Pieni pyyntö: Jos annatte äänen tälle tarinan osalle, äänestäkää myös toisiakin osia (olettaen, että olette lukeneet niitäkin). Kommenttiakin, niin risuja kuin ruusuja, on mukava saada!

ILMOITUS! Seuraava osa ilmestyy todennäköisesti vasta ensi viikon torstaina tai perjantaina tiistain sijasta. Olen TKK:lla pääsykokeissa tiistaina ja keskiviikkona, ja reissaaminen lisää aikaa entisestään.

Luku yksi
Luku kaksi
Luku kolme
Luku neljä (You are here!)
Luku viisi
Luku kuusi
Luku seitsemän


*****



Luku neljä
Tuomiopäivä lähestyy


Seuraavana aamuna…

Ciel oli herännyt ja venytteli parhaillaan itseään laiskasti nojatuolissa ninjavarusteet yllään. Viime yö oli kulunut ilman sen kummempia kummallisuuksia, ja Naruto tuhisi vielä vauvanunta hotellihuoneen toisessa vuoteessa…

Ei. Joitain yöllisiä kummallisuuksia oli ollut. Ne kummallisuudet tosin olivat sattuneet Cielin mielessä. Hän oli nimittäin koko viime illan pohdiskellut edellispäivän kuulusteluja. Lanalin sanat olivat herättäneet hänessä syviä mietteitä.

Lanal oli ollut, yllättävää kyllä, hieman puheliaampi ja jämäkämpi kuin Mitsuyo, ja häneltä oli saatu enemmän valotusta tilanteeseen kuin viimeksi mainitulta. Aihe oli ollut Mitsuyolle liian rankka puhuttavaksi, mutta Lanalilta löytyi – etenkin ärsyyntyessä – enemmän sanavoimaa kuin kylliksi.

”Luuletteko tosissanne, että Hiekkakylässä kysytään tietä kauppaan kiskaisemalla housut kinttuihin? Ne miehet kävivät Mii-chanin kimppuun. Minä olin paikalla ja… estin miehiä tekemästä mitään Mii-chanille. Mii-chan huusi apua, ja minä tulin… minä en tappanut heitä huvikseni. He aloittivat.”

Ciel nojautui paremmin nojatuoliin ja tuijotteli kattoparrujen kuvioita. Tanikon Jitsugan oli todistanut, että Lanal oli nuo sanat kertoessaan puhunut täysin totta. Murhalle oli nyt motiivi: läheisen suojelu. Saattoiko tekoa enää murhaksi sanoa?

Sitten Ciel muisti toisetkin sanat Lanalin suusta…

”Turha teidän on tivata minulta tai Mii-chanilta enää mitään. Me olemme kuitenkin häipymässä pian. Meitä tullaan hakemaan. Sadekylä ei jätä minua, enkä minä jätä Mii-chania pulaan. Me emme tänne jää kuivumaan.”

Mahtoikohan Kazekage saada nukuttua tuollaista kuultuaan? Muutenkin huolet mahtoivat painaa häntä tällä hetkellä.

Kazekagesta puheen ollen…

Leijuva hiekkanoro avasi hotellihuoneen ikkunan ja luikersi sisään. Se löysi huoneesta tyhjän pöydän ja laskeutui sille kovaäänisesti rapisten. Naruto ynähti hereille äänen kuullessaan. Hiekka muodosti pöydälle seuraavat sanat: ”Kuulusteluja voidaan jatkaa. T-chan ja minä menimme sairaalalle. Liittykää seuraan. G”

Ciel nousi nojatuoliltaan. ”Mennään, Naruto.”

”Huaah… tähän aikaan aamusta?”


***


Taniko teki parhaansa piiloutuakseen lehtiönsä taakse. Ei tuntunut mukavalta, kun aikuinen mies tuijotti päin. Varsinkin tuollaisella ilkeällä katseella... sille veti vertoja kamaluudessaan vain erään tietyn Jiraiyan pervoiluilme. Tosin kamaluus johtui näissä katseissa hieman eri asioista.

Taas Ciel ja Kazekage olivat Tanikon seurana Lanalia kuulusteltaessa. Mitsuyo oli osoittanut yhtä harvasanaiseksi kuin aiemminkin, ja vaikka Taniko oli yrittänyt olla hänelle kiltti ja kohtelias, hän oli saanut osakseen vain pahaa enteileviä mulkaisuja. Ei tämä kuulustelu tai varsinkaan sen aihe ollut Tanikostakaan mukavaa. Ei hän ollut syypää siihen, että Mitsuyolta oli kysytty vaikeita kysymyksiä. Kazekage ne kysymykset oli kirjoittanut, ei Taniko.

”Mitä tarkoitit eilisillä puheillasi paosta?” Ciel kysyi tuimana Lanalilta ja istuutui tämän katseen tielle. ”Moniko sinua muka tulee hakemaan?”

”Se ei kuulu sinulle, koska sinä et sillä tiedolla tee mitään”, Lanal sanoi ja lopetti vaihteeksi Tanikon tuijottamisen.

”Kenties vain pullistelet ja yrität hämätä, sinipää”, Ciel sanoi. ”Vai…”

Lanal siirsi taas pelottavan katseensa Tanikoon, joka katosi säpsähtäen lehtiön taakse.

Kazekage siirsi oman katseensa puolestaan Lanaliin. ”Lopeta tuo heti ja keskity asiaan”, hän murahti. ”Kuulustelut olisi tarkoitus saada päätökseen tänään eikä ensi vuonna.”

Lanal nosti uhmakkaan katseensa Kazekageen. Vaikutus tähän oli hieman erilainen kuin Tanikoon: siinä missä Taniko piiloutui lehtiönsä taa, Kazekage kiristeli leukaperiään. ” Punapää”, sinitukka sanoi, ”jos te voitte kysellä, niin miksen minäkin. Saanko minä kysyä jotain sinulta? Mitä aiot sitten, kun olet aiheuttanut sodan Sadekylän ja Hiekkakylän välille?”

Taniko kurkisti pelokkaana lehtiön takaa.

Kazekage katsoi erittäin tiiviisti kohti Lanalia, aivan kuin tämä olisi jotain mitä Kazekage aikoi purra kahtia. ”Minä en siedä sitä, että minun kotikylässäni tehdään murhia”, hän sanoi erittäin hitaasti ja selkeästi, kuin Lanal olisi ollut vajaajärkinen. ”Hiekkakylässä on tietyt lait, joita noudatetaan, ja ne lait eivät hyväksy ulkopuolisiltakaan hengenriistoja. Sadekylässäkin varmasti ymmärretään se. Rikoit täällä lakia, kärsit täällä rangaistuksen. Se koskee täällä niin hiekkakyläläisiä, konohalaisia kuin teitä sadekyläläisiäkin. Asian pitäisi olla harvinaisen selvä.”

Taniko kummasteli, miten Kazekage saattoi puhua niin tyynellä äänellä niin pelottavan miehen edessä.

Lanal tuijotti punapäätä halveksuvasti. ”Etkö sinä sitten ole koskaan murhannut ketään?” hän kysyi Kazekagelta.

Huoneen ulkopuolella odotellut Naruto asteli ovensuulle ja tuijotti Lanalia murhaavasti.

Kazekagen onnistui pitää kasvonsa patsasmaisen liikkumattomina. ”Olen”, hän kuitenkin lopulta vastasi. ”Useita. Tahallisesti ja tahattomasti. En ole ylpeä siitä. Olen kärsinyt kuitenkin siitä rangaistusta... ja jatkan yhä sen rangaistuksen suoritusta. Voi kuitenkin olla, ettei elinaikani riitä sen rangaistuksen suorittamiseen.”

Taniko tuijotti tällä välin Kazekagea silmät selällään. Hän näki, ettei tämä puhunut pätkääkään valetta, vaikka puheessa värähtelikin hieman valheelle ominaisia epävarmuuden aaltoja. Mutta ei se silti ollut valetta…

"Et näy olevan vankil – ", Lanal sanoi, kun samassa hänen kurkustaan pääsi luja ”Gnnnhhgh!”-äänne.

Naruto oli singahtanut ovelta Lanalin vuoteen ääreen ja napannut miestä paidan kauluksesta.

”Riittää”, Naruto sanoi erittäin matalalla äänellä, joka kuulosti lähinnä murinalta. Lanal näytti avaavan suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta yhtäkkiä hänen silmänsä levisivät ja suunsa sulkeutui. Ihan kuin Naruto olisi jotenkin pelottanut Lanalia. Mitä nyt? Taniko tuijotti silmät selällään.

Ciel nousi ylös ja nappasi puolestaan Naruton takista kiinni kiskaisten hänet pois sinipään kimpusta. Kävelyvauhtiaan nopeuttamatta tai hidastamatta hän puoliksi kantoi ja puoliksi raahasi Naruton ovesta pihalle. Naruton onnistui napata ovenkarmista, mutta kovan raapimisäänen jälkeen ote irtosi.

Ihan kuin oveen olisi jäänyt koiran kynnenjäljet.

Sanaakaan sanomatta Kazekage käänsi katseensa oviaukosta kadonneesta kaksikosta takaisin Lanaliin. ”Sanotaan vaikka niin, että suoritan eräänlaista ehdonalaista”, hän vastasi Lanalin aiemmin esittämään uteluun. ”Voisitko kuitenkin nyt vastata sinulle esitettäviin kysymyksiin?”

Lanal vilkaisi kohti nyt itsensä erittäin orvoksi tuntevaa Tanikoa. ”Kysypä sitten pois, Taa-chan.

Taniko katsoi arasti lehtiön takaa. Nyt täytyi pitää katse Lanalissa, muuten Jitsugan ei toimisi. ”Tuota... noin... uhm... jospa kertoisitte…”


***


Lopulta Ciel pääsi kääntymään kulmasta toiselle käytävälle ja huokaisi syvään. ”Ymmärrän tunteesi, mutta sinun pitää rauhoittua”, hän sanoi yksinkertaisesti. Naruto ärähti jotain.

”En edes mennyt pitkälle…” Naruto jupisi. ”Sen ketun chakra vain läikähti hiukan yli…”

”Tiedätkö miltä silmäsi näyttivät, vai luuletko, että sait sen sinipään pelästytettyä tarttumalla paidankauluksesta?” Ciel kysyi rauhallisesti ja sai Naruton hätkähtämään. Keltatukka avasi suunsa vain sulkeakseen sen heti.

Oliko hän tosiaan suuttunut niin pahasti, että hänen silmänsä olivat muuttuneet? Onneksi sivussa seisova Ciel oli kai ollut ainut joka oli nähnyt. Naruto ei oikein tiennyt mitä sanoa. Hän laski katseensa lattiaan, eikä liikahtanut.

”Anteeksi”, hän kuiskasi hiljaa.

Ciel silmäili lyhyempää toveriaan hetken, kunnes naurahti ja pörrötti tämän kullankeltaisia hiuksia.  ”Ei hätää. Älä anna sen vaivata enää, mutta pidä itsesi kurissa. Kazekage-sama osaa myös itse puolustaa itseään.”

Naruto nosti katseensa toiseen ja nyökkäsi hivenen vaivaantuneena.

Ciel nyökkäsi. ”Rauha maahan. Lanal on pikkuriepu verrattuna moniin, joita vastaan sinun on tullut tapeltua. Hänen vuokseen ei tarvitse kiehahtaa.”

”Odotetaan kumminkin tässä käytävässä”, Naruto sanoi ykskantaan. ”En tiedä, kestääkö hermoni, jos änkeydyn tuonne uudelleen.”

”Sopii. Sinä tunnet parhaiten omat rajasi.”


***


Tällä välin Lanalin huoneessa Kazekage katsoi tiiviisti vuoroin Lanalia, vuoroin Tanikoa aina kysymys- ja vastausvuorojen mukaan. Taniko yritti urheasti näyttää rauhalliselta, vaikka samassa huoneessa sattui olemaan kaksi pelottavinta miestä mitä sillä hetkellä ajatella saattoi: Lanal ja Kazekage. Paperin kysymysten kirjaimet hyppelivät hänen silmissään. Häntä hermostutti todella.

”N-niin... tuota... s-siis...”

Jostain syystä Kazekagen tukevaksi tarkoitettu katse ei parantanut asiaa.

”...öh... tästä listasta on jo kaikki kysymykset käyty läpi”, Taniko sanoi hiljaa. ”Että... noh.”

Kazekage sulki supikoiramaiset silmänsä ja nyökkäsi kuin hyväksyen. ”Hyvä on. Päätämme kuulustelut nyt - ehkä toistaiseksi, ehkä tykkänään - mutta esitän vielä yhden kysymyksen.” Hän avasi silmänsä ja katsoi Lanaliin. ”Kadutko sitä mitä teit?”

Hetken Lanal oli hiljaa kunnes huokaisi. ”Katuisin...jos olisin tehnyt sen turhaan. Ihmisiä ei pidä tappaa omasta ilostaan. Mutta en kadu sitä, sillä kyseessä oli Mitsuyo”, Lanal sanoi ja hyvin yllättäen hymyili Kazekagelle.

Kazekage puolestaan nyökkäsi, mutta hänen ilmeensä pysyi yhä samanlaisena, ilmeettömänä. ”Laita tämä huomio ylös, Taniko-chan”, hän sanoi yllättäen Tanikolle, joka pikaisesti nyökättyään totteli. ”Luulen, että tämä riittää. Sinulta saatetaan ehkä tulla vielä kyselemään jotain, mutta nämä lausunnot riittänevät jo päätöksentekoon.”

Sen sanottuaan Kazekage kääntyi ovea kohti ja viittasi Tanikoa tulemaan perässään. Ensiksi mainittu ei kuitenkaan heti poistunut huoneesta, vaan ovella hän kääntyi katsomaan Lanalia ja kysyi: ”Onko jotain, mitä haluat sanoa, vai jätämmekö sinut omaan rauhaasi?”

Vastausta ei kuulunut, joten Kazekage lähti Tanikon perään.


***


”Joko se on ohi?” Naruto kysyi hieman kummissaan ja vilkaisi käytävälle tullutta Gaaraa.

Gaara nyökkäsi lyhyesti Narutolle. ”Päätöksen voi tehdä jo noiden lausuntojen perusteella vaikka jo tänään”, hän sanoi. ”Lähetin chuuninit kokoamaan neuvoston koolle.”

”Selvä.”

Ciel näytti helpottuneelta ja vilkaisi Tanikoa. ”Oletko kunnossa?”

”Huippaa enemmän kuin viime kerralla, mutta olo on muuten okei”, Taniko sanoi. ”Minun pitäisi harjoitella enemmän Jitsuganin käyttöä. Isäkin tolkuttaa siitä aina.”

Mitsuyon huoneen edessä ollut ANBU kääntyi huonetta kohti ja huikkasi: "Reitti on vapaa, Mitsuyo-san. Kuulustelut ovat päättyneet."

”Jos sopii, pyytäisin teitä jäämään vielä hetkeksi tänne”, Gaara sanoi konohalaisia silmäillen. ”Lanalia tai Mitsuyo-sania ei oikein mielellään päästäisi valvonnasta ennen kuin rikoksen sanktio on määrätty ja sen toteutus aloitettu. Voi esimerkiksi olla, että Taniko-chania tarvitaan lisätietojen selvittämiseen, mikäli neuvosto haluaa vielä tietää jotain.”

”Eli siis minun ainakin pitäisi olla täällä...” Taniko sanoi vaimeasti. ”Entä Ciel-san ja Naruto-san?”

Gaara silmäisi Tanikoa. ”Tarvitsetko jompaakumpaa heistä avuksi mahdollisiin kuulusteluihin?” hän kysyi.

Tanikon katse siirtyi hänen jalkoihinsa. ”Tuota... kun...”

”Joten, voisitteko tekin kaksi pysyä hetken Hiekkakylässä?” Gaara kysyi Cieliltä ja Narutolta. Taniko punehtui tällä välin. ”Jos neuvosto on nopea tämän asian suhteen, tilanne on jo tänä iltapäivänä ohi.”

”Totta kai”, Ciel sanoi tyynesti ja hymyili rohkaisevasti. Naruto huokaisi helpottuneena. Hän ei halunnut vielä lähteä, sillä häntä kiinnosti tappoparin tuomio ja tulevat päätökset.

Kun nelikko käveli vielä hetken käytävää pitkin, Taniko esitti äkkiä Gaaralle kysymyksen: ”Tuota... Kazekage-sama?”

”Niin?”

”Sanoitte tuolla äskettäin, että te... tuota... kärsisitte jotain... rangaistusta?” Gaara ei sanonut tässä kohdassa mitään, joten Taniko jatkoi: ”Mitä te sillä tarkoititte?”

Gaara oli yhä vaiti, ja Taniko jo taisi jo epäillä, ettei tämä edes kuunnellut koko kysymystä. Hän kuitenkin säpsähti, kun Gaara yhtäkkiä sanoi: ”Sitä on vaikea selittää ymmärrettävästi edes Hiekkakylän viisaimmille.” Kun ovet alkoivat lähestyä, hän jatkoi: ”Tein lapsena lukuisia murhia ja tappoja, mutta minua ei tuomittu koskaan, koska olen Neljännen Kazekagen poika. Teot ovat jo Hiekkakylän mittapuussa - ja osittain kiitos isäni - vanhentuneet, mutta...”

Tanikolla meni hetki tajuta, että Kazekagen puheen katkeaminen ei johtunut siitä, että hän olisi tahallisesti päättänyt puheensa noin, vaan siksi, ettei hän osannut jatkaa puhettaan.


***


Mitsuyo nousi sängyltään ja käveli ovea kohti kuultuaan ovi-ANBUn luvan mennä Lanalin huoneeseen.

”Sinipään huone on tuolla, ja et sitten ota askelia ylimääräisiin suuntiin”, ovi-ANBU ilmoitti tomerasti. Naosu, Mitsuyosta vastaava lääkintäninja, taisi paheksua noin roimaa kielenkäyttöä sairaalassa.

Mitsuyo meni Lanalin huoneen ovelle ja avasi sen. Hän astui sisään ja käveli hiljaisuuden vallitessa miehen luokse.

”Mitsuyo”, Lanal sanoi ja virnisti. Mies oli iloinen nähdessään mielitiettynsä kunnossa. Mitsuyokin virnisti. Hän hypähti Lanalin viereen sängylle. ”Mikäs on, oletko niin järkyttynyt ettet pysty edes suutasi avaamaan?” Lanal kysyi ivaten.

”Hah. No en taatusti ole!” Mitsu sanoi piikittelevästi ja tökkäisi Lanalia kylkeen.

”Varovasti!” Lanal ähkäisi ja vilkaisi Mitsuyota esittäen järkyttynyttä. ”Voi tulla pipi…” Lanal tempaisi esiin kätensä. Ne eivät olleet enää kiinni, vaan vapaat. Kärsivällisen nitkuttelun tulos. ”Sinulle siis voi tulla pipi, jos huomaat?”

”Ooh, suorastaan tutisen pelosta”, Mitsuyo sanoi ja virnisteli. Hän hyppäsi Lanalin syliin ja sai tämän kädet ympärilleen.

”Ah ja voi, oletko varma, ettei sinua pelota ja ettet vain tullut tänne etsimään prinssi rohkeaa, joka suojelee sinua, Mii-chan?” Lanal kysyi virnuillen. ”Sori, hunajapupu, prinssit on loppu.”

”Aih, olen tainnut sitten eksyä. Taidankin tästä mennä etsimään… seuraavasta huoneesta…” Mitsuyo sanoi ja perääntyi hieman, mutta kuitenkin niin, että Lanal saisi tästä vielä kiinni halutessaan.

”Ehei”, Lanal naurahti sarkastisesti ja nappasi Mitsuyon ranteesta kiinni. Sitten hän veti naisen lähelleen. ”Meidät pelastetaan ennen tuomiota”, mies kuiskasi mystisen hiljaa Mitsuyon korvaan.

Nainen näytti hieman yllättyneeltä. Pelastettaisiin? ”Oletko varma?” Hän kysyi sitten hiljaa painautuen Lanalia vasten.

Lanal myhäili sanomatta sanaakaan.


***


Gaara näytti yhä vakavalta. Harva ihminen tosin osasi erottaa toisistaan Gaaran perusilmeen ja vakavan ilmeen, mutta nyt Kazekagen kasvoilla oli joka tapauksessa vakava ilme.

"Neuvoston oikeudenkäynteihin ei yleensä päästetä ulkopuolisia", hän sanoi ottaessaan askelia toimistonsa suuntaan, "mutta uskon, että te voitte halutessanne seurata neuvottelua, koska olitte todistajina kuulustelussa."

Samalla Gaara tavasi Tanikon kirjoittamia merkintöjä. Onneksi Matsuri oli hyvä tulkitsemaan epäselvääkin käsialaa. Hän tekisi neuvoston heikkonäköisimpiä varten siistityn version Tanikon muistiinpanoista.

”En usko että minun kannattaa tulla…” Naruto sanoi ja kuulosti hivenen vakavalta. ”Minä en ollut kuulusteluissa tärkeänä osallisena, ja en usko että… minusta on mitään apua." Sitten hän vilkaisi joukon pisintä, Cieliä, ja vinkkasi tätä kohti. ”Mutta hänestä on varmaan hyötyä.”

Gaara nosti katseensa Narutoon. Keltatukka oli niitä harvoja ihmisiä, jotka eivät pelästyneet Gaaran suoraa katsetta. ”Olit kuitenkin mukana ja kuulit, mitä kuulustelussa puhuttiin. Mutta miten vain tahdot.”

Naruto kohautti olkapäitään. ”No, sopii…”

”Hyvä on, tulemme molemmat”, Ciel sanoi ja virnisti Narutolle, joka hymähti puolittainen hymy huulillaan.

”Tuota... tarvitaanko minua siellä kokouksessa?” Taniko kysyi ujosti.

Gaara laski paperin katseestaan ja vilkaisi Tanikoa. ”Ellet halua tulla seuraamaan neuvottelua tai toimia kuulustelujen todistajana, voit poistua.”

”J-juu”, Taniko sanoi, kumarsi ja kaikkosi. Hän taisi olla helpottunut päästessään pois tilanteesta.

Gaarakin olisi ollut.



*****


Tästä viidenteen lukuun.