Itachi säpsähti hereille. Aamu sarasti taivaan rannassa ja hän röhnötti epämukavassa asennossa mökin seinää vasten. Mies nousi nopeasti ylös ja pälyili ympärilleen vauhkona, aivan kuin ei olisi oikein käsittänyt missä oli.
    ”Hitto, pitikin nukahtaa kesken vartiovuoron”, hän mutisi itsekseen ja pudisteli roskia kaavultaan.

Aamu oli kirkas ja suo haisi vahvana saaden Itachin nyrpistämään nenäänsä. Kaksi varista lennähti silloin taivaalle, rääkyen korvia huumaavasti. Akatsuki ei säikähtänyt variksia, vaan katseli laiskasti niiden lentoa, kunnes ne näkyivät vain pieninä pisteinä auringossa. Hän venytteli käsivarsiaan ja haukotteli mahtavasti. Hänen selkänsä oli jäykkä, ja Itachi taivutti selkäänsä kaarelle, jolloin luut naksuivat nautinnollisesti ylhäältä alas. Siinä vaiheessa, kun mies venytteli kylkiään, ovi avautui hänen takanaan ja Kisame astui ulos.
    ”Jaahas, että aamujumppa menossa vai?” Kisame vinoili ja nojaili rennosti mökin seinää vasten.
    ”Ehe, ehe, ehe”, Itachi tuhahti ja kääntyi ystäväänsä päin.
    ”Noh näkyikö niitä pahiksia?” Kisame kiusasi edelleen.
    ”Tuota, ei”, Itachi vastasi nopeasti, sillä ei tahtonut myöntää nukahtaneensa.

Kisamen hymy leveni ja hän sanoi:
    ”No, sitten kun olet saanut aamujumppasi tehtyä, niin voisit tulla aamiaiselle.”

Itachi pyöritteli silmiään ja käveli sisälle Kisame vanavedessään. Miehet kävelivät keittiöön ja istuutuivat pöydän ääreen, jossa Kazisa jo istuikin. Vanhus viittoi miehiä ottamaan pöydältä puuroa ja yrttejä, joihin Kisame jälleen kävi käsiksi säädyttömällä ruokahalulla. Itachi otti hieman puuroa, sillä hän ei ollut tottunut syömään kovin raskaasti. Hän sirotteli yrttejä puuronsa päälle, jolloin Kazisa sanoi:
    ”Minä havaitsin viime yönä liikettä. Huomasitteko te mitään?”

Itachi hätkähti ja Kisame oli tukehtua puuroonsa niin, että Kazisan piti hakata häntä selkään. Kun Kisame oli saanut puuron nielaistua, hän henkäisi:
    ”Mutta Itachi, sinähän olit vahdissa, etkä huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa!”
    ”Minä nukahdin.”
    ”Sinä mitä?”
    ”Joo, joo! Nukahdin.”

Kisame näytti järkyttyneeltä.
    ”Ja minä kun luulin, että Gaara on sinulle tärkeä!”
    ”No niin hän onkin!”
    ”Ja hän on sentään Kazekage!”
    ”Ai onko hän Kazekage?” Kazisa ihmetteli, mutta miehet eivät kiinnittäneet häneen huomiota.
    ”Älä sinä Kisame yhtään valita, voit olla ensi yönä itse vahdissa!”

Kisame ei vastannut vaan vilkaisi Itachia nopeasti ja käänsi katseensa sitten takaisin lautaselleen. Itachi puolestaan huokaisi syvään ja kääntyi Kazisan puoleen:
    ”Onko sinulle Gaaralle aamiaistarjotinta? Voisin viedä sen.”
    ”Kyllä toki, se on tuolla lipaston päällä.”
Itachi nousi, haki tarjottimen ja lähti kävelemään kohti makuuhuonetta. Hän potkaisi oven jalallaan auki ja astui sisään. Ensimmäiseksi mies huomasi, että Gaara olikin hereillä, istuen sängyllään, ja että hänen ympärillään leijui hiekkaa.
    ”Gaara! Onko chakrasi palautunut?” hän huudahti ihmeissään.

Mutta Gaara ei vastannut vaan tuijotteli kämmeniään, jotka lepäsivät hänen sylissään.
    ”Gaara?” Itachi kysyi ja käveli Gaaran luo laskien tarjottimen yöpöydälle.

Gaara kohotti hitaasti katseensa ja Itachi suorastaan säpsähti nähdessään pojan ilmeen. Kasvot olivat tyhjät ja ilmeettömät kuin kuolleella, mutta silmät tulvivat vihaa ja vastenmielisyyttä.
    ”Gaara?” Itachi toisti ja ojensi kätensä kohti Gaaraa.
    ”EI! Älä koske minuun!”

Hiekka kietoutui lujasti Itachin ranteeseen ja hän huudahti kivusta. Gaara tuijotti häntä säälimättömästi vihreillä silmillään ja hiekka miehen ranteen ympärillä kiristyi kiristymistään. Itachi yritti riuhtoa kättään irti, mutta hiekan ote oli tiukka. Lopulta hän sieppasi laukustaan Kunai-veitsen ja sivalteli sillä hiekkaa ranteestaan. Hiekka hajosi pienemmiksi osiksi ja Itachi sai kätensä vapaaksi. Hän vilkaisi nopeasti rannettaan; se oli verestä aivan punainen.
    ”Mitä sinä oikein teet?! Yrititkö irrottaa käteni?” hän huusi.
    ”Yritin”, Gaara myönsi häpeämättömästi.

Silloin ovi pamahti auki ja sisään astui Kisame.
    ”Onko täällä jokin hätä, vai mitä tuo huuto oli olevinaan?” hän ihmetteli. Samassa hän huomasi Itachin ranteen ja huudahti: ”Kuka tuon on tehnyt?”
    ”Minä”, Gaara vastasi.

Kisame käänsi katseensa ihmeissään Gaaraan, joka oli noussut huojuen seisomaan.
    ”Miksi sinä noin teit? Tahallasiko?” Kisame kysyi.
    ”Tietysti.”

Kisamen pienet silmät siristyivät lähes olemattomiksi viiruiksi. Ja kun hän puhui, hänen äänensä tärisi raivosta:
    ”Kuinka… kuinka sinä..? Ja kaiken sen jälkeen mitä Itachi on tehnyt hyväksesi! Sinä huoran penikka!”
    ”Kisame, älä-”, Itachi aloitti, mutta Kisame keskeytti hänet.
    ”Älä mitä? Hauku häntä? Hän on sen ansainnut, kun kohtelee sinua noin!”

Itachi ei vastannut vaan vilkaisi Gaaraa, joka seisoi yhä paikoillaan, hiekan kierrellessä hänen ympärillään. Hetken punapää katsoi Kisamea kasvoillaan murhaava ilme, mutta äkkiä hän naurahti käheästi.
    ”Niin. Sinähän oletkin tehnyt minun hyväkseni vaikka mitä. Kuinkas ei päähäni tule yhtäkään kertaa, ainakaan viimepäivistä? Ja mitä tulee minun hyökkääväisyyteeni, voi Uchiha katsoa ensin omaan peiliin, ennen kuin päästää puolilajiset ystävänsä raivoamaan.”

Gaaran ääni oli kylmä ja katkera, mutta hänen katseensa satutti Itachia enemmän kuin sanat, jotka hän lausui. Kisame puolestaan näytti siltä, että olisi voinut haljeta raivosta.
    ”Puolilajinen?!” hän tiuskaisi ”Mistä ihmeestä sinä oikein puhut? Itachi on vain auttanut sinua, ja sinä vain-”
    ”Ai etkö ole kertonut hänelle? Outoa, ainakin Sasorille kerroit oikein innoissasi ja pyysit oikein katsomaan”, Gaara sanoi Itachille keskeyttäen Kisamen.
    ”Kertonut mistä? Miten Sasori tähän liittyy?” Itachi kysyi ja hänestä tuntui, ettei koko jutulla ollut enää päätä eikä häntää.
    ”Älä viitsi esittää. Mutta jos sen ääneen sanominen on niin vaikeaa, niin olkoon. Mutta voit olla varma, ettei se tule toistumaan. Sabaku Kyuu!”

Hiekka kiertyi nopeasti Itachin ympärille, jolloin molemmat Akatsukit huudahtivat ihmeissään. Gaara osoitti etusormellaan Kisamea ja sanoi:
    ”Sinä menet ulos tai muuten ystäväsi kuolee.”

Itachi katsoi Gaaraa kauhun vallassa. Miksi Gaara käyttäytyi noin? Ei tuo voinut olla hän, ei voinut. Äkkiä häneen iski epäilys. Oliko tuo varmasti Gaara? Entä jos se olikin Deidara?
    ”Sinä et ole Gaara!” hän huudahti.
    ”Kyllä olen. Kysy minulta mitä vain. Ja muutenkin, ei kukaan muu osaa hallita hiekkaa näin kuin minä.”

Itachi puri huultaan. Gaara siis puhui totta, mikä ihme hänet oli ajanut tähän?
Mutta Gaara oli kiinnittänyt huomionsa takaisin Kisameen, joka ei ollut lähtenyt mihinkään.
    ”Etkö kuullut mitä sanoin?” punapää kysyi uhkaavasti ja Itachi tunsi kuinka hiekka alkoi puristaa kovempaa.
    ”Kuulin, enkä todellakaan jätä häntä sinun armoillesi!” Kisame huudahti ja syöksähti nuorta Kazekagea kohti miekka tanassa.

Tähän Gaara ei ollut varautunut, mutta hänen eteensä syöksähti oitis hiekkaa kilveksi, joka ei tosi kestänyt miekan iskua vaan hajosi. Miekka raapaisi pojan olkapäätä, jolloin hänen keskittymiskykynsä häiriintyi ja hiekka varisi pois Itachin ympäriltä.
    ”Kisame, ei!” Itachi huudahti ja kiskoi Kisamen pois punapään luota.

Gaara oli hieman horjahtanut iskusta, mutta onnistui pitämään itsensä pystyssä. Hän kokeili sormillaan varovasti olkapäätään ja huomasi, ettei verta tullut paljoa. Punapää tunsi kuinka hänen chakransa alkoi hiipua, sillä hän ei ollut vielä täysin kunnossa. Hän oli myös joutunut kutsumaan hiekat maan alta ja vielä talon seinien ja lattioiden välistä sisään. Se oli kuluttanut huomattavasti pojan chakraa ja hän tiesi, ettei voinut enää hukata hetkeäkään.
Itachin yritellessä estää Kisamea hyökkäämästä poikaystävänsä kimppuun, Gaara alkoi hitaasti kerätä hiekkaansa kasaan.
    ”Kisame, yritä nyt rauhoittua, ei tässä tappeleminen auta!” Itachi huusi, eikä huomannut kuinka Gaara valmisteli hyökkäystä. ”Jos satutat häntä, minä-”
    ”En minä häntä yritä tappaa, vaan estää ettei hän tappaisi meitä!” Kisame huudahti ja riuhtaisi itsensä Itachin otteesta.

Gaaran vatsassa muljahti, nyt tai ei koskaan. Hän ohjasi hiekan kovalla paineella kohti Akatsukeja, jotka eivät ehtineet väistää, vaan jäivät alle. Poika ei aikaillut hetkeäkään vaan tempaisi ikkunan auki ja loikkasi kömpelösti ulos.
Itachi kaivautui hiekan seasta varsin helposti, sillä hiekkaa ei ollut paljoa. Hän kiskoi Kisamen kaavusta seisaalleen ja kumpikin tähyili hetken hölmönä ympärilleen etsien Gaaraa katseellaan. Sitten Itachin katse osui avonaiseen ikkunaan ja hän riensi sen luokse ja loikkasi ulos Kisame perässään. Ulos päästyään Kisame huomasi heti nuoren Kazekagen ja osoitti kohti suota ja toinen mies näki kuinka Gaara juoksi suon reunamilla jalkaansa linkuttaen.
    ”Hyvä Itachi, nyt hän lähti pakoon!”
    ”Ei se minun syyni ollut! Mutta hän ei pääse kovaa tuon jalan kanssa, me saamme hänet kyllä kiinni!”
Miehet pinkaisivat kovaan juoksuun. Koska matkaa ei ollut paljoa, he kirivät koko ajan välimatkaa. Gaarakin näytti huomanneen sen, sillä hänen askeleensa kävivät yhä hätäisemmiksi ja hän alkoi kompuroida. Punapää alkoi horjua uhkaavasti kohti lammikoita ja hän olisi varmasti pudonnut yhteen, ellei olisi älynnyt loikata. Akatsukit alkoivat myös liikkua hieman varovaisemmin, etteivät itse putoaisi lammikoihin. Näistä lammikoista Kazisa oli aikaisemmin varoittanut, ne olivat vaarallisen syviä ja ne imaisivat siihen pudonneen hetkessä.
    ”Gaara, tule takaisin!” Itachi huusi ja alkoi hölkätä suota pitkin välillä loikaten lammikoiden yli.

Mutta punapää ei kuunnellut vaan yritti lähteä uudestaan juoksemaan. Silloin hänen jalkansa kuitenkin petti ja hän kaatui suoraan lammikkoon.
    ”Gaara!”

Gaara yritti kiskoa itseään ylös suosta, mutta se oli mahdotonta, sillä hänen päänsä alkoi vajota nopeasti pinnan alle. Akatsukit juoksivat kiireen vilkkaa paikalle ja Itachi yritti tarttua pojan käsistä, jotka yhä pitelivät reunasta kiinni, mutta silloin kädet luiskahtivat ja vajosivat pinnan alle.
    ”Ei, ei, ei! Gaara!” Itachi henkäisi ja yritti tunkea kätensä veden alle, muttei löytänyt Gaaraa.
    ”Haenko Kazisan?” Kisame kysyi.
    ”Siihen mennessä Gaara on jo ehtinyt hukkua! Tee sinä jotain!”
    ”En tiedä osaanko.”
    ”Yritä edes!”

Mutta Kisame ei ehtinyt tehdä mitään, kun Kazisa hölkkäsi hengitys hinkuen paikalle pienen polun levittäytyessä hänen edessään. Hän teki nopeasti in-merkkejä, jonka jälkeen kuului hassu ”plop” ja suohon ilmestyi aukko. Kuului hassu kurluttava ääni, aivan kuin joku olisi ottanut tulpan pois lavuaarin pohjalta ja vesi sekä lieju alkoivat hitaasti kadota.
Pian Itachi havaitsi punaiset hiukset ja alkoi kurotella niitä kohti. Lopulta hän sai kuin saikin otteen hiuksista ja kiskoi pojan ylös suosta.
    ”Gaara oletko kunnossa?” Itachi hätäili ja ravisteli poikaa kevyesti.

Kisame kumartui hänen viereensä ja sanoi vaimeasti:
    ”Hän ei hengitä Itachi”
    ”Mitä! Hän ei ole kuollut, ei voi olla”, Itachi mutisi ja kokeili sormillaan Gaaran kaulavaltimoa.
    ”No?” Kisame kysyi huolestuneena.
    ”Elossa on, mutta hänet täytyy saada hengittämään, koska muuten…”, Itachi ei pystynyt sanomaan lausetta loppuun.

Hän painoi huulensa päättäväisesti Gaaran huulille ja puhalsi pojan suuhun. Ennen kuin Itachi ehti painaa hänen rintakehäänsä, Gaara alkoi yskiä rajusti ja hänen silmänsä räpsähtivät auki. Itachi auttoi hänet istumaan, ja punapää sai viimein hengityksensä kunnolla kulkemaan.
Kazisa, joka oli ollut sillä välin täyttämässä suota takaisin, kiiruhti paikalle tarkistamaan pojan kuntoa.
    ”Hengitys on raskas, mutta se tasaantuu pian. Onneksi osasit toimia oikein, sillä hän olisi saattanut pian olla apumme ulottumattomissa”, hän raportoi Itachille.

Gaara nousi äkkiä huojuen seisomaan ja Itachi tarttui oitis hänestä kiinni.
    ”Minä kannan sinut mökille”, hän sanoi ja nosti pojan maasta, ennen kuin tämä ehti tehdä vastaväitteitä.

Gaara oli niin voipunut, että antoi Itachin kantaa hänet mökkiin. Nyt hän olisi pahassa pulassa, muttei jaksanut välittää, vaan makasi hiljaa korppihiuksisen käsivarsilla.
Itachi ei vilkaissutkaan sylissään makaavaa punapäätä vaan harppoi nopeasti Kazisan tekemää polkua Kisamen ja Kazisan pitäessä perää. Kukaan ei puhunut mitään ja hiljaisuus tuntui jokaisen yllä raskaana, tukahduttavana verhona.
Gaara halusi, että Itachi puhuisi, ihan mitä tahansa, sillä tämän puhumattomuus tuntui uhkaavammalta kuin ilkeät sanat. Kisamen teki mieli koko ajan nälväistä jotain Gaaralle, muttei pystynyt siihen, koska ajatteli Itachin raivostuvan siitä. Kazisa puolestaan uskoi muiden ajattelevan jotain tärkeää, eikä siksi uskaltanut itse sanoa mitään. Mutta Itachi ei ajatellut mitään tärkeää, eikä ollut vihainen, itse asiassa hänen olonsa oli perin tyhjä ja turta. Hän olisi tahtonut sanoa jotain punapäälle, muttei keksinyt mitään järkevää. Toisaalta mies tahtoi rähjätä ja toisaalta ei. Ei hän edes tiennyt miksi olisi rähjännyt, kaikki vain tuntui oudon sekavalta hänen päässään. Välillä Itachi avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta kun sieltä ei loppujen lopuksi mitään ääntä tullut, hän sulki kiireesti suunsa kiinni.

Mökille päästyään, Itachi kantoi pojan välittömästi sänkyyn, mistä tuntui jo tulleen eräänlainen rutiini. Gaara vilkaisi Itachin kättä, joka vuosi edelleen hiljakseen verta.
    ”Kannattaisi yrittää tyrehdyttää veren vuotosi, kuolet muuten pian”, Gaara sanoi melkeinpä tylsistyneellä äänellä.

Itachi katsahti kättään, hän oli kokonaan unohtanut sen, sillä huoli Gaarasta oli mennyt kivun edelle. Hänen olonsa tuntuikin kieltämättä vähän huteralta. Mies loi punapäähän melkeinpä surullisen katseen ja sanoi hiljaa:
    ”Miksi?”
    ”No siksi, koska sinulta vuotaa verta”, punapää vastasi sarkastisesti.
    ”Ei, vaan miksi teit sen”, mies sanoi kärsivällisesti.

Punapää aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla. Taas oltiin tultu tähän, ensin Itachi tuli kovisteleman ja kun Gaara antoi hänen maistaa omaa lääkettään, Itachi vaan kysyi viattomasti miksi Gaara oli tehnyt niin.  Häntä ei huvittanut vastata Itachin kysymykseen, sillä tiesi tämän pelaavan jotain typerää peliä, johon hän ei kyllä ryhtyisi.

Minuutit vierivät ja Itachi tajusi, ettei Gaara aikonut vastata. Lopulta hän nousi seisomaan ja käveli vaitonaisena ulos huoneesta jättäen Gaaran pimeään huoneeseen. Tuskin hän oli ehtinyt sulkea ovea, kun hän kuuli huoneesta huudon:
    ”MITÄ HEL-!”

Itachi avasi jälleen oven ja näki ihmeekseen itsensä, joka oli nostanut Gaaran kauluksista ylös vuoteesta. Hetken kolmikko tuijotti toisiaan, kunnes Gaara kysyi värisevällä äänellä:
    ”Mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?”
    ”Sen minäkin haluaisin tietää”, ovella seisova Itachi sanoi ja astui askeleen lähemmäs.

Gaaran kauluksista pitävä Itachi näytti joutuneen umpikujaan, sillä hän vilkuili hätääntyneesti ympärilleen kuin etsien pakotietä.
    ”Päästä hänet alas”, toinen Itachi ärähti niin, että Kisamekin ryntäsi ihmeissään paikalle.
    ”Mitä?” hän parahti nähdessään kaksi Itachia.

Punapään kauluksista pitelevä Itachi ei enää aikaillut vaan heitti pojan sukkelasti ikkunasta ulos ja hyppäsi itse perässä. Toinen Itachi ja Kisame seurasivat perässä.
    ”Ihan kuin olisi tehty näin vähän aikaa sitten”, Kisame tuumasi hypätessään ulos.

Itachi ei vastannut sillä hänen huomionsa oli keskittynyt toiseen Itachiin, joka ollutkaan lähtenyt pakoon, vaan seisoi paikoillaan pidelleen Kunain terää Gaaran kaulalla.
    ”Luuletko sinä Deidara olevasi jotenkin ovela?” Itachi kysyi halveksuen.

Toinen Itachi virnisti ja sanoi:
    ”Ai sinä arvasit vai?”
    ”Niin sinun tyylistäsi, etten voinut olla huomaamatta.”

Gaaraa pitelevä Itachi naurahti kuivakasti ja samassa pöllähti savu ja hänen paikallaan seisoi Deidara.
    ”Voi ei, suunnitelma taisi paljastua”, hän sanoi muka kauhuissaan. ”Meillä kun oli niin hauskaa, vai mitä Gaara?” hän jatkoi painaen veitsen terää lähemmäs pojan kaulaa.

Gaara vavahti, mutta se ei johtunut veitsestä, vaan Deidaran sanoista.
    ”Olitko se sinä?” hän kysyi hiljaa.
    ”Tietysti olin”, Deidara sanoi muina miehinä. ”Ja ajatella, kaiken tämän ajan olet luullut minua Itachiksi!”

Punapään sydän alkoi tykyttää nopeammin, häntä hävetti, että oli jäänyt Deidaran ansaan. Ja mitä tarkemmin Gaara mietti, sitä läpinäkyvämmältä juoni vaikutti. Kuinka tyhmä hän oli ollut, todellinen ääliö! Ja mitä kaikkea Itachi oli joutunut häneltä kestämään; uhkauksia, välinpitämättömyyttä, väkivaltaa.
    ”Miksi?” Gaara kysyi raivoissaan. ”Miksi teit niin?!”
    ”Miksi?” Deidara toisti ja repesi nauruun. ”Koska se oli hauskaa! Tiesimme Sasorin kanssa koko ajan, että Itachi on epäluotettava petturi, ja halusimme todistaa sen vangitsemalla sinut. Johtaja kaipaa todisteita, ei epämääräisiä juoruja. Mutta valitettavasti juonemme meni silloin myttyyn, kun pääsitte pakoon, mutta tällä kertaa se on vedenpitävä. Ja Itachi ja Kisame, voitte olla varmoja, ettette selviä tästä!”

Silloin lensi ilman halki neuloja kohti Itachia ja Kisamea. Miehet hyppäsivät nopeasti syrjään, jolloin kaikki neulat osuivat maahan. Punahiuksinen Akatsuki loikkasi läheisestä männystä alas ja vilkaisi Deidaraa paheksuvasti.
    ”Jäit sitten taas kiinni Dei”, hän tuhahti. ”Aina sinulla pitää olla kaiken maailman esityksiä ja temppuja. Eikö asioita voisi tehdä nopeasti ja yksinkertaisesti? Johtaja tuskin pitää odottelusta, kuten en minäkään. Ja sinun jos kenen pitäisi se tietää. Näköjään pitää tehdä kaikki itse.”

Sen sanottuaan Sasori teki hurjan määrän in-merkkejä niin nopeasti, että sormia tuskin näki. Äkkiä Itachin ja Kisamen oli ympäröinyt kymmenet nuket.
    ”Viimeinkin”, Sasori henkäisi. ”Teen teistä nukkeja, kunhan Johtaja antaa minulle siihen luvan. Olen odottanut tätä niin kauan.”
    ”Sori, mutta me emme halua tulla nukeiksi”, Kisame sanoi, veti miekkansa esiin ja syöksyi kohti lähimpää nukkea.

Nuken suusta lensi sarja myrkkyneuloja, mutta mies heilautti miekkaansa, jolloin neulat lentelivät sivuun. Samaan aikaan Itachi oli tehnyt itsestään lukuisia klooneja, jotka yrittivät rikkoa nukkemuuria. Mutta Sasori vain hymyili itsetyytyväisesti.
    ”Te voitte taistella miten kauan tahansa, mutta nukkeni eivät murru. Ja jos niin käy, me olemme silloin jo kaukana täältä.”
    ”Ei!” Gaara henkäisi ja huusi välittämättä veitsestä kaulallaan: ”Suna Shuriken!”

Useat hiekka Shurikenit liisivät vauhdilla kohti punapäistä Akatsukia, joka tajusi sen vasta liian myöhään. Kuului ilkeä ’thak, thak, thak’ ja he näkivät Sasorin seisovan jähmettyneenä paikoillaan kolme Shurikenia kehossaan, joista yksi törrötti hänen otsassaan. Hetken kuluttua Deidara alkoi nauraa kammottavaa pilkka naurua ja Sasorinkin suu venyi ilkeään virneeseen.
    ”Luuletko, että kuolen noin vähästä, Kazekage?”, Sasori sanoi ja kiskoi Shurikenit irti, jotka muuttuivat silloin hiekaksi.
    ”Niinpä, hänhän on melkein kokonaan nukke, nee?” Deidara honotti.

Sasori tutki hajamielisesti kädessään olevaa hiekkaa, jota oli jäänyt Shurikeneista. Sitten hän kurtisti kulmiaan ärtyneesti ja sanoi:
    ”Mikset jo tappanut häntä Dei? Luulin sinun olevan vähän innokkaampi sen suhteen.”

Deidara hätkähti, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään, Gaara tarttui hänen veitsikäteensä ja väänsi sen poispäin itsestään. Samaan aikaan Itachi loikkasi kohti Deidaraa ja Kisame Sasoria. Sasori oli kuitenkin nopeampi ja ohjasi myrkkynuolia kohti Kisamea ja Itachia.
      ”Suna no Tate!”

Kisamen ja Itachin ympärille muodostui hiekkakilpi, jolloin nuolet jäivät siihen törröttämään. Korppihiuksinen Akatsuki näki kilven takaa Gaaran, joka väisteli parhaillaan Deidaran räjähteitä.
    ”Gaara juokse!” hän huomasi huutavansa. ”Me kyllä pärjäämme heille, sinun henkesi on tärkeämpi!”
    ”Itachi, pää kiinni!” Gaara ärähti väistäen täpärästi korvansa ohi liitäneen räjähteen.
    ”Mutta sinulla ei ole enää paljoa chakraa jäljellä eikä sinulla ole ruukkuakaan mukana ja-”
    ”Minähän sanoin, että PÄÄ KIINNI!”

Itachi vaikeni hämmästyneenä, mutta havahtui Kisamen tökkiessä häntä kylkeen.
    ”Emmekö mene auttamaan häntä?”
    ”No tietysti menemme, mitä sinä oikein kuvittelit?”
    ”Mitä me sitten odotamme?”

Itachi ei vaivautunut vastaamaan vaan loikkasi kilven takaa ja kumartui vikkelästi, ettei myrkkynuoli osuisi häneen. Hän tajusi, ettei ollut aikaa hukata Sasoriin, johon harhatekniikat eivät tepsineet. Kisame näytti tajunneen, mitä Itachi ajoi takaa, sillä hän loikkasi Itachin eteen ja sanoi:
    ”Mene, minä suojaan sinua.”

Miehet nousivat ylös ja lähtivät juoksemaan kohti vaaleahiuksista Akatsukia, joka kaksintaisteli Gaaran kanssa. Kuten arvata saattoi, Sasori aikoi suojata toveriaan komentaen nukkensa Itachia ja Kisamea kohti. Mutta Kisame syöksyi epäröimättä miekka tanassa kohti nukkeja, jolloin Itachi pääsi kiertämään niiden taakse Deidaran luo.
Deidara ilmeisesti huomasi Itachin tulon, sillä hän heitti häntä kohti ison linnun muotoisen räjähteen. Kuului mahtava pamahdus, joka sai kaikkien korvat lukkoon, valo sokaisi silmät ja paine heitti kaikki paitsi Deidaran kumoon.
      ”Itachi!" Gaara henkäisi ja nousi pystyyn.

Hän näki Sasorin ja Kisamen, jotka kömpivät paraikaa seisaalleen, sekä Deidaran, jonka kasvot olivat valahtaneet kalpeiksi. Hän tärisi päästä varpaisiin ja hikihelmet valuivat kasvoilla. Gaara tajusi heti mistä oli kyse; Itachin oli käyttänyt Kage bushin no jutsua hämäten sillä Deidaraa, jonka jälkeen hän oli käyttänyt Mangekyo Sharingania.
    ”Deidara!” Sasori huusi. ”Se on vain harhaa, älä usko, ryhdistäydy nyt ja taistele!”
    ”Hän ei kuule sinua Sasori”, Itachi sanoi ja loikkasi alas puusta, missä oli lymynnyt.
Deidara alkoi vaikeroida ja vajosi tuskissaan polvilleen. Itachi lähestyi häntä Kunai koholla, mutta Sasori karjaisi:
    ”Askelkin, niin rakas poikaystäväsi kuolee!”
    ”Et sinä minua tapa”, Gaara sanoi kylmästi. ”Vaikka minulla ei olekaan ruukkuaItachi puristi hellästi Gaaran kättä, sitten hänen silmänsä sulkeutuivat ja ote heltyi. Kyyneleet tulvivat Gaaran silmiin, eikä hän pystynyt estämään niitä vaan antoi niiden valua poskiaan pitkin, en ole avuton. Sabaku Kyuu!”

Hiekka kietoutui välittömästi Sasorin ympärille ja kun Gaara sulki nyrkkinsä, hiekka puristi hänet kasaan. Punahiuksinen Akatsuki kuitenkin pääsi hiekan puristuksesta ja naurahti pilkallisesti.
    ”Kirottua!”, Gaara mutisi.
    ”Onko se noin vaikea muistaa, että olen-”

KRUTS! Kisamen miekka osui Sasorin olkapäähän ja halkaisi hänet kahtia. Sasorin silmä pyörähti kuopassaan ja hän sanoi:
    ”Väärä kohta Kisame hyvä.”

Silloin jokin outo lieriön muotoinen esine lensi hänen haljenneesta rintakehästään ja kiisi kohti yhden nuken rintakehää kohti. Nukke oli täysin Sasorin näköinen ja kun esine oli lentänyt nuken rinnassa olevaan koloon, se näytti kunnolla heräävän. Nukke oikoi jäseniään ja sanoi:
    ”Kisame, taisit unohtaa että minulla on monta ruumista. Voin vapaasti vaihtaa niitä ja tehdä mitä haluan.”

Sasori oli tuskin puhunut loppuun, kun hän heitti Kunain Deidaran reiteen, joka ulvahti kivusta. Blondi räpytteli silmiään ja tuntui palanneen takaisin maan pinnalle. Itachi joka oli juuri iskemässä veistä hänen kaulaansa, yritti saada katsekontaktia, mutta Deidara väisti katseen taitavasti ja heitti pienen hämähäkin muotoisen räjähteen Itachin jalkojen juureen.
    ”Voi pas…” Itachi ärähti ja loikkasi kiireesti kauemmas.

Hämähäkki räjähti jättäen maahan melko suuret jäljet suhteessa sen kokoon. Deidara kiisi nopeasti Sasorin viereen ja ähkäisi:
    ”Et sitten voinut keksiä yhtään kivuttomampaa tapaa herättää?”
    ”Enpä sillä hetkellä.”
    ”Nyt riittää tämä pelleily, tämä on loputtava NYT!” Kisame huusi ja alkoi tehdä in-merkkejä.

Sasori kuitenkin lähetti nukkensa kohti Kisamea, jolloin hänen täytyi väistää.
    ”Olet oikeassa, tämä päättyy nyt”, Sasori sanoi ja lähetti jälleen myrkkyneuloja kohti Kisamea.

Mutta kesken matkan neulat vaihtoivat suuntaa ja ampaisivat kohti Gaaraa, joka ei ehtinyt reagoida mitenkään. Tsak, tsak, tsak! Gaara avasi silmänsä, vaikkei muistanut sulkeneensa niitä ja näki edessään huohottavan Itachin.
    ”I-itachi?”

Itachi avasi suunsa, muttei pystynyt puhumaan vaan kaatui Gaaran jalkojen juureen. Gaara henkäisi kauhusta; miehen selkä oli täynnä neuloja. Punapää polvistui hänen puoleensa.
    ”Itachi, avaa silmäsi. Et saa nukahtaa!”
    ”Turha yrittää, hän kuolee aivan pian tuollaisen myrkky määrän jälkeen”, Sasori tokaisi.
    ”Valehtelet”, Gaara sanoi kireästi.
    ”Ga-ga-gaara”, Itachi änkytti heikosti.
    ”Kerro mikä on. Sattuuko? Sinä kylä selviät, olen varma siitä. Älä huoli, minä pelastan sinut. Minä-”
    ”Ei Gaara”, Itachi kuiskasi. ”Liian…liian myöhäis…tä.”
    ”Älä sano noin Itachi! Minä rakastan sinua!”

Itachin suu vääntyi tuskaiseen hymyyn ja hän sanoi kärisevällä äänellä:
    ”Kiitos Gaara. Kuinka olen…kaan to-toivonut… että sanoisit sen… mi-minulle. E-ei olekaan parempaa tapaa… kuolla, kuin… sinun vi-vierelläsi.”
     ”Ei, en anna sinun kuolla!”

Itachi puristi hellästi Gaaran kättä, sitten hänen silmänsä sulkeutuivat ja ote heltyi.