<- Edellinen osa

Heräsin kuumissani sohvalta, Sasuke makasi vieressäni nukkuen. Vilkaisin nopeasti kelloa ja se näytti puoli kuutta illalla. Puin omat vaatteeni ylleni ja vilkaisin sohvalle, Sasuke makasi siinä nukkuen alasti. Mietin mitä oli tapahtunut, kohta kaikki selvisikin minulle ja punastuin hieman. Sasukehan oli hyvä ystäväni, miksi näin pitikään käydä?

Hiivin hiljaa sohvan vierelle ja kumarruin katsomaan lähempää nukkuvan Sasuken kasvoja. Hänen silmänsä olivat kiinni ja suu oli pienessä hymyssä. Sasuke näytti kyllä aika suloiselta nukkuessaan, pakko se oli myöntää. Virnistin pienesti ja silitin hieman hänen poskeaan, se oli pehmeä ja lämmin. Otin nojatuolin selkänojalta viltin ja peittelin sillä Sasuken, ettei hän vilustuisi.

Mitä oikein tein? Sasukehan oli hyvä ystäväni! Enkä minä mikään homo ollut, vai olinko? Kylmät väreet virtasivat selkärankaani pitkin. Olin aina pitänyt tytöistä, mikä minua nyt vaivasi?

”Naruto..” hiljainen ääni kuiskasi. Käännyin ääntä kohti ja näin, että Sasuke oli herännyt. Mitä nyt muka tekisin? Paras vastata edes jotain.

”Ai.. oot jo hereillä.” sanoin hiljaa punastuen hennosti ja käänsin katseeni poispäin.

Sasuke nousi sohvalta ja puki vaatteensa ylleen. Hän käveli luokseni ja otti kädestäni kiinni katsoen silmiini. Tunsin kuinka poskeni alkoivat kuumottaa.

”Mun täytyy varmaan jo mennä, ettei porukat ala ihmettelemään mitään..” Sasuke sanoi hiljaa, suuteli minua ja lähti ovelle päin.

”Nähdään huomenna.” sanoin hiljaa ja kuulin kuinka ulko-ovi avautui ja painautui sen jälkeen heti kiinni, Sasuke oli lähtenyt.

Minua pelotti, tämä ei ollut todellakaan normaalia. Mitä tapahtuisi jos Sakura saisi tietää? Ja juuri kun hän oli tunnustanut, että pitää minusta. Ja mikä Sasukeakin vaivasi, mehän olemme vain hyviä ystäviä, emme muuta! Taidan tarvita terapiaa..

--------------------

Aamu sarasti ikkunasta, kohta pitäisi lähteä kouluun. Miten kestäisin? Puin vaatteet ylleni, söin aamiaisen ja pesin hampaat. Nakkasin koulureppuni selkääni ja lähdin odottamaan bussia, siellä näkisin Sasuken, eikä olisi yhtään tehnyt mieli..

”Moi, Naruto.” Sasuke sanoi ja tönäisi Narutoa hieman selkään. Siinä paha missä mainitaan, ajattelin.

”Ai, terve.” sopersin hiljaa ja menin istumaan ikkunapaikalle, Sasuke tuli viereeni.

Bussimatka kului puhetta toisin kuin yleensä. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, miten Sasuke katsoi minua. Vähän ajan päästä olimme perillä, ahdistukseni alkoi. En todellakaan halunnut nähdä Sakuraa, se pelotti!

”Moi pojat!” Sakura huudahti takanamme ja liittyi seuraamme.

”Moi.” sanoin ja koitin olla niin kuin yleensä.

Aloin kertoa jotain tyhmää vitsiä. Sasuke ei puhunut mitään, hymähteli vain tiettyillä aikaväleillä. Sakura nauroi niinkuin aina, mutta oli nyt hieman punastunut kasvoiltaan.

Kellot soivat, suuret määrät oppilaita juoksivat oville ja tungeksivat sisään. Kävelimme viimeisinä sisään, emme halunneet jäädä tungokseen. Nyt meillä olisi historiaa, vihasin sitä yli kaiken. Opettajakin oli ihan pimahtanut!

Asetuimme istumaan omien pulpettiemme ääreen, opettajamme tuli luokkaan. Kaikkien ilmeistä pystyi päätellä, ettei historia ollut mikään mukavin oppiaine, eikä myöskään opettaja.

”Nouskaa seisomaan.” Pain-sensei käski ja mulkoili kaikkia. Koko luokka nousi seisomaan nopeasti.

”Huomenta, oppilaat.” hän sanoi hieman ilkeällä äänellä.

”Huomenta, Pain-sensei.” kaikki sanoivat.

”Voitte istua.” Pain sanoi ja alkoi kertoa jotain hyvin tylsää Konohan historiasta.

Saimme tietää, että joudumme tekemään ryhmätyön ja se pitäisi esitellä sitten viikon päästä. Kaikkien kasvot kalpenivat kun kuulivat myös, ettei ryhmiä saisi itse päättää. Itse jouduin pahaksi onnekseni Sakuran ja Leen kanssa samaan ryhmään. Lee toki oli haltioissaan.

”Tylsää.” sanoin ja mulkoilin opettajaa. Hän ikävä kyllä huomasi sen ja marssitti minut opettajainhuoneeseen, saisin kuulla kunniani luokanvalvojaltani.

Pain-sensei istutti minut vanhalle tuolille ja käski odottaa, että Deidara ehtisi paikalle. Luokanvalvojamme oli täysi idiootti, hän rikkoi kaiken mihin koski tai edes katsoi. Pelottavaahan se oli ja saimme kestää sitä savitöissä. Minun ei olisi pitänyt ottaa sitä ainetta valinnaisaineeksi..

”Täällähän sinä oletkin!” Deidara huudahti ja käveli luokseni. Nauroin hänelle.

”Kuulin mitä olet tehnyt, ahdistellut historian opettajaasi.” Deidara jatkoi.

”Ahdistellut?! Mitä ihmettä sä oikein sekoat?” huusin kasvot punaisina ja heristin nyrkkiäni, luokanvalvojani ei pitänyt siitä.

Se Pain-sensei on kyllä aika pervo jos luokittelee mulkoilun ahdisteluksi.. ei silläkään taida kaikki ruuvit olla edes paikoillaan. Toivottavasti rankaisu ei ole mikään kamala.

”Joudut pehmustettuun huoneeseen kahdeksi tunniksi.” Deidara sanoi pirullisesti.

”MITÄ?!” huusin ja nousin nyt seisomaan.

”Laita mielummin vaikka terapiaan!” irvistin vihaisena.

”Hyvä idea...täällä koulussahan on toki terapeutti.” Deidara mietti ja suostui.

Hän raahasi minut mukanaan koulun käytävälle ja sieltä terapeutin ovelle. Luokanvalvojani koputti oveen ja näytti hieman hermostuneelta.

Ovi aukeni ja Deidara tyrkkäsi minut huoneeseen. Hän kertoi, että joutuisin olemaan terapeutissa loppuviikon ajan aina tähän kellon aikaan.

”Hyvä on.” Kakashi ilmoitti ja sulki oven Deidaran nenän edestä.

Olin kuullut huhuja, että koulun terapeutti Kakashi on vinksahtanut samalla lailla kuin terveydenhoitajamme Jiraiya. He molemmat kuulemma lukivat pervoja kirjoja, ajattelivat ja puhuivat oudosti.

”Tervetuloa.” Kakashi sanoi ja esitteli itsensä.

”Moi vaan.” sanoin tylsistyneenä ja näin kuinka terapeutti kaivoi laatikostaan jotain.

”Aloitetaan terapia kuvien avulla, kerro aina mitä näet kuvassa.” Kakashi selitti ja näytti mustavalkoisia omituisia kuvia.

Vähän ajan päästä jouduin toteamaan, että terapeutti oli yhtä pervo kuin Jiraiya, kaikki kuvat nimittäin olivat irstaita.

--------------------

Istuin nyt bussissa, päivä oli vihdoin ohi ja pääsisin lepäämään.

”Voi helkkari millainen päivä..” huokaisin hiljaa ja katsoin ikkunasta ulos.

Omaksi onnekseni olin päässyt tunnin aikaisemmin koulusta, joten Sasukesta ei ollut haittaa. Häntä en näkisi enää tänään, toivottavasti.

Bussimatka kului nopeasti ja jäin kyydistä pois sopivalla pysäkillä. Kävelin hiljalleen eteenpäin ja pian olin jo pienessä puistossa. Näin jotakin tutun vaaleanpunaista, se oli Sakura.

”Voi helvetti.” kirosin hiljaa ja koitin mennä puiston poikki niin ettei Sakura huomaisi minua. Hän kuitenkin yllätti minut kaatamalla minut maahan, kun olin erään puun takana.

”Mitä sä täällä hiippailet?” Sakura kysyi ja nauroi hieman.

”En mä mitään hiippaile, olin menossa kotiin..” sanoin ja nousin istumaan.

Sakura istui päälleni punastuen hieman ja kumartui todella lähelle minua katsoen silmiini. Tässä sitä taas oltiin, alistettuna. En pystyisi tehdä mitään.

Sakura sulki silmänsä ja suuteli minua. Tunsin miten hänen lämpimät huulensa koskettivat omiani. Hän painautui minua vasten. Vastasin suudelmaan, vaikken tiennytkään miksi. Ehkä siksi, että olen aina pitänyt Sakurasta, enemmänkin kuin ystävänä.

Makasimme siinä maassa jonkin aikaa, kunnes kuulimme askeleet takanamme ja pienen järkyttyneen kuiskauksen.