi ihmeekseen omin avuin seisomaan. Hän tarttui yöpöydällä olevaan vesikannuun ja heitti sen kohti Itachia. Mies kuitenkin väisti kannun helposti ja nousi raskaasti huohottaen seisaalleen.
    ”Sinä!” hän ärjäisi ja tönäisi Gaaraa.

Gaaran jalat olivat vielä sen verran huterat, että hän kaatui selälleen vuoteeseensa. Itachi tarttui hänen hiuksistaan ja nosti hänet istumaan.
    ”Miksi teit noin?” hän murisi.

Gaara ei vastannut vaan katseli tiiviisti lattiaa.
    ”NO?” mies ärähti ja veti pojan hiuksista, kuin aikoisi viiltää hänen kurkkunsa auki.
    ”Koska sinä inhotat minua”, Gaara sanoi hiljaa, mutta selkeästi.

Ensin Itachin silmät kapenivat vihasta, mutta sitten hän nauroi kammottavaa tekonaurua ja päästi irti pojan hiuksista.
    ”Jos haluat että lähden, sinun on suudeltava minua, oma-aloitteisesti.”
    ”En ikinä!”
    ”Sitten minä olen seuranasi vaikka aamuun asti, kunhan teet sen.”

Gaara sulki silmänsä ja mietti. Hän halusi päästä miehestä eroon, mutta hänen suutelemisensa ei houkutellut. Lopulta hän avasi silmänsä ja sanoi ääni vavahdellen:
    ”Hyvä on.”

Itachin kasvot tulvivat voitonriemua ja Gaara värähti, se olisi tehtävä mahdollisimman nopeasti. Hän nojautui lähemmäs miestä ja painoi huulensa kevyesti miehen huulille ja ujutti kielensä arastellen miehen suuhun. Itachi kietoi kätensä punapään ympärille, vastaten suudelmaan kiihkeästi. Gaara olisi jo tahtonut jo erkaantua miehestä, mutta tämän ote oli niin luja, ettei hän päässyt irti. Hän ei myöskään uskaltanut rimpuilla vastaan, siltä varalta, että Itachi pettäisi lupauksensa.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua, Itachi erkaantui hänestä ja suorastaan hymyili.
    ”Sinä pidit lupauksesi, joten minä pidän myös”, hän sanoi ja loikkasi seisaalleen.

Itachi käveli ikkunan luo ja avasi sen. Hän loikkasi ketterästi ulos ja oli sulkemassa ikkunaa, kunnes hän kurkisti takaisin sisään ja sanoi:
    ”Muuten, koska olit niin törkeä, että heitit minut lattialle, tulen vielä ensi yönä. Ja silloin aion mennä pidemmälle. Saat olla minulle mieliksi.”

Gaara kalpeni tajutessaan mitä Itachi tarkoitti. Hän alkoi vapista kauhuissaan, mutta mies ei välittänyt vaan sulki ikkunan.
Punapää painoi päänsä käsiin. Häntä pelotti, hän ei voinut olla täällä enää. Mutta Itachi oli vahdissa, joten hän ei pääsisi pakoon. Gaara asettui makuulle ja käpertyi kippuralle täristen rajusti. Vaikka Gaaraa pelotti, häntä ei itkettänyt, hän oli jo itkenyt sillä viikolla niin paljon, ettei kyyneliä tullut. Hän huomasi kuitenkin, että hänen chakransa vahvistui. Ehkä huomenna hän voisi paeta? Lähes koko yön poika valvoi saamatta unta, peläten aamunkoittoa. Viimein, kun aamu alkoi sarastaa, hän nukahti levottomaan uneen.