...Trying hard not to hear
But they talk so loud
Their piercing sounds fill my ears
Try to fill me with doubt
Yet I know that the goal
Is to keep me from falling...


Nappasin metallisesta kulhosta vihreän omenan, mutta otteeni lipesi ja omena putosi. Tai niin ainakin oletin. Itseasiassa omena osui mustan kengän peittämään jalkaan ja pompahti säärtä myöten suoraan kalpeaan käteen. Tuijotin kättä hetken, kunnes kohotin katseeni käden omistajaan. Sydämeni jätti lyönnin välistä. Olin unohtanut täysin kuinka komea hän oli. Olin unohtanut, kuinka pistävät silmät hän omasi. Luulin melkein pystyväni upottamaan itseni noihin silmiin, joilla ei ollut paria.

-Iruka? Edessäni seisova komeus kysyi. Heräsin unelmistani ja nyökkäsin.
-Joo. Ei hätää. Vastasin. Poika naurahti, mutta vakavoitui sitten.
-Itseasiassa oli minulla ihan asiaakin. Poika sanoi ja haroi hermostuneesti hopeisia hiuksiaan. Tuijotin Kakashia odottavasti. Poika huokaisi.

-Olisi, ehkä parempi, jos emme olisi ystäviä. Kakashi sanoi. Kuulin pojan äänessä surua ja ihmettelin miksi poika edes sanoi niin. Olin tuntenut hänet vasta viikon, mutta en luokittelisi aivan ystäväksi. Tosin tiesin kyllä aina punastuvani nähdessäni hänet, mutta silti. Tapitin hopeahiuksista poikaa ja huokaisin.
-Tiedätkö… Olet hyvin vaikeaselkoinen. Ensin sinä ryntäät luokasta sanomatta sanaakaan ja sitten oltuasi muutaman päivän pois olet, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Puhumattakaan siitä, että todennäköisesti pelastit henkeni. Päätin selostukseni. Kakashi tuijotti minua hämillään, mutta ei hymyillyt.
-Olisi vain sinun parhaaksesi, jos emme.. .emme olisi ystäviä. Kakashi mutisi. Puhalsin ilmat keuhkoistani raskaasti pihalle.
-Saan päänsärkyä sinun mielialojesi vaihteluista. Sanoin kiukkuisesti, otin tarjottimeni ja kävelin pöytään, jossa Asuma odotteli jo muiden ystävieni kanssa.

Paiskasin tarjottimeni pöytään ja mutisin itsekseni samalla, kun istahdin alas Kotetsun viereen.
-Sinäpä olet hyvällä päällä. Poika sanoi minulle. Käänsin katseeni vieressäni istuvaan poikaan.
-Kerropa minulle Kotetsu, miksi pojat ovat niin vaikeita? Mustatukkainen poika tuijotti minua hetken, kunnes puhkesi nauruun.
-Sinähän olet itsekin poika, joten kyllä sinun tulisi tietää. Kotetsu vastasi naurunsa lomasta. Tuijotin tyhmänä nauravaa poikaa, kunnes käänsin katseeni edessäni istuvaan Asumaan.
-Ehkä olen poika, mutta en ole samanlainen kuin muut. Yritin selittää mutisten, mutta sain vain Asumankin puhkeamaan nauruun.
-Niin… Olet hyvin neitimäinen poika, Iruka! Asuma hekotti ja pyyhi naurunkyyneleitä silmistään. Minua alkoi pikkuhiljaa tympäistä. Kiukkuisena käänsin pääni pois nauravista ystävistäni. Tosin käänsin täysin väärään suuntaan, sillä huomasin tuijottavani Kakashin synkkiin silmiin.

Minua huimasi Kakashin pistävä tuijotus. Kalpean pojan silmistä kuvastui pettymys ja jonkinnäköinen suru. Juuri ne tunteet, mitkä olivat kieppuneet omassa sydämessäni siitä asti, kun Kakashi oli kertonut, ettemme voisi olla ystäviä.
Itseasiassa, nyt tuijottaessani suoraan tuota uskomattoman jumalaista poikaa tajusin, että en halunnut olla vain hänen ystävänsä. Halusin olla paljon enemmän. Halusin, että hän kertoisi minulle salaisuutensa, huolensa - kaiken. Olin ensimmäisestä päivästä alkaen ajatellut tuota kalpeaa, syväkatseista poikaa. Joka yö olin nähnyt hänestä unia, tai ainakin luulen niin. Nyt tuo poika torjui orastavan ystävyytemme heti ensi säkeisiin. Tiedän, että uteliaisuuteni heittelee ja jossain vaiheessa nostan kissan pöydälle. Mutta en vielä.

Katseeni harhaili pois Kakashista ja katseeni kiinnittyi Kakashin vieressä istuvaan poikaan. Sydämeni lämpeni hitusen. Mutta ei niin paljon, kuin se hopeahiuksisen seurassa lämpeni. Tiesin tuijottavani hyvin epäkohteliaan tunkeilevasti oranssitukkaista poikaa, Painia, kun tämän vieressä istuva tyttö kiersi kätensä omistavasti tämän ympärille. Hymyilin hieman ja nyökkäsin Painille tervehdyksen.

Ennen kuin käänsin katseeni takaisin naurunsa lopettaneihin ystäviini, huomasin silmäkulmastani lävistetyn pojan nyökkäävän takaisin. Huomasin myös Kakashin vilkaisevan nopeasti vieressä istuvaa "veljeään". En voinut ilkikuriselle virneelleni mitään, se vain tuli luonnostaan.

-Iruka... Sinä virnuilet. Asumi totesi hymyillen. Virnistin vieläkin leveämmin.
-Onko siinä jotain vikaa? Kysyin huolettomasti. Asuma naurahti.
-Ehei… Näytät vain hieman pelottavalta... Katsoin kummastuneena edessäni istuvaa poikaa, kunnes puhkesin nauruun. Asuma osasi sitten aina viihdyttää minua oikealla hetkellä. Vilkaisin vielä nopeasti siihen pöytään, jossa Kakashi istui. Poika katseli minua kulmat kurtussa. Hän on aika suloinen äkäisenä. Ajattelin ja punastuin omia ajatuksiani. Me emme ole siis ystäviä, joten minun on turha edes alkaa pitämään tämän enempää hänestä. Huokaisin päätäni pudistellen. Tiesin, että en voisi enää perääntyä Kakashin luota vaikka haluaisin. Poika oli saanut minusta otteen, ja uteliaisuuteni kalpeaa poikaa kohtaan kasvoi hetki hetkeltä. Tai luulin sen ensin olevan uteliaisuutta, kunnes myöhemmin tajusin sen olevan aivan jotain muuta.

***

Istuin sohvallani ja tuijotin tyhjää television kuvaruutua. Ajatukseni vilisivät menneessä viikossa. Minulle oli tapahtunut niin paljon, niin pienen ajan sisällä.
Olin nähnyt kauneimpia ihmisiä, kuin maa päällään kantaa, tapasin Kakashin ja hän pelasti minut jäämästä auton alle. Tapasin vanhan ystäväni uudestaan, mutta en tiedä miksi hän liikkuu niiden kauniiden ihmisten kanssa. Ei sillä etteikö hän itse olisi kaunis, hän on vain... En tiedä..

Sitten on vielä Kakashin pyyntö, jota en halua huomioida. Ei ystäviä. Kukaan ei voi sanoa noin sen jälkeen, kun on ensin pelastanut toisen kuolemalta. Koko loppupäivän koulussa minua oli ärsyttänyt hopeahiuksisen pojan välinpitämätön käytös, vaikka tiesin vallan hyvin hänen tuijottavan minua aina silloin, kun en itse häntä katsonutkaan. Pitkän tuijotuksen kyllä tuntee niskassaan. Juuri tuolla asenteella Kakashi tekee itsestään kiinnostavan ja ruokkii uteliaisuuttani enemmän.

Halusin niin kovasti tietää, miksi pojan silmät olivat eriparia. Miten poika oli päässyt niin nopeasti luokseni, silloin koulun pihassa, kun auto meinasi rysäyttää minua päin. En ymmärrä, miten Kakshi on niin voimakas, että saa romutettua auton kyljen vain yhdellä kädellä. Miksi poika on niin kalpea, aivan kuin hän olisi sairas? Ja miksi silloin ensimmäisen päivän jälkeen kaunis poika oli ollut poissa koulusta, mutta tullut kuitenkin viikon viimeisenä päivänä kouluun?

Nämä kysymykset kaipasivat vastausta ja sen minä päätin myös saada. Päättäväisesti naksautin kieltäni ja nousin ylös. Kävelin eteiseen ja puin villakangastakkini ylle ja astahdin käytävään ja portaita alas, suoraan pimenevään syysiltaan. Ehkäpä pieni kävely tekisi hyvää. Ajatukseni ovat olleet liian kovilla. On mukavaa välillä vain olla. Ajattelin ja lähdin astelemaan valaistua kävelytietä pitkin.

Olin kääntymässä oikealle, kun matkani keskeytyi minun törmätessäni johonkin. Kohotin katseeni ja tunsin jälleen kerran punastuvani.