”Mitä mutkia?” Kisame oli saapunut paikalle ja katsoi melko syyttävästi Painia, joka tutki parhaillaan hänen ja Konanin pizzaa. ”Tonnikala...”
”Sellaisia pervoja Kakuzulle sekä Hidanille, ja sinulla ei ole oikeutta valittaa. Tonnikala on hyvää! Ja ehkä nämäkin on kasvatettu ruuaksi..”
Kisame ulahti ja tuijotti kauhuissaan Painin pizzaa. Johtaja itse ei välittänyt.
”... Ei ole nälkä enää...” Kisame mumisi ja lähti kävelemään pois paikalta, saaden kummallisia sätkyjä kävellessään.
”Ihan kuin sir. Hoshigakilla olisi kala housuissa...” Kakuzu mumisi ja yritti tunnistaa omaa, ja vähän Hidaninkin, pizzaansa muiden joukosta. Kaikki pizzat olivat samanlaisia, mutta sadisti valikoi silti. Hän ei välittänyt paprikasta, joten toivoi, että se olisi unohtunut jostakin. Kakuzu mulkaisi kuolettavasti Hidania, joka repesi taas nauruun. ”Nyt pidät sen turvan kiinni, tai leikkaan sen irti.”
”Minkä?”
”Nätisti sanottuna... Kasvosi.”
Hidanin nauru loppui. Hän kosketti sormenpäillä poskeaan, ja mietti sitä ihanaa kipua. Loppujenlopuksi Jashinisti päätti olla nauramatta. Saattoi olla, että Kakuzu olisi aikeissa repiä myös nenän irti. Hidan piti kasvoistaan, eritoten nenästään, eikä halunnut niitä täyteen epämääräisiä tikkejä. ”Okei. Olen ihan vitun shut up.”
”Hyvä.”
Jashinisti puri huultaan, että ei kikattaisi taas. Hepuli on paha asia, jos se tulee väärään paikkaan.

”Itachi”, Kisame ynähti partnerinsa huoneen ovelta, kurkkien siitä varovasti sisään. Uchiha harjasi hiuksiaan ison meikkipöydän ääressä, vaivautumatta vastaamaan toiselle mitään. Perus Itachi.
”Itachi...” Hai tuli sisään huoneeseen ja katseli ympärilleen. Paikka tuoksui miedosti mintulta ja laventelilta, sekä tietenkin ruusulta. ”Itachi... Itachi...”
”No mitä?”
”Kasvatetaanko tonnikalaa... Ruuaksi?” Kisame puhui uskomattoman kimeästi ja katseli Itachia. Tämä ei lopettanut hiusten harjaamista, mutta liike hidastui. Se todisti toisen ajattelevan asiaa.
”En tiedä. Ehkä.”
Kisame istui Uchihan vieressä olevalle tuolille ja huokaisi raskaasti, hyvin surullisen kuuloisena.
”Älä ota sitä niin raskaasti...”
”En ota.. Hei Itachi... Mun pitää kertoa yksi juttu...” Kisame sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. ”Mulla niin kuin on tunteita...”
Näätä hymähti ja laski harjan pöydälle. ”Niin mullakin.. Usko pois.”
”Oletko tosissasi?”
”En tykkää salametsästyksestä”, Itachi taputti Kisamea poskelle ja lähti huoneestaan.
”Mitä.. Itachi! Uchihan perkele odota!”
Ovi paukahti kiinni.
”... Ei sitten.”

Sasori katsoi hivenen halveksien Hidania, joka makasi Kakuzun sylissä. ”Epätoivoista.”
”Ehkä vähän”, Deidara mumisi pizzanpalan takaa.
”Kakuzuu.. Syö tämä... Jooko?”
”En.”
”Saat vitosen.”
Kakuzu nappasi Hidanin haarukasta palasen pizzaa, masokisti hyrisi tyytyväisenä ja halasi Kakuzua. Tämä näytti siltä, että haluaisi olla missä tahansa muualla. Sama ilme tarttui muihin, kun Zetsu tuli itsensä kanssa kinastellen paikalle.
”Pizza lihottaa muodottomaksi! Eikä lihota! Ainakin jos syöt sen kokonaan. Painu kuuseen! Mene itse!”

”Zetsu, onko tää vitun katkarapu hyvää?” Hidan esitti viattomana kysymyksen.
”On. Ei. On. Ei. On. Ei. On. Ei...”
”Taasko Tobi rääkkää siellä valoja!?” Painin lähes verenhimoinen ääni kantautui huoneeseen, sitä seurasi Tobin lohduton itku. ”Tobi ei tehdä mitään pahaa!”
”Voi luoja. Mä menen nyt.” Kakuzu nousi seisomaan ja ärähti matalasti, kun Hidan puristi tätä takapuolesta. ”Hidan! En ole sillä tuulella! Menen laskemaan rahoja!”
”Ja fantasioimaan mun perseestä, sä vitun likane homo...” Hidan kehräsi lähes hellästi.
”Painu helvettiin”, Kakuzu murahti ja lähti paikalta.

”Mitä vittua te paskat mulkoilette?” Hidan katsoi kulmat koholla muita huoneessa olevia Akatsukeja. ”Eikö Kuzua saa kiusata, että se herättää kysymyksiä?”
”Onko teidän välillä jotain, un...?” Deidara katsoi kulmat koholla Hidania.
”Kuka vain näkee, että on. Deitsu, istu suorassa.”
”Danna...”
”Olet ihan etukenossa”, Sasori kohautti harteitaan ja nousi seisomaan. ”Menen myös.”
Deidara katseli Sasorin perään, heti kun tämä oli kadonnut näköpiiristä, taiteilija kääntyi jashinistin puoleen.
”Niin. Onko teillä jotain sutinaa? Un?”
”Mitä vittua se sulle kuuluu paskalandian prinsessa Paska? Miksei tuo voi rimmata oksennuksen kanssa... Se kuvaisi sun ällöjä hiuksia.”
”Hei mä vaan kysyin!”
”No ite olet hulluna nukkeen!” Hidan ilkkui ja osoitti Deidaraa sormella. ”Oikein Barbie ja Ken! Deidara on jo saatanan iso tyttö, mutta leikkii silti nukeilla! Vieläpä... Tuhmia leikkejä. Ai ai ai...”
”Un! Painu kuuseen, inhoan sinua!”
Hidan hymyili vittumaisesti ja nousi tuolista. ”Jos suonet anteeksi, helvetin Barbie. Menen nyt uhraamaan Jashinille. Hän ei pidä siitä, että myöhästyn.”
”... Ei mitään Jashinia ole...” Deidara sanoi ja lähti huoneesta taakseen vilkaisematta. Hän jätti hölmistyneen Hidanin keskenään seisomaan, vasemman käden sormi pystyssä.
Hiljaisuus. Kuului vain kellon raksutus. Hidanin alahuuli alkoi väpättää, ja silmäkulmat kostuivat.
”Kakuzu!”

”Viisi miljoonaa... Mutta koron kanssa siitä tulee seitsemän... Mutta se ei välttämättä maksa heti takas, silloin on tiedossa kahdeksan... eli saan voittoa kolme, mutta menetän hetkellisesti viisi.. Lisäksi voiton saaminen kestää...” Kakuzu mumisi ja hiveli muutaman setelin pintaa. Miksi ne tuntuivatkaan niin hyviltä sormia vasten? Suuret luvut... Siksikö?
”Kakuzu!” Hidanin ääni kuului jostakin.
”Voi ei”, Kakuzu mumisi ja tunki rahat salkkuun. ”Ei nyt... Tärkeää mietittävää...”
Sadisti katseli ympärilleen, painuen sitten lattiatasolle. Hän ryömi sängyn alle. Nyt mikään ei saisi keskeyttää hänen ajatustulvaansa. Oli kyse miljoonista! Se on paljon rahaa.
Kakuzu otti mukavamman asennon ja katseli ovelle. Hidan ei näkisi häntä ja menisi pois, marisemaan jollekulle muulle.
Ajatus tuntui helpottavalta. Suorastaan hyvältä. Kakuzu voisi laskea rahansa ja mahdolliset tulot ja menot. Sitten hän voisi keskittyä kiroilevaan partneriinsa.