13. Kalman huulet




Ensimmäinen asia mitä tajusin oli huuto korvissani.

Sen huuto oli kuolevan lapsen huuto. Kadonneiden sielujen huuto. Viimeisen henkäyksen epätoivo ja pohjaton viha. Memnochin ääni raastoi korvani verille.

Kuinka se katsoikaan minua yhdellä verisellä silmällään. Tämä olento vihasi kaikkea elämää ja halusi tuhota kaiken. Memnoch, tuhoaja. Se päästi vihansa valloilleen.

Tunsin itseni pieneksi ja mitättömäksi olennoksi. Halusin kadota olemattomuuteen etten koskaan kuulisi sen huutoa.
Tiesin mitä se yritti. Alistaa mieleni valtaansa.  Vuosien koulutus ja vaisto pelasti minut. Nostin muurit mieleni suojaksi ja pakotin pelon pois.

Kun silmäni tottuivat valoon näin edessäni maasta kohoavan valtavan hahmon. Se oli kahlittu ketjuilla maahan kiinni. Ketjut kiersivät sen vartaloa ja se rimpuili päästäkseen vapauteen.

Ympärilläni oli karua routaista maata. Oli hämärää ja sumu leijaili peittäen näköalan horisontista. Harmaanvaalea valo loi epätavallisen tunnelman ympärilleni. Tahtomattani hymyilin. Ilmeisesti joku Akatsukista oli tajunnut etten pidä kirkkaasta valosta.

"Hah, et saa minua! Olen vahva."Huusin haasteeni äänettömästi. Tunsin sen vihan, mutta nyt loitolla mielestäni.

Oli aika toimia.
Aistini heräsivät. Vapautin itseni mieleni asettamista rajoista. Ei ollut aikaa, ei olemusta, ei tuskaa. Oli vain raakaa voimaa ja halu tuhota.  Vorna ja minä yhtä tulessa ja kaaoksessa.

Nostin käteni ja löin ne yhteen. Kaikki merkit kehossani hohtivat mustaa ja sinistä valoa. Kutsuin Vornan taisteluun kanssani, yhdistin voimamme.
Se muodostui taakseni liekkien nuollessa maata. Olento joka muistutti puoliksi ihmistä ja puoliksi leijonamaista demonia. Sen harja liehui ilmassa palaen veren värisenä ja mustat sarvet kaartuivat selkään asti. Sen kourat olivat valtavat ja sormet päättyivät teräviin pitkiin kynsiin. Piiskamainen häntä viskoi maata ja lennätti kipinä suihkuja ilmaan.
Vorna kallisti päätään ja asteli aivan taakseni seisomaan. Vilkaisin sitä sivusilmälläni ja hymyilin. Sen kita levisi pitkään virneeseen paljastaen tappavan hammasrivistön. Punaiset viirusilmät paloivat kuopissaan, odottaen taistelua.

Tunsin voiman virtaavan jäseniini. Hiukseni liehuivat tulessa ja hengitin syvään polttavaa ilmaa sisääni. Se maistui tulelta. Nuolin huuliani.
Laskin käteni hitaasti sivuilleni. Vihdoin kun tulidemoni ja minä olimme samalla tasolla, minulla olisi voimaa kutsua muitakin henkiä avukseni. Tunsin eron ninjojen fyysiseen maailmaan selvästi kuin päivä ja yö. Oli kuin itse elämä olisi virrannut suonissani. Oloni oli kevyt ja mieleni kirkas.

Vorna käänsi katseensa Memnochiin ja irvisti. Se päästi kidastaan uhkaavan äänen joka oli matala muriseva huokaus. Savu nousi sen kidasta.

Memnoch kiljui ja sen silmästä alkoi valua verta. Verestä muodostui kiemuraisia savu kuvioita joihin ilmestyi tuskaisia vääristyneitä kasvoja. Kasvot huusivat ja syöksyivät meitä kohti. Verta hyytävä huuto repi korviani. Se häiritsi vain hetken keskittymistäni.

”Suojaa,  minä manaan.”

Yhteisestä tutusta sopimuksesta Vorna hyökkäsi välittömästi eteenpäin. Se väisteli ja kynsi savumaisia hahmoja jotka yrittivät takertua siihen. Tunnistin Memnochin taistelu tyylin. Se yritti saada minut ansaan apureidensa avulla, että voisi hyökätä mieleeni. Ensin olisi päästävä eroon niistä.

Löin käteni maahan. Aloin lausua kiellettyä kieltä jonka jokainen tavu oli polttaa ääneni. Tuska ja sen voittaminen kuului asiaan, oli aina kuulunut. Se osoitti että olin tarpeeksi vahva ansaitakseni heidän apunsa. Käsistäni muodostui kolme viivaa jotka piirsivät kehän ympärilleni. Hiki kohosi otsalleni kun aloitin viimeisen osuuden lausumisen. Tunsin paineen puristavan mielessäni ja käytin kaikkea keskittymiskykyäni. Huusin sanat niin kovaa että tuntui kuin kurkkuni olisi revennyt. Ne kaikuivat ilmassa kimakkana ja vaativina. Tunsin kuinka voimaa imettiin minusta. Suljin silmäni ja keskityin kutsumaan vähäisemmät henget avukseni.

”Gemna. Ares. Hati. Skoll.”

Ympyrän reunalle muodostui neljä henkeä. He katsoivat minuun kiiluvilla silmillään.

”Neljä henkeä samaan aikaan?” Skoll tuhahti.

” Tätä en odottanut edes sinulta.” Ivallista ärinää Hatin kidasta.

”Kuramori eikö tämä ole jo liikaa?” Huolestunut Gemna kysyi.

” Nyt on kyse suuresta vihollisesta. Malttia!” Ares painotti.

Nostin hurjistuneena katseeni. He tunsivat keltaisena kiiluvat silmäni ja tiesivät mitä katseeni tarkoitti. Välittömästi henget hajaantuivat tuhoamaan pieniä vihollisia mitä Memnoch sylki itsestään yhä tiheämmin.

Gemnan solakka hahmo jäi taaemmas, sillä hän oli ollut aina enemmän puolustaja kuin hyökkääjä. Muut henget olivat sielultaan kaaoksen julmia koiria, kuten minäkin.

Memnochin sieraimet laajenivat ja se kiljui. Lisää henkiä ryöppysi sen silmästä. Näin kuinka se kumartui alemmas ja ojensi kahlittuja kouriaan. Väistin täpärästi sivulle kun sen kynnet iskivät maahan. Melkoisen hidas, mutta vahva totesin. Varoitin äänettömästi mielessäni taistelu henkiäni, pysymään kaukana kynsistä. Lähdin kiertämään sen valtavaa ruumista joka oli yhä kahlittu maahan.

Aistin että Vorna oli lähtenyt myös hyökkäykseen pedon toiselta puolelta. Keräsin voimiani käteeni ja kun näin aukon puolustuksessa hyökkäsin suoraan otuksen takaraivoon. Kynsin sen niskaa ja päätä tulisilla käsilläni. Ruumiini oli kauttaaltaan tulen peitossa. Kuulin pedon kiljuvan raivosta kun Vorna hyökkäsi sen kaulaan kynsillään. Jokin oli kuitenkin väärin. Ei verta?

”Pois! Pois!”

Ehdin huutaa mielessäni hulluna. Samalla hetkellä Memnochin kita avautui lävistääkseen Vornan. Viime hetkellä se väisti syöksymällä sen valtavan olkapään yli kohti minua.

Tartuin demoniani olkapäästä ja hyppäsimme yhdessä pakoon. Kuulin kuinka useat kidat syöksyivät peräämme huutaen verta. Käännyin ympäri juuri nähdäkseni kädet jotka tarttuivat minua päästä tappavalla otteella. Epämuodostuneet kasvot työntyivät kohti minua kohti suu avoinna. Käteni olivat kuitenkin vapaana ja kun otus työnsi kasvojaan lähemmäs valmiina puremaan, löin palavan käteni suoraan sen otsasta läpi. Otus hajosi ilmaan punaisena verisenä pyörteenä.

Törmäsimme maahan kovalla nopeudella, mutta Vorna pehmensi laskuani. Tapoimme tiemme kohti Memnochin etupuolta, missä taistelu jatkui kiivaana. En tiedä kauan olimme taistelleet. Vorna syöksi tulta suustaan ja lävisti uhrinsa sarvillaan. Minä hyökkäsin pyörivänä tulimyrskynä, singoten tuhoa kaikkialle. Veri leijui ilmassa kuin kaunis verho. Väillä käännyimme katsomaan toisiamme ja nauroimme ja huusimme. Tämä oli taistelu. Tämä oli kuoleman tanssia ja me nautimme siitä.

Viholliset alkoi kerääntyä ympärillemme. Kukaan hengistäni ei ollut vielä kuollut. Näytti kuitenkin siltä että Memnoch aikoi keskittää hyökkäyksensä minuun. Havahduin verenhimostani ja tajusin tilanteemme.

”Mitä tapahtui, iskumme olisi pitänyt olla kriittinen! Me iskimme valtimoon!” Huusin kysymykseni ilmoille, ja kaikki jotka olivat yhteydessä mieleeni kuulivat sen.

Eri vastaukset kaikuivat mielessäni ja jouduin keskittymään.

”Sillä on vahva suojaus. Täytyy löytää sen heikkokohta.” Vorna pohti samalla kun se repi jonkun pään irti.

”Pian, emme voi taistella ikuisesti näitä kirottuja vastaan!” Genma huusi kauhuissaan. Mokoma pelkuri.

”Hati, Skoll tehkää valehyökkäyksiä. Ares sinä selvität sen heikonkohdan. Me muut tuemme teitä.” Käskin. Jotain oli tehtävä.

”Se yrittää saada sinut. Varo.” Areksen vahva ääni varoitti.

”Kyllä minä sen huomaan! Hyökätkää!”

Samassa tunsin kynnet niskassani. Olin keskittynyt liikaa ja yksi niistä oli päässyt yllättämään minut. Yritin rimpuilla irti ja huitoa sen pois, mutta ote oli liian vahva. Sitten kaksi muuta ilmestyi molemmille sivuilleni. Ne tarttuivat käsiini ja vetivät minut maahan. Niiden kynnet repivät minua. Tunsin kalman kylmät huulet ja nihkeät hampaat ihollani. Koko olemukseni värisi inhosta. Ne varastivat mieleni voimaa, saivat minut haavoittuvaksi.

”VORNA!” Huusin heikosti kun tunsin voimani katoavan. Olin ajautunut liian kauas muista, olennot ympäröivät minua.

Yksi niistä ryömi päälleni ja tarttui kasvoihini. Raivoissani vapautin voimani ja koko kehoni syttyi siniseen tuleen. Ne eivät välittäneet. Niiden ainoa tarkoitus oli palvella luojaansa. Se halusi yhteyden minuun, rikkoa mieleni muurit.

Tunsin kuinka kynnet puristivat poskiani ja otus työnsi suunsa kasvoilleni. Huusin kun sen huulet koskettivat omiani.

Olin hävinnyt.

Memnoch oli mielessäni.