...But nothing's greater
Than the rest that comes with your embrace
And in this world of loneliness
I see your face
Yet everyone around me
Thinks that I'm going crazy, maybe, maybe...


-Ehkä vain leikin ruualla? Kakashi sanoi ja vino hymy ilmestyi pojan huulille. Naurahdin. Kakashi osasi murjaista kyllä surkeita vitsejä väärään aikaan. Varsinkin silloin, kun vakavasti pitäisi puhua. Kieroa.
-Huono vitsi, Kakashi. Tokaisin ja näytin pojalle kieltä. Kakashi tuhahti loukkaantuneena. Voiko vampyyri todellakin loukkaantua, jos vain mainitsee totuuden? Se oli kysymys mihin pitäisi joskus saada vastaus, mutta nyt päässäni pyöri monia muita kysymyksiä, jotka olivat rutkasti mielenkiintoisempia, kuin teini-ikäisen vampyyriin mukamas loukatut tunteet.

Säpsähdin tuntiessani pienen tökkäisyn otsallani. Nostin katseeni edessäni seisovaan Kakashiin. Hopeahiuksinen poika tuijotti minua vino hymy huulillaan. Tuhahdin.
-Sinun mielesi oikeasti heittelee sinne tänne. Äskettäin olit kiukkuinen ja nyt jo virnuilet ja heittelet vitsejä. Sanoin hieman äkäisemmin, kuin olin tarkoittanut. Kakashi naurahti.
-Ehkäpä, mutta se on täysin sinun syysi. Poika sanoi ja osoitti pitkällä etusormellaan minua.
-Miten niin? Kysyin hämmästyneenä. Ristin käteni rinnalleni ja jalkaa maahaan naputellen odotin Kakashin vastaavan minulle.

Kakashi tuijotti minua pitkään ja aloin hermostumaan. Puristin käteni nyrkkiin, katseeni herpaantui hetkeksi Kakashin syvistä silmistä, joten olin saada sydänkohtauksen hänen ilmestyessä aivan nenäni eteen. Taisin vahingossa katsoa kieroon, koska Kakashi naurahti pienesti ennen kuin rikkoi muutamia minuutteja kestäneen hiljaisuuden.

-Saapumisestasi asti en ole pystynyt keskittymään kunnolla. Sinä saat pääni sekoamaan jo pienellä vilkaisulla. Puhumatakkaan, että vilkuilisit muita. Saan jonkin näköisiä mustasukkaisuus kohtauksia, mikä on uutta minulle. Sinun tuoksusi on jotain sellaista, mitä haluaisin maistaa, mutta en voi. Yksinkertaisesti sanottuna, minä haluan sinut.

Tuijotin Kakashia suu auki. Olin sanaton. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulen sanoja, joita kuka tahansa rakastunut poika tai tyttö haluaisi kuulla. Tämän vuoksi minulta meni hetki tajuta Kakashin tuijottavan minua ja odottavan jonkin näköistä vastausta. Rykäisin ja hengähdin syvään.

-Sinä olit heti seuraavana päivänä pois, kun olit rynnännyt luokasta ulos. Miksi? Kysyin ja sen sanoessani mietin, kuinka tyhmä ihminen voi olla. Hän taisi juuri tunnustaa minulle rakastavansa minua, mutta minä kysyin miksi hän oli poissa koulusta?! Idiootti.

Kakashi tuijotti minua hetken hymyillen ja pudisti sitten pienesti päätään. Olisin halunnut tietää mitä hän ajatteli, mutta ikävä kyllä en ollut ajatusten lukija.

-Muistatko minkälainen päivä silloin oli? Kakashi kysyi minulta. Rypistin kulmiani. En voinut ymmärtää miksi poika halusi minulle kertova säästä, mutta vastasin kuitenkin.
-Aurinkoista. Ei kovin lämmin, mutta ei kylmäkään. Johtui varmaan auringosta, joka lämmitti mukavasti varjottomia kohtia.

Kakashi nyökkäsi hyväksyvästi.
-Niin. Juuri auringon takia en voinut tulla kouluun.
-Vampyyri juttuja? Palovammoja vai mitä? Kysyin uteliaan sarkastisesti. Kakashi naurahti.
-Ehei. Vaan sen takia, että te ihmiset ette kestäisi katsoa meitä. Kohotin kysyvästi kulmiani. Kakashi huokaisi.
- Katso. Se oli ainoa asia mitä poika sanoi, ennen kuin hän oli äkkiä kadonnut ja ilmestynyt saman tien taakseni.

Pyörähdin ympäri ja olin sanomaisillani jotain hyvin näsäviisasta, mutta sanat juuttuivat kurkkuuni avatessani silmäni, jotka olin sulkenut kääntymisen ajaksi. Unohdin tyystin, mitä minun olisi pitänyt sanoa nähdessäni edessäni seisovan Kakashin, joka kylpi auringon valossa.

Hopeahiuksisen pojan iho säteili, kuin sen pinnalla olisi tuhansia timantteja. Iho hohti kullan sävyisenä. Ymmärsin täydellisesti, miksi poika ei ollut ollut koulussa muutamaan päivään. Kukaan normaali ihminen tai ainakaan täysjärkinen ei pystyisi katsomaan Kakashia tai muita Namikazeja ilman, että tuntisi sokeutuvansa.
Siltikin, juuri niin minä tein.

Tuijotin Kakashin hohtavaa ihoa ja huomasin kävelleeni aivan hänen eteensä. Kohotin katseeni pojan eripari silmiin ja unohdin todellakin hengittää.

Kakashin katse oli syvä ja utelias. Kosketin Kakashin poskea ja hätkähdin hieman kylmyyttä, joka kohtasi sormeni. Olimme niin lähekkäin, että pystyin näkemään pienet mustat viivat punaisessa silmässä.

Kakashi värähteli kosketuksestani, enkä voinut olla hymyilemättä. Tuijotimme toisiamme hetken, kunnes Kakashi siirtyi kosketukseni ulottumattomiin. Huokaisin pettyneesti, mutta pienen pettymyksen korvasi Kakashin silmien katse. Jokainen tyttö.. tai poika haluaisi nähdä ehdotonta himoa ja omistautumista kumppaninsa katseesta, mutta minulla todellakin taisi olla onnea ja sain juuri sen katseen.

Kylmät väreet kulkivat selässäni. Värähdin pienesti. Mihin minä vielä joudun hänen kanssaan? Ajattelin ja tajusin Kakashin taas astelleen aivan nokkani eteen. Tosin tällä kertaa poika kiepsautti minut selkäänsä.

-Pidä kiinni. Olin hämmästynyt Kakashin käytöksestä, mutta tajusin kyllä kehotuksen ja tarrauduin poikaan, kuin se olisi ainut tapa selviytyä. Tosin näin jälkeen päin ajatellen, se todellakin taisi olla ainoa tapa selviytyä.

Kakashi kosketti nopeasti kaulansa ympäri kierrettyjä käsiäni, kuin varmistaakseen, että todellakin tein hänen tahtonsa mukaan. Poika hymähti ja laski kätensä takaisin kyljilleen.

Kakashi seisoi hetken aivan liikkumatta, kunnes tunsin pojan jännittävän jokaisen lihaksensa. Tajuamatta sitä itsekkään, minäkin tein niin.

Äkkiä Kakashi liikahti ja ennen kuin huomasinkaan olimme suuren männyn ensimmäisellä oksalla. Vilkaisin maata, joka oli muutamaa metriä alapuolellamme. En ehtinyt sanoa mitään, saatikka sitten tehdä mitään, kun Kakashi liikkui taas.

Tunsin Kakashin jokaisen liikkeen. Sulavat ja joustavat. Nopeat ja tarkat. Vahvat ja määrätietoiset. Tajusin ihailevani Kakashin voimaa ja nopeutta, enkä tämän vuoksi edes pahemmin kiinnittänyt ympäristöön huomiota. Tosin en ole aivan varma olisinko edes nähnyt luontoa selvästi.

Heräsin unelmistani vasta, kun Kakashi pysähtyi ja kiepautti minut alas niin, että selkäni oli häneen päin.
Kakashi veti minut aivan itseensä kiinni ja hyvä niin, sillä minua ei paljon haluttanut tippua 20 metriä korkeasta puusta, joka kasvoi aivan jyrkänteen reunalla. Jyrkänne toi putoamisalaa ties kuinka paljon lisää.

Tartuin Kakashin käsiin, jotka poika oli asetellut lanteilleni ja puristin niitä hieman. Kakashi hymähti ja laski leukansa olkapäälleni.
-Mitä pidät? Poika kuiskasi korvaani. Suljin silmäni ja nautin hetken Kakashin lämmöstä. Avasin kuitenkin silmäni pian ja katselin kaikkialle ja niin kauas kuin pystyin.

Oikealla puolella, eli idässä, kohosi korkea vuori, jonka huippu oli peittynyt pilviverhoon. Silti huomasin osan näkyvästä huipusta olevan lumen peitossa.
Käänsin katseeni vasemmalle, länteen, jossa kohosi myöskin vuori, mutta se ei ollut niin kylmän oloinen. Tämä vuori oli peittynyt kuusiin ja mäntyihin. Tosin ajoittain siellä täällä oli paljaita kohtia. Todennäköisesti myrskyjen aikaan saannosta.

Vilkaisin alas ja hieman muutamia metrejä ympärilleni. Pelkkää metsää. Käänsin katseeni eteenpäin ja ensimmäinen minkä ymmärsin, oli jyrkänne, joka laskeutui melkein pystysuoraan alas päin. Mänty, jonka oksalla seisoimme Kakashin kanssa, kurotti juuriaan jyrkänteen seinustaa pitkin.

Jyrkänne, jonka partaalle ihailimme maisemaa, liittyi sekä idän että lännen vuoreen. Ne tekivät hevosenkenkää muistuttavan kuvion, jonka syvänteeseen oli kasvanut puita ja muutamia lampia. En tosin nähnyt lampia, mutta puiden muodostaman metsän kyllä näin.

Vilkaisin kerran vielä kaikkialle ja hymyilin. En ollut ikinä nähnyt mitään yhtä kaunista tai henkeä salpaavaa. Rutistin Kakashin käsiä ja inahdin hieman tyytyväisyydestä, tuntiessani pojan painavan hieman leukaansa alemmas.

- Se on kaunis. Kuiskasin ja tiesin Kakashin hymyilevän.