Kirjoittaja (tai siis yksi heistä) esittää ensiksi alkukommenttinsa (eli [A/N]):

Jälleen roolipelailin tuolla Yoshiruin roolipelifoorumilla Gaaraa. Alun perin tämä tarina oli roolipeliä, jota pelailimme roolipelifoorumissa. Kiitän foorumin nimimerkkejä Tomoe/Sama ja Soldieri luvasta käyttää heidän kirjoituksiaan ja hahmojaan tämän tarinan julkaisussa. Osa tarinanpätkistä on otettu suoraan heidän viesteistään enemmän tai vähemmän muokattuina. Omatekoisen hahmokaartin kopiraitit kuuluvat seuraaville ihmisille:

Minä, Nuti: Harukawa Taniko, lääkintäninja Naosu (lisäksi pelasin Gaaraa ja Matsuria)
Tomoe/Sama: Reule Ciel, Lanal, ylilääkäri Houjou (lisäksi pelasi Narutoa ja Tsunadea, joista jälkimmäinen tosin ainoastaan mainitaan ohimennen tarinassa)
Soldieri: Mitsuyo

ANBUja, sairaalan henkilökuntaa ynnä muita sivuhenkilöitä on ohjastettu yhteistuumin. Kiitokset noille kahdelle luvasta käyttää heidän hahmojaan ja kohtauksiaan. Voisi oikeastaan sanoa, että he ovat yhtä paljon tämän tarinan kirjoittajia kuin minäkin. Minä vain kirjoitin kolmanneksen jutuista ja leikkelin tarinaa julkaisumuotoon sävellellen vähän väliä lisätavaraa :) Tarinan julkaisu täällä oli minun ideani, mutta tarina ei olisi ilman Tomoeta/Samaa tai Solttua tällainen. Kiitokset siis heillekin!

Aikomuksenani on julkaista sarjaa noin viikon välein. Sarja on muuten valmis, mutta viimeisessä luvussa on viivettä, koska roolipeli ei etene nyt kovin nopeasti, sillä Tomoen/Saman kone on hajalla eikä hän saa yhteyttä foorumiin kuin vain koulussaan. Aikataulu saattaa joustaa.

Tarina perustuu pelaamaamme roolipeliin, mutta juonta on selostettu tarkemmin ja sivujuonia on karsittu pois. Jossain vaiheessa ajattelin korvata Cielin Kakashilla (kysyen tietysti Tomoen/Saman lupaa), mutta seuraavia osia kirjoittaessani luovuin ajatuksesta.

Luku yksi (You are here!)
Luku kaksi
Luku kolme
Luku neljä
Luku viisi
Luku kuusi
Luku seitsemän


*****



Tuomari – minäkö?


Luku yksi
Väärällä jalalla noussut


Matsuri, aivan tuoreeltaan palkattu Kazekage Gaaran sihteeri, istuskeli eräänä valoisana aavikkoaamuna pienen, puisen työpöytänsä takana kagen toimistossa ja oli mietteissään.

Kazekage Gaara oli nukkunut tänä aamuna epätavallisen myöhään ja vielä sanonut, että häntä väsytti niin paljon, että hän tahtoi nukkua vielä hieman lisää. Se ei oikein ollut Kazekage-saman tapaista. Ilmeisesti tämä oli nukkunut todella huonosti edellisen yön. Vaikka Gaara kykenikin nykyisin nukkumaan Shukakun poistuttua hänestä, hän oli yleensä hyvin vähäuninen…

Nyt Matsurin tehtävänä oli istua vain toimistossa Gaaran työpöydän vieressä olevan ääressä ja odottaa, että eräs Harukawa Taniko -niminen tyttö ilmoittautuisi sinne. Sen jälkeen hän kävisi hakemassa edellispäivänä saapuneet konohalaiset ninjat, Uzumaki Naruton ja Reule Cielin, ja sitten joukko menisi yhdessä sairaalaan aloittamaan kuulustelut. Gaara oli laittanut jo valmiiksi ylös pakolliset kysymykset. Mutta milloinkohan se Taniko-tyttö ilmaantuisi?

Hiekkakylässä oli viime päivinä sattunut hirveitä. Kaupungissa oli tapettu raa’asti joitain päiviä sitten kaksi keski-ikäistä miestä: toinen oli saanut kunaista rintaansa, toinen taas oli päätynyt lentämään läheisen kaupan näyteikkunasta sisään. Moni oli nähnyt tilanteen ja tunnistanut silmiinpistävän sinitukkaisen nuorenmiehen murhaajaksi. Mies oli piilotellut aikansa Hiekkakylän asunnostoissa kunnes oli yrittänyt paeta, mutta Kazekagen johtamat ANBU-joukot olivat napanneet murhaajan takaisin Hiekkakylään. Uzumaki Naruto ja Reule Ciel olivat saapuneet Hiekkakylään nimenomaan auttaakseen murhaajan nappaamisessa, mutta tämä oli ehditty saada kiinni jo ennen kaksikon saapumista. Nyt he olivat vieraina Hiekkakylässä, vaikka tilanne olikin kireä…

Murhaajan mukana oli päätynyt selliin eräs toinenkin ihminen, nainen. Tämä nainen oli tullut noin kuukausi sitten Äänimaasta hakemaan turvapaikkaa Hiekkakylästä. Gaara oli päästänyt hänet kaupunkiin pohdittuaan ensin naisen kertomusta, mutta oli asettanut joukon ANBUja pitämään häntä silmällä. Nainen kuitenkin oli mitä ilmeisimmin liittoutunut murhaajan kanssa, sillä tämä oli ainakin auttanut miehen pakoon ja aikonut paeta yhdessä tämän kanssa. Siksi nainen oli varmuuden vuoksi pidätetty. Kaksikko oli kuitenkin päätynyt sellin sijaan Hiekkakylän sairaalaan, sillä nainen oli saanut pakomatkansa aikana vakavia vammoja ja murhaajamies taas oli saanut erittäin pahan astmakohtauksen pölyisessä eristyssellissä.

Nyt odoteltiinkin vain…

Ovelta kuului samassa ujo koputus.

”Sisään!” Matsuri huudahti.

Ovi avautui epävarmasti, ja pieni, tummahiuksinen tytön pää työntyi huoneeseen. Tyttö näytti varhaisteini-ikäiseltä, kenties yksitoista-kaksitoistavuotiaalta. Hän oli hieman kalpeaihoinen, mitä korosti entisestään hänen olkapäitään hipovat pikimustat suorat hiuksensa. Hän oli pukeutunut vihreään, tunikamaiseen paitaan ja caprimaisiin mustiin housuihin, ja hänen otsalleen oli sidottu sininauhainen Konohan otsasuojus. Hänen silmänsä olivat suuret ja tummanruskeat. Olemukseltaan tyttö vaikutti epävarmalta ja varsin ujolta.

Tämä tyttö oli itse Harukawa Taniko ilmielävänä, ja tätä tyttöä oli odotettu jo hyvän aikaa Hiekkakylään. Konohalaisella Harukawan suvulla oli nimittäin Jitsuganiksi eli totuussilmäksi kutsuttu suvussa periytyvä silmätekniikka, jonka avulla saattoi paljastaa valheita. Kazekage oli pyytänyt Hokage Tsunadea lähettämään jonkun Harukawoista murhaajan kuulustelua varten. Matsuri tosin mietti, olikin noin nuorta tyttöä viisasta laittaa kuulustelemaan niin raakoja asioita.

”H-hei...” tyttö sanoi arasti. ”Tuota... lieneekö Kazekage-sama tavattavissa?”

”Hän on lepäämässä”, Matsuri sanoi ja tavoitteli kasvoilleen ystävällisen hymyn. ”Hoidan sen ajan asioita hänen puolestaan.”

”Jaa...” tyttö sanoi yhä epävarmana. ”No... Harukawa Taniko ilmoittautuu tehtävään.”

”Tervetuloa Hiekkakylään, Taniko-san”, Matsuri sanoi hymyillen.

”Kiitos…”

Ovi ei kuitenkaan pysynyt kauaa kiinni, kun samassa se räjähti uudelleen auki. ”Huomenta!” kajahti kuin tykin suusta. Huutaja oli ollut kelta- ja piikkitukkainen ja sinisilmäinen teinipoika, joka oli sonnustautunut oranssi-mustaan verryttelypukuun ja mustanauhaiseen Konohan otsasuojukseen – nuori mies oli itse Uzumaki Naruto, jonka kasvoja koristi sillä hetkellä energinen hymy.

Naruton perässä asteli sisään vaiteliaana toinen nuori mies, edellistä huomattavasti kypsempi. Tämä mies oli Reule Ciel, nyt tavallisen shinobin asussa oleva ANBU Konohasta. Ciel oli noin pari-kolmekymppinen, mustahiuksinen solakka mies, jolla oli lukuisia lävistyksiä korvissaan. Ciel oli hieman pelottavasta ulkomuodostaan ja hiljaisesta olemuksestaan huolimatta hyvin lämminhenkinen ja ystävällinen nuorukainen.

”Kazekage-sama ei ole vielä oikein hereillä”, Matsuri sanoi. ”Hän nukkui huonosti viime yönä ja haluaa levätä vielä jonkin aikaa.”

Naruton ilme vakavoitui melkoisesti. Ciel puolestaan vilkaisi paikalla olevaa tyttöä ja tunnisti hänet Harukawa Tanikoksi, kiitos Hokagen vastauskirjeen mukana tulleen valokuvan. Vastaavasti Taniko näytti tunnistavan Hokagen määräämät tiimitoverinsa.

”Hei Taniko-chan, olen Reule Ciel, ja tämä tässä on Uzumaki Naruto”, Ciel esittäytyi ja osoitti vuorollaan itseään ja Narutoa.

”Tervehdys, Ciel-san”, Taniko vastasi ja kumarsi kohteliaasti.

Naruto puolestaan asteli Matsurin pöytää kohti. ”Voinko käydä katsomassa Gaaraa?” hän kysyi hymyillen mutta näyttäen silti varsin vakavalta.

”Tuota... en oikein tiedä”, Matsuri sanoi. ”Kazekage-sama vaikutti todella äreältä ilmoittaessaan haluavansa nukkua vielä. Yöllä hän olikin kuulemma herännyt pahaan uneen, hän kerran jopa huusi yöllä. Nyt hänellä taitaa olla aika paha univaje...”

Naruto hätkähti hieman ja näytti sitten murheelliselta. ”Sitä suuremmalla syyllä. Jos se uni vaivaa häntä, niin minä haluan jutella hänen kanssaan, vaikka sitten oven läpi”, hän sanoi lujana ja nosti taivaansiniset silmänsä Matsuriin.

”No, hyvä on”, Matsuri myöntyi. ”Hänen huoneistoonsa pääsee tuon sivuoven kautta avautuvaa portaikkoa pitkin. Sinne ei ole vaikea löytää. Voin kyllä tulla opastamaan tarpeen tullen, mutta kehotan teitä silti hieman miettimään asiaa...”

Naruto vain virnisti vastaukseksi ja katosi vikkelästi sivuoven kautta portaikkoon. Ciel katseli keltatukan perään ja hymyili itsekseen. Kyllä tämä pärjäisi, ja sillä aikaa Ciel ehtisi tutustua Tanikoon ja selventää tälle, mitä tuleman piti.


***


Lanal hengitti hengityskoneensa kuppiin ja mulkoili huoneensa oven karmiin nojaavaa nais-ANBUa. Lanal oli nyt yksikseen sairaalaosastolla, ja huonetta ympäröi ainakin puoli tusinaa ANBUa. Kaupan päälle hänet oli sidottu kiinni sänkyynsä, jottei hän vain millään ilveellä voisi karata tai tehdä minkäänlaisia käsisinettejä. Melkoiset turvajärjestelyt. Noh, asiaan saattoi vaikuttaa se, ettei Lanal ollut Hiekkakylästä, vaan Sadekylästä. Sadekylällä ja Hiekkakylällä oli jotenkin nihkeät välit. Ja sitten vielä Lanal sattui olemaan kahden ah-niin kunniallisen hiekkakyläläisen murhaaja.

Sinihiuksinen mies huokaisi. Oli sentään hyvä, ettei hän ollut enää siellä pölyisessä eristyssellissä. Muuten hän olisi jo ajat sitten yskinyt keuhkonsa pihalle. Ei ollut helppoa, kun oli paha astma. Hänet oli haettu vasta viime tingassa lääkekuurille ja hengityskoneen jatkeeksi. Kazekage ilmeisesti vasta harkitsi sitä, pitäisikö Lanal pistää murhatöidensä vuoksi loppuiäkseen vankilaan vai tappaa. Tosin Hiekkakylässä ei kuulemma teloitettu kuolemaantuomittuja yskityttämällä heidät kuoliaiksi.

Lanal kallisti päätään, ja ovella oleileva ANBU teki niin myös. Lanal nosti polveaan sen verran ylös kun sai, ja nais-ANBU teki senkin. Lanal esitti aivastavansa ja ANBU matki senkin.

Kylmä hikipisara nousi Lanalin kasvoille. Sekopäistä sakkia.

Lanal liikutti kättään, ja ANBU teki samoin. Oli hiljaista, ja sitten Lanal kumartui hieman eteenpäin, ja taaskin nais-ANBU toisti liikkeen.

”Tuota…” Lanal sanoi, ja ANBU sanoi sen saman lähes sekunnilleen samaan aikaan. Miehen silmänurkkaa nyki, ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. ”Lopeta tuo”, Lanal käski, ja ANBU käski myös. Pari verisuonta sinipään hiusten alla alkoi tykyttää.


***


”Mitsuyo-san, olkaa hyvä ja istukaa tai kiellän poistumisenne tästä huoneesta. Silloin tekin saatte omat ANBUt itsellenne. Jos nyt lepäätte hetken ja otatte kipulääkkeet, pääsette takaisin.”

Hiekkakylän sairaalan viisissäkymmenissä oleva ylilääkäri Houjou hoiti pienikokoista, ruskeahiuksista, pisamakasvoista ja melko nuorta naista sinihiuksisen murhaajan sairashuoneen viereisessä huoneessa. Nainen, nimeltään Mitsuyo, oli viettänyt koko viime illan ja yönkin aikaansa samassa huoneessa kuin se murhaaja, Lanal, ja aukonut ahkerasti päätään ANBUille. Nyt, aamun tullen, Houjoun oli kuitenkin pitänyt siirtää (tai suoraan sanottuna kantaa) Mitsuyo naapurihuoneeseen kipulääkityksen uusimiseksi. Olihan nainen ollut leikkauksessakin toissayönä vakavien sisäelinvaurioiden vuoksi.

Mitsuyo oli myös huipputarkasti vartioitava vanki, sillä hän oli piilotellut sinihiuksista murhaajaa asunnossaan ja yrittänyt auttaa tämän pakoon. Mitsuyo oli kaupan päälle Äänimaasta tullut pakolainen tai jonkin sortin petturi, joka oli tullut Hiekkakylään paremman elämän toivossa. Mitsuyo oli saanut Kazekagelta väliaikaisen oleskeluluvan kerrottuaan tälle niukat tietonsa Äänikylän tilanteesta ja Kazekagen määrättyä ANBUja pitämään naista silmällä. Nyt Mitsuyon vuokra-asunto oli vaihtunut vankeuteen. Selliin Mitsuyo ei kuitenkaan toistaiseksi päätynyt, sillä hän oli saanut pakoyrityksensä aikana vakavia sisäelinvaurioita ja joutunut leikkaukseen selviytyäkseen hengissä. Kazekage vaati nimittäin joitain selityksiä naiselta, eikä vainajalta pahemmin saanut mitään tietoja.

”Missä Naosu-jiisan on?” Mitsuyo tivasi istuskellen sängyn laidalla. Naosu Mizu oli eräs lääkintäninja Hiekkakylän sairaalassa, keski-ikäinen mies, joka oli jutustellut Mitsuyon kanssa mukavia ja saanut hurjasti hermoilevan naisen rauhoittumaan. Ilmeisesti juuri Naosu oli ainut tai ainakin niitä harvoja hiekkakyläläisiä, joihin Mitsuyo luotti. Muita hiekkakyläläisiä kohtaan nainen käyttäytyi nykyisin suorastaan vihamielisesti. ”Kerro heti!”

”Ikävä kyllä ei ollut hänen työvuoronsa”, ylilääkäri Houjou sanoi. ” ANBUt olivat kieltäneet päästämästä sairaalaan muita kuin työvuorossa olevaa henkilökuntaa ilman erittäin painavaa syytä. Hän kyllä tulee päivällä tänne.”

Mitsuyo murjotti.

Houjou kurtisti otsaansa. Seuraava vaihtoehto olisi sitten lukita nainen huoneeseensa, mikäli tämä ei rauhoittuisi. ANBUt osasivat varmasti tehdä suojakentän, jonka sisältä nainen ei voisi poistua. Ylilääkäri laittoi kipulääkettä ruiskuun ja pisti sitä Mitsuyoon.

”Nyt lepäätte siinä hetken”, ylilääkäri sanoi ja kääntyi valkea takki liehuen käytävää kohti. Samassa toinen kahdesta ovella olleesta ANBUsta asettautui Mitsuyon huoneen oven eteen.

Mitsuyo huokaisi. Hiljalleen kipulääke alkoi vaikuttaa. Naista ei kuitenkaan väsyttänyt. Hän istui sänkynsä reunalla ja katsahti ovella olevaa ANBUa. Se oli se sama jota Mitsuyo oli aikaisemmin härnännyt viime iltana ja saanut tämän suuttumaan perin pohjin. Mitsuyo virnisti ANBUlle, mutta ei jaksanut nyt kuitenkaan kiusata tätä tällä kertaa. Sitten nainen huokaisi syvään. Kauanko hänen pitäisi odottaa vielä?

Sitten hänen mieleensä tuli eräs asia…

Mitsuyo nosti paitaansa katsastaakseen, mitä hänen vatsalleen kuului. Hän järkyttyi. Leikkausarvet ja tikit. Se siis piti paikkaansa. Järkyttyneenä hän katsoi vatsaansa. Miksei hänelle sanottu suoraan miten vakava tilanne oli ollut? Mitsuyo kalpeni hieman. Miten hän ei ollut itse huomannut sitä kaikkea?


***


Naruto asteli käytävää pitkin kunnes näki puisen oven ja pysähtyi sen eteen. Hän koputti oveen rystysillään. Ei kai Gaara nyt edelleen nukkuisi? Naruto kokeili myös hieman oven kahvaa ja totesi huoneen olevan lukittu sisältä päin.

”Mitä asiaa?” kuului hyvin kiukkuiselta kuulostava vastaus huoneesta. Gaara kuulosti nousseen tänä aamuna väärällä jalalla.

”Aiotko nukkua koko päivän?” Naruto kysyi huvittuneena ja huokaisi. Todella huvittavaa. Oliko hän tosiaan herättänyt Gaaran? Nukkuiko tämä vielä tähänkin aikaan päivästä? Ja aiemmin mokoma oli kuulemma pärjännyt vallan mainiosti ilman unta monta vuotta yhteen menoon…

Huoneesta kuului hiljaisia askelia. Ne tassuttelivat oven luokse, mutta ovea ei avattu.

Hetken hiljainen hetki.

”Totta puhuen toivoisin kyllä, että kykenisin nukkumaan koko päivän...” Gaara sanoi vaimealla äänellä oven toiselta puolelta.

Naruto ei sanonut mitään, vaan kääntyi ja laskeutui ovea pitkin lattialle istumaan. Hän nojautui oveen ja naurahti kevyesti. ”Millaista unta sinä näit viime yönä?” hän kysyi hiljaa muistellen Matsurin mainintoja Gaaran ’pahasta unesta’. Sekö sai Gaaran kuulostamaan kiukkuiselta? Naruto tosin muisteli, että Gaara oli vaikuttanut jo edellisiltanakin hieman vauhkolta.

Oven toiselta puolelta ei hetkeen kuulunut mitään. ”En muista”, Gaara sanoi sitten nopeasti.

Naruto kuuli vallan hyvin Gaaran äänestä, että tämä valehteli. Punapää puhui yleensä hillitysti ja hitaasti. Ei ollut hänelle ominaista puhua noin nopeasti.

”Arvaa mitä?” Naruto sanoi sitten. ”Minäkin näin viime yönä unta. En osaa sanoa, oliko se painajainen vai ainoastaan helmenharmaa muisto, mutta luulen ymmärtäneeni ainakin yhden sen opetuksista.” Naruto hengähti hieman. ”Olipa minulla kuinka paljon ystäviä tahansa, niin jos minä olen heidän kaiken kattava ja pyyteetön tukipilarinsa, tulen kokemaan itseni yksinäiseksi ja unohdetuksi silloin, kun tarvitsen heitä eniten”, hän sanoi ja ihmetteli hetken, miten hän oli päätellyt viimeöisestä unestaan jotain tämän kaltaista. Se vain tuntui oikealta. Ja olihan tässä jutustelussa muutenkin aiheena unet, joten mikä ettei näinkin voisi jatkaa keskustelua. ”Siksi tunnen itseni eksyneeksi kun tarvitsen jonkun lähelleni, jonkun jonka kanssa puhua”, keltatukka sitten sanoi ja naurahti hiukan.

Gaara vain pysytteli vaiti.

Naruto kallisti hieman päätään. ”Eräs asia, jonka olen näinä vuosina oppinut, on varmaan se, että minä olen vastuussa teoistani, tuntuipa minusta miltä tahansa. Suurin taas on varmaan se, että vaikka minulla on tuskia, minun ei tarvitse olla tuska muille”, hän sanoi ja painoi päänsä ovea vasten.

Naruto sulki silmänsä. ”Kerran olin hyvin surullinen, oloni oli kauhea ja tunsin itseni likaiseksi. Silloin tapasin erään henkilön joka kuunteli typerä virne kasvoillaan murheitani. Olin musertunut ja yksin, vaikka kaikki oli hyvin. Vaikka olin heikko ja typerä ja kaikkea mahdollista, tämä henkilö kuunteli minua ja sanoi minulle kaksi lausetta jotka kannan aina mukanani. Haluan myös sinun kantavan niitä ylpeydellä”, Naruto sanoi ja veti syvään henkeä. ”Sanat ovat nämä: Kukaan ei ole täydellinen, et myöskään sinä. Kukaan ei ole täysin paha, et myöskään sinä.” Naruto avasi silmänsä ja hiljeni lempeä hymy huulillaan.

Gaara puolestaan oli aikansa hiljaa. Hän taisi miettiä Naruton sanoja. Keltatukka ei siis keskeyttänyt omalla puhetulvallaan ystävänsä pohdintoja. Vasta hetken kuluttua Kazekage avasi suunsa: ”Naruto... montako ihmistä olet syystä tai toisesta tappanut elämäsi aikana?”

Naruto vilkaisi kummeksuen ovea olkapäänsä ylitse. ”En oikeastaan tiedä”, hän sanoi, ”mutta olen kokenut paljon. Kuten sinäkin. Mutta sinä olet silti erilainen. Olet normaali ihminen, joten sinä et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia, kuten me kaikki.”

Miksi Gaara yhtäkkiä kyseli tuollaisia asioita? Sen verran mitä Naruto tunsi Gaaraa, tämä ei pahemmin harjoittanut mitään smalltalkia eikä kysellyt asioita muutoin kuin halutessaan todella tietää jotain. Nyt ainakin oli selvää, että Gaaran mieltä painoi jokin asia.

”Millaista unta muuten näit?” Naruto kysyi sitten.

Hyytävältä tuntuva hiljaisuus.

”Tai siis…” Naruto sitten epäröi, ”ei sinun tarvitse kertoa, ellet halua – ”

”Älä. Minä kerron kyllä”, Gaara sanoi äkisti. ”Jos tämä kaikki siitä nyt kiikastaa…”

Gaara aloitti kertomuksensa hetken pohdiskelun jälkeen. ”Unessa minä olin tuomitsemassa sitä sinipäistä murhaajaa. Hän ei kuitenkaan ollut siinä oikeudenkäynnissä ainoa tuomittava: minä olin toinen tuomittava ja samalla itse tuomari, niin omituiselta kuin se tuntuukin.”

”Unissa asiat voivat olla kuinka omituisia tahansa”, Naruto huomautti. Hänen kasvoilleen muotoutui tahaton vekkulimainen virne. ”Kerran minä näin yhdessä unessa Sakuran ihan… öh… tai siis, puhu sinä vain.”

Kuului vaimea, kirskahtava ääni, kun Gaara kiristeli hampaitaan. Tämä ei kuitenkaan johtunut Naruton kommentista, vaan tulevasta kertomuksen osasta.

”Oikeussalissa oli paljon ihmisiä”, nuori Kazekage jatkoi, ”pääasiassa niiden murhauhrien omaisia. He vaativat, että sinipää vietäisiin loppuiäkseen synkimpään ja homeisimpaan tyrmään mitä ikinä vain Tuulimaasta löytyy. Mietin tuomiota. Minä halusin olla oikeudenmukainen. Periaatteessa kylmäverisestä murhasta pitäisi antaa elinkautinen… mutta en kuitenkaan voinut antaa sitä. Mutta minä olin itsekäs… se tuomio, jonka nimittäin antaisin – siis siinä unessa – murhaajalle, viisikymmenkertaistuisi minun kohdallani. Minä olen nimittäin tappanut ainakin viisikymmentä kertaa enemmän ihmisiä kuin se murhaaja. Minua hirvitti. En halunnut vankilaan koko loppuelämäkseni. Mutta silti minä olisin ansainnut sen, jos olisin antanut murhaajalle edes parin vuoden tuomion… ja omaiset vaativat sinipäälle elinkautista… Ja päätöstäni vielä yritettiin vauhdittaa sillä, että minua kohti tuli uhkaavia varjoja kilisevät kahleet mukanaan…”

Gaaran ääni alkoi värähdellä. Se oli jotain todella ainutlaatuista kuultavaa. Yleensä itsevarma Gaara ei antanut pelkonsa kuulua äänestään. ”Kun ne varjot olivat melkein raahaamassa minut tyrmään ennen kuin minä ehdin edes päättää sinipään tuomiota, minä rimpuilin varjoja vastaan ja huusin kovaa. Jossain vaiheessa minä sitten huusin oikeasti ja heräsin omaan huutooni. Matsurikin kuuli sen ja ihmetteli, mikä ihme minua vaivasi. Turha edes sanoa, etten minä saanut koko loppuyönä unta.”

Naruto katsahti kulma koholla oven pintaa, aivan kuin olisi toivonut näkevänsä oven lävitse. ”Mutta sehän oli vain uni. Paha painajainen, ei muuta. Et ehkä ole tottunut näkemään unia kuin vasta viime aikoina, mutta kuule hei, ei niitä tarvitse ottaa vakavasti. Ne ovat sellaisia sekavia filmipätkiä siitä mitä löytyy aivojesi takaneljänneksestä.”

Oven toisella puolella oltiin taas hetken vaiti. ”Pelkään pahoin, ettet taida ymmärtää mitä ajattelen juuri nyt”, Gaara sanoi sitten. Hän oli taas hetken hiljaa, ikään kuin olisi miettinyt sanojaan, ja jatkoi hetken kuluttua: ”Uni oli viiltävän totta, vaikka se oli unta. Ei se ennustanut mitään, jos uskot minun niin tarkoittavan, vaan se vain havainnollisti sitä, mitä olen kammonnut jo aiemmin.” Gaara piti synkän hiljaisuuden. ”Naruto. Minä olen eläessäni tappanut kymmeniä, ellen satoja tai jopa tuhansia ihmisiä. Osan tapoin jopa aivan ilman järkevää syytä. Ymmärrätkö?” Seuraavat sanat Gaara lausui kiivastuneella äänellä: ”Lukuisia ihmisiä on niiden kuuden vuoden aikana kuollut vain minun päähänpistojeni vuoksi! Miksi minun pitäisi antaa vuosien vankeustuomio parin ihmisen murhanneelle miehelle ja unohtaa kaikki se, mitä minä – minä – olen tehnyt?! Mistä syystä minua ei tuomita?!!”

Naruto värähti hieman. Tuossapa vasta kysymys. Gaara siis otti itseensä siksi, koska hänen moraalintajunsa kulki ylikierroksilla. Menneisyys vaivasi häntä. Hän katui. Hän pelkäsi. Ei. Hän katsoi kauhuissaan, kun menneisyyden varjo pyyhkäisi hänen ylitseen ja soimasi häntä.

Jo hänen itsensä vuoksi häntä piti rauhoittaa.

”Sinä päätät asiasta, koska olet Kazekage”, Naruto sanoi. ”Tajuat kyllä. Olet se ihminen, johon luotetaan. Se ihminen, johon turvaudutaan. Se, jolla on Hiekkakylän painavin sana. Kuka pelasti kylän sen blondin akatsukin hyökkäykseltä? Ketkä odottivat sinua takaisin, kun me pelastimme sinut? Jos sinä epäröit, niin kehen oikein kylä voi luottaa? Me kyllä odotamme sinua. Et voi enää ajatella vain omaa itseäsi ja omia ympyröitäsi. Kun et enää tee niin, niin sinä olet vahvistunut. Sinun pitää unohtaa menneisyytesi ja sen virheet kun on kyse kylästäsi. Älä mene vertaamaan itseäsi muihin. Tee niin kuin Kazekage tekisi ja unohda itsesi. Niiden hemmojen virheet eivät liity sinuun mitenkään. Päästä irti menneisyydestäsi. Irti päästäminen ei ole kieltämistä, vaan se on hyväksymistä. Me odotamme kyllä. Me kaikki...”

Sanat tulivat Naruton suusta yhtenä virtana. Tuntui hieman siltä, kuin hän olisi opetellut ne sanat ulkoa joskus kauan sitten… tai kuin joku muu olisi sanonut nuo sanat hieman eri muodossa hänelle. No, miten vain.

Oven takaa kuului tumahdus, kun Gaara otti ilmeisesti tiedostamattaan esimerkkiä Narutosta ja istuutui oven ääreen. Kuului kiivasta hengitystä.

”Vaikka olen kage, olen silti ihminen, ja minua sitoo samat säännöt kuin muitakin hiekkakyläläisiä”, Gaara sanoi sitten vaimealla äänellä. ”Olisin todella kaksinaamainen, jos en noudattaisi samoja pelisääntöjä kuin toisetkin. En minä voi vain vedota asemaani. Laki on minunkin yläpuolellani. Olen ollut ihan riittävän kauan isäni hemmoteltu kakara, jota ei rangaistu mistään – ei edes murhista. Minä en ole sen parempi ihminen kuin se sinipääkään!”

Naruto oli hetken hiljaa. ”No, miten sitten aiot rangaista itseäsi?” keltatukka kysyi sitten. ”Eikö sinua sitten muka kohdeltu kaltoin silloin? Oletko sinä ainut syyllinen? Onko se, että sisälläsi oli Shukaku ja se sai sinut muuttumaan, sinun syytäsi? Otitko sen hirviön sisällesi vapaaehtoisesti?” Naruto kysyi hiljaa. Senkin typerys. Rankaiset itseäsi kokoajan.

Kuului ääniä, kun Gaara nousi äkkiä ylös lattialta. ”Sillä murhaajallakin on takuulla jokin syy, miksi hän murhansa teki, mutta silti lain mukaan häntä kuuluu rangaista”, hän totesi. ”Ja minun päätännässäni on nyt se, miten ja kuinka rankasti häntä rangaistaan.” Seuraavien sanojen Gaaran kurkkua kouristi, mikä kuului hänen äänessäänkin: ”Minulla on kuitenkin sellainen tunne, etten minä ole oikea ihminen päättämään sellaisista asioista. Totta puhuen en haluaisi olla päättämässä sitä. Murhaajan uhrien omaiset ovat kuitenkin varmasti toista mieltä. He tahtovat rangaista sitä sinipäätä.”

Naruto mietti aikansa sanojaan. ”Jos et löydä itseäsi pimeydestä jossa mielessäsi istut, älä jää istumaan ja odottamaan itsesi tuntemista”, hän lausui. ”Lähde liikkeelle ja tee se, mitä teet tietoisena kaikesta mitä sen seurauksena tapahtuu. Jokaisen meidän itsemme tunteminen ilmestyy meille toiminnan ja liikkeen kautta. Älä epäröi, niin opit tuntemaan itsesi. Uskallat katsoa itseäsi peilistä ja hymyillä. Älä tuomitse itseäsi menneisyyden taakkojen vuoksi. Se mitä olet tehnyt, ei ole niin pahaa ettei sitä voi antaa anteeksi, eikä mikään niin hyvää ettei se voi pitää sisällään jotakin pahaa”, Naruto sanoi ja naurahti. Hän tiesi puhuvansa myös itsestään, mikä sai pojan äänen hieman väreilemään.

Hän jatkoi kuitenkin vielä: ”Jos pelkäät asemasi tuomaa taakkaa, niin seiso suorassa. Älä katso taaksesi ja epäröi. Sinä saat epäonnistua, sillä jokainen epäonnistuminen lisää sinun mahdollisuuksia onnistua ensi kerralla.” Naruto hiljeni jälleen hetkeksi ja raapi päätään. ”No joo. Asiat varmaan selvenevät aika paljon, kun käymme jututtamassa sitä murhaajaa Taniko-chanin avulla. Sitten päätöksiä on varmasti helpompi tehdä. Mitä jos mentäisiin?”

Gaara oli taas hetken hiljaa. ”Olet oikeassa. Odota hetki, vaihdan vaatteet.”

Hänen äänensä oli kuitenkin yhä rauhaton.

*****

Tästä pääset lukuun kaksi.