Outo lintu

Puun oksalla monen pienen seuralaisen kanssa oli mukavan rauhallista. Samalla siellä oli kuitenkin yksinäistä. Surinalla ja ininällä häntä yritettiin piristää, mutta Shino vain huokasi syvään.

Puusta näki kaiken, mutta samalla oli itse siitä kaikesta elämästä kaukana, hukkaan mennyt palapelin pala. Piiloutunut. Kaulus peitti kasvot, aurinkolasit peittivät silmät. Shino oli näkymätön.

”Mitä sinä siellä puussa teet?” ääni alhaalta kysyi. Shino piiloutui punastuneena kaulukseensa, sormi jäi silittämään leppäkerttua.

”Minä pidän ötököistä”, Sai hymyili, ja Shino hämmentyi.
”Oikeastiko?”
”En, yritin vain olla kohtelias. Sinä olet outo”, toinen hymy.
Teennäinen, Shino havaitsi. Ilmeettömyys pysyi, mutta sisäänpäin Shino itki.
Aina näkymätön tai väärin ymmärretty.
Yksinäinen.


Suojelen sinua

Sormet kurottivat eteenpäin, kohti mustia, silkkisiä hiuksia. Viime hetkellä ne kuitenkin vedettiin takaisin. Kisame tunsi jotakin katumuksen tapaista.
Voimakkaampana tuntui kuitenkin kaipaus.

Hän halusi koskettaa, lohduttaa. Kertoa, ettei Itachi ollut yksin. Kisame tiesi, ettei koskaan voisi todella ymmärtää pariaan, mutta hän halusi olla läsnä, kiinteä kallio, johon Itachi voisi tarrautua kun maailma meinasi pudota ja murskautua.

Itachi tuntui välillä häilyvältä varjolta ja silti tuoksu oli aina kuin viikate, kun se osui Kisameen. Kisame olisi halunnut viedä kätensä nuorelle poskelle ja suudella murheet pois aina niin vakavilta kasvoilta.
Hän halusi sulkea liikaa nähneet silmät. Edes hetkeksi. Itachillakin oli oikeus unohtaa. Hetkeksi.


Spontaania

Tsss. Kakashi sammutti Asuman tupakan ja hymyili kulmiaan rypistävälle miehelle. Asuma muljautti silmiään, otti hampaisiinsa hammastikun.
Kakashi syventyi kirjaansa.

Hiljaisuus oli pehmeä ja mukava, sitä ei keskeyttänyt edes satunnainen vilkuilu, jolloin ruskeat silmät löivät kipinää harmaan kanssa kuin kiviä olisi isketty yhteen. Välillä musta naamio muotoutui hymyntapaiseksi.

Asuma nousi ja venytteli, Kakashin katse seurasi peittelemättä.
”Hyvä on sitten”, tumma tupakankäheä ääni teki seuraa askelille, jotka päättyivät Kakashin eteen.

Naamio vedettiin kovaotteisesti alas peitetyiltä kasvoilta ja kokeneet kädet hyväilivät poskia, jotka harvoin näkivät auringonvaloa.
Kakashi sulki silmänsä, kun Asuma suuteli häntä rajusti, omistavasti. Miehen suussa maistui savu ja päättäväisyys, peitelty hymy.


*******************************
Kommentteja ja pisteitä saa heittää :)