***

Riisu yltäni tähtivyö,
Viivy vielä huomiseen.
Kun henki on vahva, niin vähäkin työ
Riittää maailman luomiseen.

Niin, me luomme yhdessä maailmaa, minä ja Danna. Ei mitä tahansa maailmaa, ehei. Se on aivan oma maailmansa, meidän maailmamme. Sellainen pieni, joka syntyi kun olemme läheikkäin. Silloin kun Danna halaa minua ja minä halaan Dannaa. Silloin kun tunnen Dannan huulet omillani.

Siinä maailmassa on helppo olla. Se on onnellinen paikka, pieni mutta onnellinen. Se on jossain kaukana muusta maailmasta. Se on siinä sängyssä jonka jaamme Dannan kanssa. Se on siinä peiton alla johon Danna käärii minut kun vilustun sateessa. Silloin kun hän ottaa minut syliinsä ja lämmittää.

Katsot ulos, näätkö sen?
Toiset tappaa toisiaan.
Alla veristen vaatteiden
Loiset tappaa loisiaan.

Ehkä se on pohjimmiltaan pakenemista. Kaksi isoa ja pahaa akatsukia pakenemassa ympäröivää maailmaa. Sitä voi olla vaikea käsittää, minähän rakastan tuhoamista. Minä rakastan sitä kun saan räjäyttää mahdollisimman paljon ja mahdollisimman lujaa. Mutta olisi valetta väittää, että se olisi siinä.

Ehkä iso ja paha akatsukikin voi joskus nähdä painajaisia niistä ihmisistä jotka selvisivät ensimmäisestä räjähdyksestä. Niistä anovista katseista. Niistä runnoutuneista vartaloista. Siitä itkusta ja huudosta. Niistä jotka räjäytin uudestaan. Ehkä minäkin olen nähnyt painajaisia.

Ole minulle ihminen,
Kun toiset tappaa toisiaan.

Dannan kanssa se ei haittaa. Ihmiset riehuvat maailmassa, tekevät kaikkea typerää kuten aina. Dannan lähellä se on niin helppo unohtaa. On helppoa olla siinä ja nauraa. Ja kun sitten herään yöllä, kun huudan pelosta, Danna on siinä.

Rakasta minua,
Minä rakastan sinua.

***

Riisu yltäni tähtivyö,
Viivy viikkoon seuraavaan.
Tätä riemua aika ei syö,
Ei se törmää maailmaan.

Sanoisin sitä mitä meillä Deidaran kanssa on rakkaudeksi. Se on lujempaa kuin kiintymys, vahvempaa kuin ihastuminen. Se on lämmin tunne, joka kauan sitten unohdetussa sydämessäni syttyy nähdessäni Deidaran. Minun Deidarani. Tunne, joka leviää joskus pikkuhiljaa ja joskus räjähtäen sisälläni kun hän koskettaa minua.

Deidara kutsuu sitä aina "meidän maailmaksemme". Hän ei ikinä kutsu sitä rakkaudeksi, kuten en minäkään. Meidän ei tarvitse. Tiedämme sen olevan olemassa, riippumatta ajasta tai paikasta, ja se riittää. Ja uskon, tiedän, että se mitä meidän välillämme on, tulee kestämään. Se on taidetta, ikuista.

Katse hellä kuin viime yö
Miehen riisuu aseistaan.

Voin nähdä hänet jos suljen silmäni. Hänen hymynsä. Hänen silmänsä. Muistan vieläkin kun ensimmäisen kerran katsoin häneen kunnolla. Muistan kuinka hukuin hänen silmiinsä. Silloin en sitä vielä tiennyt, mutta koko tässä kurjassa maailmassa Deidara on ainoa, joka saa minut hymyilemään. Ainoa, joka saa minut huolehtimaan itsestään.

Miten voisin vain katsoa vierestä kun hän öisin herää ja huutaa minua auttamaan? Deidara on harvoin peloissaan päivällä, mutta herätessään toisinaan painajaisiinsa hän pelkää sitäkin enemmän. En voi sille mitään, vedän hänet aina lähemmäs ja lohdutan. Ja yleensä se auttaa.

Kyllä, sanoisin aika varmasti, että se on rakkautta.

Rakasta minua,
Minä rakastan sinua.

***

Ja minä hymyilen, kun sinut nään.
Mä uskon aikaan toiseen:
Ei liput liehu sotaa julistain.

Deidara kääntyi katsomaan Sasoria taistelukentän toisella puolella. Hänen takanansa räjähti vielä kaksi pienempää pommia, mutta Deidara ei välittänyt. Hän hymyili koko kasvojensa leveydeltä rientäessään Dannansa luokse. Ja Sasori hymyili takaisin astuessaan toista vastaan edessään olleen ruumiin yli.

Sasori kosketti ensin Deidaran kasvoja, hipaisi tämän poskea, kunnes huomasi viiltohaavan Deidaran kädessä. Hän kohotti sen ylemmäs ja tutkaili huolellisesti ennen kuin Deidara vetäisi hermostuneena kätensä pois ja vakuutti ettei se ollut mitään vakavaa.

Sinun kanssasi nousen hellimpään
Aamuun aurinkoiseen.
Ja jonakin aamuna ennen sarastusta
Huomaat että musta

Molemmat noista kahdesta olivat liassa ja veressä. Molemmat olivat jälleen kerran hävityksen keskellä, suurimmaksi osaksi itsensä aiheuttaman tuhon. Mutta ei se haitannut.

Sasori veti Deidaran lähemmäs itseänsä, kietoi kätensä nuoremman ympärille ja kuiskasi hiljaa jotain tämä korvaan. He jäivät siihen, omaan maailmaansa. Hetken oli taas toivoa siitä onnesta jonka ihmiset niin helposti kadottavat. Ja tuon hetken ohimennessä ilo kuitenkin jäi, pysyväksi osaksi pientä maailmaa jonka kaksi akatsukia jakoivat.

Aurinko nousee.

***

A/N: Ai että minä sitten rakastan tätä kappaletta. n__~

Dodih, siinähän se. Itse olen tähän suht tyytyväinen (ihan kuin laittaisin tänne mitään mihin en olisi), toivottavasti joku muukin tästä nyt piti.
Kommentteja olisi ihana saada vastaan, kertokaa vaan mitä mieltä olitte ja kritisoikaa, ihmiset. Kyseessä oli kuitenkin toinen ficcini ikinä ja ensimmäinen songficcini, joten parannettavaa varmasti löytyy.