Seuraavana aamuna kolme nuorta raahautui sillalle kello kymmeneksi.
”Taas se on myöhässä...” Naruto valitti haukotellen kovaäänisesti. Pojalla oli selässään suurikokoinen reppu, josta työntyi ulos mitä eriskummallisimpia tavaroita.
”Naruto, jätä tarpeettomat tavarat kotiin, emme me viivy kuin korkeintaan pari päivää, kuulithan, kun Kakashi kertoi niin”, Sakura tiuskaisi. Vaaleanpunatukkaista tyttöä ärsytti, taas vaihteeksi opettajan myöhästely. Tämä itse määräsi ajan ja paikan, mutta myöhästyi silti aina. Sasuke nojasi siltaan ja seurasi sivusta toisten turhaa ja pitkäveteistä keskustelua. Oikeastaan tummatukkakin odotti jo, että tehtävä voisi alkaa. Hän kaipasi jännitystä muuta ajateltavaa, kuin eilisen tapahtumat. Kenties hän törmäisi Sunassa Gaaraan ja voisi testata, vieläkö hän olisi pätkää voimakkaampi. Viimeksi yhteenotto oli päätynyt tasapeliin. Nyt Sasuken mielessä pyöri vain yksi asia, yksi ihminen; Naruto.

Tunnit kuluivat, ja Kakashia vaan ei näkynyt eikä kuulunut. Naruto istui kyllästyneenä, jalat sillalta roikkuen, heitellen pikkukiviä jokeen. Blondi seurasi jok’ikisen kiven matkaa niin pitkään, kuin vain pystyi. Sakura istuutui Naruton viereen.
”Olet pessyt jalkasi!” Sakura huudahti, huomattuaan tuon putipuhtaat varpaat. Naruto jähmettyi paikoilleen, eikä saanut sanaa suustaan. Tyttö käsitti asian aivan väärin.
”Voi anteeksi! En tarkoittanut, että jalkasi muutenkaan erityisen likaiset olisivat, tarkoitin vain… Öh… Että tänään ne ovat erityisen puhtaat”, Sakura sopersi punastuen hieman. Sasuke seisoi täsmälleen samalla paikalla, mihin oli asettunut tultuaan sillalle. Hän seurasi hieman salassa toisten keskustelua, ja erityisesti Naruton reaktioita Sakuran sanoihin. Keskustelun aihe muuttui nopeasti, kun kaksikko alkoi rumin sanoin valittamaan Kakashin ainaisista myöhästelyistä. Sasuke vilkaisi kelloaan. Sehän oli jo kaksitoista. Yllättäen tuo potkaisi kiveä, haukkuen Kakashin ja tämän myöhästymistavat painokelvottomilla sanoilla. Muut tuijottivat täysin yllättyneinä toveriaan, joka normaalisti oli aivan hiljaa. Juuri silloin haukunnan kohde päätti saapua paikalle.
”Huomenta ystävät!” Kakashi tervehti nostaen kättään. Jos vähänkin tuohon mieheen oli vaivautunut tutustumaan, tiesi, että tämä hymyili sillä hetkellä. Sasukella kilahti. Myöhästyä nyt kaksi tuntia ja sitten vain virnuilla siinä niin viattomana!
”Mikähän syy mahtoi olla tällä kertaa?” Sasuke kysyi kyllästyneenä. Kysymys ei olisi yllättänyt Kakashia lainkaan, ellei se olisi tullut juuri Uchiha-klaanin vesan suusta. Myös ryhmän muut nuoret kummastelivat hiljaisina Sasuken outoa käytöstä. Ehkä tämä oli vain pimahtanut. Eihän kukaan voi jaksaa koko elämäänsä sitä, kun joku myöhästyy aina, valittamatta kertaakaan.

Matkan edetessä Sasuke ei avannut suutaan enää kertaakaan, vaan vaipui täysin omiin ajatuksiinsa. Tuo yritti miettiä, miten voittaisi Gaaran, mikäli tämän matkalla kohtaisi. Sakura oli liikkunut hitaasti Sasuken vierelle ja yritti parhaillaan rakentaa keskustelua pojan kanssa, tuloksetta. Silti tyttö jaksoi vain yrittää jatkuvasti. Kakashi pisti muutaman kommentin aina väliin, mutta muuten hän keskittyi lukemaan lempikirjaansa, Icha Icha Paradisea, kohtuullisen varuillaan mahdollisten vihollisien varalta. Joonin oli hieman huolissaan, sillä odotettuja vihollisia ei ollut tullut, vaikka he olivat kulkeneet jo yli neljä tuntia. Metsässä alkoi hämärtää ja nyt, jos koskaan, oli otollinen aika vihollisninjoille. Naruto liikkui yllättävän hiljaa, koko matkan aikana hän ei ollut uhonnut, eikä huutanut. Ei heitellyt heittotähtiä turhaan, ei mitään. Oikeastaan, kun Kakashi sitä tarkemmin ajatteli, oli Sakura ainoa nuorista, joka käyttäytyi normaalisti, Sasuke oli äänekkäämpi ja Naruto vaisumpi. Kakashilla ei oikeastaan ollut aikaa miettiä sitä, jokin hänen sisällään aisti, että vihollinen oli lähellä. He joutuisivat taistelemaan pian.

Kumma kyllä ninjoja ei kuulunut. Se huolestutti Kakashia. Jotain oli meneillään. Hopeahiuksinen mies painoi taskua, jossa tuo tärkeä kirje oli, tiukasti ikään kuin varmistaakseen kirjeen turvallisuuden. Kakashia pelotti. Häntä ei pelottanut itsensä vuoksi, syy oli aivan toinen. Hän olisi riittävän vahva taistellakseen, mutta vihollisten määrä ja vahvuus ei ollut tiedossa. Oli pimeää ja viholliset saattoivat vaania missä vain. Ryhmänjohtajana Kakashi oli huolissaan muista, Narutosta, Sasukesta ja Sakurasta, nämä kolme eivät olisi vahvoilla pimeässä. Olisi liian vaarallista jatkaa matkaa. Pimeys nuoli metsän puita, saaden ne näyttämään vihamiehisiltä ja negatiivisilta. Kakashi ei pitänyt tästä, ei todellakaan.
”Leiriydytään tänne. Alkaa olla jo liian pimeää jatkaa matkaa.” Kakashi ilmoitti ääneen jo hetken hänen mielessään pyörinyttä lausetta. Kolme nuorta kääntyivät katsomaan Kakashia.
”Kakashi-sensei? Onko aivan pakko? Metsä loppuu varmasti aivan pian ja sitt-”, Naruto aloitti ainaisen vastaansanomisensa. Kakashi pudisti päätään. Tällä kertaa siinä ei olisi järkeä.
”Ei, jatkaminen on liian vaarallista, emme tunne metsää, eksymisvaara on liian suuri”, Kakashi sanoi tiukkaan, mutta ystävälliseen sävyyn. Sasuke ja Sakura nyökkäsivät, mutta Naruto kurtisti kulmiaan.
”Mutta Kakashi…” Naruto aloitti, mutta hopeahiuksinen keskeytti pojan.
”Ajattele nyt kuin ninja, Naruto!” Hän sähähti, minkä jälkeen seurasivat lisäohjeet, ”Minä ja Sakura valvomme ensin, sitten herätämme teidät valvontavuoroon, näin kaikki saavat edes vähän unta. Ja jos jotain yllättävää, esimerkiksi hyökkäys sattuu, herättäkää muut, onko selvä?” Naruton mutistessa viimeisiä vastalauseita toiset kuuntelivat Kakashin käskytystä leirin pystytykseen.

Muutaman tunnin kuluttua Sasuke ja Naruto olivat sikeän unen peittelemänä. Vain täysikuu valaisi kahden valvovan ninjan yötä, tuli olisi liian vaarallista, sillä siten heidät löytäisi helpommin. Kumpikaan heistä ei sanonut sanaakaan. Nuorempi tuijotti nukkuvia tovereitaan. Vaaleaa, vilkasta poikaa, joka nukkuessaankin pyöri sen näköisenä, että tappelisi unissaankin sekä tumman, synkän ja vakavan näköistä, poikaa, joka uinui liikkumatta senttiäkään, samassa asennossa, suorana, varuillaan oleva ilme kasvoillaan. Nuoren tytön katse jäi viipymään jälkimmäisen kasvoihin. Toinen oli niin komea nukkuessaankin. Sakura huokaisi, tuo poika oli kokenut liikaa, tuo poika ei osannut enää nauttia elämästään.
’Kumpa vain voisin tehdä hänen hyväkseen jotain, nukkuessaankin hän antaa säteillä itsestään jotenkin surumielistä tunnelmaa’, tyttö ajatteli mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Taidan arvata, mitä mietit”, vanhempi sanoi tasaisen rauhallisella äänellä. Sakura käänsi katseensa Kakashiin, joka hänkin katsoi, ehkä hitusen alakuloisesti, Uchiha-klaanin viimeistä, nukkuvaa, jäsentä.
”Ajatus siitä, mitä hän on joutunut kokemaan, saa minut niin surulliseksi. Miksi juuri Sasuke? Maailmassa on miljoonia ihmisiä ja juuri Sasuke joutui kärsimään”, Sakura kuiskasi, antaen kyynelten valua sileitä poskiaan pitkin polvelle ja siitä maahan. Kakashi huokaisi.
”Maailma on julma paikka, tuo poika on joutunut kokemaan kauheimpia asioita, mutta se tekee hänestä niin vahvan, se pitää hänet hengissä…” Kakashi mutisi surumielisesti, sitten tämä vilkaisi kelloaan. ”On meidän aikamme käydä nukkumaan”

Kakashi ja Sakura olivat nukahtaneet jo puoli tuntia sitten. Sen jälkeen ei koko metsässä ollut kuulunut sanaakaan. Kaksi ninjakokelasta, kumpikin vakava ja varuillaan oleva ilme kasvoillaan, istuivat katseet eri suuntiin. Vaalea, oranssiin haalariin sonnustautunut, sinisilmäinen poika kyllästyi ensimmäisenä hiljaisuuteen.
”Hassua…” Naruto kuiskasi, rikkoen tuon hiljaisuuden, mitä he olivat niin vaalineet.
”Mitä tarkoitat?” Toinen, synkempi hahmo kysyi.
”Näin nuo samat tähdet koti-ikkunastani”, Naruto mutisi. ”Ja kuu, oletko koskaan huomannut, miten kaunis se onkaan?”
”En koskaan ole oikeastaan kiinnittänyt huomiota, pysähtynyt katsomaan kuuta… Naruto, sinä olet oikeassa. Kuu on todella kaunis, kuinka en ennen sitä ole huomannut?” Sasuke mutisi. Yllättyneenä toisen vastauksesta Naruto kääntyi katsomaan toveriaan, saaden yllättävän ystävällisen katseen takaisin. He kumpikin varoivat paljastamasta todellisia tunteitaan, se olisi aivan liian suuri riski. Kumpikaan ei uskaltanut rakastaa.

Kauan nuo kaksi nuorta keskustelivat taivaankappaleista, ja niiden kauneudesta.
”Oletko koskaan miettinyt, miksi me aina riitelemme?” Naruto kysyi, nojaten puuhun, kuullen toisen hengityksen korvansa vieressä. ”Se on niin tyhmää.”
”En ole koskaan ajatellut sitä riitelynä, väittelynä vain”, Sasuke hymähti. Naruto nyökkäsi ja vilkaisi Sasukeen. Tummatukka katsoi tätä takaisin, ihmeen hellästi.
”Me emme liiemmin koskaan ole arvostaneet toisiamme…”  Naruto kuiskasi. Sasuke hymyili.

Oliko rakkaus todella näin… ihana tunne?

”Ei, olet väärässä. Kyllä minä sinua arvostan, hyvin paljon”, Sasuke naurahti. ”Ei vain kuulu tapoihini näyttää sitä suoraan.” Naruto hymähti. Häntä hitusen pidempi, tumma poika, oli aivan kuten hänkin.
”Olet oikeassa. Se on niin vaikeaa, hyväksyä, että toinen on parempi. Sinä olet minua parempi, Sasuke. Olet voimakkaampi, olet viisaampi ja olet komeampikin.” Naruto sanoi, hitusen punastuen. Miksi hitossa hän tuollaista meni sanomaan? Että Sasuke oli komea?
”Mitä tarkoitat?” Tummempi sanoi, tuntien kasvojensa hivenen kuumottavan. ”Nyt olet aivan väärässä.. Sinussa piilee paljon voimia, joita en voi käsittää, sinun pitäisi oppia vain käyttämään niitä hyväksesi. Kakashikin on sanonut siitä sinulle ties kuinka monta kertaa. Ja mitä komeuteen tulee, minä nyt vain satun olemaan niin haluttava, toisin kuin eräät.”
”Hah! Sanopa tuo uudelleen, niin saat nähdä piilevät kykyni!” Naruto leikki loukkaantunutta, tivaten samalla itseltään, mitä hän oli tekemässä. Toisen äänenpaino sai Sasuken naurahtamaan.
”Haha, ei vaan, oikeasti olet suloinen Naruto. Söpö ja lutunen noine silminesi… Muut eivät vain ole vielä tajunneet sitä, usko nyt ystävääsi”, tummatukka mutisi ajatuksensa ääneen, ennen kuin edes sitä tajusi.  Blondi häkeltyi. Mitä Sasuke tarkoitti? Nuoren ninjan sydän hakkasi lujempaa ja lujempaa. Naruto kielsi sydäntään, turhaan. He katsoivat toisiaan kuin transsissa, syvälle silmiin.
’Miltä tuntuisi suudella noita pehmeitä huulia?’ Sasuke mietti. Ei, se mitä hän ajatteli, oli kiellettyä! Hän saattoi pitää Narutosta hyvin paljon, mutta tuo blondi piti Sakurasta, ja miten kävisi tiimin, jos hän nyt tekisi jotain niinkin typerää ja harkitsematonta kuin koskettaisi toisen huulia omillaan.
’Haluaisin upottaa sormeni hänen niin pehmeiltä näyttäviin hiuksiinsa, haluan huutaa koko maailmalle, miltä minusta tuntuu, miten paljon rakastan häntä’, Naruto toivoi kiivaasti, miksi juuri Sasuke? Miksi hänen oli pitänyt rakastua juuri Sasukeen, poikaan, joka ei liiemmin rakastanut tai tuntenut mitään. Heidän päänsä olivat niin lähekkäin, että kumpi vain olisi voinut vain hieman päätään siirtämällä suudella toista. Puut näyttivät mustilta ja niin romanttisilta kuun valossa. Nuoret ninjat eivät nähneet toistensa kasvoja laisinkaan pimeässä, vain varjot. Se oli ainakin tummemmasta ihan hyvä, sillä silloin ei blondi voinut millään nähdä hänen syvää punastustaan. Jostain kaukaa kuului jonkun yöeläimen liikkeestä aiheutuvia rasahduksia. Yökköset lentelivät leirin ympärillä, kiinnostuneena siellä tapahtuvasta. Kakashi nukkui kyljellään kuorsaten hennosti, ehkä hieman hassunkuuloisesti uinuessaan ilmeisesti suu auki, mitä nyt naamion asennosta näki. Sakura puhui unissaan, ilmeisesti ninjaneiti näki unta Sasukesta, sillä niin kiivaasti tyttö pojan nimeä kuiskaili. Sasuke koki aikansa tulleen. Nyt tai ei koskaan. Hän uhraisi koko tiimin yhteistyöhalukkuuden, mutta sitten se olisi ohi, jos Naruto ei haluaisi, mikä oli hyvin todennäköistä, voisi tämä Naruton halutessa lähteä ryhmästä. Poika oli siihen valmis. Uhraamaan tulevaisuutensa, että saisi tietää, miltä Narutosta tuntui, tunsiko hän samoin. Varovaisesti Sasuke kosketti Naruton olkapäitä, saaden pojan huomion itselleen. Varovaisesti tämä veti Narutoa lähemmäksi. Lopulta lyhyempi oli niin lähellä, että heidän huulensa koskettivat toisiaan. Sasuke suuteli pehmeitä ja lämpimiä huulia varovasti. Blondi häkeltyi toisen yllättävästä hellyydenosoituksesta niin, että jähmettyi. Sasuke ei ollut enää lainkaan varma. Tarkoittiko tuo hyvää? Lopulta tämä irrottautui ja katsoi toista. Hänen silmänsä olivat jo tottuneet hämärään niin, että hän erotti ystävänsä kasvoilta hämmennyksen ja järkytyksen. Hienoa, se oli sitten siinä. Hän oli mokannut.

Poislähdön sijaan Naruto kurottautuikin suutelemaan Sasuken huulia uudestaan, loistaen onnesta.