Jiraiya katsoi Arvia ja Hollya. Näiden suut olivat sidottu yhtä tiukasti kuin kädetkin ja kaksi anbua kantoi heidän elottomia vartaloitaan. Tytöt eivät olleet Konohan parhaimpia missään, mutta he olivat ainoat, jotka kelpasivat vaihtokauppaan. Mies ei ymmärtänyt miksi, mutta hänen olisi pakko luopua heistä. Hokage oli kylän sydän ja jos ainoa keino saada hänet takaisin akatsukeilta olisi luovuttaa yksi suhteellisen huono chunin ja yksi siviili, se oli halpa hinta maksettavaksi.

Jiraiya näki edessään kaksi akatsukin viittaan pukeutunutta miestä. Toinen oli lyhyempi ja hänen kädessään oli kaksiteräinen viikate. Pidemmän kasvot olivat lähestulkoon peitetty. Kuitenkaan Jiraiyan huomio ei kiinnittynyt heihin, vaan vaaleahiuksiseen naiseen. Tämä näytti yhtä elottomalta kuin Arvi ja Holly, mutta mies tiesi, että kukaan heistä kolmesta ei ollut kuollut. Hän pystyi näkemään hokagen rinnan hitaan nousun ja laskun. Sanaakaan sanomatta anbut laskivat tytöt maahan ja Jiraiya nosti Tsunaden syliinsä. Tämä näytti kauniilta nukkuessaan. Hän käänsi selkänsä entisille konoholaisille ja lähti kävelemään poispäin anbujen seuratessa häntä. Oli tyttöjen oma asia, kuinka he selviäisivät tästä lähtien. Jiraiya oli saanut sen, mikä oli hänelle tärkeintä. Hän oli saanut takaisin Konohan sydämen lisäksi ison osan omaa sydäntään. Hänen Tsunadensa ei ollut enää vaarassa.

Holly avasi silmänsä. Paniikki syöksyi hänen suoniinsa tytön tajutessa, että hänet oli köytetty ja joku tyyppi kantoi häntä olkapäällään. Toisella olkapäällä heilui uhkaavan lähellä häntä tappavan terävä viikate. Holly yritti kaikin voimin riuhtoa itsensä pois tilanteesta. Hänen voimansa riittivät vain pieneen potkaisuun vieraan miehen rintaan. Se sai oudon henkilön vain naurahtamaan huvittuneesti.
”Tämä taitaa heräillä, Kakuzu.” Miehen sanat saivat Hollyn tajuamaan, että he eivät olleetkaan kahdestaan. Viimeaikaisia muistikuva Hollylla ei oikeastaan ollut, joten tytöllä ei ollut mitään hajua, oliko hän ainoa panttivanki paikalla.
”Ole onnellinen, Hidan. Tämä heräsi jo aikaa sitten.” Toinen ääni oli paljastanut, että hänen sieppaajansa nimi oli Hidan. Selvästikin paikalla oli myös toinen siepattu, joka näytti tekevän paljon pahempaa jälkeä vastarintansa suhteen kuin Holly. Kuitenkin tyttö oli suhteellisen järkevä. Hän tajusi, että hän ei pääsisi pois. Olisi siis järkevintä sulkea silmänsä ja antaa unen huuhtoa huumaukseen käytetyn lääkkeen vaikutuksen pois hänestä.

Arvi oli potkinut, purrut miestä suukapulastaan huolimatta ja ilmoittanut närkästystään ilmeillään sen minkä pystyi. Mies ei kuitenkaan näyttänyt mitään reagoimisen merkkejä. Lopulta he näyttivät olevan perillä. Mies kantoi hänet pieneen mökkiin toisen miehen seuratessa perässä. Tällä näytti olevan toinen tyttö, joka nukkui selvästikin väsyneempänä ja reilusti luottavaisempana kuin hän. Seuraavaksi Arvi reagoi siihen, että hänet laskettiin pehmeälle patjalle. Mies riuhtaisi kipeällä liikkeellä suukapulan irti ja alkoi hitaasti avata solmuja, joilla Arvi oli sidottu.
”Jos yrität karata, saat juosta kymmeniä kilometrejä tokkurassa ja joudut vain pahemmin eksyksiin, kunnes me haemme sinut takaisin. Voit huutaa rauhassa, kukaan ei ole lähistöllä.” Sitten mies vain kääntyi ja oli lähdössä.
”Se toinen sanoi sinua Kakuzuksi.” Arvi köhi kuivuneella suullaan. Mies jätti Arvin ja palasi hetken päästä kädessään vesilasi, jonka hän melkein väkisin juotti Arville.
”Se on nimeni.” Arvi sai vihdoin irrotettua huulensa vesilasista, miehen vielä jatkaessa puhumistaan.
”Konoha hylkäsi sinut ja ystäväsi, sillä ehdolla, että saisivat hokagensa.” Arvi sisäisti tietoa. Hän ei tiennyt kenestä ystävästä puhuttiin, mutta muu viesti oli suhteellisen selvä. Adios Konoha ja tervetuloa akatsukeihin. Loppujen lopuksi ajatus ei ollut niin inhottava kuin olisi voinut luulla.
”Voit kutsua Arviksi.”

Holly ei suhtautunut asiaan yhtä rauhallisesti kuin Arvi. Tyttö ei ollut koskaan ollut mitään muuta kuin köyhä taiteilija ja ei ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi yhtäkkiä muuttaa elämäänsä niin radikaalisti kuin ryhtymällä superpahikseksi. Toisaalta virnuileva ja jatkuvasti naurava tyyppi viikatteensa ja geeliin hukkuneiden hiustensa kanssa ei hänestä paljon odottanut. Puhui vain siitä, että heidän joku kätyrinsä oli huomannut, että hän oli ennustaja tai sinnepäin ja siksi hankkimisen arvoinen. Hollya ällötti.

-----------------------------------------------

Arvi nousi tuolille. Hän oli ehkä useimpien mielestä lyhyt, mutta luojalle kiitos sitä, että vain harvat olivat niin pitkiä kuin mies hänen edessään. Arvi nosti kätensä ja kirosi mielessään koko tyypin päästä varpaisiin. Tästä ei ollut mitään hyötyä ja kaikenlisäksi tämä vielä ärsytti häntä. Käsi lähti laskeutumaan ja mies pysäytti sen ilman mitään vaikeuksia. Vielä yksi ärsyttävä asia pitkälle listalle lisättäväksi: tämä osasi ennakoida häntä liian hyvin.
”Olisit nyt järkevä, Arvi.” Miehen ääni oli hiljainen ja anovan sijasta hyvinkin ärtynyt. Hän nosti pahasti mulkoilevan tytön syliinsä ja laski varoen lattialle.

Hidan ja Kakuzu olivat ”ottaneet heidät huostaan” noin neljä vuotta sitten. Muita akatsukeja ramppasi heidän luonaan jatkuvasti, mutta he eivät nähtävästi aikoneet siirtyä mihinkään. Hollya käskettiin jatkuvasti piirtämään kuvia miettien samalla jotain henkilöä. Tyttö alkoi vähitellen uskoa, että hän todella olikin ennustaja kuvien toteutuessa. Arvi taas tunsi olevansa akatsukeille täysin turha, mutta periaatteessa se oli heidän oma ongelmansa. Oli hänestä tullut parempi tappelija kuin aikoinaan Konohassa. Myös hänen ja Kakuzun välille oli tullut jokin suhteen tapainen, joka tosin näytti koostuvan enimmäkseen riidoista. Ainakin ulkopuolisista se näytti siltä, vaikka todellisuudessa se merkitsi Arville paljon enemmän. Toisaalta kaikki talossa tiesivät, että sopiminen riidan jälkeen oli yleensä ottaen parin lempipuuhaa.

Kuitenkin vähitellen jo kodiksi muodostuneessa majassa oli se toinen puolisko. Holly ja Hidan eivät ensivaikutelmasta poiketen riidelleet suinkaan yhtä paljon kuin Arvi ja Kakuzu. Pikemminkin he olivat hyviä ystäviä. Se ystävinä olo oli jo kauan sitten alkanut sattua Hollyyn. Hän ei muistanut missä vaiheessa hän oli muuttanut käsitystään siitä miten miehen nauru pitäisi tukehduttaa. Ennen hän mietti mistä saisi aseen hiljentääkseen miehen lopullisesti. Nykyään tyttö oli valmis painamaan huulensa häntä pilkkaaville huulille, joka kerta kun mies alkoi ärsyttää häntä. Arvi käski aina häntä ottamaan itseään niskasta kiinni. Niin Arvi itse oli tehnyt, mutta Holly tiesi, että se ei ollut kaikille yhtä helppoa. Jokaisella kerralla kun tyttö tarttui kynään, Holly toivoi, että hänen tunteensa piirtyisivät paperille ja saisivat ilmaistua itseään silloin kun ei siihen itse pystynyt. Yhdelläkään kerralla niin ei tapahtunut. Kuin hänen taitonsa yrittäisivät pilkata häntä muistuttaen, että hänen pitäisi itse kertoa asiansa. Holly ei pystyisi siihen, mutta Arvi tiesi, että pieni avustus olisi toisinaan paikallaan.

”Minua ei kiinnosta pätkän vertaa olla järkevä senkin sairas pedofiili. Tarvitsen apuasi.” Arvi sihahti miehen vielä laskiessa häntä lattialle sylistään.
”Etkö voisi edes harkita luovuttavasi tällä kertaa?” Mies näköjään eli unelmissaan.
”Tämä seurustelu aloitettiin sanoilla, asenneuke etsii semeä. Mitä helvettiä sinä oikein kuvittelet minusta.” Arvin sihahdusta seurasi Kakuzun hiljainen sadattelu. Mies tiesi häviävänsä tällä kerralla, kuten yleensäkin. Se järjestely sopi Arville paremmin kuin hyvin.

”Hidan tule tänne.” Hidan kääntyi katsomaan Kakuzua. Mies näytti siltä ärtyneen alistetulta miltä yleensäkin hävitessään riidan. Sitä tapahtui nykyään pelottavan usein. Hän ei itse ollut kertaakaan voittanut riitaa miehen kanssa sen paremmin kuin tappeluakaan, joten oli täysin ymmärrettävää, että Hidan ei edes harkinnut tekevänsä mitään muuta kuin menevänsä kiltisti Kakuzun perässä viereiseen huoneeseen. Holly jäi mulkoilemaan epäilevästi Arvin suuntaan.
”Mitä sinä oikein yrität?” Holly kysyi.
”Vain levittää rakkautta. Aliens for love.” Holly oli jo niin tottunut Arviin, että hänellä ei ollut aikomustakaan kysyä tuon enempää. Hän pystyi vain aavistamaan pahaa.

”No mitä Arvi tahtoo?” Hidan kysyi väsyneesti ja siveli hiuksiaan ihan kuin niissä olisi ollut jotain vikaa.
”Hän kuvittelee, että yritän käännyttää sinua ihastumaan Hollyyn, mutta asia on hieman monimutkaisempi.” Kakuzu huokaisi ja ojensi kirjeen Hidanille. Mies luki sen ja kirosi syvään ja hartaasti.
”Mihin asti meillä on aikaa?” Hidanin ääni oli hiljainen ja tämän kasvot olivat kalvenneet.
”Viemme heidät huomenna. Se on halpa hinta rauhasta” Kakuzun ääni oli kylmä ja tunteeton. Mies kääntyi ja lähti. Hän halusi kuulla vielä yhden läksytyksen Arvilta. Hidan katsoi miehen perään.
”Et edes itse usko sanojasi, Kakuzu” Häntä ei kuultu, hänelle ei vastattu.  

Sinä päivänä Holly piirsi paljon verta. Sinä päivänä Arvi oli hiljaa. Sinä yönä he karkasivat.

Kakuzu ja Hidan seisoivat paikallaan ja kuuntelivat johtajansa moitteita. Hollyn kuvista ei ollut niin paljon hyötyä, nyt Arvista puhumattakaan, että heidät kannattaisi säilyttää. Heidät oli tarkoitus viedä takaisin Konohaan. Se olisi ollut akatsukien ensimmäinen inhimillinen teko moneen vuoteen. Nyt viimeinenkin toivonripe sovusta Konohan ja akatsukien välillä oli mennyttä. Jonkun oli maksettava tyttöjen pakoon päästämisestä. Johtaja nosti kätensä ja Kakuzu putosi polvilleen maahan. Hetken päästä tämän jokainen sydän oli lakannut sykkimästä.

Arvi ja Holly olivat juosseet kauan. Kumpikaan heistä ei edes jaksanut muistaa kuinka kauan. Vihdoin ja viimein he näkivät kaikista kauneimman näyn minkä edes pystyivät kuvittelemaan, Konohan portit. Tsunade otti kummankin heistä iloisena vastaan. Kiitti siitä miten he olivat uhranneet itsensä hänen vuokseen aikoinaan. Jätti kertomatta sen, mikä hinta heidän turhalla karkaamisellaan oli ollut. Surulliset asiat voisivat odottaa huomiseen.

Tytöt palasivat kumpikin entisiin koteihinsa. Yöllä Hollyn ovi murrettiin hiljaa. Mies astui kevein askelin ja lähti etsimään vaaleaa prinsessaansa. Talo oli hänelle vieras ja Hidanista oli puoliksi huvittavaa nähdä millaisessa talossa hänen Hollynsa asui. Mies muisti miten helposti johtaja oli tappanut Kakuzun. Jos tämä olisi tappanut hänet, hän ei olisi koskaan voinut kertoa Hollylle, että tämä näytti enkeliltä. Hän ei koskaan olisi voinut sanoa, että hän oli jo vuosia tahtonut koskettaan tytön pehmeitä huulia. Hidan astui huoneeseen ja näki naisen nukkuvan levottomasti vuoteessaan. Hän pysähtyi hetkeksi ovensuuhun ja tajusi sillä hetkellä, että ei hänen pitänyt sanoa mitään noista lauseista. Hidan keräsi rohkeutensa ja käveli sängyn vierelle. Hän putosi polvilleen ja sopersi yhä uudestaan ja uudestaan sitä lausetta, jota hänen olisi pitänyt hokea jo monta vuotta.

Minä rakastan sinua, Holly. Rakastan sinua.

Akatsukit saivat mitä tahtoivat. Rauha Konohan kanssa järjestyi nopeasti. Kuitenkaan Arvi ei voinut antaa kaikkea anteeksi. Hän pudotti halvan kukan haudalle. Ei Kakuzu sitä olisi arvostanut. Hän halusi nähdä Arvin sellaisena kuin hän oli nähnytkin ja vain sitä. Nähdä hänet vahvana, ei ehkä järkevimpänä, mutta elävänä ihmisenä. Hän oli yksi harvoista ihmisistä, jotka saivat alistettua Kakuzun kaltaisen henkilön tossun alle ja se oli saavutus, jonka jälkeen ei kannattaisi lähteä viiltelemään epätoivoisen morsiamen lailla ranteitaan auki.

Holly ja Hidan olivat onnellisesti yhdessä. Arvi oli onnellisesti yksin. Kukaan heistä ei olisi tahtonut minkäänlaista muutosta elämäänsä. Jos mennyttä ei voi saada takaisin, on vain parempi uskoa tulevaan.