Naruto seisoi vastakkain mustahiuksisen pojan kanssa. Molempien ilmeet olivat julmat. Naruto puristi kätensä nyrkkiin, hillitäkseen itsensä.
-Sasuke. En haluasi tehdä tätä, mutta ilmesesti minun pakko. Kettupoika sanoi.

Mustatukkainen Uchiha Sasuke tuijotti Narutoa ilmeettömänä. Sasuken ilmeettömyys ärsytti Narutoa vieläkin enemmän. Poika oli hyväksynyt sen tosi asian, että hänen olisi taisteltava sitä ihmistä vastaan, jota hän rakasti. Ja hän teki sen ainoastaan rakkauden tähden.


***

Yamanaka Ino putsasi multaiset kätensä ruskeaan pyyhkeeseen ja nousi ylös suuren kukkapenkin vierestä.
-Sekin nyt sitten hoidettu. Ino mutisi itsekseen ja avasi puutarhan oven astuakseen Konohan, ihmisiä vilisevälle kujalle.

Tyttö käveli ajatuksiinsa vaipuneena eteenpäin. Ino oli Naruton lähdettyä alkanut miettiä omaa käytäytymistään muita kohtaan.
Tyttö tiesi olleensa pinnallinen ja oli yrittänyt vähentää ihmisten arvostelua. Inon itsensä mielestä, hän suoriutui siitä melko hyvin. Mitä nyt joskus sattui sanomaan Shikamarua laiskaksi, mutta se ei tosin ollut arvostelua vaan täysi fakta. Tyttö naurahti mielessään. Naruto. Sinun lähtösi muutti meitä. Meitä kaikkia. Minua, Sakuraa...Kaikkia. Tyttö ajatteli ja katsahti eteenpäin.

Vähän matkan päässä hän näki pienen katoksen, jossa hänen tiimikaverinsa istuivat tappamassa aikaa. Ino juoksi ystäviensä luokse.
-Moi, Shikamaru, Chouji. Ino sanoi pirteästi. Shikamaru nyökäytti päätään. Tosin se olisi myös voinut johtua siitä, että Shikamaru sattui nukkumaan istuallaan. Vaalea tyttö pudisteli päätään. Se nukkuu sitten missä vain. Tyttö ajatteli ja istahti isokokoisen Choujin viereen. Chouji mussutti sipsejä tavalliseen tapaansa.

Ino katseli Choujin syömistä hetken, mutta antoi pian katseensa lipua pojan kokonaisuudessa. Ino huomasi Choujin laihtuneen. Tyttö edes itse tiennyt mistä hän tiesi pojan laihtuneen, se nyt vain oli selvä. Chouji oli laihtunut, piste. Pojan kasvot olivat saaneet jylhän muutoksen ja aina ennen niin nuorekkaan pyöreät kasvot olivat nyt kulmikkaat ja omalla tavallaan komeat. Ino tunsi punastuvansa. Sehän on vain Chouji. Ino hoki itselleen, mutta se ei auttanut. Puna pysyi kasvoilla.

Chouji kääntyi äkkiä Inon puoleen, joka hätkähti pojan äkillistä huomion osoitusta.
-Haluatko sinä? Chouji kysyi ja ravisutti sipsipussia. Ino tuijotti hetken pussia, mutta nappasi siten muutaman perunalastun käteensä. Chouji hymyili tytölle, joka vastasi hymyyn.

Inon päässä taisi napsahtaa pahasti ensimmäisen perunalastun jälkeen, koska pian Ino huomasi pitelevänsä Choujin sipsipussia kädessään ja syöttävän sipsejä vieressään istuvalle pojalle. Jopa Chouji oli ensin hämmentynyt, mutta ei valittanut Inon alkaessa ruokkimaan häntä.


Nara Shikamaru heräsi säpsähtäen. Pojan korvat tavoittivat kamalan kuuloisen rouskutuksen. Ruskeatukkainen poika käänsi ponihäntäisen päänsä kohti rouskutusta ja oli tippua penkiltä, jolla istui. Taidan vielä olla unessa. Jospa sulkisin silmäni, niin kaikki on aivan normaalisti. Shikamaru ajatteli ja sulki silmänsä.

Pojan aukaistessa taas silmänsä, näky ei olut kadonnut mihinkään. Ruskeahiuksinen poika huokaisi ja nousi ylös penkistä.
-Pärjäättekö te ilman minua? Shikamaru mutisi. Chouji käänsi päätään ystäväänsä kohden ja nyökkäsi.
-Eiköhän. Poika vastasi. Shikamaru hymähti ja lähti kävelemään kohti päämäärätöntä päämäärää.

***

Inuzuka Kiba istui suuren tammen varjossa, koiraansa Akamaruun nojaten. Pojan ruskeat hiukset roikkuivat pojan puoliavonaisilla silmillä. Poika hengitti raskaasti, mutta ei nukkunut. Itseasiassa Kiba ajatteli.

Kiba ei tiennyt koska oli alkanut ajattelemaan syvällisempiä asioita, kuin Akamarun ruokkimista ja hauskan pitämistä tai tehtävien suorittamista. Nyt kolmen kuukauden jälkeen poika oli ymmärtänyt onton tunteen rinnassaan. Naruto oli kertonut lähdöstään ainoastaan hänelle. Tavallaan Kiba oli ylpeä siitä, että Naruto oli luottanut häneen.

Kiba huokaisi. Poika oli ennen ollut iloinen ja pirteä. Ystävät olivat kutsuneet vieteriukoksi, joka ei pysynyt paikallaan kahta sekunta kauempaa. Kiba oli kadottanut elämän ilonsa menettäessään hyvän ystävän. Ystävän, joka oli ollut samanlainen, kuin hän. Vieteriukko.

Uzumaki Naruto oli jättänyt jälkeensä paljon surua. Kiba oli luullut, ettei hän voisi koskaan olla surullinen. Poika tiesi olleensa väärässä. Naruto oli ollut hänelle tärkeä. Ehkä tärkeämpi, kuin Kiba osasi kuvitellakkaan. Tuon sinisilmäisen pojan lähdettyä, Kiba oli aluksi ollut tyytyväinen koiransa, Akamarun, läheisyyteen. Nyt, kolme kuukautta myöhemmin poika tiesi haluavansa jotain muutakin. Jotakin, joka antaisi takaisin yhtä paljon, kuin hän itse osoittaisi.

Ajatuksissaan poika silitteli koiransa pehmeää turkkia. Haluaisin antaa jollekkin jotain samanlaista, kuin Naruto antaa Sasukelle.


-Hei, Inuzuka. Saanko istua? Käheä ääni kysyi Kiban vierestä. Kiba käänsi viirumaiset silmänsä vieressään seisovaan poikaan ja nyökkäsi.
-Istu vain. Kiba vastasi ja ruskeatukkainen poika ei aikaillut.

Pojat istuivat hetken hiljaa, kunnes Kiba rikoi hiljaisuuden.
-Nara.
-Mm-m. Shikamaru hymähti, kuullesaan sukunimensä.
-Onko sinulla ikävä häntä? Kiba kysyi. Poika tiesi Shikamarun tietävän, että hän tarkoitti Narutoa. Shikamaru avasi silmänsä, jotka oli sulkenut melkein heti istuuduttuaan Kiban viereen ruohikolle.
-Hän oli vaivalloinen, mutta hän toi jokaiseen päivään jotain erilaista. Ja tavallaan olen kateellinen hänelle. Shikamaru lopetti.

Kiba käänsi käänsi katseensa ponihäntäiseen poikaan.
-Kateellinen? Koirapoika kysyi kummissaan. Shikamaru hymähti.
-Hän rakastaa ja hänellä on jotain minkä vuoksi elää. Mitä meillä on? Shikamaru kysyi ja käänsi tummat silmänsä  Kibaan. Kiba tuijotti Shikamarua suoraan silmiin.  
-Meillä ei ole mitään. Kiba vastasi hiljaa. Shikamaru hymyili surullisesti ja sulkisilmänsä. Kiba katseli hetken aikaa toista poikaa, joka nojasi myös Akamaruun ja sulki sitten itsekkin silmänsä.