Katselen tyttöä edessäni. Hän henkäisee vielä kerran, ja jää tuijottamaan minua lasittunut katse silmissään. Nousen ylös. Kaikki tuijottavat minua. Katselen ihmetellen toisten pelokkaita kasvoja. Pitelen kädessäni veistä. Siitä tippuu vieläkin verta. Lähestyn hitaasti muita. He kavahtavat heti taaksepäin. Peilit ympärilläni heijastavat kuvaani. Hymyilen.
Päälläni on veriset vaatteet. Veri on minun, ja tytön jonka tapoin. Kallistan päätäni miettiessäni, miten voisin tappaa muutkin. Kuulen äänen, joka kutsuu minua. Mutta on jo liian myöhäistä. Olen astunut lopullisesti pimeälle puolelle.





5 vuotta sitten...

LaVriers Anna:
Age:463
Address: Ei tiedossa
Job:Toisen vuoden opiskelija Nekomin lukiossa
Family: Kaksois-sisar LaVriers Liana,
Sisters: LaVriers Shioko LaVriers Annie, LaVriers Minamo
Brothers:LaVriers Aaron, LaVriers Emil
Mother:LaVriers Janet, kuollut
Father:LaVriers André, kadonnut sodassa
Else: Noita

"Sen on oltava virhe", vanha mies sanoi.
"Ei ole herra kenraali", vastusti nuorempi mies.
"Noitia ei ole olemassa", kenraali murahti.
Yhtäkkiä valot sammuivat, ja tietokoneet kaatuivat. Sisään ryntäsi kolmas mies.
"Tiedostoihin on murtauduttu. Ainoa jälki murtautujasta on tämä!" Mies nosti valkoista jääkimpaletta. Se ei sulanut, vaikka sitä pidettiin lämpimässä kädessä. Kenraalin ilme ei värähtänytkään. Olihan hän ennenkin ihmeitä nähnyt.
"Kootkaa joukot, ja etsikää ympäristöstä jälkiä. Menen ulos. Luutanantti, tulkaa mukaani",kenraali komensi.
Luutanantti nousi ylös, ja seurasi kenraalia ulos.
"Uskotteko noitiin, ja muihin henki-olentoihin, herra luutnantti?" kenraali kysyi.
"En ymmärrä kysymystä, herra kenraali", luutnantti sanoi. "Voisitteko selittää?"
"Ei sillä väliä", kenraali murahti. "Unohtakaa koko kysymys!"
"Kyllä ,herra kenraali"
Kenraalin katse osui kärppään, joka puikkelehti kinosten välissä. Kuin tuntien tuijotuksen, se käänsi päänsä, ja katsoi jäänsinisillä silmillään kenraalia pistävästi. Sitten se kääntyi, ja lähti juoksemaan kohti pohjoista.
Tästä tulee pitkä takaa-ajo, kenraali ajatteli.




1. päivä



"Anna..."kuului kuiskaus.
"Anna! Herää jo..."Se tuli lähemmäs, ja se kuristi kuin köynnöskasvi. Se hukutti pimeyteen, kuin tumma vesi, joka oli verestä sakeana.
"Ja Annahan voi lukea meille kappaleen 32!" kuului kylmä ääni läpi unen. Ääni kuului opettajalle. Se oli kirkas ja kylmä ja se tunkeutui tajuntaani kovana kuin kivi ja terävänä kuin veitsi. Haukoin henkeä, ja heräsin vihdoin. Silmäni rävähtivät auki kokonaan. Tuijotin opettajaa, joka tuijotti minua. Pidimme hetken tuijotuskilpailun. Minä hämmentyneenä, ja opettaja ärsyyntyneenä. Kello onneksi soi tunnin päättymisen merkiksi. Opettaja kääntyi, ja kertoi kotitehtävistä. Kaikki paitsi minä voihkaisevat. Istuin vieläkin luokassa, kun muut ovat jo lähteneet. Istuin, ja odotin kuin merkkiä. Kun sellaista ei löytynyt, nousin hitaasti, ja kuljin kohti pää-ovea.


Karin seisoi jo hermostuneena auton vieressä. Hän huokaisi helpotuksesta nähdessään minut.
"Kävelen tänään, Karin",sanoin hänelle, ennen kuin hän ehti avata suutaan. Lähdin kävelemään kotiani kohti miettien, miten voisin kostaa Aaronille pikku painajainen. Päädyin lopulta siihen, että päätän paikan päällä.

Kun saavuin kotiini, näin palvelusväen tulleen taas vastaan. Kuljin heidän lävitseen heidän toivotaessaan minut tervetulleeksi. Aaronin huoneesta kuului hiljaista muminaa. Kävelin hänen huoneeseensa ja nostin pääni. Aaron kääntyi kysyvänä minuun päin. Jännityin ja tulin uhkaavan hitaasti hänen luokseen. Aaron oli  kääntymässä taas, mutta minä oli jo potkaisemassa. Potku osui suoraan vatsaan ja Aaronilta pääsi veret suusta. Hän lennähti seinään. Hän nousi hitaasti, mutta olin jo taas liikkeellä. Löin häntä suoraan niskaan.
Aaron kaatui lattialle polvilleen ja kiepautti minut nopestin lattialle, ja väänsi käteni selkäni taakse vääntelehtiesäni.
"Voisit vähän käyttäytä, kun meillä on vieraita", hän sihahti minulle, kun yritti pitää minut aisoissa. "Miettisit ensin mitä suustasi päästä ennen kuin mitään pahaa voisi tapahtua!" annoin takaisin.Vasta silloin huomasin kolme henkilöä huoneen perällä. Tuijotin heitä kauhuissani.
He tuijottivat minua takaisin epäuskoisina.
"Hankin sinulle henkivartijat Sitä varten", Aaron selitti. Ilmeeni muuttui vihaiseksi. Nipistin suuni kiinni ennen kuin sanoisin mitään pahaa.
"Olisit voinut kertoa minullekkin ennen kuin menet tekemään päätöksiä muiden kohtaloista",sanoin yhteen puristettujen hampaiden välistä. Aaron hellitti otettaan nosti minut pystyyn.
Vedin käteni pois hänen kädestään rivakasti. Aaron kääntyi heihin päin ja esitteli minulle heidät yksitellen:
"Anna, saanko esitellä, TenTen, Lee ja Neji."
Tentenillä oli ruskeat nutturat ja ruskeat silmät. Hänellä oli valkoinen paita ja punaiset housut. Leellä oli vihreä haalari ja kupolimaiset mustat hiukset. Silmiinpistävintä oli todella suuret kulmakarvat. Neji oli vaalein, pisin ja omisti pisimmät hiukset. Ruskeat hiukset ulottuivat alaselälle asti. Hänellä oli harmaat, melkein valkoiset silmät ja valkoinen paita ja housut.
Ajattelin nopeasti mitä minun kuuluisi sanoa tai tehdä. En ollut hyvä tällaisessa. Onneksi enkeli nimeltä Emil tuli ja pelasti tilanteen. Pieni blondi enkeli sanoi siniset silmät säälistä surullisena:
"Anna huoneesi tulvii." Suustani pääsi pitkä kirouslitanja ranskaksi. Ryntäsin käytävälle, jossa huoneeni oli.


Huoneeni ei tulvinut. Koko käytävä tulvi. Juoksin sisään huoneeseeni mutta piru oli päässyt minulta jälleen kerran karkuun. Yritin hengittää rauhallisesti mutta se ei onnistunut kiljuin täyttä kurkkua ja tiesin että Annie kuuli sen ja nautti täysin rinnoin siitä. Katselin ympärilleni minkälaista tuhoa siskoni oli taas saanut aikaan. Huone oli täytetty vedellä ja vesi oli päästtetty ulos käytävään. Mietin miten saisin murhattua sisareni. Sain paremman idean: Sijoittaisin uudet henkivrtijani huoneeni ympärille. Huoneeni säästyisi uusilta vauriolta! Naurahdin ja käännyin ovelle päin hypin portaat alas ja juoksin keittiöön.


Namo oli juuri pilkkomassa kasviksia.
"Namo sopiiko että kolmikko tulee huoneeni ympärille jotta olisin hyvässä suojassa?"kysyin häneltä. Namo kääntyi hitaasti minua kohti varautuneena ja huokaisten.
"Hyvä on, mutta kerro ensin mitä juonit, ja miksi kiljuit taas, ja mitä mekkalaa pidit Aaronin huoneessa", Namo vaati siniset silmät minussa tiukasti kiinni. Väläytin hänelle aurinkoisen hymyn ja huikkasin oviaukosta:
"Annie tuhosi huuoneeni, ja Aaron esitteli henkivartijani.Turvaan selustaani myös."
Namo meni sekaisin hymystäni ja leikkasi haavan sormeensa.


Minä olin kipittämässä portaita, kun näin Aaronin ja Nejin puhumassa syvällisiä. Murhaamisestani ja suojeluvaihtoehdoista. "Pyydän anteeksi hänen käyttäytymistään. Hän saattaa olla hieman huonolla tuulella nykyään joten tällaista saattaa tapahtua useasti tämän viikon aikana." Huomattuaan minut Aaron vinkkasi minut heidän luokseen. Loin häneen vielä kerran murhaavan katseen ja tulin heidän luokseen. Läheltä katsottuna Neji oli todella söpö. Neji vaikeni heti kun tulin."Anna olisitko kiltti ja kertoisit Nejille, Leelle & Tentenille missä he 'asuvat'",Aaron pyysi. Katsoin häntä arvioivasti. Aaron näytti olevan tosissaan. Huokaisin ja nyökkäsin sitten. Aaron yllättyi tätä helppoa antautumista.
Käännyin, ja lähdin hölkkäämään ympäri taloa Leetä ja Tenteniä etsien. Neji seurasi hiljaa perässä. Emme olleet sanoneet sanaakaan toisillemme.


Kun sain Tentenin nutturat silmiini huomasin hänen juttelevan Emilin kanssa.
"Tenten, oletko nähnyt Leetä?" kysyin häneltä, kun pääsin hänen luokseen.
"Hän oli tässä hetki sitten..." hän mietiskeli. Emil oli jo liuennut paikalta.
"Tiedätkö missä hän voisi olla?" kysyin.Tenten rypisti otsaansa.
"En keksi mitään. Entä sinä Neji?" TenTen kysyi Nejiltä. Neji pudisti päätään. Aloin jo ärsyyntyä siitä ettei hän puhunut minulle.
"Neji kiltti voisitko etsiä hänet", TenTen pyysi Nejiltä. Neji sulki silmänsä ja avasi ne uudestaan. Hänelle ilmestyi molempiin silmäkulmiin ohimoille asti ulottuvat juonteet.
Hänen katseensa kiersi nopesti ympäri huonetta. Hänen kulmakarvansa nousivat hieman.Hän hymyili huvittuneena TenTenille.
"Ei voi olla...Oikeasti?"hän kysyi Nejiltä hihittäen. Katseli hölmönä heitä kahta. Neji lähti kävelemään eteenpäin. Seurasin perässä, kunnes huomasin että olimme tulleet treenikämpälle. Katsoin TenTeniä ihmetellen ja kysyin epäilevänä:
"Täälläkö hän olisi?" TenTen nyökkäsi heti. Avasin ovet ja sain nähdä mitä ihmeellisimmän näyn. Lee juoksenteli kuin mikäkin hullu ympäri treenikämppää. Tuijotimme kaikki kolme Leetä kunnes hän kääntyi. Hän tuijotti meitä hetken ja hehetti syyllisesti.
"Mitäs te täällä?"hän kysyi.
"Mitä sinä itse teet täällä?" kysyin typertyneenä. Lee painoi katseensa lattiaan.
"Ei sitä ,että se haittaisi minua että olisit täällä ,mutta minun pitäisi näyttää teille huoneenne", sanoin hänelle. Lee näytti todella iloiselta. No kiva kun edes joku on iloinen, ajattelin. Huokaisin syvään ja käännyin lähteäkseni takaisin. Matto oli kuitenkin mennyt kurttuun ja kaaduin eteenpäin. Huudahdin yllättyneenä. Olin liian sekaisin päivän tapahtumista, että en huomannut ottaa vastaan. Huomasin viimein että olin kaatumassa ja pistin kädet eteen. Avasin silmäni. Huomasin että olin saanut pari naarmua ja nousin takaisin ylös. Kun laskin vasemman jalkani alas hätkähdin rajusti ja nostin sen takaisin ylös.
"Hitto!" kirosin kun tunsin sykähtävän kivun. Puristin hampaani yhteen ja tartuin seinään. Hengitin vavahdellen.
"Loukkasitko itsesi?" Tenten kysyi huolissaan. Nyökkäsin ja suljin silmäni. Sattuu, sattuu, sattuu!! Nyyhkäisin ja annoin Tentenin auttaa minua. Nousin hänen reppuselkäänsä ja kerroin että ensi-apu-pakkaus oli keittiössä.
"Onko minussa jotain vikaa, Ten-chan?" Kysyin kuiskaten.
"Hmm..Miten niin?" Tenten kysyi ihmeissään ja hieman mielissään uudesta lempinimestään.
"Hän ei puhu minulle yhtään. Ja hän lakkaa puhumasta kun tulen, ja ei katso minuun yhtään, ja käyttäytyy kuin olisin kuin ilmaa" vastasin surullisena.
"Taidat puhua Nejistä. Ja ei sinussa mitään vikaa ole. Hän on hieman erikoinen persoona. Hän on ehkä aluksi hieman kylmä, mutta jos yrität saatat löytää hänestä hieman lämpöäkin. Hän on vain varautunut erikoisen esittäytymisesi takia", hän sanoi laskiessaan minut keittiön tuolille. Punastuin hänen puhuessaan esiintymisestäni. Namo tuli esiin kellarista ja huokaisi.
"Taasko sinä teloit itsesi?" hän kysyi turhautuneena."Voisitko olla vähemmän masokistinen itsesi suhteen joka ikinen sekunti?"
Painoin katseeni alas, ja pyysin anteeksi. Namo huokaisi uudestaan, ja otti ensiapu-pakkauksen alas hyllyltä. "Mitä nyt tapahtui?"
"Väänsin nilkkani." Namo tarttui tottuneesti jalkaani ja käänsi sitä hieman.Kiljahdin kivusta mutta Namo jatkoi työtään raudanlujalla otteella. Pian jalkani oli kevyessä paketissa, ja Namo sanoi minulle:
"Se paranee nopeasti. Onneksi ei käynyt pahemmin."
"Kiitos", sanoin hänelle hiljaa.




Myöhemmin illalla ,kun Aaron ja Namo olivat tapelleet taas kyllästymiseen asti ja me olimme menneet nukkumaan istuin sängylläni. En saanut taaskaan unta. Nousin kokonaan ylös ja avasin oven hiljaa. Hipsin ulos huoneestani ja suljin oven. Kuljin varpaillani Nejin huoneen ohi ja käännyin pieneen syvennykseen. Katsoin ulos ikkunasta hiljaista metsää. Avasin ikkunan ja hengitin raikasta yö-ilmaa sisääni. Kapusin ikkuna-laudalle ja tartuin oikealla olevaan palotikkaan puomiin. Minulla oli vain ohut vaalean-sininen silkkimekko yöpukunani joten ihoni meni nopeasti kanan-lihalle. Kiipesin nopeasti katolle ja istahdin sen harjalle. Suljin silmäni ja annoin tuulen leyhyttää hiuksiani. Tunsin olevani vapaa hetken, mutta kuulin narahduksen ja heräsin todellisuuteen nopeammin kuin olisin halunnut. Avasin silmäni ja käännyin katsomaan äänen aiheuttajaa. Tulija oli Neji. En ollut ajatellut että hän olisi tullut joten yllätyin hieman. Hänellä  oli vain t-paita ja housut. Hän oli taas hiljaa ja niin olin minäkin. Annoin hänen istua viereeni ja olimme puhumatta hetken. Hänellä olivat hiukset auki ja kun katsoin tarkemmin myös otsasuojus oli poissa. Sen alla oli ollut jonkinlainen merkki.
"Kuinka jalkasi voi?"
Yllätyin kysymystä. Mahtava aloite. Ole puhumatta ja sano illemmalla katolla 'kuinka jalkasi voi'. Jeesus kuinka tyrmäävän hurmaavaa!
"Ihan hyvin. Uskon että pääsen kävelemään jo huomenna." Olin hieman kylmä mutta muistin ajoissa TenTenin sanat.
"Huomenna jo? Eikö paraneminen kestä kauemmin?" hän kysyi minulta.
"Ei... Teille siis ei kerrottu mitään..." mutisin hämmentyneenä. Aloin sekaantua koko jutusta. Kukaan ei ollut kertonut miksi minua piti suojella vain ja ainoastaan miten. Kukaan ei ollut kertonut mikä minä olin vain nimi tiedettiin. Kaikki muu oli heille sumuista usvaa jonka taakse he eivät nähneet.Minua alkoi säälittää heitä. Sitten tajuntaani iski ajatus. Jos he saavat tietää meidän on joko tapettava heidät tai pantava lukkojen taakse.
He ajattelisivat meistä että olemme hirviöitä. Minun kurkkuani kuristi. En voisi kuitenkaan itkeä hänen nähtensä tai muuten salaisuus paljastuisi. Yritin kovettaa sydämeni mutta en pystynyt siihen. Neji oli tullut uteliaaksi vastauksestani.
"Mitä meille ei kerrottu? Vai onko se jokin perhe-salaisuus?"
"Mmh... En tiedä kannattaako minun kertoa mitään...Se saatta aiheuttaa vain hankaluuksia sinulle..." Huokaisin. Hän ei tyytyisi siihen.
"Kerro nyt. Mitä me emme tiedä?" hän pyysi.
Tiesin että alkaisin itkeä. Katselin katto-tiilejä kuin olisin nähnyt niiden läpi taloon. Hymyilin surullisesti. Vedin henkeä syvään ja paljastin:
"En ole normaali kuten muut. Ei kukaan meistä ole. Meillä on...kykyjä..." En pystynyt sanomaan enempää. Purskahdin itkuun. Verta valui kasvojani pitkin vuolaina virtoina.
"O-olen ka-katsos noita..." mumisin.
Neji järkyttyi verestä. Kuivasin kyyneleitäni hihoihini.
"Ei hätää. En vain pysty itkemään kyyneleitä normaalisti joten minulta tulee itkiessäni verta" Aloin pian nikotella. Neji tuijotti minua kauhuissaan.
Hän tokeni kuitenkin hetken päästä. Hän kysyi minulta varovaisesti: "Tarvitsetko apua?"
Katsoin häntä hämmentyneenä. Kukaan ei ollut ennen kysynyt minulta tuota. Nielaisin ja kiedoin käteni ympärilleni. Tärisin hieman ja Neji huomasi sen. Hän kietoi omat kätensä ympärillenii ja silitteli minua hiljaa. En enää itkenyt ja tunsin kuinka silmäni alkoivat lurpahdella. Päivä oli väsyttänyt minut täysin. Neji nosti minut ylös ja kantoi minut alas katolta ja suoraan huoneeseeni. Hän laski minut hellästi sängylleni ja peitteli minut. Raotin vielä silmiäni ja tunsin hänen sivelevän kasvoiltani siihen valahtaneet hiukset. Kuiskasin kiitoksen ja kuulin hänen poistuvan huoneesta. En kuullut oven sulkeutuvan koska nukahdin. Uneni oli musta mutta lempeän ja pehmeän tapainen eikä pelottava kuten aina ennen.  

__________________________________________________________________

*hermostuttaa* eli tällanen se sitten on toivon ettette hirveästi nyt aio mua raadella henkihieveriin ja virheistä ehd. huomautus jos mahdollista!! tarinaan ei voi enää vaikuttaa että siihen voin sanoa että:3MUAHAHAHAAA tähän ette koskekkaan!!"
jotain kohtia mä en osaa jaotella don't kill me!              
O.o
_W_