Deidaran toivo alkoi loppua. Hän oli lentänyt linnullaan jo pitkään eikä missään näkynyt muuta kuin metsää. Hän ei tiennyt missä oli, vaikka oli luullut tuntevansa seudun. Taisi kuitenkin olla niin, että Iwakagure oli jo kaukana takana ja hän oli mennyt ohi. Kylmä tuuli vasten hänen kasvojaan piti miehen hereillä ja pyyhki kaiken unen mennessään.
Hän kuuli kun Hidan huokaisi pienesti. Hopeahiuksinen oli syvässä unessa, vaikka istuma-asento ei ollut paras nukkumiseen. Deidara suoristi hieman selkäänsä varoen ettei Hidan heräisi.
Deidarasta tuntui että olisi parempi laskeutua ja lykätä ongelmat aamuun. Toisaalta, saattaisi olla helpompaa hoitaa asia pois alta.
Hidan alkoi taas tuntea ympärillään viheltävän kylmän tuulen. Hän raotti silmiään mutta ei nähnyt mitään. Hän puristi silmäluomensa yhteen niin kovaa kuin pystyi ja aukaisi sitten silmänsä kokonaan. Hän näki yhä sumeasti yön värit, mutta jokaisella silmän räpäytyksellä hänen näkönsä parani ja pian hän näki kaiken selvänä. Hän ojensi selkänsä eikä enää nojannut Deidaraan. Hopeahiuksinen tarttui kiinni niskastaan ja pyöräytti päätään. Kuulosti siltä, että hänen niskansa olisi murtunut, ääni nimittäin kuulosti niin pahalta.
Deidara käänsi katseensa Hidaniin.
”Sinä siis heräsit?” hän kysyi.
”No en minä ainakaan omasta mielestäni nuku.”
Hidanin punaiset silmät näyttivät sumeilta, mutta kuun valo taisi luoda jonkinlaisen näköharhan. Hidan haukotteli. Ilmeisesti hän ei ollut saanut nukkua tarpeeksi.
”Kuinka kauan tätä metsikköä meinaa jatkua?” hän kysyi vilkaisten alas.
”En tiedä. Ja minulla on sellainen aavistus että ollaan menty Iwakaguren ohi” Deidara vastasi unisesti, vaikka hän näytti ihan pirteältä.
Hidan ei ragoinut siihen mitenkään. Hän taisi olla turhan väsynyt välittääkseen mistään. Hopeahiuksinen venytteli.
”Laskeudutaanko nyt vai jatketaanko matkaa? Meinaan, sinähän se pomo olet, un...” Deidara sanoi pienesti virnistäen.
”Laskeudutaan. Kokeillaan sitten aamulla katsoa mitä tehdään” Hidan vastasi.  
Hidan sai vaaleahiuksiselta vastaukseski vain pienen nyökkäyksen.

Savilintu kaarsi vasemmalle ja laski lentokorkeuttaan. Se lensi hetken puitten latvojen yläpuolella, kunnes puitten välistä löytyi pieni avonainen kohta, mistä se mahtui. Lintu tömähti raskaasti maahan ja miehet hyppäsivät sen selästä.
Hidan löi aseensa puuhun ja lösähti istumaan puuta vasten.Puu ei ollut mikään pieni, muttei jättisuurikaan. Hidan laittoi kätensä päänsä taakse ja nojasi puuhun kaikella painollaan. Hän sulki silmänsä, tosin ei nukkuakseen vaan miettiäkseen. Vaikka keskellä metsää ei ollut kaikkein turvallisin paikka olla, he kuulisivat taatusti jos jokin lähestyisi heitä.
”Hidan, eikö meidän pitäisi sytyttää nuotio tai jotain?”
Deidara oli kyykistynyt Hidanin eteen ja katsoi hopeahiuksista kysyvästi.
”Miksi?” Hidan kysyi raottaen toista silmäänsä.
”Meinasin vaan” Deidara sanoi.
”Ei täällä ole edes kylmä, ja kaikki nuotion sytyttämiset ovat liian klassisia juttuja.” Hidan tuhahti.
Deidara huokaisi. Hän nousi seisomaan.
”Sinä se tunnut olevan aina kaikkea vastaan, un. Voisit hieman rajoittaa.”
Hidan avasi silmänsä ja pomppasi  seisomaan. Hän tökkäisi Deidaraa rintaan.
”Kuules, sinä et minulle päätäsi auo.”
Deidara tarttui Hidanin kädestä kiinni ja siirsi sen kauemmas itsestään.
”Ja sinä et minua töki, un!” vaaleahiuksinen huusi.
”Turpa kiinni kultakutri” Hidan sanoi yllättävän leikkisällä äänellä.

Hopeahiuksinen nappasi nopeasti Deidaran toisesta kädestä kiinni ja vetäisi tämän lähemmäs. Deidaran hämmennystä hyväksi käyttäen Hidan irrotti toisen kätensä tämän otteesta ja otti vaaleahiuksisen miehen takaraivosta kiinni. Deidara ei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, ennen kuin hän tunsi omistavan ja voimakkaan suudelman huulillaan. Kun Deidara sai jotakin käsitystä siitä mitä oli tapahtumassa, hänen jalkansa tuntuivat pettävän, hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin ja hänen poskensa alkoivat kuumottaa vaikka pienet vilunväreet kulkivatkin miehen selkää pitkin. Deidarasta tilanne oli kiusallinen ja hän tönäisi Hidania voimakkaasti yhdellä kädellään. Hidan irrotti otteensa miehestä.
”Mikä ihme sinuun on mennyt? Mi... Mitä ihmettä?” Deidara kysyi hieman värisevällä äänelllä.
”Älä siinä änkytä. Tykkäsit siitä kuitenkin” Hidan kujersi leikkisästi.
Deidara punastui yhä enemmän. Hidan katsoi Deidaraa huvittuneena, mutta ihmettelevänä.
”Keh... Mikä ihmeen tomaatti sinustakin on tulossa?” Hidan nauroi.
”En minä sille mitään voi, un!” Deidara huusi vaivaantuneena. ”Onko punastumisessa jotain pahaa?”
”Eihän siinä mitään muuta, kuin että näytät ihan rakastuneelta teinitytöltä.” Hidan sanoi yhä nauraen.
Deidara pysähtyi.
”Miten niin tytöltä?” hän kysyi hiljaa mutisten.
”Ei kun siis... Teinitytöthän yleensä punastelevat ja se oli ensimmäinen vertaus minkä keksin” Hidan selitti.
Hopeahiuksinen lähti kävelemään Deidaran ohi, mutta kääntyikin yllättäen ja kaappasi Deidaran takaapäin halaukseen.
”Hidan! Älä edes yrit... Mmph!” Deidaralta jäi lause kesken kun Hidan laittoi kätensä miehen suun eteen.
”Ole hiljaa, äläkä valita” Hidan kuiskasi ja näykkäisi Deidaran korvaa.
Deidara nytkähti. Hidan käänsi vaaleahiuksisen ympäri ja suuteli tätä. Samalla tämä alkoi avata vaaleahiuksisen kaapua.  Deidara sulki silmänsä tiukasti. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin kun Hidanin sormet liikkuivat hellästi hänen vartalollaan. Mutta kun käsi eksyi Deidaran navan alapuolelle ja lähti liikkumaan siitä alas päin, hän työnsi Hidania kauemmas. Hidan katsoi pää kallellaan vaaleahiuksista joka oli suunnannut katseensa maahan.
”Mikä hätänä?” Hidan kysyi samaan aikaan huolestuneesti että kiusoittelevasti.

Deidara oli hetken hiljaa. Se hetki tuntui kestävän minuutteja.
”En tiedä... Tämä vaan...” hän jätti lauseen kesken, sillä ei keksinyt enempää sanoja.
Hidan yritti siirtää kätensä Deidaran poskelle, mutta vaalehiuksinen läimäisi kättä kovaa.
”Älä koske minuun, un!” Deidara huudahti.
Hidan pelästyi miehen reagtiota ja tuijotti Deidaraa kuin hypnotisoidakseen vaaleahiuksisen. Hidan käänsi katseensa oikealle, mitään sanomatta.
Deidara itse oli hämillään. Hän ei olisi halunnut sanoa niin, sillä hän halusi Hidanin olla mahdollisimman lähellä itseään. Jostain kantautui ukkosen jyrinä. Hidan vilkaisi nopeasti taivaalle.
”Kaiketi on paras jatkaa matkaa jo nyt...” hopeahiuksinen sanoi hiljaa.
Deidara nyökkäsi pienesti. Hidanin sanoissa oli ollut se kylmyys ja paino, mikä sai tuntemaan itsensä syylliseksi ja täydeksi typerykseksi. Deidaralta karkasi huokaus. Deidaran miettiessä omiaan, Hidan oli alkanut repiä asettaan irti puusta. Hän kuitenkin hermostui hommaan, kun ei saanut sitä heti irti.
”Perhanan puu!” Hidan kirosi ja riuhtaisi aseestaan kaikilla voimillaan.
Hopeahiuksinen oli käyttänyt hieman liikaa voimaa ja lensi selälleen maahan. Hän oli myös solmussa aseensä köyden kanssa. Deidaran teki mieli nauraa miehelle niin kovaa kuin vain ikinä pystyi, mutta pystyi pitämään sen sisällään ja korvaamaan sen leveällä hymyllä. Hidan yritti rimpuilla itseään irti köydestä kiroten samalla niin että jokaiselle köyden pikkunarulle taatusti riittäisi ainakin yksi kirosana. Deidara ei voinut enää pidätellä nauruaan ja pian ilman täyttikin ivallinen nauru.
”Älä naura siinä vaan auta minut irti!” Hidan raivosi.
”Kohta” Deidara sanoi nauraen samalla.
Pian naurun peitti kolkko ukkosen jyrinä. Deidaran nauru vaikeni mutta ilkikurinen hymy tämän kasvoilta ei kadonnut mihinkään. Hän auttoi Hidanin irti köydestä. Hidan nousi seisomaan ja putsasi kaapuaan. Deidara sulki kaapunsa taas niin, että kaulus peitti hänen leukansa. Hän hyppäsi yhä siinä samassa paikassa kököttävän savilinnun selkään seisomaan. Hän katsoi Hidania olkansa yli kysyvästi.
”Oletko sinä nyt ihan kahjo? Siellä ukkostaa” Hidan sanoi ja katsoi Deidaraa kuin tyhmää.
”No ei se nyt ihan kohdalla ole. Ja jos sataa, niin tällä saatamme päästä vaikka kaupunkiin.”
”Ja mistä sinä kaupungin repäiset?”
”Kyllä nyt jossain jokin asutusalue täytyy olla” Deidara vastasi virnistäen.
Hidan pyöräytti silmiään, mutta meni silti linnun selkään.

Taivaanrannassa näkyi salama. Kun salama oli kadonnut, tienoon täytti ukkosen jyrinä. Tummat pilvet olivat verhonneet taivaan ja peittäneet kuun ja jo hieman näkyneet auringonsäteet. Hidan istui taas selkä menosuuntaan savilinnun selässä, sillä ei pysynyt seisten pystyssä. Toisin kuin Hidan, Deidara seisoi. Tuuli vaaleahiusisen kasvoilla ei ollut enää kevyt ja raikas, vaan jotenkin painavamman  tuntuinen ja ehkä hieman sähköinenkin. Ensimmäiset sadepisarat osuivat miehen poskille. Hidaninkin kasvoille oli pudonnut pari sadepisaraa ja hän suuntasi katseensa Deidaraan.
”Eikö tällä pääse yhtään nopeampaa?” hän kysyi huolestuneesti.
Deidara ei kääntänyt päätään Hidania päin.
”Kyllä” kuului lyhyt vastaus.
Deidaran huulille karkasi ovela hymy. Savilintu lähti syöksyyn kohti maata. Hidanilla oli hetken vaikeuksia pysyä kyydissä, mutta tajusi pian miten välttää kyydistä putoaminen. Savilintu lähti vähän ennen puitten latvoja taas nostamaan lentokorkeuttaan, mutta nyt sen vauhti oli huomattavasti nopeampi.

Ei mennyt kauaakaan, kun miehet jo huomasivat jonkin kylänpahasen alapuolellaan. Lintu lähti kaartelemaan kylän yläpuolella kuin haukka. Hidan katsoi alas.
”Deidara! Laita tämä lintu kaartamaan oikealle, nyt!” Hidan huusi.
Deidarakin oli huomannut, että joku oli ampunut heitä kohti nuolen, johon oli kiinnitetty räjähdeliuska. Savilintu kaarsi jyrkästi oikealle. Hidan oli pudota kyydistä, mutta onnistui juuri ja juuri pysymään kyydissä.  Liuska räjähtikin pian kovaäänisesti. Hidan nousi seisomaan. Deidara oli päättänyt vastata tulitukseen ja lähetti kaksi nelisiipistä lintua sinne mistä nuoli oli ammuttu. Hidan katsoi alas.
”Deidara, nyt vasemmalle!” hän huusi suoraan vaaleahiuksisen korvaan.
”Eipäs, vaan eteenpäin, un” Deidara vastasi.
Savilintu lähti lentämään nopeasti eteenpäin. Kun heidän takanaan kuului kaksi räjähdystä. Hidan katsoi taaksensa, eikä ollut yhtään varautunut siihen että savilintu kaarsi jyrkästi vasemmalle. Hän horjahti, eikä pystynyt enää korjaamaan tasapainoaan. Pian hänen allaan ei ollut mitään ja hän lähti putoamaan.
Deidara huomasi, kuinka Hidan putosi savilinnun selästä. Hän käänsi linnun jyrkästi ympäri ja pian se syöksyi alas kuin ohjus. Pian se oli hopeahiuksisen alapuolella. Deidara nappasi nopeasti Hidanin kädestä kiinni. Deidara oli mahallaan linnun selässä, pitäen Hidanista kiinni kaikilla voimillaan. Hidan katsoi ensin alas ja sitten Deidaraa.
”Älä siinä töllötä, vaan vedä minut ylös!” hän raivosi.
Deidara pohti hetken että olisiko sittenkin parempi päästää irti Hidanista, mutta ei hän sitä tehnyt.. Hän alkoi kiskoa Hidania ylös, ja pian tämä olikin taas linnun selässä.
Lintu lähti taas kaartamaan kylän ylle. Deidara alkoi lähentämään näkymää kylään vasemman silmänsä päällä olevalla kameralla. Hän etsi näkyviinsä ne kaksi lintua mitkä oli laittanut lentämään kylään. Samalla hän näki kuinka kylässä olevat jousimiehet virittivät kaikki jousiansa ampuakseen savilinnun alas. Jousimiehien takana hän näki toisen linnuistaan. Toinen oli jossain muualla, mutta se ei vaalehiuksista haitannut, kunhan edes yksi oli aiheuttamassa tuhoa. Deidara hymähti.
”Nyt tulee ruumiita, un. Katsu!” hän karjaisi ja nelisiipinen savilintu räjähti.
Toinen räjähdys näkyi kylän toisella laidalla.
”Hei Deidara, me emme tulleet tänne tuhoamaan kylää” Hidan sanoi moittivasti.
”Hyökkäys on paras puollustus” vaaleahiuksinen virnisti.
Hidankin alkoi hymyillä.
”Totta.”

Pian ilmapiirin täytti Deidaran savieläinten aiheuttamat räjähdykset ja kylästä ammutut räjähdeliuskojen ääni. Niiden kanssa kisaava ukkosen jyrinä sai tienoon kuulostamaan siltä, kuin kylä olisi suuressakin sodassa. Deidara laittoi kätensä vyölaukkuun. Hänellä ei ollut enää paljoa savea jäljellä, joten hänen ja Hidanin pommit olisivat pian loppu. Savilintu väisteli nuolia niin hyvin kuin pystyi. Vähältä piti- tilanteita oli ollut jo monta. Deidara laittoi linnun kaartamaan jyrkästi, pois kylän yläpuolelta. Hidan katsoi alas ja näki kuinka heitä kohti ammuttiin taas kauhea nuolirykelmä. Pian he olivat pois kylän yltä, mutta miesten yllätykseksi metsästäkin ammuttiin samanmoinen nuolirykelmä.
”Perhana! Oliko noita tyyppejä metsässäkin?” Hidan kysyi hämmästyneesti.
”Näköjään...” Deidara sanoi.
Häneltä alkoivat ideat loppua. Ainoa vaihtoehto taisi olla lähteä syöksyyn alaspäin, vaikka se saattaisikin koitua kohtaloksi. Deidara huokaisi. Ei heillä olisi menetettävääkään.
Sadepisarat olivat saaneet miehet kiinni, mutta se ei heitä haitannut, sillä se oli heidän murheistaan pienin. Savilinnun lähdettyä syöksyyn, miesten yläpuolella kaikki räjähdeliuskat räjähtivät samaan aikaan. Ääni oli niin kova, että korvat olisivat voineet vaikka räjähtää.
Lintu lensi hetken puitten yläpuolella, mutta lähti pian nostamaan lentokorkeuttaan. Se yritys jäi lyhyeksi kun yksi nuoli osui linnun toiseen siipeen. Deidara käänsi päänsä nopeasti oikeaan siipeen. Siipeen osuneessa nuolessa oli räjähdysliuska. Deidaran silmät suurenivat pakokauhusta.
”Hidan! Hyppää!” hän huusi.
”Miksi?! Tuolla alhaalla on ne ampujat ja saavat meidät sitten varmasti kiinni” Hidan sanoi katsoen Deidaraa kuin tyhmää.
”Nyt!” Deidara rääkäisi, tönäisi Hidanin pois linnun selästä ja hyppäsi itse perässä.
Hidan putosi selkä edellä ensin puun yläoksalle. Hidania se ei sattunut melkeimpä yhtään ja siksi hän pystyikin korjaamaan asentonsa niin että putosi jaloilleen maahan. Deidara laskeutui kevyesti jaloilleen, ilman mitään ongelmia. Hidan suoristi selkänsä ja nojasi taakse päin, niin että hänen selkänsä naksahti.
Sade oli alkanut yltyä. Salaman kirkas valo näkyi puiden yläpuolella ja sen jälkeen ilma täyttyi korvia huumaavasta jylinästä.
Hidan ja Deidara vilkuivat ympärilleen valppaina ja varautuneina kaikkeen. Deidara puristi kädessään paria savilintua, ihan kaiken varalta.
”Mihin sinä aseesi jätit?” Deidara kysyi huomattuaan ettei se ollut Hidanilla.
”Öö... Se kai putosi silloin kun itsekkin lensin sieltä linnun selästä” Hidan sanoi virnistäen.
Ennen kuin Deidara ehti kommentoida asiaan mitenkään, Hidan veti kaapunsa alta mustan terän ja huitoi sillä ilmaa.
”Mutta kai tämäkin kelpaa paremman puutteessa.”
Hetken oli aivan hiljaista, eikä tapahtunut mitään. Ei edes ukkostanut. Pian miesten oikealta puolelta kuului rasahdus. Molemmat kääntyivät äänen suuntaan. Hidan tunsi että hänen kämmenensä olivat alkaneet hiota. Sitä hän ei ehtinyt kuitekaan kauaa miettiä, kun puusta hyppäsi kolme ninjaa. Deidara päästi savilintunsa lentämään ja kun ne olivat tarpeeksi lähellä ninjoja, hän huusi ”Katsu!”
Linnut räjähtivät molemmat yhtä aikaa. Yksi ninjoista väisti räjähdykset helposti ja olikin pian katanansa kanssa Hidanin kimpussa. Ninja yritti heti iskeä Hidania keskelle päätä, mutta Hidan torjui sen ja tilanne jäi lukkoon. Kumpikaan ei tehnyt mitään muuta kuin yrittänyt voittaa vastustajan voimat. Hidan virnisti ilkeästi ja potkaisi ninjaa mahaan. Mustahiuksinen ninja lensi selkä edellä puuta vasten. Hidan yritti saada terän uppoamaan miehen vasempaan rintaan, mutta mustahiuksinen kierähti pois edestä ja terä osui puuhun.

Räjähdyksien jälkeen kaksi ninjoista oli kadonnut jonnekkin. Deidara sujautti kätensä taas vyölaukkuunsa. Pian kaksi ruskeahiuksista ninjaa hyppäsi Deidaran molemmilta sivuilta, käsissään miekat. Deidara hyppäsi taakse päin ja heitti pari savihämähäkkiä miehiä kohti.
”Katsu!”
Hämähäkit räjähtivät samaan aikaan kun ukkonen jyrisi taas. Räjähdykset kaatoivat viereisen puun, mutta eivät osuneet kumpaankaan ninjaan. Deidaran tilanne ei näyttänyt hyvältä. Hänen vyölaukuissaan oli juuri ja juuri tarvittava savi kahteen lintuun, eikä se riittäisi kahden ninjan voittamiseen. Hänen oli kuitenkin vain toivottava parasta ja varauduttava pahimpaan. Deidara päätti säästää savea ja turvautua lähitaisteluun.

Hidanin miekkamies taidot eivät olleet mitkään maailman parhaimmat ja hänen vastustajansa oli varmaankin koko ikänsä harjoitellut miekan käyttöä. Hidanin kaavussa oli monta viiltoa ja kangas repsotti monesta kohtaa. Lämmin veri valui hänen ihoaan pitkin ja kylmät sadepisarat liimasivat pikkuhiljaa kaapua kiinni hänen ihoonsa. Mustahiuksinen mies taas oli tuskin saanut naarmuakaan. Hidanin olisi pitänyt pitää katseensa vastustajassaan, mutta hänen oli pakko katsoa mikä oli Deidaran tilanne. Deidaralla näytti menevän hyvin, vaikka tämä ei paljon lähitaistelua harrasta. Hidanin silmään kuitenkin pisti se, ettei kolmatta ninjaa näkynyt missään. Hidan haravoi katseellaan ympäristön ja näkikin ninjan kyhjöttämässä puun takana. Hopeahiuksinen tajusi heti mitä heillä oli suunnitelmissaan. Hidan vilkaisi nopeasti mustahiuksista ninjaa, mutta lähti juoksemaan Deidaraa kohti.

Deidara vuoroin väisteli ja vuoroin antoi nopeita iskuja ruskeahiuksisen ninjan kehoon. Häneenkin oli osunut muutamia iskuja, mutta ne eivät olleet aiheuttaneet suurempia vahinkoja. Kun Deidara aikoi juuri antaa voimakkaan potkun miehen leukaan, hänet tönäistiin kauemmas. Pian vaaleahiuksinen löytyikin rähmällään maasta. Hän katsoi hieman pelästyneesti Hidania, jonka selän läpi oli isketty keihäs. Keihäs tunkeutui pian ulos hopeahiuksisen rintakehästä.