Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Kuutamoyön lukutoukka - Nuti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K3- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 3660 sanaa, 22775 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2009-05-23 11:53:24
Kansio: Muu - S-K13

Name: Kuutamoyön lukutoukka
Author: Nuti ilmoittautuu
Rating: K7
Genre: ABH (Anywhere But Here), jonkin verran action, inaus huumoria
Pairings: Ei parituksia
Warnings: Ei varoitettavaa. Väkivalta menee Disney-filmien tasolle, kiroilu samoin.
Disclaimer: Ficci perustuu Naruto-sarjan maailmaan. Neljää hahmoa lukuun ottamatta kaikki hahmot kuuluvat Masashi Kishimotolle.

Summary: Matkasi jatkuu, ja kohtaat taas uusia ystäviä ja vihollisia. Suunta vie tällä kertaa aavikkoisesta ja hiekkaisesta Tuulimaasta rehevään, metsikköiseen Tulimaahan. Vastassa on koiria, maantierosvoja ja pesunkestävä lukutoukka!

Kakashi piskeineen ilmestyy tässä tarinassa

Tämä tarina on jatkoa toiselle tarinalleni Kulmakunnan ystävällinen aavikkopoika, mutta tämä tarinan ymmärtämiseksi sitä ei ole pakko lukea. Tämä tarina on hieman lyhyempi kuin viimeksi mainittua tarina.

Arvostelu
4
Katsottu 2794 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Otsikkoon on tahallisesti otettu Naruton 76. jakson nimen (Kuutamonyön salamurhaaja) muunnos :D Se vain kuulosti hauskalta. Hmmm... pitäisikö tälle "sarjalle" keksiä nimi? Miten olisi "Kohtaamisia"?



Kuutamoyön lukutoukka




Aavikko on viimein takanasi.

Olet ylittämässä aroa, jolla kasvaa sitkeitä pensaita ja töyhtömäisiä ruohontupsuja. Maaperässä on sen verran kosteutta, että maa pysyy koossa eikä pölise tuulen mukana. Jostain syystä Auringon mahtikin tuntuu arolla paljon siedettävämmältä kuin Tuulimaan aavikon hiekkatasangoilla. Osasyy voi tietysti olla se, että nyt ylläsi on kunnollinen, auringolta suojaava kaapu.

Jatkat eteenpäin. Ylität aavikkoisen Tuulimaan ja metsikköisen Tulimaan rajan. Aron ruoho muuttuu maili maililta vehreämmäksi ja mehevämmäksi. Pensaatkin kasvavat kokoa. Pikku hiljaa alas kohdata ensimmäisiä puita. Puiden määrä kasvaa askel askeleelta. Ennen pitkää, parin päivän taivalluksen jälkeen, huomaat olevasi tummanvihreässä ja kullalla pilkutetussa metsässä.

Ilahdut puista, jotka varjostavat ja viilentävät paikoin polkuasi, ja toisaalta kiroat pensaita, jotka takertuvat kaapusi helmaan. Lopulta kiskaiset kaavun pois yltäsi ja tunget sen reppuusi. Ihosi saa taas hengittää. Metsän ilmassa oleva kosteus imeytyy ihoosi kuin vesi pesusieneen. Tuntuu kuin olisit upottautunut viileään veteen. Otat myös turbaanimaisen hattusi pois ja annat pääsikin vapautua. Tunnet raikkauden leviävän ruumiiseesi.

Tviit tvii... shh, shh, shh... titityy, titityy, tvuit tvuit! ... krak, ratin, ratin...

Lehtien ja nurmen kahinaa, lintujen sirkutusta, rasahtelua. Metsä on elävämpi kuin aavikko. Olosi on melko kotoisa ja turvallinen. Pian kuljet vehreälle metsäaukealle, jossa Aurinko pääsee jälleen koskettamaan päätäsi. On rauhallista…

Ei kauaa.
Khah… rapin… rahi… shhht, krak, runts…
”Etsikää, etsikää, etsikää!”
Hätkähdät. Ihan kuin joku möreä-ääninen mies olisi huutanut.
Krak, rahi, shhh, krak, kra-krak…
Sitten kuulet edestäpäin rapinaa, oksien katkeilua, rasahduksia. Ihan kuin joku – jotkut – olisivat kulkeneet metsän halki.

Mitä siellä ollaan etsimässä? Et kai ole osunut paikalle keskellä metsästyskautta?! Toivottavasti siellä ei ole pyssyjä… tai toivottavasti sinut huomataan ennen pyssyjä.

Töpiti-töpiti-töptöptöptöp-töpiti-töpiti…!! Tum-tumtum-tum-tum…!! Kipin-kapin-kipin-kapin…!!

Äkkiä tuntuu siltä kuin olisi päätynyt antilooppilauman keskelle. Lauma nopeasti juoksevia eläimiä ohittaa sinut molemmin puolin. Et näe niitä tarkasti, mutta nelijalkaisia ne ainakin olivat ja niitä oli ainakin viisi. Tai kaksi. Tai kaksikymmentä. Missä välissä olisit ehtinyt laskea ne?

Käännät katseesi nähdäksesi, mitkä otukset sinut oli ohittanut noin nopeasti.

Koiria. Viisi kappaletta. Kaiken kokoisia aina pienestä luppakorvasta valtavaan, tummanharmaaseen bulldoggiin. Kaikkien selässä on viittaa muistuttavat siniset loimet, joiden sisään on kuvioitu jonkinlainen valkea ympyrä.

Noin kymmenen metrin päässä sinusta koirat tekevät äkkiä äkkijarrutuksen – ja alkavat samassa ravata täyttä päätä sinua kohti.

Silmäsi levahtavat.

Nopeimmin luonasi on valkoinen, pystykorvaa ulkonäöltään ja kooltaan muistuttava koira. Se ei näytä kovin ystävälliseltä, vaan se luimii korviaan ja murisee sinulle matalalla äänellä. Kristallimaiset valkoiset hampaat välkkyvät.

Grruurrr…

Hermostut hieman. Mitä tämä on? Mitä nämä koirat ovat? Ja mitä sinä olet tehnyt, kun tuo valkoinen siniloiminen koira murisee sinulle? Ethän sinä ole tehnyt mitään!

”Hei, Urushi, lopeta jo.”

Se on se sama möreä ääni, jonka kuulit aiemminkin, nyt aivan lähellä. Valkea koira sulkee samassa suunsa piilottaen pelottavat hampaansa ja lopettaen murinan. Tuima ilme ei kuitenkaan katoa.

Käännyt ympäri katsoaksesi, mistä tuo möreä ääni kuului. Se tuntui kuuluvan takaasi, mutta et näe ketään.
”Katso kuusikymmentäkaksi astetta alaviistoon, kiitos.”
Katsot alaspäin. Leukasi on loksahtaa auki.

Jalkojesi juuressa on pikkuruinen mopsi. Sillä on myös selässään sininen viittamainen loimi, ja lisäksi sillä on pään päälle solmittuna sininen nauha solmu leuan alla. Nauhaan on kiinnitetty metallilaatta, jossa on jokin lehden muotoon tyylitelty spiraalimainen kuvio ja joka on nyt mopsin päälaen kohdalla.

”Anteeksi Urushin puolesta”, mopsi sanoo yhtäkkiä tutulla, möreällä äänellä. ”Hän vähän epäsosiaalinen.”
’Puhuva koira?!’ ällistelet. ’Miten noin pienestä eläimestä voi kuulua noin möreä ja luja ääni?’
Urushiksi kutsuttu valkoinen koira murahtaa jotain mopsille.

”Keskitytään nyt vaan siihen tehtävään ja etsitään se mitä käskettiin”, mopsi sanoo. ”Annetaan tämän olla. Pakkoko on murista kaikelle mitä liikkuu?”

Urushi tuhahtaa ja jolkottelee poispäin.
”Okei, hajaannutaan.”
Koirat lampsivat erilleen maata nuuskien. Muutama niistä pyrähtää juoksuun.

Tarkkailet koiria. Ne eivät näytä ihan tavallisilta. Loimien lisäksi muutamilla niistä näyttää olevan erilaisia asusteita: yhdellä on siteitä pään ja etutassujen ympärillä; toisella on nauha-metallilaattajuttu otsalla; yhdellä on ihan varmasti aurinkolasit.

Kaikki koirat näyttivät olevan eri rotua. Mukana oli mopsin, bulldoggin ja pystykorva-Urushin lisäksi pari luppakorvaista pientä koiraa (toinen on se otsanauhallinen spanieli, toinen on noin terrierin kokoinen), pari keskikokoista pystykorvaa (toinen on se aurinkolasipäinen, toisella on musta töyhtö päässä) ja yksi vinttikoira (se siteisiin sonnustautunut). Koiria on yhteensä kahdeksan kappaletta, kun jostain kuin tyhjästä on ilmaantunut jo paikalla olleiden lisäksi kaksi muuta koiraa. Koirat tuntuvat erilaisuuksista huolimatta olevan yhtenäinen lauma.

Ja ne etsivät jotain. Mitä?
Rapin, rapin… nuuhnuuhnuuh… raps, rapin, krak… nuusk, nuuh…
Yksi pystykorvista, töyhtöpäinen sellainen, vilkaisee sinua kohti. ”Hei, eihän tuo tyyppi ole mennyt mihinkään”, se sanoo.
”Entä sitten?” aurinkolasipää huoahtaa. ”Mitä väliä sillä on? Etsitään nyt vaan, niin saadaan sekin homma pois päiväjärjestyksestä.”
”No kun se kattoo meitä”, töyhtöpää inttää.
”Ole sitten katsomatta takaisin.”

”Shiba, Akino, nyt loppui”, mopsi tuhahtaa. Pienestä koostaan huolimatta se tuntuu olevan lauman johtaja. ”Takaisin ruotuun. Kohteen pitäisi olla täällä.”

’Kohteen?’ mietit.

”Peace, Pakkun”, töyhtöpää tokaisee ja lampsii toiseen suuntaan. ”Raportoimmeko me kuitenkin tuosta ihmisestä? Ihan kaiken varalta, Kakashi haluaa varmaan tietää. Tuo tyyppi vaikuttaa ulkomaalaiselta.”

’Kuka on Kakashi? Joku koira?’

”Miten vain, miten vain”, Pakkuniksi kutsuttu mopsi murahtaa ja nuuhkii taas lättäkuonollaan maata. ”Se ei ole kuitenkaan nyt tärkein asia.”

Koirat hyörivät aukiolla sinusta piittaamatta. Ainakin jonkin aikaa.
Pakkun-mopsi pyrähtää samassa luoksesi. ”No?” se kysyy. ”Mikä nyt mättää?”
”Miten niin?” kysyt.
”No kun ensiksi reissasit kovaa tahtia ja sitten pysähdyit. Suunta hukassa, vai?”
”Ei, katselin vain touh- etsintöjänne. Minulla ei ole kiire. Ja tiedän kyllä suuntani, minulla on kartta.”
”Aa.”
”Mitä etsitte?”
”Sori, salaisuus. Luottotehtävä. Minulla ei ole lupaa kertoa.”
”Olisin vain ajatellut, että jos se kohde törmää vastaan, niin…”
”Pakkun, Pakkun!” kuuluu samassa huudahdus aukiolta. ”Pakkun, löytyi!”
Pakkun kääntyy huudon suuntaan ja nousee kaniinimaiseen seisontaan. Katsot itsekin samaan suuntaan.

Töpiti-töpiti-kahin-kahin-töp-töp-tuf-tuf…!

Teitä kohti juoksee loput seitsemän koiraa. Etupäässä on otsapannallinen spanielimainen luppakorva, joka kuljettaa suussaan jotain. Tihrustat ja huomaat että se on – kirja. Ei mikään nahkakantinen ja kultakantattu, jollaisia löytyisi fantasiatarinoista, vaan ihan tavallinen kirja, jonka näköisiä löytyy tusinoittain tavallisista kirjakaupoista. Sen kovat kannet ovat oranssit, ja kooltaan se on kutakuinkin keskivertoromaanin kokoinen. Etukannessa on jokin kuva, mutta et ehdi nähdä, mikä kuva siinä on.

Aivan tavallinen kirja. Ei mitään sen ihmeellisempää?

Tum-tum-tum-kahin-kahin-töp-töp…!
Juokseva koiralauma ohittaa sinut tahtiaan hidastamatta. Pakkun katoaa jalkojesi juuresta ja liittyy mukaan.
Tuota pikaa koko lauma on kaikonnut näkyvistäsi päin metsikköä. Isosta bulldoggista aina pikkuista Pakkunia myöten.

Tällainen tapaaminen siis tältä erää. Lähdet taas kävelemään. Kulkuohje on harvinaisen selvä: suoraan itään.


***


Krrrii, krrrii, krrrii…

Ilta alkaa saapua, ja heinäsirkat ovat aloittaneet iltakonserttinsa. Auringon kultaisten läikkien sijasta maata täplittävät Kuun hopeiset säteet, jotka siivilöityvät lehvästön läpi.

Heinäsirkkojen siritys alkaa ottaa sinua päähän. Miksikö? Olet taivaltanut koko päivän, iltapäivän ja illan, etkä ole nähnyt vilaustakaan majatalosta, jonka piti olla vain parin tunnin kävelymatkan päässä. Heinäsirkkojen siritys merkitsee sitä, että olet taivaltanut ties missä pöpelikössä jo monta tuntia ja ilmeisesti aivan väärässä suunnassa. Olisi pitänyt tarkastaa suunta siellä aukiolla. Hiiskatti! Et löydä myöskään maamerkkejä, joita olisi voinut verrata kartan merkintöihin.

Krrrii, krrrii, krrrii…
Himpura, himpura, himpura ja vielä kerran himpura!

Tilanne ei ole sentään toivoton: Nyt et sentään ole kuivettumassa aavikolla rusinaksi. Ruokaa ja vettä riittää, päivällä voisi taivaltaa, kuun valossa näkee hyvin ympärilleen, varusteet ovat hyvät… mutta missä hiiskatissa sinä oikein olet?!

Toteat, että tilannetta on paras katsastaa uudelleen aamun valossa. Päätät siis pystyttää itsellesi leirin ja ryhtyä nukkumaan.

Matkustavaisena olet jo tottunut yksinkertaisen leirisi rakentamiseen. Olet jo päivällä poiminut mukaasi sopiviksi katsomiasi risuja ja kookkaita oksia pientä iltanuotiota varten. Kokoat nuotion ja sytytät sen. Nuotio ei ole kyllin suuri lämmittämään koko yöksi, mutta ainakin se tuo turvallisuuden tunnetta. Levität huopasi maahan ja istahdat sille. Kaivat repustasi esille evästä: juustoa, kuivakeksejä ja kuivattuja hedelmiä. Tyhjällä vatsalla ajattelee kurjia. Mutustelet rauhassa ateriaasi välillä vesipullostasi juomaa hörppien. Mitä täydemmäksi täytät vatsaasi, sitä enemmän rauhoitut. Ei hätä ole tämän näköinen.

Krunks. Krats. Krak…

Valpastut, kun kuulet rasahduksia. Joku on tulossa nuotiotasi kohti. Nostat katseesi metsään. Nuotion loiste on huonontanut hämäränäköäsi, joten näet vain hämärästi kuun valossa.

Erotat kuitenkin valtavan kokoisen hahmon siluetin. Ja sitten vielä toisen hahmon, luikumman. Ja kolmannen, pienen sintin. Arvioit kaikkien olevan miehiä. Mutta mitä he täällä?

”Hei”, kuuluu kumea, örähdystä muistuttava ääni. Se iso mies… mikä goljatti! Kaksimetrinen, vatsakas, iso.
”Tää on meidän aluetta”, sanoo kimeämpi ääni, joko sintti tai luikku. ”Tästä ei mennä ilman maksua!”
”Meidän aluetta!” kivahtaa vielä korkeampi ääni, se sintti varmaan.
Hienoa. Oliko pakko törmätä kolmihenkiseen ryövärijoukkoon? Onko tällaisia Tulimaassa paljonkin?
Hump!

Saat äkkiä muuta ajateltavaa, kun isoin korsto tarttuu paitasi etumuksesta ja nostaa sinut ilmaan. ”Ei huolta, meen maksut eivät ole isoja”, korsto sanoo. ”Me otetaan vain kaikki sun tavarat, jotka kiinnostaa meitä eniten. Kaikki rahanarvoinen, siis.”

Luikku ja sintti käyvät tavaroittesi kimppuun. Tuijotat. Ryöväreitä, todella!

’Näpit irti tavaroistani!’

Et kuitenkaan ehdi edes harkita korston kasvojen ja torson mukiloimista uuteen uskoon, eivätkä korston toverit ehdi tyhjentää reppuasi, kun tilanne saa yllättäen uuden käänteen.

Pok!

Ison ryövärin pää notkahtaa eteenpäin, ja miekkonen horjahtaa. Huomaat, että jonkin pienehkö, pitkulainen, metallisesti kiiltelevä kappale tupahtaa maahan. Joku on heittänyt sillä isoa korsto päähän. Korston ote höllentyy, ja pääset irti. Itse korsto romahtaa polvilleen maahan päätään pidellen ja julkiasukelvottomia äristen. Vromps!

Maassa oleva metalliesine on kunai, ninjojen heittoveitsi. Ilmeisesti korsto sai päähänsä sen tylpästä päästä vahinkojen vähyydestä päätellen.

”Hoi!” kuuluu jostain uudella äänellä. Ääni on aikuisen miehen ääni, keskivertoa hiukan matalampi ja käheämpi, hieman venyttelevä. Katseet pälyilevät ympäriinsä. ”Kolme yhtä vastaan, onko nyt kivaa?”

Sinä ja ryövärit katsotte äänen suuntaan – kohti puun latvaa.

Suuren lehtipuun tanakalla oksalla lehtisiivilän varjossa seisoo pitkä, solakka mies. Hän seisoo teitä katsellen kädet suorina ja rentoina sivuillaan.

Tarkastelet jostain syystä tätä uutta tulokasta tarkemmin kuin ryöväreitä.

Mies vaikuttaa ruumiinrakenteensa ja äänensä puolesta yli kaksikymmenviisivuotiaalta mutta alle kolmekymppiseltä. Hänen tankeat hiuksensa uhmaavat painovoimaa törröttämällä päästä siveltimen karvoja muistuttavana töyhtönä, joka on kallistunut hiukan vasemmalle. Hiukset ainakin näyttävät kuun valossa hopeisilta, mikä riitelee miehen näennäisen iän kanssa. Kasvoja on mahdoton erottaa siinä valaistuksessa.

Miehen päällä on tumma, pitkähihainen paita ja sen päällä jonkinlainen tumma liivi. Jaloissa on hieman pussittavat, tummat housut. Oikean reiden ympärille on sidottuna jotain valkeaa ja sen päälle tumma nauha, johon taas on kiinnitetty jonkinlainen tumma palikka, kaiketi asekotelo. Vyötäisillä, vasemman pakaran kohdalla, on jokin pieni, vaalea vyölaukku. Miehen käsissä on tummat kynsikkäät, joissa on kiiltelystä päätellen metallilaata kämmenselissä.

Ryövärit tuijottavat silmät suurina. Huomaat heidän käsien vavahtelevan.

Puussa ollut miekkonen hypähtää alas ja jää sinusta ja ryöväreistä parinkymmenen metrin päähän seisomaan. Huomaat, että miehen kasvot ovat liki kokonaan peitetyt: kasvojen alaosaa peittää ihonmyötäinen tumma maski, kun taas vasemman silmän päälle on laskettu samanlainen nauha-metallilaattajuttu kuin mitä näit aiemmin Pakkunin päässä. Siinä on sama kuviokin. Otsanauhajuttu on nyt sidottu otsalle, mutta laskettu sen verran alas, että vasen silmä jää piiloon. Kasvoista näkyi siis vain neljännes: oikea silmä ympäryksineen. Silmä on muodoltaan kapeahko ja iiris on väriltään tumma.

Ryövärit katselevat vavahdellen hoikkaa miestä. Ihmettelet vähän, mikä kolmea miestä hermostuttaa tuollaisessa solakassa (joskaan ei aivan ruipelossa) miehessä. Heillähän on määrällisesti ylivoima! Toisaalta… kenen puolella tuo hopeapää ylipäätään on?

Luikku kumartuu sintin puoleen. ”Meitä on kolme, tuota vain yksi. Ehkä me…”
”Taukki!” sintti ärähtää ja mottaa luikkua tömäkästi kylkeen. ”Se on ninja! Meidän kannattaa livistää ennen kuin saadaan turpiin!”

”Kuulin tuon, ja minulle on se ja sama mitä teette”, hopeamies, ninja, tokaisee yhtäkkiä kyllästyneellä äänellä. Ihmettelet äänensävyn valintaa tässä tilanteessa. ”Helpointa tietysti olisi, jos te lähtisitte ensin. Toisaalta Hokage voisi antaa palkkion parista maantierosvosta… mutta en minä teitä jaksa raahata Konohaan asti. Sinne on liian pitkä matka. Jos te haluatte tapella kanssani, niin siitä vain.”

Ninja siirtää kätensä taakseen ja työntää vasemman kätensä takavasemmalle kiinnitettyyn vaaleaan vyölaukkuunsa. Ryövärit valpastuvat, niin sinäkin. Katsotte tiiviisti, kun ninja vetää hitaasti hivuttaen esille jotain…

Se jotain on oranssi, tutun näköinen kirja. Ninja avaa sen auki ja vie sen kasvojensa eteen.

”Päättäkää te rauhassa mitä teette”, ninja sanoo. ”Mutta älkää mielellään menkö sen nuotion eteen, en muuten näe lukea. Tässä on hyvä kohta kesken.” Ja niillä sanoin ninjan näkyvillä oleva silmä alkaa liikkua hitaasti kirjan sivujen laidasta toiseen.

Tuijotat suu auki. Niin tekevät rosvotkin. Mitä ihmettä tuon hopeatukan päässä liikkuu?!

Khah. Ninja kääntää kirjan sivua välittämättä katseista. Et näe lukea kirjan kannessa olevaa kirjoitusta, mutta näet karikatyyrimaisen kuvan naista jahtaavasta miehestä. Kirja on varmaan jokin romanttinen komedia.

Luikku ryöväri kääntää katseensa sinuun. Hätkähdät. Sintti hivuttautuu varovaisesti kohti reppuasi, ojentaa kättään sitä kohti…
Shink! ”Aaaagh!”
Sintin käteen ilmaantuu äkkiä verinen naarmu, ja läheisessä puussa kiiltelee kämmenen kokoinen nelisakarainen heittotähti.

Ninja nostaa katseensa kirjastaan. Hänen oikea kätensä on hänen edessään erikoisessa siksak-asennossa, josta tulee mieleen lähinnä kliseiset kuvat egyptiläisistä hautamaalauksista. ”Selvä. Tuo tarkoittaa ilmeisesti sitä, että kaivatte yhä verta nenästänne”, hän lausuu ja sulkee kirjan. ”Tilaus otettu vastaan.” Hän sujauttaa kirjan takaisin vyölaukkuun ja nappaa kolmen sormensa väliin kaksi kunaita. ”No, pikkupojat, leikitäänkö?”

Ryövärit tuijottavat, mutta eivät kauan.
”Aaaakh! Pakoon!” Töp-töp-töp-tuf-tuf-tuf-tam-ta-tam…!!!
He pinkaisevat vastakkaiseen suuntaan niin lujaa kuin kintuistaan pääsevät ja katoavat metsään.

Kun ryövärien askeleet hiipuivat asteittain osoittaen näiden olevan hyvin, hyvin kaukana, ninja sujauttaa kunainsa takaisin vyölaukkuunsa sen kirjan seuraksi. Hän kääntää yksisilmäisen katseensa sinuun. ”Kaikki kunnossa?”

”Jokseenkin…” vastaat. ”Kiitos.”
”Ei se mitään, olin tässä lähettyvillä”, ninja sanoo rennosti kättään huiskauttaen.
”No niin ne pelastajat aina sanovat…”

”Oikeasti. Olin tuossa puussa lukemassa kirjaani nuotiosi valossa. Hankalaa se kyllä oli, kun en halunnut paljastua. Lehdet varjostavat liikaa sivuja, vaikka ne piilottivatkin minut hyvin.”

Hätkähdät. Et kuullut missään vaiheessa ninjan tuloa.
Ninja tarkkailee sinua vähän tarkemmin. ”Hmmm. Vaikutat jotenkin tutulta”, hän lausuu.
”Minäkö?” kysyt. ”Minä en ainakaan ole nähnyt sinua aiemmin.”
”En minäkään, mutta koirani kertoivat sinun näköisestäsi matkailijasta pörräämässä näissä metsissä.”
’Koirani?’ ajattelet ja sanot yhtäkkiä vähääkään harkitsematta: ”Ettei nimesi ole vain Kakashi?”
”Jep”, Kakashi vastaa. ”Hatake Kakashi, jounin-tason ninja Konohasta. Mainitsivatko koirani jotain minusta?”
”Ohimennen.”
”Vai niin… Kuule, voinko pyytää sinulta pientä palvelusta?”
”Millaista?”

Kakashi poimii taas kirjansa esille. ”Saanko lainata vähän nuotiotasi? Haluaisin lukea tämän yhden luvun loppuun. Sitä olisi ikävä jättää tähän kohtaan kesken.”

”Kaikin mokomin. Olen itse menossa kumminkin pian nukkumaan, joten saat itse hoidella puiden lisäämisen.” Olet niin väsähtänyt, ettet jatka kummaa miekkosta poiskaan hätistää saati miettiä, aikoisiko tämä vuorostaan pihistää tavarasi.

Olet erottavinaan ilahtuneen hymyn kasvomaskin alta.


***


Heräät virkistyneenä seuraavana aamuna. Uni on tehnyt sinulle hyvää. Hierot unirähmät silmistäsi ja venyttelet saadaksesi veren taas kiertämään. Auringonsäteet kiilaavat silmiäsi auki ja karistavat unisuutta pois. Leiripaikkasi on tyhjentynyt. Nuotio on siististi ja turvallisesti sammutettu, eikä se edes enää savua. Yöllinen vieraasi on siis jo hyvän aikaa sitten lähtenyt.

Eihän vieras ole ottanut sinulta matkamuistoja?

Säpsähdät ajatuksesta ja hyökkäät reppusi kimppuun. Pengot reppua hyvän aikaa. Eväitä löytyy, samoin tulitikkuja, vesipullot ovat kunnossa, kompassi löytyy… mutta missä kummassa kartta on? Pälyilet hädissäsi ympärillesi.

Kartta ei ole mennyt kauas. Se on sammutetun nuotion vieressä painona toimivan kivenmurikan alla. Miksi se on sinne mennyt? Et muista poimineesi illalla karttaa repusta sitten leirin pystyttämisen.

Poimit kartan käteesi ja huomaat, että siinä on lyijykynällä kirjoitettua tekstiä.

Karttaan on piirretty kaksi ruksia ja niiden väliin katkoviiva. Toisen ruksin kohdalla lukee ”Olet tässä” ja toisen ruksin kohdalla taas ”Takadan majatalo, 3½ tähteä, hyvä hinta-laatusuhde”. Lisäksi kartan alareunassa on teksti: ”Kiitos nuotion lainasta. Hyvää matkan jatkoa. Hatake Kakashi”

Naurahdat itseksesi ja poimit kompassin repustasi ottaaksesi suunnan majatalolle.



*****



Tämä kuva oli tuomassa inspiraatiota tarinaan. Vilkaiskaapa se jälkkäriksi! :D

E: Piditkö tästä(kin) osasta? Tässä sarjan kolmas osa! Klik!

Kommentit (Lataa vanhempia)
Engaru - 2009-05-23 15:01:14
(Tämäkin) ficci on hyvä~! n____n

..Äh, kun en osaa sanoa mitään järkevää...Anteeksi.

Muttah, anyway, hyvä ficci! :D

Soldieri - 2009-06-16 12:31:23
Ihan kiva.. Ei ihan sellainen mitä yleensä luen..
Hyvin kirjotettu ja ihan vaan muutama kirjotusvirhe oli joukossa.. (en muista enää mitkä) :D
4 pistettä.

Kawamaru - 2010-01-04 15:24:39
Jotenkin... Aivan tajuttoman ihana tarina. Pitkästä aikaa vastaan tuli tällainen teksti, jossa kertojana on itse lukija ^^ Ja se teki vaikutuksen - olit osannut erittäin hyvin kuvailla tilannetta.

Tuli jotenkin lämmin olo (ei, en rakasta Kakashia, muuten vain xD) kun Kakashi tuli auttamaan ficissä. Silleen "Vau, näkisin tässä siis Kakashin!" -tyyliin, ja kaiketi myös siksi, että olit osannut tuoda hyvin Kakashin symppis -tyylin tässä ^^

Kerronta oli erittäin sujuvaa, ja juoni huippuluokkaa ^^ Kaiken kaikkiaan kympin - pahus, pisteytys liian vajaa - no, viiden pojon arvoinen x3 Juuri tällaisia ficcejä me lukijat kaipaammekin! Aina ei tarvi olla täydellistä veren ja adrenaliinin sekaista tappelukauhusoopaa, vaan yksinkertaisesti jotain näin ihanan... No, symppistä. *ei keksi tekstin upeuden turruttamana mitään parempaa sanottavaa*

Niin, siis, 5 pojoa ja takaan, että luen mielelläni tekstejäsi useamminkin ^^

No-chan - 2010-04-26 06:08:52
ABH-ficit ovat ihania, voisitko kirjoittaa näitä joskus lisää? *puppy eyes*

Teksti oli jälleen erinomaista, repeilin myös paikoin.
Kuten Kawamaru tuossa mainitsikin, olet todella hyvin saanut Kakashin symppis puolen esille. Useimmissa ficeissä tulee enemmän Kakashin pervo puoli esiin.
Joten symppis-Kaksu on suuri plussa
Ehdottomasti 5p~

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste