...But I don't care what they say
I'm in love with you
They try to pull me away
But they don't know the truth
My heart's crippled by the vein
That I keep on closing
You cut me open and I...


Makasin maassa ja tuijotin vieressäni makaavaa, maailman kauneinta olentoa. Kakashin iho kimmelsi auringossa ja pojan silmät kiiluivat kauniisti, ja se teki pojan katseesta jopa hieman pelottavan. Olimme maanneet ruohikossa ties kuinka monta tuntia jutellen ja nauraen.

Olin kertonut Kakashille vanhempieni kuolemasta ja muutamia minuutteja sitten olin maininnut Painista. Kakashi oli vaiennut ja tuijotti minua tunneilta tuntuvia minuutteja. Aloin nyppimään ruohonkorsia hermostuksissani, odottaen samalla Kakashin vastaavan.

-Sinä siis tunnet Painin? Kakashi kysyi minulta hiljaa. Hymähdin ja käänsin katseeni ruohikosta, jonne se oli hiljaisuuden alkaessa lipunut, Kakashiin. Pojan kasvot olivat ilmeettömät. Olin hetken hiljaa, kunnes tiesin tasan tarkkaan mitä sanoisin.

-Niin. Niin tunnen, mutta se oli silloin. Nyt tiedän miksi hän teki niin kuin teki, ja mikä hän todellisuudessa on. Ja yllättävää kyllä olen onnellinen hänen puolestaan.

Vaikenin ja odotin Kakashin reaktiota. Hopeahiuksinen poika tuijotti minua, kunnes kysyi kysymyksen, joka muutti elämäni suunnan juuri sillä hetkellä, kun siihen vastasin.

-Rakastatko sinä vielä häntä? Pudistin päätäni.
-En.

Kakashi hymyili lumoavaa hymyään.
-Hyvä. En nimittäin luovu sinusta helpolla. Poika totesi ja tarttui käteeni. Puristin kättä pienesti ja virnistin Kakashille.
-Et sinä minusta helpolla pääsekään. Hopeahiuksinen poika puhkesi nauruun, johon minä pian yhdyin.

***

Muutamia päiviä myöhemmin saavuin koululle Kakashin kyydissä. Keräsimme katseita ja tunsin punastuvani. En ikinä ollut välittänyt kaiken keksipisteenä olemisesta, mutta tavallaan olin myös ylpeä siitä, että syy jonka takia keräsin katseita oli se, että Kakashi käveli vierelläni. Poika oli kietonut vasemman kätensä rennosti harteilleni.

-Oletko ok? Kakashi kuiskasi, meidän kävellessämme koulun pihan läpi kohti koulun sisäänkäyntiä. Hymähdin.
-Enköhän. En vain pidä tuijotuksista. Mutisin hiljaa ja sain Kakashin puhkeamaan nauruun.
-No niitä et voi välttää kanssani. Poika sanoi minulle ja tarttui minua kädestä. Olin iloinen, että koulussa ei oltu ennakkoluuloisia poikapareja kohtaan, se olisi ollut jo aivan liikaa. Kakashiin totutteleminen veisi kuitenkin aikaa.

***

Rojahdin sängylleni uupuneena. Koulusta päästyämme, olimme Kakashin kanssa käyneet syömässä. Tai oikeammin minä olin syönyt ja Kakashi oli tuijottanut minua. Mikä oli ollut hyvin kiusallista.

Ravintolasta lähdön jälkeen olimme ajelleet ja Kakashi oli kertonut perheestään enemmän.

-Konan on se sinitukkainen, kaunis tyttö, joka roikkuu aina Painin käsipuolessa. Kakashi kertoi ja vilkaisi minua nopeasti Painin nimen lausuessaan. Hymyilin pojalle.
-He sopivat hyvin yhteen. Vastasin.
Kakashin jännitys herpaantui hieman. Tiesin Kakashin pelkäävään, että minulla olisi tunteita vielä Painia kohtaan. Hymyilin Kakashille ja kehotin häntä jatkaman.
-Selvä Pain ja Konan. Keitä ne kaksi muuta sitten ovat? Kysyin, enkä voinut peittää äänessäni kuuluvaa uteliaisuutta. Kakashi hymähti.
-Mustatukkaisen pojan nimi on Itachi ja se vaaleatukkainen poika on Itachin kumppani, Deidara. Kakashi lopetti. Tuijotin Kakashia odottavasti.
-No... Kerro jotain heidän luonteistaan. Tai Painista sinun ei tarvitse, mutta muista kyllä. Sanoin kärsimättömästi. Kakashi hymyili.

-Konan on hiljainen ja hieman epäileväinen. Tyttö ei päästä vieraita lähelleen ja vain Pain tuntee hänet perinpohjin. Vanhempiemme lisäksi tietenkin. Kakashi vastasi ja mieleeni pulppusi kysymyksiä näistä vanhemmista, jotka ilmeisesti korvasivat isän ja äidin. Ainakin oletin, että he eivät olleet minkään näköistä sukua keskenään. Havahduin mietteistäni kuullessani, että Kakashi jatkoi puhumistaan.

-Itachi on harvasanainen ja puhuu ainoastaan Deidaralle pitkiä lauseita. Muille poika vastaa yksitavuisesti, jos ollenkaan. Deidara on perheemme ilopilleri ja hieman neitimäinen, mutta uskomattoman rakastettava vampyyri. Kakashi lopetti ja puhkesi nauruun. Tuijotin hetken tyhmänä kuskinpenkillä istuvaa ja autoa ohjaava Kakashia, kunnes tajusin sanoa jotain.
-Selvä. Kerro siis jotain teidän vanhemmistanne. Sanoin ja Kakashi lopetti nauramisensa. Luojan kiitos.
-Vanhempamme... no he eivät ole meille oikeasti mitään sukua.
-Tajusin sen jo itsekin, Kakashi. Keskeytin kärsimättömänä. Kakashi virnisti ja jatkoi kertomistaan.
-Minato, isämme, on perheemme niin sanottu perustaja. Hän otti jokaisen meistä siipensä suojaan ja opetti meitä hillitsemään itsemme ja kasvatti meistä niin sanotusti kunnon kansalaisia, eikä verenhimoisia tappokoneita. Kakashi piti pienen tauon, kunnes jatkoi.
-Kushina, äitimme, on Minaton vaimo ja kumppani. Minaton muuttuessa vampyyriksi, muutti hän myös vaimonsa. Ja he rakastavat toisiaan yhtä syvästi, kuin vuosia sitten.
Heiltä meidän sukunimemme, Namikaze, tuleekin. Kakashi sanoi, pysäytti auton tien viereen ja kääntyi minua kohti.

Hätkähdin pojan palavaa katsetta ja tunsin punastuvani. En vieläkään voinut ymmärtää miten tuo kaunis olento pystyi katsomaan minua niin intensiivisesti ja rakastavasti. Toivoin tottuvani siihen, jotta minun ei tarvitsisi aina punastua. Punastuminen oli hyvin häiritsevää.

-Miksi pysähdyit? Kysyin hiljaa, katse Kakashin vaihdekepin päällä lepäävään käteen luotuna. Kakasi naurahti.
-Koska olemme asuntosi kohdalla. Vilkaisin nopeasti ulos vain saadakseni todeta, että todellakin olimme asuntoni kohdalla. Virnistin Kakashille, joka puhkesi ystävälliseen nauruun.
-Sinä kyllä olet oikein yksi... Kakashi hymähteli ja sipaisi poskeani. Sävähdin hänen kylmiä käsiään, mutta silti halusin tuntea lisää. Enemmän.

Tuijotimme hiljaa toisiamme, kunnes mutisin Kakashille, että minun olisi ehkä parempi mennä. Hopeatukkainen poika huokaisi, mutta nyökkäsi alistuvasti.

-Hyvää yötä. Sanoin ja avasin auton oven.
-Minä en voi nukkua, mutta nuku sinä minunkin puolestani. Kakashi sanoi hiljaa ja hymyili. En voinut punastumiselleni mitään. Ehkäpä se johtui osittain Kakashin hymystä, mutta lähinnä punastuin tyhmyyteni takia. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että Kakashi ei voisi nukkua ja pelkäsin loukanneeni hänen tunteitaan.
-Olen pahoillani. Mutisin.
-Et loukannut minua. Kakashi vastasi minulle.
Hymyilin pienesti ennen kuin astuin ulos autosta ja löin auton oven kiinni perässäni. Tiesin Kakashin lähtevän vasta, kun olisin turvallisesti asuntolan ovien sisäpuolella, joten omaksi yllätyksekseni olin muutamalla harppauksella pääsyt asuntolan ovista sisään ja pian kuulinkin, kuinka Kakashi kaasutti ja ajoi... todennäköisesti kohti kotiaan.

Räpäytin silmiäni ja kosketin vasenta poskeani, jota Kakashin sormet olivat hipaisseet. Värähdin tyytyväisyydestä ja hymyillen suljin silmäni.