...Tell me babe, how many do I shed my tears?
Every Heart Every Heart is not a gentle yet
Shall I do? I can never say my loneliness
Every Heart doesn't know so what to say oh what to do
(I) was afraid of darkness cause I felt that I was left alone
So I prayed for help to (the) distant million stars...


-Kakashi oli ensimmäinen 'lapsi' tässä perheessä. Toimin tuolloin tautilääkärinä Sunassa ja Kakashi oli yksi potilaistani. Hän näytti voimakkaalta, jopa taudin runtelemana, joten mielestäni sellaisen voiman pois kuoleminen olisi tuhlausta. Kysyin Kakashilta, halusiko hän elää. Ja siitä päätellen miten hän mulkoilee minua pöydän päästä, hän taisi haluta elää. Hyvinkin paljon. Vaaleatukkainen Minato kertoi ja hymyili minulle lempeästi.

Oli kulunut kuukausi siitä, kun olin Namikazen perheen tavannut ensimmäisen kerran ja pian sen jälkeen alkanut liikkua perheen nuorten kanssa koulun käytävillä, ja ruokalassa. Olimme myös lähentyneet Kakashin kanssa, vaikka emme olekaan suudelleet edellisen kerran tapahtuman jälkeen. Tosin emme edes ole yrittäneet.

Joskus öisin herätessäni näen hänen istuvan sohvallani ja tuijottavan minua nälkäisesti, mutta minua ei ole ikinä pelottanut hopeatukkaisen pojan katse. Kakashi ehkä on verenhimoinen vampyyri, mutta hän on myös kiltti ja huomaavainen. Ennen kaikkea hän rakastaa minua ja minä luotan häneen.

Niin paljon kuin haluaisinkin tuntea pitkästä aikaa Kakashin lähelläni, minä myös tavallaan pelkään. Kakashi puhuu aina siitä, kuinka vaikeaa hänen on hillitä itsensä, mutta entäs minä sitten? Minullakin on tarpeeni.

Vilkaisin pöydän toisessa päässä istuvaa poikaystävääni hymyillen. Tiesin, että en haluaisi muuttaa suhteessamme mitään. Kaikelle on aikansa. Niin muistan äitini sanoneen minulle joskus.

Kakashi käänsi katseensa Minatosta suoraan minuun ja hymyili lämpimästi. Lämmin tunne levisi sydämeeni ja tunsin oloni onnelliseksi.

-Kenestä haluat kuulla seuraavaksi? Vieressäni istuva Deidara kysyi innoissaan. En vieläkään ollut tottunut Deidaran pirteyteen ja uteliaisuuteen, vaikka olin pojan tuntenut jo kuukauden päivät. Hymyilin vaalealle pojalle.
-Järjestyksessä… Kuka oli seuraava - Kakashin jälkeen? Kysyin ja tunsin uteliaisuuteni nousevan pintaan. Minato naurahti.

-Deidara oli seuraava. Veretin hänet muutamia vuosia Kakashin jälkeen. Löysin Deidaran kadulta äitinsä kanssa. Tosin hänen äitinsä oli murhattu. Ilmeisesti joku katujengi oli ollut asialla. Deidara oli jo silloin utelias ja jotenkin hän vain näki suoraan lävitseni ja pyysi, että ottaisin hänet mukaani minne ikinä menenkin. En voinut kieltäytyä. Deidaralla on kyky saada tahtonsa läpi, mutta en hetkeäkään ole katunut hänen mukaansa ottamista.

Minato vaikeni ja huomasin tuijottavani Deidaraa surullisesti. Vaalea poika sipaisi pitkän suortuvan korvansa taakse ja hymyili minulle surullisesti.
-Hautasimme hänet ennen kuin lähdimme. Käyn siellä aina välillä. Ja näin on parempi, mutta kiitos kuitenkin Iruka. Deidara sanoi minulle ja nyökkäsin pienesti ja tartuin poikaa kädestä, jota puristin hellästi.

Vilkaisin Minatoa ja nyökkäsin pienesti, pyytäen häntä jatkamaan. Mies yskähti ja otti paremman asennon.

-Konan tuli mukaamme kolme vuotta myöhemmin Deidaran jälkeen. Itse asiassa Kushina veretti hänet ja otti hoiviinsa. Tavallaan ymmärrän vaimoani. Hän tarvitsi jonkun, joka ymmärtää naisten juttuja, niin sanoakseni. Konan oli syntynyt ja kasvanut orpokodissa. Hänen äitinsä oli papereiden mukaan ollut vasta neljätoistavuotias ja kuollut synnytyksessä. Ja mitä Kushinaa tunnen, niin hänen äidinvaistonsa heräsivät nähdessään teini-ikäisen tytön vailla mitään. Konan tuli vapaaehtoisesti mukaamme ja on ollut upea tytär meille.

Katsahdin Konania, jonka posket olivat punehtuneet, mutta muuten tyttö näytti yhtä kylmän varmalta, kuin aina ennenkin. Odottamatta lupaa, Minato jatkoi kertomista.

-Muutamia vuosia myöhemmin Deidara löysi Itachin, johon kiintyi. Itachi oli menettänyt koko perheensä suuressa tulipalossa samaisena iltana, kun Deidara löysi hänet. Poika toi Itachin luoksemme ja pyysi meitä auttamaan. Itachi ei pyytänyt muuta itselleen, kuin ikuisen unen, mutta annoimme hänelle muutamia viikkoja aikaa päättää, oliko se todellakin ainoa asia minkä tämä hyväksyisi. Deidara sai Itachin muuttamaan mieltään ja rakastumaan itseensä. Verettämisen jälkeen Itachi ei ole poistunut hetkeksikään Deidaran viereltä.

Hymyilin lämpimästi Itachille, joka tuijotti Deidaraa silmiään räpäyttämättä. Toivoin juuri sillä hetkellä, että Kakashin ja minun tarinani päättyisi yhtä onnellisesti.
Tunsin Minaton katseen niskassani ja käänsin katseeni mieheen, joka jatkoi kertomistaan, heti saatuaan huomioni.

-Muutamia vuosia sitten olimme lomailemassa Waterfallissa ja satuin samalla vierailemaan erään lääkäriystäväni luona, joka kertoi vakavasti sairaasta olevasta pojasta, Painista. Kiinnostuin kovasti tästä kuolemaan tuomitusta nuoresta pojasta, joten kysyin, saisinko mahdollisesti tutkia hänet itse. Ystäväni myöntyi ja muutamia päiviä myöhemmin tapasin Painin. Poika oli jo silloin kalpea ja tummat silmänaluset kielivät unettomuudesta. Pain sairasti harvinaista verisyöpää, joka ohennuttaa veren ja hidastaa punasolujen lisääntymistä. Tavallaan pojasta oli tulossa ihmisvampyyri, mutta tiesin pojalla olevan vain kuukausia elinaikaa, joten kysyin oliko hän valmis kuolemaan. Ja vastauksen saatat itsekin nähdä edessäsi.

Minato lopetti ja nyökäytti päätään minua vastapäätä istuvaa Painia kohti. Tuijotin vanhaa ystävääni järkyttyneenä. En aikoinaan nähnyt pojan tilaa ja olin vihainen itselleni. Ja voin vain kiittää Minatoa, joka antoi minulle mahdollisuuden tavata ystäväni uudelleen.

Pain hymyili minulle ja tunsin punastuvani. Säpsähdin ja käänsin katseeni Kakashiin, joka tuijotti minua suloisesti kulmiensa alta. Hymyilin poikaystävälleni rauhoittavasti. Kakashi näytti rentoutuvan hieman. Mustasukaisuus kohtaus torjuttu.

-Miten Pain ja Konan päätyivät yhteen? Kysyin uteliaana.
-Konan ihastui Painiin ja vuoden piirittämisen jälkeen he olivatkin yhdessä. Tosin luulen Painin vain kiusanneen Konania olemalla vaikeasti saavutettava. Deidara vastasi vierestäni. Nyökäytin päätäni hymyillen.

Pain oli aina antanut tytöille väärän kuvan itsestään ja aikomuksistaan, joten oli suoranainen ihme, että Konan oli jaksanut yrittää niinkin kauan. Mielessäni nostin hattua sinitukkaiselle tytölle.

-Saanko kysyä vielä jotain? Minato nyökkäsi minulle. Huokaisin ja yritin muodostaa kysymyksen järkevän kuuloiseksi päässäni.
-Miten sinä ja Kushina… Tarkoitan miten teistä tuli... tai siis... Takeltelin ja minun teki mieli lyödä itseäni. Mianto naurahti ja veti vaimonsa selkänsä takaa syliinsä ja antoi pienen suukon tämän poskelle.
-Kushina voi kertoa sen tarinan. Lyhennettynä, kiitos. Minato sanoi ja mulkaisi vaimoaan, jonka posket olivat alkaneet hehkumaan. En oikein tiennyt johtuiko hehkuminen innostuksesta vai noloudesta, mutta annoin asian olla ja heristin korviani, jotta kuulisin tarinan, vaikka se olisi kuinka supistettu tahansa. Tunsin myös muiden pöydässä istuvien jännittyvän ja herkistyvän kuuntelemaan.

-Minä olin silloin kaksikymmentäkaksivuotias ja asuin vanhempieni kanssa kartanossa. Eräänä iltana hyvin pukeutunut herrasmies koputti oveemme ja palvelijamme meni avaamaan. Mies pyysi yösijaa, koska oli matkannut kauan ja haluaisi päästä levolle. Perheemme oli vieraanvaraisia ja ottivat herrasmiehen taloomme. Ilta kului seurapelejä pelatessa. Juttelin miehen kanssa muutaman sanan ja pian jouduin myöntämään tämän tuntemattoman herrasmiehen olevan hyvin komea ja viehättävä. Puolenyön aikoihin toivotin perheelleni ja vieraallemme hyvät yöt ja nousin rappusia ylös omaan huoneeseeni.

En tiedä mitä kello oli, mutta pian heräsin outoon tunteeseen, että minua katsottiin. Avasin silmäni ja näin sen samaisen herrasmiehen, joka oli tullut luoksemme, seisovan nyt kiiluvasilmäisenä sänkyni vieressä, ylleni kumartuneena. Mies painoi kätensä suuni eteen, etten pystyisi huutamaan, mutta hänen ei olisi tarvinnut tehdä niin. Olin nuori ja seikkailunhaluinen.

Menetin tajuntani jossain vaiheessa, enkä muista heräämisen jälkeistä aikaa, joten herätessäni täysin vieraasta paikasta säikähdin aluksi, mutta rauhoituin pian nähdessäni tutun miehen kasvot muutamien metrien päässä. Mies kertoi minulle pelastaneensa minut jonkinnäköiseltä salaliitolta, jossa perheeni oli mukana. Sen enempiä tietoja minulla ei ole siitä asiasta. Mutta silloin elettiin levottomia aikoja ja kaikki oli mahdollista.

Herrasmies kertoi minulle itsestään ja siitä mitä hän oli minulle tehnyt. En oikein vielä silloin ymmärtänyt sitä, mutta totuin ajatukseen. Ja tavallaan nautin olostani. Seikkailunhaluni sai tahtonsa läpi ja tunsin olevani kuin kotonani kiertäessämme kaupungista kaupunkiin ja maasta maahan. Muutamia vuosia myöhemmin eräänä iltana paetessamme ihmisiä, jotka eivät katsoneet lajiamme kovinkaan tarpeelliseksi, tapasin maailman komeimman ja kilteimmän miehen. Harmi vain, että hän oli yksi taka-ajajistamme. Mies kuitenkin loukkaantui metsässä ja pystyin viemään hänet herrasmieheni luokse. Nuorukainen sai korkean kuumeen ja tulehduksen jalkaansa, jonka oli loukannut. Viikkoja viikkojen perään hoidin häntä kunnes tiesin, että oli enää vain yksi mahdollisuus.

Pyysin herrasmiestä auttamaan minua ja hän suostui. Hän oli huomannut minun hellyyteni ja kaipaukseni nuorukaista kohtaan. Pari päivää myöhemmin mies heräsi ja kerroin hänelle kaiken. Aluksi nuorukainen vihasi minua koko nuoren sydämensä voimalla, mutta en halunnut antaa periksi. Joten se, mitä minä ja Minato olemme nykypäivänä sai alkunsa muutama sata vuotta sitten -vihasta.

Tuijotin Kushinaa ja Minatoa suu auki, pieni puna poskillani. En voinut kuin olla kateellinen heille heidän rakkautensa määrästä. Tunsin käden olkapäälläni ja katsahdin ylös päin, jolloin kohtasin eripari silmät ja hymyilevät kasvot.

Kakashi