Sasuke makasi sängyllään hiljaa ja tujotti kattoa merkillinen katse silmissään. Hän oli maannut paikoillaan jo tunnin, mutta ei jostain syystä vain kyennyt nousemaan ylös. Hän ei toisaalta myöskään halunnut mennä alakertaan, koska siellä olisi vielä Itachin kavereita ja muutenkin kauhea sotku. Pein ja Konan olivat lähteneet tunti sitten, mutta paikalla olivat vielä Kisame ja Hiwatari sekä tietysti Itachi. Sasuke ei halunnut juuri nyt nähdä ketään heistä.

Reikaa ei näkynyt missään, mutta Sasuke tiesi tämän saapuvan kartanolle puolen tunnin sisällä ja siivoavan jälleen Itachin ja tämän kavereiden sotkut. Olohuone olisi todennäköisesti hirveässä kunnossa ja haju siellä olisi niin paha että sinne meinaisi varmasti tukehtua. Saapuessaan myöhään illalla kotiin Sasuke oli mennyt suoraan nukkumaan ja oli herännyt aamuyöllä siihen kun Itachi kavereineen saapui heille kovan metelin säestämänä. He eivät osanneet olla hiljaa edes selvin päin.

”Helvetin paskapää…” Sasuke ajatteli kiukkuisesti veljeään. Tämä oli taas järjestänyt kunnon shown kuokkimalla toisten bileissä ja kaiken lisäksi oli juossut vielä poliiseja pakoon. Ei siinä mitään uutta ollut, mutta Sasuke oli kyllästynyt veljensä käytökseen ja häntä hävetti. Mitä Lyrakin oli oikein ajatellut kun oli nähnyt Itachin humalassa nuorisotalolla? Olisiko tämä enää missään tekemisissä hänen kanssaan?

”Voi saatanan saatana!!” joku huusi alakerrassa täyttä kurkkua ja Sasuke joutui heräämään todellisuuteen. Hän yritti tunnistaa huutajan ja onnistui heti. Itachi, kuka muukaan? Oliko tämä kenties homoillut vahingossa yöllä Kisamen kanssa, vai oliko Temari nyt eilisen illan jälkeen päättänyt, ettei heidän jutustaan tullutkaan mitään? Olipa syy mikä tahansa, Sasuke ei jaksanut välittää. Kuitenkaan siellä ei olisi mitään tekeillä…

”Helvetti, menkää takaovesta! Minä olen pahassa kusessa jos he nyt näkevät teidät!!” Itachin ääni karjui alakerrassa.

Sasuke nousi istumaan, koska tajusi tilanteen oitis. Nyt hänellä olisi suuri mahdollisuus käräyttää veljensä. Niinpä hän nousi sängyltään ja juoksi huoneensa ovelle ja sieltä lähimmälle parvekkeelle. Hän avasi parvekkeen oven ja ryntäsi sinne ja näki juuri sopivasti Kisamen ja Hiwatarin hiipivän ulos takaovesta.

Itserakkaasti hymyillen Sasuke huusi niin kovaa kuin pysyi; ”Oliko liian rankat bileet viime yönä?! Pääsitte sentään poliisia pakoon ja Itachi vietteli ala-ikäisen! Aika saavutus, pakko sanoa!”

Kisame ja Hiwatari pysähtyivät naamat punaisina kun kuulivat mitä Sasuke oli oikein huutanut. Huuto oli kaikunut varmasti ainakin kolmen kilometrin päähän. Itachi oli kuullut sen totta kai alakertaan.

”Sasse, minä tapan sinut!!” hän huusi raivoissaan.

”Sen kun näkisi!” Sasuke huusi veljelleen takaisin häijysti parvekkeelta.

”Helvetin kusipää!” Itachi karjui. ”Pitikö sinun oikeasti tehdä noin?!”

”No piti tietenkin, paskapää!” Sasuke karjaisi ja lähti pois parvekkeelta kiukkuisin askelin. Kisame ja Hiwatari olivat jo kadonneet hänen näkyvistään, mutta hänen työnsä oli onnistunut.

Pihalla seisoi limusiini, josta nousi kaksi ihmistä, joista toinen lähti harppomaan ovea kohti nopein askelin. Sasuke virnisti itsekseen mennessään kohta alakertaa. Ulko-ovi paiskautui voimalla auki ja ovella seisoi mustahiuksinen mies raivostuneen näköisenä.

”Uchiha Itachi! Mitä helvettiä olet oikein tehnyt täällä?!”

”Rakas, älä kiihdy liikaa tai sydämesi kiihtyy liikaa!”

Tämä oli naisen ääni joka huusi nyt. Sasuke hymyili itsekseen laskeutuessaan portaita alas. Kisame ja Hiwatari olivat ehkä päässeet pakoon, mutta oli kuitenkin jo liian myöhäistä.

”En välitä! Kunhan saan sen pojan käsiini, niin minä kyllä…!”

”Itachi on olohuoneessa. Hän ei uskalla tulla sieltä pois,” Sasuke sanoi saapuessaan kartanon aulaan ja hän kohtasi mustahiuksisen miehen katseen. Se oli melko samanlainen kuin hänellä.

”Sasuke…” mies sanoi huomattuaan 17-vuotiaan pojan. Sasuke hymähti.

”Tervetuloa kotiin, isä ja äiti,” hän vastasi.

Fugaku Uchihan vierellä seisoi Sasuken äiti Mikoto, joka oli ruskettunut erittäin kauniisti. Hän näytti alle kolmekymmenvuotiaalta vaikka olisi pian neljäkymmentä ja juuri sen takia hän olikin suosittu näyttelijätär. Sasuke oli hyvin ylpeä äidistään ja kunnioitti tätä syvästi.

”Ihana nähdä sinut, kulta,” Mikoto sanoi ja halasi lämpimästi hymyillen nuorempaa poikaansa. Sasuke vastasi hymyyn ja halaukseen.

”Samoin, äiti. Miten matka meni?” hän kysyi.

Mikoto hymyili ja alkoi oitis selostaa miten ihana ulkomaanmatka heillä oli ollut. Sasuke kuunteli kärsivällisesti vaikka olikin sitä mieltä, että hänen vanhempansa olivat tehneet väärin kun olivat jättäneet hänet kaksistaan idioottiveljensä kanssa. Samaan aikaan hänen isänsä oli saanut Itachin käsiinsä ja raivosi tälle niin kovaan ääneen kuin pystyi.

”…ja minkä helvetin takia sinun pitää olla niin suuri typerys?! Tajuatko miten maineemme kärsii takiasi kun heilut tuolla tavalla humalassa?!” Fukagu karjui vanhemmalle pojalleen, joka näytti melko pelästyneeltä.

”Mutta isä, olen jo täysi-ikäinen ja saan tehdä mitä haluan…”Itachi yritti selittää tärisevällä äänellä.

”Ja mitä saatanan merkitystä sillä on?! Sinä asut minun kattoni alla, elät minun rahoillani osittain ja ajelet minun autollani!! Minä määrään tässä talossa ja jos säännöt eivät kelpaa, unohda täällä asuminen ja kaikki muut autolla ajamiset että perintö!”

Itachi vaikeni oitis kuultuaan isänsä sanat. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta muuttaa pois kartanolta ja elää jossakin likaisessa yksiössä. Vaikka hänen ravintolansa oli todella tuottava, ei senkään tuotto riittänyt kaikkeen. Kaiken lisäksi Itachi sai asua perheensä kartanossa täysin ilmaiseksi ja tehdä melkein mitä halusi.

”Hyvä on. Olen pahoillani, isä…” Itachi sanoi katuvana ja katsoi isäänsä varovasti silmiin.

”Parempi olla. Onneksi sentään Sasukeen voi luottaa,” Fukagu sanoi mutta hänen äänestään kuuli sen, että tämän raivo oli jo laantunut melkoisesti. Mikoto hymyili.

”Juuri noin, rakas. Huomaatko miten rauhallinen olet nyt?” hän kysyi. Fukagu hymyili hieman vaimolleen. Sasuke tunnisti tuon hymyn. Se kysyi mahdollista kuherteluhetkeä pian. Sasuke irvisti.

”Onpas ihanaa olla kotona. Mikoto, pitäisiköhän meidän mennä katsomaan, onko kaikki kunnossa yläkerrassa poikien jäljiltä?” Fukagu kysyi hieman hymyillen vaimoltaan, joka naurahti hieman.

”Tietysti. Ei sitä koskaan voi tietää mitä poikamme ovat keksineet…” Mikoto sanoi ja lähti sitten miehensä kanssa käsikynkkää kohti yläkertaa. Itachi valahti lattialle.

”Voi perkele…nyt loppui elämä…” hän valitti. Sasuke hymyili kuitenki itsekseen tyytyväisenä.

”Päinvastoin. Nyt se vasta alkaa…” hän ajatteli.


”Missä sinä olit eilen?” Kushina kysyi pojaltaan kun he istuivat nauttimassa lounasta ruokapöydässä. Naruto katsoi äitiään varjot silmiensä alla.

”Minähän sanoin jo, nuorisotalolla. Ja ilmoitin kun olin tulossa kotiin,” hän vastasi hieman käheällä äänellä. Oikeastaan hän ei edes halunnut muistella eilisiä bileitä. Kaikki oli mennyt hänen mielestään pieleen. Sasuke oli vienyt häneltä Lyran, Kiba oli juonut itsensä huonoon kuntoon ja poliisit olivat kuulemma ratsanneet koko paikan.

”Niin niin, mutta minä olen äitisi ja näen, ettei kaikki ole ihan hyvin…” Kushina selitti kipakalla ja huolestuneella äänellä pojalleen. Naruto katsoi äitiään. Tämä ei kyllä antanut hänen koskaan unohtaa sitä, miten tarkat silmät tällä oli.

”Kaikki on ihan hyvin, äiti. Usko jo!” Naruto tokaisi ja jatkoi voileipänsä syömistä. Hän halusi unohtaa kokonaan moiset bileet. Miksi niistä oikein piti jauhaa?

”Olet niin kalpeakin…et kai ole sairas?” hänen äitinsä jatkoi kyselemistä. Naruto pudisti päätään. Jos hän oli nyt sairas, niin henkisesti sitten.

”Tapahtuiko sinun ja Lyran välillä jotain syvempää? Menikö teillä poikki?”

Naruto ei vastannut vaan tuijotti ruokaansa vaiti. Mitä hän oikein voisi sanoa? Mitä? Miten hän pystyisi edes kuvailemaan sitä, miten kylmästi Lyra oli katsonut häntä eilen?

”Me…me emme ole enää yhdessä…” hän sopersi lopulta ja katsoi sitten liikahtamatta ruokaansa. Kushinalta putosi vahingossa lattialle lautanen jota hän oli juuri ollut viemässä tiskikoneeseen ja se särkyi. Hänen kasvoillaan oli epäuskoinen ja kauhistunut ilme.

”Mitä ihmettä, kulta? Luulin että pidit hänestä paljon…”

Naruto ei katsonut äitiään.

”Niin pidänkin,” hän vastasi. Kushina näytti hämmentyneeltä.

”Miksi ette sitten ole yhdessä?” hän kysyi.

”Lyra jätti minut! Anna tämän asian olla jo!” Naruto kivahti äidilleen ja lähti pöydästä vihaisesti. Kushina katsoi huolestuneena ainoan poikansa perään. Toisinaan hän ei ymmärtänyt tätä lainkaan.


Viikonlopun jälkeen ihmisten oli pakko palata arkeen takaisin, mikä ei ollut ihan kaikille mieleen. Sakuralla oli ehdottomasti vaikeinta ja hän vältti visusti katsomasta Lyraa silmiin maanantaina. Lyra ei myöskään katsonut Sakuraa. Hän oli lauantaina nähnyt vain kerran isoveljensä kun tämä oli tullut kotiin aamuyöllä ja sen jälkeen hänen veljensä oli pysytellyt muissa maisemissa.

Mamoru oli saanut melkoisen kohtauksen saatuaan tiedon siitä, että Hiwatari oli sekaantunut ala-ikäiseen tyttöön ja vielä Lyran ystävään. Suuren ja äänekkään riidan jälkeen Hiwatari ja Mamoru pitivät toisilleen mykkäkoulua, mutta se ei tuntunut Lyrasta kauhean pahalta, ainakaan nyt nämä kaksi eivät voisi juonia mitään hänen selkänsä takana.

Hinatan ja Kiban juttu vaikutti olevan auttamattomasti ohi, eikä Lyra ihmetellyt sitä lainkaan. Kiba oli yritellyt koko ajan soitella Hinatalle perjantaiepisodin jälkeen, itki kotonaan ja halusi välttämättä lähteä taas juomaan Naruton kanssa surunsa takia. Mikään ei auttanut, Hinata ei vastannut puhelimeen.

Kiba meni jopa niin pitkälle että meni käymään henkilökohtaisesti tämän kotona, mutta se oli virhe, sillä hän sai vastaansa vihaisen Nejin ja Hinatan isän, jotka kumpikin huusivat hänelle kurkku suorana. Hinata oli tällöin itkenyt huoneessaan ja nähnyt ikkunasta miten Kiba oli juossut pakoon vihaista Nejiä joka puolusti serkkuaan uhkaamalla lyödä Kibaa.

Itachista ja Temarista ei tullut ilmeisesti mitään, vaikka he olivatkin olleet melko läheisiä perjantai-iltana. Temari oli kai suuttunut jostain syystä vanhemmalle Uchihalle ja oli lähtenyt aamulla hyvin aikaisin pois kartanolta ilman että kukaan edes huomasi hänen läsnäoloaan siellä. Shikamaru oli ollut melko masentunut erostaan Temarin kanssa ja siitä että Temari oli viettänyt yönsä Itachin kainalossa. Hän olikin sen takia kai sammunut etupihalleen ja saanut huudot äidiltään.

Shino oli äkkipikaisemmalla päällä kuin yleensä terapian takia, johon oli joutunut juomisensa takia. Hän tiuski ihmisille kiukkuisena kaikkea turhaa ja loi murhaavia katseita muun muassa Narutoon kun tämä yritti naurattaa toisia jutuillaan. Chouji ei ollut sen paremmassa jamassa, hän oli ollut sairaalassa ylensyönnin takia ja joutui sen takia purkamaan mieltään kai jollekin ruokaterapeutille, ainakin Naruton mukaan. Bileillä tosiaan oli ollut karmea loppu jos muutama ihminen joutui jo terapiaan.

Ino oli elämänsä kunnossa ja hehkutti suhdettaan Deidaran kanssa jokaiselle joka vain suostui kuuntelemaan. Hänellä oli ollut todella hauska ilta ja siitä sai koko luokka kuulla ainakin seuraavan kolmen päivän ajan. Lyra harkitsi vakavasti hankkivansa pian korvatulpat, jos Ino ei vaikenisi viikon kuluessa. Hän ei myöskään oikein jaksanut kuunnella Tentenin hehkutusta uudesta poikaystävästään Nejistä, vaikka olikin iloinen näiden kahden puolesta.

Leen angstaaminen oli mennyt ohi kuten tavallista ja hän jahtasi jälleen tarmokkaasti Sakuraa, joka oli onneksi turvassa kun oli arestissa, mutta koulussa hän ei kertaakaan uskaltanut liikkua yksin Leen takia. Sakura paljasti, että aikoi tehdä kohta pottatukkaisesta pojasta valituksen jos tämä ei jättäisi häntä rauhaan. Säästääkseen tämän vaivan, Ino liikkui jatkuvasti Sakuran mukana ”suojellaakseen” tätä.

Gaarasta ja Kankurosta näytti ainakin ulospäin siltä, ettei mitään ollut edes tapahtunut. Gaara suunnitteli mielesään jo seuraavaa ryyppäyskeikkaa ja Kankuro tyytyi odottamaan pari viikkoa ennen kun joisi uudestaan; hänhän oli päätynyt siivouskomeroon. Shinon booli oli sekoittanut bileissä yhden jos toisenkin pään.

Narutossa oli tapahtunut koulussa melkoinen muutos; hän ei ollut enää koko ajan iloinen ja energinen, vaan joutui olemaan välillä se, jota muut piristivät. Kiballa ei mennyt sen paremmin, vaikka hän yrittikin piristää parasta ystäväänsä. Lyra seurasi tilannetta sivusta surullisena ja päätti käydä jonain päivänä Naruton luona pyytämässä anteeksi tylyjä sanojaan. Ino väitti kivenkovaan, että Lyran pitäisi antaa Naruton olla ja keskittyä nyt Sasukeen.

Niin, Sasuke…Lyra oli ajatellut tätä koko viikonlopun ja muistellut mielessän sitä kun oli suudellut tätä poskelle. Ajatus siitä, että Sasuke olisi hänen poikaystävänsä, ei ollut enää niin mahdoton, mutta siitäkin huolimatta ajatus Narutosta ja tämän pehmeistä huulista kummitteli Lyran mielessä. Siis mitä hän oikein loppujen lopuksi edes halusi? Hän ei vieläkään tiennyt sitä.

Tiistain ensimmäinen tunti oli englantia. Anko piti heille kokeen, josta oli varoitellut jo edellisellä viikolla, mutta siltikin moni oppilas voihki kun sai valkean paperin nenänsä eteen. Anko vaimensi nämä äänet viileällä katseellaan. Lyra teki kokeensa kaikessa rauhassa ja sai todeta että koe oli hänelle helppo. Hänen onnistui samalla karkottaa mielestään hetkeksi Sasuke ja Naruto.

Sasuke vilkuili vähän väliä Lyraa tehdessään omaa koettaan. Hän ei ollut päässyt puhumaan tytön kanssa sitten perjantain jälkeen ja se harmitti häntä. Isän ja äidin paluu oli sekottanut hänen asioitaan hieman ja hän oli saanut onnekseen huomata, että Itachin rankka biletyskausi oli ohitse. Hän oli vieläkin hieman hämmentynyt siitää, miten asiat oikein järjetyivät, mutta hetti sen ajatuksen pois mielestään sillä se ei ollut niin tärkeä. Tärkeämpää hänelle oli nyt se, että hän pääsisi puhumaan Lyralle.

”Se koe oli ihan helvetin vaikea! Tuskin tajusin siitä mitään!” Ino valitti kun he istuivat ruokalassa lounaalla. Sakura nyökytti päätään. Hän ei vieläkään kyennyt katsomaan Lyraa silmiin Hiwatari-episodin jälkeen.

”Minusta se oli ihan helppo,” Lyra totesi tyynesti työntäessään haarukallisen pastaa suuhunsa.

”Helppohan sinun on sanoa, kun olet niin hyvä siinä aineessa,” Ino totesi ja katseli etäisesti kiinnostuneena ulos ruokalan ikkunasta. Sakura ei sanonut mitään ja Lyra keskittyi syömiseen.


”Hinata ei puhu minulle…!” Kiba valitti maatessaan pöytäänsä vasten masentuneena. Naruto vilkaisi ilmeettömästi parasta ystäväänsä.

”Älä… luuletko sitten että Lyra puhuu minulle?” hän kysyi synkästi. Kiba kohautti olkiaan.

”Sinä et ainakaan haukkunut tyttöystävääsi kännissä huoraksi…” hän totesi huokaisten. Naruto loi Kibaan hieman viileän katseen. Oli hyvä, että Kiba edes katui sanojaan vaikka olikin ollut kännissä.

”No ehkä en, mutta olen mokannut silti…” Naruto mutisi. Olisi parempi jos hän vain kykenisi unohtamaan koko sotkun. Kaiken lisäksi häntä häiritsi suuresti se, että Sasuke katseli Lyraa vähän väliä ruokalassa.

”Sasuke?” Kiba kysyi ymmärtäväisesti. Naruto nyökkäsi. Hän loi samalla vihaisen katseen mustahiuksiseen poikaan, joka ei taaskaan huomannut hänen katsettaan.

”Meidän pitäisi lähteä jos aiomme ehtiä tunnille ajoissa,” Kiba totesi ja repi parhaan ystävänsä ylös pöydästä ja kaksikko lähti ruokalasta.
”Lyra, voimmeko puhua hetken?”

Lyra heräsi horroksestaan, jossa hän oli ollut Sakuran ja Inon puhuessa keskenään. Sasuke seisoi hänen takanaan odottavasti ja Sakura ja Ino olivat kadonneet jutellessaan jo kauas hänen edelleen eivätkä ilmeisesti huomanneet Sasuken puhuvan Lyralle.

”Tuota, teietysti…” hän vastasi hämmentyneenä ja seurasi Sasukea vähän syrjemmälle.

”Miten viikonloppusi sujui?” Sasuke kysyi oitis. Lyra punastui ja hymyili vähän.

”Ihan hyvin. Isoveljelläni ja isälläni oli vain iso riita.” Sasuke nyökkäsi. Hän oli kuullut jo mitä Sakuran ja Lyran isoveljen välillä oli oikein tapahtunut.

”Minulla viikonloppu sujui ihan hyvin, mitä nyt näin veljesi yrittävän hiipiä ulos meiltä lauantaiaamuna,” hän sanoi naurahtaen. Lyra virnisti hieman surullisesti. Niinpä tietysti…

”Toivottavasti veljestäni ei ollut liikaa vaivaa…” hän sanoi varovasti. Sasuke hymähti ja pudisti sitten päätään.

”Ei ollut. Äiti ja isä palasivat sitä paitsi lomaltaan, ettei Itachi voi enää valvottaa minua yötä päivää,” hän sanoi. Lyra hymyili.

”Mistä halusit muuten puhua kanssani?” hän kysyi.

”Niin, se…no, koska vanhempani palasivat lomaltaan, he haluavat juhlistaa paluutaan pitämällä illallisen kartanossamme ylihuomenna ja sanoivat että saisin kutsua ystäviäni sinne,” Sasuke selitti ja katsoi sitten kysyvästi Lyraa.

”Siis…sinä haluaisit että…minä tulisin niille päivällisille?” Lyra kysyi hitaasti ja yritti samalla sulatella päänsä sisällä uutista.

”Niin. Isä ja äiti kutsuvat suuremman osan vieraista, mutta sanoivat että saan kutsua pari ystävääni mukaan. Haluaisin sinun tuleavan sinne, sillä ilman seuraa koko ilta on yhtä kärsimystä,” Sasuke sanoi vinosti hymyillen. Lyran oli pakko vastata hymyyn.

”Niin, tuota…minun pitää miettiä ja kysyä isältä lupa. Uskon että voin tulla,” hän sanoi hitaasti ja katsoi sitten Sasuken mustiin silmiin. Sasuke hymyili. Lyran sydän hakkasi lujaa jälleen kerran.

”Hienoa, et anna minun sitten tylsistyä koko iltaa. Päivällinen alkaa illalla klo 18 ja asun on oltava hieno. Luotan makuusi, Lyra…” sen sanottuaan Sasuke lähti kävelemään jonnekin ja jätti Lyran seisomaan hämmentyneenä käytävään.