Vaalea ja tumma tuijottivat toisiaan. Kumpikaan ei liikkunut.

Äkkiä vaalea poika katosi. Tumma näki vain sinisten silmien välähdyksen.

Sasuke tajusi pudottaneensa suojauksen. Naruto oli liikkunut nopeasti, käyttäen Sasuken sokeita pisteitä hyväkseen. Silmänkulmastaan mustatukkainen poika näki vaalean pojan ilmestyvän selkänsä taakse. Sasuke kääntyi poikaa kohti ja nosti kätensä kasvojensa suojaksi. Sasuken olettamaa lyöntiä ei tullut.

Lyönin sijaan Uchiha huomasi ranteittensa olevan Naruton käsien lujassa puristuksessa. Kettupoika oli vetänyt Sasuken kädet erilleen ja seisoi nyt niiden välissä, tuijottaen Sasukea. Mustatukakinen poika ei ehtinyt reagoida mitenkään, tuntiessaan pehmeät huulet omillaan.

Sasuke tuijotti Naruton sulkeutuneita silmiä hetken järkyttyneenä. Mitä helk... Poika ajatteli, mutta Naruton koskettaesa kielensä kärjellä Sasuken huulia, mustatukkainen poika antoi periksi ja vastasi suudelmaan.

Hän vastasi?! Naruto ajatteli hämmästyneenä. Kettupoika oli tiennyt tunteensa Saukea kohtaan, mutta ei koskaan ollut ajatellut, että Sasuke voisi myös ajatella samoin. Naruto oli luullut Konohasta lähtöään turhaksi uhkailuksi. Hän oli luullut vain joutuvansa toteaman pojan olevan jo hänen ulottumattomissaan. Uchiha oli ollut hänen ystävänsä, mutta jättänyt hänet kostonhimonsa tähden. Nyt Naruto tunsi ensikertaa neljään vuoteeen hieman toivoa. Toivoa jostain muusta. Paljon paremmasta.

***

Aurinko oli noussut muutamia tunteja sitten. Linnut olivat heräänneet ja toivottivat ihmiset takaisin Konohan kaduille. Ihmiset olivat iloisia, eivätkä antaneet pienten lasten leikkimisen jaloissaan häiritä.

Tosin Haruno Sakura ei ollut niin hyvällä päällä. Tyttö oli heränyt siihen, että hänen isänsä tuli kertomaan nuoren pojan käyneen kukonlaulun aikaan ilmoittamassa, että Sakuralla olisi treffit tänään.

Pinkkitukkaista oli ärsyttänyt suunnatomasti isänsä tietävä virne. Jostain kumman syystä tyttö oli kuitenkin noussut ylös ja pukeutunut. Tiedän luvanneeni Leelle eilen, että menisimme syömään joku päivä, mutta en aivan odottanut tämän päivän olevan se päivä. Ja olen kaiken lisäksi umpi väsynyt vieläkin. Mitäköhän kello edes on?
Sakura ajatteli ja vilkaisi eteisen seinäkelloa.

Varttai vaille yhdeksän. Hmph....  ...  VARTTIA VAILLE YHDEKSÄN?!Tyttö huusi ajatuskissaan ja laski kädessään olevan hiusharjansa eteisen pöydälle. Leellä on parasta olla hyvä syy näin aikaisiin "treffeihin". Tyttö ajatteli kiukkuisesti, huusi isälleen heit ja tepasteli ulos ovesta.

Sakura käveli koti pihansa portille ja vilkuili kiukkuisesti ympärilleen etsien mustaa hiuspehkoa, Leetä.

-Sakuraaa-chaaan! Kuului iloinen ääni tytön vasemalta puolelta. Tyttö käänsi katseensa ääntä kohden, eikä voinut olla estämättä henkäystään.

Poika, joka juoksi häntä kohden, ei todellakaan näyttänyt Leeltä, jonka hän tunsi. Mustatukkaisen pojan hiukset olivat sekaisin ja Sakuran oli myönnetävä, että Leelle sopi sekaiset hiukset. Ja mistä lähtien hän ollut noin hyvän näköinen? Tyttö ajatteli ja pudisteli päätään, järkyttyneenä omista ajatuksistaan. Tyttö viis veisasi pojan paksuista, mustista kulmakarvoista, jotka olivat piiloutuneet pojan otsatukan alle.

-Hei Lee. Sakura sanoi eteensä pysähtyneelle pojalle. Lee hymyili ja tasoitteli hengitystään. Sakura ei sanonut mitään, mutta tunsi kadottavansa ärtyisyytensä hiljalleen. Tosin se ehkä johtui siitä, että tyttö sattui tuijottamaan mustatukkaista ja jopa hyvännäköiseksi kasvanutta poikaa. Minä näin hänet eilen..Mutta en tainnut pahemmin keskittyä hänen ulkonäköönsä. Tyttö ajatteli ja hymähti äänettömästi.

-Ei kai haittaa jos menemme käymään eräässä paikassa ennen, kuin menemme syömään? Lee kysyi. Sakura hätkähti ajatuksistaan, mutta tajusi hymyillä.
-Mitäs sinä sanoitkaan? Tyttö kysyi nolostuneena. Lee naurahti.
-Niin, että kai sinulle sopii, jos käymme yhdessä paikassa ennen aamupalaa? Lee toisti kysymyksenä ja hymyili Sakuralle leveästi. Pinkkitukkainen tyttö hymyili ja pudisti päätään.
-Ei tietenkään. Sakura vastasi ja sai Leeltä vinon hymyn vastauksesi.

Lee nappasi Sakuran oikeasta kädestä kiinni ja he lähtivät rinnatusten samaan suuntaan mistä Lee oli tullut, mutta kääntyivät ensimmäisestä kulmauksesta vasemmalle, pienelle kujalle.


Muutamia minutteja tarvottuaan Sakura tajusi heidän seisovan Konohan muurien luona. Tyttö vilkaisi Leetä,  joka oli tytön tietämättä tuijottanut tätä koko ajan.
-Mitä me täällä teemme? Sakura kysyi vieressään seisovalta pojalta. Lee tuijotti häneen oudosti, mutta ei sanonut mitään.

Poika katosi ja ilmestyi pian muurin päälle, jonne Sakurakin pian eksyi. Pinkkihiuksinen tyttö tuijotti kysyvästi poikaa, joka tuijotti muurin ulkopuolella avautuvaa metsää ja soratietä.

-Siitä on kolme kuukautta Sakura-chan. Lee sanoi hiljaa ja käänsi katseensa vieressään seisovaan tyttöön. Sakura nyökkäsi.

Tyttö tiesi, että siitä oli suunnilleen 3kk, kun Naruto oli lähtenyt. Tyttö muisti myös eilisen lupauksensa itselleen; tulla yhtä onnelliseksi, kuin Naruto on Sasuken kanssa. Sakura oli hetken hiljaa, mutta vastasi pian Leelle tämän kysyvään katseeseen.

-Eilen, kun lähdit muurilta, lupasin itselleni, että tulen yhtä onnelliseksi kuin Naruto. Sakura mutisi ja oli ihmeissään siitä, miksi oli edes kertonut tuollaisen asian Leelle, mutta jotenkin tytöstä tuntui paremmalta, kun hän tiesi, että Lee tiesi. Lee liikahti hieman ja liike sai Sakuran kohottamaan kasvojaan. Muuta tyttö ei sitten ehtinyt tekemään tuntiessaan huulien koskettavan omiaan.

Lee vetäytyi pian suudelmasta hymyillen.
-Et ole ehkä juuri yhtä onnellinen kuin Naruto, mutta edes hieman. Lee totesi ja tuijotti tytön tuikkiviin vihreisiin silmiin. Sakura tuijotti hetken Leetä, mutta hymyili sitten.
-Ehkä voin joskus olla yhtä onnellinen, kuin hän. Sakura kuiskasi ja tarttui Leetä kädestä. Poika punastui hieman, joka oli Sakurasta hyvin suloista.

Lee ja Sakura poistuivat muurilta ja lähtivät käsikkäin kohti aamupalaa.

***


Hinata heräsi ahtauden tunteeseen, mutta ei avannut silmiään. Tyttö kiemurteli hetken, mutta tila tytön ympärillä ei suurentunut. Äkkiä Hinata tunsi jonkun puristavan itseään ja säikähti kuullessaan äänen korvansa juuresta.

-Mitä sinä oikein kiemurtelet?   Hinata avasi silmänsä ja näki unisen Nejin kasvot muutamien senttien päässä itsestään. Tyttö tuijotti Nejiä hetken ja kohotti päätään hieman. Tyttö näki, että asia, joka oli kiertynyt hänen ympärilleen oli Nejin vasen käsi. Tyttö ei voinut punastumiselleen mitään.

Tyttö muisti hetkessä mitä edellisenä päivänä Neji oli hänelle sanonut ja Hinata oli tämän vuoksi jossain vaiheessa yötä kömpinyt serkkunsa viereen.

Neji tuijotti vieressään makavaa serkkuaan, jonka poskilla kareili heikko puna. Neji hymyili vähän ja kiusallaan tiukensi otettaan tytöstä. Hinata inahti hieman, mutta ei pyristellyt irti.
-Tiedätkö..Olet suloinen herätessäsi. Neji kuiskasi tytölle ja sai Hinatan punastumaan hieman enemmän.
-E-en ole. Tyttö intti vastaan, vaikka hänestä tuntui mukavalta kuulla se. Varsinkin kun sanojana sattui olemaan Neji. Mistä lähtien minä olen iloinnut serkkuni antamista kehuista? Tyttö mietti, mutta heräsi pian ajatuksistaan, tuntiessaan kosketusken poskellaan.

Neji tuijotti Hinatan haalean violetteihin silmiin. Hinatasta tuntui, että hän olisi voinut mahdolliseti upota serkkunsa hopean hohtoisiin silmiin.
Molemmat tuijottivat toisiaan äänettöminä. Kumpikaan ei halunnut rikkoa tyynen veden pintaa. Sekä Hinatalle että Nejille oli järkytys huomata, että se mitä he toisilleen sanoivat tai tekivät, tuntuivat täysin oikeilta.

Ymmärtäessään tämän tosi asian, he kuroivat millien välimatkan umpeen ja maistoivat ensimmäistä kertaa toisiaan.

***

Shikamaru nojasi vanhan sillan punaiseen kaiteeseen ja tuijotti alhaalla virtaavaa vettä. Pojan päässä pyöri Kiban eilinen vastaus; Meillä ei ole mitään.
Jostain syystä Shikamaru tiesi toisen pojan olevan oikeassa. Heillä kahdella ei ollut mitään.

Narutoa oli halveksittu, vihattu, syrjitty ja ties mitä, mutta silti tuolla kettupojalla oli ollut enemmän, kuin millä ihmissä. Narutolla oli ollut rohkeutta jatkaa pystypäin. Hänellä oli rohkeutta tunnustaa, että häneen sattui. Ja Naruto oli uskaltanut myöntää tunteensa Sasukea kohtaan.

Tuollaista rohkeutta ei ollut kenelläkään muulla Konohalaisella. Ei kenelläkään. Sen vuoksi heillä ei ollut mitään.

-Nara! Shikamaru kuuli matalan ja ylipirteän äänen huutavan nimeään. Shikamaru kääntyi ja näki Kiban juoksevan itseään kohti. Miten hän jaksaa juosta tuolla lailla. Vaivalloista. Shikamaru ajatteli ja kääntyi sillankaidetta päin niin, että hänen selkänsä otti siitä tukea. Poika risti kätensä rinnalleen ja jäi odottamaan Kiban saapumista. Hän kun ei millään jaksanut liikkua itse.

-Huomenta. Kiba sanoi Shikamarulle iloisesti päästessään tämän luokse. Shikamaru nyökkäsi pienesti.
-Itsellesi. Ponihäntäinen poika sanoi väsyneen kuuloisesti. Kiba hymyili ja käveli sillan kaiteen luo ja alkoi tuijottamaan samaa virtaavaa vettä, jota Shikamaru oli hetki sitten tuijotellut. Poikien yllä roikui hiljaisuus, mutta se ei ollut häiritsevää. Pikemminkin erittäin mielyttävä.

Kiba rikkoi hiljaisuuden, joka oli kestänyt useampia minuutteja.
-Eilen, kun sanoin, että meillä ei ole mitään..Olin väärässä. Koirapoika sanoi ja käänsi katseensa Shikamaruun. Shikamaru tuijotti Kibaa silmät sirillään.
-Mitä tarkoitat? Skiamaru kysyi. Kiba huokaisi ja käänsi koko kehonsa kohti Shikamarua.
-Tarkoitan, että meillä on mahdollisuus siihen samaan, minkä vuoksi Naruto lähti. Kiba sanoi ja hymyili pienesti nähdessäään Shikamarun hämmästyneen ilmeen.
-En ymmärtänyt vieläkään. Shikamaru sanoi ja alkoi Kiban korvissa kuulostamaan hieman kärsimättömältä. Kiba pudisti päätään hymyillen ja astahti aivan Shikamarun eteen.

Pojat tuiottivat toisiaan hetken. Shikamaru värähti tuntiessaan Kiban käden poskellaan, mutta ei väistänyt sitä. Kiba kuroi poikien pienen välimatkan umpeen ja sipaisi Shikamarun huulia omilla huulillaan. Yhtä nopeasti, kuin tuo oli tapahtunut oli se myös ohi.

Kiba vetäytyi ja hymyili Shikamarulle pienesti. Shikamaru kosketti huuliaan ja tuijotti Kiban viirusilmiin. Kiba naurahti pienesti, joskin se kulosti haukahdukselta enemmän.
-Me voimme saada saman mitä Narutolla on, jos vain haluamme. Kiba sanoi hiljaa ja lähti, jättäen hämmentyneen Shikamarun sillalle.

-Mit...? Shikamaru mutisi hiljaa, sormet edelleen huulillaan. Suuteliko Inuzuka juuri minua? Poika ajatteli ja tunsi punan hiipivän kasvoilleen.